Lapissa kaikki on toisin

Aamuvarhaisella purolla kasvojenpesulla katselen kun iso, lihava pupu mutustaa viereisellä mättäällä jotain. Päivällä seistessäni saunapolulla – puhuen kännykkään äitini kanssa – porot tepastelevat ohi katsellen kummeksuen. Äsken kävin metsässä hakemassa oksia pöytien koristeeksi, oli lämmin (iltakahdeksalta +21 C) ja aurinko paistoi vielä korkealta (klikkaamalla kuva suurenee). Pieni tuulenväre, ei ääntäkään. Ollaan pohjoisessa, ollaan Lapissa. Tällaista ei ole muualla. En minä ainakaan tiedä, että olisi. En minä nyt muuta kaipaakaan.

sauna-iltavalossa

Tänään vielä työleiri. Pehtoori ajoi aamusella Ivaloon hakemaan multaa. Kivihommien viimeistelyä ja siistimistä on riittänyt. Minulla tänään eilistä kevyempi päivä: leipomista, marinointeja, valmisteluja, ikkunoiden pesua (”Lapissa kaikki on toisin”, kuten Eino Leino runoilee, elikkäs täällä minä(kin) pesen ikkunoita). Molempien mökkien vuosittainen ikkunarojekti on hoideltu. Väleistä en viitsinyt, mutta eipä täällä sillä lailla sotkeennukaan kuin kaupungissa.

Mökkinaapureita läheltä ja kaukaa piipahti kahveilla, piipahti jutustelemassa. Työleirissämme oli parin aurinkoisen tauon paikka.

Tekeminen on tuntunut hyvältä. Puuhastelua, ei pakkotekemistä. Silti nyt perjantain ehtoolla on viikonlopuntuntu. Heittäydymme nyt turisteiksi, lomalaisiksi. Äsken jo lomalaisten illallinen. Poronfile grillissä, marinoituja mozzarelloja, bataatti-sipulilisuketta. Ei vaadi paljon mutta käy kurmeesta. Ja merkillinen St. Emilion -viini. Merkillinen koska etiketistä ei etsimälläkään löydy tuottajaa. Alkon luettelon kautta arvelemme, että tuottaja on Yvon Mau. 13 euron viini. Nuori (2007). Ja kerrassaan oivallinen, ei mitään kitkeryyttä, ei napsumista hampaissa, ei liikaa tanniineja, puhdas, yksinkertaisen hyvä viini. Työleirin lopettajaisiksi passeli :).

Huomenna Amerikan serkku ja miehensä Ivalon kentällä puolen päivän jälkeen. Sitä odotellessa.

Rojekti yhdessä

Yöllä satoi. Satoi paljon. Puoli viideltä heräsin kun sade ei enää vain ropissut mökin kattoon vaan rummutti, piti jo meteliä. Sade ei kestänyt kauan mutta jäin hereille. Enkä nukahtanut, joten sade ehti alkaa uudelleen. Mietin. Mietin ja olin huolissani. Kuuntelin sadetta. Mietin. Tuntui flunssaiselta. Taas satoi. Paljon. Rännit romisivat. Ja sitten heräänkin – kello on yhdeksän! Yhdeksän!

Koko päivän oli pilvistä, aamupäivällä satoi vähän lisää. Käytiin kaupassa, järkkäiltiin kaikkea valmiiksi vieraiden varalle ja sitten puolelta päivin päästiin tekemään ”rojektia”. Pitkästä aikaa yhdessä tekemään rojektia.

Sanotaan, että ihmisen kehoon jää jäljet kaikesta. Että on sellainen tunnejälki. Tänään tämä tuli mieleen kun kärräsin pari kuutiota märkää hiekkaa, muutaman kymmenen kottikärryllistä kiviä ja sitten vielä eräänkin satsin liuskekiviä. Minulla on tunnejälki kärräämisestä. Pehtoorin ja minun vuosikymmeniä (33 vuotta!) kestäneessä parisuhteessa kärrääminen on jättänyt minuun tunnejäljen. Kärrääminen on mun juttu, pehtoori toteuttaa, on tarkka, viimeistelee, tekee, ja minä kärrään – hiekkaa, multaa, kiviä, kuntaa, soraa, milloin mitäkin. Kuuden tunnin kärräämisen jälkeen saatoin sanoa, että en jaksa enää, … olo oli väsynyt mutta tyytyväinen. Yhdessä tehtiin, eikä paljon puhuttu, tehtiin kuitenkin.

liuskeet

Välillä nautimme savurautua joka etelämpänä tunnetaan nimellä nieriä. Istahdimme nuotiopaikalle. Ei paistanut, mutta ei satanutkaan. Tyven. Kostea. Moni voisi luulla että oli sääskiä, mutta ei ollut. Ei. Hyvä juttu. Ja taas homma jatkui… Nyt on pihapiiriä maisemoitu ja sisäänkäynnit uusittu (vrt. eilinen kuva), terassia vähän laajennettu.

Nyt on aika mennä nukkumaan.

Mökkiviikonloppu

Ajelimme iltapäivällä pohjoiseen, mökille. Matkalla vähän rekkoja (lama ja kesä) mutta paljon poroja, yksi vasa oli jo vaarallisen lähellä jäädä alle. Tankavaaran jälkeen, muutaman kymmenen kilometrin matkalla, varmaan yhteensä kymmeniä… Ja yksi kotiporo odottamassa portailla!

poro1

Täällä on merkillisen vihreää. Mökillä on usein kauniita ruskan värejä, häikäisevän kirkkaita hankia, kainoa kevään vihreää mutta nyt kuntta on hurjan vihreää, koivuissa on isohkot, vihreät lehdet, heinä kuntassa on pitkää ja vihreää, sammal ja jäkälät vihreitä, minun pyhät pihlajani kauniin vihreitä… Vihreää ja valoisaa on! Rauhallista ja leppoisaa on. Hyvä täällä on. Ihan parasta, kuten nuorisolla on tapana sanoa.

On vielä loma, on vielä aikaa olla Lapissa. Ja pidennettyyn viikonloppuun täällä tuo iloa kun saamme vieraita. Kaukaa vieraita.

Erinomaisen Tärkeä Asia

kuistiEdellisellä, jo edesmenneellä esimiehelläni, emeritusprofessorilla oli aina paljon Erinomaisen Tärkeitä Asiota. Hänelle niitä olivat mm. (huom. mm. !) Pähkinäsaaren rauhan raja, tupakan riittävä määrä, kirjeenvaihto (paperinen, ei sposti!!), bibliofiiliset harvinaisuudet, Pohjois-Suomen asutushistorian selvittäminen, hyvät suhteet tiettyihin kollegoihin, Albigenssisodat, reissaaminen jne. Nyt en kuitenkaan ajattele mitään näistä Erinomaisen Tärkeänä Asiana.

Tänään – eilisen jälkeen – minä muistan ja tiedän, että Erinomaisen Tärkeä Asia on se, että on ystäviä. Vietimme eilisen ystävien kanssa. Matkalla Pudasjärven Livolle. Ja päivän ja illan vietimme ystävien kanssa, ilman mitään isompaa ohjelmaa.

Punaisen mökin pihapiirissä nautimme heinäkuisesta maaseudusta, auringosta. Pienestä liikkumisesta, suuresta, herkullisesta tarjoilusta. Tarvitaanko muuta? Ei tarvita. Yllin kyllin meille annettiin.
hillajaadyke

__________

Tänään kaikkien asioiden päivitystä. Piha, keittiö, kirjeenvaihto, pankkiasiat, apteekki, pyykki, nuoriso, kuntoilu, … Kaikkea näitä, ja kaikki nämä vaativat vielä tekemistä ja kaikki jatkuu. Mutta mitkään näistä (paitsi nuoriso) eivät ole Erinomaisen Tärkeitä Asioita.

Webbailua ja loman loppusuoran alku

Häthätää ehdin käydä aamulenkillä ennen sadetta. Lenkin jälkeen sade salli istahtaa koneelle, jossa olen suunnilleen koko päivän systerin ja miehensä vierailua sekä ruoanlaittoa lukuunottamatta sitten ollutkin. Katalonian matkan maisemissa olen päivän viettänyt, palannut muutaman viikon takaisiin lomapäiviin. Siispä matkasivusto on nyt jotensakin valmiina:
http://www.satokangas.fi/Matka/Katalonia/index.htm
Kuvat eivät ole niin hyviä kuin olisin toivonut, mutta eiköhän niistä jotain Katalonian lomaviikkomme vaiheista välity.

Lomatunnelmien merkeissä onnenrippuja myös ajatuksesta että vielä on viikko lomaa. Huomenna mökkivierailupäivä Pudasjärvelle. Ja loppuviikosta mökille. Se kyllä on minulle kovin mieluista.

Hitaasti

Perjantai. Lämmin perjantai. Aamuinen lenkki ilo tehdä luistellen. Etelätuulella, iPodin säestäessä pitkiä rauhallisia potkuja… Voiko kaupungissa loma-aamua paremmin aloittaa.

Päivä pihalla. Siivoten, luututen (jos nyt tehtäisiin talo minä hankitsisin tarkkaan, kannattaako laittaa valkoiset ikkunalaudat!), istutellen, kitkien, suunnitellen. Istuen ja miettien. Tyttären kanssa jutellen, pojan kanssa ohimennen huudellen…

Uusia reseptejä kokeilin – kalaasit lähenee… Kesän ruokajuhlaan tarjottavia koettelin… Huomenna ehkäpä postailen jotain kuvia ja resehtejä. Pehtoori ja tytär ainakin pitivät nuudeli-tonnikalavirityksestä.

Illan päälle vihdoin Katalonian kuviakin ryhdyin työstämään – matkasivua varten. Kummallisen verkkaista tämä lomalaisen aikaansaanti. Muutama enemmän kuin mukava keskeytys (systerin puhelu ja ystävien piipahdus) kuvaeditoinninlle!

Nyt jatkuu Qstockissa olevien nuorten kanssa tekstailu ja pienoinen huoli… Nukahdan minä, välillä. Toivottavasti. Mutta kyllä festariviikonloppu saa hieman herkäksi ja huolestuneeksi. Montakos vuotta omasta ensimmäisestä Kuusrockista onkaan?

Kesän teatteri

Turvetta ja timantteja – kesäteatteria Oulun Möljällä. Tuttua Turpeista ja Piiparisen hervotonta kohellusta, huonompaakin viihdettä on nähty. Tämä kuuluu kesään. Nuorison kanssa oltiin, ennen teatteria torinrannassa syömässä. Aurinkoa, lämmintä, leppoisaa – loma.

Iltapäiväkahvilla käytiin tuttujen luona, – vierailu, joka sekin vaati kesälomaa, jotta saatiin lähdetyksi. Miksei muka työaikana ehdi/jaksa/viitsi kyläillä?

Lomaa ei enää ole paljoa jäljellä, paljon sitä jo on ollutkin. Pian riittävästi. Hyvinkin.

Kurinpalautusta

Huoltopäivä. Siivottiin oikein urakalla. Ja muutakin liikuntaa vihdoin harrastettu. Pakko jo.

Pääsiäisestä juhannukseen tietoisella diettaamisella, ajoittaisella ahistavalla alakulolla ja hitonmoisilla hammassäryillä ja -rempoilla aikaansaatu viiden kilon painonpudotus on juhannuksen mökkievästelyn, Katalonian kurmeiden ja kotimaan kartanokierroksen aikana – valitettavasti – kohta palautettu. Ainainen jojoiluni … Heikko on ruoanystävän vastustuskyky!

Mutta liikunnantarve ei ole vain painoasia. Se, ettei reissussa juuri tullut liikuttua, merkitsee minulle myös puutumista, sellaista epämukavaa veltostumista. Riippuvuus liikunnastahan on oikeastaan sellainen juttu, että siitä on melkein tyytyväinen. Ainakin tämän kaltaisina päivinä, jolloin kävelylenkille lähteminen – niin takkuista kuin se taas olikin!! – kannatti. Kyllähän merenrannassa oli kaunista, hyvä hengittää, hiljaista.

Nuoretkin tänään läsnä. Sellainen on hyväksi. Minulle. 🙂

Kesäisestä etelästä syksyiseen pohjoiseen

Aamiainen herkutellen, rauhaisasti. Aika myöhään nukuimme ja söimme. Hiljalleen teimme lähtöä, ystävät hyvästellen: ”pian onneksi nähdään taas”. A presto!

Heinola – Jyväskylä – Rantsila – Oulu -reitti ei houkuta. Olemmehan kotimaanturneella, kierretään uusia reittejä: Asikkala, Jämsänkoski, Pylkönmäki, Kaustinen, Oulainen. Kuusisataa kilometriä lisää edellisten päivien 1400 kilometrin päälle. Yhteensä siis 2000 km ristin rastiin (itäistä) suvista Suomea. Mäntässä olisi ollut Serlachiuksen museon Gustaf ja Gösta – uusitut taidemuseo ja lapsuuden historia -näyttely – mutta emme kuitenkaan menneet. Tuntui että matkaa kotiin oli niin paljon…

Aurinkoisesta aamusta keltaisten rypsi- ja kauniisti aaltoilevien kaurapeltojen sekä lupiinien ja hoidettujen pihapiirien maisemista Pohjanmaalle horsmien ja soiden aukeisiin näkymiin. Sadepilvet kulkivat koko matkan edellä. Limingassa ne vihdoin putosivat, oikeasti tuntui että putosivat!, päällemme. Lämpötila laski alle viiteentoista. Oli kummallisen pimeäänkin.

Kotona valoisampi näky. Ja tuoksu! Pihalle asti tuoksui kun tytär oli tehnyt ruoan valmiiksi. Myös juniori ja tyttöystävänsä olivat kotona. Paluu ei ollutkaan ollenkaan kurja.

Viisi päivää lähes koko ajan kaksistaan. Hienoissa uusissa paikoissa, rauhallisesti, kartanokierros-teemalla. Ensi kesänä ehkä päästään Karjalaankin, ja varmasti tehdään kotimaan turnee taas.  Ehkä Länsi-Suomeen: Fiskars, Perniö, Hämeenlinna, Rauma? Ehkä ensi kesänä kartanoiden sijaan linnoja?

Lomasen loppuhuipennus

Rantasalmelta Vierumäelle, kiertäen Saimaan etelärannan kautta, on yli 300 kilometriä. Sateen uhan  alla ja sateen sattuessa ajelimme. Imatralla pysähdyimme: Buttenhofin kahvilassa oli käytävä.

Milloin lie olemme Lappeenrannassa käyneet? Tänään käytiin. Iltapäivällä ystävien mökin pihaan ajoimme. Satoi. Satakoon. Meitä odotti lounas ja sen jälkeen illallinen. Ruhtinaallista. Majoituksen ja tarjoilun taso ei ainakaan laskenut edellisiin päiviin verrattuna. Ja mikä parasta: seura oli mitä parasta. Pitkän ystävyyden  tuoma turva ja tuttuus, helppous ja hyvä olo.

Kartanokierros jatkuu

Suvinen sunnuntaiaamu – hiljaista.  Tuoksuu vastaleivottu pulla.  Ollaanko oikeasti keskellä kaupunkia? Porvoon kirkon silhuetti ensimmäisenä silmissä aamukahdeksalta uloskatsoessa. Aamiainen hotelli Onnissa jotain ennenkokematonta. Olimme eilen hotelliin kirjautuessamme saaneet täytettäväksemme lanketin, jossa ilmoitimme, mitä aamiaisella haluaisimme ja moneltako aamiainen olisi hyväksi. Ruksailimme aamiaherkkuja ja kirjasimme, että aamulla yhdeksän jälkeen olisi sopiva aika meille aamiainen tarjoilla.

Niinpä menimme aamiaihuoneeseen yhdeksän jälkeen ja meille oli katettu oma pöytä valmiiksi. Kauniisti katettu, kahvi kuumaa ja pehtoorin ruksittama pekoni ja paistetut munat tuotiin pöytään saman tien kun ehdimme istahtaa…

aamiainen

pekoni

Aamiaisen jälkeen oli aika kirkonmenoille. Eikä ihan mikä tahansa jumalanpalvelus, vaan Porvoon tuomikirkossa oli ”Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlien päätösmessu”. Päivälleen 200 vuotta sitten samassa kirkossa olivat Aleksanteri I, autonomisen aseman saaneen Suomen valtiopäivämiehet ja alamaiset ja Ulla Möllensvärd? Tänäänkin siellä oli kirkko ääriään myöten täynnä. Lukukappaleen (psalmin 28 alusta) luki Sauli Niinistö, jonka rouva puoliso oli myös mukana, ja saarna oli piispa Eero Huovisen vastuulla. Huovinen puhui enemmän asiaa kuin julisti evankeliumia. Saarna oli retorisesti, asiallisesti ja historiallisesti kaikin puolin erinomainen. Ennen ei olla oltu kaksikielisessä jumalanpalveluksessa. Kaksikielisyydestä tuli oma sävynsä: uskontunnustus kahdella kielellä yhteenääneen! Onneksi toinen kieli oli ruotsi, ei venäjä. Sitä minä siellä lehterin penkillä mietin.

Puolelta päivin suuntasimme kohti Verlaa. Unescon maailmanperintökohteen statuksen vuonna 1996 saanut Verlan pahvitehdas on kerran aikaisemminkin (1984??) ollut vierailumme kohde, mutta nyt museoitu tehdasalue oli hienon hienoksi kohteeksi laitettu. Tunnin opastus vei vuosisadan takaiseen tehdasmiljööseen, työn tekemisen – nykypäivästä kovin paljon poikkeavaan – raskaaseen maailmaan. Ensi talven luentosarjani ”Suomen teollistumisen sosiaalihistoria” sai paljon uusia nyansseja ja paljon uusia kuvia. Ks. esim. tiiliornamentiikkaa. Ei monessa Suomen tehtaassa ole tuollaista!

werla

Verlasta suuntasimme mutkien kautta kohti Rantasalmea. Matkalla mm. Tertin suurenmoinen kartano, ja houkutuksia täynnä ollut kartanon ”Navettakauppa”. Omena-calvados-hyytelöä, Karu arki -olutta tuliaisiksi  ja pieniä lahjaesineitä tarttui mukaan. Olisi ehkä kannattanut jäädä Terttiin yöksikin. Mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan olemme nyt Rantasalmella Ruusuhovissa.

Tälläkin kartanolla on kiehtova historiansa Hieman syrjässä, hieman nukkavieru, mutta rauhallinen ja illallinen (alkuun sokerisuolattua ankanrintaa ja pääruoaksi madeirassa haudutttuja sipuleita, kermahapankaalta ja – ah niin makoisaksi kypsytettyä – karitsanpotkaa) oli kerrassaan kulinaarinen. Viinilista ei säväyttänyt mutta Raimat Abadia oli tuttua ja täytti tehtävänsä. Ilta-auringossa kartanon järvenpuoleisella terassilla kelpasi. Kartanot ovat kiehtovia.

ruusuhovi

Kotimaanmatkailu on hienoa!

Karhulan Hovissa nukuimme hyvin, pieni aamuyön herätys kun naapurihuoneeseen tulivat juhlijat viiden aikoihin. Aamiainen kartanon lasiverannalla rosaariota ja nurmikenttää katsellen aamuauringossa oli miellyttävä.

Sukuloiminen ei ole meidän vahva juttu, mutta tänään aamupäivällä sen teimme ja kyllähän se kannatti. Toinen lempparitädeistä miehineen lähti oppaaksi Tavastilaan (jossa oli toinen mummulani) ja Karhulaan. Kierroksen lopuksi ajelimme Langinkoskelle. Keisarin kalastus”majalle”. Maja tosiaan! Aleksanteri III ja perheensä mökkeili upeassa miljöössä. Koski oli vaikuttava. Ja sää hieno.  Luennoille paljon uusia kuvia.

langinkoski

Hyvästelimme karhulalaiset ja jatkoimme kohti Porvoota. Kulloon kartanossa piipahdimme. Butiken på Landet sai Visan vinkumaan, ei edes pahasti. Olisin voinut uusia garderobiani enemmänkin, mutta erityisen iloinen olen löytämistäni housuista. Ja taas: miljöö vaikuttava.

onniSitten Porvoo. Hotelli Onni. (kklikkaaamalla kuva suurenee. Meidän ikkuna on rännin vasemmalla puolen) Porvoon vanhan keskiaikaisen kivikirkon takapihalla, kirkkotorin reunalla pieni, uniikki,  tavattoman viehättävä. Suihkuttelujen jälkeen jalkauduimme vanhaan kaupunkiin. Raatihuoneen torilla, kappalaisen virkatalon seinustalla nautimme lasilliset kuohuvaa, nautimme  valtiopäivätunnelmasta (200 vuoden havina?), Porvoon kalaasit olivat juuri loppuneet, historiallisissa asuissa kulki väkeä, aurinko paistoi. Lomanen. Kotimaassa näin hienoa?

Kävelimme mukulakivikatuja, piipahdimme putiikkeihin. Menimme jokirantaan jossa  Cafe & Bar Bistro kiehtoi. Jäimme istuskelemaan aurinkoon melkein illan ruoka-aikaan asti, seurasimme ohikulkevia, ravintolaan tulevia. Lämmin, leppoisa olo.

Ravintola Timbaali on kai Porvoon ravintolamaailman  yksi helmi, etanaravintola ilmoitti meille että varauksia ei enää oteta kun on niin täyttä. Yritimme uudelleen: mahduimme hyvin. Ja kyllä kannatti: menu oli lähtemättömän hyvä.

Käveltiin vielä. Kirkon pihalle, raatihuoneen torille. Ei valittamista.

Kotkan meripäivät ja me

Prologi: jokaisella pilvellä on kultareunuksensa, on oltava ylämäkiä, jotta voi lasketella alaspäin, kasvaakseen henkisesti ihmisen on koettava henkistä tuskaa ja kipua, seitsemän lihavaa vuotta vaativat seitsemän laihaa vuotta, jotta voi tuntea elämäniloa täysipainoisesti, on koettava myös kipua ja tuskaa. Onko? Miksi!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Mitä yhteistä on Teemu Selänteellä ja  Deep Purplella sekä pehtoorilla ja meitsillä? Me kaikki olemme Kotkan meripäivillä! Päivä meni tänne ajaessa ja kertaheitolla löysimme (ihan omaehtoinen TomTom toimi oikeastaan vallan mainiosti) Karhulaan ja  Karhulan Hoviin. Kauan eläköön Internet! ilman sitä tämäkin majapaikka olisi jäänyt löytämättä. Kartano on valmistunut 1891 ja sillä on vahvasti juurensa Suomen sahateollisuuden syntyvaiheissa (vrt. Karihaaran saha 1874, joka oli väikkärini keskiössä!) ja Karhulan lasiteollisuuden historiassa. Tämä on hyvä. Meillä on kaksi huonetta, huonekorkeus on vähintään kolme viiskymmentä, telkkaria ei ole, mutta hieno ranskalainen parveke on. Puutarha on hulppea ja wlan toimii! Historian havinaa yllin kyllin.

karhulan-hovi-kartanohuone

karhulan-hovi

Ja sää! Ilta seitsemältä kun suuntasimme paikallisbussilla kohti Kotkan keskustaa mittarit näyttivät vielä + 25 C.

Tall Ship Races -purjealukset olivat enimmäkseen ehtineet piipahtaa Kotkan satamassa – matkalla Pietarista Turkuun – mutta muutaman sentään näimme. Ja näimme mitä tarkoittaa Kotkan meripäivät! Tuhansia ihmisiä kävelemässä satamassa, kymmeniä kojuja, joissa myytävänä rihkamaa, kaduilla paljon humalaisia nuoria ja aikuisia, ihmisiä, joita katsellessa tuli monta kertaa mieleen tyttäreni tokaisu ”eikö-tuolla-ole-kotona-kokovartalopeiliä”. Humalaiset, päivän auringossa viettäneet ihmiset, eivät välttämättämättä ole ihan ilo silmille. Toisaalta joukossa oli paljon iloisia, puheliaita lomalaisia. Deep Purple -faneja joille juuri nyt (klo 23.30 on h-hetken aika) bändi aloittaa esiintymisen. 54 euroa liput ja 2 euroa korvatulpista. Tästä minulla olisi hämmästyksen sana lausuttavana mutta jätän väliin).

Kuljimme massan mukana, sään suosiessa. Suositusten jälkeen istahdimme illallisella paikalliseen Fransmanniin. Vastoin ennakko-odotuksia söimme hyvin. Erinomaisesti. Nyt ei tarvita kuin unta.

Loma”kiireitä”

Kuntosalilla oli aamulla KUUMA. No, kerrankin minullakin hiki irtosi. Eksyin myös työpaikalle. Kukat kastelemaan, roskapostit poistamaan, maapostit aukaisemaan; esimies oli ilokseni jättänyt kaksi ikivanhaa keittokirjaa ”perintökirjoja, eteenpäin. Ole hyvä!” luki saatelapussa. Kovastihan sellainen minua ilahdutti. Ja lisää keittokirjoja tälle päivälle tuli kun hain murmelin ostoksille: melkein kuin lohdutukseksi peruuntuneelle Koiviston turneelle sain Karjalaisen keittokirjan.

Ostoslistalla oli rillit: löydettiinkin äidille silmälasit. Niitä piti etsiä ja valita, mutta aurinkolasit ”kolahtivat” heti kerralla. Torikahveillakin käytiin, – mikäs oli käydessä kun on lämmin! – ja etelään viemisiä hallista hankittiin.

Nuorisoa ei juuri näy. Niinpä tein pehtoorille ja itselleni oivallisen tonnikalalasalaatin (ei mistään tölkkitavarasta!). Reseptin olin onneksemme pistänyt talteen Viini-lehden nettipalvelusta. Josko jopa kalaasiruoka? Voisin joku päivä kirjailla reseptin tännekin…

Juuri katselimme silityselokuvan (jollet tiedä, mikä se sellainen on, niin vilkaise merkintä viime kesältä). Tämän kesän kolmas (1. oli Revolutionary Road, Leonardo diCaprion ja Kate Winsletin toinen (Titanic se aka) hieno kuva, ei niinkään hyväntuulinen, mutta hieno. Ja toinen oli kahden suomalaisen huippunaisnäyttelijän – Tiina Lymin ja Minna Haapkylän – Erottamattomat. Niistä molemmista pidin myös. Varsinkin tuosta ekasta) silityselokuva oli Naisten etsivätoimisto nro 1. Se on Alexander McCall Smithin dekkareiden, jotka olivat viime kesänä minulle ykköslukemista, pohjalta tehty leffa. Elokuva yhtä hyväntuulinen kuin pokkaritkin. Silitysvuori hupeni hymyillen leffan edetessä.

Nyt olisi syytä pakata.  Huomenna aamupäivällä ”Tapaaminen”. Ja sitten kohti Kotkaa.

Lomarentous

Kyllä minä luulin että vähän enemmän lomalla saisin aikaiseksi. Toisaalta. Väliäkö sillä, etten saakaan…

Aamupäivällä vietetttiin Elmerin kanssa laatuaikaa kasvimaalla, tänään tuulista, sääsketöntä. Nyt on kivempi, siistimpi näkymä keittiön ikkunasta.

kasvimaa

Ja kilpuri, nyt jo flunssasta täysin toipunut, oli täpinöissään kun sai vaeltaa ja syödä niin, että kilpi rutisi! Urakan jälkeen vesiastiassa oli hulvattoman hauskaa kylpeä. Kauan aikaa ahtaassa ammeessaan jaksoi lillua.

elmeri_kylvyssa

Iltapäivän sitten paistattelimme auringossa. Käytin juniorin kroonista rahapulaa häikelmättömästi hyväkseni, ja sain pojan pesemään kuusi isoa mattoa. Palkkatyövoiman raataessa perkailin mansikoita ja lueskelin.

Äsken piipahdin Walolla. Huutokaupassa. Halvaksi tuli tämä kerta. Tarjolla oli likaisia ryijyjä, Päätalon kirjoja, Arabian kulunutta Fennicaa, loputon määrä kristallikruunuja, harrastajamaalareiden akvarelleja ja kaikkea muuta, jota en maksustakaan olisi ottanut mukaani. Ei siis tarvinnut jäädä odottamaan huutokaupan alkua.

Nyt ajattelin ryhtyä laatimaan ensi viikonlopuksi kotimaan matkaamme varten suunnitelmaa. Perjantaina ajamme Kotkaan, jossa sukulaistapaaminen ja Meripäivät. Sitten lauantai-iltapäivällä matka jatkuu ja seuraava sovittu etappi on Vierumäellä maanantaina. Siis kaksi vuorokautta aikaa.  Ehdotouksia? Mukavia majapaikkoja, nähtävyyksiä, ajoreittejä, museoita tai muuta mukavaa Kaakkois/Itä/Etelä-Suomesta, jota kannattaisi nähdä tai kokea? Kertokaapa vinkkejä? Imatran Valtionhotelli, Savonlinna ja sen oopperajuhlat sekä Haikko on nähty. Porvoo voisi olla ehkä yksi kohde, mutta onko muuta? Maaseutuputiikkeja? Kartanomajoitusta?

Taide, smalltalk ja vanhat viinit

Tiistai? Hyvä kysymys!

Tänään sen teimme! Seppo Similän taidegalleria on nähty ja koettu. Ehkä enemmän paino sanalla koettu.  Taitelija itse oli paikalla kun pihaan ajoimme. Aluksi kysyimme, jotta ”mistähän aloittaisimme?” johon taiteilija ykskantaaan totesi: ”Mistä minä tiedän mistä aloitatte!”  Katselimmme siistiä pihapiiriä, jossa oli monia merkillisiä ”huvimajoja” ja siirrymme päärakennukseen, jonka seiniä peittivät maalaukset. Kysyin ”Vieläkö maalatte?” – En!”

Yritin jatkaa smalltalkia ja kysyin, että ”No? Miksette?” Mihin sain napakan vastauksen, että ”johan vastasin, turha siinä on nokitella!” Enpä sitten enää paljon kysellyt. Maalaukset toivat – tietysti – mieleen Dalin (aivan kuten Koivu kommenteissaan viisaasti jo jokunen viikko sitten ajattelikin). Mutta ainakin esillä olleet taulut olivat jotenkin kauniimpia, realistisimpia, kuin Dalin maalaukset. Muutamasta mustavalkoisesta maisemamaalauksesta pidin todella. Mutta ehkä emme menneetkään sinne  vain taide-elämyksistä nauttiaksemme. Kuten sanottu, paino sanalla ”koettu”.

Taide-elämyksen jälkeen ajelimme Rantapeltoon (talokauppojako ohimennen?), kevyttä kenttälounasta taidematkalla olleiden kanssa ja siirryimme viinikerhon tapaamiseen kaupunkiin. Aurinko helli Cafe Saaran ulkopöydissä. Illan vietimme viininmaistelun parissa. Kerhon varastointiviinejä viime vuosituhannelta oli nautittavana. Turriga Sisiliasta oli ehdoton suosikki! Ja taas söimme.

Tiistaiko tänään on?

Pettymys!

Ei viisumia! Emme saaneet viisumia Karjalan matkaa varten. Olen pahoillani, olen tosi pahoillani ja vähän raivoissani. Kenelle? Koivisto jäi ainakin tänä kesänä näkemättä.

Kotisunnuntaina munakoisovuokaa

Kokonaisen päivän olen ollut kotona. Koko päivän! Onneksi saimme yllärivieraita. 🙂  Saimme heistä ruokavieraitakin, mikä oli vallan mainiota.

Eilen lupasin posteilla reseptiikkaa, ja tässäpä tämä tänään kokkaamani munakoisovuoan ohje. (Variaatioita tästä on kaikissa Välimeren keittiöissä ja keittokirjoissa, mutta kirjoittelenpa nyt yhden helpon ja vähän oikaistun ja kevennetyn reseptin ja kehotan kokeilemaan…)

Munakoisovuoka

kolme isoa munakoisoa

oliiviöljyä

2 tlk tomaattimursketta (yrtti tai valkosipuli)

5 valkosipulinkynttä

mustapippurirouhetta

suolaa

basilikan lehtiä

mozzarella-raastetta

Leikkaa munakoiso pitkittäin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa ja anna munakoison ”itkeä” puolisen tuntia. Pyyhi viipaleet talouspaperilla. Paista ne pannulla kuumassa öljyssä (jota kyllä kuluu useampi ruokalusikallinen) molemmin puolin. Samaan aikaan voit tehdä tomaattikastikkeen: oliiviöljyä kattilaan, murskatut valkosipulin kynnet murskattuna kuullottumaan, lisää tomaattimurske, suola, mustapippurirouhe ja lopuksi silputtu basilika (käytä sitä paljon!). Lado kerroksittain kastiketta, paistettuja munakoisoviipaleita ja juustoraastetta uunivuokaan. Viimeiseksi juustoraaste. Sitten vuoka uuniin (+ 200 C) puoleksi tunniksi. Anna vuoan vetäytyä kymmenkunta minuuttia ennen tarjolle tuontia. Tämä on sitä paitsi aika hyvää kylmänäkin. Ja huomenna, lämmitettynä vielä parempaa kuin tänään.

munakoisovuoka

Blogin perusteet II

Muutaman viikon esillä ollut kysely blogini perusteista on nyt umpeutunut. Kyselyyn tuli 59 vastausta. Kiitos hyvät lukijavieraani vastauksista. Tuulestatemmatun lukijoista (kyselyn perusteella) puolet klikkautuvat joko kurkkailemaan kuulumisia tai lukemaan kokemuksia reissuista. Reseptejäkin yllättävänkin moni täältä hakee… Ja viisi vastaajaa jätti oman kommenttinsa kyselyyn: onneksi joku on ollut kiinnostunut historiasta ja kuvistakin.

  • Other Text
    Upeat sivut, hienoja kuvia luonnosta, reissuilta ja herkkureseptejä.Kiitos!
    lukupäiväkirja
    Hei Reija, blogiasi on ollut mukava seurata.
    Kuvia katsomassa (Valokuvatorstai)
    to discuss history and other interesting topics

bloginperusteet

Reissuraporteistahan tämä koko www-juttujen julkaisuni aikanaan lähti liikkeelle, joten ne varmasti jatkuvat. Sikäli kun reissataan, minä kirjaan. Viikon päästä ehkä Karjala-raporttia… Reseptiikkaa voisin luvata jo huomiseen postaukseen. Ja kuulumisia tältä päivältä: suloinen suvi! Aamusella – varhain – rullislenkillä. Hartaanselällä ja kanavanvarressa rasvatyyni vesi katseltavana, jalkakäytävät avarat ja tyhjät luisteltavaksi.

Sitten hakemaan murmeli.  Käytiin haudalla, torilla (ette usko, mutta onnistuneilla vaateostoksilla!), hallissa (kaksi komeaa nieriää ja paljon kesävihanneksia), laatikollinen mansikoita ja eiku Rantapeltoon. Aurinkoa, evästystä Koiviston matkalle, kuohuviiniä, taas aurinkoa. Nuoret omiaan höpöttivät, kulkivat. Esikoisella on bileviikonloppu, mutta ehti pitää meillekin seuraa, olla hetken meidänkin kanssamme. Kuopus ja tyttöystävänsä hereillä ja läsnä, mikä minusta tietty vallan mainiota. Söimme. Ja aurinkoa ja valoa riitti. Varmasti olen edellisessä elämässäni ollut jossain lämpimässä… Lämmin sopii minulle.

Suveen kuuluu dekkari. Jatkan nyt sitä.  Siinäpä ne kuulumiset.

Pieniä puutarhapuuhia ja kyläreissu

Päivittäisen urheilusuoritteen ajattelin korvata kyykkimällä kasvimaalla ja pyöräilemällä. Kasvimaalla ei hermot kauan riittäneet! Tämän kesän koko sääskipopulaatio tuntui parkkeeranneen meidän pienelle yrttimaalle niin, ettei kitkemisestä tullut yhtikäs mitään. Puolen tunnin jälkeen lähdin karjuen sisälle: ei kestä Erkkikään, saatikka minä!

Odottelin, jotta pehtoori ehtisi mukaani ja suuntasimme hautuumaalle. ”Pieni” haudan ehostusoperaatio venähti parituntiseksi kunnostustyöskentelyksi. Nurmen vaihtaminen koristesoraksi ei ollutkaan ihan pikku juttu – monestakaan syystä, mutta tulos on tyydyttävä. Kolmena viime kesänä on haudalle kärrätty multaa, haravoitu, kylvetty heinänsiemen, käyty kastelemassa ja leikkaamassa. Ja mikä on ollut tulos? Loppukesästä haudalla on ollut kaunis  ”rairuoho”. Ja minulla on sentään ollut apuna melkein ammattipuutarhuri, pehtoori. Mistä sellainen voi johtua? Miksei nurmi kukoista, miksi vain ratamot ja voikukat viihtyvät, ja harvakseltaan nekin? Tänä vuonna ajattelimme, että on oltava helpompi ratkaisu: siis koristesoraa. Eihän se kasva, ei. Mutta toivottavasti pysyy siistinä, eikä kasva ratamoita.  Nyt hautuumaalla käynnit eivät enää ole säästä riippuvaisia, mutta onhan siellä ollut mukava käydä. Tänäänkin oli toisaalta rauhallista, toisaalta ihmiset käyvät ohi mennessään juttelemassa, kappelin kellot soivat, kukat haudoilla kovin kauniita, aikaa ja aihetta ajatella… Siellä on rauhoittavaa. Siellä voi jutella. Itsekseen.

Iltapäivällä pyöräilimme pehtoorin kanssa Toppilansaareen, jonka Villa Hannalassa eksnaapurit odottivat meitä lohisopalle. Harjoituskauden aloittanut teatteriporukka ”Turvetta ja timantteja”, tiedättehän Piiparinen et al., olivat myös lounastamassa. Oli oikeastaan hassua olla lounaalla kaikkien julkkisten keskellä. Näyttelijät lähtivät jatkamaan harjoituksiaan, me naapureille kotiin jälkiruoalle, kuohuviinille ja vaihtamaan kuulumisia. Siinähän se illansuu vierähti. Mukavasti vierähti.

Ulkomaanmatkoja

Niinhän me tyttären kanssa tehtiin, että puolilta päivin lähdimme ulkomaille. Kohteena Haaparannan Ikea. Eihän me tätä olisi uskottu, että shoppaamaan lähdetään, mutta niinhän tehtiin. Ja shopattiinkin: paistinpannu tyttärelle ja grilliparila minulle. Tunti hurahti Ikeassa ihmetellessä, ja sitten Ica Maxiin ja Systembolagetiin. Kahdessa jälkimmäisessä meni melkein yhtä kauan kuin ensimmäisessä. Vähän hymähtelimme, että mitähän se kertoo meistä… Pororieskaa ja katkasulatejuustoa ja katkasalaattia, hilloja ja limpparitölkkejä. Entäs Amarone? Viidellätoista eurolla amaronea? Sekä viini että ruoka ovat olennaisesti halvempia kuin Suomessa. Any way. Mukava pikku reissu.

Ja ulkomailta palatessa sähköpostissa toiveikas viesti, että reilun viikon päästä päästäisiin pehtoorin kanssa taas ulkomaille:  Karjalan matkamme on kiinni enää siitä, että viisumianomukset hyväksytään. Tuulestatemmattu pääsee Tuulien maille?

Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Minä en enää liiku ihmisten ilmoilla muutamaan viikkoon! En ennen kuin hiukseni ovat kasvaneet niin paljon että voin mennä omalle kampaajalleni joka saksii ne sellaisiksi kuin niiden kuuluu olla.

Tänään ja koko heinäkuun oma luottokampaajani on lomalla, mutta minun oli reissun jälkeen päästävä leikkauttamaan ylipitkät kutrini. Minulle on ihan turha tulla selittämään, etteivät hiukset muka kesällä kasva nopeammin kuin talvella. Minulla ainakin kasvaa. Siis maanantaina soitin kampaamoon, että kukahan nyt lomakuukautena leikkaisi hiukseni. Kysyttiin, että käykö jos kampaamon toinen mieskampaaja leikkaa. – Joo, käy tietty, ihan sama kuka, kunhan vaan pääsen ylipitkistä, kuivista latvoista ja päähän saadaan jonkinlainen roti.

Siis tänään suht kiireisen aamupäivän jälkeen istahdan kampaamonjakkaralle, ja ilmoitan, että ”Malli on perfect, ei muuta kuin saksit sentin joka puolelta ja föönaat.  Ehkä päällimmäisiä hiuksia edestä voisit vähän ohentaa kun tuntuu olevan sellainen turhan paksu kerros otsista…” Ja eikun naistenlehti auki ja valmiina tunnin operaatioon.

Mutta kuinkas kävikään? Ensinnäkään ei koskaan, ei ikinä aiemmin uusi, tilapäinen hiuksistoni kanssa operoinut kampaaja ole jättänyt kommentoimatta jotain hiusteni karkeudesta tai tuuheudesta tai paksuudesta: ”Onpas tässä mitä leikata”, ”Eivät millään meinaa kuivua näin paksut hiukset”, ” eivät ole tavalliset suomalaiset nämä sinun jouhesi”. Tämä tämän päiväinen monsieur ei kommentoi vaan saksii, leikkaa, ohentaa, kliks, kliks. Yhtäkkiä hoksaan sylini olevan täynnä Espanjan auringossa lopullisesti blondautuneita hiuskiehkuroitani.

Eikä sitten jäljelle jääneen hiirenhännän kuivattamisessa kauan mennytkään. Koko operaatio ohi 32 minuutissa. Ja nyt olen tuomittu pysymään pois julkisilta paikoilta ja tuttujen nykymättömissä muutaman viikon. Onneksi kesällä tukka kasvaa nopeasti!

Pehtoorin kanssa oli kuitenkin sovittu rautakauppa- ja puutarhatarvikekierros ja tarkoituksena mennä sen jälkeen katsomaan Oulun uutta kesätapahtumaa ”Rovianttia”. Valkosipuliyön kuoppaamisen jälkeen uusi yritys oululaisen ruokakulttuurin esittelemiseksi. Meistä ainakin iltapäivän systeemi (15 euroa/6 isohkoa maisteluannosta) oli vallan mainio. En edes jaksanut kaikkia annoksia syödä (Uleåborgin korvasieniä sherrykermakastikkeessa ja timjamivoilla maustettuja uusia perunoita!)ja Pannun annokset (sieniravioli lammasragun kera) olivat parhaat.  Suosittelemme. Kauanhan emme siellä voineet lorvehtia kun minun oli päästävä piilottelemaan olemantonta hiuskuontaloani. Siivousilta on ollut oikein sopiva tämmöisen pään kanssa!

Kuhafileet osana loma-agendaa?

Suorituspäivä. Loma-agenda on tietoisesti pyritty pitämään hyvin pienimuotoisena. Normaalit matonpesut, pakastimen sulatukset, vaatekaappien kertakaikkinen päivittäminen, ja sitä rataa, mutta jo pelkästään tälle päivälle onnistuin kokoamaan sellaisen määrän ”asioita” että huh-huh! Sää suosi suorittajaa. Kylmä (+ 13 C) ja sateinen päivä oli kuin luotu hierojalla, verenluovutuksessa, ruokakaupassa Suurella Kaappien Täydennys -reissulla käyntiä varten. Pankkiasioita ja puheluja, yhden sun toisenkin jutun huolto- ja korjausasioita…

Mutta olennaista on syöminen. Ruoka on hyväksi. Illansuussa pitkästä aikaa neljästään, koko perhe yhtä aikaa syömässä. Kuhafileitähän meillä. Olennaisinta tässä päivässä oli uuden reseptin kehittely. Ei ihmeellistä, mutta hyvää.

Kuhafileet sateisena kesätiistaina (neljälle)

2 – 3  kuhafilettä

ripottele fileille suolaa ja valkopippuria (eikä tarvita mitään turhaa panerointia)

1 rkl voita paistinpannuun

Laita fileet pannuun. Paista molemmin puolin minuutti, pari.

Kaada pannuun 1 dl Kippari-sulatejuusto -ruokakermaa. Hauduta vähän aikaa.

Kaada loputkin kermasta pannuun ja hauduta vielä viitisen minuuttia.

Ripottele fileiden pinnalle tilliä ja vähän parmesan-raastetta.

Tarjoile salaatin, uusien perunoiden ja rieskan kanssa.

Kotimatka ja kotona

romantic Eilen aamulla Sitgesissä aamuviideltä uni oli totaalisesti ohi. Ei siksi, että lepoa olisi ollut tarpeeksi. Ei todellakaan ollut tarpeeksi: lomamme viimeisen illan, lauantai-illan lopetti ilotulitus, joka hotel Romantican (kuva suurenee kun klikkaat sitä) ja naapurikatujen kiviseinien kaikupohjaa vasten oli kertakaikkisen äänekäs, mikä esti nukkumisen, mutta vielä enemmän unettomuuteen vaikutti helle. Oli kuuma. Todella kuuma. Niin ihana kuin hotellimme olikin, ei siinä ollut ilmastointia ja nukkuminen siksi kovin katkonaista. Mutta siitäkin huolimatta hotelli on suosittelemisen arvoinen. Hyvä puoli, monien muiden lisäksi,  Barcelonan lentokentän läheisyys. Olimme jo puolikahdeksalta palauttaneet auton autovuokraamoon, selvisimme check-inistä ja turvatarkastuksesta ennätyksellisen nopeasti ja pääsimme aamukahville ja croissantille – heti kun Perävaunu, Virallinen Pöytien Putsaajamme :), oli tehnyt siistiä jälkeä.

Lentokentällä poikkeuksellisen paljon hienoja, hyviä putiikkeja (paljolti muutenkin kuin Madridin kenttä), hankin viimeisiä tuliaisia nuorisolle ja muutaman riojalaisen kotiviinikaappiin.  Pehtoori osti purkkarit.

Lento lähti tunnin myöhässä, mutta ei onneksi myöhästyttänyt meitä Oulun koneesta.  Lento sujui nopeasti, semminkin kun otin muutamatkin nokoset. Pieni ”läppärionnettomuus” säikäytti mutta ei pahoja seurauksia. Helsingin kentällä tuttujakin. Merkillinen, mukava yhteensattuma. Oulunsalossa juniori ja tyttöystävänsä vastassa. Matkaseura hyvästeltävä. Oli kotiinpalaamisen aika.

Kotiin palamisessa on puolensa. Voi juoda vesijohtovettä, eikä tarvitse läträtä käsidesien kanssa joka käänteessä. Pelkillä silmälaseilla pärjää oikein hyvin, turhanaikainen ”aurinkolasit ulkona, rillit sisällä” -vekslaaminen on ohi. Lenkillä ei tule turhaan hiki, päinvastoin,  ei tule hiki vaikka yritin muka vähän juostakin, kylmissäni. Ja lenkillä myös käsille ja hartiaseudulle tulee liikuntaa kun hätistelee sääskiä. Ei puhettakaan että Kataloniassa olisi noin monipuolista liikuntaa tullut harjoitettua.

Kotona on myös mukava kun ei tarvi miettiä mitä tekisi (tarviko sitä reissussakaan?). Onneksi on omien reissupyykkien lisäksi nuorison parin viikon pyykit. Ja myös tiskiä. Sellainenkin mukavasti tekemistä lisäävä tekijä nimittäin oli, että tiskikone on simahtanut poissaollessamme, joten Pehtoorilla meni aamupäivä korjausyritykseen, huoltoon soittoihin ja lopulta uuden masiinan tilaamiseen. Samaan aikaan minullekin oli tarjolla rattoisaa  puuhaa, kun laittelin Festaamme kuntoon. Siellä on viikon aikana tehty ”takuuremonttia” eli keittiönurkkauksen purku ja lattialämmityksen korjaus. Muutenhan remontin jälkeen ei niin kiire olisi ollut ”toimintavalmiutta” palauttaa mutta kun tuo tiskikonehässäkkä siirtää meidät ruokailemaan ”piharakennukseen”. Ja sitten tietysti puutarha, joka ei ollut ollenkaan niin tekohengityksen tarpeessa kuin joskus teinien huolenpidon jälkeen. Pehtoorihan pitää puutarhanhoidonsta, kovastikin, joten kiva olla siksikin kotona. Tosin tupisi jotain toistuvista sadekuuroista ja käsien palelusta penkkejä putsatessa. Mukavahan se on että on raitista ilmaa?

Kotona on kätevää, että lähikauppa on tuttu. Ei tarvitse miettiä, mitä erikoisuutta tänään kokeilisi, miltä tuo leipä maistuu? Tai mikähän kala tuo tiskissä oleva onkaan. Tomaattejakaan ei tarvitse kantaa kilokaupalla kuten Katalonissa, jossa niitä olisi voinut syödä joka aterialla – ja paljon. Kotioloissa kihti ja kolesterolin nousu eivät ole ensimmäisiä ongelmia, sillä äyriäisiä ja mereneläviä ei ruokapöydässä ole tänään näkynyt.  Kotona rahaa ei kulu juuri muuta kuin Juniorin toistuviin menoihin: housut ja huppari, ruokaa ja bensaa. Siis säästeliästäkin kotona eläminen on.

Onhan se niin mukavaa olla kotona.

Freixenet ja Sitges

Lauantaiaamuna oli vielä käytävä aamu-uinnilla. Oli oltava yksin Villa Voiksin pihalla. Viivyttävä vielä viikon vaiheissa…

Yhdeksältä (tasan, turha moittia espanjalaisia mistään mañana-meiningistä) meidän talomme ”landlady”, Soriano, tuli hakemaan avaimet, palauttamaan takuusumman ja hyvästelemään meidät, oli aika jättää Villa Voiksi. Adios! Roses jääköön.

Ajelimme kohti Barcelonaa, ja ohikin. Lauantain lomaliikenteessä näimme Montserrat-vuoren huikaisevan, sahalaitaisen silhuetin. Kohteena kuitenkin – ensin? – Sant Sadurni d´Anoia. Kerran ennenkin on pehtoorin kanssa cava-tuotannon keskuksessa käyty, mutta silloin Espanjan kuohuviinitalueen ytimessä jäi sekä Codorniu että Freixenet näkemättä. Nyt varaus ja sopiva aika Freixenetillä takasivat pääsyn esittelykierrokselle ja kauppaankin (lähtikö lapasesta? Ei ihan 🙂 mutta muutama kuohuva ostettiin, eikä oheistuotteiltakaan vältytty). Freixenetin tuotantoluvut ovat huikeita: kahta Freixenetin (Carta Nevada ja Gordon Negro) kuohuvaa tuotetaan vuosittain yhteensä 110 miljoonaa pulloa!! Tilan päärakennus (jonka pihalla otetussa kuvassa ylhäällä on etualalla meidän vuokrakiesimme), piha ja muu rekvisiitta olivat vaikuttavia. (Kunhan saan matkasivun työstettyä laittelen lisää kuvia…)

Freixenet ja meidän vuokra-auto

Siis, pari tuntia Freixenetilla, jossa kuskiksi lupautunutta pehtooria lukuunottamatta testailimmekin valikoimaa,  ja sitten mietimme olisiko syytä jättää aikeissa ollut läheisempi tutustuminen Montserrat-vuoren benediktiiniläisluostariin ensi kertaan (milloin lie? toivottavasti joskus…) ja ajella kohti rannikkoa, jossa ajattelimme lomamme viimeisen yön viettää.

Sitgesin lomakaupunki on noin 35 kilometrin päässä Barcelonasta, alle puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentästä, joten ajateltiin, että se voisi olla passeli kohde. Vielä kun oli tiedossa tuttavan positiiviset kokemukset kaupungista, ajelimme kohti lomakaupunkia. Navigaattori TomTom ja meitsi olimme edelleen hieman sotajalalla, mutta kompromissien ja pikkuteiden kautta olimme iltapäivällä helteisessä Sitgesissä. Lämmintä varmasti noin + 40 C. Majakka ja Pehtoori olivat jo viikolla lukeneet matkaoppaista, jotta hotel Romantic olisi ehkä meille sopiva yösija. Kun seurueen miehet kerran olivat tällaisen hotellin ehdolle asettaneet, ei meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin sinne pyrkiä. Sinnehän me sitten löysimme, yllättävänkin helposti, ja yllättävää oli myös se, että meillä oli kuin olikin varaus sinne, vaikka nettilankettiin ei koskaan tullut mitään vastausta.

romantic-hotelli1

Mutta siis. Hotel Romantic, Sitges. Suosittelemme.  Kolmesta 1800-luvun Villasta tehty hotelli, jonka seinillä taidetta, kaikki huoneet nimetty taiteilijoiden mukaan, pihalla kerrassaan viehättävä kahvila/drinkkibaari, kirjastosalonki, huoneiden korkeus noin viisi metriä, hyvällä paikalla, pitsiverhot, ja tuuletin katossa (mikä tosin ei ollut ihan riittävä ;)).

Lisää kuvia Katalonian matkamme nettisivulla KLIKS

Sitgesissä koettiin myös kolmet häät ja vietettiin yksien kihlajaisten vuosipäivää.  Oli Majakan ja Perävaunun kihlajaispäivä, joten saimme Pehtoorin kanssa kutsun juhlakuohuvalle, joka oli aiemmin päivällä hankittu Freixenetilla. Hammasharjalaseista sängyillä istuskellen, lämmintä, huippuhyvää kuohuviiniä maistellen mietimme, että toivottavasti seuraavatkin 27 vuotta ovat ystävyytemme aikaa…

Kihlajaispäiväjuhlinnan lisäksi lauantaihimme kuuluivat kolmet (!!) häät. Illansuussa lähdimme luonnollisesti katsastamaan kaupunkia. Rantabulevardilta näimme komean kirkon ja kun tapoihin kuuluu niin kohti pyhättöä kävelimme. Sisälle ei päästy, mutta kirkkoa ulkopäin kiertäessämme olimme yhtäkkiä keskellä kolmia häitä.   (kuvat suurenevat klikkaamalla)

haat

haat2

Onneksi kuvassa eivät näy sulhasen kengät!!

Onneksi kuvassa näkyy sulhasen hymy – suoraan kameralle? Kuvaajalle? Vai kenties kuvaajan ”assistentille”?

haat3

Hermosauhuilla kirkon takapihalla, ennen vihkimistä.

Romantiikkaa Sitgesissä siis riitti. Ja lämmintä. Vähän ennen yhtätoista, pehtoorin kanssa kävellessämme hotellille, apteekin mittari näytti vielä + 29 C. Olimme kaksistaan (Majakan vatsataudin vuoksi puolet porukastamme jäi hotelliin) illallisella. Kalaruokaa. Jumalaista kalaruokaa.

Tuossa maisemassa eilen – palaan huomenna tunnelmaan, tähän päivään. Nyt vain niin nukuttaa…

sitgesin-kirkko1

Viimeinen Villa Voiksin päivä

Perjantai on ollut meille lepopäivä. Altaalla, talolla. Aamupäivällä kävimme Majakan ja Pehtoorin kanssa meressä uimassa. Suolaista oli, hvyin suolaista. Mutta onpahan nyt uitu Rosesin lahdella, Välimeressä. Lupauduin – uhkasin – laittaa illallisen joten kävimme Pehtoorin kanssa kaupassakin. On se vieraassa keittiössä, ilman omia mausteita ja yrttejä kokkaaminen vähän hazardi-hommaa, mutta ruokapöydässä olleet väittivät nälän lähteneen. Hyvä niin. Totta puhuen pidin kastikkeesta itsekin. Mikä sen salaisuus? Basilika! Isolehtinen basilika, jollaista ei koto-Suomesta saa. Muutoin melkein kaappien tyhjennyseinettä.

Olen ollut koko päivän kovin ”lähdöntunnelmainen”. Enkä ihan syyttä. Huomenna aamulla on Villa Voiksi jätettävä, Roses hyvästeltävä. Iltakonetta Suomeen ei ole, joten huomiseksi olisi löydettävä makuusija jostakin. Sitgesiin ajattelimme majoittua. Matkalla ehkä katsastamme Montserratin luostarin ja joko Torresin viinitilan tai Freixenetin kuohuviinikellarit. Niitä odotellessa: buono noches tai buono notte tai öitä, ihan miten haluatte.

Katalonian arjessa juhlaa

paaskyt

Rosesin aamussa ei laula kukko, eivät soi kirkonkellot, eivät hauku koirat, mutta TASAN 6.45 joka aamu soi pilli. Sellainen ”yleinen hälytysääni” -pilli. Sen jälkeen kalastaja-alukset lähtevät merelle. Meidän makuuhuoneen ikkunasta näkee kun ne lähtevät. Joka ikinen aamu olen kuullut äänen, monena aamuna sen jälkeen lähtenyt aamu-uinnille. Tänään en. Kuulin summerrin, mutta nukahdimme sen jälkeen, nukuimme myöhään, ah, onnea. Levollinen aamiainen, pääskyslaivueiden lennellessä terassimme yli. Joka aamu olemme ihmetelleet kuinka lujaa ja hienosti toisiinsa törmäämättä ne lentävät. Liekö niille koskaan sattuu kolareita?

Majakka ja Perävaunu lähtivät autolla kaupungin reunamille, katsomaan dolmia ja raunioita, ja me Pehtoorin kanssa lenkille, on tullut liikuttua kovin vähän, joten tepastelimme Rosesin kauppahalliin. Tarjonta poikkeaa kotoisesta.

Hallin jälkeen suuntasimme rantaan: kävelimme vesirajassa. Soitimme tyttärelle. Piipahdimme muutamaan liikkeeseenkin. Kävelimme jälleen.

Kun pääsimme altaalle, taivas meni pilveen, alkoi tuulla. Nousi pieni myrsky. Lähdimme lounaspiknikille  olohuoneeseen 🙂

Neljän jälkeen selkisi, joten pääsimme taas ulos. Altaalla höpöteltiin ilta-auringossa puolikahdeksaan asti. Illansuu yhtä leppoisa kuin aamupäivä. Suihkuttelujen jälkeen lähdimme kaupungille, kävelimme rantakadulle etsimään ravintolaa. Juhlaillallisen nautimme. Bueno! Tapaksina mereneläviä. Muuille pääruoaksi ”monkfish” jonka hyvin ystävällinen henkilökunta perkasi tarjolle tuotaessa ja minulle iso annos rapuja, scampeja ja puolikas lobsteri.

juhlaruokaa

Kun vielä sommelierin suosittelema valkoviini oli hedelmäistä, raikasta ja silti suuntäyttävää oli illallinen suurenmoinen. Lopuksi aito, oikea crema catalana, joten puolen yön aikoihin Villa Voiksiin rantautui hyvin kylläinen ja tyytyväinen seurue. Ei raskittu vielä nukkumaan mennä, jäimme yömyssylle sametttiseen lämpimään yöhön. Tuntui hyvälle, oli hyvin hyvä olla.

Andorra

Andorra.

Suunnitellessamme tätä matkaa vaihtoehtoja olivat Portugali, Provence ja sitten tämä Costa Bravan rannikko täällä Kataloniassa. Yksi iso peruste Katalonian valitsemiseksi oli se, että voisimme samalla reissulla käydä myös Andorrassa. Tänään se on tehty.

Euroopan katolla? Aivan. Aamupäivä sinne Pyreneiden rinteitä vuoren seinämiä noustessa kului ja ilta sieltä palatessa. Kilometrejä oli vain hieman yli 200 suuntaansa, mutta aikaa kului mennessä melkein viisi tuntia vaikkei juuri pysähdelty, samoin tullessa. Teimme kiertomatkan, menimme ja tulimme eri kautta, niitä kahta reittiä kuin Andorraan voi mennä/tulla. Pyreneiden  kapeat pienet tiet kulkivat henkeäsalpaavien (kuinka kulunut adjektiivi!, mutta niin ne vain olivat) maisemien läpi.

Takaisin talolla olimme vasta kymmenen tienoilla, nautimme terassilla pienen iltapalan. Nyt nukuttaa, joten jatkan huomenna päivällä tästä ja kerron lisää Andorran kokemuksia …

_______________________________

Andorra

Andorran läpi ajettiin ja hyvin ”pyreneiseltä” pikkuvaltio näytti.  Pääkaupungissa, La Vallessa oli suunnilleen kolme pääkatua, kaksi niistä kävelimme. Näimme siis melkein kaikki ne liikkeet, tavaratalot, kosmetiikkamyymälät, joissa vuosittain käy yhdeksän miljoonaa turistia verovapaasti shoppaamassa.  Käytiinhän mekin ostoksilla: uusi hiiri (!) ja nuorisolle tuliaisia. Elektroniikan hinta oli noin 30 prosenttia suomalaista edullisempi. Samoin merkkilaukut ja  vaatteet näyttivät olevan reilusti halvempia kuin Oulun Stockalla.

Kaupunki kovin uuden näköinen. Merkillinen autonominen asema, jossa ylintä maallista ovat pitäneet ranskalaiset ruhtinaat ja kirkollista valtaa espanjalaiset piispat, ei näkynyt ”ulospäin”. (Kuva suurenee klikkaamalla)

Pilviä alkoi kertyä taivaalle, kuultiin ukkonen. Päivällisaika oli käsillä ja löysimmekin mukavan ruokapaikan, juuri kun olimme sen ovella, alkoi hillitön sade. Ei haitannut meitä.

Viiden aikaan lähdimme pohjoisen reitin kautta takaisin Välimeren rantaa kohti.

Serpentiiniteitä, sadetta, viilenevää ilmaa, noustiin yli 2000 metriin ja sitten loppuilta sieltä alas. Maisemat jylhemmät kuin eteläisellä reitillä. Aamulla nähtiin tiellä hevosia, illalla hissijonossa lehmiä. Laskettelukeskuksia ja ”alppikyliä” oli matkalla monia. Ja rajoja. Andorrasta Ranskan puolelle (ihmisalakuljetusta?? yhden passin unohtuminen Villa Voiksiin loi päiväretkeemme pientä jännitystä!). Ranskassa ajetiin Perpignaniin ja sieltä sitten takaisin Rosesiin, – kuin kotiin olisi tultu.

Lehmät hissijonossa