Teneriffa Valokuvaus

Kuvia Costa Adejasta – ja muistoja

Seesteisenä (no, aika lailla sellaisena) sunnuntaina päivä on kulunut hiihtäen ja kuvien parissa, – ja aika hyviä täytettyjä kesäkurpitsoja tehden.

Teneriffan reissukuvat ovat nyt paketissa. Costa Adeje ja hotelli -kansiot ovat valmiit. Kansiot  täällä

Costa Adejen kuviin liittyen on lisättävä muutama huomautus: alkupuolella kuvakavalkadia on kaunis (rakenteilla tai korjattavana) oleva kirkko. Se tuli eteemme, kun etsimme hautausmaata, jota emme löytäneet. Kirkon vieressä oli iso rakennustyöprojekti,- ehkä tuleva hotelli/resort – joka oli jäänyt kesken, – syystä tai toisesta. Betonirakenteiden/kerrosten välissä oli aika montakin ”asuntoa” asunnottomille. Onneksi oli kirkas aamupäivä kun siellä kävelimme. En kehdannut kuvata.

Aika pian kirkon rakennustyömaan jälkeen tuli vastaan  – hieman poikkeavan näköinen, erilainen – leiri. Sen kadunpuoleisella sivulla oli lyhtypylväässä lappu, jossa oli QR-koodi (jonka olen hukannut!!!), mutta sen kautta avautui sivusto, jossa kerrottiin tästä (aasialaisesta?) yhteisöstä. Emme kuitenkaan liittyneet joukkoon. (kuvassa näkyy asuntovaunuja, talo, aitoja). Luostari?

Kuvissa näkyy myös ne välähdykset, joita Costa Adejen kävelyreittien varrella oli: Playa des Americas, Adejen kylä, risteilyaluksen näköinen hotellikompleksi, merenrantakuvissa siintää naapurisaari La Comera, se on aika lähellä, kuvissa myös meidän vuoristopatikka Helvetin rotkoon ja sen varren maisemat. Kuvista näkyy sekin, kuinka Costa Adeje on vuorten ja meren välissä – mikä parasta! Ja se on – kuulemma – myös syy lempeälle mikroilmastolle: vuoret pitävät sateet takanaan, meri lämmittää.

Hyvä reissu se oli. Edelleen olen tyytyväinen kaupunki/turistiranta -yhdistelmävirityksestä. Ehdittiin nähdä ja kävellä paljon. Ja niinhän tässä on nyt käynyt, että hirmuinen matkakuume on taas noussut. Voisikohan sitä eläkeläinen toisen kerran samana vuonna lennellä?

Reissukuvien lisäksi, mielenrauhaa hetkauttamaan, Fb:ssä tuli vastaan kuvia lapsuuden maisemista, ennennäkemättömiä kuvia koulutien varrelta, itse asiassa näiden nykyistenkin kotikulmien tienoilta. Muistojen myrskyssä nyt!

Reissukuvien kansiot täällä

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Reissut Ruoka ja viini Valokuvaus

Kuvakansioita kootessa, ja Osakassa!

Melkein kaikki reissukuvat ovat nyt valmiita. Ja niitä on paljon. Teneriffan parin viikon takaisella matkalla otin järkkärillä pitkästi toistatuhatta kuvaa. Miksi? – Minä vaan kysyn, että miksi? Totta kai reissukuvista on iloa itselle ja monille, jotka taitavat seurata tätä blogianikin nimenomaan reissujen ja ruokien vuoksi, mutta että  noin 200 kuvaa/päivä! Eikä nyt ollut kovinkaan paljon ihan tavattoman erikoista, hienoa, hurjan ainutlaatuista, mikä selittäisi muistikorttien täyttymistä. Noh, any way, reissun viimeistä päivää vaille nyt on valmista.

Santa Cruzin kolme ja puoli päivää ovat nyt kuvakertomuksena kuvasivustolla. Olen selvästikin yrittänyt tehdä päivien kulusta ”muistiinpanoja”, kuvannut paikkoja, joita kymmenien kävelykilometriemme matkalla oli. Kaupunkinäkymät, talot, rakennukset, puistot, rannat kertonevat millainen kaupunkimiljöö 200 000 asukkaan Santa Cruzissa on.

Santa Cruzin nähtävyyksiä, paikoin erittäin ikävän näköistä (uutta) arkkitehtuuria, kirkkoja ja Kauppahalli … Kaupunki tuntui olevan sotkuisempi (ei pahasti) kuin isot kaupungit esim. Italiassa. Paikallisliikenne kattavaa ja yksi ratikkalinja, jolla pääsi naapurikaupunki La Lagunaan. Se on vuorilla vanha yliopistokaupunki, Unescon maailmanperintökohde, jossa kävimme kaksistaan retkellä. Sieltä on paljon kuvia. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Sekä Santa Cruzin hotellistamme että Costa Adejen hotellistamme olen (näköjään) ottanut aika paljon kuvia. Tein hotelleista erillisen kansion. Santa Cruzin Iberico Heritage Mencey oli iso, hieno, mutta kuitenkin jotenkin hyvin ”ystävällinen” hotelli. Siinä oli tietysti uima-altaita (mm. merivesiallas, josta tykkäsin!), ravintoloita, isot aulat, mutta myös kasino ja kilpikonna-allas. Se on Ramblasin ja kaupungin suurimman puiston reunalla, oikeastaan ihan keskustassa. Palvekkeelta näkyi vuoret!

Costa Adejen hotelli oli aika tyypillinen rantalomakohteen parempi hotelli. Viiden tähden sekin.

Oikein hyvä sekin, mutta ei oikeastaan mitenkään ainutlaatuinen. Kattokupolista (alla kuvassa baarin pikkukupoli) pidin hyvin paljon. 🙂

Huoneemme parvekkeelta näkyi pieni pala merta. Auringonlaskun aikaan sitä arvostin.

Matka oli Aurinkomatkojen yhdistelmämatka.

Kuvat ruokakokemuksista ja ravintolamiljöistä ovat enimmäkseen kännykkäotoksia, ja niistä teen sitten ruokapostauksen joku päivä ensi viikolla.

Linkki kuvakansioihin on TÄSSÄ. Piipahda hetkeksi valossa ja vihreässä…   (Reissun postauksiin/matkakertomukseen pääset tästä linkistä.)

Huomenna sitten Costa Adejen kuvat!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oulun Pekurin Patiolla on avattu uusi ravintola: Osaka.

Siellä kävimme iltapäivällä (jolloin paikka oli täynnä) syömässä.

Buffetista sushia, tuoreita hedelmiä ja lisäksi lämpimiä ruokia (wokkia, tempuraa, kananugetteja, dumplings, … sekä jälkkäripöydästä pieniä herkkuja.

Viikonloppuna buffan hinta 17,90 €, mikä ei todellakaan ole paljon siitä kaikesta siitä, mitä on tarjolla.

Keskityimme sushiin ja sitten vielä vähän jälkkärihyviä ja olimme oikeinkin tyytyväisiä.

Sushin riisi oli ”tuoretta”, sopivan tiivistä, ja vaihtoehtoja oli monia ja kauniitakin. Soija oli raikasta, ja inkiväärikistäkin pidin. Ei ollut liian etikkaista, eikä sitkeää.

Viiniäkin olisi ollut piccolopulloissa tarjolla. Valikoima minimalistinen: yksi valkkari, yksi punainen, yksi kuohuva, mutta eipä me viiniä tarvittukaan.

Niitä näitä

Helpotusta ja huolta

Tänään aika verenluovutukselle. Heti aamupäivän aurinkoisen, nolla-asteisen hiihtolenkki kympin jälkeen kaupungille.

Hassua, kuinka minä nykyisin oikein odotan, etsin sopivaa välämää, luovutukseen pääsemiselle. Oikeastaan niin on ollut ”aina”. Nyt luovutus siirtyi reissun ja hammasoperaation vuoksi. Ei ole ensimmäistä kertaa näin. Tuntuu, että vuosien, vuosikymmenten varrella juuri matkat tai joku ”sairastaminen” [ml. lapsettomuushoidot, raskaus, imetys tai hammasoperaatiot/leikkaukset, satunnaiset ja säännöllisetkin lääkitykset] ovat pitäneet minut pois Veripalvelun lepotuoleilta.

Ja  nythän on tullut (kaltaiselleni suorittajalle) joku merkillinen tavoitteen asettaminen tähänkin juttuun: aattelin, että siihen asti kun voin luovuttaa (= 70 vuotta) olisi mahtava saada keskiarvo luovutus/vuosi). Mutta eihän se nyt onnistukaan kun luovutusrajoja on muutettu: naiset saavat luovuttaa enää vain 2 – 3 krt/vuosi. Minulla on luvallisia kertoja enää 11 kertaa, tarvitsisin kaksi kertaa lisää. Sitä paitsi: SPR:n tilastoissa eivät mielestäni ole kaikki luovutuskertani!

Luulen, että kestän sen, että luovutan vain ne kerrat kuin on mahdollista. Voihan tähän tulla kaikenmoisia tauteja, hammasremppoja ja reissuja, jotka tekevät toiveeni turhiksi, enkä edes toivotut eivät ole mahdollisia, mutta silti: mielelläni luovutan. Hyvä mieli niistä tulee. Ainakin Oulun SPR:n Veripalvelussa tuntee olonsa (ja verensä!) tervetulleeksi. Joten ehkä toivun numeraalisten lukujen täsmäämättömyydestä, täysin kymppien saavuttamattomuudesta, ja jatkan hyvää harrastusta ilman isompia laskutoimituksia. Mutta: taas kerran suosittelen luovuttajaksi ryhtymistä. Se tekee hyvää. Itselle ja muille.

Kaupunkireissulla piipahdin systerin luonakin. Ehdittiin tovi jutella. Mukava oli nähdä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään vielä blinikausi avattu. Hain Hallista blinejä. Ei mitään intoa meille kahdelle ryhtyä kärtsäämään keittiötä rasvaiseksi, joten hain 2 x 2 valmista, uunissa kuumennettavaa bliniä, vähän lohta ja vähän savuporoa Hallista ja nyt on kylläinen olo. Lisäksi smetanaa ja silputtua sipulia sekä itävaltalaista grüner veltlineriä.

Perjantai-iltaan jälkkäriksi vielä pieni pala jotain merkillistä cheddaria ja lasilliset moldovalaista bastardoa. Hyvä viini, jossa luonnehdinnan mukaan on ”Georgian sydän, Moldovan terroir ja Ukrainan vapaa henki”.  Tänä perjantaina, helmikuussa 2025 haluan uskoa, että niin on. Huolimatta siitä, että maailmantuskaa on. Unissakin. Paljonkin. Välillä. Eihän ne pahat unet ketään auta. Silti.

Hyvää viikonloppua.

 

 

Isovanhemmuus Liikkuminen

Hyvien asioiden päivä

Mummin hommia

”Aja nyt niin lujaa ku Raili-mummu silloin, ku se ajoi yksin mennessään Lapin mökille sillo kerran yöllä!”

Oltiin tulossa Apsun kanssa aamupäivällä kouluhammaslääkäristä, jossa olin häntä käyttänyt.

– Hetkinen, mitä ihmettä tarkoitat?

– No eikö Caritaksen mummu oo ajanu kaikkein nopeiten matkan mökille?

– No niinhän se taitaa olla.

Haukiputaan keskustan läpi terveyskeskuksen hammaslääkäristä takaisin koululle olisi siis pitänyt ajaa reilusti, paino sanalla reilusti, yli 100 km/h, jos olisin ajanut kuten äitini joskus 80-luvulla Hangasojalle huristeli. Tämä legendaarinen hurjastelu pojanpojalla oli mielessä siksi, että tänään oli koulullaan penkkarit, ja abiturientit olivat tulossa karkkienjakokierrokselle alakoulun puolelle, eikä A. halunnut jäädä paitsi tästä huvista ja herkuista. Hyvin ehti, vaikka ihan rajoitusten mukaisesti ajelinkin.

Tämä taisi olla jo neljäs kerta, kun oltiin hammasrauta-asioilla yhdessä. Vaikka eka kerralla meitä molempia taisi jännittää, on sen jälkeen ollut oikeastaan ihan mukava juttu. Ollaan reilu puolisen tuntia ihan kaksistaan, ehditään vähän autossa ja odotellessa jutella. Ja mummikin saa tehdä jotain merkityksellistä, kun on saföörinä ja seurana.

Helmikuun valo

Hyvin ehdin keskipäivän aurinkoiselle ladullekin. Ei aurinko vielä kovin korkealle nouse, mutta tänään se paistoi muutaman pakkasasteen säässä siniseltä taivaalta. Eilisen myräkän ja aamuisen latukoneen jäljiltä latu Kuivasjärveltä (Saaran tallin nurkalta) Auranmajalle oli aivan 10 ++ kunnossa. Metsä kaunis ja kimalteleva, mielenrauhaa suova. Helmikuu oli tänään enimmäkseen lempeä ja tavallaan lämminkin.

Historiaa Valokuvaus VAT

Oppia ikä kaikki vol. xxx

Tänään on satanut koko päivän. Tammikuulta on lumisadevarastoja jäljellä, ja tuntuu, että ne kaikki tyhjenivät ja tulivat alas tänään. Vielä pyörittävän tuulen avittamana. En harmitellut, että jäivät ulkoilut olemattomiin: nyt on mahdollista, että latuverkosto laajenee ja laduilla on lunta pohjaan asti. 🙂 Sitä paitsi oli puuhaa ja menoja tälle päivälle: hammaslääkärireissu vaihteeksi ja hieroja. Molempien jälkeen kerta kaikkisen terve olo.

Monta tuntia on mennyt lukiessa historiaa. Omiakin tekstejä – ihan kuin uutta asiaa! Ja lapsuuden historiaa, perhehistoriaa, 1800-luvun historiaa, arjen historiaa. Melkein tuli (taas) ikävä luentojen pitoa, opiskelijoita, oppimisen ilmapiiriä.

Tulipa tästä ”opetan itse itselleni” -tilanteesta mieleen harjoitustyö, jonka tein Tornion VAT (valokuvaajan ammattitutkinto) -koulutuksessa syksyllä 2015. 😂

Ja toinenkin! Kaikkea sitä! Melkoinen blondi on luennolla touhunnut!

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Karonkka espanjalaisin herkuin

Seminaaripäivä, ja karonkka

Tiistaina voi pitää pienet juhlat.

Ystävän kirjallisen tuotoksen, ihan kelpo romaanikäsikirjoituksen ääreen kokoonnuimme tänään. Meitä oli seminaarissa  kolme historioitsijaa ja pari ”siviiliä”.

Olipa erilainen ”illanvietto-ohjelma”. Olipa mukava. Ja kun kässäri kerran todettiin yksimielisesti ”jatkoon”, oli aika karonkalle. Ei ihan akateemisia perinteitä noudatettu, mutta olipa mukava istua ilta espanjalaisen menun äärellä. Yhtä ruokalajia lukuunottamatta kaikki onnistui. Ja se epäonnistunutkin upposi; ystävät väittivät hyväksi ja söivät mielihyvin. Kuvaa en flanista ottanut.

Kaikenlaista muuta oli tarjolla. Korttelileipomo Ryynin hapanjuurileipiä ja salsaa, chorizomajoneesia, … Almograde on Espanjassa tarjottava levite, lisuke, johon tulee manchegoa, chiliä, tomaattia. Ohjeen olen joskus aiemminkin julkaissut. Hyvää leivänpäällä tai vaikka pastan kanssa: Almograde! 

Alla vähän reseptejä. Ehkä palaan asiaan. [Edit seuraavana aamuna: kikhernekeitto jo lisätty]

Videossa eivät jälkkärit näy… Unohdun joskus höpöttämään ja kuvaaminen jää. Kaikkea ei voi hoksata.

Jo pelkkä horizo-majoneesi on kokeilemisen arvoinen. Videossa näkyvän salaatin kera oikeinkin hyvää.

 

Lohta ceviche

Cevicheliemi

½ punainen chili
2 x 2 cm pala inkivääriä
½ pieni punasipuli
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
2 limen mehua

Leikkaa 300 g lohifilettä kuutioiksi ( 2 x 2 cm) ja laita ne liemeen 6 – 10 tunniksi. Se on siinä.

 

Tortilla Española

3 perunoita
5 munia
1 sipulia
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Leikkaa raa´at perunat (kiinteä lajike) ohuiksi viipaleiksi ja paista ne runsaassa määrässä öljyä. Lisää hetken päästä ohueksi leikatut sipulit. Kääntele varovasti etteivät perunat muussaannu ja anna hautua kunnes ainekset ovat pehmeitä, mutta eivät ruskistuneita (minulla ruskistui, mutta eipä tuo haitannut).

Kaada perunaviipaleet ja sipulit siivilään ja valuta öljy pois.

Sekoita munat haarukalla, sekoita joukkoon perunat ja sipuli. Laita seos takaisin pannulle ja anna sen kypsyä hitaasti suhteellisen miedolla lämmöllä. Käännä hyytynyt seos lautasen avulla ympäri. Kypsymisen jälkeen (n. 15 – 20 minuuttia) voit tarjota tortilla kuumana tai antaa sen jäähtyä. Maistuu kylmänäkin oikein hyvin.

 

Chorizo-perunasalaatti (tätä ei ollut tarjolla, vaan alempi mukailtuna)

  • 1 kg (varhais)perunoita
  • 200 g chorizoa
  • 2 vihreää omenaa
  • 1 punasipuli
  • 1 prk ranskankermaa
  • 1-2 tl savupaprikaa
  • ripaus suolaa ja pippuria

Keitä perunat kiehuvassa suolavedessä, mutta jätä ne napakoiksi.
Jäähdytä kypsät perunat kunnolla ja pilko ne pieniksi kuutioiksi.
Leikkaa chorizosta pieniä paloja.
Pilko omena ja punasipuli pieniksi kuutioiksi.

Sekoita suola ja savupaprikamauste perunoihin. Lisää joukkoon chorizot, leikatut punasipulit ja omenakuutiot.

Sekoita lopuksi joukkoon ranskankerma. Anna maustua hetki ja tarjoile!

 

Paahdettu perunasalaatti ja chorizomajoneesi

1 kg perunaa (Lapin puikulaa)
1–2 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 prk (340 g) hillosipuleita

6 munaa

Chorizomajoneesi

1 (200 g) chorizomakkara
2 dl + 1/2 dl rypsiöljyä
2 keltuaista
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl suolaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi

  1. Pese perunat ja puolita pituussuunnassa. Asettele leivinpaperoidulle uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Pirskottele pintaan kevyesti öljyä, mausta suolalla.
  2. Valuta hillosipulit ja kuivaa ne kevyesti talouspaperilla. Lisää hillosipulit pellille.
  3. Paahda 200-asteisen uunin keskiosassa noin 40 minuuttia, kunnes potut ovat paahtuneita. Nosta tarvittaessa lopussa lämpötila 220 asteeseen.
  4. Valmista majoneesi perunoiden paahtuessa. Kuori chorizo (tarvittaessa) ja paloittele. Laita palat kylmälle paistinpannulle, lämmitä hitaasti kuumaksi. Lisää 2 dl rypsiöljyä ja anna makkaroiden tiristä rapeiksi öljyssä.
  5. Nosta makkarat reikäkauhalla talouspaperille kuivamaan.
  6. Kaada öljy lämmönkestävään astiaan ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  7. Lisää chorizoöljyyn rypsiöljyä sen verran, että öljyä on yhteensä 3 dl.
  8. Sekoita keltuaiset ja sinappi kulhossa. Lisää chorizoöljyä keltuaisseokseen tipottain koko ajan vatkaten, kunnes seos emulgoituu eli paksunee. Jatka öljyn lisäämistä ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten, kunnes kaikki öljy on käytetty.
  9. Mausta majoneesi suolalla, sitruunamehulla, etikalla ja raasta joukkoon kuorittu valkosipulinkynsi.
  10. Keitä pavut kypsiksi suolavedessä, noin 2 minuuttia. Keitä myös munat, noin 9 minuuttia.
  11. Jäähdytä munat, kuori ja puolita. Pese sydänsalaatit ja leikkaa pituussuunnassa lohkoiksi.
  12. Kokoa salaatti latomalla perunat, hillosipulit, pavut, kananmunat ja sydänsalaatti tarjoiluvadille tai kulhoon. Ripottele päälle chorizot, rouhi päälle mustapippuria ja koristele lipstikalla. Tarjoa chorizomajoneesin kera.

Vinkki: Chorizot ja majoneesin voi valmistaa muutama päivä ennen juhlia. Säilytä molempia kylmässä. Nosta molemmat huoneenlämpöön pehmenemään muutama tunti ennen tarjoilua. Paahda perunat ja keitä munat aiemmin samana päivänä.

Illan ainoa lämmin ruoka oli  chorizo-kikhernekeitto [kuva otsikkokuvassa], jonka ohje on Soppa365-sivulta. Väittäisin paremmaksi kuin Jalostajan (tuunattukaan) hernekeitto! 😋 Oikein hyvä talvipäiväsoppa, joka maistuu seuraavanakin päivänä.

Ja toki meillä oli ruoan kanssa viiniäkin.  Espanjalaisia: tuttu Albariño   ja Nivarius.

Nyt on vähän sellainen: ”koska me voidaan”. Tiistaina eläkeläiset voi.

Niitä näitä

Puuhastelua keittiössä ja koneella

Paljon alulle pantua, melkein valmiiksi tehtyä tänään.

Teneriffan kuvien editointia jatkanut. Vähän opiskellut tekoälyjuttuja, joita kyllä vähän vierastankin. Ehkä siksi, että tunnen olevani valokuvaaja, en kuvien tekijä. Mutta samapa tuo. Enää tässä vaiheessa…

Huonekasvien (jukkapalmut kasvaneet turhan suuriksi) leikkaamista, huoltoa, putsailua, multaamista. Ja sehän aiheuttaa sitten siivouksen tarvettakin. Mutta homma tälle vuodelle hoidettu.

Ja huomista varten sapuskan esivalmisteluja ja olen samalla tehnyt jo postausta sapuskoista. Kollaaseissa otoksia reissun ruokapöydistä.

 

Näistä jotain ideoita sain, ja kokeilen.

Mutta vasta mañana (manjaana) ~ huomenna.  Huomenna tulossa muutamia reseptejä – toki sopivat helmikuun pakkaspäiviinkin.

 

 

Niitä näitä

Ei kiinnostavaa

Ei mitään merkille pantavaa.

Tai siis, kuten nuorisokielisesti sanotaan: ”Ketä kiinnostaa?”

Vaikea kertoa tästä päivästä. Mutta kun kuitenkin tapana on. Joka päivä jotain kirjattavaa. Ja edelleen kuten tapana on, niin hyviä asioita tähän:

Hyvän unen jälkeen ikkunaverhot avattua näen, että on hyvä sää:  vähän pakkasta, ei sadetta, taitaa tuulla, mutta silti puissa pysyy lumi. Siis hyvä.

Ei mitään luvattua, ei mitään velvoitteita, ei välttämätöntä.

Hiihto kulki niin hyvin, ettei tänä vuonna kertaakaan aiemmin.

Parin viikon takaisen pienen leikkausoperaation jälkeen tikit viimeinkin lähtivät.

Yksi hyvin paljon ilahduttava, hyvää tekevä ja taidokaskin, päivitys FB:ssa.

Tein hyvää ruokaa. Koekeittiössä Espanja-teema jatkuu. Tiistain menu alkaa olla selvillä. Chorizo taipuu moneen.

Tietokoneen tukkoon täyttyneen kovalevyn puhdistuksessa löytyi yksi kauan hukassa ollut tärkeä tiedosto! (Koska tässä listassa on vain hyviä asioita, niin en mainitse, että sekä pöytäkoneen että läppärin kovalevyt ovat TAAS täynnä. Enkä minä enää edes juuri mitään kuvaile! Kuka tukkii giga-kaupalla tiedostokansioita!)

Uusi hyvä proteiini-välipala on löytynyt: Skyr Kookos-sitruuna on nyt uusi herkku. Herkku nimenomaan, sillä ei mikään kaloriton juttu ole tämä.

Niitä näitä

Helmikuun siedätystä

Vuoden ensimmäinen, tänä vuonna hyvä kuukausi (2 vkoa mökillä, 1 vko Teneriffalla), on takana, ja nyt on edessä vuoden turhin, minulle ´vaikein´ kuukausi. Helmikuu = februarfobia.

Tosin nyt, kun päivät eivät ole enää sidoksissa yliopistolehtorin työvuoden hommiin, kun ei ole keskitalven työkiireitä, joiden vuoksi moni muu asia jää retuperälle, ei kuukausi niin kinkkiselle tunnukaan. Ainakin tämä kuukauden ensimmäinen päivä on sujunut oikein hyvissä merkeissä.

Ja jo asennetasolla olen päättänyt selättää tämän keskitalven kipupisteen. Hyvä on, hieman dramatisoin: ei tämä nyt niin vaikeaa ole. Kai. Enää. Ehkä. Toivottavasti ei.

Ensinnäkin: tänään Oulun latukartalla on monta pätkää huollettuina ja lupaavina. Ainakin aamulla netistä tsekatessa näytti siltä, että vihdoin pääsee ladulle täälläkin. Ei mitään syytä, miksen olisi ajellut autolla Herukkaan, Risuniittyyn, ja lähtenyt kympin lenkille. Hyvä! Erinomaisen hyvä juttu.

Toiseksi. Helmikuussa on latujen lisäksi muutakin hyvää: laskiainen. Paitsi että tänä vuonna laskiainen ja sitä myöten myös pääsiäinen ovat hirmu myöhään (laskiaissunnuntaita vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä ja vuonna 2025 se on 2. päivä maaliskuuta ja laskiaistiistai 4.3.)

So what! Me oltiin muksujen kanssa päätetty, että tänään on aika laskiaispullille, ja sillä mentiin! Ja he ehdottomasti halusivat itse täyttää pullat: Nutellaa (tosin mummille ja papalle mantelimassaa) ja kermistä, joka Apsun itse pitää ehdottomasti saada Kenwoodia käyttäen vatkata.

Lapset olivat toivoneet nimenomaan pieniä pullia: ”voi sitten syödä monta!” Aika hyvä pointti.

Helmikuun eka on siis selätetty onnistuneesti.

Niitä näitä

Unohtuiko jotain?

Että oli vaikea liikkeelle lähtö!

Heräsin hyvinkin ajoissa, varsinkin siihen nähden, että ensimmäinen sovittu juttu oli puolikolmelta, jolloin olin luvannut olla hakemassa lapsia piipahtamaan meille. Joten aamuseitsemältä heräämisen olisi pitänyt riittää siihen, ettei mihinkään olisi tarvinnut hopusti rientää.

Aloin tehdä lähtöä yhdeksän jälkeen, ajatuksena hoidella erinäisiä asioita kaupungissa, käydä jossain tepastelemassa, …

Ja jo lähtö tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta: avaimet, maksuväline, puhelin, auton avain, kotiavain, nastakengät, kauppakassi, pipo – ennen kuin nuo kaikki olin muistanut ja löytänyt! Huoh!  Ja sitten pihalta takaisin, nappikuulokkeet – lenkillehän olen menossa kuitenkin. Siis riisu nastakengät, hae kuulokkeet keittiöstä. Ja eikun uusiksi. Samalla tyhjennän toppatakin taskut roskiin, – mitä kaikkea sitä niihin kertyykään! Ja pihalla hoksaan, että kauppalappu jäi eteiseen, – vai heitinkö juuri äsken, juuri sen roskiin? – Ei muuta kuin dyykkaamaan! Siellähän se.

No nyt on kaikki, eikun menoksi. Tarkistan vielä auton takakontista, että onhan siellä se Konttiin vietävä kassi (minä sain kuin sainkin eilen kesävaatteet lajitelluksi ja hyllytetyksi ja ylimääräiset. käyttämättömät, isohkot, tarpeettomat pakatuksi ja vietäväksi kierrätykseen) sekä öljykynttilä haudalle lyhtyyn. Check – kaikki mukana!

Ajelin kaupunkiin, vein pari lupaamaani kirjaani historiaharrastajalle (ilahduttaen ja helpottuneena, että hyllyissäni on nyt muutama dupletti vähemmän).

Sitten kohti hautuumaata, tekemään lumityöt vanhempien haudalle, viemään kynttilän ja kertomaan kuulumiset. Ei, en kerro heille kaikkea, olisi vähän ikäviäkin kuulumisia, mutta mitäpä niitä kertomaan. Kunhan itsekseni tupisin.

Ensin hoksaan, etteihän minulla ole mukanani pikku lapiota. Sellainen on parikymmentä vuotta ollut auton perässä kaiket talvet, juurikin haudalla tehtäviä lumitöitä varten – ei ollut tänään. Noh, auton varrellinen lumiharja vältti. Seuraavaksi hoksasin, että onhan minulla kynttilä, – mutta ei tikkuja sen sytyttämiseen, eikä edes sytkäriä hansikaslokerossa kuten tavallista! Siispä kävelin läheiseen Cittariin ostamaan tulitikut. Mikäpä siinä. Kävellähän olin aikonutkin.

Sitten viemään kassillinen kampetta Konttiin. Ajattelen, kuinka onkaan hyvä, kun vähä vähältä tyhjennän kodistamme tarpeetonta, ja siinä samalla näen Kontin arvovitriinissä vihreän Mariskoolin, jollainen kokoelmastani puuttuu. Siispä 20 € ja 18. kulho on leivinuunin päällä!

Tässä vaiheessa muistutin, että on hyvä osata nauraa itselleen, ymmärtää, että tällaistahan tämä mun kanssa on. Ei se tästä kummene. No hard feelinngs.

Seuraava rasti Kauppahalli: kummipojalta kävin ostamassa turskafileen ja katkarapu-chili-herkkua. Niistä ja perunoista tein ”kanarialaisen” dinnerin meille: ”hake & papas arrugadas”. Jos kääntäisi tuon aika lailla ronskisti niin ”kalapuikkoja ja suolapottuja”, – yhdenlainen fish & chips. Turskaa leivitettynä panko-jauhoissa sekä kanarialaisittain tuhdissa suolavedessä keitettyjä perunoita.  Ja hyväähän se oli! Tammikuisessa Oulussakin.

Ja tässä vaiheessa (siis jo paljon ennen ruokaa) hakemaan muksuja. Eiku! Just ja just muistin, että olinhan tilannut leipiä Korttelileipomo Ryynistä. Siis hakemaan ensin ne. Sitä ennen ehdin vähän aikaa kävellä aurinkoiseksi muuttuneessa iltapäivässä. Kuinka kaunista Hartaanselällä olikaan! Ja NYT näin eka kertaa siellä talvehtineen joutsenpariskunnan (vai jopa perheen) toisen puoliskon! Parikin ystävää on vinkannut joutsenten elosta jokisuistossa, mutta vasta nyt näin! Ja aurinko!

Sitten A & E! Nyt lapset terveitä, eloisia, kuulumisia ehdittiin vaihtaa ja he saivat tuliaisensa. Apsu jaksaa ilahtua jalkapallopaidoista vuosi toisensa jälkeen, Eepi yksisarvisista. Huomista ruokalistaa suunniteltiin yhdessä: johan se on Nutella-laskiaispullien aika! Ja lohta ja perunapalleroita pääruoaksi. Sopii minulle. 🙂  On viikonloppu kotona. Hyvä näin. Kunhan muistan kaiken.