Jo joutui armas aika…

Suvi ei ole nyt erityisen suloinen. Ei ainakaan lämmin. Mutta kevätlukukauden opetus on ohi! Ihan urakoinniksi meni tänään, kunnollinen seminaarin loppukiri. Tarkoittaa että nyt alkaa taas jäädä aikaa ja intoa kaunokirjallisuudenkin lukuun.

Pöydällä on Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia, josta on sanottu että se on lottien Tuntematon sotilas. Katsotaanpas nyt … ja toinen opus on Joutilaita iloja. Tarttui eilen Akateemisesta mukaan. Ja minunhan ei pitänyt kirjoja ostella. Mutta kesällä pitää olla luettavaa… Mikäs se on se Sillanpään kesäkirja? Ihmisiä kesäyössä? Sellaistakin on suositeltu. Ja Katse avartuu -blogissa kehuttu Jukka Mannerkorven Ranskalaisia makupaloja näyttää minullakin olevan hyllyssä, taidan lukea uudelleen kun en siitä mitään muista. Jatkotutkijoiden käsikirjoitukset ja kanditutkielmat väistykööt yöpöydältä! On kesälukemisten aika!

Ruokaa ja ruukkupuutarha

Sanat eivät riitä kertomaan, tai ovat ihan turhia. Kuvat kertovat aika paljon siitä hyvästä, mistä saimme eilen sisareni luona nauttia. Valitettavasti maistiaisia ei voi netin kautta tarjoilla… leipä, sitruunasorbetti ja pinaattilasagne (kaikki itse alusta asti tehtyjä, luonnollisesti 🙂 ) olivat ylivertaisia. Ja suolakala, tai kala suolassa. Sellaista en ole ennen syönyt, pehtoori on, ja sanoi että systerini tekemä oli parempaa kuin Kataloniassa kalaravintolasa tarjottu. Kaikki oli hyvää, erinomaista. Ja ylöspano! Minäkin pidän ruokalistojen värkkäämisestä ja kattamisesta, mutta  … no katsokaapa itse!

Tästä se lähtee: (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Olin sen verran täpinöissäni ruoasta ja meidän oli vain niin hyvä istuskella ja olla, jutskata ja nauttia, että Iijoen kaunis maisema jäi kuvaamatta. Iijoki oli kaunis, kimmeltävä. Kunnes yhtäkkiä vetäytyi kylmän sumun taakse. Veden äärellä oli hienoa. Rauhallista. Leppoisaa. Kovin helppo olla.

Tänään sitten? Sunnuntai. Siis paljon puuhia. Mukavia puuhia. Iso osa päivästä kulunut kesäkukkia hankkiessa ja laittaessa. Säynäja-ahon puutarhalle ajelimme ja latasimme auton täyteen, itse asiassa piti käydä toinenkin reissu hakemassa loput. … Puutarha on siisti, palvelu hyvää ja mutkatonta, kukat ja taimet erinomaisia, olemme ”aina” hankkineet kesäkukat sieltä. Voimme lämpimästi suositella.

Purkissa on vain yksi ruusubegonia

Ainakin kymmenen vuotta olen laitellut ikkunanaluslaatikoihin ja portinpieliin Japanin kelloja (tunnetaan myös miljoonakellojen nimellä), seinäruukkuihin surffinoita ja autotallin nurkalle pelakuu-lobelia -ruukun, mutta nyt on uudet tuulet pihalla!

Meillä on riippupelargonioita ja mukulabegonioita. Ja daalioita.

Voi kunpa saisin ne elämään ja kukkimaan …

Kuinka hyvältä tuntuu minusta, kun saan sydämestäni tuntea sitä yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun hän voi laskea pöydälleen kaalinkerän, jonka hän on itse kasvattanut, ja kun hän samassa silmänräpäyksessä voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan kaikista niistä onnellisista päivistä, siitä kauniista aamusta, jona hän sen istutti, ja niistä ihanista illoista, jona hän kasteli sitä ja joina hän iloiten katseli sen edistymistä ja varttumista.

J. W. von Goethe

Kasvimaa on vielä laittamatta, mutta joskopa ensi viikonloppuna ehtisi…

Kukkolankoskella – turhan kiireesti

Eilen ajelimme ulkomaille. Haaparantaan mentiin koko perhe. Nuorilla vapaapäivä joten minäkin järjestin sellaisen itselleni, jotta päästiin yhtäaikaa. Ica Maxissa, Systembolagetissa ja Ikeassa harrastettiin pelkkää säästämistä. Oikeasti ruoka, viini ja Ikean monet säilytystarvikkeet ja kuvakehykset ja pihalle tarjoilupäydän aihio (, jota pehtoori aikoo vähän duunata, pistän sitten esille kun projekti on valmis) todellakin selkeästi edullisempia kuin Suomessa.  Ja ennen kaikkea muutamia erikoistuotteita oltiin hakemassa.

No kun Haaparannassa olikin mennyt suht vähän rahaa, niin sitten olikin hyvä ajella Korpikylään (35 km Ruotsin puolen Torniojokivartta pohjoiseen) Butiken på Landeniin ja ostaa Armanin farkut! Toisaalta kyllä me Butikenistakin teimme aika edullisia löytöjä ja halvempia ne olivat merkkivaatteet kuin Oulussa. Sitä paitsi Butikenin klassiset vaatemallistot ovat pehtoorin ja minun mieleen. Kesäpuserot/paidat löydettiin myös. Ja ihanaiset turkoosit! kesähousut ostin.

Paluumatkalla oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus  pysähtyä syömään: Kukkolankosken rannalle, mukavaan joelle avautuvaan ravintolaan olisi ollut hyvä jäädä.

Mutta! Meillä oli jo kiire kohti Oulua koska minun oli ehdittävä lääkäriin. Molemmat korvat ovat olleet koko viikon enemmän, vähemmän lukossa ja tukossa, ja olin aivan varma, että minulla on korva- ja/tai poskiontelotulehdus, mutta kyllä se vaan olikin tämän kevään siitepölyn valtaisat määrät tukkineet kaikki röörini ja tiehyeeni niin, ettei enää kuulokaan toimi. Pussillinen uudenlaisia antihistamiineja, kortisonisuihketta ja Duactia pitäisi kuulemma auttaa. Toinen korva onkin jo ok.

Sillä aikaa kun  pehtoori Kukkolakoskella haki kotimatkaevääksi kerrassaan makoisat lohileivät (puolukkaleipää, graavilohta, tillisinappikastiketta… hmmm), minä kiertelin kosken rannalla kuvaamassa.  (kuvat suurenevat klikkaamalla).

Vesi oli korkealla, jokivarressa vielä tulvan jälkiä, ja koski kohisi komeasti.

Kalamuseoon ei ehditty. Mieluusti olisin käynyt siellä, sen verran paljon viereisen Kemijoen lohenkalastuksen ja siianpyynnin historian parissa olen ollut tekemisissä,  että olisi kiinnostanut… Ensi kerralla sitten.

Sen sijaan kuuluisan siian lippoamispaikan kalapuoji, jakopuoti ehdittiin päällisin puolin katsella. Kalapuojissa säilytettiin kalastusvälineitä ja siellä jaettiin saalis pyyntikuntien kesken. Puojin kello on 1880-luvulta, koneiston on tehnyt ylitorniolainen Salomon Ajo.

Reissusta siis suoraan Mehiläiseen ja sieltä suoraan viininmaistajaisiin. Kokoontumisvuoro oli Karjasillalla, jossa tarjolla olleet rieslingit eivät oikeastaan tuntuneet olevan  pääosassa. Ainakin minulle jäi eilisestä enempikin sellainen olo, että toistemme seura, keskinäinen kuulumisten vaihto, ystävyys, toistemme tuki ja nauru olivat enemmän esillä kuin viini.  Isäntäväki joka yleensä vuorollaan meitä ruhtinaallisesti ruoalla hemmottelee, oli ollut kiireinen ja kipeä (saimme toki jumalaista cheece cakea), joten emme syöneet itseämme yltäkylläisiksi. Siis vielä porukalla Puistolaan iltapalalle, ja hyvä on: rieslingien jälkeen lasilliset punaviiniä maistuivat oivalliselta. Mutta väsytti jo kovasti, kymmeneltä jo kotiin.

Tänäänkin ollut hoppupäivä. Väitökseen sentään ehdin. Kollega väitteli Japanin II maailmansodan ja erityisesti miehityshallinnon historiasta. Mielenkiintoinen ja lussakka tunnelma. Vastaväittäjä, kustos ja väittelijä kaikki puhuvat japania – ja suomea. Myös japanilainen vastaväittäjä puhuu suomea, mutta väitös käytiin englanniksi. Kunhan tässä saan tilaisuudessa ottamani kuvat kamerastani purettua lähdemme taas kohti pohjoista. Nyt ei kovin kauas mennä: päivällinen sisaren luona Iijokivarressa odottaa… Ah!

Hyvää mieltä

Nyt on maanantain kaikki semmatyöt luettu ja arvosteltu. Niiden parissa tässä ahertaessani mies ja tytär kuuntelevat Youtubesta musiikkia. Tytär haluaa Coldplayta ja Hot Chili Peppersiä, isänsä Kiti Neuvosen Nuoruustangoa. Niiden sikermä ei oikein skulaa. Mutta sitten löytyy molemmille passeli biisi:  Tapani Kansan Veikko Nieminen! Ja sitten lauletaan… Unohdan huolen joka on vaivannut viikkoja.

Eikä töissäkään huolia tänään. Itse asiassa  hiton hyvä mieli kun yhden opiskelijan projekti onnistuneessa päätöksessä; tilaustyö oli annettu oikealle ihmiselle. Ja toiselle, erityisen lahjakkaalle ja mukavalle pystyn ilmeisesti järjestämään jatkotutkimusapurahaa. Sellaisesta tulee hyvä mieli itselle, itsellekin.

_________________________________________________________________________________________

Tänään kukkii purppurasydän.

Aamulenkki vai iltakävely?

Aamulenkki on kilometrejä, sykettä, toistuva suoritus, sauvakävelyä olkapään kuntouttamiseksi, reipasta askeltamista, kalorinkulutusta, terveyden takaamista. Aamulenkillä kuunnellaan iPodista Sinuhea tai italian sanoja. Aamulenkillä otetaan läksyvalokuvia. Aamulenkillä ajatellaan (jos ajatellaan mitään) tehokkaita ajatuksia, suunnitellaan tulevaa, mietitään mahdollisuuksia. Aamulenkille lähdetään vaikka sää ilmiselvästi on ulkoilua vastaan, pakkaseen ja sateeseen, aamulenkille lähtemättömyyttä ei saa anteeksi sään vuoksi.

Iltakävely on harvinainen, se on poikkeus, se on  ylellisyyttä, se on elämän leppoistamista. Iltakävelyllä kuunnellaan lintujenlaulua, meren kohinaa, lehtien kahinaa tuulessa. Iltakävely voi olla pitkä, koska ei ole kiire, mutta toisaalta kävelyllä voi viivähtää vain hetken. Iltakävelyllä haaveillaan, kerrataan jo kerran sanottuja sanoja, muistikuvien annetaan tuoda kasvoille hymyn, joka ulottuu silmiin asti. Iltakävelyllä istahdetaan rantakiville ja otetaan kuvia auringonlaskusta, tai annetaan kameran olla laukussa. Iltakävelylle lähdetään vain kun ilma on leppeä, kun tuuli hyväilee kasvoja ja kun illan valo rauhoittaa.

Tästä huolimatta minä olen aamulenkkeilijä, en iltakävelijä.
Tänään oli sellainen päivä että oli hyvä tehdä iltakävely.
Tänään on ollut hyvä päivä.

Sekalaista seurakuntaa

Yhteensä paikalle tuli 172, joista 2/3 maskuliineja, joukossa kaksi, joiden sukupuolta en tiennyt ennen kuin näin papereista, seitsemän vasenkätistä, kaksi rastahiuksista, enemmän ponnaripäisiä poikia kuin tyttöjä, viisi myöhästyjää, ei yhtään lippalakkipäistä, syntymävuodet vuosien 1948 – 1991 väliltä ja yksi kynätön. Tulla nyt pääsykokeeseen ilman kynää! Muuten ei mitään ihmeellistä. Ei mitään. Tällä kertaa – vrt. alla yksi aiempi kokemus.

Kopion tähän yhden vanhan jo aiemmin (20.2.09) postaamani jutun pääsykokeen valvonnasta reilut puoli vuosikymmentä sitten.

Pääsykokeessa on aina pari-kolmesataa kansankynttiläksi pyrkivää, historiaanhurahtanutta nuorta ja vähän vanhempaakin, jotka ovat lukeneet sen ainokaisen pääsykoekirjan kannesta kanteen eestaas ja taastaas, ja sitten kesän korvalla tulevat Yliopiston Pääsykokeisiin tavoitteena päästä auvoisen opinahjon suojiin, päivittäisen historian havinan ammentamiseen. Monille näistä pyrkijöistä pääsykoepäivä on Elämää Suurempi, ja jännitys sen mukainen. Tärisevät tullessaan, tärisevät lähtiessään, kirjoittavat posket punaisina tunnin tai kolme, osaavat ja eivät. Osalla on mahtipontiset eväät, osa ei selvästikään ole pystynyt syömään pariin päivään. Melkein joka vuosi on joku, jolla on pääsykokeessakin maha niin sekaisin, että vessassa on käytettävä suht tiuhaan.  Samalla reissulla yritän rohkaista ja relata jännittäjää “aika-helpot-kysymykset-tänä-vuonna, eikö”, jossa vaiheessa pyrkijäparka on revetä tuskaansa.

Pääsykokeissa on aina myös niitä, joista näkee jo kauas “tuo pääsee, tuo tulee meille opiskelijaksi”. Määrätietoisuus, kahden ja puolen tunnin (pääsykoe kestää 3 tuntia) intensiivinen kirjoittaminen, ja lopuksi aikaa vielä tarkistaa ja viilata…

Mutta se muistikuva pääsykokeesta muutaman vuoden takaa: nuori poika tulee parin tunnin kirjoittamisen jälkeen pääsykoepaperit kädessään valvojan (meitsin) pöydän eteen ja järjestelee vielä konsepteja,  ja jättää ne hätäisesti eteeni. Huikkaan peräänsä “hei-pitäisi-näyttää-henkkarit”. Poika kääntyy takaisin – säikähtäneenä, punastuneena – ja alkaa kaivaa farkkujen takataskusta lompakkoaan, jonka räväyttää hätäisesti eteeni, ilmeisenä tarkoituksenaan näyttää lompakon lärpäkkeeseen laitettua ajokorttiaan, mutta kuinkas käykäään? Nuorukainen läväyttää puolen tusinaa eri merkkistä kondomia siihen suoraan eteeni pöydälle. En tiedä, kumpi on nolompi, hätääntyneempi, pääsykokelas vai minä? Hädissäni keräilen kondomeita ja tungen niitä pojan käsiin, “menehän-jo-siitä” syrjäkarein katson “eihän-kukaan-huomannut”, ja toivottelen hyvää jatkoa.

Jatko ei kuitenkaan taannut opiskelupaikkaa; tarkastin ensimmäisenä kun hyväksyttyjen lista oli valmis. Huh!

____________________________________

Puutarhassa on arovuokko jo ensimmäisen kukkansa aukaissut. Pehtoori-puutarhuri suosii pihallamme kasveja joiden nimessä on  Siperian, tundra-, aro-, Lapin, tunturi tai joku muu ankarahkoon kasvuolosuhteeseen viittaava epiteetti. Sekö sitten hänen salaisuutensa koko kesän kukkiviin perennapenkkeihin?