Jouluaatto. Se on täynnä perinteitä. Meillä kaikilla omanlaisemme. Meidän perheessä aattoon kuuluu varhain herääminen, kuka mistäkin syystä :), joulupuuro, sauna, joulurauhanjulistus ja siitä sitten myöhäiseen yöhön omien tapojen mukaisesti. …

Suomalainen joulu on tietysti paitsi kristillinen juhla, Kristuksen syntymäjuhla, mutta siinä on perinteitä, juuria ja juonteita roomalaisten Saturnalia-juhlasta ja Euroopan pohjoisten kansojen viljanpuinninlopettajais- ja keskitalven juhlasta, johon on sitten tullut säätyläisten johdolla 1800-luvulta joulukuuset, -laulut ja -kortit ja sitten sotien jälkeen joululle on ollut leimallista yhä paisunut kaupallistuminen. Näinhän me historioitsijat asian näemme. Mutta kuinka paljon makoisammin esikouluikäiset ovat asian selittäneet kun Mark Levengood heiltä asiasta kyseli. Tässä parhaita:

Jeeseus syntyi jouluaattona. Ja sitten hän kuoli jouluaattona. Niin että hän kuoli kun hän syntyi, mutta vähän myöhemmin. (Sofia 7 v.)

Kun on joulu, täytyy mnennä juhliin ja olla erityisen kiltti koko ajan. Sellaisesta väsyy! (Jonathan 7 v.)

Jouluna pitää syödä paljon kinkkua. Ja sitten pitää ajatella Jeesus Kristiania. Ja sitten telkkarista tulee paljon hyviä ohjelmia.  (Anders 7 v.)

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.