Saunan pesän sytyttäminen ensimmäisellä tikulla, huom. ilman sytytysnesteitä!, antaa merkillisen mukavan onnistumisen tunteen, niin kuin olisi isommastakin asiasta kysymys. Ja toinen mökkiläistä hetkauttava kokemus tai paremminkin huoli on, että viekö yltyvä tuuli puista lumet. Jos niin kävisi, se kyllä aiheuttaisi minulle mielipahaa. Näin suuret on ilot ja murheet näillä levysasteilla tänään.

Aamupäivän puuhastelujen (töitäkin hetken harrastelin, ja oikeasti kyllä vähän kaihersi, että miten käy luentosarjan jos olkavarsi ei kuntoudu… Muistiinpanot ja Power Pointit pitäisi pystyä tekemään, mutta kuinkas onnistuu? ) jälkeen lähdimme Saariselän keskustaan, josta pehtoori hiihtäen Kakslauttaseen ja minä mäkeen.

Pakkasta ei ollut kuin kymmenisen astetta, mutta tuuli oli tunturissa kova. Niin kova, että Iisakkipään hissistä poisjäädessään kaksi aikuista lautailijamiestä ajautuivat päin hisssitolppaa. Aika pahasti toinen jämähti, ja minä mokoma menin kyselemään, jotta tarvitteko apua, johon toinen herrasmies totesi ykskantaan: “Ei sulta ainakaan!” Ei väkisin!

Vaikka näkyvyys oli vähän niin ja näin, ja varsinkin Iisakkipään rinne puolikuntoinen, viihdyin parituntisen. Olen usein sanonnut, että olen niin monta kymmentä !! vuotta Kaunispään ykkösrinnettä laskenut, että osaan tulla vaikka silmät kiinni sen alas. Tänään sain oikeastaan lunastella uhoamistani, sen verran pimeys, kristallinen pieni pakkaslumisade ja tuuli haittasivat näkemistäni.

Ehti tulla jo aika pimeä kun tultiin (puoli kolmen maissa)  mäestä ja ladulta,
naapurimökin pihassa on näin kaunis kynttiläkota. (klikkaamalla suurenee)