Veistoksellinen lauantai
Poikkeuksellisen pitkän yöunen jälkeen leppoisa aamiainen ja sitten pitkälle (pyörä)lenkille. Oulu on hyvä kaupunki, se pitäisi muistaa. Löysin kameran kanssa paljon uusia puolia kotikaupungista. Kerrankin aikaa ja halua pysähtyä kameran kanssa  “Ajan kulku” – veistoksen viereen. Kaupungintalon takana olevan 32 pienoisveistoksen sarjasta koostuvassa teoksessa on aina jotain uutta. Siinä on Oulun historia Kaarle IX:stä tähän päivään, viimeinen hahmo on Martti, pieni poika katsomassa tulevaisuuteen. Â
Siinä levollisen lauantaiaamun rauhassa kuvatessani veistoksen viereen tuli perhe (virolainen, ?), ja perheen poika halusi Martin viereen.
Äitinsä vastusteli, minä kannustin.
Hupisaarilla olin aika kauan.
Ja kun päivä oli alkanut veistosten parissa, sain kotiin palattua houkuteltua (lähettäiskö käymään Taidemuseolla? – lähetään vaan. …) pehtoorin mukaan.
Monta pientä näyttelyä. Naivistit  saavat hyvälle mielelle. Tuomas Mäntysen maalaus Pienet pyhät viehättivät erityisesti. Samoin kuin Kaarina Alstan Pingviinit sukeltavat. Ja Alstan toinen pieni taulu Lautalla. Se vaan oli niin hauska. Ajattelimme lähteä katsomaan myös Oritkarin satamasa olevaa maailman suurinta purjepaattia (Sedov) mutta jonot olivat niin pitkät, että skippasimme jutun ja ajelimme kotiin. Katsomaan prinsessahäitä. Monarkismi rulettaa (mitäs jos Suomen sota olisikin päättynyt toisin?) … Rakkausavioliitot rulettaa… Enkä paljonkaan kyynelehtinyt …




