Aamullla herättyä vilkaisu pakkasmittariin ratkaisi sen, että mekin lähdimme tänään kotiin. Majakka ja Perävaunu kiirehtivät jo joka tapauksessa Oulua kohti, ja kun pakkasta oli Hangasojalla -33 C (ja kun ikävä ja huoli nuorista jo vaivasi melkoisesti), mekin suljimme Myötätuulen ovet vähän ennen puoltapäivää. Rantasaunasta vedet pois, kynttilät oli puhallettava sammuksiin ja sälekaihtimet suljettava. Aina se tuntuu haikealta.
Eiliseksikin oli sääennusteissa povailtu kovia pakkasia, mutta ei onnneksi niin ollut. Oli oikein sopiva sää kiivetä Kaunispään huipulle. Viimakaan ei juuri tuntunut, pieni pakkastuuli vain. Tykkylumi kuusien oksilla teki puista hienoja veistoksia. Vaivaiskoivujen hennot varret taipuivat lumen alla, kovin kauniita nekin. Kävellen Huipulle menee suuntaansa puolisen tuntia ja sen aikana ehti jo pimeä laskeutua. Sinisiä kuvia tallentui kameroille melkoisesti. Tunturista laskeuduttua haettiin Kuukkelista savupororieskaa ja Kalevakin olisi ostettu, mutta johan ne olivat ehtineet loppua.
Saunan lämmitys ja ruoanvalmistuspuuhat sujuivat porukalla. Siulasta oli haettu – taas kerran – kotasavuporonpaistia ja sille vähän lisukkeita. Jälkkäri oli minulle uusi kokeilu: pistaasijäätelöä ja rommikirsikkakastiketta. Ystäville ja pehtoorille maistui, joten joskopa laittelen reseptin jakoon joku päivä…
Ja syötyämme oli Compatibilityn vuoro. Lautapeli, jossa yritetään oman parin kanssa olla samalla aaltopituudella, sai meidät jo toisen illan viettämään keittiönpöydän ääressä. Aattoiltana oli yksi peli ehditty aloittaa ennen kuin oli aika lähteä Kaunispään Huippuravintolaan Uuden Vuoden juhlaillalliselle.
Illallinen olikin hintansa väärti, hyvinkin. Rotisseur-kilvet saanut Huippu tarjosi lappilaisia herkkuja, joista tattihyytelö jäi ehkä parhaana mieleen. Kyllä avotulella liekitetyt poronselyksetkin toki maistuivat. Ja kaarnikkakakku. Se on jotenkin niin hienon väristäkin. Digestive- vai murokakkupohja? Chablis ja Montecillon gran reserva kruunasivat illallisemme (kiitos vain K & M). Kello ei ollut yhtätoistakaan kun olimme buffet-pöytien kaikki herkut ehtineet maistella ja nauttia.
Sitten: tilataanko viinipullo ja haetaan vielä vähän juustoja ja odotellaan vuodenvaihtumista ja raketteja? Vai taksi ja mökille jatkamaan peliä. Jo vain, met taksin saimma – ja mökillä peli jatkui. Pitkästi yli puolen yön höpöttelimme ja pelasimme. Taasko me suunnittelimme sitä Rooman matkaakin…?
Yhden jälkeen mentiin muka nukkumaan, mutta kuu valaisi kirkkaammin kuin päivänvalo. Kuuhullu ei voi nukkua. Ja niinpä pehtoorin kanssa puettiin uudelleen päälle ja lähdimme vielä ulos. Hanget kuin piirretyissä elokuvissa, ihan taikayö. Ihan ennen kokematon. Täysikuu tuntureiden päällä, Hangasojan rannalla taas kerran olo oli yhtäaikaa pieni ja suuri. Kovin nöyräksi siellä tuntee itsensä. Ei revontulia, mutta taikakuutamo.
”Täysikuu, sä ihme suurin olet öisen taivahan.
Täysikuu, kun avaruuden puet loistoon hopean.
Saat nähdä vain sä rakkauden, sen hetket riemukkaat,
Mut kiertää kylmää tietäsi niin yksin sinä saat.”
Täysikuu – a piece of cake; kaamos – jatsia/jazzia (ˈʤæz); mutta tämä! Sehän on (ollut) BLUE MOON!!
”Blue moon, Now I’m no longer alone,
Without a dream in my heart,
Without a love of my own!”
Upeita talvisia kuvia, ja tuo alimmainen sininen talvikuva,aivan huippu! Huh,-33,kuulostaa kyllä aivan sietämättömän kylmältä!
Blue moon, se se tosiaan oli. Olisit pitänyt Koivu!
Yaelian, kiitokset. Olen kyllä itsekin ylpeä tuosta kuutamokuvasta. Kun ottaa kymmeniä ja kun maisema on huikaiseva saattaa onnistua. Onneksi nyt kävi niin.
Sinulla taitaa olla yhtä paljon lämmintä siellä kuin meillä oli kylmää. Nyt Oulussa mittari näyttää vaivaiset – 13 C.