Pohjoisesta paluu

Puolelta päivin lähdettiin pilvisestä ja hyvin poroisesta (kymmeniä poroja tiellä ennen Vuotsoa) Lapista kohti Oulua. Että osasi olla pitkältä tuntuva matka. Kemi – Oulu välillä aina vaan hullumpaa: osa autoilijoista luulee selvästikin, että keltaiset viivat ja vastaantulijat merkitsevät, että NYT on lähdettävä ohittamaan. Monta vähältä piti tilannetta nähtiin. Melkein kuusi tuntia tuhraantui matkaan, vaikka mennessä ajoimme viiteen tuntiin, ja mennen tullen melkein rajoitusten mukaisesti. 

Illansuussa Rantapellossa ja nyt ylihuomiset Kalaasit vievät kaiken huomion. 

Huipulta toiselle

Myötätuulen terassilta peräkamariin bloggailemaan. Tiistaiko tänään on? Vaikea uskoa. En tänään mökin lähikaupan kassalla muistanut pankkikorttini PIN-koodia. Mistä se kertoo? Siitä, että tunturissa ja niiden kupeessa voi todella unohtaa kaiken ilmanaikuisen, turhan. Kassallakin sain savupororieskan ja mansikat maksettua käteiselläkin.
Ikkunat – ja mökki muutenkin – pestiin aamupäivällä. Sen jälkeen, puolilta päivin lähdimme nousemaan tunturin laelle. Iisakkipää on huiputettu, mikä ei tarkoita hissillä laskettelurinteen yläasemalle nousua, vaan patikointia kaunista reittiä tunturin laelle (454 mpy). Aurinko. Ei sääskiä. Ei paarmoja. Legendaa koko Lapin sääskisyys! Meille uusi reitti, hieno reitti. Rinnettä alas laskeutuessa – jolloin ei kuulunut ääntäkään, mistään – mietin, että onko se valtion virkanaisen ura sittenkään sen väärti, että täältä taas lähtisi kohti maalikyliä?

Mökin nuotiopaikalla myöhäinen lounas, jonka jälkiruoalle (oikein mökkimansikkapläjäys!) kutsuttiin naapuritkin. Sitten ehtoolla saunaan ja vähän illallista, viiniä. Leppoisaa yhdessäoloa.

Kaukana kavala maailma

Nukuimme kellon ympäri! Kello yhdeksältä heräsimme! Yhdeksältä! Hienoa. Puuroaamiaisen jälkeen vaelluskengät jalkaan ja reput selkään. Rumakurulla olen käynyt about 22 vuotta sitten, enkä koskaan aiemmin kesällä. Täytyy kävellä näin; kelpo kierros! Reilut kolme tuntia tunturissa tekee citylihaksille hyvää. Rantasauna ja ruoka vielä parempaa :). Voiko ihminen muuta kaivata!

Viimeisen lomaviikon alku

Järjettömän huonosti nukutun yön jälkeen oli ilo nousta aamulla ylös ja autoon – ja ajaa mökille. Myötätuuleen hujauksessa – ei juuri liikennettä haittana kesäsunnuntaiaamuna. Puolelta päivin sateettomalla, sääskettömällä Hangasojalla. Rönkönlammen lenkki ja rantasaunan lämmitys ensimmäiset projektit. Ja sitten varauduin pitkään sessioon ja tuskailuun mutta yesh: wlan toimii kuin toimiikin. Eikä paljonkaan oltu pohjatöitä minulle valmiiksi tehtynä! Nyt kun nettiyhteys on suht edullinen ja nopea voinen muuttaa etätöihin tänne? No ehkä en, mutta pari, kolme päivää pehtoorin kanssa aiomme täällä viihtyä.

Joko lauantai on ohi?

Lomapäivät kuluvat niin nopeasti! Aurinkoiset päivät varsinkin. Murmeli ja uuvahtaneet teinit seurana pihalla. Taimenta ja mansikoita. Aurinkoa ja kuohuviiniä. Tummia sävyjä välillä. Sattuu, minuunkin. Sitten kaupungille, terassille: ystävät etelästä käymässä. Ja tyttärensäkin. Jota aina ilo nähdä. Ja kuulla. 

Vihdoinkin kesäistä pihaelämää

Aurinko sälekaihtimien raosta aamulla: ei raski nukkua. Päivä pihalla. Niin kuin kesällä yleensä kuuluukin. Oli tyydyttävä Outi Pakkasen dekkariin kun Donna Leonilta ei tälle kesälle ole ilmestynyt uutta. Sitten pihahommia ja rullaluistelua. 

Kesä sai meidät taas (jo toisen kerran) terassikierroksellekin. Kierros kyllä kutistui: yksi mansikkamargarita Seurahuoneen ”piippuhyllyllä” riitti. Tulipahan nähtyä rokkikansaa. Qstockille huippusää. Nyt tässä sitten yritetään olla huolettomina ja odotella lapsia kotiin. Saanen odotella eräänkin tunnin. Huolettomana? No niinpä!

Rullaluistelun riemu!

Kukaan, joka ei ole rullaluistellut, ei voi tietää, kuinka riemullista se voi olla! Tänään se oli parasta! Oli lämmin, sopivan lämmin. Monta kertaa tänä kesänä on joutunut kiroamaan, ettei rannesuojien päälle mahdu hanskat, sillä sormia on palellut. Tänään ei palellut. Tänään tuuli sopivasti. Välillä myötäisesti, välillä vain vähän vastaisesti, juuri sen verran, ettei ollut liian helppoa. Endorfiini virtasi suonissa [virtaako se? suonissa? any way, hyvältä tuntui]. Koiran ulkoiluttajat koirineen eivät olleet uhkana [sellaiset venyvät hihnan päässä olevat poukkoilevat pikkukoirat ovat rullistelijan suuri pelon aihe]. Reitillä ei ollut käpyjä, eikä aliskoissa olutpulloja tai niiden korkkeja yhtäkkiä pimeässä edessä – äkkiä väistettävänä. Mustikkametsän kohdallakin oli ensimmäistä kertaa tänä kesänä asfaltti kuiva, eikä siis ollenkaan liukas. Salitreenauksen vähennyttyä minimiin (kerran, pari viikossa) lihakset eivät olleet jumissa, oli rentoa, oli helppoa luistelua. Tänäänkin luistelussa vauhti oli mukavaa; se ei ole sellaista tupulointia ja taapertamista kuin kävely ja pitkän lenkin tekee nopeasti. Tänään iPodissa soi vain hyvää musiikkia: Gianna Nannini lauloi [ja nauroi! laulussaan tavattoman viehättävästi] ”Io”.  

Voi kunpa liikkuminen olisi aina sellaista riemua kuin tänään!

Pohjoiseen vai ei?

Myötätuuli vai kotipiazza? Sitä eilinen päivä pohdittiin: pohjoisen mökille vai viikonloppu kotona kun aurinko ja nuorisokin olisivat ehkä läsnä? Sääkarttojen äärellä etelä/pohjoinen -pohdiskelua koko päivä. Kotona nyt sitten ollaan. Ainakin pari päivää…
   Eilen ehtoolla ”nousujohteisessa” Portugalin viininmaistelussa. Olipas erilainen ilta, hih! Cafe Saarassa ”alaosaston” kanssa vielä hetki viivähdettiin. Kesäillat ovat ihania.
   Nyt aurinkoiselle pihalle!

Unessa ja Mamma Mia!

Voisipa unia säädellä. Voisipa illalla valita mukavan kanavan, jonka unissa näyttäisi olevan tällä hetkellä tärkeitä ihmisiä tai mukavia uusia tuttavuuksia. Tai kesken unen voisi painaa kaukosäätimestä: kiitti riitti. Tai voisipa valita levollisen, rauhallisen unen. Sellaiset unet, joissa ei tarvitsisi seikkailla ja puuhailla kovin paljoa, olisivat mielestäni nyt – useimmiten itse asiassa –  oikein hyviä unia. Joskus – niin kuin viime yönä – näkee sellaisia unia, että ne jäävät päälle vielä päiväksi. Unen tunnelma tai siinä tapahtunut vaikuttaa vielä nytkin, ajattelen ”tarkoittiko, hän todella mitä sanoi” tai ”olisimmepa sittenkin menneet siihen kylään Alppien juurella”. Entäs jos tänä iltana jatkaisikin unta, menisimme siihen kylään, haluaisin nähdä mitä siellä tapahtuisi.  Jatkuisi niinkuin joku tv-sarja. Joskus vietän unissani niin vilkaista elämää, että olen aamulla herätessä tuhannen puhki.  Sellainen ei ole kovin miellyttävää. Mutta se viime yön uni … 

Hereilläkin on oltu: tämän kesän korkeakulttuurinen harrastuneisuus jatkuu. Käytiin pehtoorin kanssa taas elokuvissa. Tällä kertaa katsomassa kesän toinen (”Sinkkuelämä” ensimmäinen) hömppäkassamagneetti ”Mamma Mia”. Abban vinyylilevyt veljen kanssa 70-luvulla puhki soittaneena ja Meryl Streepistä kovasti pitävänä viihdyin kaksituntisen oikein hyvin. Kreikan saaristo ja pääosaesittäjämiehet ja kauniit nuoret (tanssijat) olivat hyvä lisä ja kulissi. Taide-elokuvasta ei todellakaan ollut kyse, mutta hyväntuulisesta sateisen (vaihteeksi!) kesäiltapäivän viihteestä leffa kävi oikein hyvin. 

(Ai niin: Riikan matkan kuvasivut ovat valmiina)

Kaupungilla ja kotona

Lähdin ostoksille tänään. Vitkutin lähtöä puolille päivin, päätin etten tee mitään pikaista pesula-, apteekki-, shampookauppa- ja Herkku-pyrähdystä, vaan että oikein shoppailen rauhassa. Nautin arkipäivästä ja keskipäivän rauhasta (vrt. lauantait työviikon jälkeen) kaupungissa ja katson josko vaikka joku kiva uusi vaate loppukesän työpäiviin löytyisi ja josko uuden huulipunan ostaisin. Festaan kello olisi hyvä löytää. Ensimmäinen tunti meni hyvin – välttämättömiä asioita hoitelin, mutta aika pian sain tarpeekseni ja kun vielä se kellokin löytyi niin olin täysin kypsä kotiin. Ei ole minusta rauhalliseksi shoppaajaksi.

Mitä enemmän sataa sitä enemmän luen  ja surffaan, värkkäilen www-sivuja (Riika kohta valmis, ja BO:n valtaisa urakka lähellä valmistumista) ja leivon. Ja syön, mikä ei ole hyvä juttu! Kokeilin tehdä semmoisia parmesaani-tikkuja, joita Riikassa saatiin aperitiivin seuraksi nimikkeellä ?terveisiä keittiöstä?. Ne olivat hyviä, eivätkä nämä minun tekeleeni kauas jääneet niistä… Siis kippoon paljon parmesan-raastetta, munan valkuainen ja vähän jauhoja. Sekoitetaan. Levitetään ohuelti leivinpaperin päälle ja paistetaan 225-asteisessa uunissa. Vielä lämpimänä leikataan pizzahyrrällä suikaleiksi ja annetaan jäähtyä. Mukavia napostelujuttuja kuohuviinilasillisen seuraksi.  

Lasten suusta …

Päivällä pesin mattoja painepesurilla pihallamme autotallin edessä. Naapuririvitalon Teemu (7 v.) ja Taavi (6 v. ) ajelivat kujalla pyörillä eestaas ja taastaas. Pian portillemme pysähtyi potkulaudalla tullut veljessarjan nuorin – Topi (4 v.) – , joka jäi katselemaan laajalle kuuluvaa ja roiskuavaa touhuani ja totesi sitten ykskantaan: ”Isihän sanoi että täällä puuhataan jotain outoa”.   🙂

Matalapainetta ja aurinkoista

Olen käsittämättömän pahantuulinen. Ja turha tulla ilmoittamaan, että se johtuu iästä, kuun asennosta tai jostain muusta sen sellaisesta. Hengenlähtö lähellä jos semmoista uskaltaa lausahdella … 

Pahantuulisuus johtuu siitä, että olen huolissani lapsistani. Se johtuu siitä, että minun olisi vain uskottava, etteivät tarvi minua enää jatkuvasti. Kuinka monet Saaran päivät vietettiinkään vohvelikekkereitä pitäen tai Potna-Pekalla ajellen tai Ainolan puistossa piknikillä nautiskellen tai Iissä uiden tai … . Omat ja vaihteleva määrä muiden lapsia mukana. Kakun kuitenkin tein nytkin… Olisi vain opittava, ettei tarvisi enää. Noh, onneksi sentään piipahtivat alokkaan kanssa ja ottivat kakun mukaansa… Onneksi kuopus piipahti, peseytyi, söi hyvällä ruokahalullla, kertoi konsertista ja lupasi tulla ajoissa (?) kotiin.

Pahantuulisuus johtuu toisaalta myös siitä, että minun olisi saatava olla yksin. Olla yksin päivän tai pari. Tarvin aina välillä sellaista. Ja nyt pitkän loman aikana en ole ollut yksin kuin hetkittäin. En edes työhöni ole voinut uppoutua yksin. Arkistoreissut teen yleensä yksin, nyt ei ole ollut niitäkään. En muista milloin olisin ollut mökillä tai kotona yksin. En ole ollut muista riippumaton moneen kuukauteen ja se alkaa tuntua. 

On tänään ollut jotain hyvääkin. Iltapäivään asti paistoi: rullislenkki, haudalla nurmenleikkuu, kotipiazzalla orvokkien vaihto marketoihin ja auringonkukkiin. Minä en pidä keltaisista kukista mutta auringonkukat on poikkeus. Ne ovat aurinkoisia ja niistä tulee mieleen Toscana. Ja Toscanasta puheenollen, kalaaseja varten jo erinäisiä valmisteluja: yksi antipasti testattu ja  tilasin auringonkukkia lisää! Jospa se olokin niiden myötä muuttuisi aurinkoisemmaksi!

Kesäperjantai

Puutarhan, vaatteiden, huushollin ja nuorten huoltoa ja hoitoa. Soisin näkeväni lapsiamme enemmän. Toinen lähti tänään aamuviideltä Iron Maiden konserttiin Hesaan, toinen lähtee huomenna aamuviideltä hakemaan alokaspoikaystävää Rovaniemeltä ekalle lomalle (mistä tulikin mieleeni että aloitin pehtoorin kanssa styylailun kun olin saman ikäinen kuin tyttäreni nyt on!!). 

Kotipiazzalla paistaa. Nautittuamme kaksistaan myöhäisen lounaan, varhaisen päivällisen alamme tehdä lähtöä Möljälle. ”Mooseksen perintö”  on kesäteatterin ensi-illassa jonne monien vaiheiden jälkeen (H & R eivät sitten päässeetkään vaikka kovin toivoimme) saimme eksnaapurit seuraksi. Kuten niin monena muunakin kesänä. Ja nyt oikeasti tuntuu kesältä. Hyvä.

Riikan reissun loppu

Rantapellossa sataa! Niin satoi aamulla Riikassakin. Hotelli Ainavaksen makuuhuoneen ikkunalautaan sade ropisi jo viiden jälkeen. Koneemme lähti yhdeltätoista, joten ei kiirettä nousta. Kotimatkakin sujui helposti, niin kuin kaikki kolmen päivän vierailullamme Latviaan. En tiedä, onko helppous matkan tekemisen positiivinen, onnistumiseen vaikuttava keskeinen kriteeri, mutta tällä kertaa helppous oli mukavaa. Tässä kun opettelemme reissaamaan ilman lapsia, miettii monenmoista.

Riika ei ole kuten Praha, Tallinna tai Pietari, – miksi vertasinkaan sitä juuri noihin? Se oli meille hieno kävelemisen, historian, ruoasta nauttisen ja kohtuullisen rahanmenon kohde, jossa sääkin oli kaupunkilomalaisille oivallinen.

Reissumme viimeinen ilta meni – luonnollisesti – ruokapaikkaa valitessa, etsiessä ja kävellessä (käveltiin yli 40 kilsaa kolmen päivän aikana). Olimme jo kaukasialaisen, latvialaisen, japanilaisen, taas latvialaisen ravintolan edessä ja sitten, ”eiköhän kävellä sinne Paparazziin jos se kerran on hyvä italialainen”. Käveltiinhän me. Latvialaisessa ristorantessa oli vain paikallisia. Terassin naapuripöydässä oli viiden hengen miesseurue joka söi, metelöi, tilasi ja nautti eräitäkin Veneton alueen arvokkaita viinejä, puhui N-sarjan nokialaisiin, poltteli sikareita ja ihaili – kuten mekin 🙂 – ohi lipuvia urheiluautoja (bemareita, chryslereitä, mersuja, jaguareja, volvoja, audeja… muutoinkin autokanta kaupungissa huomiotaherättävän uutta, hienoa ja kallista)… Kun me olimme jo tryffelitagliatellet nauttineet ja saimme pääruoaksi meriahventa ja sinisimpukoita nämä herrat maksoivat laskun ja hajaantuivat pikkukadulle ja jokainen – juodun viinin määrästä riippumatta – astui omaan menopeliinsä, Range Roveriin, S-sarjan Mersuun jne ja huristeli tiehensä.

Me emme syötyämme huristelleet vaan kävelimme hiljalleen kohti hotellia. Tyyni ilta, kauniit puistot, meille uudet kadut ja kiireetön olo tuntuivat hyvälle. Illan valo ja ennen näkemättömät jugendrakennukset pistivät kuvaamaan (paras joululahjani moneen vuoteen on ollut pehtoorilta saatu Canonini, nytkin kuvasin sadan kuvan päivävauhtia. Puolet kuvista räpsyjä, mutta on haastavaa yrittää kunnon otoksia).

Riikan vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Siellä on siis vanhaa suojeltava. Näimme monia esimerkkejä siitä, miten suojelua oli tehty erinomaisesti, ja vähemmän erinomaisesti.


______________________


(huom. uudet kattopellit, kuvat suurenevat klikkaamalla)

Vanhassa kaupungissa on monia Casinoita ja Nightclubeja mutta sellaisethan eivät meitä iltaunisia koske, joten kohti Peldu ielaa ja hotel Ainavasta.

Aamulla taksilla lentokentälle (tasan 10 latia), jossa chekkaus kesti melkein yhtä kauan kuin Roomassa. Lentokentällä monta hyvää putiikkia: Riga Balsamia (melkein kuin Jägermeisteria) ei niinkään maun vuoksi, vaan pullot ovat kauniita, Laiman suklaata, lapsille tuliaiset (Muumi Boxi ja Smarties-laatikot eivät enää ehdottomia?), pieniä pellavaliinoja (eilen vielä onnistuin liinakiusauksilta välttymään, joskin ostin itselleni ”liehun”) ja ostosten jälkeen Finnairilla Helsinkiin ja Ouluun.

Jurmala

Vincents-ravintolaa on kehuttu Latvian parhaaksi. Meillä on kokemus kolmesta; tämä oli niistä ehdottomasti paras. Me pidimme tästä enemmän kuin Milanon kahden Michelin tähden Peck´stä. Hassua ettei meidän nimeämme ole vielä lisätty ravintolan nimekkäiden vieraiden (Elton Johnista Elisabeth II:een ja B.B. Kingistä Pierre Cardiniin)
http://www.vincents.lv/
listalle, ei vaikka itse pääkokki Martins kävi pöydässämme! Ruhtinaallista. Sommelier suositteli ja sai myydyksi meille huippuviinitkin ja silti koko Fine Dinig oli selkeästi edullisempaa kuin Matalassa tai Uleåborgissa.

Vincents oli siis eilen. Sieltä käveltiin tyynessä illassa läpi kaupungin hotelliin. Puistoissa ihmeteltiin puita ja kukkia (pehtoori ihmetteli!) ja toinen Riikan päivämme todettiin oikeinkin hyväksi.

Aamulla ilo todeta, että edelleen lämmintä ja sateetonta. Siispä kohti Jurmalaa. Yritimmme bussilla, ei sopivaa löydetty, joten ei muuta kuin rautatieasemalle. Kaksi edestakaista lippua kaksi ja puoli latia. Raiteelta kolme juna kohti länttä ja Jurmalaa ja Majorin asemaa. Matka kohtuullisen täydessä junassa kesti puolisen tuntia ja perillä rantalomakaupungissa oli pitsihuviloita, kunnostettuja puuleikkauksin koristeltuja hulppeita datsoja. Pitkä kävelykatu ´Jómas iela´ putiikkeineen ja 30 km hienohiekkaista rantaviivaa tarjosivat kävelylle puitteet; tepastelimme monta tuntia, toki istahdimme lounaalle yhdestä monista houkuttelevista turistirysistä. Lämmintä, mutta pilvistä.

Kotiin duunariteineille soiteltiin, eikä paljonkaan huolestuneena … ja
iltapäivällä junakyyti takaisin Riikaan. Nyt viimeinen ilta edessä. Aamulla lento Helsingin kautta Ouluun. Lomanen lopuillaan, tyytyväisenä jatkamme tästä…

Riikaa ristiin rastiin

Boutique-hotellimme aamiainen linjassa hotellin muun ilmeen kanssa: talon kellarissa pieni aamiaishuone, jossa tarjolla hyvin kotoisan oloinen buffet. Letut mansikoiden kanssa pientä ylellisyyttä.


Ennen kuin museot ja kirkot aukesivat lähdimme torille ja halleihin. Neljä Zeppelinejä varten rakennettua kaarihallia täynnä kauppiaita. Ja laaja torialue ympärillä. Valtavasti kaikkea hyvän näköistä, tuoretta. Vaate- ja tilpehöörikojut sensijaan eivät olleet houkuttelevia. Kauppiaat tuntuivat olevan venäläistä väestöä (jota on vieläkin melkein 30% Latvian asukkaista). Asiakkaatkin kovin erinäköisiä kuin eilen vanhan kaupungin kävelykaduilla. Slaavilaista rehevyyttä ja vetyperoxidia yllin kyllin.

Ja sitten: on häpeä tunnustaa, mutta niinpä minä vaan ostin Riikan Stockan alesta itselleni Gerry Weberin tunikan. Niin siinä vain pääsi käymään… Mutta: täällä alessa on kokoisellenikin ihmiselle jotain eikä vain kokoja 34 ja 44 niinkuin Suomessa.

Pietarin kirkon näköalatasanteelta sai käsityksen kaupungista. Parin latin (noin kolme euroa) hissimaksu kannatti maksaa. Muutenkaan täällä ei nähtävyyksiin mitään Rooman, Pietarin, New Yorkin kaltaisia hintoja kiskota. Toisaalta hintataso vanhan kaupungin kuppiloissa ja kaupoissa lähes Suomen tasoa. Paikoin tyyriimpääkin. Paikallinen kuohuva ja Laiman suklaa (paikallista tosi suklaista suklaata) ovat edullisia mutta ei niillä nyt oikein voi elää. Tai no voi, mutta Livu laukums -aukiolle istahdimme auringonpaisteeseen tekstailemaan,levähtämään ja nauttimaan lounassalaatit. Totta puhuen teen kotona vasemmalla kädellä paremman Caesar-salaatin, mutta onhan se reissutunnelmaista istuskella puiston laidan mukavan restoranin (4 Rooms-nimeltään) terassilla ja lomailla. Tuntui, että olisimme Keski-Euroopassa.

Retro Tramvajs (entisöity ratikka vuodelta 1901) vei meidät kauas vanhan kaupungin ulkopuolelle. Tunnin kierroksen aikana jugendia toinen toistaan hienommissa julkisivuissa, neuvostoajan kerrostaloja (vrt. Tallinna) ja loistokas kaupunginosa, jossa 1920- ja 1930-luvulla rakennettuja funkkistaloja oli alettu kunnostaa. Siellä olis pehtoorille projekteja!


Nyt keräämme voimia illan kierrosta varten: Elizabetes iela on kohde. Sinne myös illastamaan.

Kesälomareissu ulkomaille


Täällä Riika, Latvia
– sumuisesta Rantapellosta lähdettiin klo 5.45
– Finnair: Oulu – Helsinki – Riika ajallaan
– hotelliavaraus olikin ok: boutique hotel Ainavas on pieni ja viehättävä (www.ainavas.lv) ks. yllä kuva ”olohuoneestamme”
– Puoleltä päivin, pilvisessä säässä alkoi tutustuminen vanhaan Riikaan
– yllättävän pieni, yllättävän paljon kirkkoja
– ensimmäisenä päivänä yksi kirkko, yksi museo (Miehitysmuseo: ”entäs jos meillekin olisi käynyt noin?” …) ja yksi ruokakauppa: siinäpä ne keskeiset nähtävyydet näin aluksi
– odotellessa että kehdattaisiin mennä syömään, istahdettiin ”Roman” (enkö pääse eroon ko. nimisistä ravintoloista edes Latviassa!)terassille paikalliselle kuohuvalle (Riga champagne, ei huono ollenkaan)
– katsellessa paikallisia teimme huomioita: naiset ovat naisellisia, miehiä on liikenteessä vähän, tai ne, jotka ovat, eivät kiinnitä huomiota, vauraus ei ole vähäistä, väki on suomalaisen näköistä, paitsi se, että naiset ovat naisellisempia… korostaa pehtoori
– tekstailua, eikä saatu seuraa houkutelluksi tänne asti
– Livonija-ravintola ok., ei olisi haitannut vaikka siellä olisi ollut enemmänkin väkeä
– vielä ostoskeskukseen
– nyt väsy

Matkaan lähdössä

Eilinen meni vieraita varten valmistellessa ja ilta illastaessa. Aurinkokin harvinaisena vieraana.

Tänään matkavalmisteluja, ja koko päivän ollut ongelmia verkkoyhteyksissä, juuri kun Riikan sivustoille pitäisi päästä… Huomenna aamusella lähdetään. Kätevää kun Air Baltic lentää suoraan Oulusta Riikaan: käteväähän se on mutta me mennään loppujen lopuksi Finnairilla, välilasku Hesassa. Kätevää.

Hotellivarauskin on takkuillut.

Muutoksia elämänmenossa

Kuva meistä häissämme on toissapäivän Hesarissa. Neljännesvuosisadassa hoikasta morsiamesta on tullut vyötärölihava vaimo, mistä löytyykin suora aasinsilta siihen, kuinka mukavaa onkaan lomasyöminen ja lomasapuskan teko. Esimerkiksi: puolikas vesimeloni ja Auraa-palanen (17 %, jotta edes jotain kontrollia olisi!) kuutioiksi ja kulhoon. Sopii hyvin vaikka grillatulle makkaralle mutta meillä oli äsken pöydässä teriyaki-marinoitua broileria ja sen seurana vallan mainiota. Entäs viini: aina vaan Yellow Tail (- kenguru keltamustassa etiketissä) takaa että mausteisempikaan ruoka ei jää vaille vastusta. Kenguru-viiniä kyllä kelpaa lipitellä ilman ruokaakin, onhan se niin makeaa. Ei todellakaan mikään viiniharrastajien ykkösviini, mutta meille se vaan maistuu… kannattaa kokeilla. Kuntosali, rullaluistimet tai lenkkarit [kelistä riippuen] odottavat vasta aamua … 😉

Kadonneen vyötärön myötä mennyttä on myös aika, jolloin meillä oli huoli, miten järjestämme lomamme, että tarhasta/ala-asteelta lomalla olevat lapset eivät jää vaille huoltoa, hoitoa ja hupia kun tahrantäditkin olivat lomailemassa. Nyt me olemme molemmat kotona ´päivystämässä´ ja nautimme niistä vilahduksista kun enimmäkseen töissä, seurustelemassa, ajelemassa, nukkumassa olevat teinit ovat näköpiirissä.

Lomafiiliksiä

Heräsin kahdeksalta tänään! Lomarytmi, you know! Kun lisäksi aurinkoakin on näkynyt edes hieman, niin onhan hieno juttu. Saatiin yllärivieraitakin, ja sattui olemaan yllärikakkukin. Tästä kaikesta riemastuttiin: ”Nyt lähdetään terassikierrokselle (patiokierrokselle oululaisittain)”! Pyörät esiin ja Kulumaan ensin (Margarita oli hyvä). Ja kotiin sitten. Kulumasa kylymä. Semmoinen kesäpäivä. 

Sää ei suosi

Olen ommellut pöytäliinan. Ja kuin tilauksesta Novassa soi Bonnie Tylerin kasaribiisi ”I am a hero”. Niinku mitä ihmeellistä liinan ompelussa muka on? Kyllä siinä  minulle on. Minähän en ompele, en ompele enkä osaa. Ompelukone ei todellakaan ole minun vempstaakini. Moni muu kone on, tietokone varsinkin, mutta ei ompelukone. Se, että olen ommellut liinan kertoo siitä, kuinka tämä ”vuosisadan kylmin heinäkuu” minuun alkaa vaikuttaa. Teen outoja. 

Liinakangas löytyi torinrannan Lentävä lammas -aittakaupan poistokorista. Menin etsimään mökille taulukehystä – lasten kuvia varten (lisää sään ja tämän iän? aiheuttamia outoja juttuja). Sisustuskierroksella kun olin jo aamupäivän ollut; murmelille löydettiin passelit matot. Kauppahallissa juttelin kiinalaisen ruokatarvikekauppiaan kanssa ja opin paljon uutta ja lähdin mukanani kassillinen kastikkeita ja mausteita. Perhe varautukoon kokeiluihini! Pistetään sekin sään syyksi, jollei sapuskat onnistu ja maistu. 

Kesäduuniblues

Teinien kesäduunit aiheuttavat minulle vähän bluesia. Siivooja ja puutarhatyöntekijä kun ovat aivan eri vuoroissa, ja pehtoorin kanssa yritämme tässä välissä viettää jonkinlaista lomalaisten päiväjärjestystä. Eli poika menee seitsemäksi hautuumalle, josta kotiutuu neljän jälkeen ja siivooja menee kahdeksi pankkiin, josta kotiutuu kymmenen jälkeen. Toinen siis rymyää aamuisin ja toinen iltaisin, eikä meitsille (ja muillekin, eivät vaan tunnusta) niin kovin tärkeästä yhteisestä ruokapöytään kokoontumisesta tule yhtään mitään. Laittelen sitten aamupaloja, eväitä, lounaita, päivällisiä, iltapaloja ja kaikkea koko ajan. Nurmenleikkuuta ja pensaiden putsausta riittää heinäkuun loppuun ja pankin moppausta elokuun puoliväliin, joten yhteistä mökkireissua on turha suunnitella. Tää on nyt tätä sitten. Hyvähän se tietty on, että ovat töissä ja että itse duuninsa halusivat ja hankkivat. Ja jollei sää tästä kohta jo lämpene, töihin menen minäkin. Lukemiset ja luutuamiset alkavat kohta riittää! 

Mennyt järjestykseen

Kylmä sunnuntai kävellen, syöden ja työhuonetta ja kirjahyllyjä järjestellen. Muistoja hyllyjen kansioissa ja kirjoissa. Viivähdän niissä hetkissä, jolloin ne olivat NYT. Nyt olisi hyvä aika uusien muistojen syntymiselle, ja minä käytän nämä hetket siivoamiseen! Olen pettynyt tähän sunnuntaihin.

Valokuvatorstai: Sunday Smile


Valokuvatorstain haaste tällä viikolla on Sunday smile, joka meinaa itsellä hyytyä kun mittari näyttää +10 C ja lenkillä sormikkaat eivät olleet yhtään turhaan. Aurinkoa kaipaillessa hymy karehti kuitenkin huulille kun hoksasin, miten perheen konnuli suhtautuu luonnonvalon ja -lämmön puutteeseen: ei muuta kuin olo rennoksi! 

Tyhjäkäyntiä

Surkeaa säätä. Kylmää ja sataa. Mikä kesä se tämmöinen on? Eikä ole edes kestejä. Eilen oltiin sentään viininmaistajaisissa. Mukavaa, ja meluisaa. Talvella olemme hiljaisempia, väsyneempiä, pidättyvämpiä. Eilen emme olleet. Muut vielä jatkoille kaupunkiin, me – onneksi – kotiin jo reilusti ennen puolta yötä.

Tänään mitäänsanomatonta. Ei mitään aikaansaannoksia. Paljon aikeita. Pojan hullun huoleton elämänmeno huolettaa, tytär Ruisrockissa; tässähän me vanhemmat sitten kylmää kesälauantaiehtoota vietämme ja mietimme lähtäkö ensi viikolla mökille vai pestäkö mattoja ja siivota kirjahyllyjä ja hoitaa puutarhaa? Tähän on tultu!

Ai niin:  ruoka ja viini ovat sentään lomantuntuiset. Viinivinkki grillatulle lihalle ja juustoille: Prado Rey, espanjalainen Ribera del Dueron alueen punaviini  (Alkon luennehdinta: täyteläinen, notkea, paahteinen, kirsikkainen, hennon lakritsainen, pehmeän tamminen) joka on sopuhintainen (about 11 euroa) ja joka on hyvää… Ja sitten mansikoille joita vihdoin raskii ostaa: viime kesän ykkösresepti: marinadi ja limemascarpone. Muistattehan meillä niistä nauttineet. Nyt kannattaa kaivaa LappItalia esiin ja tarkistaa resepti, jonka taidan laittaa reseptikansiooonkin,…
http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/mansikat.htm

Auringossa "Tuhat loistavaa aurinkoa"



Helle. Se on ”antanut luvan” lukea koko päivän. Luin Khaled Hosseinin romaanin ”Tuhat loistavaa aurinkoa”, joka tuli kirjakerhosta ”vahingossa”. Tätä ennen Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat” ja Oriana Fallacin ”Mies” ovat olleet minulle ne ”Suuret Pasifistiset Sotaromaanit”. Tämä Hosseinin Afganistanistaniin sijoittuva kahden naisen elämäntarina pääsee nyt niiden rinnalle. Kirja on raastava. Tarina hyvin kerrottu, mutta uskoisin että myös varsin todellisesti. Jättää minuun jäljen.

Diskattu

Ennen niin suosittu vereni ei enää kelpaa! SPR:ltä tuli kutsutekstari että luovuttajia tarvittaisiin. Kaupunkiin oli muitakin asioita, joten ei muuta kuin veripalveluun. Mutta vaikka hemoglobiini on säännöllisen liikunnan ja punaviinin jälkeen vähintäänkin huippua (152) niin Kiinan matkan jälkeen olen kuuden kuukauden karenssissa! Kantonissa käynti ei olisi ollut este, mutta Hainan on malaria-vyöhykettä. Paitsi ettei oikeasti ole, mutta SPR:n lanketeissa luki niin. Olen diskattu!

Samalla reissulla Rautakeskolla hakemassa muurahaismyrkkyä  (kuuma vesi ei enää riitä: niitä on jo ulko-ovella väijymässä sisäänpääsyä!) ja postilaatikkoa. Molemmat löytyivät ja olihan mukava hoksia että tällä lomalla ei tarvisikaan valita kaakeleita, maaleja, ovenkahvoja, lamppuja, ikkunalistoja, eikä ylipäätään mitään remontti/rakennustarvikkeita. Sisustaminen ja rakentaminen on tiettyyn pisteeseen asti mieluista, mutta se piste on tullut jo kohdalle. Neljä vuotta on rempattu ja rakennettu, tai siis pehtoori on, joten eräskin vapaapäivä on vietetty kierrellen keittiökaappi- ka konekaupoisssa ja lattiamateriaaleja valitsemassa. Nyt ei enää … Huh! Siispä lukien ja leipoen tämä päivä.