Showing: 1 - 10 of 35 RESULTS
Niitä näitä

Hellittää jo

Hiljalleen hellittää. Lumisade ja kiire. Molemmat hellittävät. Tänään satoi niin paljon lunta, että jos olisimme New Yorkissa koulut ja yliopistot olisi suljettu. Mutta Oulussa ei suljettu. Yliopiston uuden puolen kolmannessa kerroksessa olevan huoneeni ikkunasta näkyy yleensä toisen siiven seinä ja ikkunat. Tänään välillä ei näkynyt; pyrytti niin sakeasti.

Mutta työhuoneessa alkaa näkyä pöydän pinta, sillä kuukauden jatkunut ”läjäyttäminen” on purkupuolella. Laittelen töissä papereita aina erilaisiin ”läjiin”: läjäytän proseminaarit, kokousmuistiot, täytettävät lanketit, tenttivastaukset, sekalaisen silpun, luettavaksi laskettavat. Jos kaikkia noita on paljon alkaa tuntua ahistavalta, ja läjät vain nousevat mutta nyt olen päässyt jo läjien purkupuolelle. Kaunis, hiljalleen paljastuva valkoinen kirjoituspöytä kertoo, että kevät etenee ja hommat alkavat tasaantua … Se tuntuu mukavalle. Keväälle.  Lumipyrystä huolimatta.

Yliopistoelämää

Kokouksissa kiintiönä

Kokouksissa harvoin viihtyy ja virittyy. Harvoin on sellaisen työryhmän palaverissa, jossa aika vierähtäisi huomaamatta, jossa ajatuksen ja älyn säihkeessä sekä kehittämisen kuohuissa pääsisi osalliseksi jostakin joka kiehtoisi ja veisi tärkeäksi koettuja asioita eteenpäin niin, että vaivoin voisi hillitä innostustaan. Tuntisi, että olisi osallisena työssä tai työryhmässä, joka saa jotain merkittävää aikaiseksi pelkästään palaveeraamalla.

Eihän sitä sellaiseen virkanainen monta kertaa urallaan tupsahda. Joskus kuitenniin. No tänään ei todellakaan ollut sellainen päivä.

Tänään oli kaksikin sellaista tavallisempaa kokousta. Sellaista kokousta joissa puuduttavien puheenvuorojen aikana havahtuu siihen tosiasiaan, että on taas kerran tullut nimitetyksi työryhmän kiintiönaiseksi, kiintiöhumanistiksi, kiintiöopettajaksi, kiintiöwwwnörtteilijäksi, kiintiökehittäjäksi, kiintiö joksikin…  Yliopistoelämän byrokratian ja raporttien määrän noustessa käsittämättömiin korkeuksiin joutuu yhä useammin viettämään tehollista työaikaa tehottomissa sessioissa.

Eipä ole ollut häävi päivä tänään. Ei ole.

Ruoka ja viini Ruokahaaste

Kuhafileitä ja mustajuuripyrettä – myöhässä

Oli tarkoitus tänään osallistua maaliskuun Ruokahaasteeseen.

Olen hyvissä ajoin tehnyt ”kilpailuruoan”, ottanut kuvat ja kirjoittanut reseptit, mutta joku käppi sattui ja ajattelin, että ilmoittautumisaikaa on kuun loppuun. Eihän se niin ollutkaan, vaan äänestysaikaa on kuun lopppuun. Oma ruoka olisi pitänyt postata jo viime viikonloppuna, enkä minä semmoista ollut  tietenkään hoksinu. Olen auttamattomasti myöhässä. Mutta kun nyt kerran reseptiikkaa harrastelin ja ruoka perheelle kelpasi niin laitanpa nyt sitten oman vastaukseni haasteeseen.

Haasteessa kehotettiin menemään lähikauppaan, ja ostamaan vihannes- ja hedelmäosaston tuotetta numero 42. Ja tekemään siitä lisäkeruoka. Pääruoka-aineesta haasteessa luki näin: ”Tehtäväsi on hankkia kalaa, ensisijaisesti kotimaista, vaaleaa kalaa, jota valmistat hankkimasi kasviksen kanssa”.  Edelleen hauskan haastavassa haasteessa luki: ”Ruuan muoto on vapaa – se voi olla keitto, välipala, salaatti, pääruoka tai alkupala – 42 päättää kalan kaverin ja sinä päätät loput :)”

Me käytämme kahta kauppaa ruokaostoksiin: ensimmäisessä numero 42 on ”minimandariini”, josta minun oli mahdoton kuvitella kehitteleväni kalalle lisäkettä mutta toisessa kaupassa numero 42 oli mustajuuri! Yesh! Sehän on kalalle oivallinen lisäke. Kalatiskissä olisin suonut näkeväni ahvenfileitä, mutta kun niitä ei ollut ostin kuhaa. Ja eiku keittiöön.  Tuloksena olivat dijonmaustetut kuhafileet ja mustajuuripyree.

tarvikkeet

Kuha dijonsinappikastikkeessa

pannussa

2 isoa kuhafilettä
suolaa
valkopippuria
vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Kastike
4 rkl dijoninsinappia
4 dl kermaa
1 nippu basilikaa

Leikkaa kuhafileet annospaloiksi, mausta suolalla ja valkopippurilla, kierittele jauhoissa ja paista voissa. Voitele fileet sinapilla ja kaada niiden päälle kerma. Lisää lopuksi basilikasilppu, ja hauduta kalat kypsiksi (noin viisi minuuttia).

mustajuuri

Mustajuuripyree

4–5 kpl mustajuuria 
1 iso sipuli
1 tl suolaa
40 g voita
loraus kermaa
1 tl (kuivattua) kirveliä,
musta- ja valkopippuria myllystä

Kuori mustajuuret juoksevan veden alla ja pane ne kylmään veteen, jossa on vähän sitruunamehua. Muutoin ne tummuvat.  Laita pilkotut mustajuuret ja silputtu sipuli kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi, noin 15–20 minuuttia.
Kaada vesi pois ja soseuta mustajuuret sauvasekoittimella. Lisää joukkoon voi, kerma ja mausteet.

Annos on kohtuullisen väritön, joten parsakaali on paitsi hyvä lisäke, myös ”värittäjä”.

 
 
 

 

annos

Ruokahaasteen äänestys on jo meneillään enkä minä ehtinyt mukaan… mutta tässäpä nyt kuitenkin tämä kehitelmäni. Kalaresepti on sovellus ”vanhasta” ahvenfileversiosta, eikä se ollut ollenkaan huonoa kuhaan sovellettuna. Bon appetito!

Niitä näitä

Keväällä kesähaaveissa

ensimmainenYhtäkkiä huomaan viettäneeni päivän Interhomen sivuilla: jo kerran haaveeni ensi kesän reissusta Eurooppaan, haave talonvuokrauksesta, on haudattu, mutta eilen se heräsi uudelleen henkiin.

Eilen, kohtuullisen työteliään työviikon jälkeen, saatiin ”pienimuotoiselle päivälliselle” ystäviä, jotka iloksemme esittivät reissua … mentäiskö yhdessä Portugaliin? Provenceen? Espanjaan? Methän pehtoorin kanssa olemme valmiita lähtemään.

Kaihertavasta flunssaolosta ja matkakuumeesta huolimatta sinnittelin lenkillekin: kannatti. Olo parani ja ulkona oli taas niin kaunista. Ensimmäinen pajunkissakin jo. 🙂

Niitä näitä

Kohti kesäaikaa

On hyvä että sunnuntaina siirrytään kesäaikaan. Tai että muutkin siirtyvät. Minä olen jo siirtynyt. Kolmas aamu peräkkäin kun herään klo 4.50. Ehkä vuodenaika ei ole ainoa syy aamuvarhaisiin heräilyihin. Ylikierroksilla mennään. Eikä ihan vähänkään. En ole ehtinyt ajattelemaan. Sellainen ei ole hyväksi. Taidan leipoa jotain. Leipominen relauttaa. Ja lihottaa. Siis en leivo. Teen huomiseksi jälkiruoan. Lihottamattoman jälkiruoan. Mikä viikonlopun jälkiruoka se sellainen on? Ei mikään. Kalorit on hyviä. Tai ehkä joku rahkajuttu – pääsiäinenkin kun on lähellä? Joka tapauksessa poistun tietokoneen äärestä. Koko illaksi!  (No tuota en usko itsekään,…)

Niitä näitä

Tietoliikennettä

Miksen tehnyt tätä aikaisemmin? Muuttanut sorvin asetuksia paikallisen operaattorin ohjeiden mukaan ja samalla pois yliopiston reitittimen alta. Semminkin kun yliopistolaisten alennus on jo aiemmin poistettu. No nyt sen tein, ja onhan heti kerralla nopea nettiyhteys! Esim. massiivinen New York -sivuston julkaisu olisi sujunut hopummasti … Tässä on nyt vaan se huono puoli, että minussa asuva pieni nörtti alkaa nyt kaivata myös muun datailun sujumista nopeammin. Ja isommasta näytöstähän olen jo pitkään haaveillut. Tosin kone on vasta kolme vuotta vanha, mutta romppuasema on kaput, joten esim. kuvien varmennustallennus polttamalla CD:eille ei onnistu. Ja viimeisten kolmen vuoden ajalta on paljon kuvia once-in-a-lifetime -tilanteista: pojan rippijuhlat, minun promootioni, pehtoorin isot rakennusurakat, tyttären lakkiaiset, … ja paljon muita muistojen kuvia.

Elmeri ja tietoliikenneasiatJoo ulkoinen kovalevy on ja kuvat siellä, mutta kun olen lukenut – ja minähän uskon kaiken mitä on kirjoitettu – että kovalevyt eivät ole mitenkään varma tallennusmuoto. Ja meillä sen rajallista varmuutta heikentää sekin, että kilpurimme on löytänyt kovalevyn kupeesta lämpimän ja mukavan majapaikan (klikkaamalla Elmeri suurenee). On muistettava, että kilpikonnia ei voi opettaa sisäsiistiksi, joten joku kaunis päivä ulkoinen kovalevymme voi kärsiä erinäisiä kosteusvaurioita.

Siispä uusi kone, isompi näyttö ja muutamien ohjelmien päivitysversiot olisivat haaveissa. Josko kesälomaksi itselleni sellaisten hankkimisen lupaisin?

Historiaa Yliopistoelämää

Historia lyömäaseena?

Kaksi artikkelipyyntöä ja yhden väitöskirjan ohjaajaksi nimittäminen yhdelle päivälle. Toisesta artikkelista oli mahdollisuus kieltäytyä. Niin tein. Haluaisin kovastikin kirjoittaa, tehdä tutkimusta, mutta millä ajalla? Nyt on taas duunissa sellainen vaihe, jotta hyvä jos saan kiireelliset ja ajankohtaiset asiat tehdyksi ajallaan. Ja sitten soittaa joku huru-ukko joka uskoo löytävänsä historiasta perusteita toivomalleen Suomen ulkomaalaispolitiikan jyrkälle muutokselle. Hän halusi pistää Suomen ovet ja ikkunat kiinni. Ja perusteena pakolaisten poispitämiselle armaasta kotimaastamme hän halusi minun (lue: historian) olevan kanssaan samaa mieltä mm. seuraavista väitteistä: ”Eihän täältäkään ole koskaan kukaan toisten leipää menny syömään.” Yritin selittää, että ”onhan niitä suomalaisia lähtenyt leivän perään muille maille melkein miljoona, ensin Amerikkaan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa ja sitten 1960-luvulla rapiat 400 000 Ruotsiin”. Näitä tämä historianharrastaja ei laskenut samaksi asiaksi, ei hän näitä halunnut kuulla. Yritti sitten toista kautta: ”Eihän niiden [puhui somaleista, otaksun] kotimaassakaan joka kantilla sodita ja vainota, menisivät semmoisille alueille, joissa ei sodita. Eihän Suomestakaan kukaan sodan aikana lähteny pakoon?”  Niin että ei vai? Ruotsiin ja Tanskaan lähetettiin kymmeniätuhansia lapsia. Paljon  aikuisia, kokonaisia perheitä muutti mm. Ruotsiin. No sitten kun yritin mainita Karjalan evakot, kahteen kertaan kotoaan häädetyt, ilmoitti tämä pakolaispolitiikastapanikoiva, että ”se oliki ryssän vika…” En käynyt kiistämään, mutta sotaa pakoon nekin lapset ja karjalaiset lähtivät, ”vaikkei Suomessa joka paikassa sodittukaan”. Tässä vaiheessa soittaja totesi, ettei hän saisi minusta ja mielipiteistäni prinsiipeilleen puolustajaa ja tukijaa ja katsoi parhaaksi läjäyttää luurin korvaani. Parempi niin, ei haaskaantunut enempää meidän kummankaan aikaa.

Voi kun tietäisitte, mihin kaikkeen historiaa tarvitaan, ja millaisia puheluita saamme, millaisiin kysymyksiin vastata. Kerron joskus.

Niitä näitä

Kakkukahvipäivä

Huikaiseva auringonpaiste meren jäällä tänään. Tarkoitus oli tehdä tunnin lenkki: pullat piti vielä leipoa ja suolaisia koristella… Jäällä kuitenkin venähti: ensin en malttanut kääntyä takaisin, pohjoistuulen ahava tuntui, mutta hyvältä vain. Ja oli niin kaunista. Sitten kun hakeuduuin rannantuntumaan kestohanki muuttuikin pehmeäksi pettäväksi, tulipahan tehtyä pohjetreeniä oikein kunnolla. 😉 Kiirus tuli kuitenkin.

Kun pojan synttäreille mummut ja pappa, eno ja täti puoliskoineen ja osin perheineen tulivat olin onneksi kahvit ja kakut pöytään saanut. 18-vuotista kuopusta juhlimme.  Nyt on sitten minunkin uskottava ettei meidän perheessä enää lastenkutsuja järjestetä.

Ja luulen että huomenna töissä on kakkupäivä! Sen verran paljon baakkelseja jäi.