Skräppäys ja pääsiäiskortit

Pääsiäiskorttien aika! 
Kuvassa kortti, jonka sisareni lähetti meille. Huom. kortti on itse tehty, huom. korin punos on itse punottu, huom. ruoho on leikattu hyvin eläväisen näköiseksi, huom. kortin sisäosakin on kaunis ja itsetehty sekin. Kortti on on tehty skräppäämällä.

Skräppäys? Mitä ihmettä? Scrapbooking > Scrapbook = leikekirja, – siitä kai suomennos. Askartelua, eikä mitä tahansa paperinleikkelyä, vaan taidokkaita kortteja, tauluja, julisteita, leikekirjoja… Vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, jollaiseen meitsistä ei ole. Mutta systeri on ihan hurahtanut harrastukseensa ja opettaa sitä  jo muillekin.

Ja harrastajilla on tietysti omia haasteblogeja: esim. Inspiroidu http://getinspired.fi/ on skräppäyshaasteblogi, jossa on viikottainen haaste ja kuukauden kisa. Systerini blogissa (klik) on hänen tekemiään valmiita töitä.

Skräppääjiä varten on tietysti verkkokauppoja, joista saa tilattua tarvikkeita ja välineitä: suomalaisia ovat esimerkiksi Ökömökön verkkokauppa (hassu nimi)  http://www.okomoko.fi/web/index.php ja Heinikka verkkokauppa osoitteessa http://www.heinikka.fi/.

Ja Amerikoissa (josta tekniikka kai on lähtöisin) ja Euroopassa on lisää vaikka kuinka! 

Viereisessä kuvassa kuvassa on neljä taulua, jotka sain sisareltani joululahjaksi ja jotka ovat kotona ruokapöydän viereisellä seinällä.

Neljän vuodenajan taulujen väreinä on niitä, joita mieluusti kattauksissa käytän. Taulujen keskelle voi magneeteilla kiinnittää ruokalistoja tai kuvia.

Aika hienoja, eikö?

_______________________________________________

Mutta koskapa minä en kortteja osaa askarrella, teen pääsiäiskorttini kuvista, ja Smileboxin avulla… Korttini aukeaa kun klikkaat play, ja kannattaa ehkä laittaa koneeseen äänetkin päälle. Tervehdykseni on äänikortti 🙂 Ja siinä on yksi ruokakin (kevyt pasha), jonka reseptin kirjoitin  jo viime vuonna: jos tarvitset katso viime pääsiäisen postaus täältä.
  • Siis hyvät blogivieraat: oikein keväistä ja jokaiselle omalla tavallaan mukavaa pääsiäistä!

Click to play this Smilebox greeting: Tervehdys Hangasojalta!

 

Create your own greeting - Powered by Smilebox
A greeting card by Smilebox

 

(Kortin ulkokuvat ovat viime vuodelta, ei täällä nyt noin aurinkoista ole :))

Varmuusvaraston inventaario

Varhaisten (hyvin aamuvarhaisten!) viikinkiretkien ja Pohjolan kristillistämisen (lue: pääsykoekirjan lukeminen) jälkeen puolelta päivin aika ryhtyä mökkihommiin.

Myötätuulessa on lomailtu ja eletty jotensakin tasan kolme vuotta, eikä kaappeja ole järjestelymielessä vielä paljon availtu. Nyt siis sen aika. Ja tulos? Pienen mökin viidestä kaapista, keittiön laatikostoista ja astiavitriini/kirjahylly -yhdistelmästä noin puolet läpikäyty.

Lautasliinoja ainakin on riittämiin: vaikka koko Inarin väestö tulisi vieraaksi, olisi minulla kattaa kaikille kauniit servietit. Ja kynttilöitä on niin, että Hangasojan kaikki mökit valaisisin pidemmänkin sähkökatkoksen ajaksi. Sekä lautasliinoja että kynttilöitä on kaikkiin vuodenaikoihin ja fiiliksiin. 

Ja pastaa löytyy. Minulla kun on vankkumaton käsitys, että Kuukkelin (paikallinen K-kauppa) makaronivalikoiman laatu ja monipuolisuus ei tyydytä minun, perheeni ja vieraitteni vaativaa makua. Niinpä tänne on tullut rahdattua tagliatellea, spaghettia, pennejä ja lasagnelevyjä siinä määrin, että niistä riittäisi puolijoukkueen ruokkimiseen. Viikoksi.

Entäs suolakeksjä? Ette tiedä niin monenlaisia olevankaan kuin täällä on! Myös muroja ja erilaisia puuroaineksia on enemmän kuin tarpeeksi. Eikä se ole mökki eikä mikään, jossa ei ole tryffelioliiviöljyä ainakin kaksi pulloa! Ja  tiedättekös, täällä on kuusi purkillista etanoita: Porvoosta ja Tampereelta ja Oulusta ostettuja etanoita. Nehän on joka Lapin mökin peruselintarvike, eikö?

Ja tietoliikenneosasto? Meidän komeroissamme on kaikki viimeisen kymmenen vuoden Nokian kännyköihin sopivat laturit. Sama koskee Canonin kameroiden latureita. Ja keittiöpyyhkeitä! Ikeasta, Italiasta, kauppahallista on näköjään löytynyt puna-valkoisia pyyhkeitä aika monenlaisia. Ja pesuaineita: lattiaa, ikkunoita, liettä, saunaa, kyllästettyä puuta, uunia, grilliä, kaakeleita, wc:tä, keittiötasoja varten. Joka lähtöön löytyy. Ja kaksinkappalein useimpia.

Vaateosasto? Olen näköjään käyttänyt mökin vaatekaappiani t-paitojen, villapuseroiden ja verkkareiden kaatopaikkana. Oikeastiko ajattelin isoksi tai pieniksi jääneitä, kauhtuneita ja kuluneita kamppeita täälläkään käyttäväni? Missä on Saariselän Pelastusarmeijan kierrätyslaatikko? 

Mikä on lumitilanne? Minun mielestäni lumentulo voisi jo loppua! Lumitöitä on riittänyt, enemmän kuin hyötyliikunnaksi asti, onneksi on linko! Sillä ajelin ristiin rastiin: purolle (ihme, jollen täällä ollessa vielä hyiseen veteen pulahda. Saunalle vesiä hakiessa avantouinti oli taas liki) ja Nimilopun (naapurimökin) polun putsailin. Jos vaikka naapurimökkiin tulevat pääsiäiseksi. Mukavampi tulla. Muistan kyllä, kuinka oli kiva syksyllä ystävien kanssa tulla kun naapuri oli enimmät lehdet pihalta haravoinut… 

Illansuussa hieroja. Oli tosi hyvä: olkavarsi taas rento. Sauna ja sapuska kruunasivat nautinnon. 

  

Nyt ohjelmassa vähän historianopiskelua ja ehkä valokuvausta. Jo vain minä viihdyn.

Lumitöissä

Puoleltapäivin tuli sitten Magga traktorin ja lumilingon kanssa, olin pihalla pikkulingon kanssa minäkin.

Magga: – Moro! On tullu lunta! Mitenkäs sie tuon tien oot tänne päässy? Eilenkö tulit?
Meitsi: Eilen tulin. Just ja just pääsin. Oli melkonen keli tulla.
– Oliko se pakko eilen lähtiä ajamaan? Semmosseen kelliin… Oulusta asti. Tulikkos sie yksin?
– Olihan se kurja keli. Ku mie aattelin, ettei oo rekkoja jos pyhänä ajelen, ja kun minulla on tässä pääsiäisen alla tämä oma retriittini. Yksin saan olla muutaman päivän kun tulen ennen muita.
– Jaaha. Siehän oot Railin tytär? Mie oon tainnu kysyä ennenki, mutta ku oot niin samannäkönen…
– Oonhan mie. Niinhän ne monet sannoo, sieki oot sanonu ennenki.
– Ja eilen piti tulla. Tänne lummeen. Mie kyllä jo oon tarpeekseni tästä saanu. Ei oo ollu vuosikymmeniin näin paljo.

Siinä rupatellessamme minua rupesi yhtäkkiä hymyilyttämään. Yhtäkkiä siinä pyryssä tuli mieleen, miltä Magga näyttäisi sellaisessa arabimiesten kaavussa ja huivi päässä; semmoisessa kuin esimerkiksi oli meidän dyynirallin (vajaa kolme viikkoa siitä vasta on??!!) kuskeilla? (klikkaile) Mitä jos Lapin mies kääntyy yhtäkkiä muslimiksi? Onko lumitöissäkin oltava kauhtana päällä? Tarkenisiko? En puhunut ajatusteni harharetkistä Maggalle mitään, toivottelimme vain hyvät pääsiäiset ja hommat jatkui.

Magga käynnisti traktorinsa, minä oman lingon. Olen ollut täällä vuorokauden ja koko ajan on satanut. Yölläkin oli tullut lunta varmasti kymmenen senttiä lisää. Päivän on ollut melkein kymmenen astetta pakkasta, ja pyryttänyt. Ei ollut edes kiusausta lähteä mäkeen.

Aamupäivän luin ahkerasti – pääsykokeisiin. Aivan: pääsykokeisiin, historian pääsykokeisiin. Niinpä. Ei, en aio pyrkiä, vaan on minun vuoroni olla pääsykokeen tarkastaja tänä vuonna. Enkä ole pääsykoekirjaa (Pohjoismaiden historia) aiemmin lukenut, joten nyt on luettava. Kysymykset ja mallivastauksetkin ajattelin samaan syssyyn täällä sorvata, – jos suinkin lumitöiltä 😉 ehdin.

Iltapäivän olen tehnyt lumitöitä. Vaikka jo eilen illallakin niitä toistatuntia puskin on tällekin päivälle riittänyt hyötyliikuntaa: lingolla, kolalla, lapiolla, harjalla.

Purolle asti tein (otsikkokuva viime pääsiäisenä otettu ja tässä tämänpäiväinen otos). Itse asiassa ei paljon puuttunut että kääntäessäni raskasta linkoa olin vilahtaa selälleni puroon. Jää ei varmaan olisi kantanut 🙂 Jää oli kyllä kuitenkin rikottava; saunalle vedet kannettava. Sinne kohta lähden…

Kylilläkin ehdin äsken käväistä. Lehden ja leipää hakemassa ja varaamassa kylpylästä huomiseksi hierojan. Huomenna ehkä menen mäkeen, ehkä en.

Ja ensi yönä aion nukkua: viime yönä paljon painajaisia, liikenteestä, kouluajoista, monia kummallisia ja olkavartta särki kovasti. Eikä silti unta kuutta pidempään riittänyt.

Nyt lopetan valittamisen ja lähden saunaan. Lumityöt sinne kun on tehty 🙂

”Ajokeli pohjoisessa huono”

No niin oli! Aamulla sää- ja tiekelikarttoja katsellessa mietin, jotta lähtisinkö sittenkin vasta huomenaamulla varhain? Puolikymmeneltä kuitenkin istahdin autoon ja lähdin. Iissä jo mietin, olisiko järkevää kääntyä takaisin. Kuivaniemellä alijäähtynyt vesisade vaihtui jäisiksi piikeiksi, jotka tienpinnan sohjon kanssa tuntuivat auton renkaiden alla aika pelottavalta (varsinkin kun olen nuoruuden kokemattomuudessa ja kohelluksessa samanlaisessa kelissä yhden auton katolleen ajanut). Kemissä olin jo kypsä ajamaan vain Haaparantaan: ”Palailen sitten muina naisina kotiin ja yritän huomenna uudelleen.”

Rovaniemen risteyksestä kuitenkin käännyin. Ja kirosin saman tien Ford Focuksen, joka Liedakkalan risteyksestä kaarsi eteen. Jokaisessa ylämäessä vauhti putosi kuutenkymppiin kiihtyen taas hyvillä suorilla yhdeksäänkymppiin. Ja kaikilla kuudenkympin rajoituksilla tietysti hypätään jarrun päälle ja peltipoliisien kohdalla varsinainen paniikkijarrutus. Ohikaan ei oikein päässyt, koska ajoradan keskellä sohjoa niin paljon, että heittelehtimisen vaara ilmeinen. Muurolaan asti sitten ajeltiin peräjälkeen ja jono perässämme jo melkoinen.

Rovaniemellä kävin kaupassa. Ja venyttelin olkavartta, jolle ratin puristaminen ei oikein sopinut. Ja Napapiiriltä Unarin-Luusuan risteykseen asti mietin, missä ovat aura-autot? Jo vain niitä kaipasin.  Eipä näkynyt. Sade muuttui lumeksi, ja näkyvyys oli paikoin vain neljä tolpan väliä, parisataa metriä. Tienpinta ihan valkoisen jään peitoissa, paikoin palteista. Ja minä kun muka tykkään yksikseni pohjoiseen ajamisesta! Nyt en tykännyt.

Vähän ennen Sodankylää venäläisten citymaastureiden määrä lisääntyi. Ei juuri muuta liikennettä kuin nämä keskellä tietä ajavat Ranget, Jeepit, Country Volvot ja jättiläis-Bemarit. Ja että ne on pelottavia! Yksi sellainen olikin sitten Peurasuvannon sillankupeessa hinausauton kiskottavana. Toinenkin pienempi auto penkassa ennen Sodankylää. Ja 2 + 1 hälytysajossa ollutta ambulanssia ja yksi poliisi tulivat vastaan. Kerrankin meitsikin ymmärsi ajaa  rauhallisesti.

Sodankylässä kävin tankilla, kahvilla, soittelin kotiin ja taas matka jatkui. Tuuli idästä yltyi kovaksi, aina metsästä aukealle tullessa oli muistettava pitää ohjauksesta tiukasti kiinni: tuuli puski kovasti. Vajukosken kohdalla tie kapeni yhden auton mentäväksi: lumi pyrysi penkoista tielle, kinosti ja nietosti. Just ja just uskalsi ajaa kuuttakymppiä (kesäkelillä niillä hujakoin mennään kaksikertaa kovempaa).

Poroja? No ne nyt enää olisivat puuttunueet. En onneksi nähnyt yhtäkään. Varmasti tuuli ja pyry piti nekin pois tieltä!

Tankavaarassa oli jo oikeasti vaikea erottaa, missä menee tie, missä penkka. Kun vastaan tuli auto (onneksi oli tosi vähän liikennettä, eikä rekkoja) oli melkein käsikopelolla ajeltava. Viimeistään tässä vaiheessa rupesi mietityttämään, jotta olisiko Magga käynyt meidän mökkitietä ollenkaan auraamassa? Pääsisinkö viimeisen kilometrin perille? Olihan Magga käynyt. Oli käynyt aamulla tai eilen. Se 20 – 30 senttiä, joka oli satanut ja tuiskuttanut aurauksen jälkeen, oli onneksi höttyä, pakkaslunta, mutta oli kuitenkin ihan sompailtava tiellä pysymiseksi. Onneksi auto on neliveto. 

Kesällä, take-away-kahvin kera matkan tänne Hangasojan varteen taittaa alle viiteen tuntiin, tavallisella talvikelillä kuuteen tuntiin, tänään meni seitsemän. Eikä varmaankaan koskaan ennen ole KOKO väli ollut pääkallokeliä tavalla tai toisella. Oikeasti otti voimille.

Ja sitten onkin helpottanut. Pehtoori on täältä lähtenyt perjantaiaamuna. Kaikki on kovin siistiä, kaikki on järjestyksessä, puut kannettu, piccolokuohuviini kylmässä, lumityöt tehty. Kelpaa minun taas.

 Tosin perjantaiaamun jälkeen on tullut lunta yllin kyllin lisää. Sitä  lähden nyt kolailemaan. Mutta olen mökillä. Ja hengissä. Huh!

Sushia ja rahkapullia. Pääsiäisruokaa?

(Uusi (6.4.2014) pääsiäisruoka-postaukseni on TÄÄLLÄ: kokonainen vihkonen pääsiäispöydän herkkuja.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

On ollut aika tylsä keli, mikä ei valitettavasti ollut riittävä syy lintsata lenkiltä.

Kaupunkiasioilla lähinnä hankin ruokatarpeita. Pääsiäiseksi mökille, ja oli virettä kokkailla. Tyttärelle värkkäsin helposti nieltävää ruokaa. Haaleaa sienikeittoa ja lappapuuroa, jäätelöä ja pirtelöitä tyär on viikon nauttinut, mutta tänään tein lempiruoastaan munakoisopaistoksesta sellaisen hienojakoisen version. Nielurisaleikkauksen jälkeinen Panacod-Ketorin -pöhöinen tytär oli kovin iloinen sapuskasta. 🙂 Ruoan ”alkuperäisversio”, joka on ehdottomasti vegetaristien lemppariruoka, on keittokirjassani Lappitalia s. 51. Nyt kun pääsiäinen on tulossa, en voi olla vinkkaamatta myös lammaspateeseen, jonka resepti on sekin  keittoskissa. Lammaspatee on hyvää. Ja helppoa. Suosittelen lämmöllä.

Ja sitten itsellä teki tänään mieli sushia.  Ja teki mieli vihdoinkin kokeilla työpaikan professorin Japanin kongressimatkaltaan  jo ennen joulua tuomaa hiilikuituveistä. Pistin hänelle mukaan kauppalapun: ”Tuo veitsi, maksan sitten”. Ja professorihan toi, ja hoksasi tuoda myös terottimen, hyvä juttu.

Ja tuo veitsi! Olen joskus ennenkin päässyt nauttimaan hyvällä veitsellä kokkaamisesta, mutta olihan tämä ihan ehdottoman huippu. Meitsin kokkaaminen vaan on sellaista sähläämistä, että täytyy olla varovainen noin terävän ja hienon työkalun kanssa.

Sushista tuli verraten oivallista. Aina se ei minulla onnistu, mutta tänään jaksoin huolella pestä riisit, paahtaa merilevät, ja pilkkoa lohen ja surimit. Meillä oli jemmasa sakeakin. Ihan olemme siis herkutelleet. Pehtoorikin kun on päässyt sushin makuun, vaikka aiemmin ei siitä välittänytkään … Tuoremakkara-salaattiosasto oli sitten se, josta poika lautasensa sai kukkuroilleen ja nälän taltutettua.

Ja koko perheelle maistui tietysti pulla. Rahkapullat kuuluvat nekin pääsiäiseen. Tein pullia aika paljon, eivät ole mitenkään erityisen kauniita, mutta aika paljon olemme niitä jo nauttineet.

 

 

Hailuodon nuppineulat

Nuppineulaongelma on saanut aikaan mukavaa kommentointia. Historia on herättänyt kiinnostusta, mikä on hurjan hauskaa.

Railaterttu näki vaivaa ja onnistui löytämään kaivauskertomuksenkin,  http://www.oulu.fi/hutk/yleark/tutkimus/Julkaisut/Meteli-3.pdf mistä pisteet ja muillekin vihjeeksi,  että kertomuksen lopussa on kuvia kolmen kesän kaivauksilta.

Ja nyt sitten on tunnustettava, että Koivu oli jo heti alkumetreillä totuuden äärellä. Ystäväni, kaivausjohtajan tuomarointi: ”Koivuhan on täysin oikeassa: nuppineulat palvelivat käärinliinojen ja muidenkin hautavaatteiden/asusteiden sekä osaksi arkun sisustustekstiilien kiinnittiminä.” Tosin ehkä ainakin muutamat löytämämme nuppineulat lienevät olleet sellaisia, joita käytettiin siten kuin me käytämme klemmareita. Vanhoissa 1700- ja 1800-luvun lopunkin asiakirjoissa näet näkee usein papereita kiinnitetyn toisiinsa nuppineuloin. Siis kun osa  Hailuodon kirkonarkistosta oli kirkon sakastissa, kirkon palaessa myös arkisto (lue: paperit) paloi ja jäljelle jäivät neulat.

Koivun viimeinenkin veikkaus sisältää oivallista päättelyä: Hailuodon vanhassa (noin 1620 rakennetussa) kirkossa todella oli katolisen ajan muistoja (jotka ovat kai vielä nykyisessäkin Hailuodon kirkossa nähtävillä): kirkossa oli keskiaikaisia puuveistoksia, mm. Pyhän Laurin pyhimysveistos. Pyhä Lauri tunnetaan myös San Lorenzona, joka on mm. kaikkien keittomestareiden ja kokkien suojelupyhimys :). Kerron joskus jossain toisessa postauksessa lisää San Lorenzosta, joka on usein, elämäni eri vaiheissa, merkillisesti astunut kuvioihin. Mutta nämä Luodon kirkon puuveistokset (kymmenkunta? ellen väärin muista) eivät palaneet 1968, eikä niitä ollut onneksi hävitetty aiemminkaan. Vaikka usko olikin ”puhdistettu”.

Myös Railatertun arvauksissa paljon oikeaa: siis vaatteisiin neulat liittyivät. Ja kaivauslöydöissä oli myös virsikirjoihin ja Raamattuihin liittyvää siten, että kaivauksilta löytyi kirjojen heloja. Sellaisia pieniä  saranoita ja sitten ”säppiä” joilla kirjat voitiin sulkea. Kirjat paloivat, maatuivat, mutta helat säilyivät.

Hailuodossa kannattaa muuten käydä, kesällä varsinkin. Siellä on paljon katseltavaa, vaikkei nuppineuloja enää taida löytyä.

Kilpurin kanssa kahden

Pehtoori on edelleen pohjoisessa, syntymäpäiväsankari (juniori 19 v.) on kavereineen pizzalla, tytär lähti välillä poikaystävänsä luo hoivattavaksi (tosin piti tänäänkin, kuten jo tiistaina!, karata luennolle, vaikka olin ehdottomasti vastaan) joten olen yksin. Imuroinnin ja muiden pienten huushollihommien jälkeen olenkin sitten viettänyt laatuaikaa Elmerin kanssa.

Elmeri Konrad on saanut olla studiokuvauksen kohteena. Valokuvauskurssilla annettiin kotiläksyksi kuvata jotain liikkuvaa, koiria tai muita lemmikkejä, pieniä lapsia, urheilijoita tai muuta sellaista. Varmaan ope tarkoitti että jotain vilkasliikkeistä. No minäkin olen kuvannut lemmikkiä.

Elmeri on itse asiassa tyttärelle kuusi vuotta sitten joululahjaksi hankittu, mutta minun konnakseni se on jo aika päiviä sitten jätetty. Tosin pehtoorikin on harrastanut aika lailla agilityä sen kanssa :). Ette usko mutta meidän konnuli osaa tanssia, varsinkin pehtoorin kanssa.

Ja kuinka viisas eläin se onkaan! Perhe on täysin vakuuttunut, että Elmeri on ainoa olento maailmassa, joka on kuunnellut väitöskirjani alusta loppuun, väittämättä kertaakaan vastaan. Kävi nimittäin niin, että tämä Slovenian konnafarmilta Saksan kautta Suomeen tullut Elekkumme oli tullessaan jo kovin sairas, ja meillä viettämänsä ensimmäisen kevään se oli enemmän tai vähemmän kuolemankielissä koko ajan.

Oli opeteltava pistämään kilpikonnaan antibiootteja ja  juuri samaisena keväänä oli töiden ohessa viimeisteltävä väikkäri, luettava satoja sivuja oiko- ja taittovedoksia, joten istuin konnan terraarion vieressä yökaudet ja tein töitä ja tarkkailin konnan selviämistä madoista, toistuvista hengitystietulehduksista, silmäsairauksista jne. jne.

Mutta niin se konna vain selvisi, ja minäkin sain kirjani kansiin. Niitä aikoja me on täällä muisteltu. 🙂

________________________________________

PS.  ”Kaivauskertomus”-postauksen  nuppineula-ongelmaan ratkaisu huomenissa. Kommenteissa on jo hyviä arvauksia ja uusia vihjeitä…