Sade ropisee. Ropisee mökin kattoon. Ei haittaa vaikka sataa. Olemme mökillä. Tätä olen odottanut.

 

Matka meni nopeasti. Oli matkalla mielenkiintoista seurata, miten kevät etenee: Oulusta lähes 500 km pohjoiseen ehtii nähdä monenkokoisia koivunlehtiä (Tervolassa (sisämaassa) yhtä isoja kuin etelämpänä Oulussa, mutta Rovaniemen jälkeen vihreän joudut kuvittelemaan). Eihän me paljon matkalla puhuttu: eihän sitä enää tarvi. Tietää toisen tunteet, tunnot. Ja se että molemmat tietävät, tuntuu helpottavalle, turvalliselle.

 

Yläpostojoella ilta-aurinko: tiedättekös miltä se näyttää? Se on jotain hvyin kaunista.

 

Nyt meillä on kolme päivää täällä. Vielä 10 vuotta sitten minä en olisi uskonut että minusta tulee tällainen mökkihöperö, Lapin-hullu olen ollut niin kauan kuin muistan. Ja minähän muistan aika kauas … Mutta mökkihöperöksi en muista itseäni koskaan ajatelleeni. Moni muukin asia on mennyt toisin kuin muistan ajatelleeni.

 

(Kuva on llinnusta, josta kommenteissa keskustellaan.)

 

 

 

 

 

riekkoko?