Keskikesän perhepäivällinen

Kesäinen sunnuntaiaamu  – hetken piti miettiä: ”missä, minkä jälkeen, mitä …” Puolitoista viikkoa on ollut vähän erikoisaikaa; ensin mökillä, jonne tytär kaverinsa kanssa tulivat, sitten tiistaina Ouluun, Apsu-päiviä, aurinkopäiviä, touhupäiviä, ja Festus, ja eilen vielä luokkakokous.

Eilen meitä oli Lasaretin Merikoski-salissa (vain) 15. Kaksi vuotta sitten meitä oli 22 niistä reilusta kolmestakymmenestä, jotka yhtä aikaa lukiossa olimme. Tässä välissä meistä on kaksi kuollut. Sellainen on aika pysähdyttävää, kuten myös se, että eilen paikalla olleista puolet olivat kokeneet (ainakin yhden) avioeron ja meistä naisista useammalla kuin puolella oli ollut rintasyöpä. Tässä iässä.

Kuitenkin oli mukava tavata, ihan mahdottoman mukava. Varsinkin kun oli mukana iloisiakin uutisia: me emme enää ole Pehtoorin kanssa ainoat siltä luokalta, jotka olemme pari. Tuli ihan mahdottoman hyvä fiilis, kun saatiin kuulla että edellisen luokkakokouksen jälkeen muutama luokkakaveri ovat nyt löytäneet toisensa. Tässä iässä. Niin mukava juttu!

Tänä vuonna – toisin kuin kaksi vuotta sitten – emme lähteneet illallisen jälkeen enää kaupungille baarikierrokselle, vaan tyär haki meidät jo ennen kymmentä kotiin, mikä on tänään tuntunut oikein hyvältä ratkaisulta. Kolmisin istuimme vielä pihalla, lasilliset punaviiniä nautimme ja höpöttelimme. Oli hyvä olo.

Tänään aamupäivällä tyär lähti kaveriksi kauppareissulle/lenkille: oli noudettava mansikoita ja kaupan valmista pullaa, jotta sain tehdyksi jälkkärin, jollaista Juniori oli jo joku viikko sitten toivonut saavansa. Köyhäritarikakku! Sopisi mökkijälkkkäriksikin. Ja mustikathan voi vaihtaa vaikka lakoiksi. Omenoistaskin voisi tulla hyvää… Ohje linkin takana. Kyllä suosittelen. Ja perhe tykkäsi.

Toinen hyvä uutuusjuttu tänään ruokapöydässä oli mansikkasalsa. Sen puolestaaan oli Pehtoori bongannut Viini-lehden sivuilta. Ohje täällä.

Olihan se hyvää grillatun Black Angus -vartaiden ja kaikkien muiden (herkkusienet, maissi, paprika, sipuli, haloumi) grilliherkkujen kanssa. Grilliruokaa oli toivonut nimenomaan tytär, joka ei Helsingin Hakaniemen kerrostaloelämässä paljon grilliherkkujen äärelle pääse.

Siinä me sitten auringon helliessä ja hyvän sunnuntaipäivällisen äärellä viivyimme oikeastaan monta tuntia ennen kuin Juniori perheineen lähti viemään sisartaan Helsingin koneelle. Ennen kuin minulle taas iski ikävä.

Säätiedotus kuitenkin hellii … Kyllä kaltaiseni auringonpalvoja nauttii jo ennusteesta. Siitä että nytkin on työhuoneen ovi auki, ja on ihanan kesä, ei öttiäisiä, että huomenna ei ole töitä, että on olleet nämä päivät. Lappi, lapset, ystävät, kesä, perhe, luokkakaverit, loma, lepo, liikkuminen, lämpö – – hyvä elämä.

Festuksen jälkeen

Keskiaika ei ole pimeä! Ja festukseksi tuunatut kalaasit vasta valoisat olivatkin. Oli iloinen ja leppeä tunnelma, rustiikkisesta ruoasta kaikki pitivät, mukavalle tuntui viettää kiireetöntä kesäiltaa yhdessä. Historiasta ja elämästä, nykypäivästä ja toiveista puhuessa, paljon nauraessa ja hyvistä viineistä nauttiessa.

Viideltä helteisessä säässä aloittelimme. ”keskiaikaisin saatesanoin” saimme viehättäviä tuliaisia ja monia hyviä viinejä. Muutamat ystävistä olivat pukeutuneetkin keskiaikaisesti, pieniä yksityiskohtia tai kokonaisia asuja, trubaduurikin tuli vaimoineen juhliimme. 😉

Ja minäkin mahduin, en varsinaisesti solahtaen, mutta mahduin kuitenkin, 10 vuotta vanhaan linnanneidon pukuuni.

Ruusujen, mansikoiden ja manteleiden keskiaikateemajuhla oli niin tykätty, että jo illalla ystävät alkoivat ehdottaa, että eikö ensi vuonna voisi olla Vol. II. Ja mikseipä? Helppoa, ei kovin paljon mitään pipertelyä vaativaa ruokaa oli. Sitä paitsi tuli luettua ja opittua uusia juttuja sekä keskiajasta että ruoan laitosta, joten tätä voisi jatkaa. Ja illankin aikana historiaa opin: yksi ystävämme on tehnyt gradunsa keskiajan historiasta ja toinen väitöskirjan, joten uusia tiedonmuruja tipahteli pitkin iltaa…

Vieraat lähtivät puolenyön molemmin puolin, me kolmisin vielä siivoiltiin pöytää ja jäätiin nauttimaan tilkat viiniä ja vasta kahden aikoihin unten maille. Kunhan aamusella oli loput tiskit ja möbleeraamiset hoideltu, oli lenkin aika: ukkosen uhan vallitessa kuvauslenkillä komeita pilviä ja lämmintä liikkumista.

Ja nyt sitten pian taas kohti juhlia! On luokkakokouksen aika. Tällä kertaa en ole ollut järjestävänä osapuolena, eikä muutenkaan niin paljon odotuksia ja intoa kun pari vuotta sitten. Mutta kiva kuitenkin.

Festuksen reseptiikkaa ja ruokakuvia sitten maanantain postauksessa.

Festus – keskiajan kalaasit

Siinä se on. Keskiaika-juhlien menu. Missään tapauksessa se ei ole autenttinen. Se ei ole ylimystön eikä rahvaan ruokajärjestyksen mukainen. Sen gastronominen järjestys on 2000-luvun mukaine, vaikka vähän olen koettanut ”rikkoa” kaavaa. Keskiajan pidoissa oli hyvin tavallista syödä makeita ruoka ennen, välissä ja jälkeen muita ruokalajeja. Aikakauden mukaan tuo mantelivanukas olisi varmastikin kuulunut keiton jälkeen.

Mutta kaali, mantelit ja mausteet sekä yrtit kuuluvat vahvasti keskiajan keittiöön. Samoin kuin kalaruoat, mikäli niitä vain oli saatavilla. Ja lohtahan on viety satoja vuosia Perämeren rannikon suurten jokien suulta eteläisempään, katoliseen, taajaan paastoavaan Eurooppaan. Siksikin meillä sitä tänään.

Keskiajalla juotiin paljon olutta, todella paljon. Kun meidän ystäväporukassakin on oluen ystäviä, jotka ovat useissa kalaaseissa joutuneet olemaan oluen puutteessa viinikulttuurin viedessä ison huomion, on tänään heillä hyvä päivä, sillä toimme Norrbottenista, Ruotsinmaalta ”keskiaikaisen näköisiä” olutpulloja. Viinienkin valinnassa on pullojen malli vaikuttanut valintaan.

Samppanjahaan ryhdyttiin tuottamaan vasta 1700-luvulle tultaessa (ks. lyhyt juttuni), mutta viinejä ja erityisesti liköörejä tehtiin keskiajalla mm. luostareissa. Siksikin meillä Frangelico. 🙂 Ja ennen kaikkea pullon takia.

Kohti Festusta

Juuri äsken lähti Apsu kotiin. Tulikin tosi vasta iltapäivällä, iltavuorolainen kuten vanhempansakin. Ja heti lähdettiin Nallikariin. Kolmisin, sillä kummitädin Apsu halusi tietysti mukaan. Ja kuinka olikaan epätodellisen mukava olo siellä, ja sen jälkeen kotipihalla koko ilta.

Nythän on vähän sellainen viikko, että kaikki on yhtäaikaa. Kaikki hyvä.

Siinä me kalaaseja valmistelimme, vuorotellen, yhdessä ja erikseen. Tosin siinä vaiheessa kun keittelin ruusun terälehtiä, alkoi hiipiä ajatus, että jotain merkillistä on tekeillä. Ja kun vielä kesän lämmössä koko talossa tuoksuu joululta, kanelilta, inkivääriltä, manteleilta, olen melko varma, että olen erehtynyt vuodenajasta, tai ehkä sittenkin vuosituhannesta. Mutta ehkä tämä kaikki vain kertoo siitä, että todellakin kohti keskiaikaista Festusta ollaan menossa…

Ja jotain ennen maistamatonta on tarjolla. … myös resepteinä ja kuvina täällä. Ihan kuten aiemmistakin kalaaseista. Nyt vielä kirjoittamaan menua ja juomalistaa…

 

Toimen päivä

Hyvänen aika, kuinka ihminen voikaan nukkua ihanasti kymmenen tuntia yhteen menoon!

Mutta sitten toimeen ja touhuun, jota on riittänyt koko päiväksi. Lenkkiä, pihahommia, välillä piipahdin tukanleikkuussa, pyykkiä ja sitten vielä luokkakokousjärjestelyjä, paistinkääntäjä- ja valokuvaussähköposteja. Ja kolmelta tuli Apsu!

Jonka suureksi yllätykseksi täällä olikin myös Naana! Kummitädin kohtaaminen meni ensin pelkällä ”telve” mutta parin tunnin ja Nallikarissa käynnin jälkeen oli sitten saatava kummitäti kaveriksi takapenkille, jotta voi olla käsikädessä. Ja huomenna mennään Nalskuun uudelleen, niin päätettiin.

Hiljalleen koetan tässä laskeutua keskiaika-moodiin. Kalaasit on jo ylihuomenna, joten hyvinkin olisi tiedettävä, mitä aion tarjota. Mitäs tulee mieleen, jos ajattelet olevasi menossa keskiaikapäivällisille? Mitä odotat ja uskot olevan tarjolla?

Paluu Lapin kesästä kaupungin vehreyteen

Aamu ja aamupäivä olivat Hangasojalla helteiset, – ja paarmaiset! Joten pitkä aamiainen nautittiin mökkipöydän ääressä. Lähdön tekemistä, ja kävin vielä lähimetsässä etsimässä kuusenkerkkiä, – annosten koristeluunpa tietysti. Eipä löytynyt. Meidän lähitienoilla on vain katajia, mäntyjä ja koivuja, ei kuusia. No mutta metsässä on ihana kävellä, helteelläkin.

Samaan aikaan tyär kävi viemässä ystävänsä Ivalon kentälle ja Helsingin koneelle, minkä jälkeen lähdimme puoleltapäivin kolmisin ajelemaan kohti Oulua. Lämpöistä oli matkan teko. Auton mittari näytti hellelukemia (+28,5 – 25,0 C) koko matkan, ja kun aurinko paistoi suunnilleen koko ajan edestä päin, oli lämpöistä vaikka kuinka autossa on ilmastointi.

Rovaniemellä myöhäinen lounas: Kauppayhtiö-ravintolaa on moni (paistinkääntäjä)ystävä kehunut, joten sinnepä siis. Se on siitä hauska paikka, että on kaikki myynnissä, paitsi ruoka myös huonekaluja ja pientavaroita voi ostaa. Ja ruokaa lukuunottamatta kaikki on aikalailla retroa, kasaria, kulahtanutta – ei tullut pieneen mieleenkään ostaa, mutta kivaa reksvisiittaa sellainen oli.

Mutta tyttäen kanssa nauttimamme lounassalaatit (vuohenjuustoa ja pulled porkia) ja Pehtoorin pekonihampurilainen olivat oikeinkin hyviä. Ja matka jatkui kohti Oulua.

Kuuden aikoihin oltiin Rantapellossa, ja vielä oli minulla pieni ajorupeama edessä, kun vein tyttären ja ystävänsä patiolle torinrantaan. Ihan oli Oulun aittatorin terassit täynnä helteestä (ja juomista) nauttivia. Koilliskairan rustiikkisesta, karusta ja kauniista Lapinmaasta palanneelle kaupunkielämä näytti kovin vilkkaalle, värikkäälle ja kyllä vähän vieraallekin. Tovin. Huomenna jo kotoisalle.

Nyt sitten on edessä hellettä Rantapellossa.

Oi Juutua – tänään uudella porukalla Juutuan reitti

Lappi näyttää parhaintaan.

Heräsimme auringonpaisteeseen kahdeksan aikoihin, ja nyt (klo 21.10) istun mökkiterassilla ja vieressä mittari näyttää + 27 C varjossa. Tässä välillä on ehditty nauttia pitkä aamiainen, lähteä kohti Inaria. Ivalo – Inari – väli on näin auringonpaisteella yksi kauneimpia.

Matkalla kohti Juutuan patikkaa pysähdyimme Myössäjärvellä Karhunpesäkiven kohdalla. Kapusimme tietysti kivelle, ja vielä huipulle katselemaan Inarinjärvelle. Kovasti mietittiin, mikä se oli se väkimäärä, joka mahtuu Inarinjärven jäälle. Ja niinhän se on, että periaatteessa koko maapallon väestö (ainakin se väkimäärä, joka oli kymmenkunta vuotta sitten).

Inarissa auto jätettiin Sajoksen parkkiin ja sitten Juutuan polulle. Eikä paarmoja, ei sadetta, ei sääskiä. Leppeää tuulta ja kauniita maisemia.

Meille tuttu reitti, tytöt eivät olleet käyneet, mutta tykkäsiväthän hekin. Parin tunnin jälkeen oltiin takaisin Inarin keskustassa. Siidaan virvokkeille ja lounasleiville, ja sitten paluumatkalle. Tunnin paluumatka tuntui tavattoman pitkälle.

Eikä sitten mitään erikoista: saunaa, runsas rääppiäispäivällinen, lautapelejä. Ei mitään erikoista, mutta minusta niin paljon.

Tattirisotto oli muuten hyvää…

J