Yöllä klo 3.00 starttasimme Oulun linja-autoasemalta kohti etelää. Ars longa, vita brevis -tourin ensimmäinen kohde oli Petäjäveden 1700-luvun kirkko. Berlusconin kommentit Suomen vanhoista puukirkoista (sitä paitsi hän ei ole koskaan niitä edes käynyt katsomassa) ovat yhtä tyhjän kanssa. Aurinkoinen sääkö vai se, että tajusin, että hammasleikkauksen siirtäminen viikolla kannatti, jotta pääsin tälle turneelle mukaan, aiheutti hyvänolon kävellessä kirkkotarhassa. Pidin kirkostakin, mutta maisema ja sijainti viehättivät vielä enemmän. Tyven aamu. Ainutlaatuinen. Luulen, että ilman tätä ekskursiota en olisi koskaan tutustunut tähän idän ja lännen kirkkorakentamisen yhdistelmään. Keuruun kirkko oli seuraava kohde. Siellä hautausmaa oli minulle kirkkoa (jonne ei sisälle päästykään) mielenkiintoisempi kohde. Uusia nimiäkin löysin erikoisten nimien kokoelmaani.
(klikkaamalla kuva suurenee)
Lounasaikaan olimme Tampereella, jossa lämpötila hipoi hellelukemia. Hammasta (tark. ottaen kysta ja tulehdus hammasjuuressa) särki vain vähän, ja rohkenin matkanjohtajan ja bussinkuljettajan kanssa lähteä Tammelan torille mustanmakkaransyöntiin. Sehän oli vallan mainiota… Ruumiin ravinnnon jälkeen vuorossa kansallisromanttinen Tampereen tuomiokirkko, joka ei minua jostain syystä (Simberg?) hetkauttanut kovastikaan…
Seuraavat kohteet olivat kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti (Visavuori) Valkeakoskella ja (Pekka Halosen) Halosenniemi Tuusulassa. Omieni (= Suomen historian opiskelijoiden, joita on reissussa vain muutamia) kanssa päätimme, että jompaan kumpaan perustetaan oppiaineen filiaali. Paikka, jossa tehdä tutkimusta ja tarpeen vaatiessa kutsua vaikka taidehistorioitsijoita mukaan tutkimuksen ja luovan kirjoittamisen pariin. Visavuoressa istuskeltiin pihalla, tuulen vilvoittaessa, kallioiden ympäröimänä – ja hetken oli tavattoman hyvä olo.
Kielot tuoksuivat, samoin tuomenkukat, Halosenniemessä omenapuut ja valkovuokot kukassa. Vesistöt kauniita. Opiskelijaseura minulle mieluista. Muutaman hetken sietämätön väsy. Mutta Akseli Gallen-Kallela, bussin ikkunasta nähty Sibeliuksen Ainola, asiantunteva, niin kadehdittavan rauhallinen opastus, mukava monen asian unohdus, kesäntuntu, Halosenniemen hieno arkkitehtuuri (keittiö!) saivat unohtamaan, että yöunia oli takana vain kolme tuntia.
Huomenna aamulla on kokoontuminen Suurkirkon portaille aamusella, joten nyt nukkumaan.
Barca – ManU 2-0 (ottelu päättyi juuri).
Että mitäkö tekemistä Mestareiden Liigan jalkapallolla on taidehistoriaekskursion kanssa?
Loppuottelu pelattiin Roomassa, ja palkinnonjakajien joukossa VIRNUILI – tietysti – signor Berlusconi!
Ei riitä, että Berlusconi söi meiltä kottaraiset. Sairaan mielikuvituksensa syövereistä hän siis kaivoi (virheellisesti) esiin ”nuorehkon” suomalaisen puukirkon, jollainen, jos Italiasta löytyisi, pienittäisiin takkapuiksi. Reija hoi, miten kestät sen, että ihannemaatasi johtaa vuodesta toiseen tällainen pölvästi?
Petäjäveden kirkko (what a photo!) on edelleen korkkaamatta. Netin matkahaku ohjasi kerran perheemme reitille, jonka varrella olivat mm. Mänttä (taidetta!), Keuruu, Multia (!), Karstula (!), Kivijärvi (!) jne jne. Keuruunkin vanha kirkko on näkemisen väärti, mutta ei taida vetää vertoja Petäjävedelle.
Miten kestän Berlusconin? En kestäkään.
Toisaalta. Italia – ihannemaani? Ei ehkä ihan noinkaan. Italialainen ruoka, historia, viini, maisemat, ne kaikki ovat mieleeni, mutta on vaikea kuvitella että voisin elää siinä maassa. Turistina ja ulkopuolisena tarkkkailijana maasta pidän, mutta Berlusconi ei ole ainoa syy miksi Italia ei viime metreillä sitttenkään ole minun ”ihannemaani”.