Perinteistä vappuaattoa

Aamupäivä töissä, ja häthätää ehdittiin katsomaan Franzenin lakitusta, jonne opiskelijat olivat taas selvinneet. Tai no, selvinneet ja selvinneet. Muutaman tiedän rillutelleen viikon putkeen.

Sitten ajeltiin Kauppahalliin, jossa innostuin ostelemaan kaikenlaista, vaikkei meillä mitään vappukestejä olekaan, eikä edes kotona syödä, kun lähdetään kohta perinteiseen vapunaaton kyläpaikkaan. Tiedossa on kilpailuja, kuohuvaa, ruokaa ja juoma- ja muuta yhteislaulua. Minähän vaan en laula. Parempi niin.

Jotta rullaati, rullaati vaan kaikille!

Palautetta Pyhännällä

Tämänvuotinen historiatieteiden opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen palautepäiväretki suuntautui Pyhännälle. Hyvä reissu, hyvä palaute. Ja hyvä palaute ei tarkoita hymistelyä. Keskustelimme monista uusista asioista, joita voisimme yrittää ja monista vanhoista hyvistä käytänteistä, ja keskustelimme asioista joita olisi tarpeen ja hyvä muuttaa. Mieltä lämmittävää oli työllistymistiistain saama kiitos.

Ja kuinka me nauroimmekaan! Maalla on mukavaa! Paikalliset olivat nähneet vaivaa meidän tuloamme varten: kylätalolla oli ruhtinaalliset aamukahvit, lounas maistui, kunnantalolla saimme johdon tervehdyksen kuin parempikin väki, teollisuusvierailulla meille oli kahvit, kirjat ja paakkelsit, esittelyt – ihan parhain voimin – järjestetty. Kävimme tutustumassa Pyhännän esihistoriallisen ajan asutuspaikkaan, tutustuimme 1500-luvulta periytyvän tien varren kulttuurimaisemaan.

Ja minun on vaan niin mukavaa olla opiskelijoiden kanssa.  Omieni.

Feissari

Olen jo aiemminkin tainnut täällä avautua, etten ole oikein sinut Facebookin kanssa. Olen jo aika päiviä, itse asiassa kai jo pari vuotta, sitten luonut sinne oman profiilini tai miksi sitä sanotaankaan. Silloin tarvitsin Facebookia yhden Kiinassa asuneen kollegan kanssa kirjeenvaihdossa. Keskustelimme muutaman kerran suomalaisen ruokakulttuurin historiasta ja sen kirjoittamisesta Facebookin avulla akselilla Oulu – joku Sanghain läheinen ”pikku”kaupunki. Se oli vähän outoa, oikeastaan. Mutta toimi.

Sitten muutamat opiskelijat ja meidän nuorten kaverit esittivät minulle Facebook-kaveripyynnön, eikä minulla tietenkään ollut mitään sellaista vastaan. Jossain vaiheessa Juniori on yhyttänyt minut ja sukulaisia ja tuttuja kavereiksi. Olenkohan itse bongannut ketään, tai siis esittänyt oma-aloitteisesti kaveripyyntöä. Enpä taida, en ainakaan muista. Mutta se kertoo vain siitä, etten  osaa toimia ko. sosiaalisessa mediassa. Hyvä esimerkki kömpelyydestäni oli kun yritin tässä kuukausi, pari sitten päivitellä profiiliani ja merkitä Juniorin ja Esikoisen omikseni, mutta sörssin ja onnistuinkin kirjaamaan poikamme tyttärekseni. Muutamia kertoja olen kommentoinut, joidenkin ”tilaa” ja onnistunut siinäkin häsläämään.

Muutamien – lähinnä Juniorin tai opiskelijoiden – vinkkien jälkeen piipahtelen Feissarissa, katsomassa kuvia, yleensä. Mutta kaiken kaikkiaan olen melkoisen surkea Facebook-tyyppi.

Ja sitten tänään yksi opiskelija sähköposteili, että hän oli  ilmoittautunut huomiselle palauteretkelle Facebookissa, jotta onkohan se voimassa? 🙂  Töissä olen omasta mielestäni aika joviaali ja joustava kun annan opiskelijoiden palauttaa isojenkin kurssien (70 opiskelijaa) harkat liitetiedostoina. Hoitelen usein myös vierailevien luennoitsijoimme matskut, otan vastaan ilmoittautumisia sähköpostitse, mitä suinkaan kaikki eivät tee, mutta että olisi edes pieneen mieleeni välähtänyt laittaa palautepäiväretken ilmoittautumismahdollisuus Facebookiin… Taidan sittenkin olla aika vanhakantainen näissä jutuissa…

Minä vaan bloggailen ja webbailen. Tämä on  856:es postaukseni tässä sosiaalisessa mediassa.

Päivitystä

Tiistai. Valokuvakurssi. Ja lumisadetta!!! Ja tyär kotikotona lukemassa tenttiin. Ja pulputtamassa. Mahottoman mukavaa.

Ei olla paljon nähty, joten nyt oli tatkin ja tiltin (taloustieteen ja tilastotieteen) luentojen ongelmakohdat ja Hesen hampurilaistyöntekijän viime aikojen highlightit päivitettävä. Tiedättekös paljonko yhdessä Hesessä yhdessä päivässä kului Stockan Hullujen Päivien aikana majoneesia, jota käytetään 30 g per hampurilainen? Sitä kuluu seitsemän kiloa! Tenttitulokset ja opiskelu, poikaystävän toiveissa olevan Italian matkan toivekohteet ja kaikki muukin tähellinen on nyt tiedoksitehty.

Muokattuja ja muokkaamattomia

Sen sijaan, että olisin tänään töiden jälkeen lähtenyt ostamaan itselleni kevätpuseron ja jonkun jakun tai muun sellaisen vappuna, rotissöörien illallisella,  äitienpäivänä ja muilla kevään kekkereillä pidettävän paremman vermeen, ajelinkin postiin. Ehdottomasti tarvitsisin pari uutta kampetta, enkä ihan välttämättä olisi tarvinnut uutta kuvankäsittelyohjelmaa, sillä minullahan on jo Photoshop (töistä lisenssillä) ja Elements, joita osaan jotenkuten käyttääkin, mutta silti tilasin itselleni viime viikolla Corellin Paint Shop Pron. Ja sitä sinne postiin ajelin hakemaan, pusero ja jakku ovat edelleen hankkimatta. Nyt olen tunnin ehtinyt uuden ohjelmalla värkkäillä, eikä ole riemulla rajaa!

Pehtoori on ehdottomasti sitä mieltä, että kuvien käsittely on feikkaamista, epäreilua ja  kaikinpuolin fuskua, mutta eikö ”vanha” pimiötyöskentelykin ollut sitä?  Digikuvilla kuvien säätömahdollisuudet ovat vaan niin paljon monipuolisemmat kuin oli kuvavedosten teossa, kuin  kehitteillä ja kiinnitteillä altaissa läträämisessä … Kyllä minäkin olen ylenpalttista muokkaamista vastaan, mutta toisaalta digikuvilla on kiva leikkiäkin, käyttää tehosteita. Itse asiassa harvoin kikkailemalla kikkailen kuvilla;  yleensä muokkatessani vain rajaan kuvaa ja säädän histogrammia, valotusta parantelen.

Viime kerralla valokuvauskurssilla meidän oli jokaisen kerrottava omista ongelmista, sellaisista jutuista, joihin saisi sitten huomenna apuja. Ja sitten meistä jokainen sai kotiläksyn sen mukaan, mikä oli oma ongelma. Ja kun minä (yhdeksi monista kuvaamiseen liittyväksi ongelmakseni) sanoin, etten saa koskaan punaista punaiseksi kuvissa. En kesällä kukkiin, enkä talvella sisällä tomaatteihin oikean väristä punaista,  niin opehan antoikin minulle läksyksi – ei, ei kuvata ruusuja eikä chilejä – vaan kuvata punaviini lasissa, saada viinistä puna esiin. No sillä töinhän tässä on nyt viikko viiniä lipitelty ja kuvia räpsitty… Ei vaiskaan, viikonloppuna yhden lasillisen kanssa, eri laseissa ja valoissa, yritin  sitä punaista löytää ja kuvata. Ja punaista ei tietenkään saa tehdä kuvankäsittelyllä, vaan luomua olla pitää.

Yksi hailakka versio, josta itse jostain syystä pidän, on tämä
(klikkaamalla suurenee)

Toinen, pehtoorin ”kuvausideologian” mukainen, täysin muokkaamaton kuva on tämä.

Kolmannessa punainen on ehkä onnistunein

Tämä viimeinen on graafisin? Mainoskuvamaisin?

Olen siis huomiset läksyt tehnyt, katsotaan mitä niistä sanotaan…

Nyt voin ryhtyä taas leikkimään PSP:llä. Jos jaksatte blogini liepeillä roikkua, ette voi välttyä vielä näkemästä hyvinkin monin tavoin muokattuja otoksia. … 😉

Autuaasti auringossa toscanalaista juhlaleipää

Sunnuntain aurinko, – kuin lahjaksi saatu.

Vähän on ollut sellainen suorittamisen meininki tänään, mutta hyvällä mielellä olen suoritellut. Koetan kuvin kertoa…
(kuvat suurenevat, ja paranevatkin, klikkaamalla)

Merenrannassa aamulenkillä kylmä. Jäälle ei enää ollut asiaa, muilla kuin variksella.

Siispä siirryin Meri-Toppilassa sisäosiin. Paikoin jo lämmin. Poimin noita etualalla olevia kaisloja, pihalle ruukkuun.

Ruukku ja muitakin pihakalusteita nosteltiin ulos, siivoiltiin ikkunalautoja, leviteltiin lunta.

Kaasulämppäri takasi lämmön niin, että huomenna toivottavasti sairaalasta kotiutuvan murmelin ja systerin kanssa pitkät tovit tarkenin ulkosalla istuskella ja telefoneerata.

Lämmön ja auringon huumaamana avasimme kuohuvan. Tämän kevään uutuus cava Alkossa on Faustino. Alle kympin maksava oikein hedelmäiseksi, tasaiseksi, täyteläiseksi ja silti kuivaksi todettu espanjalainen kuohuviini on suorituksemme vappujuomaksi.

Kuvassa olevat Macaroons-leivokset ovat Stockalta, mutta minulla on vakaa aie tehdä niitä itse. Ehkä jo vapuksi. Ehkä jo tänään…

Tänään olen jo tehnyt mm. siman ja leipää. Toscanalaista ihanaista juhlaleipää. Tavallisessa toscanalaisessa leivässä ei ole suolaa, mutta tässä on. Ja tässä on paljon muutakin.

Kaivoin vanhan reseptini esiin kun Dubain reissulla saimme usein tämäntyylistä kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä täyteläistettyä leipää, ja siitä jäi kaipuu, …

Toscanalainen rusina-pähkinäleipä

3 dl vettä
35 g hiivaa
½ dl öljyä
1 rkl suolaa
1 dl rusinoita
1 dl pähkinärouhetta, tai pistaasipähkinöitä, tai molempia sekaisin
2 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
Liuota hiiva haaleaan veteen. Sekoita mukaan öljy, suola,
rusinat, pähkinät ja graham- ja ruisjauhot. Alusta taikina
kimmoisaksi vehnäjauhoisilla. Anna kohota.
Leivo taikinasta kaksi pientä limppua ja kohota pellillä.
Voitele kohonnut leipä öljyllä ja paista ensin
250 asteessa noin 10 minuuttia ja sitten pudota lämpö 200 asteeseen.
Jatka paistamista vielä noin 25 – 35 minuuttia.