Minä onnistuin tänään siinä! Sain luennoitua kerralla mitä olin aikonut. Sanottua suunnilleen kaikki, mitä tänään oli tarkoituskin. Mutta: onko edelleen höpötettävä asian vierestä! Ensi kerralla puhun VAIN paperissa olevista asioista. Vain asiaa!
Torstaina matka mökille mielettömässä myrskyssä (karmein keli ikinä!) pisti miettimään kannattaako mokoma! Kun reilun kuuden tunnin jälkeen oltiin lumisen mökin pihassa tiesin että kannatti. Takkaan tuli ja ah, sitä mielen tyyneyttä.
PE aamuna nukuttiin käsittämättömän myöhään: jo hieman valoa kajasti. Lumitöihin siis. Kaksi tuntia puskin lumilinkoa pitkin pihapiiriä ja polkuja saunalle, purolle, liiteriin, tielle ja mietin hikipäässä, että mikä hitto lumilingon idea oikein on: puskea raskasta konetta joka pitää mieletöntä meteliä. Puskea sillä koneella lunta, ja välillä kiskoa se hangesta irti ja kaikki mikä mylläyksestä on seurauksena itse ja koko tienoo on lingotun lumen peitossa! Insinööripehtoori sitten pysähtyi oikein katsomaan touhujani: toinen linkoussiipi on irti ja kuopii maata, mitä ei helpota se, että hökötyksestä on kumit täysin tyhjinä. Jotta semmoista. No insinöörioperatioiden jälkeen masiinasta oli tosiaan hyötyä ja linkoilin sitten riemuissani mökkitienkin.
Rautasauna ja Ritz sen jälkeen tekivät autuuden. Ja Kuopuksen matikanopiskelu oli ennenkuulumatonta. Mutta kyllähän se lämmitti. Kuten myös Esikoisen tulo 23.45 Eskelisellä. Ollaan eka kertaa Myötätuulessa neljästään, vain neljästään. Mukava.
LA aamuna pakkasmittari näyttää – 24 C. Niin että se siitä mäkeen menosta. Tarkastelin aamupäivän opiskelijoiden arjen harjoitustehtäviä. Merkillistä että ovat lukeneet saman artikkelin ja olleet samalla luennolla. 50 erilaista analyysiä!
Iltapäivällä ajeltiin Kaunispään huipulle, jossa viima oli tehdä kuvaamisesta tuskaa. Mutta pojan kanssa kilpaa otoksia napsittiin. Sininen valo huikea! Kaamos on ohi: aurinko on 4,55 tuntia horisontin yläpuolella. Illaksi lammaspaistia ja laskiaspullia. Amaronea ja oleilua. Lukemista ja käsitöitä.
SU Pakkasta pari astetta nokkiin eiliseen. Huh! Lähdettiin käymään Kakslauttasen Iglukylässä.
Ja muitakin pieniä pyrähdyksiä ulkona. Hangasojalla ei muita kuin me. Rauhaa riitti. Kaunista luontoa. Ja elämisen riemua ja tuskaa: kuulin, että nuoruusvuosien tuttu menehtynyt syöpään viime maanantaina. Carpe diem ja pala kurkussa.
MA kotiin. Eipä olis voinut vähempää kiinnostaa.
TI töissä huomasin olleeni kaksi päivää pois virkapaikalta. Jonoksi asti piipahtelijoita. Etten ihan turhaan sitten sinne palannut.
Oli huumoria revittävä kun mökin pihan nuotiopaikalle mentiin makkaroiden kans muka tulia tekemään … Ei ole pohjoisessa lumenpuutetta! Nautittiin sitten siitä. (Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi.)
Lyhyesti: mielettömässä myrskyssä kohti Myötätuulta!
Olen huhkinut aamuseitsemästä, vastannut puhelimeen, elämäni eka kertaa ollut palaverissa jossa oli oikein Agenda (olen vanhanaikainen ja tottunut esityslistoihin), auttanut tietotekniikkaongelmissa, vastaillut turhiin ja tähdellisiin sähköposteihin, kuunnellut kollegaa, tehnyt Tärkeitä Ksymyksiä, kiteyttänyt luentoaineistoa, neuvonut opintojensuunnittelussa, muokannut powerpointteja, – ja mitä on jäänyt ja päällimmäisenä mielessä: täysikuu. Täysikuu aamulla matkalla töihin oli taianomaisen kaunis. Kun tästä nyt ei tämän kummempaa tule lähden kampaajalle! Noin vain, kesken päivän.
Tämän keväinen (hieman varhain tänä vuonna) paastoni alkaa olla ohi. Tämä kymmenes (suunnilleen) paastoviikkoni oli helpompi kuin yksikään ennen. Paastoamiskokemuksia kyseltiin joten kirjaanpa tähän minun paastofiiliksiä
1 Miksikö? Paasto on keino puhdistaa elimistö (munuaiskiviä en enää ikinä halua!) ja saada ruokatottumukset taas kohtuulliselle tasolle. Aineenvaihdunnalle tekee hyvää. Oppii taas odottamaan nälkää eikä vain syö kun se on niin mukavaa. Siis puhdistus ja ruokamäärän reivaaminen kohtuuteen.
2. Painonpudotus? Putoaahan se paino (kolmisen kiloa tällä kertaa), mutta eihän viikon paastoamisella varsinaisesti laihdu. Painonpudotus on vain turhien nesteiden poistumista ja suoliston tyhjenemistä, joten kilot on pian takaisin. Mutta sellainen vaikutus paastolla on, että sen myötä oppii taas nauttimaan vähemmästäkin ruuasta. Ja siten olo kevenee tai ainakin paino lopettaa nousunsa.
3. Nälkä? Ensimmäisten paastojen aikana oli nälkä, varsinkin toÃsena ja kolmantena paastopäivänä, mutta tällä kertaa ei oikeastaan ollut ollenkaan nälkä. Elimistö osaa jo heittäytyä “paastovaiheelle” nopeasti. Syödähän tekee tietty mieli. Purra jotain. Ja kahvintuska on kova. Tällä kertaa annoin kaksi kertaa kahvihimolle periksikin. Oli töissä niin mieletön päänsärky ilman kofeiinia, jotta ajattelin, että menköön.
4. Mistä energia? Pari viimeistä kertaa olen koonnut paastoviikon eväät (lue: nesteet) itse, aiemmin turvauduin Vogelin valmiiseen pakettiin. Joka onkin kyllä aloitellessa ja opetellessa hyvä, mutta Breuss-mehu ja koivunlehtitee eivät enää minulle maistu, joten hankin muita Biottan mehuja ja Gefilus-tuoremehut on hyviä. Yrttiliemikuutioista tein “lounaskeiton” ja vitamiinit ja glaubersuolan (paaston aluksi sitä 30 g nesteeseen sekoitettuna. Sen litkun nieleminen on paaston kamalin juttu!! Puistattaa kun ajattelenkin.) hankin apteekista.
5. Miltä tuntuu? Kerta kerralta paremmalta. Unentarve vähenee, olo kirkastuu, ja tekee hyvää tuntea, että pystyn tähän! Joskus on isoja lihaksia “juilinut”, sellaista kummallista särkyä reisissä ja selässäkin mutta tätäkään riesaa ei tällä kertaa ollut. Haju- ja makuaisti herkistyvät. Riesaksikin asti. Ja palelee. Iltaisin varsinkin. Tällä kertaa oli hyvä kun ei ollut pakkasia ja kun työhuoneeni patterit on tänä talvena säädetty, joten päivisin ei duunissa tarvinnut istua Marja Kurjen viltti harteilla.
6. Milloin? Minulla kuuluu kevääseen. Ennen pääsiäistä. Joulun jälkeen. Olen yrittänyt etsiä sosiaalisesti rauhallisen viikon. Ei vierailuja eikä mitään menoja. Paaston aikana kun on mukava olla itsekseen mahdollisimman paljon.
On siis mun juttu.
Kipupiste vai kasvukipuja? Sattuukohan vaivaiskoivuun kasvaessaan maata pitkin – vaeltajien kulkiessa hennon rungon yli? (Ruijanpolulla (Saariselällä) matkalla etelään kohti Kiilopäätä kasvaa tällainen kitu- vai kipu?kasvuinen koivu. Juhannuspäivänä 2007.)
Kaksi päivää on satanut – vettä! On liukasta, pimeää. Vaikken kyllä juuri ulkoilmasta ja -maailmasta tiedä. Työhuoneet ja 1800-luvun arki olleet maailmani viime päivinä. Edes keittiöön ei ole juuri ollut asiaa – paasto helpompi kuin koskaan. Hannu Väisäsen Vanikanpalat on ollut oiva ja riittävä “ruoka”nautinto … Voi miten suuremmoinen kirja se on!
…oispa maapallossa kahvat, nostaisin korkealle! Tämä voimantunto ei johtune kuntosalitreenien koventumisesta, vaan ehkä enemmänkin siitä, että sää saa minut kuvittelemaan, että on marraskuu. Se nimittäin merkitsee, että tekemisen meininki on olennainen osa elämänmenoa. Ja meneillään olevalla paastollakin lienee osuutensa asiaan, ainakin siihen, että unta ei aamuviiden jälkeen yksinkertaisesti riitä. Aamusauna ja verkkaiset aamutoimet tasaannuttivat mukavasti ylikierroksia, ja nyt on hyvä aloittaa päivän duunit.
Valokuvatorstain haaste “Jatka kuvaa” oli tämä
Â
Mihin mummo katsoo?
Â
“Että tuon naapurin pitää nuo puutkin saada kukkimaan… täällä ei kukaan tee edes nurmelle mitään … Yksin täällä saa takapihalla istuskella, eikä kukaan edes nurmea käy kastelemassa ja leikkaamassa … Onneksi kohta sentään sataa, tekee nurmelle hyvää… Puppuratuomi, muka! Hmmph!”
Miten tässä näin pääsi käymään: sanavarastooni on kavalasti lipsahtunut “kiire”. Moisesta kielenkäytöstä on pyrittävä eroon. Kiireesti eroon.
Aamiaiseksi puuroa, lounaaksi hedelmiä ja päivälliseksi salaattia ja leipää… hiljalleen kohti paastoviikkoa mennään. Se onkin ainoa, mitä tänään on tapahtunut hiljalleen, muutoin melkoista menoa.
“Jos olet juoksija, juokse. Jos olet honka, humise.” Jos olet lehtori, lehtoroi? No sitä olen tänään tehnyt oikein tosissani. Proseminaarin aloitusistunnosssa 25 UUTTA! Eipähän puutu ohjattavia!
Lapset ja Raila ovat vuosien ajan tehneet piparkakkutalon tai piparkakkuautotallin tai piparkakkutönön tai piparkakkuvaraston. Jos jonkinlaisia rakennelmia on siis nähty, mutta koskaan ne eivät ole loppiaisena olleet NÄIN surullisen näköisiä.
Monta viikkoa odottelemani ja käynnistysyrityksiäni vältellyt luennonrakentamis-draivi on nyt vihdoin tosiasia. “Arjen historia” alkaa muotoutua 16-tunnin luentosarjaksi. Pakkohan se jo on!
Viheliäisen tuulen loppiaisaattona BO:n perinteiset nyyttärit. Teemana olivat ranskalaiset ruoat ja me olimme lupautuneet viemään jälkiruoan. Klassikko kerrakseen: Crepes Suzette. Nämäkin olivat hyviä.
Ilmaston muutos: uudenvuodenpäivänä tässä lapsuudessa luisteltiin. Ei luistella enää.
Osallistunpa tällä kuvalla nyt eka kertaa Valokuvatorstain haasteeseen.
Keittokirjan jälkimainingeissa: sukulaisten, serkkujen ja vanhempien sisarusten kanssa tullut kontaktiseerattua enemmän kuin vuosiin yhteensä. Aina suvuista etäällä asuneena yhteydenpito ollut vähäistä, nyt sitten kummasteltu elämänkulkua puolin ja toisin. Ja toinen seuraus kirjasta: töissä sekä kollegat että opiskelijat käyvät kertomassa mitä kaikkea ovat leiponeet ja laittaneet, miltä on maistunut. Mukavaltahan semmoinen tuntuu.
En ole aikoihin tehnyt niin epäonnistunutta ostosta kun tämä kevyttoppapuku. Ensinnäkään se ei ole kevyt, toiseksikaan ei toppa, – ei ainakaan lämmin ole. Sitä paitsi se kahisee, mikä vie osan tepastelun riemusta. Se ei todellakaan ole minun väriseni (khaki/valkoinen). Se ei ollut erityisen edullinenkaan. Housut ovat vyötäröltä liian matalat, lahkeet ovat liian pitkät. Siinä ei ole taskua Ipodia varten. Näytän siinä pötköltä. Tavallistakin pötkömmältä. Minulla ei ole siihen sopivia hanskoja, pipoa eikä kaulahuivia. Se on hyvin epäonnistunut ostos.
Minulle lenkillä käymisen, erityisesti yksin kävelemisen, tehtävä on selkiyttää ajatuksia, ajatella, olla yksin, rentoutua. Ja vuoden ensimmäisen päivän tunnin lenkin käytin tupisemiseen lokakuisen ostokseni epäonnistumisesta. Jokohan nyt olen vakuuttanut (kenet?), että voin ostaa itselleni uuden untuvatakin.
Jos ongelmani heti vuoden aluksi ovat näin valtaisat, ei liene syytä huoleen?
 
)
 
