Toscanan tunnelmissa. Pöytä on katettu ja koristeltu. Jälkiruoat muhivat ja viinit ovat kylmässä. Onhan kalaasit meille yksi kesän kohokohdista. Olisi vain maltettava nukkua että huomenna jaksaa…
Pohjoisesta paluu
Puolelta päivin lähdettiin pilvisestä ja hyvin poroisesta (kymmeniä poroja tiellä ennen Vuotsoa) Lapista kohti Oulua. Että osasi olla pitkältä tuntuva matka. Kemi – Oulu välillä aina vaan hullumpaa: osa autoilijoista luulee selvästikin, että keltaiset viivat ja vastaantulijat merkitsevät, että NYT on lähdettävä ohittamaan. Monta vähältä piti tilannetta nähtiin. Melkein kuusi tuntia tuhraantui matkaan, vaikka mennessä ajoimme viiteen tuntiin, ja mennen tullen melkein rajoitusten mukaisesti.
Illansuussa Rantapellossa ja nyt ylihuomiset Kalaasit vievät kaiken huomion.
Huipulta toiselle
Myötätuulen terassilta peräkamariin bloggailemaan. Tiistaiko tänään on? Vaikea uskoa. En tänään mökin lähikaupan kassalla muistanut pankkikorttini PIN-koodia. Mistä se kertoo? Siitä, että tunturissa ja niiden kupeessa voi todella unohtaa kaiken ilmanaikuisen, turhan. Kassallakin sain savupororieskan ja mansikat maksettua käteiselläkin.Ikkunat – ja mökki muutenkin – pestiin aamupäivällä. Sen jälkeen, puolilta päivin lähdimme nousemaan tunturin laelle. Iisakkipää on huiputettu, mikä ei tarkoita hissillä laskettelurinteen yläasemalle nousua, vaan patikointia kaunista reittiä tunturin laelle (454 mpy). Aurinko. Ei sääskiä. Ei paarmoja. Legendaa koko Lapin sääskisyys! Meille uusi reitti, hieno reitti. Rinnettä alas laskeutuessa – jolloin ei kuulunut ääntäkään, mistään – mietin, että onko se valtion virkanaisen ura sittenkään sen väärti, että täältä taas lähtisi kohti maalikyliä?
Mökin nuotiopaikalla myöhäinen lounas, jonka jälkiruoalle (oikein mökkimansikkapläjäys!) kutsuttiin naapuritkin. Sitten ehtoolla saunaan ja vähän illallista, viiniä. Leppoisaa yhdessäoloa.
Kaukana kavala maailma
Nukuimme kellon ympäri! Kello yhdeksältä heräsimme! Yhdeksältä! Hienoa. Puuroaamiaisen jälkeen vaelluskengät jalkaan ja reput selkään. Rumakurulla olen käynyt about 22 vuotta sitten, enkä koskaan aiemmin kesällä. Täytyy kävellä näin; kelpo kierros! Reilut kolme tuntia tunturissa tekee citylihaksille hyvää. Rantasauna ja ruoka vielä parempaa :). Voiko ihminen muuta kaivata!
Viimeisen lomaviikon alku
Järjettömän huonosti nukutun yön jälkeen oli ilo nousta aamulla ylös ja autoon – ja ajaa mökille. Myötätuuleen hujauksessa – ei juuri liikennettä haittana kesäsunnuntaiaamuna. Puolelta päivin sateettomalla, sääskettömällä Hangasojalla. Rönkönlammen lenkki ja rantasaunan lämmitys ensimmäiset projektit. Ja sitten varauduin pitkään sessioon ja tuskailuun mutta yesh: wlan toimii kuin toimiikin. Eikä paljonkaan oltu pohjatöitä minulle valmiiksi tehtynä! Nyt kun nettiyhteys on suht edullinen ja nopea voinen muuttaa etätöihin tänne? No ehkä en, mutta pari, kolme päivää pehtoorin kanssa aiomme täällä viihtyä.
Joko lauantai on ohi?
Lomapäivät kuluvat niin nopeasti! Aurinkoiset päivät varsinkin. Murmeli ja uuvahtaneet teinit seurana pihalla. Taimenta ja mansikoita. Aurinkoa ja kuohuviiniä. Tummia sävyjä välillä. Sattuu, minuunkin. Sitten kaupungille, terassille: ystävät etelästä käymässä. Ja tyttärensäkin. Jota aina ilo nähdä. Ja kuulla.
Vihdoinkin kesäistä pihaelämää
Aurinko sälekaihtimien raosta aamulla: ei raski nukkua. Päivä pihalla. Niin kuin kesällä yleensä kuuluukin. Oli tyydyttävä Outi Pakkasen dekkariin kun Donna Leonilta ei tälle kesälle ole ilmestynyt uutta. Sitten pihahommia ja rullaluistelua.
Kesä sai meidät taas (jo toisen kerran) terassikierroksellekin. Kierros kyllä kutistui: yksi mansikkamargarita Seurahuoneen ”piippuhyllyllä” riitti. Tulipahan nähtyä rokkikansaa. Qstockille huippusää. Nyt tässä sitten yritetään olla huolettomina ja odotella lapsia kotiin. Saanen odotella eräänkin tunnin. Huolettomana? No niinpä!
Rullaluistelun riemu!
Kukaan, joka ei ole rullaluistellut, ei voi tietää, kuinka riemullista se voi olla! Tänään se oli parasta! Oli lämmin, sopivan lämmin. Monta kertaa tänä kesänä on joutunut kiroamaan, ettei rannesuojien päälle mahdu hanskat, sillä sormia on palellut. Tänään ei palellut. Tänään tuuli sopivasti. Välillä myötäisesti, välillä vain vähän vastaisesti, juuri sen verran, ettei ollut liian helppoa. Endorfiini virtasi suonissa [virtaako se? suonissa? any way, hyvältä tuntui]. Koiran ulkoiluttajat koirineen eivät olleet uhkana [sellaiset venyvät hihnan päässä olevat poukkoilevat pikkukoirat ovat rullistelijan suuri pelon aihe]. Reitillä ei ollut käpyjä, eikä aliskoissa olutpulloja tai niiden korkkeja yhtäkkiä pimeässä edessä – äkkiä väistettävänä. Mustikkametsän kohdallakin oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä asfaltti kuiva, eikä siis ollenkaan liukas. Salitreenauksen vähennyttyä minimiin (kerran, pari viikossa) lihakset eivät olleet jumissa, oli rentoa, oli helppoa luistelua. Tänäänkin luistelussa vauhti oli mukavaa; se ei ole sellaista tupulointia ja taapertamista kuin kävely ja pitkän lenkin tekee nopeasti. Tänään iPodissa soi vain hyvää musiikkia: Gianna Nannini lauloi [ja nauroi! laulussaan tavattoman viehättävästi] ”Io”.
Voi kunpa liikkuminen olisi aina sellaista riemua kuin tänään!
Pohjoiseen vai ei?
Myötätuuli vai kotipiazza? Sitä eilinen päivä pohdittiin: pohjoisen mökille vai viikonloppu kotona kun aurinko ja nuorisokin olisivat ehkä läsnä? Sääkarttojen äärellä etelä/pohjoinen -pohdiskelua koko päivä. Kotona nyt sitten ollaan. Ainakin pari päivää…
Eilen ehtoolla ”nousujohteisessa” Portugalin viininmaistelussa. Olipas erilainen ilta, hih! Cafe Saarassa ”alaosaston” kanssa vielä hetki viivähdettiin. Kesäillat ovat ihania.
Nyt aurinkoiselle pihalle!
Unessa ja Mamma Mia!
Voisipa unia säädellä. Voisipa illalla valita mukavan kanavan, jonka unissa näyttäisi olevan tällä hetkellä tärkeitä ihmisiä tai mukavia uusia tuttavuuksia. Tai kesken unen voisi painaa kaukosäätimestä: kiitti riitti. Tai voisipa valita levollisen, rauhallisen unen. Sellaiset unet, joissa ei tarvitsisi seikkailla ja puuhailla kovin paljoa, olisivat mielestäni nyt – useimmiten itse asiassa – oikein hyviä unia. Joskus – niin kuin viime yönä – näkee sellaisia unia, että ne jäävät päälle vielä päiväksi. Unen tunnelma tai siinä tapahtunut vaikuttaa vielä nytkin, ajattelen ”tarkoittiko, hän todella mitä sanoi” tai ”olisimmepa sittenkin menneet siihen kylään Alppien juurella”. Entäs jos tänä iltana jatkaisikin unta, menisimme siihen kylään, haluaisin nähdä mitä siellä tapahtuisi. Jatkuisi niinkuin joku tv-sarja. Joskus vietän unissani niin vilkaista elämää, että olen aamulla herätessä tuhannen puhki. Sellainen ei ole kovin miellyttävää. Mutta se viime yön uni …
Hereilläkin on oltu: tämän kesän korkeakulttuurinen harrastuneisuus jatkuu. Käytiin pehtoorin kanssa taas elokuvissa. Tällä kertaa katsomassa kesän toinen (”Sinkkuelämä” ensimmäinen) hömppäkassamagneetti ”Mamma Mia”. Abban vinyylilevyt veljen kanssa 70-luvulla puhki soittaneena ja Meryl Streepistä kovasti pitävänä viihdyin kaksituntisen oikein hyvin. Kreikan saaristo ja pääosaesittäjämiehet ja kauniit nuoret (tanssijat) olivat hyvä lisä ja kulissi. Taide-elokuvasta ei todellakaan ollut kyse, mutta hyväntuulisesta sateisen (vaihteeksi!) kesäiltapäivän viihteestä leffa kävi oikein hyvin.
(Ai niin: Riikan matkan kuvasivut ovat valmiina)