Lähdön pitkittämistä

Sunnuntaiaamu. Unianäkemättömän, levollisen yön jälkeen herään aurinkoiseen aamuun: aurinko paistaa korkealta jo puoli kahdeksalta. Toiseksi tajuan, että on kotiinlähdön päivä. Mutta en halua – vielä ainakaan. Kun yksin ollessa ei ole tilaa kotiinlähdön mökötykselle (lue: en puhu ennen Rovaniemeä!) tai kiukuttelulle, niin on yritettävä käyttäytyä fiksummin. Mökötykseltä menee terävin kärki, jos joutuu vain itselleen mököttämään 🙂 .

Siispä päätän, että lähden vielä lenkille. Kun ei tarvitse odotella, että muut heräävät ja kun ei tarvitse tehdä aamiaista, niin keksin: lähden Kulta-Jaskan mökille, Kuivakuruun aamukahville. Keitän kahvin termariin, teen poroleivän Kuukkelin rieskalle ja pakkaan pikkurepun.

Otan pyörän liiteristä, ajan mökkitietä ja nelostien yli kohti Kuivakurun kultavaltauksia (kartta), kohti paikkaa, jossa Hangasoja laskee Tolosjokeen. Matkaa on muutama kilometri, mutta se on kovin kivikkoinen. Pohjoisen suvinen, hiljainen sunnuntaiaamu on hieno, – ei vielä tarvi lähteä Ouluun. Matkaan Kerkelän kentälle ja siitä Kuivakuruun ei mene pyörällä kuin puolisen tuntia. Viimeinen kilometri on käveltävä, kivinen tie muuttuu jyrkähköksi poluksi.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, nyt myös edellisten päivien kuvat suurenevat klikkailemalla – maisemat näkyvät paremmin.  )

Ja siinä se sitten on Kulta-Jaskan mökki ja pihapiiri. Etualalla sauna, oikeassa reunassa mökki.

Asuinmökki ulkoa

ja edestä

Ovessa on kuva Jaskasta mökkinsä ovella.

Sisältä mökki näytti tänä aamuna tältä

Kulta-Jaska (Jaakko Mäkinen) asui tuossa mökissä 30 vuotta! Jaska asui mökissään, joka on 3 – 4 kilometriä nelostieltä surkean metsäautotien päässä, vuodesta 1974 vuoteen 2004. Viimeisen elinvuotensa hän vietti kullankaivajien ”vanhainkodissa” Sodankylässä ja Ivalon sairaalan vuodeosastolla. Ei ollut Jaskalla maastopyörää, mönkkäriä, moottorikelkkaa, luistelusuksia. Oli vanha naistenpyörä ja lautasukset. Niillä kulki jos oli tarvetta.

Jaska oli ollut nuorena miehenä Amerikassakin, osasi englantia ja seurasi maailman tapahtumia, – ja oli kovin kärkäs mielipiteissään. Jaskalle naiset olivat ilmaa. Olen kerran istunut mökissä, jossa oli Jaska, minä ja kaksi miestä. Jaskalle mökissä oli vain kolme ihmistä. Koetin osallistua keskusteluun; en muista tarkkaan, mikä maailmanpoliittisen kysymys (Romanian kansanmurhat? nuorison käytös?) oli keskustelussa aiheena, mutta Jaskalle mielipiteeni oli ”kärpästen surinaa korvissa”  (myönnetään Sinuhen sanonnat jääneet minulla päälle). Jaska kävi mökkiläisellekin puita pilkkomassa (olisikohan meidänkin vaatimattomista puuvaroista osa vielä Jaskan aikanaan pilkkomia. Meillä kun on noita vuosikertaklapeja 🙂 ).

Legenga kertoo, että Jaska on vaskannut Hangasojasta (tai Lemmenjoelta tai Amerikasta) ison kulta-aarteen, mutta kukaan ei tiedä, missä se on.

Minullakin on Hangasojasta vaskattu isohko hippu (joululahja 2007 pehtoorilta ), mutta Kulta-Jaskan  aarre on kuulemma ISO. En etsinyt aarretta tänä aamuna. Istuin Tolosjoen rannassa, nautin aamiasta yhdeksältä yksikseni, lämmintä yli + 20 C, ei itikan itikkaa, – luontokin oli ihan hiljaa.

Mökille palattuani laitoin rantasaunan vielä lämpiämään. Mökin imurointia, pakkailua, istuskelua… Kun sitten föönäilin hiuksia citykuntoon, kuulin mökin terassilta kolinaa ja ajattelin, jotta naapurit tulevat varmaan vielä heippaamaan näkemiit. No, eiköhän seisokin poro avonaisen ulko-oven kynnyksellä! Kameraa hakiessa se ehti livahtaa liiterin eteen.

Kun sitten saan saunan ja liiterin suljettua, kaikki lähtötoimet tehtyä ja kamat  kannettua autoon ja lähden yhden maissa kohti kotia, on tämä sama  kaunis poro vielä ”luotsaamassa” minua – mökkitieltä pikitielle asti läntysteli edessä.

Paljon muita poroja ei sitten tarvinnut matkalla nähdäkään. Liikennekin sujuvaa. Ukkoskuurot vähän vetistivät tuloa, mutta rapiat viisi tuntia ja olin Rantapellossa. Hyvä reissu oli. Kultahippu!

6 kommenttia artikkeliin ”Lähdön pitkittämistä”

  1. Yaelian, siinähän se juju piileekin: Kulta-Jaska ei tuhlannut aarreettaan. Asui vaatimattomasti ja kultakätkö on jossain Kuivakurun törmässä. 🙂

    Irma, niin on. Ja satuja on niin monenlaisia. 🙂 Sunnuntaiaamu jää kyllä kultarippuseksi mieleeni …

  2. Ihanaa tunnelmaa ja mielenkiintoista tarinaa. Hieno päivä sinulla oli. Minäkin joskus vielä toivon saavani huuhtoa kultahipun – pienikin riittää 🙂

  3. Hei, en tiedä vieläkö päivität blogiasi mutta minä sain tuntea Kulta-Jaskan melko henkilökohtaisesti ja olen saanut lapsena viettää aikaa hänen kanssaan todella paljon!

    • Hei Julia, mielenkiintoista. Lienetkö tutustunut häneen pohjoisessa, vai kotiseudullaan Porin tienoilla? Kulta-Jaskasta on monen sivun juttu pääsiäisenä ilmestyneessä, toimittamassani ”Pieni pala Lapin historiaa” -kirjassa. Olisipa ollut hyvä haastatella sinuakin siihen.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.