Valokuvatorstai: Ei sanoja

Valokuvatorstain 112. haaste on Tekstikatkelma

”Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia.”

Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suom. Jaana Nikula).
Viikon haasteena on kuvata jokin tekstin herättämä mielikuva tai kommentti.

Jostain kumman syystä minun mielikuvani on tämä. Olen nähnyt MIchelangelon Pietà-veistoksen Pietarinkirkossa uutena historianopiskelijana, olen nähnyt sen odottaessani esikoistani, olen ollut sen äärellä kahdestaan poikani kanssa, viimeksi näin sen uudenvuodenaattona 2006, jolloin olimme koko perhe Roomassa. Ja joka kerta olen sanaton. Minä vain nieleksin. En edes yritä selittää, sanat ovat turhia, eikä tämä kuvakaan ole hyvä, mutta juuri tällä kuvalla vain oli vastattava … Tässä on niin paljon.

14 kommenttia artikkeliin ”Valokuvatorstai: Ei sanoja

  1. Auringonkukka: veistoksesta on vaikea ottaa kuvia kun siinä on paksu panssarilasi ja kymmeniä turisteja edessä, mutta tuo puoli vuosisatainen äiti-poika -veistos on itsessään niiiin kaunis ja vaikuttava, että se mykistää.

  2. H. Tuulestatemmattu! Blogiasi seuraavan kosher-älymystön uhallakin aloitan kommenttini iskelmäsitaatilla: ”Sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan…” Ja sanoista (ei enää iskelmää): ”Romaani on periporvarillinen kirjallisuuden laji ja taidemuoto. Se on suurten markkinoiden, suuren yleisön pikkuisen puolivillainen, halpahintainen ilmiö.” (Hannu Raittila, HS 30.11.2008)

    Siispä (esim.) lyriikkaa ja kuvataiteita!

    Itse koin ”kolahduksen” Museu Picassossa (Barcelona, Montcada 15-23). Picasso oli maalannut kokonaisen näyttelyhuoneen täyteen näkemyksiään/toisintoja Diego Velásguezin teoksesta ”Las Meninas” (huonenäkymä Espanjan kuningas Filip IV:n hovista). Ei se alkuperäinen, mutta ne ”muunnelmat”!

  3. Koivu: Blogiani seuraava kosher-älymystö? Onko sellaista? Vaikea uskoa. 🙂 Raittila-sitaatti on aika rankka. En ole ollenkaan samaa mieltä, vaikka tällä kertaa kuvataiteen huipusta (huonon) kuvan tähän laitoinkin.

    Picasso voi kolahtaa, ymmärrän oikein hyvin, mutta kyllä kirjallisuus, lyriikka mukaan lukien, on minulle ehdottomasti se kolahduttavampi taiteenmuoto. Siksikinkö tämä kuvahaaste, jossa oli löydettävä sanattomuus tai viha sanoihin, oli minulle vaikea…

  4. H. T.t.: Raittila sanoo rankasti; hän jatkaa:

    ”Romaani on aina ollut suttuinen äpärälapsi, räkänokkainen kamasaksa, joka on lähtenyt kosiskelemaan suuria massoja ja hylkinyt korkeakulttuurista elitismiä.”

    Näkemyksemme, parahin T.t., sanasta ja sen merkityksestä, ovat varsin yhtenevät. Uusimmassa omassa korkeakulttuurisen elitismin hyljeksimisessäni (Jonathan Littell, mainitsin tästä taannoin) olen nyt sivulla 464 (857:stä), ja hyljeksimiseni jatkuu voimakkaana.

    Mutta ne runot!? Entäpä nykysäveltäjät?

  5. Savisuti: mukava kuulla etten ole ainoa.
    Koivu: ja minä kun olen ajatellut että Raittila on hyväkin kirjoittaja, monesti olen hänen teksteistään pitänyt. Nyt pitää kirjailija syyniin…

    Runoja tarvitaan erityisesti muutoksessa. Musiikin suhteen olen täysin oppimaton.

  6. Susupetal: Olen vain usein miettinyt, mikä tästä veistoksesta tekee niin koskettavan. Ei voi olla vain sen tekniikka, loistelias ”käsityö” mistä se herkkyys ja voima tulee? Kaikki? – kuten sanoit.

Vastaa