Kaupunkikulttuuria Wienissä

Läppärini on niin täynnä, että se ei jaksa pyörittää kuvien latausohjelmaa, saatikka, että voisin mitään muokata tai ladata tänne blogiin. Tämä on ollut odotettavissa, tein jo kotona varotoimia, mutta eilen illalla koneen ”mitta tuli täyteen” ja tältä osin se lopetti yhteistyön. Mikä sitten valvotti minua: yöllä jo keksin ratkaisun, joka ei sitten aamulla pelittänytkään. Olen lievästi sanottuna hukassa asian kanssa: minähän en osaa reissuissa olla, jollei kuvien purkamiseen, valintaan ja muokkailuun kulu tunti tai pari ja siihen sitten vielä blogin kirjoittaminen ja kuvien liittäminen iltayöstä. 

RAATIHUONE

Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi ottanut kuvia tänäänkin varmasti parisataa, mutta minä en voi niitä nyt tähän liittää. Sitä vaikeuttaa sekin, että blogialusta (WordPress) päivittyi todella isojen muutosten kera juuri lähtöä edeltävänä iltana, mikä on periaatteessa  pitemmän päälle hyvä ja hieno asia, mutta ei ole nyt mukava opetella iltaisin pienellä matkaläppärillä tätä käyttämään (huomaatteko, että en esim. ole vielä löytänyt, miten teksti tasataan molempiin reunoihin, miksi sanat tahtovat kirjautua pötköksi ja miksi taustavärejä tulee vahingossa etc.) Siis bloggaaminen on nyt paikoin mahdotonta ja ainakin paljon tavallista työläämpää, mistä olen omasta ja teidän lukijoiden puolesta hyvin pahoillani. Mutta samaan hengenvetoon totean, että saatte sitten viikonloppuna kuvallisen nojatuolimatkan Wieniin. Kotona puran kuvasaaliini juttuineen nopeasti. 

Ja!! Onhan minulla uusi Leican kameralla varustettu puhelin, jolla olen sitten tänään ”ottanut räpsyjä” kuten sanonta kuuluu. Niillä kuvilla nyt näitä matkahöpinöitäni kuvittelen. Joten ei niin kauhean  paha tilanne. 

LUONNONHISTORIALLISEN MUSEON EDESSÄ BUSSIA ODOTELESSA

Maanantaiaamu Wienissä avautui meille eilistä aikaisemmin, vähän viileämpänä, mutta niin aurinkoisena, että laitoimme aurinkolasit silmille ja lähettelimme lapsille kuvan!

Hop on -bussin kyytiin tänäänkin (meillä on kolmen päivän lippu) ja kohti linnoja ja vähän Innere Stadtin ulkopuolelle. Toista tuntia oltiin tänäänkin kyydissä: Belvederen kohdalla vasta hyppäsimmme pois.

Emme menneet palatsiin sisälle, vastahan me 40 vuotta sitten sielläkin kävimme, ja siellä olisi ollut iki-ihanan Klimtin näyttelykin, mutta me olemme hänen töitään käyneet katselemassa Prahassa, eikä siitäkään ole kuin 18 vuotta. 😉 Siispä nautimme pihalla  reissun ensimmäiset Glühweinit, – kuuma maustettu punaviini oli ihan tarpeenkin.

Pehtoorilla kun on kurkkukipua ja nuhaa oikein kunnolla. Mehän ei osata reissata ilman, että joku seurueesta ainakin vähän sairastaa.  Kiertelimme aurinkoisessa barokkipuutarhassa, joka oli jo kovin talvinen. Videoklippi on täällä: KLIKS

Joka tapauksessa bussikierros oli taas näyttänyt uusia puolia Wienistä, ja selostuksista opimme paljon lisää tämän maan elämänmenosta, historiasta, arkkitehtuurista ja kulttuurista. 

Katselimme linnan pihan joulutorin  tarjontaa, mutta emme tehneet ostoksia. Ja jatkoimme kävellen takaisin Museo-kortteliin. Albertinassa on Claude Monet´n näyttely.

Hänen taidettaan on tullut NYCin Metropolitan Museossa nähtyä, ja pidän impressionistisista töistään kovasti, joten näyttelyyn siis.

Oli siellä myös Picassoa, Munch´ia ja  Chagall´a mutta heidän taiteensahan ei ole oikein minun ajatuksieni ja visioideni kanssa ”tyköistuvia”. Mutta Helen Levitt!  Hän oli nimenomaan sotien välisen ajan New Yorkin elämää arkea kuvannut, nimenomaan katukuvausta harjoittanut ja sitä taiten hallinnut naiskuvaaja, jolla on sellaista bressonilaista ”hetken kuvaamista”, mikä minua viehättää kovasti. Tässäkin aivan mahtava monikerroksinen kuva! Montako kerrrosta? Tarinaa? 

Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvä taidekierros iltapäivän ohjelmassa. 

SItten toki jo hieman nälkä flunssapotilaalla, ja kävelimme Grabenilla olevan paikallisen Stockkan tai Il Corte Iglesin kalltaisen tavaratalon kohdalle ja hissillä ylös: 7. kerroksen on Sky Bar, josta näkymä yli Wienin keskustan ja suoraan St. Stephanin torniin.  Pieni lounas (leikkeleitä ja juustoa, leipäpalanen) sekä lasillinen Burgenlandin Blaufränkisch-rypäleestä tehtyä paikallista oivallista lämmittävää viiniä. 

Ja taas oli hyvä jatkaa matkaa. Ulkona oli jo vähän ripsinyt, satoi hetken rännänsekaista vettä, mutta ei mitään enempää. Kävellen taas vähän eri reittiä hotellille huilimaan. Kun parin tunnin jälkeen lähdimme takaisin keskustaan, olikin satanut jo enemmän; sopivasti olimme olleet pois kaduilta. 

Ja tänään sitten legendaariseen Filgmülleriin  nauttimaan Wiener Schnitzel. Maailmaankuulu! Jonoksi asti väkeä joka päivä. Iso sokkeloinen ravintola, ja kaikki yhden wieninleikkeen vuoksi! Jo vuodesta 1905 asti possun lihasta tehtyä leivitettyä leikettä on täällä tarjottu.

Eikä päällä ole anjovista, eikä kapriksia – ne kuuluvat Milanon leikkeeseen. Joka itseasiassa on tämän itävaltalaisen klassikkoruoan esikuva. Kenraali Radetzkyn sanotaan olleen wieninleikkeen taustalla: hän se ”milanesen” toi Wieniin… Emme todellakaan jaksaneet syödä kaikkea. Mutta kyllä tämä varmasti Wienin matkaan kuuluu kokea. 😉 

Huomenna kohti uusia seikkailuja. 

Kirkkojen, kiertoajelun ja joulutorien päivä

Meidän toinen lomapäivä ja toinen adventtisunnuntaiaamu alkoi hyvin. Olimme nukkuneet, – paljon, pitkään ja hyvin. Yhdeksän aikaan hotellin ruuhkaisella, mutta hyvällä, aamiaisella suunnittelimme päivän ohjelmaa. Teimme suunnitelman, joka ei sitten toteutunut lähellekään, mitä meidät kyseessä ollessa voi oikeastaan pitää hyvänä asiana. Olemme siis ottaneet lunkisti. Joskin tänään on kävelty vielä enemmän kuin eilen, vaikkei ollut tarkoitus. 

Sunnuntaiaamuna oli hyvä aloittaa käymällä ”kotipihan”, hotellihuoneemme ikkunasta näkyvässä Votiivi-kirkossa, jossa oli juuri messu alkamassa. Pfarrmesse. Seurakunnallinen messu, josta sitten tämän päiväinen kalenteriuukkukin. Hunajamessu? Kirkossa oli muutama penkkirivillinen paikallisia, ja he toivat  noihin koreihin koko ajan lisää pieniä hunajapurkkeja? – Tuottajat saamassa siunausta hunajasadolleen? En tiedä.  Sepä vaan sattui meille mainiosti. Tämmöinen ”siunattua hunajaa” -juttu. Sillä on meille ihan erityinen merkitys. 

KS.  siunattua hunajaa.. 

Kirkosta kohti maailmallisempi harrastuksia… Kävelemään, katselemaan. Ja sitten kuitenkin pian taas toiseen kirkkoon. Wienin komein, suurin, monen mielestä kaunein kirkko St. Stephani oli taas reitin varrella, joten kävimmepä myös siellä messun aikana. Olipa kaunis ääninen puhuja. Ja kovin on kirkkokin kaunis. Ensimmäistä kertaa kirkossa käydessä me molemmat sytytimme kynttilät omille isimmille, nyt Pehtoorikin omalleen. Ennen vain minä. Vanhenemme mekin, molemmat. 

Matka jatkui kohti ”Hop on, Hop off” -bussin lähtöpistettä. Ja lähdimmepä  sitten sen kyydille. Näitä turistikiertoajeluita on tehty eräissäkin kaupungeissa, vuosien ja reissujen varrella varmaan  kymmenkunta ja kyllä tämä eka kokemus täällä oli paras. Hyvä reitti, sopiva vauhti, selkeä, monipuolinen selostus ja väliajoilla Straussin musiikkia suoraan nappikuulokkeista.

Reilun tunnin saitterin aikana näimme paljon, myös alueilta,j onne emme olisi ilman opastusta ja kyytiä tulleet lähteneeksi. Ja yleensä näiden jälkeen hahmottaa kaupungin ja sen nähtävät paikat paremmin. Vaikka tänään oli erinomaisen hyvä rundi, ei tämä WIenin ”pohjakaava” tahdo minulle aueta. Pehtoori on sitten saanut viedä ja ohjata. 

Tämmöisiä valtavia jokiravintola/majoitius-cruiisereita olii TOnovan rannassa monia,… Kaiken kaikkiaan Tonavan rannalla näytti olevan monenlaista aktiviteettia tarjolla varsinkin kesäaikaan — tosin nyt totesin, että tällaisella talvimatkailussa on paljon hyviä  puolia… Palannen asiaan kotiuduttua..

Saitterin jälkeen oli lounaan aika. Lounashan voi olla myös konditoriassa. Ainakin WIenissä. Ja pääkatu Grabenin varrelta löysimme, emme Sacher-kahvilaa, emme Mozart-kahvilaa, vaan L. Heiner-kahvilan, joka kyllä meille sopi hyvin. Sacher- ja Trûffel-torte kahvin ja orange-punssin kanssa. 

Ja taas oli vanhoilla virtaa kävellä ristiin rastiin. Alkuperäissuunnitelma oli ollut käydä tänään toistamiseen Schönnbrunnin linnassa. Toistamiseen? – Vastahan me 40 vuotta sitten siellä edellisen kävimme. 🙂 Mutta siis se jäi huomiselle… 

Tästä tulikin joulutoripäivä. Kävimme ainakin neljällä, vai viidellä? 

St. Stephenin katedraalin viereisellä torilla pysähdyimme oikein kunnolla, kuvailin,  katseltiin, pidettiin tuulta (tuuleeko täällä aina näin kovaa ja paljon?) ja sitten ostimme ensimmäiset joulutorimukit ja punssit. Lämmintä tuoreista appelsiineista puristettua mehua, inkivääriä ja tilkka Stroh-rommia. Ehkäpä tällaista vielä mökkioloissakin sovelletaan. Oli hyvää. Illan lopuksi Hof-torilla (almissa, tässä meidän lähellä maistoimme myös Aperol-punsch. Ja sehän se olikin ihan erinomaisen hyvää” 

Tämän ensimmäisen torin jälkeen kohti hotellia, ja matka kesti… pieniä kuvaustuokioita, muutama pieni kauppa, kävelyä, kuvausta, yksi joulutori, .. ja hotellille huilimaan. 

Viideltä takaisin kaduille, toreille, etsimään ruokapaikkaa… Mennessä ja tullessa joulutoreilla!  Katselmassa perheiden luistelua keskellä WIeniä olevalla luistinradalla, huikeita jouluvaloja puistoissa, paikallisten sunnuntai-illan viettoa, kävelyä tuulisilla kaduilla. Filgmûlleriin emme jaksaneet jonottaa, etsimme ja löysimme toisen hyvän ruokapaikan…. ja jälkkärille – joulutorille!!! 

Nyt loppuu bloggaajalta, läppäriltä, hotellin hitaalta nettiyhteydeltä virta, joten illasta ja sen valoista ja kuvista jatkoa huomenna. Guten Nacht, ystävät! Huomiseen! 

Ai niin, sokeri pohjalla! Joulukalenteri 2018. Luukku yhdeksän! Se onkin video aamuisesta messusta!  Äänet päälle.  KLIKS

Wienissä – niin iloinen siitä!

Nyt on mentävä helpoimman kautta. On ollut aika vaihteleva vuorokausi, ja aika vähän unta, joten nyt jo unettaa. Joten ranskalaisia viivoja, välähdyksiä päivästä … (KUVIA LIITÄN KOKO AJAN … Hitaasti toimii… kotoa viimeistään lisää… )

Yöuni jäi neljään tuntiin, Pehtoorilla ei sitäkään. Viideltä olimme lentokentällä. Matka alkakoon, vaikka vähillä unilla.

Lento Helsinkiin ja Wieniin ajoissa, meillä oli reilu tunti aikaa Helsinki-Vantaalla. Ja mitä teimmekään? Etsimme portin, jolta tiesimme tyttären kavereiden olevan lähdössä Ivaloon. Ja me löysimme heidät, tunsimmehan heistä Paulinen. Ja olivat nuoret kyllä ihmeissään ja iloisiakin(?) tavatessamme. Tovi juteltiin, ja sitten he Ivalon koneeseen, me Wienin.

Pienen pohdinnan jälkeen päätimme törsätä taksiin, eikä se huono vaihtoehto ollutkaan. Mukava 38 vuotta Wienissä taksia ajanut herrasmies järjesti meille pienen saitterin matkalla hotelliin.

Hotellimme on Hotel Regina. Blogituttu Satu sitä suositteli, ja kyllä voidaan kiitellä suosituksesta: vanha, merkillisesti ”keisarillinen”, siisti kaunis hotelli on hyvällä paikkaa, ei ihan vanhan kaupungin ytimessä, mutta hyvin lähellä. Ja tästä kaikesta huolimatta halvempi kuin Scandic Tampereella asemaa vastapäätä. 

Kun kerran saimme huoneen heti = ennen puoltapäivää, olimme oikein tyytyväisiä, purimme laukut, teimme toistamiseen pientä ”aamupesua” ja päätimme lähteä pienelle happihyppelylle, lähitienoolle vähän tarkastelemaan paikkoja. Ei jäänyt ihan pieneksi pyrähdykseksi: palasimme juuri (= seitsemän kieppeissä) ja kaupungin keskustassa ristiin rastiin kulkeminen (18 000 askelta näytti uuden luurin askelmittari), mukava viinituokio (Saint Laurent Sommelier Edition 2015 (4,90 €/16 cl) Bitsinger-ravintola/viinikellarissa). 

Jostakin sellainen tuli bongatuksi 😉  Matkalla sinne löysimme kaikenlaisia hienoja kortteleita. Ja vaikka tiesimme odottaa monumentaalirakentamista, upeita palatseja, hallintorakennuksia ja museokortteleita, puistoja ja (yllättävän) leveitä katuja, niin silti kaupunki yllätti komeudellaan, kauneudellaan, valoisuudellaan, puhtaudellaan.

Melkoinen tuuli puhalsi koko päivän, ihan kaupungin sydämessä, pienillä kaduilla iltapäivällä tuntui auringon lämpö (+10 C), mutta kaikkinensa olin hyvin tyytyväinen, että sittenkin olin ottanut mukaan uuden takkini enkä duffelissa lähtenyt reissuun, lämpö ei ollut turha.

Jossain välissä totesin, että olipa hyvä, että sittenkin tulimme viideksi, emmekä vain neljäksi, päiväksi. Näyttää olevan tekemistä ja katsomista yllin kyllin.

Parin joulutorin läpikin jo kävelimme. Kuinka kauan minä olenkaan haaveillut pääseväni joskus Keski-Euroopan joulutorille? Kauan. Ja nyt, nyt toreja on jokaiselle päivälle ! Niin hienoa.

Vastoin tapojamme päätimmekin syödä jo päivällä: kävimme muutaman (matkaoppaissa mainitun) ravintolan ovella, ja päätimme jatkaa etsimistä. Päädyimme  lopulta Plachuttaan, joka mainostaa olevansa kuuluisa ”world-famaous tafelspitzistään”.  Paistiinkääntäjissä tafelspitzistä on ollut puhetta, olin lukenut siitä etukäteen ja tämänpäiväinen taksikuskikin suositteli, joten olihan tämä koettava. Keitettyä naudanlihaa liemessä? Ei kuulosta kummoiselta, mutta kylläpä oli hyvää.

Päivällisen jälkeen vielä pieni lenkki jo pimenevillä kaduilla, jouluvalojen alla, katsellen toinen toistaan kauniimpia arvokkaampia rakennuksia ja ihanien kauppojan ikkunoita, valaistuja kirkkoja… 

Mutta nyt ei vanha (tämähän on minun 60-vuotislahjamatkani Pehtoorilta) enää jaksa, ja huomennna odottaa uusi päivä. 

JOULUKALENTERI 2018 
Joulukakku wieniläisittäin… 

Lennot ristiin

Pitäisi olla jo nukkumassa. Kello soi kuuden tunnin päästä. Neljältä siis. 
Ja tyttären pitäisi olla jo täällä. Ei ole, vaan lähti juuri Helsingistä. Tunnin myöhässä. 

Me lähdemme aamulla, toivottavasti ajoissa, lennolle Helsinkiin. Ja sieltä edelleen Wieniin. 
Ja tytär tulee tänne yöksi, ottaa aamulla auton ja ajaa Saariselälle. Jonne hänen ystävänsä lentävät nyt Wienistä, Berliinistä ja Pariisista. 

Ja meidän piti nähdä tässä, mutta, mutta … ehkä menen nukkumaan. Olen kaiken laittanut tyttärelle valmiiksi, ja pakannut tietysti omatkin kamppeet. Mutta haluaisin nähdä, ja haluaisin antaa pre-joululahjan jota olen puuhannut jo jonkin aikaa – nähdä ilmeensä kun näkee mitä se on. 

Harmittaa – ei iso asia. Paitsi minulle. Haluaisin niin ilahduttaa. No mutta. Huomiseen, ystävät! 

JOULUKALENTERI 2018

Pilvissä leijailemme 


Erilainen itsenäisyyspäivä

Ikinä ennen en ole ollut Linnansaaressa itsenäisyyspäivän aamulla yhdeksältä, kun siellä ammutaan kunnialaukaukset. Ja totta puhuen: en ollut tänäänkään. Mutta olin siellä jo tuntia ennen ja sitten yhdeksältä aika lähellä: kirjaston rannassa.

Tämä torstainen itsenäisyyspäivä on ollut muutoinkin kovin erilainen kuin aiemmin, toisaalta hyvin kotoinen.

Oli aika hienoa olla tyhjässä kaupungissa (joskus tällaisina päivinä, tällaisina aamuina, toivon asuvani keskustassa tai sen liepeillä, jotta näistä aamuista olisi vielä helpompi nauttia), jossa vain ”lumiaurausmiehet” koneillaan rikkoivat hiljaisuuden ja liikkumattomuuden.


Parituntisen kaupungilla kiertelyn jälkeen sitten tietysti vielä hautausmaalle, jossa meitä aamukulkijoita oli tänään tavallista enemmän. Sattuneesta syystä, ja kyllä minä tupisin, kun minulla jo kameran akku tyhjänä.

Siispä kotiin jo. Valmistelemaan meidän itsenäisyyspäivän päivällistä. Olin luvannut laittaa (vihdoin) blinejä… Miniäkin kun saa jo syödä kypsentämätöntä (mätiä, graavikalaa, savuporoa…) ruokaa.

Ja kyllä me kaikki tykkäsimme. Ja sitten: minä olin päättänyt, että tänään avataan se samppanja, joka oli hankittu varpajaisia varten. Vallan tyyris, aika ainutlaatuinen, jota Juniori oli suositellut ja jota arvelimme nyt vauvan äidinkin tilkan maistavan. Ja niinpä vuoden 1994 100 % Ayin kylän chardonnay oli tänään tiensä päässä ja pääsi meidän laseihin, ja todellakin se oli hintansa väärti. On vaikea kuvailla, mutta jos sanon, että kaikki, kaikki oli kohdallaan meidän kaikkien neljän mielestä; ehkä se kertoo, että se oli mieleenpainuva maku. Boisel 1994.

Ja hyviä olivat myös blinit. Miksei niitä voisi jo joulukuussa syödä? Ihan hyvin voi. Varsinkin itsenäisyyspäivänä.

Vuorotellen-kirjassa on hyvä ohje, myös oheisille lisukkeille.

Kunhan olimme alkuun päässeet, meidän samppanja-friikkijuniori toi vielä toisen samppanjan (”josta jätetään Naanallekin”  kuului ohje. Tyär siis tulee huomenna.) Ja juhla jatkui!

Miniä oli leiponut jälkkäriksi ”harjoituskakun”. Kastajaisia varten ajateltu kakku todettiin hyväksi. Jatkoon!

Sitten yhtäkkiä hoksasin: kynttilät! Onneksi minulla oli maailman paras kaveri niitä sytyttämässä… Enkä voinut välttyä opettamiselta, ihan vaan kerroin, että ne kuuluu sytyttää, – sytytetäänhän ensi vuonnakin … Ja Apsu totesi, että ens viikolla!

Joulukalenteri 2018 

Kaksi kynttilää 

Tunnelmasta toiseen

Oulun Avohoitotalo on paikka, jossa hommat hoituvat. Tai siis ainakin suurimmassa osassa niistä paristakymmenestä kerrasta kun oman tai äidin takia siellä on tullut viimeisen viiden vuoden aikana tullut käytyä. Yhden poikkeuksen muistan, mutta kyllä tänäänkin täytyi vain ihmetellä ja olla kiitollinen kuinka siellä hoitajat, lääkärit, vastaanottoihmiset, fysioterapeutit hommansa hoitavat. Ja vieläpä varsin sujuvasti ja ystävällisesti. Meillä oli tänään neljän rastin kierros (kipsin poisto, röntgen, lääkäri, fysioterapeutti) ja koko kierros puolessatoista tunnissa ohi. Huolehtiminen ystävällistä ja asiallista.

Minä pyrin samaan kun sitten äidin kotiinsa vein, ja tulevan reissumme ajaksi ”varmuusvarastot” ja kaiken muun koetin järjestellä. Iltapäivän lopulla sitten hiusten leikkauksen jälkeen minulla oli treffit Pehtoorin kanssa: Oulun etniset ravintolat -testaussarja vei tänään Oulun kolmanteen nepalilaiseen: Sauraha ja Katmandu on jo testattu, nyt vuorossa jotenkin katveeseen jäänyt ”Kaunis Nepal”.

En ole ihan varma onko juuri tämä samainen ravintola ollut Uudellakadulla jo vuosikausia, … luulen, ettei. Samassa kiinteistössä on ollut joku aasialainen ravintola vuosikausia, ja aina se on näyttänyt minusta vähän nuhjuiselta, vähän sellaiselta korttelikapakalta. Joten eipä ole tullut käytyä, mutta tänään sinne.

Ja sisätila vastasi odotuksia. En voi väittää familiääriksi tai muutenkaan sellaiseksi mitä ruokapaikalta odotan. (BTW: uutta luuriani testailin ravintolakuvauksessa…)

Lounasaika oli jo hyvinkin ohi, mutta lounasta olisi vielä saanut. Se oli vain 9.90 €, mutta valitsimme a la Carten. Pääruokien hinnat vaihtelivat 14 – 21 €:n välillä, joten ehkä on vähän halvempaa kuin Saurahassa. Pehtoori valitsi (tapansa mukaan) broileria, mutta minä EN ottanut katkoja enkä scambeja vaan lammasta. Ja tilasin listan annoksen jossa oli lammasta, pähkinöitä, paprikaa etc (n:o 27) ja tulisuus aste kaksi. Huomasin jälkeen päin että sainkin toisen annoksen (n:o 25), jonka tulisuusaste oli kolme. Tästä huolimatta pidin siitäkin, tosin… vaikka tulisuudesta pidänkin, oli tässä ehkä vähän liikaa.

Enpä montaa kertaa oli metallilautasilta syönyt, enkä välttämättä ole pahoillani vaikken olekaan. Tandoori naan-leipä sekä raita olivat tosi hyviä. Ehkä parempia kuin Saurahassa  tai Katmandussa, mutta, mutta .. ..

Vaikka ruoka oli hyvää, ei tästä tule meidän nepalilaisen ruoan ravintolaa Oulussa. Siellä oli ruokailijoita parissa pöydässä meidän lisäksi, ja huom. juuri ”väliaikana” neljän tienoilla, ja kattausta ison seurueen pikkujoulua varten tehtiin, joten kyllä paikalla asiakkaitakin on. Vaikka tämä ylsi ruoan suhteen kahden nepalilaisen tasolle, olivat paikan karuus, jotenkin likainen vaikutelma sekä tarjoilun lievä ”nuivuus” tekijöitä, jotka vievät minulta pisteitä. Siis ei jatkoon, mutta kolme haarukkaa kuitenkin!

Ja sitten joulukalenterin pariin… Olettehan muistaneet joulukortit? Niihin liittyen Tuulestatemmatun kalenterissa juttua…

 

Joulukalenteri 2018 

Pian on juhla! 

Kalentereita ja kommentteja

Pitäisi löytää taas kyky keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Minulla on ollut sellainen taito, joskus. Ei ole enää. Aamupäivän sählättyäni suuntaan jos toiseenkin olin iltapäivällä sitten vihdoin valmis lenkille ulkoiluttamaan Canonia. Räntäsade äityi kaupungilla kulkiessani vallan hurjaksi. Ajatuksena ottaa kaunis joulukalenterikuva Oulun kaupungintalon tai hautausmaan kuusesta. Ajatukseksi jäi. Sen verran sakeaa oli rännän tulo.

No kuvasin sitten myös Lumo-festivaalin aikana pysyvästi valaistun Laaniskan, Oulun kaupungin läpi virtaavan (ruskeavetisen) Laaniojan. Tänään siinä oli ohut kaunis jääpinta, joten uudet valot ja koko lähimiljöö näyttivät aika viehättävältä – kosteasta kelistä huolimatta.

Laitoinpa yhden kuvista FB:n ”Oulu tutuksi” -palstalle, ja minä typerä menin kirjoittamaan siihen tekstiksi ”Laaniskan uusi valaistus on aika hieno, eikö?” – No johan pari henkilöä onnistui pahoittamaan mielensä ja vetämään herneen nenään tyyliin ”turhat on valot” ja ”pitäis ensin Laaniska putsata” etc. … ja sitten vielä maailmantuskaa huokuva kommentti!! Huoh! Onneksi on valoista ja kuvastakin tykkääjiä. 😉

Lupasin palata myös joulukalenteriasioihin. Juniori lähetti minulle Instan kautta vinkin, että SOPPA365:n tilillä on kalenteri. Otinpa heti seurantaan, ja mietin, miksi en ole aiemmin niin tehnyt. Siellähän on ruokaa, reseptejä ja ruokakuvia. Siis mun juttu. Luulen että muu teistäkin tykkää, käykäähän kurkkaamassa. Miniän kanssa on tykkäilty YOZEN-sivuista ennenkin, joten miksipä ie myös heidän FB-päivityksistään. Tähän asti siellä on ollut hyviä tarjouksia. KLIKS Kosmetiikka- ja meikkikalentereista on siis havaintoja, (ks. kommentit 1. päivältä). Minulla ei tänä vuonna ole perinteistä (! kahtena vuonna oli) Lakrids-kalenteria. Olen tyytynyt ihan vain omaan viimevuotiseen, luen kuin ”ulkopuolinen”. 😀

Kalentereista ja nimenomaan vuosikalentereista… Minähän uhkasin, lupasin, aioin tehdä Oulu kuvissa -kalenterin lisäksi myös ruokakalenterin. Nope. Ei tule tänä(kään) jouluna. Ehkä syynä tähänkin on sähläämiseni. Olisi vain pitänyt istua päiväksi pariksi ja TEHDÄ se. Matskua kyllä on. (* Miljoona-arvonnan voittaja-Sinillä on vielä palkintokalenteri saamatta, ehkä odotit ruokakalenteria, mutta nyt toimittaisin tuon tavallisen kalenterin… Laitatko minulle spostilla osoitteesi niin toimittelen ennen joulua perille.)

Joulukalenteri 2018

 

Kotosalla palasia satumaailmasta 

 

 

Muistatteko riemullisen Puuilon käyntini (kuvausrekvisiittaa + joulutilpehööriä + puhdistusaineita atc.) jokin aika sitten. Tämä on yksi niistä löydöistä. Kympillä koko mökki + valonauha (ei pattereita). 

 

 

 

 

Sijaistoiminnalla saa paljon aikaiseksi

Toista viikkoa kodinhoitohuoneen pöydällä on ollut pieni pino pyyhkeitä, joista on ripustusrenksut poikki, ja ne ovat siis odottamassa korjausta. Pinon päällä on vielä muutama muu korjausompelujuttu, ja Festassa uudet kaitaliinat, joiden päät pitäisi ommella. Ompelukonekin olisi siis kaivettava esille.

Niinpä minä sitten käytin aamupäivän touhukkaasti ja tein tarjousta yhteen isohkoon ja monimutkaiseen projektiin (osasuoritusta siitä havittelen, voi kunpa saisin kuvattavakseni!), joulukorttikuvatilaukset sain tehdyksi Ifolorille, tilatuksi yhden joululahjan, kommentoin FB-ryhmissä viikkohaasteisiin, vaihdoin taskukalenterin vuodesta 2018 vuoteen 2019.

Ettekä ehkä usko, että juuri tänään oli tarpeen tehdä kasvohoito, ja samalla hoksasin, että mun matkoilla käyttämäni pesuvehkeiden pussukka, nesessääri, todellakin oli pesun tarpeessa. Eiku hommiin. Kevyesti aika kului puolille päivin, ja kauppalappua tehdessäni hoksasin, että jääkaapissa on piimää, hiivaa, vihanneksia, juustoja odottamassa työstämistä. Ja tyttärelle olin luvannut tehdä ison porolasagnen pakkaseen, jotta saa ensi viikonlopuksi viedä mökille ja tarjoilla meksikaaneille. Pehtoori lämmitti leivinuunin ja kuori porkkanat ja lantut, joten minunhan oli ihan pakko ruveta suurtalouskeittiöhommiin.

Kunhan olin kaupassa vielä käynyt täydennysreissulla, niin hommat alkoi toden teolla.

Nyt on pakkaesssa valtava (IKEAN) vuoka porolasagnea: kilo paistikäristystä, ja pari kiloa muita tarpeita on jalostettu erinomaisen hyväksi lasagneksi. Kolme saaristolaisleipää – Miniä kun toivoi, että niistä tehtyjä graavilohileipiä olisi kastajaisissa ja jouluksikin tarvitaan. Aiemminhan olen jo yhden satsin tehnyt. Ja sitten kahdesta kilosta porkkanoita, kahdesta kilosta lanttuja, puolesta kilosta selleria ja sipulia tehty neljä jouluruukkua. Siitä on sitten itselle ja lähipiirille syötäväksi asti.

Ne pyyhkeet? Kaitaliinat? – Ehtivät huomenna. Tai perjantaina. Voi olla siirtyvät Wienin reissun jälkeiseen aikaan; taidankin käydä NYT laittamassa ne kaappiin: pois silmistä, pois mielestä.

 

Joulukalenteri 2018 

Tonttuja ON ikkunoiden takana. 

Joulukuun alulta tuntuu

Ensimmäinen adventtisunnuntai.

Jolle leimaa-antavinta on ollut kuvankäsittely, ruoanlaitto ja perheen kanssa päivällispöydässä istuminen.

Aamupäivällä pikkuperheen joulukortti-, vauva-, yms. kuvien työstäminen sekä kalenterikuvien värkkäily. Ja iltapäivä Festaa jouluiseen asuun laitellessa ja ruokaa tehdessä. Samalla myös äidille jemmaan ruokia (pakastin accident, you know). Jossain välissä sentään pienehkölle lenkille maltoin lähteä. Näytti jo paremmalta kuin parina viime päivänä: eilen iltainen ja viime öinen lumisade peitteli syksyn pois näkyvistä, toi edes vähän vaaleutta ja rajoja maisemaan.

Siispä kaiken kaikkiaan touhuni kuulostavat hyvinkin joulukuiselta.

Kun mietin tämän päivän menua, palasin blogin äärelle, että mitähän sitä tekisikään? Ja viime vuodelta löytyikin hyvä koostesivu: KLIKS Ehkä sieltä sinullekin vinkkiä vaikka itsenäisyyspäivän ruoaksi? Noh, minä tein pitkästä aikaa creme bruleeta. Omarista. Aatukin tykkäsi.

Eilen meillä oli hyvin inspiroiva brunssi: paistinkääntäjien ja keittiömestareiden yhteinen joulubrunssi Hilikussa. Se on opetusravintola, mikä olikin ehkä syynä siihen, että kaikki menun osaset olivat huolella ja hyviksi tehdyt. Olinpa tietysti myös kuvaajana, ja tein eilen herkuista nettisivun: käyhän katsomassa herkkuja. KLIKS

Hilikussa (tai oululaisittain  Hilikusa) kyllä varmasti kannattaisi käydä myös arkena lounailla; opiskelijahinnat ja hyvää ruokaa. Yhteen maailmanaikaan (= 1980-luvulla) kun työhuoneeni oli ensin naapuritalossa ja sittemmin samassa talossa, tuli Hilikussa lounastettua aika usein. Ehkäpä joku päivä sinne kävelemme…

Ja joulukalenteriasiaa.. . Kiitos kaikille eiliseen postaukseen vastanneille. Tänne blogiin ja henk. koht. on tullut tietoja mukavista kalentereista. Palannen asiaan huomenissa…

Joulukalenteri 2018

Ensimmäinen adventtisunnuntai 

Uudet rustiikit pienet kynttiläjalat on sisustusliike Britasta, josta hankin meille uuden ruokahuoneen ”sisustus”pöytäliinan (heti kun edellinen täytti 10 vuotta! 🙂 ). 

Joulukalenterin aika

Joulukuun ensimmäinen – sehän on kaltaiselleni jouluihmiselle tärkeä päivä.

Se tarkoittaa joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista.

Tai itse asiassa minulle, bloggaajalle, valokuvaajalle, edelleen historioitsijallekin, se tarkoittaa joulukalenterin tuunaamista. Tekemistä. Tänne Tuulestatemmattuun olen tehnyt joulukalenterin jo vuodesta 2009. Siis melkein 10 vuotta!

Viime vuonna kokeilin vähän erilaista versiota, siis ei ainostaan kalenterikuvan julkaisua ”tavallisen” postauksen loppuun, vaan kokonaan erillisen. Se viimevuotinen (Tuulestatemmatun joulukalenteri) on taas toiminnassa. Luukku kerrallaan aukaistavissa. KLIKS Laita kirjanmerkki vaikka puhelimeen, niin saat yhden kalenterin lisää aukaistavaksi. Niinhän sitä lapsenakin tehtiin, että edellisten vuosien kalenterista laitettiin luukut kiinni ja taas sai seuraavana vuonna aukoa kalenterin luukkuja. Suklaakalentereissa tuo ei oikein toimi. 😉

Millaisia kalentereita teillä muilla on? – Olisi kiva kuulla perinteisistä ja uusista, nettikalentereista tai suklaa-, sarjakuva-, lehti- — mitä näitä nyt on? Kerrohan sinun kalenteristasi. Me muutkin voisimme sitten löytää sellaisen. Niinhän se on muidenkin asioiden kanssa, että odottaminen on mukavaa,.. ja joulun odottaminen varsinkin. Minun ja yleensäkin suomalaisten joulukalentereista on juttua siinä viime vuotisen kalenterini ykkösluukussa.

Tyär kertoi jo omastaan. Se on Kallion seurakunnan joulukalenteri. Kalenterissa on 25 luukkua ja se on suunnattu aikuisille, mutta toimii hyvin myös lapsille. Jokaisessa kalenteriluukuissa on nyt sekä teksti että kuva. Tänään siellä oli tämmöinen ajatus: ”Iloiset ihmeet löytyvät kaiken keskeltä”. Ei ollenkaan hassumpi seurakunnan ”jalkautuminen”. Ja tuo 25 luukkua kyllä kuuluu kristilliseen kalenteriin. Miksihän ylipäätään yleensä on vain 24 luukkua?

Mutta pidemmittä puheitta.

Tästä alkaa
Joulukalenteri 2018

 

Joulua kohti! 

Jouluklainarin Apsu lainasi mummille. 

Harmaata on, mutta pikkujoulu!

Talvisodan syttymisen päivä. Äitini oli jo silloin (ensimmäisellä) evakkomatkallaan, …

Ehkä nykyisin enemmistö suomalaisista pitää tätä kuitenkin pikkujouluviikonlopun perjantaina. Minä olen hyvin helpottonut, ettei tänään ole kumpikaan. Noh, kuitenkin ja paitsi, on kahden hengen ”kotipikkujoulut” Sellainen sopii minulle tänään oikein hyvin.

Tuntuu, että (sään puolesta) tänään on ollut vuoden pimein, ankein, harmain, sateisin, tuulisin, ankein päivä.

Tällaisena päivänä, arkisessa olossa, on vallan mainiota, että meillä Oulussa on Kivisydän. Kallioparkki teki kaupungilla asioinnista säästä huolimatta siedettävää.

Tänään oli Valkeassa (S-ketju, Arina) 20 % -alennus suunnillleen kaikesta, ja niinpä minäkin sitten sinne suuntasin – ajatuksenani hankkia jo nyt joitakin joululahjoja – ja ruokaa. Aamupäivän (heräsin taas!!! klo 4.30) touhujen venyessä yli kymmeneen olin kaupoilla ihan liian myöhään. Tai siis, että sinne oli ehtinyt sata, ja kaksikin sataa, muuta ihmistä. Ja kaikilla vilkkui silmissä miinus 20 %. Melkein ryysis.

Noh, sain sentään muutaman ostoksen tehtyä ennen kuin painuin alakertaan, Sokoksen Herkkuun. Ja kyllä, kyllä se on jo melkein Stockan veroinen. Kaikenmoista hyvää ja herkullista oli tarjolla. Paljolti tiesin, mitä olin hakemassa, mutta toki myös ostelin ”varalle”.

Eilen iltasella lueskeltuani Tiina Rantasen ”Klassikkoruokia”-kirjaa (ehkä jollekin ruokafriikille ystävällesi tai itsellesi joululahjavinkki? – se on mukava kirja)  päätin, että tänään testataan tätä. Kuhaahan meillä syödään paljon, vähintää pari kertaa kuukaudessa, yleensä juuri perjantaisin, mutta ei ennen tällaista. Nyt oli hyvä tehdä tämmöistä kun on syksyn sienisatoa säilöttynä. Vaikka ko. keittokirjassa tehtiin soosi herkkusienistä.

Kuhaa Marskin (ja minun) tapaan

Ainekset

2 isoa kuhafilettä
suolaa
(valko)pippuria
paprikajauhetta
korppujauhoja
voita

1 rkl piparjuuritahnaa
50 g voita

kourallinen suolasieniä
2 rkl voita
1 – 2 rkl vehnäjauhoja
2 dl valkoviiniä (tai vettä)
2 dl kermaa

Tee ensin piparjuurivoi. Pehmeään voihin sekoitetaan piparjuuritahna. Pursotetaan tahna leivinpaperille nokareiksi ja laitetaan pakkaseen.
Sitten kastike: liota ja huuhtele suolasienet. Kuullota voissa, lisää jauhot, sitten kerma ja viini. Anna hautua miedolla lämmöllä.
Mausta kala suolalla, (valko)pippurilla ja paprikalla. Kääntele korppujauhoissa ja paista voissa kuumalla pannulla (pari minuuttia puoleltaan).
Ohessa oletkin jo keittänyt perunat.

Onhan hyvä ruoka vaikka itsenäisyyspäivän pöytään. Marskin tapaan!

Ja sitten sellainen kuohuviinilöytö. Vähän erikoisempi kuohuviini. Tai siis jos pidät samppanjasta, pidät varmasti myös tästä.  Vouvray!

Ei ole mikään halpiskuohuva, mutta makua, luonnetta, kuplia, laatua on.

 

 

Ai niin: huomenna ensimmäinen luukku!!!

 

 

 

Pian joulukuu

Aamulenkillä sää aika hyvä. Tosin eteläinen tuuli jo silloin suht kova, mutta kun ei ollut pakkasta niin tarkeni kulkea. Ja aamurusko oli pienen hetken leiskuva. Sen hetken tässä Valkean edessä otin kuvan jos toisenkin. Aika hieno, eikö?

Enimmäkseen kiertelin rantoja ja kuvailin talven tuloa. Ja enimmäkseen oli aika ankean näköistä. Nyt tuuli on yltynyt, välillä ripsii jotain jäätyneen tihkun sekaista, joten on mitä mukavinta olla kotosalla.

Joululahjaideoita surffailen netistä. Enimmäkseen tiedänkin mitä kenellekin haluan antaa, mutta minkälaisia ja mistä niitä saisi. Ehkä alkuviikon joku aamupäivä olisi hyvä jalkautua kauppoihin. Ja vähän joululahjakassasta aion kyllä käyttää Wienissä. Siis siten, että ostan sieltä lahjoja. Kyllä jo kovastikin odotan sitä. Enää reilu viikko.

 

Uusi luuri

Paitsi että seniorihuoltoa ja kauppa-asioita, niin uuden puhelimen asennuksissa ja opettelussa mennyt päivä. Edellinen puhelin ei ollut kuin kolme vuotta vanha, mutta se on koko ajan ollut liian pieni. Ja kyllä se jo rupesi vähän reistailemaan. Sammuili itseksekseen pari kertaa päivässä. Mutta eihän ne ole oikeita syitä vaihtaa näin pian. Oikea syy on, että halusin uuden, isomman, Leican kameralla varustetun. Josko oppisin käyttämään kännykkäkameraa edes joskus. … Ja sain halvalla: jaksoin torstaina iltayöstä (Black Friday) jonotella Verkkokaupan sivulla. Nyt on on sitten kolmoiskamerallinen Huawei.

Ilta on mennyt kuitenkin studiohommissa. Joulukalenterin aikahan se alkaa jo lauantaina. Vähän jemmaan (ja samalla Vastavaloon) värkkäilin kuvia.

 

Mummi-papalla

Eilen Apsu ilmoitti vanhemmilleen, että hän haluaa mennä mummi-papalle. Ja isänsä sitten aamusella toi pojan meille.

Olin varustatunut kaupan piparitaikinalla. Ja maistuihan se! Taikina ja leipominen. Tehtiin isille, äitille, Naanalle, ja papalle ja Taunollekin, ”vaikka ei se osaa vielä syödä”  ja aika moneen koristeet ”minulle”. Mummi sai sitten tehdä itse omansa. 😉

 

Isomummullekin tehtiin yksi, ja se sitten lähdettiin leipomisen jälkeen ihan henk. koht. viemäänkin. Ei ole isomummu alkusyksyn jälkeen Apsua nähnytkään ja ilahtui piipahduksestamme kovasti.

Ja paluumatkalla päätimme mennä taas Hugo-puistoon. Minä en ollut oikein pukeutunut kiikku- ja rimpuilutelinekamppeisiin, joten sain sitten asianmukaisen huomautuksen, kun palasimme takaisin meille ja tuulikaapissa kamppeita riisuimme: ”Mummi, muista sitte ens kerralla kunnon vaatteet puistoon!” Hyvä muistutus.

Toinen pukeutumistani koskeva kommentti tuli heti perään vaatehuoneen ovella; Apsu näki minun ”juhlaballerinat” kenkätelineessä ja kysyi ”mikki et käytä näitä?” – No kun ne on juhlakengät, ei tule paljon käytettyä!  ”Mun synttäreille laitat sitte nämä.” Selevä.

Päikkärit korvautuivat tänään pienellä lepohetkellä papan ”tappetin” [tabletin] kanssa: Lego City ja rakennuspelit siellä mieluisimmat.  Kunhan oli syöty, oli sitten aika leikkiä papan kanssa. Lego- ja pikkuautoja oli olkkarin lattia aika täyteen parkkeerattu.

Illansuussa oli mieluinen ja rakas vieras palautettava kotiin kun minulla kokoukseen meno.

Olisittepa nähneet miten Apsu meni heti pikkusiskonsa tykö, silitti varovaisesti hiuksia ja kertoi ”nyt minä oon tullu takasin, minä olin mummi-papalla. Nyt oon tullut.” Ihan niinkuin Tauno Tyttö olisi isostikin kaivannut isoveljen läsnäoloa. 😀

Ja pipareita oli tuliaisena koko perheelle.

LUMOn jälkeen

Museum of the Moon

Museum Of The Moon on halkaisijaltaan 7-metrinen kuu, jonka valmistamisessa on käytetty NASA:n kuvia kuun pinnalta 120 dpi:n tarkkuudella. Tämän sisältä päin valaistun kuun jäljennöksen mittakaava on 1 : 500 000,  jossa 1 cm teoksen ulkopinnalla on 5 km kuun pinnalla.

Lähde: (https://www.ouka.fi/oulu/lumo)

Viikonloppuna oli Oulussa viides valofestivaali. Muistanette edellisiltä vuosilta kuinka olen ollut siitä innoissani, ja kyllä olin tänä vuonna pahoillani kun hoksasin, että meidän Tampereen reissu sattui juuri tämän kanssa päällekkäin.

Eilen illalla kuitenkin kävin pikaisesti kiertelemässä noita kohteita.

Kuvasinkin joitakin; noh, kovin ovat hätäisiä otokseni. Tuo kuukuva kyllä jotenkin onnistui. Se on kauppakeskus Valkean aulassa, ja siellä se on harmaa niin kuin oikeasti kuuluu ollakin, ja niin kuin se on maailmaa kiertäessään ollutkin, mutta minä säätelin Blue Mooniksi.

Teatterista oli tehty hieno ”Akvaario”.

Madetojan puisto oli teos nimeltä Initium. (Toteutus: Flowers of Life)

Teos Initium kuvaa nimensä mukaisesti alkua ja sen jälkeistä pitkää matkaamme maailman ympäri. Tämä maaginen maailma tuodaan katsojien hämmästeltäväksi installaatiossa, joka yhdistelee kolmiulotteisia, symmetrisiä muotoja UV-valon tuottamaan hehkuun … 

Tämä ei minua sykähdyttänyt niin tavattomasti. Siitä tuli joku huvipuisto-meininki mieleen, ja atsoväriset hehkuvat jutut eivät ihan ole se mun juttu.

Tuomiokirkon torniin heijastukset olivat hienoja. Teen eri versioista kuvasarjan jossain välissä, joskus..

Tänäänkin illalla lähdin kaupungille, paitsi ulkoilemaan, odottelemaan josko – vielä melkein täysi – kuu loisi omia valofestivaalejaan, mutta pilvessäpä oli. Ja ihan hyytyvän kylmä tuuli teki pikkupakkaskelistä aika ikävän. Sekä liikkumis- että kuvaussaldo eilistäkin surkeampi.

 

Tampereelta palattua sulatellaan vielä

Ravintola C on Tampereella  rautatiesemaa vastapäätä. Se on Paistinkääntäjien kilpiravintola ja se on hyvin pelkistetty, eikä se ole kovin suuri. Mikä on tietysti hyvä asia.

Siellä me eilen vietimme viinikerho Botrytis Ouluensiksen 27-vuotissynttäriä.

Olin varannut meille pöydän ja tilannut kuuden ruokalajin menun, johon alussa ja välissä saimmme yhteensä neljä pientä keittiön terveistä, amuse bouchea. Ja otimme vielä pienen, hyvin pienen – sopivan pienen – juustolautasen ennen jälkiruokia.

Kyllä oli makujen sinfoniaa, hienoja makuja, ennenkokemattomia makupareja ja ruoka-aineksia. Hauenmätisipsejä, peltokanankaalta, prässättyjä, sokeroituja herukanlehtiä, vihreistä grillatuista mansikoista tehtyä voita … fermentoituja pihlajannuppuja,  … Totesin parikin kertaa illan aikana, että olisi pitänyt olla muistiinpanovälineet mukana. Kuvista kun eivät kaikki komponenettien pienet osat näy. Saatikka valmistustapa. Ja makua en osaa kuvailla. Mutta uskokaa pois, että enimmäkseen oli hyvin hyvää, ja mahdottoman makoisia, makunystyröitä hiveleviä makuja.

Menun kanssa valitsemmme myös viinipaketin: jokaiselle ruokalajille oma viini (ei suinkaan täyttä lasillista, vaan juuri sopivasti = yhteensä 48 cl). Ja valinnat ja valintojen hyvät perustelut saimme kuulla paikan sommelierilta. Monet olivat meille – yhdessäkin jo tuhansia viinejä maisteneille – uusia kokemuksia. Ja nimenomaan hyviä kokemuksia.

Ravintolan yksi teema, jopa ideologia, on ”luonnosta lautaselle”, mikä jo lähtökohtaisesti meidän hyvin  biologipainotteiselle jäsenistölle oli mieleen. Ja kyllä ruoka enimmäkseen puhtaalta ja täyteläiseltä maistui meistä kaikista. Luonnollisesti oli muutamia ”ei-niin-huippuja” -kohtia (joillekin kuusenhavun maku hirven kastikkeessa ei ollut mieluinen, jollekin amusen ”mäti kolmella tavalla” ei ilahduttanut makuaistia jne.), mutta pääsääntöisesti maistelimme, hämmästelimme ja ihastelimme sitä, miten tavallisistakin pihakasveista etc. voi saada aikaan gourmetia.

Kaikki kolme erilaista leipää joita aluksi ja alkuruokien kanssa oli tarjolla olivat ihan tavattoman hyviä. Leipähän on. Jos se on hyvin leivottu. Eilen oli.

Ja minua ilahduttaa aina kun lasit ovat puhtaita ja kirkkaita, tarjoilu eleetöntä, samalla läsnäolevaa, asiantuntevaa ja astiat ovat kauniita ja kattaus kunnossa. Silmänruoka, rauhallisuus ja huolenpito ovat osa ruokanautintoa.

MENU

(alussa keittiön terveisiä)

Syheröisen tilan kananmunaa, grillattu mansikkavoi ja Rekolan purjoa


****
Ylätalon tilan kyyttövasikkaa, Rekolan punajuurta sekä rakuunaa
****
Pyhäjärven haukea, maissia ja Rekolan kurpitsaa

(tässä kännykuvassa on nyt mm. sitä mätisipsiä)

****
Hirveä Orivedeltä ja Rekolan selleriä
****
Kotimaisia juustoja
****
Puolukkaa ja kauraa
****
Rekolan palsternakkaa ja Piippolan tilan vadelmaa
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kolmen tunnin dinnerin aikana ehdimme höpötellä  – ja suunnitellla seuraavia reissuja! 😉 27 vuotta viiniystävyyttä, ystävyyttä muutenkin, viinejä yhdessä ja erikseen, yhdessäoloa. Tärkeitä juttuja. Yhteisiä hetkiä.
Kaikkinensa olimme erinomaisen tyytyväisiä päivään ja illalliseen. Ei mitään yömyssyilyä vaan vetäydyimme majapaikkoihin.
Tänään yhdentoista junalle. Sitä ennen  hotelliaamiainen ja pieni aamulenkki. Vaikka sää oli mitä kaunein, pikkupakkanen, kirkas keli, niin olipa kyllä hyvä, ettei oltu omalla autolla. Junalla matka taittui helposti, blogia jo rustaillen, kuvasivustoilla surffaillen.
Oulussa Juniori oli vastassa, haettiin matkalla asemalta kotiin pizzat ja muu pikkuperhe olikin jo meillä odottelemassa. Aika hyvin järjestetty.
Sapuskan jälkeen minä ajelin yksikseni vielä kaupungille: Oulussa on koko viikonlopun ollut LUMO-festivaali, ja onneksi se oli vielä tämän illan. Olin pari tuntia kiertelemässä, katselemassa ja kuvailemassa valotaideteoksia. Vuosi vuodelta tuntuvat olevan hienompia nämä … Niitä sitten huomenissa täällä blogissakin.

BO 27 vuotta – juhlapäivä Tampereella

Marraskuinen aamu Tampereella avautui kirkkaana ja aika hyvin nukutun yön jälkeen hyvällä tuulella.

Hotelliaaminen (Scandic Tampere CIty) oli monipuolinen, mutta tarkoituksella aika vähiin jätettiin syöminen: olihan meillä sovittu lounastreffit yhdeksi Saludiin, joten ei tarvetta tankata.

Lähdimme kaksistaan yhdeksän jälkeen kävelemään kohti Ratinaa, kiertelimme aurinkoisessa pakkasaamussa hyvän tovin. Culinaria (Keittiöelämää-kauppa) ja Kapteenska ovat Tampereella kauppoja, joissa haluan käydä ja joista yleensä löydänkin jotain. Niin tänäänkin.

Ja molemmista jotain tarttui mukaankin: Kapteensksasta tunika ensi talven käyttövaatteeksi, ”vierailukampe”, ja Culinariasta kaikkea pientä (risottoriisiä, lautausliinoja, mm.) ja sitten Kauppahalliin. Onhan Tampereellakin hieno halli. Espressolla piipahdimme. Ja sitten Stocka! Apsu ja Tauno Tyttö saavat tuliaisia.  Ja itsellekin jotain. Ostin takin! Ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta ku – 20 % ja mukavan näköinen musta samettitakki, ja oikeasti oli edullinen.

Ja yhdeksi Saludiin. Eiväthän meistä kaikki tulleet, mutta me kuusi paikalla ollutta nautimme ihan mielettömän hyvän punaviinin!!

En muista milloin viimeksi näin hyvä punaviini on kohdalle sattunut. EIkä se todellakaan ollut edullinen, mutta jostain merkillisestä syystä maksoi kolmanneksen vähemmän kuin se, mitä maksaa Alkossa. Ja tämänkin me nautimme kerhon varoilla. Niin hyvää….

Muutenkin onnistunut ja mukava lounas. Tapaksia kaikkien makuun.

Sitten taas hajaannuimme. Museoihin, sukulaisiin, kauppoihin.

Iltapäivän lopulla pienet unoset hotellissa, suihkuttelua, pientä (hyvin pientä) laittautumista ja kohti naapurikorttelin ravintola Ceetä!  Olipa kerrassaan vähintäänkin odotusten mukainen huippuillallinen! Oli!

Palaan huomenna kuvien kera asiaan. Mutta jo nyt: jos joskus, ikinä, olet tulossa Tampereelle ja ajattelet syöväsi hyvin, aika lailla ikimuistoisesti, niin valitse C.

Olemme tyytyväisiä, viikonloppu alkaa kääntyä kohti kotia….

Viinikerhon synttärireissulla

Tampere. Pitkästä aikaa gourmet-kaupunki Tampere!

Meidän viinikerho täyttää 27 vuotta, ja kerran kuussa tavatessamme suunnittelemme lähtevämme milloin Italian enotecoihin, Bordeauxin viljelmille, Helsingin fine dining -paikkoihin, Viini-Expoon ja uusiin viinibaareihin tai jopa Australian viinialueille. Ja sitten seuraavana päivänä huomaamme, ettei meillä ole yhteistä aikaa, ei rahaa eikä lopulta ehkä niin suunnatonta innostustakaan. MUTTA NYT!

Semminkin kun meillä on viinikerholle kertynyt ”varallisuutta”. Meillä on kuukausimaksu, mutta emme koskaan maistiaisissa saa tuhlatuksi sitä mitä olemme maksaneet. Nyt siis olemme tuhlaamassa näitä yhteisesti vuosikausia säästettyjä varoja.

Yhdeksän kymmenestä kerhon jäsenestä on mukana. Tulimme päiväjunalla, ja viinikerho kun on reissussa, aloitimme ravintolavaunussa puolenpäivänproseccolla. Ja oli meillä monta syytä maljoihin: parit synttärit, valokuvakilpailun voitto, Tauno Tyttö ja tietysti viininkerhon syntymäpäivä (19.11.).

Junan ikkunasta maisema kuin maaliskuussa, ja koko viikonlopuksi on luvannut kaunista säätä. Hyvä niin.

Kunhan olimme laukut vieneet hotellille, lähdimme syömään. Ja toki viinillekin. Jo viinikerhon edellisellä Tampereen reissulla melkein yhdeksän vuotta sitten, sekä kaksistaan kapituliviikonloppuna (2013) olemme Piemontessa käyneet. Ja koskapa kokemus on ollut positiivinen, niin mikseipä nytkin.

Meidän yhdeksän hengen  porukasta vain neljä söimme siellä, sillä muut olivat syöneet junassa ja/tai aikoivat syödä esitysten (teatteri tai konsertti) jälkeen. Ja Piemonte lunasti odotukset: sommelier oli työstään innostunut nuori nainen. Antipastit ja pääruoka nautittiin. Ja pari lasilista ammattilaisen valitsemia, ihan uudenlaisia viinejä. Entistä vakuuttuneempi olen siitä, että kannattaa antaa asiantuntevan henkilöunnan valita viinit….

Päivällisen  jälkeen sitten kohti Tampereen Työväen Teatteria.  Billy Elliot -musikaali nähtiin ja vaikututtiin siitä kolme vuotta sitten Helsingissä Lintsin Peacockissa. Ja nyt sitten tamperelainen versio. Ja kyllä oli tämäkin hieno: erilainen, Minusta Helsingin versio oli yhteiskunnallisempi, mutta toisaalta myös herkempi. Ehkä pienemi tila, pääosan esittäjäpojan/nuoren parempi lauluääni vaikuttivat siihen, että Helsingissä liikutuin enemmän. Tämä Tampereen versio oli enemmän musikaali, minusta ehkä viihteellisempi – muttei missään tapauksessa mikään ”show” . Tämä oli oikeasti iso musikaali. Kaikkinensa voidaan kyllä suositella. Todella.

Ja sitten vielä mukavassa, tyvenessä kuutamoillassa yömyssylle: olimme saaneet hyvän vinkin, että uudehko viinibaari Winebridge olisi hyvä. Ja sehän oli, enemmänkin kuin hyvä. Erinomaisia viinejä laseittain, pieniä hyviä syömisiä (flammenkuchen, juustolautaset yms.). Minulla tosin ei ollut nälkä, mutta Marchen alueen  Merlot IGT  kruunasi päivän.

Käveltiin vielä pienehkö matka hotellille: ratikkatyömaa sotki Hämeentien liikenteen, mutta olipa silti mukava kävellä. Jouluvalot jo kaduilla, elämää keskustassa .vuodenaikaan nähden lämmin keli, – melkein kuin ulkomailla oltaisiin.

Hyvä päivä.

Matala valo

Caritaksen reissulta palatessa aurinko oli jo näin matalalla, vaikka oli vasta iltapäivä (kahden kieppeillä). Mutta aurinko on siis paistanut. Oulun ainoa jäljellä oleva berliininpoppeli on Raatinsaaressa. Se on toistasataa vuotta vanha, ja jokaisena vuodenaikana hyvin kaunis ja ylväs. Olen ennenkin siitä täällä höpötellyt. Paras ”kausivalokin” siinä oli tänään.

Merkillisesti sellainen lomanaloitustunnelma. Eikä vähäisin syy ole viikonloppureissun lähestyminen.

Jonkinlaista irtaantumista jo kaipaakin tästä vähän turhankin samanlaiseksi käyvien päivien hommista ja tuhnaamisista.

Vähän on jo kastajaissuunnitelmiakin ilmassa. Joulun jälkeen sitten… Tauno Tyttö ei sitten jääne, ainakin vielä hyvin yöt nukkuvalle, pikkuiselle nimeksi, vaikka Apsu kovasti sen kannalla edelleen onkin.

 

Valokuvia kilpailuun, kalentereihin ja kortteihin

Muistatteko kun kevättalvella kyselin, mikä kuva kannattaisi lähettää Kalevan lukijakuvakilpailuun?

Kyselyni on täällä. Myös kyselyn tulokset avautuvat samalla sivulla (kyselyn lopussa ”Näytä tulokset”). Ja minähän uskoin äänestyksen tulosta ja lähetin Aittakuvan.

Ja se voitti yleisöäänestyksen!! Melkein kaksi kertaa niin paljon ääniä kuin kakkosella. Yhteensä 88 osallistujaa, ja voitin. Vähänkö olen iloinen! Tuomariston voittaja sai paljon paremman palkinnon kuin yleisöäänestyksen voittaja, mutta ihan oikeasti olen jotenkin tyytyväisempi tämän sarjan voitosta (palkinto nyt ei häikäise pokaalien joukossa 😀 ) mutta yleisön tykkäys lämmittää.

Jo toinen valokuvauskilpailu, jossa pärjäsin, – ehkä pitäisi rohjeta Oulua laajemmillekin foorumeille. …

Kuva oli siis tämä.

Ja tästä suoraan aasinsilta kalenteritilauksiin. Kävimme äsken Pehtoorin kanssa – paitsi nauttimassa hyvästä seurasta ja vallan maukkaista iltapalatarjottavista myös – toimittamassa pari kalenteria ystäville, jotka sellaisen olivat tilanneet: tämä voittokuvakin on siinä kalenterissa. Ja kalenterista ovat monet – jo sen tilanneet ja saaneet – tykänneet niin paljon, että ovat tilanneet lisää. Siis teen vielä toisen satsin niitä. Niinpä jos haluat kalenterin itsellesi, ilmoittele siitä minulle ennen kuukauden loppua.

Ja olen ladannut Muistikuvia-sivustolle myös joulukorttikuvia. Entäs jos valitsisit niistä jonkun tai vaikka useamminkin, ja teetättäisit aika yksilöllisiä kortteja? Voin avittaa tilauksen tekemisessä jos tarve vaatii…

No mutta, joka tapauksessa… käyppäs kurkkaamassa mainio joululahjaidea ja ehkä kuvia joulukortteja varten!

 

KLIKS

 

Marraskuussa toivoo lunta

Sulaa, jäätyy, sulaa, jäätyy. Pakkasta, nollakeliä, muutama lämpöaste, tyyntä, tuulta, ei lunta.

Juuri nyt on sitten 60 vuoteen näin vähän lunta! Vähän, tai ei ollenkaan, lunta Lapissakin. Juuri tänä vuonna!  Mitäkö väliä sillä nyt on?

Noku. No kun tyttären kavereita tulee (tai siis menee) itsenäisyyspäivänä Hangasojan mökille. Tytär tietysti myös. Kaksi hänen Meksikon vuosiensa kaveria Pauline (jonka mekin tapasimme Mexico Cityssä) ja Gloria sekä Enrique, jota kuului myös porukkaan. Nämä kolme meksikolaista ovat avioituneet/avoliittoutuneet Eurooppaan – Wieniin, Pariisiin ja Berliiniin, ja nyt monen vuoden suunnittelun, aikataulujen ja raha-asioiden onnistuneen järjestelyn jälkeen ovat tulossa Suomen Lappiin katsomaan kaamosta, revontulia ja lunta.

Kaamos on varmasti, revontulia ei ole heille varmaksi luvattukaan, mutta kyllä lähes puoli metrinen hanki yleensä (ks. viime vuotinen tilanne)  joulukuun alussa Koilliskairassa on. Nyt hieman huolettaa.

Ja kyllä saisi tulla Ouluunkin lunta. Minullahan ei mitään kaamosmasennusta tai syksyn alavirettä ruukaa olla, mutta lumenkaipuu kyllä marraskuussa tulee aina. Se toisi ääriviivoja maisemaan, pehmeyttä arkeen, ulkona liikkumisen iloa uudella tavalla. Joskin tänäänkin melkein parituntisen pitkin jokisuiston kävelyteitä ja kaupungin katuja taapertelin.

Kirjastoon piti mennä, mutta unohdin. Olisiko kirjasuosituksia?

Ei turhia kannata nyt rustata

Lenkillä oli kaunista, mutta ihan hurjan kylmä.

Tänään ei ole ollut oikein hyvä päivä. Jotta ei menisi valittamisen puolelle ja urputtamisen puolelle niin päätänpä tältä päivältä tähän. Palaan linjoille huomenna uusin, iloisin mielin…

Marraskuinen sunnuntai

Marraskuussakin auringonpaiste! Keli on kuivunut, taivas revennyt ja ulkoilma houkutellut ulos. Lumesta ei tietoakaan.

Värkkäilin sitten ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan: sushia, sushia, sushia. Kun Miniäkin saa nyt syödä raakaa kalaa. 🙂 Tilauksessa on myös blinejä. Ja jälkkäriksi semi-freddoa. Vähän joulutwistillä (voin huomenissa kirjoitella reseptin tähän).

Minulle paras ”jälkkäri” oli kun sain syötyämme tunnin istuskella vauva sylissä kun Pehtoori laitteli tiskejä pois ja pikkuperhe höpötteli ja vietti aikaa pöydän ympärillä…

Tauno Tyttö kuvissa

Sen että tänään normaaleja lauantairutiineja (kauppa, halli, Caritas, lenkki, kuvauksia, ruoanlaitto, pieniä kodinhoidollisia toimenpiteitä) niin eilisen kuvaussession työstämistä.

Ja vanhempiensa luvalla, tässäpä meidän pienen, toisen lapsenlapsen kuvia kuudennen päivän illaltaan. Vajaan viikon ikäinen on Tauno Tyttö näissä kuvissa …

Mestaripiirros.

 ”Näiden lamppujen alla on mukavan lämmin… ”

”Onko mummin luona aina tällaista valojen säihkettä? Haluan kotiin! ”

”Olenhan minä ihana. Mestaripiirros… 😉 ”

 

Tämä soi nyt …

 

 

Perjantaina puuhia

Onhan tämä vähän noloa, mutta kyllä on kuulkaa ollut kiire päivä!!

Ensinnäkin nukuin taas ponniin valvottuani yöllä turhanaikaisten asioiden takia. Mutta aamupäivän aikana ehdin kuitenkin Jääliin kuten suunnitelmani oli: vein kynttilän apen haudalle ja kiertelin Jäälin hautausmaalla. Se on merkillisen idyllinen, etten sanoisi nurkkakuntainen, ihanan metsäinen. Ja lämpö jatkuu edelleen, eikä tänään satanutkaan. Hyvä oli siellä kulkea.

Kävin myös anoppia tervehtimässä, kuvia viemässä – ja lappapuuroa, joululimppua ja sen sellaista. Ja sitten olikin jo kiire kotiin. Olihan minulla edessä elämäni ensimmäinen newborn-kuvaus. Onneksi ihan tuttu ja turvallinen juttu. Tauno Tyttö ja isoveljensä Apsu tulivat kuviin,… olipa kyllä jännä.

Että unohdat mummin roolin, ja yrität kotistudiossa ottaa kuvia vajaan viikon vanhasta pienestä! Ei kuulkaa ole mikään helppo juttu. Nyt pikaisesti vilkaistuani kuvasatoa, voin huokaista helpotuksesta, ei mikään katastrofi.

Ja siinä välissä puheluita suuntaan jos toiseenkin.

Niin ja Pehtoorin paluu pohjoisesta. Oli aika laittaa oikeaa ruokaa, merikrottia oli meidän lähikaupassa. Siispä sitä.

Nyt vielä kuvailemaan kun kerran olohuone on studioksi taas rakennettu. 😉

Oulua ja välipaloja

Vaikka tämä tihkusateinen, kiiltävän asfaltin ja pimeyden marraskuu ei lenkkeilijää riemastuta on siinä puolensakin. On tässä ollut puolensakin: on lämmin. Niinpä tänä aamunakin taas liian aikaisin herättyäni päätin lähteä pimeään kaupunkiin kameran kanssa.

Byströmin talo on vihdoin saanut jo viime talveksi luvatut valot, ja tavoitteeni oli kuvata se. Lumettomuus ja vasemmalla meneillään ollut remppa kuorma-autoineen ja valoineen heikensivät kuvaustilannetta. Palaan vielä asiaan…

Ranta-aitat ne aina vetävät minua puoleensa, ja olihan taas idyllistä niiden tienoilla. Panoraamaa koetin kuvailla.

Päivän valjetessa olikin Caritaksen vuoro; ehei ei suinkaan äidin luo, vaan äidin pakastimen luo. Sekin on pragaamassa, kuten ovat jo liesituuletin ja rollaattori tehneet, puhelin on tekemässä. Samoin meidän lämminvesiboileri ja mökin vesipumppu ja minun Canonin alkuperäissalama. Mikä näitä kaikkia yhdistää? Miksi kaikki tuntuvat hajoavan juuri nyt. Ne ovat kymmenvuotiaita. Kaikki vempaimet tunnuteaan tehtävän kestämään kymmenen vuotta… Aika tarkkaa on ajoitus.

Toinenkin säännönmukaisuus on tänään taas tullut todennetuksi: kun ei tee kunnon aamiaista [lähtee Cupsolo-kahvin voimalla kuuden jälkeen ulos] eikä tee kunnon lämmintä ruokaa [itselle ei tänään huvittanut köksätä], niin tulee syötyä ihan hirmuisesti pitkin päivää. Nyt on sellainen leipä-hedelmä-viili-jätski!!-leipä-juusto-piparkakku-rahka/mysli-leipä -pöhö. Mitä opimme tästä: säännöllinen hyvä aamiainen ja oikean lämpimän ruoan (olkoon vaikka vain nuudelisoppa höystettynä) ”kuri” on tarpeen. Napostelu on kivaa joskus, mutta…

Miksikö tuossa on noin monta ”leipä”-osuutta? – Siksi että minä pidän leivästä. Tykkään vaaleasta höttöleivästä, tykkään ruisleivästä, tykkään rieskasta, tykkään limpusta, tykkään näkkäristä, tykkään sitkeästä rustiikkisestä italialaistyyppisestä leivästä yli kaiken, tykkään jopa riisikakuista niiden stroxisuudesta huolimatta. Mutta tänään myös siksi, että leivon ensimmäisen satsin joululimppuja. EIhän lämmintä leipää voi jättää syömättä, eihän?

Varsinkaan jos on jo aamuseitsemältä ollut kuvailemassa tämmöisiä…

 

Porvoolla on aittansa, mutta niin on meilläkin!

Menneessä

Olen tänään lounastanut sisareni kanssa (Hanko Sushi – postaus tulee ”Oulun etniset” -sarjaan), käynyt opiskelukaverini (eka vuonna taisi olla paras sellainen) luona teellä (en koskaan aiemmin) ja vielä Cafe Stockholmissa lukioaikaisen ja myöhemmänkin (mm. häidemme ”kanttorin”) ystävän kanssa toasteilla ja teellä. Paljon puhetta elämästä, menneestä, olleesta ja olevasta, yhteisistä muistoista ja tulevista toiveista. Eilen illalla yksi ”elinikäinen” ystävä kävi tuomassa osanotto- ja lapsenlapsikimpun.

Olen vähän hämmennyksissä. Enkä ihan vähänkään. Mietin ja makustelen näitä kohtaamisia vielä usein.

Niinkuin niitä suunnilleen sataa äitini tämänpäiväistä soittoyritystä ja aika montaa keskustelua.

Olen hieman harmissani, etten ole ollut – tänäänkään – kunnolla ulkona, en liikkunut nimeksikään. Sellainen ei ole minulle ihan tavallista. Vaikka tänään olisi ulkona ollut hienoa sumua, tihkua ja sadetta kuvattavaksi. En ole ollut ulkona, – toisaalta: välikö sillä. ”Pikku vikoja, helppo korjata!” – toteaa meidän Juniori aika moneen asiaan. Juuri noin.

Silti: kuinka minä toivonkaan että sataisi lumen!

Itsekseni

Mökillä. Pehtoori on mökillä.

Kuva on viime vuoden joulukuulta, juuri sellaisena päivänä kun siellä on parasta. Tai ainahan siellä on parasta. 😉 Mutta nyt kun olen etsinyt, selaillut, säätänyt ja postaillut Vastavaloon viime marras- ja joulukuun kuvia, tuntuu, että juuri tämä kaamoksen alku on siellä kaikkein tunnelmallisinta, ihaninta. Silti en lähtenyt Pehtoorin mukaan. Pääsen kyllä sitten taas joulu-tammikuussa.

Sitäpaitsi siellä on nyt ”remonttireissu”: porakaivon pumppu tuppaa vähällä käytöllä ruostumaan, ja kerta kerralta sieltä on ollut aina vaan ruskeampaa vettä, jota on juoksutettava aika kauan, että sitä voi juoda ja ruoanlaitossa käyttää. Pumpun uusiminen maksaisi muutaman tonnin, joten Pehtoori sai kaverin mukaansa ja aikovat homman hoidella. Ja aikoivat hiihtääkin. SE ei taida nyt oikein onnistua; vesisade on kuulemma vienyt sieltäkin kauniin 10 sentin lumikerroksen. 🙁

En siis niin kovasti menettänytkään. Ja itse asiassa, totta puhuen: olen niin kaivannut yksinoloa, muutamaa päivää ihan itsekseni. En muista, milloin olisin viimeksi ollut. Pari vuotta sitten? En nytkään tietysti voi ja aio linnoittautua kotiin ja vaille kontakteja, mutta kuitenkin, itekseni. Ah, onnea.

Tosin tänään ei ole oikein simahtaneet hommat. Kuvaamisessahan on joku aallonpohjavaihe menossa muutenkin, eikä nyt iltapäivän studiohommat sujuneet. Enemmän sotkin ja särjin kuin sain kunnon otoksia. Kaiken maailman tunnelmakuvavisioita minulla muka oli, mutta pah! Ei mitään julkaisukelpoista.

Ehkä siirryn käsitöiden ja musiikin pariin. Ehkäpä…

Hiljalleen tasaantumista

Nyt tuntuu, että elämä jotenkin alkaa tasaantua…

Olen jo nähnyt vauvankin, pitänyt sylissä, nuuhkinut vauvan tuoksua, kuunnellut tuhinaa, kuiskannut korvaan ”Tervetuloa, pikkuinen!”. Kahden päivän ikäinen pieni (tai ei nyt hirmu pieni 3540 g/51 cm) tuntuu ihmeelliseltä sylissä. Ihmeeltä. Ihanalta.

Vauvalla on syvänsiniset silmät, paljon veljensä näköinen, mutta minä näen hänessä kyllä samaa kuin isänsä oli vauvana, vastasyntyneenä. Ja onko sillä oikeastaan väliä kenen näköinen – – ihan omanlaisensa suloinen pieni.

Pääsivät tosiaan jo tänään kotiin, kun kaikki oli sekä äidillä että vauvalla kunnossa. Apsun kanssa olivat viisi yötä sairaalan perhehuoneessa, josta Juniori kävi välillä pääsykokeissa AMKiin, ja jonne sitten pääsikin.

Kun tänään menimme käymään heillä kotona Apsu pomppi silmät loistaen eteisessä: tulkaa kattomaan, vauva on täällä, tulkaa pian! – Isoveli oli vähintäänkin ylpeä ja iloinen sisarestaan. Ja lähes yhtä iloinen, että isänsä on viikon isyyslomalla eikä mene töihin illallakaan.

Caritas-sairaalassakin jo parempi tilanne, vaikka sieltä äiti ei vielä kotiin päässytkään. Ja Pehtoori ja sisaruksensa ovat saaneet apen poismenon jälkeen monet asiat ja anopin olot paljolti hoidetuksi ja järjestykseen.

Melkein voisi lähteä mökille. …

 

 

Juhlan aikaa…

Tuntuu että eilisestä aamusta on aikaa kauankin… Eilisestä, jolloin me saimme toisen lapsenlapsemme.

Toissayönä kolmen aikaan Juniori pudotti poikansa meidän eteiseen ja sanoi, että ”me mennään nyt”. Lähtivät synnyttämään – vihdoinkin. Apsu seisoi kalpeana, ruskeat suklaasilmät suurina ja ihmetteli tilannetta, vaikka tilanteesta oli jo etukäteen hänelle kerrottu. Menimme yhdessä nukkumaan, mutta eihän siitä tahtonut mitään tulla. Apsu nukahti kuitenkin paljon ennen mummia, mutta molemmilla yöunet jäivät paljon normaalia lyhemmiksi. Minulla ehkä neljään tuntiin.

Kahdeksalta – taas kerran – puhelinta vilkaistessani, totesin, etten enää haluakaan nukkua, … jäimme odottamaan …

Ja klo 9:23 tuli kuva vauvasta! Terve tyttövauva! Ja kuvan nähdessään isoveli ilmoitti ykskantaan, että se on tyttö! Tauno Tyttö Satokangas.

Vielä emme ole pientä nähneet, mutta Apsu, joka jo eilen isänsä kanssa kävi illansuussa sairaalassa katsomassa pikkusiskoaan, ilmoitti palatessaan, että ”se on ihana”. Ja että ”äitillä ei oo enää iso maha, kun äiti on ollut siellä vauvavarastolla [osastolla] ”!   😉

Eilinen päivä meni ”kiireessä”, enimmäkseen Apsun kanssa, ja sitten illalla meillä oli hyvin pienimuotoiset ”varpajaiset” – vähän pikaisesti kyhäilin sapuskaa jota tulivat sitten nauttimaan myös Juniorin bestis avokkinsa kanssa. Kuinka ollakkaan nautimme pullollisen vaaleanpunaista samppanjaa, ja sellainen hyvä hyrinä (Nalle Puhia lainatakseni) oli ilmassa.

Sairaalasta sain lisää kuvia vauvasta. Ketään ei yllättäne, että minusta hän on tavattoman ihana.

Synnytys oli mennyt verraten (esim. Apsun syntymään) aika nopeasti ja vauvan äiti voi hyvin, isäkin on jo nukkunut.

Apsu oli eilen sairaalasta lähtiessä ollut kovin pahoillaan kun äidin ja Taunon oli pitänyt vielä jäädä sinne, mutta oli jo tänään toipunut, ja tuli reippaana isänpäiväpäivälliselle.

[Jo eilen kävimme Apsun kanssa hakemassa autotallin jemmasta isänsä legoja… tänään sitten kolme sukupolvea niiden parissa… ]

 

Kolmen sukupolven miehille tein ruokaa, ei niin kummoista, mutta kakku oli perinteinen. Meidän perheen ”perinnekakku” ~ italialainen suklaakakku, jota on ollut molempien lasten kastajaisissa, rippijuhlissa, lakkiaisissa ja kymmenissä juhlissa siinä välissä. Nyt vähän eri tavoin koristelin.