Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄  olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä  hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

 

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Mökkielämää

Mökkihöperöilyä ulkona ja sisällä

Vähän sellainen ”silppupäivä”. Monta pientä puuhaa. Askeleita sinne, tänne. Sisällä, ulkona, ihmisten ilmoilla, metsässä. Yksin, kaksin.  Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta.

Aamupäivällä tein valmiiksi tämänvuotisen ”beaivini”.

Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Näitä on mukava tehdä, tulee vähän mieleen palapelit, kirjoneuleet, askartelut… Joskus näkee matkailumainoksissa, Instassa, hienoja pikkukivistä tehtyjä maataideteoksia esim. uimarannoilla. Ehkä näitä minun värkkäämiäni voisi pitää niiden kaukaisina, pohjoisina, vähän – eikä niin vähänkään – yksinkertaisina kuudensina serkkuina. 😆

Ensimmäiseni tein syksyllä 2020, jolloin monessa suunnassa terveyshuolia, silloin taisi olla jotain terapeuttista tuossa puuhailussa.

Toisen tein viime vuonna, ihan muuten vaan.

Ja tänä vuonna sitten, koska minusta tuommoinen on mukava pihakoriste meidän vuosisatoja vanhan aihkin juurella. Tänä vuonna kokeilin erilaista materiaalia, ei ”kasviperäistä”, vaan enimmäkseen kivistä. Kaikki muut paitsi tuo keskellä oleva kvartsiittimurske ja reunimmaisen kehän valkoiset liuskeet ovat mökkipihalta tai tuosta tieltä. Kvartsiittia on alueella aika paljonkin, mutta ei meidän pihalla, joten nuo muruset olen joskus keräillyt Kutturantien varressa olevan lanssipaikan reunoilta. Siellähän oli viime vuonna se hieno kvartsiittikoirakin.

Pehtoori sai jo eilen valmiiksi uuden lintujen ruokintatolpan! Siis kelon, jossa on oksa ruokintapallon ripustamista varten. Nyt sopii pihapiirin hyvin.

Myös tuikitärkeä käpyjenkeräys-installaationi on kohentunut näinä päivinä. Olen vuosikausia, varmaan viisi vuotta täyttänyt pihapiirissä olevaa isoa monttua kävyillä, joita pihan poluilta ja mökkien välistä olen ohimennen keräillyt. Joskus olen lähimetsäretkellä saattanut jonkun männyn juurelta kerätä pussillisen käpyjä, ja nyt monttu alkaa olla jo täynnä. 😊 Näin tähdellisiä hommia täällä.

 

Käytiin kylillä kaupoilla ja tankilla, Kaunispään huipulla, paitsi lounaskahveilla, myös katsomassa se aiemmin mainitsemani valkoinen pallo. Ja kyllä, kyllä se ehkä saattaa jopa olla joku tutka. Natoon liittymisen jälkeen täällä pohjoisessa on kuulemma aika lailla kaikenlaista rakennuspuuhaa… Siis ei todellakaan tiedetä, onko tuo mikään sotilaallinen juttu, mutta vähän sellaiselta ainakin vaikuttaa.

Iltapäivällä vastasin tarjouspyyntöön, pieni ravintolakuvausjuttu vain, ja tuli mieleen kun viime maanantaina olimme Ivalossa ja siellä K-kaupan seinällä oli sellainen ilmoitustaulu, johon voi jättää omia ilmoituksia. Siellä oli tällainen: ”Mies ja klapikone 80 €/tunti” . Kummasti hymyilytti, ja aattelin tänään, että mitähän asiakas sanoisi, jos vaan lähettäisin viestin: ”Nainen ja kamera 80 €/tunti!” 😄  En lähettänyt.

Koska sadekuurot, viilentynyt ilmanala, harmaa taivas, ollaan oltu ilta sisällä. Mökkihöperöilyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia  (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Mökkielämää

Toimen päivä – ilolla

Touhun ja toimen päivähän se tästäkin tuli. Ja ilon kautta!

Pehtoori on aamutuurissa, siis heräilee turhan aikaisin, joten niinpä minäkin. Seitsemältä oli aamiainen jo syötynä, ja päivän tekemisiä jo suunniteltiin.

Oli tänään käytävä kaupassa; toissapäiväisestä Ivalon reissusta huolimatta tämän päivän kauppalapussa oli yhdeksän pientä juttua. Ja eihän ”pikku Kuukkelissa” ollut niistä kuin viisi. No eipä maailmani moisesta paljon järkkynyt. Ostin kompensaatioksi jätskiä. 😉 Monta erilaista tuuttia. Loppuviikon jälkkärit ovat tarpeen vaatiessa siis jo valmiina.

Kuten Kuukkelille kuuluukin, joulukoristeita oli vielä paljon esillä. Mitäpä noita jatkuvasti roudaamaan paikalleen ja pois. Ja pikku Kuukkelihan jää pian historiaan, kun uusi, uljas kauppa nousee tuhkasta. Näyttää, että se täyttää koko tontin!

Ruoanhankintaan liittyi seuraavakin ”toimi”. Ajeltiin Sodankylän puolelle, kävelemään tavattoman kauniiseen metsään. Aamupäiväaurinko siivilöityi kauniisti kuivaan mäntymetsään, jonne koivut toivat väriä ja kesää. Tasaista maastoa, vähän aluskasvillisuutta, ei ”vitikkua” (kuten meillä oululaisilla on tapana sanoa). Niin kaunista, raikastakin, hyvä kulkea. (ks. otsikkokuva).  Ja löytyihän niitä taas korvasieniäkin!

Ja halokin syntyi puolenpäivän aikoihin.

Sitten takaisin mökkipihaan puuhailemaan, kumpainenkin omiaan. Kummasti sitä vaan on kaikkea mukavaa puuhailua, liikkumista ja siistimistä, järjestelyä ja ”rakentelua”.

Ja osasinhan minä huilaillakin. Istuskelin pitkään puron rannalla, meidän uudella notskipaikalla. Chattailin perheen ja amicien kanssa. Katselin (ja kuuntelin) puroa, maisemaa, pilviä, taivasta. Kunhan olin. Osasin minä!

Saunan jälkeen tänään sitten korvasienimuhennosta, ja parsaa ja pekonia. Salaattia ja leipää. Juhlaruokaa siis tänäänkin! Ja samalla kutsu puron yläjuoksulle – ”Lähes naapurilla” pienimuotoiset harjakaiset. On erinomaisen hyvä idea viettää puuvaraston/aitan harjakaisia. Ja vaihtaa kuulumisia, kerrata kaikki aiotut projektit siellä ja täällä. 😀

Hyvä päivä tänään, tänäänkin.

Liikkuminen Mökkielämää

Patikointikausi alussa 💚

Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.

Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…

Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.

Ja tänään samassa kohdassa.

Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!

Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.

Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.

Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista.  Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!

Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.

Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.

Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂

Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.

Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.

Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita,  hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen.  [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Mökkielossa sää määrittelee tekemisiä enemmän kuin kaupungissa. Aamupäiväksi lupasi aurinkoista, aika lämmintä (+ 16 C ja pientä tuulenvirettä), iltapäiväksi sadetta, mahdollisesti ukkosta.

Sen mukaan suunniteltiin tekemisemme: Pehtoori aikoi tehdä viemärinkaivolle uuden kannen (minun 10 vuonna sitten omin käsin nikkaroimani on ollut jo vuoden pois aktiivisesta palveluksesta) ja minä päätin käyttää vielä muutaman tunnin tienvarren maisemointiin.

Oli mitä parhain sää puuhailla, mutta pilvet lähimetsän takana puoleltapäivin jo uhkaavia, joten aloimme tehdä lähtöä kauppareissulle.

Ivalossa taas perinteiset:
K-Rauta (uudet pihaharjat, pihlajille uuttta suojaverkkoa)
X-piste (pesuaineita, roskapusseja, ja yllätys, yllätys Lettlopi-lankoja, vaikka olen päättänyt, että kesällä en kudo. No toinen hiha jo melkein valmis… 🙂 La Promesaa ei voi katsoa ilman neuletta. Mitään ei voi katsoa ilman neuletta.)
Alko (Asio Otus Rosado – voidaan suositella. Oivallinen mökkiviini, sopii kesäiseen keveään keittiöön, salaattien ja vaikka pizzojen seuraan, ja aurinkoisille terasseille, piknikeille, vegaaneille. Litran muovipullo maksaa alle 12 €. Ostimme kaksi.
KORJAUS: Olen linkittänyt väärän viinin. Tässä on oikea linkki.  Tätä ”kesäroseeta” meillä on kaksi pullollista. Niiden koko on 1,5 l ja niiden hinta on 18,50 €/plo.
K-market (kolme isoa kassillista ruokaa ja jätskit myöhäiseksi lounaaksi. Ei tullut mun lempparia tuosta Magnumin uutuudesta)

Tällä kertaa ei mitään asiaa apteekkiin. Ei mistään syystä. BTW: Olen tässä jo pari viikkoa jaksanut ääneen joka päivä ilokseni ihmetellä ja kiitellä, että minun olkapääni on oireeron. Näin siitä huolimatta, että eilenkin kyllä sitä rasitin ihan reippaasti. Ei tällaisia useita peräkkäisiä kivuttomia päiviä/öitä ole ollut vuosikausiin. Nyt vähän pelottaa, että ”kell onni on, se onnen kätkeköön”; mie kun olen nyt ääneen tällä leuhkinut, niin mitenhän nyt käy …

Ivalosta lähtiessä teiden pientareilla kulleroita, keltaiset nauhat kilometrien mittaisia. Nyt niitä on iso kimppu myös tässä pirtinpöydän maljakossa.

Kohti Saariselkää tullessa sää synkkeni, satoikin välillä. Ja Kaunispään pohjoispuolella huomio kiinnittyi valkoiseen palloon tunturin laella. Naton? Joulupukin? Matkailujuttu? Ufo? – Käymme lähipäivinä katsomassa lähemmin.

Illan ohjelmassa minulla oli korvasienten putsaus, ryöppäys ja pakastus. Onhan se aika hidasta puuhaa, mutta sen väärti. 12 annospussillista (4 hengen kastike tai muhennos) odottaa pakkasessa juhlahetkiä. 

Nyt alkavat mökki, pihapiiri ja mökkiläiset olla mökkimoodissa. Ollaan valmiita tunturiin.

Mökkielämää

Suvisunnuntai ihan metsässä

Suvisunnuntaiaamu mökillä levollinen. Kaurapuuroa ja kahvia, suunnitelmia. Ei mitään välttämätöntä, mutta vaihtoehtoja moniakin.

Lähdimme aurinkoiseen metsään Ahopäänojanhaaran yli (= ”tulvaoja”, joka kulkee tuossa mökkitien eteläpuolella ja joka nytkin on melkein kuiva). Eilisen menestyksekkään korvasienestyksen jälkeen innostuneina taas hakemaan vähän lisää; keräilytalousvaihe menossa 🙂 . Vähän löydettiinkin, ehkä kolmannes eilisestä. Hyvä juttu sekin.

Ja alkukesän metsässä on ilo kulkea. Jossain vaiheessa lähdimme omille suunnillemme, mie ”eksyin” aika kauaskin Hangasojan alajuoksulle: ennen kulkemattomia paikkoja, muutamia sieniä, paljon puron solinaa, kaunista metsään siivilöityvää auringonvaloa, kumpuilevia metsäkankaita.

Puolenpäivän jälkeen mökkitontin siistimisen viimeistely ja samalla viime kesäisen viemäröintityön jättämän ikävän näköisen tienvarsiryteikön maisemointia. Pitkään harkitsin, että siinä samalla hetkellä soitan ja tilaan kymmenen kuutiota multaa, vähän soraa ja muutaman sata neliötä kunttaa. Päädyin kuitenkin edullisempaan ratkaisuun: koetan itse täytellä rooppeja ja peitellä ryhmyistä piennarta. Hyötyliikuntaa samalla. Huomenna voin olla eri mieltä.

Välipalan nautimme mökkiterassilla, saunoimme, ja kyllä minä hyvinkin uskalsin pulahtaa purossa.

Äsken vielä piipahdin pihalla, metsässä, purolla. EU-vaalituloksia odotellessa jakso tai parin La Promesaa.😉 Tällä mökkilomalla Netflixin elokuvat taitavat jäädä katsomatta.

Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Lappi

Pohjoiseen pakoon itikoita – ja muutenkin 💚

Tänään oli aika ja mahdollisuus. Kesäkuun alun jo perinteinen mökkireissu vähän tavallista myöhemmin, mutta väliäkö sillä; nyt oli hyvä välämä lähteä Lapin kesään ja Oulun itikoita pakoon. Täällä sääskiä ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Kaksistaan lähdettiin, vaihtoehtojahan oli välillä useampiakin, mutta nyt näin ja ehditäänhän vielä muidenkin kanssa. Levollisena lähdettiin sikälikin, ettei Jäälin suunnalla kovin akuuttia huolta juuri nyt. Nyt ei voi enempää tehdä.

Kotipihalla kukkien kastelu ja vielä kylmälaukun/laukkujen pakkaus aamusella, ja ennen yhdeksää tien päällä. Yllättävän paljon liikennettä, ja Keminmaa – Rovaniemi välillä kaksi isoa, letkoja muodostavaa tietyötä, joiden seurauksen matkavauhti vain 30 – 80 km/h. Ehkä noin 20 minuuttia, puoli  tuntia tavallista kauemmin kesti matka Roihin. Tällä kertaa kun kerran oli aikaa yllin kyllin, ajelin Rovaniemen keskustaan ja mentiin vihdoin käymään Sisustus & Cafe -putiikissa/kahvilassa. [Vahinko että jätin kameran autoon, mutta ehkä kännykuvatkin kertovat olennaisimman.]

Vanha asemavahdin talo (vuodelta 1910) on ollut taidenäyttelyjen yms. paikka, ja viimeiset seitsemän vuotta siinä on ollut pieni, pittoreskin näköinen kahvila, jossa ei koskaan ole tullut käytyä. Tänään tuli. Onneksi.

Siellä oli hyvää kahvia ja lämmintä pullaa (korvapuusteja ja voisilmäpullia, joista ei ehditty ottaa edes kuvaa kun niin täpinöissämme niistä nautimme. Ja tiedättekös, mitä ne maksoivat! Iso muki kahvia ja iso lämmin, kotipullan veroinen, jollei parempikin = yhteensä 3,50 euroa! Mukavan palvelun kera. Miksi enää mennä Napapiirin Shellille?

Putiikki-kahvilassa oli monta huonetta kukkuroillaan piensisustustavaroita, kankaita,  – ja vaatteitakin. Kivoja lautasliinoja ja laadukkaita saippuoita ei ole koskaan liikaa, ja yksi pieni uusi talolyhtykin lähti mökille mukaan.

Hangasojalle päästyämme asettauduimme, kaikki paikalleen ja toimimaan, ja illansuussa, melkein aurinkoisessa säässä touhuilin pari tuntia pihapiirissä. Enimmät kevättuulten katkomat oksat pois, haravointia, siistimistä, tuoksuista ja valosta nauttimista. Keittiön puoleisessa linnunpöntössä kirjosiepolla poikaset, puron vesi korkealla niin kuin aina kesäkuussa, pikku kuuset selvinneet talvesta, eivätkä porot olleet päässet suojattuja pihlajia napostelemaan. Lapin kesä on jo hyvällä alulla.

Kaikki hyvin. Edessä mökkiviikko tai puolitoista,  ehkä melkein kaksi?,

Huomenna enemmän kuvia…

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt 

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen!  Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä?  –  Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin  aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Isovanhemmuus

Kalajoelta kotiin

Uni loppui Kalajoella kuuden jälkeen, siirryin makkarista olohuoneen sohvalle lueskelemaan ja vähän ennen seitsemää viisivuotias heräili toisen makkarin kerrossängyn yläpedillä, tepsutteli avojaloin olkkariin ja käpertyi kainalooni. Supateltiin, oltiin, levättiin vielä. Ja jotain suolaista minulla silmänurkissa. Liekö kylpylän vesi kirvelsi aamullakin vaiko vielä flunssan jälkiseurauksia?

Hotelliaaminen oli aika perus, mutta muksut arvostivat kovasti vohvelin paistomahdollisuutta – ja Nutellaa!! Tarvittiinhan sitä energiaa, kun me kolme  aioimme mennä vielä aamupäiväpolskinnoille kylpylään ennen huoneen luovutusta. Reilu tunti ehdittiin laskea vesiliukumäkeä, uida pitkässä virrassa, harjoitella sukeltelua, lillua porealtaissa (”ollaan niinkuin makaronit kattilassa”). Pehtoori & poika lähtivät lenkille.

Lounaalle ajeltiin Tapion tuvalle, ja sen puodista molemmat lapset löysivät mieleistään osteltavaa papan antamilla lomarahoilla: Eepille pehmokissanpentu ja yksisarvislehti, Apsulle EM-jalkapallon erikoislehti. Risto Räppääjä -äänikirja kuului autossa ja matka taittui nopsasti alle kahdessa tunnissa. Ja aika monta kertaa kuulin, että ”sitten kun me ens kerralla mennään Kalajoelle”, ”milloin me mennään uudestaan”, ”kylpylä oli kyllä hyvä”, – ja vaaaauuuuuu. Se oli tämän lomasen hokema joka suusta, yhteen ääneen ja erikseen, moneen kertaan, illalla ja aamulla ja vähän joka asiaan: vaaaaauuuuu-uu. Kyllä oli yllin kyllin wau-efektiä parissa päivässä!


Siinäpä ne mun rakkaat vuoren valloituksessa.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Kalajoella

Ollaan ”kesälomamatkalla jossain Pohjois-Pohjanmaalla”.

Lähdimme aamupäivällä, ja koska hyvä palvelu, saimme hotellihuoneen jo kahdelta. Puolikolmelta olimme hotelli Santa Claus & Sani Fani -kylpylän altaassa. Me kaikki viisi: Pehtoori, minä, Juniori, Apsu ja Eepi.

Niin hyvä mieli, olo ja ilo.

Hotellin ravintolassa kelpo ruoka, lapsiystävällinen palvelu. Todella. Ja Eepi söi! En ole sellaista ruokahalua hänellä ennen nähnyt.

Hieman vastentahtoisesti lapset suostuivat vielä iltalenkille – ainakin mummin oli päästävä merenrantaan. Lopulta viihdyimme siellä kaikki.

Iltapala hulppean neljännen kerroksen sviitissämme (hinta paljon alle sen kuin olisimme Helsingissä kahden hengen huoneissa).

Pidimme vielä ilta-auringossa parvekepartyt: sipsejä, paistettiin croissanteja ja jälkkäriksi Kalajoen torilta haettuja metrilakuja.Kello on kymmenen. Istun yksin parvekkeella. Levollisena, lämmössä, tässä hetkessä, auringon paistaessa vielä korkealla. On kesä.

[Kännykällä postailu vähän vaatimatonta, mutta päivä suurenmoinen.]

 

Historiaa Isovanhemmuus

Turkansaaressa kesäpäivää viettämässä

Turkansaaren ulkomuseo avautui tänään. Toisin kuin liikennepuisto, jonne lapset olivat isänsä kanssa aikoneet mennä.

Ehdotin sitten lomalaispoppoolle, että mennään porukalla käymään Turkansaaressa, eikä kellään ollut mitään sitä vastaan. Minä lähdin pyörällä jo ennen puoltapäivää, ja muut tulivat autolla: meillä oli treffit sillalla yhdeltä.

Juniori on käynyt ”joskus lapsena, kai.”, Eepi ei aiemmin, Apsu viime viikolla luokkaretkellä, mutta eivät olleet päässeet minnekään sisälle: ”Ja sitten kun se opas siinä navetan eessä kerto meille tästä paikasta, niin siihen tuli iso amppari, ja me vaan väisteltiin sitä.” Pehtoorin kanssa on käyty parikin kertaa yhdessä: kaikki ne kerrat ovat tainneet olla 27.8. Ensimmäisen kerran vuonna 1983, kun tahdottiin.

Hääpäivien lisäksi minä olen käynyt siellä työni vuoksi, kerran esitelmöimässäkin, ja siellä kävin kuvaamassa ammattiopiston hakemukseen vaadittavaa portfoliota, Vastavaloon (kuvapankki) olen siellä kuvannut ja sitten viimeisten viiden vuoden aikana pari, kolme kertaa kesässä pyöräillyt sinne lounaskahville tai limpparille. Se on jotenkin hirmu tärkeä paikka minulle. Siksikin oli sellainen hyvän mielen iltapäivä olla siellä rakkainten kanssa.

Varsinkin Eepi oli innoissaan, Apsukin, mutta hänhän nyt ei varsinaisesti juuri koskaan hihku riemuaan. 😊 Vekara-vintti (jossa 50- ja 60-lukujen lasten maailmaa) taisi olla molemmista paras.

Myös tukkikämpät ja elämä niissä (koetin kertoa) kiinnostivat poikaa. Tuulimyllyssäkin käytiin sisällä, – sen toimintaa ja tarkoitusta on diginatiiveille, sähköisessä ja moottoroidussa arjessa eläville, kaupunkilaisille lapsille vähän vaikea selittää. Kiinnosti se kuitenkin.

Yksi kohokohdista Eepille oli kun pääsi ihan lähelle pikkuruista pupua, joka lymyili tervavenekatoksessa.

 

Käveltiin puolen kilometrin luontopolkukin, ja sitten kahvilaan. Jätski oli just oikea välipala.

Pirtin katossa olevista leivistä kerroin, että häitään Turkansaaressa viettävät morsiamet, kuten minäkin, leipovat orsille leivän, ja  sen jälkeen lapset yrittivät kovasti etsiä minun leipomaani. Yrittivät vaikka kuinka selitin, että se on jo ajat sitten hajonnut, oravat syöneet tai se on vaan otettu pois uusien tieltä. Eepistä se oli epiä.

Lapset ovat jo monta kertaa mumminsa kanssa kulkeneet ja kiertäneet museoissa, että tietävät että museokaupoissa on kaikkea mukavaa pientä. Löytyihän sieltä ötököiden tarkkailuun suurennuslasipurkki ja pikkuruinen mobiiliauto. Ja olipa hyvä, että viivähdettiin siinä museoputiikin tienoilla tovi; tuttu vuosikymmenien takaa. Itse asiassa juurikin niistä ajoilta, kun me Pehtoorin kanssa vasta styylailtiin. Olipa mukava.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Paljon liikkuvia tekijöitä

Joskus viikkoja sitten suunniteltiin, että tänä aamuna lähdetään ajelemaan Hangasojalle.

Muonitusvahvuuteen oli merkitty me kaksi, Juniori, Apsu ja Eepi. Juniorilla kun ei vielä (työpaikkaa syksyllä vaihdettuaan) ole moniakaan kesälomapäiviä, ja kun ensimmäinen lomapätkä sattui ja sopi lasten toisen vanhemman perheen kesälomasuunnitelmiin siten, että heti kesäkuun alkuun olisi viikko aikaa viettää Lapin mökillä, niin mikäs siinä. Lähdetään vaan!

Mutta muuttuvia ja liikkuvia tekijöitä on todettu aina olevan.  Juniorin ja lasten mahatauti ja minun flunssani on jo ”taputeltu”, ja kuten poika viime viikolla totesi: ”Sairastetaan nyt, niin ei sitten mökillä tarvi.” Näin tehtiin.

Nyt lasten vähän puskista tullut totaalinen haluttomuus lähteä istumaan 2 x 500 km autossa muutamassa päivässä, vähän epävakaa huolitilanne Jäälissä etc. sai meidät tekemään varasuunnitelmia. Niinpä me lähdetään kaksin möksälle vasta ens viikonloppuna. Kait. Toivottavasti. Ehkä. Jos.

Tänään lapset tulivat pihapeleihin, mutta meillähän meni leipomiseksi. Ihan omin pikku kätösin leivotut pullat, pienen Nutella-sipaisun saattelemana olivat mitä parhain kesälomapäivän välipala meidän pihaHuvilassa.

Kaikenmoista höpöteltiin. Suunniteltiin yhteistäkin tekemistä tuleviin päiviin. Pikku reissu edes.

Tänään jo pääsin taas pyöräilemaan! Että se tuntui hyvälle. Ja mikä ihana ilta onkaan. Tyven, itikaton, lämmin, ja valoa! Paljon valoa.

Muistikuvia

Kaikkea!

Tänään on ollut niin paljon kaikkea. Huolta, iloa, surua, iloa, flunssaa, joka vaan jatkuuuuuuu, mutta tokenee välillä hetkeksi, iloa, ylioppilasjuhlat, joihin lupauduin kuvaajaksi (ehkä virhe!!), lupauksia, sanoinko jo että iloa ja huolta!

Yo-juhlat tai mitkä tahansa valmistujaisjuhlat, väitökset, publiikit, ammattitutkintojuhlat, kaikki ne, joissa pitkä rupeama ammattiin tai oppiarvoon valmistumisen eteen on tehty, ovat mahtavia. Se on yleensä koko perheen juhla; kaikkien sietää olla tyytyväisiä ja ylpeitä toisistaan. Tänään se näkyi kauniisti ja koskettavastikin.

Melkein aina koulujen päättäjäispäivä on aurinkoinen, ei ainakaan sateinen. Tänään ainakin Oulussa paistoi. Olin luvannut ystäville, että tulen poikansa ja hänen kaverinsa yhteisille juhlille kuvaajaksi ja samalla tietysti vieraaksi.

Lupasin, vaikka muistin hyvin, mitä opettajat Tornion ammattiopistossa sanoivat: ”Kahdella tuolilla ei voi istua yhtäaikaa”. Eli menet joko vieraana tai kuvaajana. Ja minä pöhkö olin luvannut mennä sekä kuvaajaana että vieraana, ja pahasti vielä toipilaana. Missään tapauksessa sitä ei vaadittu, mutta ku halusin. Laskin sen varaan, että olen koko ajan pihalla, en halaile, en kättele, kuvailen, mutta koko studioarsenaalia en pystytä pihalle, Pehtoori on assistentti, ja kaikki tiesivät, että priimaa ei tule.

Sehän se oli, että minä katselin nuoria, mielessäni palasin niin moniin lakkiaisiin, ja sitten siihen mitä niiden jälkeen on tapahtunut.

Tunnettu tosiasiahan on, että yo-keväänä useimmat ihmiset tietävät kaikista eniten kaikesta elämässään. Siitä alkaa alamäki. Tai unohdus. Varsinkin pitkälle kouluttautuvilla käy niin, että vuosi vuodelta tietää aina vain kapeammasta alueesta enemmän ja enemmän, mutta kaikki sen ulkopuolinen haalistuu hiljalleen. Toukokuussa 1978 tiesin parabeleista ja saksan kielen epäsäännöllisistä verbeistä edes jotain, nyt en mitään.

Reseptit Ruoka ja viini

Tomaatin ja tryffelin sopuisa paritus

Kesäpäivä.

Siihen kuuluu – aina – tomaatit. Pienet, isot, mustat, kirsikka-, luumu-, terttu-, helmi-, napostelu-, pihvi-, kelta-, raf = mustat tomaatit. Lisäksi tietysti MUTTI, sose, kastike, maustettu, paseerattu, pizza…. Salaateissa, kastikkeissa, vuokaruoissa, sellaisenaan, täytettyinä, grillisssä, focacciassa, keitossa, pizzassa, lämpimissä leivissä. Tomaatti kuuluu kesään, ja kaikkiin vuodenaikoihin.

Pehtoori toi tänään kaupasta kauniista isoja tomaatteja, joten nyt oli hyvä tilaisuus tehdä niistä, mozzarellesta ja tryffelistä Burrata al Tartufo. Toki vähän oikaistuna.

Söimme sitä kevättalvella Oulun Nallikarissa, olen syönyt Roomassa, ja nyt tehnyt muutaman kerran kotonakin. Järvenpään reissulla ostin sieltä tryffelijauhetta ja saman tuottajan tryffelivoita ja tryffeliöljyä sain systerin Firenzen reissun tuliaisina. Nyt on siis ”pakko” käyttää näitä.

Helppo ja hyvä keino on ostaa laadukas mozzarellapallo, laittaa se edellisenä iltana tryffeliöljyyn ja ripotella päälle vielä tryffelijauhetta. Palloa kohti 1 – 2 rkl öljyä ja ehkä teelusikallinen jauhetta. Kannattaa peittää purkki, sillä muutoin KAIKKI jääkaapissa tuoksuu tryffelille. Kuvasta näkyy kuinka helposti annos kahdelle valmistuu. Alle revittyä salaattia, reunoille rucolaa, viipaloitua tomaattia ja kaiken päälle viipaloitu mozzarella.

Lisäksi meillä oli pienet grillipihvit maustevoilla, maissia ja kermaviilikastiketta (valkosipulia, ketsuppia, suolaa, chilijauhetta, valkopippuria).

Giuliano Tartufi -tryffelituotteita näkee Suomessakin hyvin varustetuissa ruokakaupoissa, sekä netin erikoismyymälöissä tai vaikka Turun Italian herkut -liikkeessä.

Bloggailu

Herpaantumista

Helteisessä Oulussa olen hukkunut Italian reissun kuviin. Toki ollut auringossakin, mutta (turhan paljon) aikaa viettänyt viime viikon valtaisan kuvasaaliin parissa. Nyt on silmät sikkurassa.

Ja mietinnässä, miten saisin taas näinä vähätapahtumaisina, kuvauksettomina, kuvaamattomina, kontaktittomina, flunssaisina, lukemattomina (= kirjattomina), aika ajatuksettomina päivinä intoa ja sinniä jatkaa jokapäiväistä postausta. Kun ei millään haluttaisi katkaista 17 vuotta kestänyttä, sinnikästä, paljolti ilman pakottamista tapahtunutta bloggailua.

Jään miettimään, kun kerran tänäänkin sain edes tämän verran aikaiseksi.

Italia Reseptit Ruoka ja viini

Limonen inspiroimana 🍋

Gardajärven länsirannan Limone-kaupungissa olimme veneretkellä toissasunnuntaina, ja sehän olikin piristävä, keltainen, sitruunainen kaupunki monin tavoin. Tulin ostaneeksi kaikenlaista pientä sitruunaista, mutta Limoncelloa en ostanut.  Itseasiassa Pohjois-Italiassa sitruunalikööri on Limoncinoa ja etelämpänä (Rooman seutu taitaa tässäkin olla rajana) se on Limoncelloa.

Limoncinoa/Limoncelloa ei Limonesta tuotu, mutta päätinpä taas tehdä kotona. 🙂 Limoncella di Casa -pullollinen on meillä useana kesänä ollut jääkaapissa ”vierasvarana”. Nyt on taas uusi pullollinen jo alkuvaiheessa tekeillä…

 

Limoncello di Casa

Ensin:
viisi kauniskuorista sitruunaa
pullo Vodkaa tai vaikka Absolut Citron´ia (50 cl)

ja parin viikon kuluttua:
1/2  litraa vettä
1/2 kg sokeria

Pese (luomu)sitruunat saippuavedessä. Kuori sitruunoista keltainen ohut osa. Laita kuorisuikaleet pulloon/purkkiin ja kaada päälle vodka.

Jätä pullo ikkunalaudalle pariksi viikoksi. Siivilöi sen jälkeen kuoret pois.

Kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Yhdistä keltaiseksi, sitruunaiseksi makuuntunut vodka ja sokeriliemi.

Laita likööri kylmään (vähintään) kuukaudeksi. 

Tästä ei tule kovinkaan makeaa, eikä kovinkaan vahvaa (20 %), mutta juuri sellaisena se kesän lämpiminä päivinä hyvin jäähdytettynä maistuukin parhaalta, vaikka pikkuruisena jälki”ruokana”. Kermavaahtoon lisättynä siitä saa vaikka täytekakkuun tai mansikoille sitruunaista raikkautta. Ja tänä kesänä ajattelin testata sitä Limoncello Spritziin, jospa osaisin tehdä yhtä raikkaan ja hyvän kuin saimme Limonessa. Yksinkertainen ohje siitä mm. Alkon sivuilla.

Kunhan saan oman koe-eräni juhannuksena tehdyksi, niin kerron sitten lisää. Minulla on pienen pieni pullollinen viimekesäistä mökillä jemmassa, joten se lienee uuttunut hyväksi perustaksi hyvälle spritzille.

Toinen vanha hyvä resepti, joka on pitkään kulkenut mukanani on cantuccinien eli mantelikorppujen ohje. Koska viime viikolla kävimme myös Cassonessa, jossa niitä maistoin ensimmäistä kertaa, on nyt hyvä syy julkaista ohje uudelleen. Semminkin kun niitä on nytkin meillä keittiössä kulhollinen.

Cantuccinit ~ italialaiset mantelikorput

200 g mantelimursketta
1 sitruuna kuori
3 munaa
250 g sokeria
3 rkl aitoa vaniljasokeria
400 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl voita
ripaus suolaa

Paahda mantelisilppu paistinpannussa, sekoita koko ajan ja jätä sitten jäähtymään. Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokerit vaahdoksi.
Valkaa valkuaiset toisessa kulhossa ja kääntele valkuaismassa keltuaisiin varovaisesti.
Sekoita raastettu sitruunankuori ja mantelit taikinaan, lisää seuraavaksi jauhot ja leivinjauhe.

Jaa taikina kolmeen osaan ja leivo niistä kolme paksua tankoa. Paista 35 minuuttia.
Leikkaa tangot lämpiminä sentin paksuisiksi viipaleiksi ja jätä kuivahtamaan.

Kesällä 1997 Cassonen kylän pienessä kaupassa saimme niitä paketillisen cantuccineja kaupanpäällisiksi. Se oli ensimmäinen kerta, jolloin niitä maistoin. Myöhemmin opin, että niitä on Italiassa tapana kastaa Vin Santoon – pyhään viiniin. Nykyisin meillä syödään niitä ihan arkena, jos vain olen niitä leiponut. Annoksesta riittää meille kahdelle kahvin särpimeksi hyvinkin muutamaksi viikoksi.

Näitä voi myös varioida: olen ainakin kerran korvannut mantelit tummalla taloussuklaalla. Joskus olen laittanut taikinaan pari ruokalusikallista – sitruunaa!

 

 

 

 

Niitä näitä Puutarhahommia Ruoka ja viini Viini

Puutarhassa ja samppanjamaisteluissa

Kesäkukka-aamupäivä. Huvilan suursiivousiltapäivä. Samppanjanmaisteluiltapäivä. Siitepölyäihanhillittömästikokopäivä. Allergiaoireidenpäivä. Samppanjailta.

Joka vuosi päätän/päätämme laittaa edellistä vähemmän kesäkukkia. Tänä vuonna se taisi onnistua. Toki portinpielet ja parit ikkunanalukset (japaninkelloja), parit yhden ruusubegonian seinäkukat, molempiin valurautatolppiin verbenat ja lumihiutaleet.

Kun kesäkukat olivat purkeissaan, siirryn kasvimaan/yrttipenkkien puolelle; maankääntöhommia. Vähän mutta kuitenkin. Ja sitten Huvilaan ikkunat puhtaiksi, luuttuaminen lattiasta kattoon, ulko- ja sisäpuolelta. Vähän pipertämistä tuossa mutterissa on, mutta toisaalta, näkyy käden jälki. Kesäksi kaikki nyt siistinä ja kunnossa.

Ja alkuillasta samppanjamaistiaiset. Teemana Samppanjan eri tyylit.

Rotissööriys on viime aikoina ollut minulla aika vähäistä, mutta tänään kannatti osallistua. Magnum-samppanjoita maisteltiin, parin tunnin luennolla opittiin uutta. Hieman varauksellisesti suhtauduin vinkkiin, että tryffelipopcornit (!) ja samppanja ovat hyvä pari. Mutta onhan ennakkoluulottomasti sekin ehkä vielä joskus testattava.

Italia Niitä näitä Valokuvaus

Arkea vai juhlaa?

Elämänmeno on muuttunut siten, että tänään ”arkeen palaaminen” on merkinnyt ”isoa” kauppareissua, pihahommia, puutarhalla käyntiä, siivousta, kuntoilua kunnolla, ruokien tekoa vastaisen varallekin pakkaseen), La Promesaakin, pankkiasioiden hoitamista, etc. etc.

Siis sellaisia asioita, jotka virkatyövuosina merkitsivät kesäLOMAN ensimmäisten päivien puuhia: siis oli juhlaa, kun oli aikaa tehdä noita kaikkia. Arjen ja juhlan sisältö ovat eri elämänvaiheissa selvästikin erilaisia. Noh, ei tänäänkään arki ole ollut ikävää. Ei varsinkaan siksi, että on ollut ihan täysi kesä!

Aina välillä olen istahtanut koneelle, kuvaediitti ensimmäiselle 200 reissukuvalle on tehty!

Niiden joukossa vasta yksi viemärinkaivonkansi.

Niitähän minä keräilen reissuista. Alkaa olla varmaan puolensataa erilaista, mutta kun ne ovat sekaisin eri reissujen kansioissa – jossain. Vahinko.

Mitä muut keräävät reissuiltaan? Kuvina tai muuten. – Vielä 70-luvulla oli yhdellä sun toisella nuorella aikuisella tapana keräillä lasinaluspahveja. Mekin roudattiin niitä ainakin Tanskan reissulta 1977. Silloin olut vielä oli se juoma, jota ulkomaiden pubeissa käytiin nauttimassa. Huoh!

1960-luvulla yksi isäni kaveri, joka reissasi paljon, keräsi lentokoneista ja turistibusseista oksennuspusseja. Niiden keräily oli kai aika yleistä silloin. Keräätkö sinä jotain? Pääsylippuja museoihin, leimoja passeihin? Kuvia vaakunoista? Mitä muuta ”ilmaista” tai ohessa tulevaa voi kerätä?

Minä en varsinaisesti ”kerää”, mutta selvästikin joka paikassa otan paljon kuvia ikkunoista ja ovista. Varsinkin vanhoissa kaupungeissa on hienoja, kauniita, viehättäviä.

Lintuja en paljon kuvaile, paitsi mökkipihassa, jossa ne ovat tarpeeksi lähellä ja jotka useimmat tunnistan, mutta Gardalla tuli noita otsikkokuvassakin olevia kuvatuksi. Niitä kun oli ´koko ajan´ rantavesissä. Tämän sorsalinnun nimi on punapäänarsku.

 

 

Garda Reissut

Muistellen

Nythän se on käynyt niin, että on iskenyt hirvittävä matkakuume. Johan sitä on yksi yö kotona oltu, eikä täällä mitään vikaa, mutta kun olen tässä kotihommien, muksujen piipahduksen,  yrttiviljelysten hoidon, reissun ”jälkipyykkien” etc. parissa sekä tietysti pyöräillen käyttänyt aurinkoisen kauniin päivän tunteja, olen myös viettänyt paljon aikaa viime viikon kuvien parissa. Niitä on melkein 2000!! Ja niitä katsellessa haluttaisi taas lähteä matkan päälle.

Kertooko kuvien holtiton määrä siitä, että olen vain räpsinyt vai siitä,että olen ollut niin vaikuttunut, ihastunut kaikkeen ympärillä olevaan, että kamera on laulanut ihan ilman mitään rajoituksia. Lisäksi vielä kymmeniä videopätkiä puhelimella!

Kun 70-luvun lopussa reissasimme parina kesänä kuukauden pitkin poikin Eurooppaa, kuvia/dioja kertyi ehkä 2 x 24 (27)-kuvan rulla ja ehkä 2-3 x 36-kuvan rulla. Nyt kuvia viikon reissulta periaatteessa yhdestä paikasta, ainakin vain yhdestä maasta, on kymmenkertainen määrä.

Ja olen kuvia editoidessa, deletoidessa, niitä katsellessa ilahtunut uudelleen kaikesta hyvästä, mikä viime viikolla sattui kohdalle. Niin kuin nyt vaikka tomaateista!

Joka päivä niistä nautin, aamuin illoin: aamiaisella, ehkä lounaalla, ainakin illallisella, toreilla ja kaupassa. Ne ovat ihan erilaisia, eri makuisia kuin mitä meidän lähimarketista saa. Näitä ei tarvitse marinoida balsamicolla ja sokerilla, pippuri ja pieni ripaus suolaa riittävät, eikä välttämättä niitäkään. BTW: Ruoka on Italiassa paljon halvempaa kuin Suomessa. Paljon. Esim. laatujuusto (Pecorino), joka meillä maksaa hyvinkin 40 – 50 €/kg maksoi Malcesinen lähikaupassa 16 €/kg.

Eilinen postaus on nyt oikoluettu ja kuvia lisätty.

Ja onhan tässä jo mökkireissua suunniteltu… Tällaista vapaata leijuntaa nyt ilmassa! 😎

Garda Isovanhemmuus Reissut

Arrivederci, Malcesine – hajamietteitä viikosta

Yöllä kuului ukkosen jylinää, – se ja sade jatkuivat vielä aamuviiden jälkeenkin. Herätys oli vasta kuudelta, mutta ehkä se oli kotimatkakuume, joka se vei unet turhan aikaisin?

Tölkkikahvit ja vähän suolaista jääkaapista, suihkuttelut, loput pakkaamiset ja seitsemäksi hotellin aulaan odottelemaan bussia. Parin tunnin bussimatkalle, jossa taas, kuten viikko sitten tullessa, kymmenkunta pysähdystä; aurinkomatkalaisia poimittiin kyytiin. Aika hitaasta etenemisestä huolimatta meistä oli parempi, että oli (halpa á 30 €) yhteiskyyti tilattu.

Lentokentällä pieni viivästys: check-in jämähti ”koska yhtä aikaa lähdössä viisi konetta ja matkatavarahihnat eivät jaksa kaikkien laukkuja”. Ei muuta haittaa, mutta meidän aiottu brunssi lentokentällä jäi väliin. Toisaalta ei niin nälkäkään ja ehdittiin taxfreestä ostaa Baci-suklaat ja Limoncello ’crema’. Tavallista limoncellaa teen itse (resepti täällä), ja se on meillä vähän jo ”ohi”, mutta cremaa aion kesän jälkkäreissä kokeilla.

Vähän myöhässä päästiin lennolle, mikä oli ehkä merkki siitä, että laukkujen lastaaminen vei aikansa. Meillä vielä ”short connection” -lipareet laukuissa. Ei muuta hätää, mutta huoli, että onhan Juventuksen paita ja pikku pussillinen kaikkea pinkkiä varmasti tulossa mukanamme Ouluun.

Viikon loma ohitse. Hyvä loma. Sää oli hieman epävakainen, mutta meillä ei jäänyt mitään toivottua kokematta. Näitä oli vähän suunniteltu, aateltu:

Monte Baldon patikka (ma) oli tietysti parasta.
Mutta myös veneretki Limoneen (su)
Malcesinessa linna ja paljon muuta sekä Michelin-ravintolassa illallinen (ti)
Cassonen muistelukävely (ke)
Rivan patikka ja kaupunki (to)
ja Veronan retki (pe)

Hienoja päiviä. Yksi vaihtoehto oli vielä Bardolino, ja jossakin sen viinitalossa vierailu, mutta eipä haitannut vaikka jäi pois. Ulkoilmaa ja liikkumista mielummin kun kerran sääkin oli meille suosiollinen. Ei juuri helteitä, mutta eipä niitä oltu lähdetty hakemaankaan.

Hotellia on vielä kehuttava: hotelli Europan valitsin ennen kaikkea sen sijainnin vuoksi. Se on rannalla, vähän kaupungin historiallisen keskustan ulkopuolella, mutta vain vähän. Se oli ainakin meidän ollessamme hiljainen, aika tyylikäs, italialaiseen tapaan vähän kolsu, siellä oli todella hyvät siivoojat. Arvostimme erityisesti putipuhdasta kylppäriä ja muutenkin kaikki oli siistiä.

Ravintolassa puhtaat liinat, ja kauniit kattaukset joka aamu. Aamiaiset runsaat: prosciuttoa, juustoja, hedelmiä, suklaakakuista makeisiin correttoihin, erinomaisia erilaisia kahveja koneesta, jukurtit, hillot, leivät … vain Elovena-puuro puuttui, mutta pärjäsimme viikon vallan mainiosti ilman sitäkin.

Se, ettei  hotelli ollut ihan keskustassa, takasi sen, että lomallamme tuli varmasti liikuttua: joka päivä Garmin näytti vähintään 15 000 askelta, parina päivänä reippaasti yli 20 000. Käveltyä ja patikointia todella tuli harrastettua, yleensä muualla kuin Malcesinessa.

Pyörävuokrausta oli vähän harkittu, mutta ei sittenkään siihen ryhdytty, vaikka mahdollisuuksia oli sekä fatbikeihin, citypyöriin, jopoihin, maastopyöriin – ja kaikkia noita myös sähköavusteisina – tarjolla paljonkin. Todettiin vain, että voidaanhan me pyöräillä Lapissa ja Oulussa yllin kyllin. Oli nautinto vain tepastella vuorilla ja rannoilla, pikkukaupungeissa ja kylissä.

Gardajärven kyliä (pl. Salo ja Sirmione) nähtiin nytkin monia, ja edelleen, oikeastaan entistä vakuuttunempana, annan suositukseni nimenomaan Malcesinelle.

Se on rinteessä, siellä on kaunis keskiaikainen keskusta, puistoja, pitkä rantapromenadi, upea vierasvenesatama, La Scalan linna museoineen. Siellä on pieniä kujia kauniine ovineen, ikkunaluukkuinen, putiikkeineen, kukkineen, puineen ja nyt oli esim. tuoksuvia jasmiinipensasaitoja, maisemat kauniit, järven tuoksu raikas ja väri kaunis.

Ja Monte Baldo!! (Gardan etelänpuolen kylissä ei vuoristoa näy.­­­)

Voisin lähteä vaikka uudelleen – juurikin Malcesineen. Riva del Gardakin on hyvä, siellä on hienompaa, tyylikkäämpää, enemmän puistoja, paikallisasutustakin, paljon kauppoja, patikkapolut lähtevät keskustasta … Silti patikkalomalle Malcesine!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja nytkin olisin helposti ja huoletta voinut jäädä toiseksi viikoksi, varsinkin JOS Oulussa olisi sateinen syksy, JOS olisi tiedossa kevätlukukauden lopun kiireet tai jotain muuta työlästä, JOS vastassa ei olisi ollut kaksi pientä, joista toinen juoksi lentokentällä jo kaukaa kädet levällään vastaan ”mummiiiiiiiiii” ja toinenkin tuli sitten vähän vaivihkaa halaamaan toivottaen samalla ”buongiorno” – tänään jo 9-vuotias!

Vietimme Apsun synttäreitä suoraan palattuamme. Juniori & Miniä  olivat jo valmistelleet sapuskan pitkälle, mie tekaisin suklaafonduen ja yhdenlaisen kakun olin leiponut valmiiksi jo ennen reissua. Lahjoja ja Italian tuliaisiakin oli jaossa. Mieluisia olivat: Juventus ja pinkki, perfetto!  Kotiin oli hirmu hyvä palata. Vaikka lento Helsinki – Oulu illansuussa olikin tunnin myöhässä, laukkuja ja liittymälentojen matkustajia oli myöhässä, lennot ja ilmatila vähän sekaisin, koska raju ukkonen, joka tuntui aika ikävästi meidänkin lennolla. Melkoista ryskettä ja kierto Tampereen ilmatilan kautta. Mutta pieniä juttuja.

Matkakokemuksia ja kuvia on toki luvassa vielä tulevinakin päivinä.  Ja tähän postaukseen kuvia heti huomenna aamulla.
[Kuvat tässä jo paikallaan.
Varmastikin vielä postailen ja
teen kokonaisen matkakuvakertomuksen – kuten tavallista.]

Reissaaminen ja synttäri(kotiinpaluu)juhla vaativat unta…

Garda Reissut

Veronassa turistikierroksella

Aamukuuden jälkeen olimme jo valmiina lähtöön. Aamiaisellekin päästiin etuajassa (klo 7.20) ja kuten ohje oli, olimme hyvissä ajoin ennen kahdeksaa tienvarressa hotellin nurkalla, tien ja järven välisellä kaistaleella.

Retkibussi, joka tuli Limonesta asti, oli jo lähes täynnä; me toiseksi viimeisellä pysäkillä. Mukana oli matkalaisia Saksasta (niitähän täällä enimmät  turistit ovat), Skotlannista,  Ruotsista sekä sitten meitä suomalaisia kourallinen.  Opas oli natiivi, joka puhui sekaisin erinomaisen hyvää englantia ja ymmärtääkseni myös ärrät oikein lausuvaa saksaa, mutta molempia niin nopeasti, että osa meni auttamattomasti ohi varsinkin bussin mikrofonin kautta. Ja oli hänen huumorinsakin hieman hämmentävää, mutta eipä siitä sen enempää…

Matka Malcesine – Verona kesti melkein kaksi tuntia, – meillä oli vessa- ja kahvitauko moottoritien huoltsikalla.

Aurinkoisessa Veronassa oltiin kymmenen jälkeen. Meillä oli aikaa neljään asti, paitsi  että reilu tunti kuljettiin paikallisen ”cityguiden” opastamina pienehköissä (10 – 15 hengen ryhmissä). Historian ja taiteiden opiskelija (ei enää ihan noviisi) oli kelpo opas. Hän kävelytti meidät Veronan ”pakollisten” nähtävyyksien äärelle, kertoen pääkohdat. Ihan kelpo ”läpikulku”.

Monta kertaa tänäänkin kuten pitkin viikkoa olen todennut, että meillähän on lopulta ihan mahdottoman hyvä tuuri säiden kanssa. Tänään aurinkoa ja lämmintä koko päivän, illalla melkein kuin helllepäivän iltana. Ja samaan hengenvetoon olen todennut, etten todellakaan haluaisi olla täällä elokuussa. Voin vain kuvitella sitä turistien, tungoksen ja helteen määrää.

Veronan Areenalla on käyty aiemminkin. Silloin kesällä 1997, ja jo silloin todettiin, että eihän se mikään Colosseum ole, mutta ehkä juuri siksi oikeastaan aika mukava kohde.  Sinne jonotimme tänään alle puoli tuntia.  Mitenhän olisi ollut elokuussa?

Ollaan nuoruusvuosina parikin elokuuta vietetty Keski- ja Etelä-Euroopassa, – ei kiitos enää. Nyt on ollut hyvä. Kauden alussa, luonto vihreä ja vehreä, palvelualan ihmiset sesongin alussa vielä tympäättymättömiä eikä tungos mihinkään ole sietämätön. Ja sää parhaimmillaan, kuten meillä nyt on vastoin ennakko-odotuksia ollut, on hyvä liikkumiselle, patikoinnille  ja uimisellekin.

Toki me kävimme Danten patsaalla, juuri hänhän se kirjoitti  ensimmäisenä Julietten  (Julia) ja tämän perheen ajatuksista Romeota kohtaan… Shakespeare vasta Danten jälkeen.

Paljon muutakin ehdittiin nähdä. Nauttia  kevyt lounas (Insalata di mare per me) ja löytää lastenlapsille tuliaisia: muutakin kuin ihania italialaisia vaatteita.

Vaivihkaa katselin Via Manzettin (vrt. Via Condotti Roomassa. Gucci, YSL, Diesel,  etc.) ikkunoita, josko löytyisi sopivat levelahkeiset farkut itselleni, ja miksei myös joku kesäpaitapusero täydentäisi garderobiani.

Ja löytyiväthän ne!! Guccin ikkunassa oli mukavan löysän oloiset, just oikean väriset. Eikä farkuista olisi tarvinnut edes ihan tonnia maksaa… Paitsikka olikin sitten tyyriimpi 1008 €. Noh, meillä oli jo vähän kiire bussille ja kotimatkalle, ja kun Benettonilta olin jo löytänyt kauan kaipaamani tummansinisen pikeepaidan, niin jätin nämä sovittamattakin.

 

CastelVecchion ikkuna-aukoista näkyi kirkko jossa Julia  ja Romeo vihittiin.

Sinne asti emme lähteneet  seikkailemaan.

Ennen  kuutta  takaisin  Malcesinessa. Pakkaamista, pesua, kuvia koneelle, vielä kerran kävelimme keskustaan. Täällä on parempi kuin Pohjois-Italian metropoleissa.  Maalla on mukavaa. 🙂

Vasta tänään illalla söin  reissun ekan pizzan. Jättiscampeja ja pistaasipähkinöitä  mozzarellapohjalla,… kuvia ensi viikolla. Pehtoorilla ravioleja hernepyreellä ja täytettynä järven kalasta tehdyllä tahnalla. Olivatpa molemmat hienoja jäähyväisillallisen sapuskoja.

Reissun ruokapostauksen  kuvineen kaikkineen värkkäilen sitten ensi viikolla kotikoneen ääressä. Myös 1300 kuvan saalista puran vielä.

Buona notte, amici!

Garda Liikkuminen Reissut

Päivät täynnä elämyksiä

Eilisestä (keskiviikko) vielä

Eilen illalla keskustaan syömään, Pehtoori oli etsinyt ruokapaikan Paradiso Perduto , ja hyvähän se oli. Söimme lyhyen kaavan mukaan, vain ”primin” eli annokset  pastaa. Siellä(kin) olisi ollut monipuolisset antipastot, secondot, dolcet, pizzat — kaikkea mitä toivoa saattaa, mutta meille riitti iso lautasellinen erinomaisen hyvää Maccheroni-pastaa ankkakastikkeessa ja mustilla tryffelilastuilla viimeisteltynä.

Tryffeli on kyllä sellainen sieni, että sen käyttö on hallittava, ettei mene överiksi ( = melkein syömäkelvottonta) mutta että sen hienostunut maku tekee ruoasta hyvän. Tuolla tämä hiuksen hieno raja hallittiin. Perfetto!

Syötyämme käveleskeltiin vielä kujilla ja rannoilla, muutamassa putiikissakin piipahdettiin, mutta sitten  hotellille ja unille. Oma retkipäivä oli tienossa.

Riva del Garda -päivä tänään

Ja tänäänkin. Aamulla jännityksellä avaamme hotellihuoneen pimennysverhot vähän ennen seitsemää: ja pouta! Aurinkokin. Ymmärrämme olla iloisia – tästäkin!

Kun eilen emme päässeet Rivaan (järven pohjoispäässä, Trenton puolella) päätimme yrittää vielä tänään. Sielläkin muisteltavaa ja tiedossa oli, että patikkareittejä olisi valittavaksi asti. Toisin kuin minulla tapana on, en ollut tehnyt kiveenhakattua 🙂 ohjelmaa, enkä ollut ottanut kunnolla selvää, vaan mentiin ajatuksella, että ”mennään ja eiköhän me löydetä”. Löydettiin. Enemmän kuin oli toiveita. (Insta-stooreihin tein paluumatkalla pienen videoklipin – koetan siirtää tänne jossain välissä)

Tänäänkin bussi oli myöhässä, melkein puoli tuntia, mutta me jaksoimme odottaa, ja mahduimme kuin mahduimmekin kyytiin. Reilun puolen tunnin matka täpötäydessä haitaribussissa sujui katsellessa maisemia.

Perillä katseltiin kaunista Rivan kaupunkia, vähän jo tuttuakin (2012 huhtikuu). Sää suosi, ei hellettä, mutta mitä parhain käveleskelyyn,  patikointiin. Aurinkoakin, sopivasti.

Erinäisten vaiheiden jälkeen olimme polulla, jota mainostetaan  yhdeksi kauneimmista reiteistä missään, koskaan. Kaunis se olikin, ei kovin vuoristoinen, ei me oikeastaan sellaista nyt haluttukaan (Monte Baldo edelleen tutisuttaa polvia 😊). Mutta Gardajärvi koko ajan  vierellä, jylhät vuoren seinämät toisella puolella, leveä, aidattu polku, jonka varrella unikkojakin!

Minulla on paljon kuvia, ehkä kerrottavaakin, mutta nyt on todettava, että ei jaksa, ei pysty. Kello on paikallista aikaa puolikymmenen, tulimme vajaa tunti sitten syömästä (lämmöllä voin suositella! Pinkki tortelloni ja tomaatit! Molto bueno!!)  kaupungista.

Ja kun käveltyjä kilometrejä tälle päivälle on reilut 20, on vanha jo väsynyt. Ja kun huomenna on ennen kahdeksaa oltava tienvarressa, sillä ollaan lähdössä järjestetylle reissulle Veronaan, joten tämä postaus jää vajaaksi.

Jos kiteytän tämän päivän, että totesin voivani ihan hyvin olla toisenkin viikon ja että niinhän se on, että Italia on vaan mulle just sopiva, niin siinä se ydin! Vaikka ollaan näinkin turistipaikassa kuin Malcesine ja Riva. Palaan asiaan.

Tässä muutama kuva pikaisesti editoituna, ilman selityksiä.

Mutta ehkä ne kertovat jotain. Mainitsemisen arvoista on, että juuri kun olimme neljän aikoihin bussipysäkillä palaamassa Rivasta Malcesineen, alkoi pienoinen myrsky, sade ryöppysi, kaksi tuntia satoi kaatamalla ja ukosti toden teolla,  mutta me olimme jo pois patikkapolulta. Ja tänään oli ensimmäinen päivä kun en käynyt järvessä uimassa… Seuraava ”uinti” ehkä reilun viikon päästä Hangasojassa. 🙂

Nyt ’buona notte’  – huomenna Verona!

Garda Niitä näitä Reissut

Rivaan patikalle, – ei, vaan Cassoneen kävelylle

Rivaan ei päästy 

Tälle päivälle – kun kerran edelleen sää suosi – päätimme tehdä taas pienen patikan vuorilla. Mentäisiin Riva del Gardaan, järven  pohjoispäähän, ja sieltä lähtisimme pienelle keskipäivävalellukselle.

Päätimme ajella paikallisbussilla (483) kymmenen minuutin matkan Rivaan 3,00 € suuntaansa/henk. Olimme aamulla hotellin läheisellä pysäkillä hyvissä ajoin. Yli puolen tunnin odotuksen jälkeen olimme vakuuttuneita, että ollaan tulkittu aikatauluja väärin tai sitten vaan vuoro on jäänyt ajamatta. Päätimme siis kävellä keskustaan, linja-autoasemalle. Seuraavaan Rivan bussiin aikaa melkein kaksi tuntia. Teimme täyskäännöksen: mennäänkin Cassoneen.

 

Cassonessa muistelemassa 

Tämä reissuhan ei suinkaan ole ensimmäinen kerta Malcesinessa. Ensimmäisen kerran olemme olleet (kahden viikon) lomalla Malcesinessa, sen laidalla Cassonen kylässä, kesällä 1997.

Silloin ystäväperheen kanssa vuokrasimme Interhomen kautta talon (Villa Paolan) ja seitsemän hengen porukalla elelimme ja retkeilimme alueella.

Kävimme tänään etsimässä Villa Paolaa (yllä), jossa edellisen loman järven rannalla vietimme, etsimme ”meidän” pikkukauppaa, josta sain kaupanpäällisinä elämäni ensimmäiset cantuccinit. Löydettiinkin se! Ostettiin M-mummulle kortti ja jääkaappimagneetti kotiin.

Myös Euroopan (jopa maailman?) lyhin joki oli nähtävyyslistallamme: Aril on vain 175 metriä pitkä.

Käveltiin pitkällä rantapromenadilla, sivukujilla. Nautittiin auringosta ja liikkumisesta.

Myöhäinen pranzo, – lounas – kuitattiin tänään doppio espressoilla hotellin terassilla, vähän leikkelettä huoneen jääkaapista. Mie laittelin kuvia ja kävin uimassa: tänään oli kyllä kylmä, ja aaltojakin aika lailla. Pehtoori otti unoset, ja pian lähdemme vanhaan keskustaan, kävelylle, etsimään Juventuksen pelipaitaa 🙂 ja pizzeriaa. Reissun ekan pizzan aika on tänään.

Huom. aamuinen postaus eilisestä Michelin-dinneristä on täydentynyt aika lailla. Mm. kuvia lisää.

Garda Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Michelin-ravintolassa

Eilen illaksi oli varaus puolikahdeksaksi ravintola Vecchia Malcesineen. Michelin-ravintola.

Tämä ei ollut ensimmäinen Michelin-ravintolakokemus: edellinen Helsingissä keväällä 2016 OLOssa, jonne oli lahjakortti työkavereilta. Sitä ennen Madeira, Milano, Helsinki (Demo).

Ravintola oli tyylikäs, näköala Lago di Gardalle. Palvelu välitöntä, kohteliasta, sujuvaa. Myös maestro itse (Leonardo Luppi) piipahteli salin puolella. Kahdeksassa pöydässä  yhteensä parikymmentä asiakasta. Mesuava amerikkalaisporukka, neljä nuorta, ranskalais-italialainen perhe, jonka isä puhui koko illan! Muuten pariskuntia, ruokafriikkejä, illastajia.

Tämä oli Pehtoorin synttärilahja minulle, ja siihen kuului menu pidemmän kaavan mukaan, sekä viiniparit annoksille.

~~~~~~~~~~~~

Ruoka-annoksia taisi olla kaikkiaan 12 (välipaloja mukana!), viinejä (4 – 8 cl annos) kuusi vai seitsemän? Meillä meni melkein neljä tuntia.

Alkupalaleipä (juureen leivottu) oli lämmintä ja sen ohessa tarjotussa voissa oli Gardajärven suolattuja sardiineja makuna. Hyvin alkoi.

Alkuun, amuse bouche  pasta cardonara…  sitten Char-leipä oli harmaanieriää,  ”puhdasrotuiset tacot” olivat yksi parhaista: hyvin suolattua sardellia rapean leivän välissä. Ja piikkikampela. Sitä haluaisin ehdottomasti joskus pääruoka-annoksena.  Puukyyhkynen!! Enemmän kastiketta kaipasi, kuvissakin näkyvä ”koipi” oli aivan mahdottoman hyvää.

Ja suolainen jälkiruoka!! Valkosuklaakastikkeessa graavattua taimenta ja raastettua piparjuurta!!

Ja varsinainen jälkiruoka: meille molemmille erilaiset.

Feminiini ja maskuliini. Mistä tiesivät,  että meistä kahdesta juuri Pehtoori on se makean perso, suklaafriikki.

 

[Nyt on lähdettävä bussipysäkille: aurinko paistaa ja me lähdemme järven pohjoispäähän patikalle. … Palaan taas illalla. EDIT illansuussa. Kuvat ja tekstiäkin lisätty.]

Alla menu kopsattuna netistä ja googlekääntäjän versio siitä.

asta.

Paluumatka melkein puolenyön aikaan kuutamolla…

Garda Reissut

Päivä Malcesineä kiertäen

Myrsky-, sade- ja aurinkopäivä.

Hotellissamme on paksut kiviseinät, eikä ääniä huoneeseen juuri kuulu, mutta aamuseitsemältä ei ollut epäselvää, etteikö tänään olisi myrskypäivä. Satoi ja tuuli niin, että järvellä oli pieniä vaahtopäitä. Siispä sateenpitävää ylle ja patikkakengät jalkaan, sadekelillä ihan katu-uskottavat nekin. Tänään ei tarvittu aurinkorasvaa, eikä Pehtoori uutta Stetsoniaan.

Eilisissä videoissa ja kuvissa vilahtanut hattu hankittiin jo Oulusta, – lääkärin määräyksestä. Pääsiäisen alla Pehtoorilla todettiin molemmissa poskissa aurinkokeratoosi, johon saatu lääkekuuri vei kasvot aika hurjan näköisiksi, – nyt jo parantunut, mutta hattua on nyt auringossa pidettävä.

Aamupäivän vietimme hotellihuoneessa kuunnellen Spotifystä ”Italian Oldies 50s 60 s” -listaa. 🎶 Kun sade yhdentoista jälkeen jo hiipui, lähdimme ulos. Päivän teemana Malcesine. Kävellään tämä pikkukaupunki ristiin rastiin.

Aika käydä Scaliger´n linnassa.

Linnan historia alkaa ajanlaskun alun vaiheilta, mutta rakennuksen vanhimmat säilyneet osat ovat 1200- ja 1300-luvuilta, jolloin Alberto della Scalan ja hänen perheensä olivat sen valtiaita, siitä nimi La Scalan linna (Scaliger Castle). Sen jälkeen linna on ollut venetsialaisten, ranskalaisten, itävaltalaisten hallinnassa. Ja vuonna 1902 yhdistyneen Italian omaisuutta.

Siellä on sekä luonnonhistorian museo että historiallinen museo ja torni! Molemmat pikkumuseot olivat todella hyviä, informatiivisia, kiinnostavia. Näyttelyt oli tehty kiinnostaviksi ja helpoiksikin.  Tornista näkee kauas!

Käveltiin vierasvenesatamaan, kirkkoon tutustuttiin ja tietysti pitkään oltiin myös hautausmaalla.

Cimitero oli siisti, valoisa, paljon kukkia! Enemmän kuin italialaisilla hautausmailla yleensä. Mutta muovisia suurin osa!

Pyhän Tapanin kirkko oli minusta vähän ikävä. Esirippu alttari”tauluna” ja kynttiläjalat ja kukkaruukut alttarrihyllynä eivät minua koskettaneet.

Nyt on lopetettava postaaminen, laittelen myöhemmin tai aamulla vielä jotain.

Nyt lähdemme tänne!

Garda Reissut

Monte Baldo huiputettu (huom. videot lisätty)

Sitruunakaupungin ilotulitus

Eilen illalla vastarannalla, Limonen kylässä, jossa oltiin käyty päivällä, oli ilotulitus. Siitä oltiin nähty päivällä mainoksia, ja tiesin tulituksen alkavan iltakymmeneltä, tuossa ihan vastapäätä (noin 4 km?). En ole oikein ilotulitusten ystävä, – en enää. Jotenkin niin turhaa rahan- ja luonnonkin haaskausta. En ole koskaan myöskään päässyt sellaisia kuvailemaan kunnolla, en vain ole viitsinyt mennä edes yrittämään.  Mutta eilen kuitenkin, vaikka ei ole edes jalustaa täällä mukana, päätin koettaa muutaman kuvan ottaa, tästä meidän hotellinhuoneen parvekkeelta. Ja tulitusta kesti 20 minuuttia! 20!  Olihan se hieno. Ja muutama kuva onnistuikin. 🙂

Monte Baldo!! 💙

Tälle päivälle oli luvattu, tai siis uhattu, taas sadetta. On jo satanutkin, mutta vasta illansuussa. Joten me pääsimme kuin pääsimmekin Monte Baldon patikalle! Aurinkoon, raikkaaseen  vuoristoilmaan.

Olimme ennen yhdeksää kylän keskustassa, Monte Baldon funivian lippuluukulla: kauan haaveiltu patikka Monte Baldolla lähempänä kuin koskaan.

Reitinhän minä olin jo kotona valinnut; ei liian pitkää, mutta toiveissa paljon hienoja näköalapaikkoja, ”alppiniittyjä”, nousuja ja laskuja sopivasti, ei sadetta, aurinko olisi iso plussa.

Ja kaikkea tuota ja paljon muuta se olikin. Reittikuvauksissa mainittiin erityisesti, että reitti on

A nice, exciting route along the trail of Ventrar: this is our botanical paradise. The landscape is partly rocky and partly panoramic with beautiful views over northern Lake Garda.”

Ja todellakin oli. Varmasti parikymmentä kukkivaa keltaista, lilaa, lemmikinsinistä, violettia, valkoista, punaista, … kukkaa nähtiin. Muutama koivu, paljon kuusia, – rotkoja!!

” … it is 4,88 km long (meillä oli pitempi, noin 6 km) with 514 mt of positive and 506 mt of negative height difference.  …. classified from CAI as EE and suitable for experienced hikers.

Nyt olen niiiiiin ”experienced”, semminkin kun sieltä hengissä selvittiin.

Todella kapeita polkuja, ei mitään kaiteita. Kahdeksassa, tai ehkä kymmenessä, vaikeimmassa kohdassa kuitenkin vaijerit vuorenseinämässä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut kuvailla siellä. Muutaman kerran vakavissani ehdotin, että käännytään takaisin, kun pystysuorilla seinämillä kulkevat kohdat eivät näyttäneet edes loppuvan.

Olikohan tuo hankala pätkä ehkä kilometrin mittainen, mutta se kyllä mentiin hitaasti, jokainen askel varmistaen (kuten olemme oppia saaneet sekä Kitzbühelin että La Comeran vaelluksilla), kiitellen siitä, ettei onneksi ollut liukasta kuin muutamassa kohdassa ja onneksi oli oikeat patikkakengät ja vähän kokemustakin.

 

Oikein kuuskutosten ”Route 66”. Tätä on vaikea unohtaa.

Kunto kyllä riitti, ja lopulta sitten rohkeuskin, mutta kyllä jälkimmäisen kanssa ihan rajoilla mentiin. Kolme tuntia melkein kahdessatuhannessa metrissä kulkien sai aikaan pakahduttavan olon, enimmäkseen hyvän, välillä oikeasti pelotti.

                  (Kuvassa vasemmassa reunassa juustola)

Loppukilometreillä ihan vaan patikoinnin juhlaa, toki tymäkkää ylämäkeä, mutta lintujen sirkutusta, laulua, käki kukkui, ”alppiniittyjen” lehmien kellot kalkattivat, lampaiden määkinä kuului jostain. Siinä vain tepastelin, kiittelin kaikesta kaikkia.

Tässä kuvassa, jonka otin kun oltiin kallioseinämien ja rotkopolkujen jälkeen jo kelpo poluilla, paikoin melkein tasaisella, kyltin alareunassa lukee ”Escursionisti, Esperti”!

Kyllä olin niin sankaria, ja etsin kovasti huipun putiikista pinssiä asiaan tai tähän huiputukseen liittyen. Mutta ei. Täällä taitaa patikoijille tämänpäiväiset polut olla ihan verryttelyreissuja. Me tapasimme vain yhden (ikäisemme saksalais)pariskunnan ja heidän kanssaan olimme yhtä mieltä, ettei ollut ihan helpoin polku.

Kuva alkumatkalta. Alhaalla näkyy Riva del Garda.

Ja me nähtiin alkumatkasta murmelikin! Huomionarvoista tässä jutussa on se, että meillä oli tapana kutsua  äitiäni murmeliksi.

Hän käytti nimitystä myös itse, sähköpostinsa usein allekirjoitti lempinimellään ”Murmeli”. Kovin kaukaa kuvasin, mutta aika kauan sen liikkumista seurailimme.

Otin pieniä videopätkiä vuorilla, laittelin jo Instagramin stooreihini, liittelen myöhemmin tännekin….

Hyvinkin lounasajan jälkeen olimme takaisin funivian lähtöpisteessä,  oli ansaitun  ”after hikingin” aika. Pieni chiaretto bardolino (uusi tuttavuus) ja Focaccia Lago di Garda puoliksi maistuivat…

Iltapäivän loppu hotellissa – uimassa käyden, sadetta pidätellen, kuvia lataillen ja muokaten, perhechatissa ja sitten taas syömään: aika vaatimattomassa paikassa keskustassa kävimme ”Järven kalaa” ja polentaa syömässä, sateelta vältyimme.

Me päästiin Monte Baldolle! Ainakin tämän yhden kerran..

~~~~~~~~~~~~~~~~

 

 

Äänet päälle jälkimmäiseen videoon… 🎶

 

 

Garda Reissut

Veneretki Limoneen

Buongiorno hyvin nukutun yön jälkeen ja hotellin vallan monipuolisten aamiaistarjoilujen äärelle. Reippaasti lähdimme kohti patikkaloman ensimmäistä etappia.

Oltiin puolikymmeneltä patikkakamppeet päällä, reput selässä jonossa Funiviaan ja valmiina suunnitellulle ja odotetulle patikkaretkelle Monte Baldolle  (korkein huippu yli 2200 mpy). Ventrar-lenkki oli toiveissa päästä kulkemaan, ehkä vielä muutakin – jos vielä iltapäivällä jaksettaisiin ja sää suosisi.

[Kuvan alareunassa meidän hotelli, ja siitä suoraan ylös funivian reitti. Monte Baldon huippu pilvien peitossa.]

Tovin jonotettuamme, saatuamme jo liputkin ostetuksi, tuli tieto, että gondoleille ei ole sähköä! Eikä tilanteen  korjaantumisesta ollut tietoa: ehkä puoli tuntia, ehkä kolme. Eihän me patikkakengissä, paksuissa vaatteissa (ylhäällä oli aamukahdeksalta + 6 C) ja reppujen kanssa mihinkään lähelle haluttu jäädä käveleskelemään ja odottelemaan.

Siispä hotellille (vajaa kilometrin matka) vaihtamaan vermeet ja päätettiin, että lähdetään sitten tänään Limoneen: Gardajärven vastarannan pieneen ”sitruunakaupunkiin”.

Tutustuminen siihen on myös ollut tämän reissun toivekohteena, ja myös se vaatisi sateetonta keliä: ei innostaisi lähteä laivakyydillä järven yli ja kulkemaan sitruunalinnassa, La Limonaia del Castel.

Siispä vaihdetaan patikointi vuorilla venematkaan naapuriin, järven yli Venetosta Lombardiaan. Raja näiden alueiden välillä kulkee keskellä Gardajärveä.

Ja sehän olikin mukava retki. Ihan turistikylä, paljon saksalaisia kuten täällä kaikkialla.

Ei olla montakaan italian sanaa täällä kuultu, kun ravintoloissakin tarjoilijat puhuvat meillekin automaattisesti  saksaa. Tänään kyllä lounaalla (piadineja ja lasilliset paikallista Luganaa) pääsimme muutamia osaamiamme italian  fraaseja käyttämään ja tulimme jopa ymmärretyksi.

Mutta turistejahan mekin, joten hyvin mahduimme mukaan.

Käveleskeltiin, syötiin sitruunagelatoa, käytiin kirkossa (muistokynttilät sytytimme, tällä kertaa myös ystävälle), ja ihasteltiin sitruunapuita ainutlaatuisessa sitruunapuutarhassa, joka on tehty vanhaan linnaan.

”Puolenpäivän proseccon” sijaan nautimme puolenpäivän jälkeen limoncellospritzit. Ja juuri Limonessa ne olivat todella raikkaat  ja hyvät, auringon paistaessa, Gardan aaltojen liplattaessa venesataman rantaan.

Kylässä oli putiikkeja, joissa oli kaikkea mitä saattaa kuvitella sitruunasta. Saippuaa, keksejä, pastaa, ihonhoitotuotteita, monenlaisia alkoholeja, herkkuja, vaatteita, kyniä, kaikkea. Ja niinhän siinä kävi, että sitruunasuolaa ja iso sitruunakuvioinen pöytäliina on nyt kotiinviemisinä. 🙂

Kolmen tunnin kiertelyn jälkeen venekyyti takaisin Malcesineen, – varttitunnissa takaisin Porto Vecchiossa.

Jäimme lounaalle yhteen sataman monista ristoranteista, nautimme lämmöstä, valosta, sunnuntaista… Epätodellisesta olosta.

Iltapäivän lopulla hotellin parvekkeelle, uimassakin kävimme.

[Kuvassa hotellimme. Huoneemme alakerrrassa, neljäs ikkuna vasemmalta. Ja etualalla uintipaikka. Eipä olla vielä nähty muita uimareita. 🙂 ]

Illan tullen ei maltettu pysyä pois ulkoa, Pehtoorilla vähän nälkäkin, kävelimme taas keskustaan. Trattoria Scalieri oli familiaari, pieni idyllinen ravintola, jossa Pehtoori söi – lemppariannoksensa ulkomailla – ”seabassia”, minulle riitti antipastiannos paistettuja sardiineja. Hyviä olivat.

”Kotimatkalla” hieno auringonlasku. Vielä siis aurinko ilonamme. Järvi liki tyyni, aika hiljaista rantapromenadilla. Sää samettinen. Hyvällehän se tämmöinen tuntuu.

Nyt toivotaan, että  huomenna ainakin vielä aamupäivä olisi sateeton: kohti Monte Baldoa!

Garda Niitä näitä Reissut

Dove siamo – Malcesinessa ollaan

Aamulla.

Niin paljon jännitti, oli matkakuumetta, ei nukuttanut, tai jotain, että olimme molemmat vartin yli neljä aamulla hereillä. Siis hyvissä ajoin turvatarkastuksessa ja lentokentän Espresso Housessa cappuccinolla ja croissantilla, – eiku ´correttolla´. Italiaahan me ollaan menossa.

Kaikki sujui helposti ja nopeasti, – turhaan ei Helsinki-Vantaan kenttää ole rankattu korkealle maailman lentokenttien kesken.

Ja lento: samassa ajassa kun ajelemme mökkimatkalla pohjoiseen, Oulusta Rovaniemelle (talvirajoituksilla) olimme Helsingistä Veronassa, – kaksi tuntia ja kolme varttia on just sopiva lentomatkan kesto. Varsinkin jos onnistuu ottamaan unoset, kuten me teimme. Ei muuta kuin Spotifystä Andrea Botticellia nappikuulokkeisiin soimaan ja unille.

Tänään paavi on Veronassa, Giro di Italia Sirmionessa (Gardajärven eteläisimmässä kaupungissa) ja me Malcesinessa.

Matkalla  Veronasta …

viinitarhoja, pittoreskeja kyliä, unikkoja tienvarsilla (ah, onnea!!), aika vähän liikennettä, italialaista maisemaa – kaikki tuntui merkillisen tutulle. Oisko se niin, että Italia on se mun juttu. 🙂

Ja tänään ei ole satanut! Liki hellerajalla lämpötilat, siksikin ulkona, liikkeellä koko päivä. Ahmimme aurinkoa, lämpöä, valoa,  Italiaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Paikallista aikaa ennen kymmentä olimme jo bussissa matkalla kohti Malcesinea. Bussilastillinen aurinkomatkalaisia (paitsi että matkan varasin Aurinkomatkojen kautta, varasin myös kyydin Veronasta Gardalle) jäi välille: hotelleja meille ja muille turisteille  oli pitkästi toistakymmentä (kylissä matkan varrella Lasize, Bardolino, Garda etc.)  ja meidän Malcesinen hotelli vihoviimeisenä:  Hotelli Europa

Oli oikeastaan ihan mukava istuskella bussin kyydissä, saatiin tietoa ja nähtiin Gardan itärannikot kylät, kun melkein parituntisen aikana niiden kautta jouduimme/saimme kulkea ja pääsimme omaan kohteeseen.

Sen jälkeen kun lomakohteeksi oli valittu  Gardajärvi, oli ollut valittava kaupunki/kylä, jonne majoitutaan. Koska aikeena oli ja on liikkua  paljon, valitsimme (= minä valitsin 🙂 ) Malcesinen, ja hotelliksi valikoitui juuri tämä, koska tämä on rannalla, koska tämä on vähän syrjässä, mutta lähellä, koska tämä on pieni, koska tämä ei ole mikään resort, ei spa, vaan 25 huoneen pieni, neljän tähden hotelli. Järven aaltoliike kuuluu huoneeseen, pieneltä parvekkeelta näkyy vastarannan vuoret ja Limonen kylä.  Perfetto!

Ja me on jo käyty uimassakin! Jopa Pehtoori, joka ei ole vuosiin uinut, uskaltautui pulahtamaan.

Eipä muita tänään nähty järvessä uivan, – eikä se ollut edes kylmää. Loman tuntua ja freesausta sieltä saatiin.

Ja nautimme juuri äsken rannan tuntumassa, hotellin omassa ravintolassa, mini-illallisen: friteerattuja artisokkia, timjamikastiketta ja ravioleja.

~~~~~~~~~~~~~~

Kun olimme puolenpäivän jälkeen majoittuneet, lähdimme Malcesinen aurinkoiseen keskustaan. Rannan tuntumassa kulkee kävelyreitti, jota pitkin on alle kilometrin matka historialliseen keskustaan.


Siellä kuljimme, katselimme, nautimme lounaan: nuo tomaatit!!!! (palaan siihenkin huomenna), löysimme Euro-Sparin, suklaata  ja evästä huomiseksi.

Tämä postaaminen on taas vähän vaivalloista, joten näihin kuviin, näihin tunnelmiin… Huomenna lisää. Ja ilokseni voin todeta, että kaikki hyvin, enemmänkin.

Reissut

Jo matkalla

Kohti Gardaa.

Ensimmäinen etappimme on Helsinki-Vantaalla: alkuillan (myöhässä olleella) lennolla tultiin, hotelli Hiltonissa ollaan ja odotellaan varhaista aamulentoa lähteväksi kohti Veronaa.

Kävimme hotellin alakerrassa syömässä ja nauttimassa lasilliset erinomaista grüner veltlineriä. Toast Skagen oli yksi parhaista ikinä, ravut todella, todella hyviä, ja niitä oli paljon. Palvelu pelasi ja ravintolassa oli reissutunnelmaa…

Sekä Oulussa että Helsingissä on paistanut, lämpötila hellerajoilla. Gardallakin on. Tänään, ja ehkä huomennakin. Mutta siinäpä se aurinkomatkaloma taitaa ollakin. Pääasia, että reissuun päästiin.

Lentokentällä jo varmuuden vuoksi latailimme Verona ATV -aplikaatiot puhelimeen. Siis Plan B on jo valmiina: jos on sadeviikko, niin ajellaan paikallisbussilla ympäri Gardajärveä ja pysähdellään cappuccinolle tai lounaspizzalle jossain vähäsateisessa kylässä tai kaupungissa.

Bussimatkailusta ilo irti: aivan ylimainostettua moinen vuoristoissa tarpominen. Voihan sitä patikoida Saariselän tuntuilla tuntureilla. Tehdäänkin siis kulinaarinen retki, kierrellään viinitiloja, joita niitäkin Gardan ympäristössä sekä Veneton (itärannikko) että Brescian (länsi- ja etelärannikko) alueilla on kymmeniä ja nautitaan maisemista helposti. Pikkukyliin ja -kylissä kävely nyt on niin pienimuotoista liikkumista, ettei niistä kuitenkaan olisi mitään kunnon liikuntaa saanutkaan.

Sitä paitsi mehän ollaan jo käyty (1997) Monte Baldolla, mitäpä tuolla päntiönnään ramppaamaan.

Ja meillähän oli Andalusiassa marraskuussa ja viime vuoden toukokuussa Kroatissa ihan poikkeuksellisen hienot aurinkoiset, leppeät säät, joten johan sellainen jatkuva päivänpaiste reissuilla alkaisi rassata.

Eiku oikeesti: reippaasti ja ilolla ollaan jo matkalla. Buona vacanza, buon viaggio!

Herätys on viiden jälkeen, joten nyt koetetaan kaveerata Nukku-Matin kanssa.

Niitä näitä Reissut

Lentoon lähdössä ✈🟩⬜🟥

Samalla kun surffailen, silittelen vaatteita, käyn pyörällä kaupungissa ripset ja kulmat ehostuttamassa loman kestäviksi, kuuntelen ”Kuuntele ja opi italiaa” -äänioppikirjaa ja mutisen ääntämistä itsekseni . . . Siinä samalla pakkailen ja ihmettelen tämän reissukuumeen korkeutta.

Lomareissuille on ollut aina mukava lähteä, joskus vielä jännempää kuin nyt, mutta on tässä on nyt melkoinen, ison ilon lataus mukana. Huolimatta siitä, että aika sateiselta Gardan viikkomme näyttää… Ja että Italiassa ollaan vasta lauantaina, huomenna illansuussa lento Helsinkiin.

– Due caffè, per favore! Uno normale e uno macchiato.
– Ecco a voi, signora. Altro?
– No grazie, va bene così. Quanto pago?
– Sono due euro. La cassa è lì in fondo.

Le piace la cucina italiana?
Mi piace tanto. 
Buon appetito!  

Cucina Italiana kotonakin: Prosciutto e Melone, Insalata Caprese, tryffeliöljyllä (sorella ~ sisar, toi Firenzen reissultaan) maustettuja, paistettuja ruskeita herkkusieniä, salviamaustettua broilerfilettä.

Bussi- ja laiva-aikatauluja Malcesinesta Gardan muihin kyliin ja kaupunkeihin.

Onko markkinapäiviä niin kuin Umbriassa ja Lombardiassa?

Mitenkäs jos sittenkin omin neuvoin Veronaan?

Funivian aikataulut ja hinnat. Patikkareittikartta? – Löytyipäs aika hyvä. Monte Baldolle pitää muistaa ottaa mukaan kameralle paremmat remmit…

Oliko jossain vanha matkaopas, oikein kirja, jossa olisi vähän Lago di Gardan historiaa?

Ja pitäisikö sittenkin varata jo nyt se Michelin-ravintola! 😮 😋

Strada del vino BARDOLINO, tai jos sataa, mennäänkö bussilla Zenaton tai Masin viinitaloille asti?

Nyt sitten kaikki mahdolliset akut lataukseen, muistikortit- ja Visa-kortti reppuun, läppärin päivitykset kuntoon, ettei (taas) tarvitse niiden kanssa reissussa repeillä.

Niitä näitä

Midlayeri ostoksilla Kempeleessä

Ajelin tänään Kempeleeseen, Zeppelinin Intersporttiin ostamaan reissuun tennarisukkia. Toki lähempänäkin olisi Intersportteja, mutta Kempeleen lenkki on hyvä vähän tavallista pitempi, ja kun on joku päämäärä (siellä on myös Espresso House jääkahveineen 😊), niin on mielekästä polkea.

Palasin kotiin kassillinen kamppeita mukanani. Toki myös kaksi punttia sukkia.

Ostin midlayerin! Minulle ihan uusi vaate! Midlayer! On minulla toki ollut fleecejä ja ohuita neuleita, tuulitakkeja, jopa windstopperi, mutta tämä on eka ”midlayer”. Miksi tämmöisiä nimityksiä pitää olla? Miksi oikeastaan kaikissa tienvarsi-, pysäkki- ja tolppamainoksissa on kummallista kaksikielisyyttä: puolet suomea, puolet englantia.

Ja mainitussa Espresso Housessa ostin tänään ”Booster Peachin”. En ollut ihan varma, mitä tilasin, mutta näytti tiskin takana olevassa kuvassa persikkaiselta jääteeltä, mikä tuntui hyvälle lounasjuomalle, joten päädyin siihen.

Housut sentään myytiin ihan vaan housuina, – mitoitus ei ollut kuitenkaan ”normaali mitoitus”, vaan ”regular fit”. Ne on tummansiniset ryhdikkäät (siis aika paksut), hyvin istuvat Esping-collegehousut. Ostin ne vähän kuin verkkareiksi reissua ja mökkieloa varten. Nekin kantaja-asiakashintaan – 25 %. Värin ja edullisen hinnan lisäksi tykkään niistä muutenkin kovasti. Ei aina vaan farkkuja ”vapaa-ajan asuna”. Toppeja tuli kaksi yhden hinnalla. Joten ihan pelkkää säästämistä tämä ostosreissu, vaikka vähän heräteostosten puolelle menikin.

Oulu Ruoka ja viini Viini

Hyvä päivä tänään

Meillä on pihapiirissä sepelkyyhkypariskunta, joka aamuisin kurkkuäänillään hallitsee kaikkien lintujen laulua, laulavat, kurnuttavat kaikkien muiden ylitse. Ja järripeippoja, joita on paljon, – melkein kuin Lapin tuntureilla kulkisi. Kotipihan västäräkit ovat jo monta viikkoa hyppineet – hankien päällä 🙂 – mutta pääskysiä ei ole vielä näkynyt. Silti tänään on ollut kesä.

Reissua varten ja muutenkin kesävaatehuoltoa, jopa ompelukoneen otin esille! Asia on siis jo melkoisen vakavalla tasolla! On vaan niin mahdottoman mukavaa päästä reissuun, päästä Italiaan.

Illalla toisen viinikerhon maistiaiset, joihin hyvin skeptisenä kuitenkin päätin mennä: epäily ja jahkailu johtuivat siitä, että teemana oli Sauvignon Blanc -rypäle. Ja sehän ei todellakaan ole minun mieleiseni, mutta annoin sille mahdollisuuden. Ja mitä tapahtuikaan: Juniori sekä Grand Old Alkon viiniasiantuntija JJ esittelivät ja maistattivat sellaisia versioita, jotka käännyttivät minutkin! Uskon nyt, että SB voi olla hyvää, jopa erinomaista. Nämä viinit Italiasta, Ranskasta, Chilestä, Uudesta-Seelannista ja Itävallasta eiväto olleet lajinsa tyypillisimpiä edustajia, eivätkä todellakaan edullisimpia, mutta … Varsinkin Pouilly-Fume (Henri Bourgeois) oli mieluinen ja Sancerre tietysti. Mutta: samalla rahalla ostan edelleen jotain muuta.

Tapaaminen oli muutenkin poikkeuksellisen mukava, leppoisa, välitön. Olin ehkä poikkeuksellisen hyvässä kohdassa, hyvässä seurassa.

Yhdeksän jälkeen lähdin kohti kotia.

Pitäisi useamminkin lähteä kuvailemaan kaupungille auringonlaskun aikaan.

Yhdeksän jälkeen oli ihan tyven, kesäilta, hiljaista, valoisaa.

Moni asia on tänään saanut muistamaan, ajattelemaan, kiittämään. Uskaltaakohan sitä sanoa ääneen: nyt on hyvä.

Niitä näitä

Koneen äärestä keväisille rannoille

 

Kaiken maailmaan päivityksiä, kirjeenvaihtoa, vielä kuvien tekoa, ja siinä ohessa sähköpostiohjelma onnistui ihan itsekseen menemään umpijuntturaan ja mökötystilaan! Niinpä kaunis, ja jo melko lämminkin kevätpäivä on mennyt koneella istuskellen, vain vähän voimasanoja, ja paljon enemmän onnistuneita tuloksia.

Pidennetyn juhlaviikonlopun jälkeen siis kertaheitolla arkeen.

Toki ehdin uloskin.

Pikisaaren pyörätie – kuten niin monet, monet muutkin on poikki, suljettu: uusia baanoja tehdään urakalla. Kiersin sitten rannan kautta ja ilokseni totesin, että törkygraffiteilla ja muilla tavoin sotkettu uimahuone oli saanut uuden maalin pintaansa. Mukava juttu.

Reitti jatkui Torinrannan kautta kohti Oritkaria – tänään sinne merenrantaan, ja hämmästyksekseni huomasin, että Oulunlahti oli melkein jäässä. Keskellä vain virtapaikassa sulaa.

Pilvibongari heräsi taas, sillä tänään oli monessa kerroksessa, hahtuvia, aaltopilviä, cumuluspilviä …

 

Puut vielä lehdettömiä, mutta nyt tuloillaan oleva lämpöaalto varmaankin tuo vihreää maisemaan. Ouluun on ensi viikoksi luvannut lämpimämpää kuin meidän etelän lomalle Gardajärven rannalle. Noh, ei aurinkolomalle olla lähdössäkään. Toiveena kyllä sateettomia päiviä, – patikointi ja kylissä kulkeminen, sekä kuvaaminen ovat vaan niin paljon mukvavampia poutakelillä kuin vesisateessa tai tihkussa.

Edellisen Garda-loman aikana kyllä opittiin, että Gardalla sataa aika usein, ja ukkoset ovat aika seisauttavia! Ukkospilvet jäävät järven päälle, kuin kattilaan, pohjoisen Dolomiitit ovat seinämänä vastassa ja ukkosmyräkät puskevat päin vuoria. Katsotaan nyt, miten tällä kertaa päästään/joudutaan ukkosmyrskyjä todistamaan.

 

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Äitejä – uusia ja menneitä

Äitienpäivä – siis minunkin.

Myös tyttärelläni äitienpäivä. Hänellä, jota niin kauan odotettiin, odotettiin hänen tulonsa tekevän meistä vanhempia, tekevän minusta äidin. Tänään oli hänellä ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Minähän en koskaan unohda omaa ensimmäistä äitienpäivää, – taitaa se olla vieläkin vähän kipeä muisto.

Äitini haudalla kävin eilen, ja poikani tyttärelle sain aika pitkään selittää, miksi kukkia vien haudalle – ”Eihän se Caritaksen mummu (jota Eepi ei edes muista nähneensä, kun oli niin pieni vielä) enää niitä näe. Kuka niitä kastelee? Ja mihin ne sitten viedään, sitten kun ne kuolee?”  

Juniori muksuineen piipahti tänäänkin, – lasten kanssa taas katseltiin kuvia, mietittiin sukunimiä, mitä kenelläkin on ja miksi. Hassua, kuinka Apsu oli ihmeissään kun kuuli, että me ollaan papan kanssa naimisissa. Että ollaan oltu suunnilleen ”aina”. Tämä oli pojalle melkoinen hämmästyksen aihe. 😊

Pehtoorin äidin luona oltiin iltapäivällä. Jäälin mummu jaksoi jutella ja muistella pitkään. Muistaa vielä, – muistaa ja muistelee paljon. Muistelee mm. päiviä meidän lasten kanssa. Ja katselisi kuvia ja kuuntelisi juttuja lastenlasten lapsista vaikka kuinka kauan. Sitä me sitten tehtiin.

Muistoja, juttuja ja elämää; äitejä ja lapsia melkein sadan vuoden ajalta.

Isovanhemmuus

Muksupäivä kesää odotellessa

Tänäänkin juhlapäivä. Aamuyhdeksältä pari parasta tyyppiä tulivat brunssille.

Brunssin jälkeen sitten Helsingin tuliaiset/synttärilahja vähän etuajassa Apsulle. Pojanpoika jo kuukausi sitten ilmoitti toivovansa lahjaksi Niken lenkkareita, ja silloin yhdessä katseltiin netistä mieluisia, sellaiset löytyivätkin. En luvannut ostaa, sanoin vain, että ehkä, katsellaan sitten… Tuli mieleen Juniori joka  myös – vähän vanhempana tosin – oli hyvin tietoinen parhaista ja hienoimmista ”skeittikengistä”, olikohan merkki DG vai DC tai jotain. Monena kesänä peräkkäin juuri sellaiset piti hankkia.

Uudet kengät poika siis sai. Ja oli niiiiin iloinen, tyytyväinen. Istui kengät sylissä pitkään, sitten jalkaan, kokeili ja katseli, sitoi rusetteja eri tavoin… Ja ehdottomasti ne jalkaan kun lähdettiin käymään kaupungissa. Hakemassa mansikoita, – olin luvannut paistaa lettuja: broilerjauhelihasta, paprikasta, raejuustosta ja soijasta täyte pääruoaksi ja jälkkäriksi makea täyte, johon hillokin olisi ehkä kelvannut, mutta Apsu vispasi kerman ja yhdessä ilmoittivat, että mansikat ne olisivat hyviä, parasta.

Chillailtiin kaupungissa tunteroinen, muksut halusivat käydä Kauppahallissakin ja kulkiessamme miettivät, mitä kaikkea voidaankaan tehdä, kun tulee kesäpäiviä. Oli oikeastaan mahdottavman mukava kuunnella, mitä kaikkea muistivatkaan siitä, mitä oltiin yhdessä nähty ja missä heidän kanssaan on tullut käytyä: liikennepuisto tietysti, Oulun linnan rauniot, museot, tuomiokirkko, monet leikkipuistot (muistivat paljon enemmän niistä kuin me papan kanssa), Toripolliisin mahaa piti jo tänään käydä koputtelemassa ”kumisee se taas, on silläkin nälkä”….

Lounaan jälkeen kävin lasten kanssa vielä parissakin leikkipuistossa, ja Apsu oli kovin onnellinen ja liikkui tosi vähän tavalliseen verrattuna, KOSKA uudet Nike Airit. Ja: ”Mikset, mummi, ostanut itelleskin valkoisia Aireja”. Minähän ostin Hesasta uudet tennarit, jotka eivät  A:n mielestä ole ollenkaan niin hienot kuin hänen uudet poponsa.

Käytiin myös Koskelan kansakoulun, mikähän sen nimi nyt onkaan 😀   pihalla, jossa on siis nykyisin leikkipuistokin. Minun ja tyttären alakoulun piha, kun kerroin (taas kerran) siitä Eepillekin, tämä jaksoi ihmetellä: ”Miten te molemmat ootte voinu olla samassa koulussa?”

Oli kyllä vähän sellaista elämän filminauha-efektiä tuossa kohtaa.

Ja jotenkin  hirmu hyvä mieli koko päivän. Hyvä hyrinä, levollinen olo. Sellainen ”ei minulta mitään puutu”…

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Arkea ja juhlaa, – toukokuun hyytävää säätä

Kyllä on juhla ja arki, pyhät ja viikonpäivät ihan sekaisin.

Tänään arkea ja juhlaa; kuvaediittiä ja pyöräilyä arktisissa oloissa!! Melkein vaarallista tuulenpuuskien iskiessä ties mistä ja milloin. Lisävaativuuskerroin paluumatkalla kun alkoi satamaan jotain hitsin jäätävää tihkua. Koetan olla valittamatta: siis hyvä kun voi pyöräillä, kun on kuitenkin aika puhdasta ilmaa, kun oikeastaan kaikki on hyvin. Mutta silti!

[Mun Route 66]

Ihan en saanut kuvapakettia valmiiksi ennen kuin lähdimme viideksi keskustaan, jossa viinikerhon kanssa ruokatreffit. Menimme Maraniin. Ruoka oli hyvää, paikoin erinomaista ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Annokset valtavia. Eika hintataso häkellytä, paitsi ehkä vaatimattomuudellaan. Me nautimme alkuruoat, isot pääruoat, ja neljä pullollista punaviiniä – kahdeksan hengen dinner kahdessa tunnissa ja alle 500 euroa. Ystävällinen palvelu, familiääri tunnelma, vähän liikaakin ääntä, mutta kaikki kuitenkin ok.

Koskapa Maranin jälkkärilista ei ole houkuttelevin ja koska päätimme aloittaa ”kapakkakierroksen” siirryimme jälkkärille puoli korttelia kohti Rotuaaria: viinibaari Vox! Miksi ei. Ja me kaikki löysimme sieltä kahvit, teet, suklaat, tokaijit, portit, sauternesit, avernat… kuka halusi mitäkin. Tovi vielä rupateltiin, suunniteltiin tulevaa.

Georgialaiset punaviinit ovat ihan kelvollisia, varsinkin georgialaisen ruoan ohessa.

Eikä juhlaviikot suinkaan tähän lopu: nyt esivalmistelemaan huomista brunssia: pari pientä tulevat pitkästä aikaa mummilaan. 🥰

Niitä näitä

Tässä on jotain uutta…

Aamulla

Heräsin aika myöhään (melkein kahdeksan taisi olla). Kahvin tuoksu, puuroakin olisi ollut, mutta halusin vain hedelmiä ja jukurttia. Nyt on sellainen vaihe. Sain myös ruusuja. Ja lahjaksi illallisen Malcesinen Michelin-ravintolassa. Molto bueno!!!

Aamulla ”kirjeenvaihtoa” whatsappissa ja sähköpostissa. Ilahduinpa kaikista viesteistä, yllättävistäkin. Vastailin selfiellä.

Luonnonkiharat valtoimenaan jo 66 vuotta sitten, samoin karsastus, mutta eikös vain olekin kiinnostusta – johonkin – jo katseessa?  – Kuinka paljon me itse kukin omaa tarinaamme luommekaan? Aika paljon.

Ja tänään minun tarinassani on – taas – joku käännekohta.

Päivällä

Melkein lämmin. Melkein.

Pyöräillessäni ristiin rastiin jo ajattelin, että ikä ei todellakaan ole vain numero. Se on toistuva ilo, loputun kaipaus kauas, raastava ikävä, unohduksen helppous ja armokin, aina vain toivo …

Tänään äänikirja oli hiljaa, mutta oma mieli liikkuvainen.

Pitkän lenkin lopulla – melkein kuin vahingossa – tulin ajelleeksi meren rantaan! Ja se olikin sula! Juuri tänään! Ja juuri tänään: ehkä juuri samaan aikaan ystävän tuhkat meren syliin, tuonilmaisiin.

Ehkä näen kuvassa enemmän kuin muut. Tuonilmaisiin.

Vieläkin iso ikävä.

Illansuussa 

Päivällinen. Tulin miettineeksi, miksi Pehtoori ei tee meillä useamminkin kuin kerran vuodessa koko menua. Olipa hyvää.

 

Kaikkea mistä pidän. Kalaa, juustoista salaattia (kesäkurpitsaa, paahdettuja pinjansiemeniä, parmesanlastuja), rahkapohjainen soosi, hyvää leipää. Ihan parasta! Niin ja hyvä viini.

Ja jälkkäri. Paahdettuja kookoshiutaleita, rahkaa, hunaja-ananasta … taas täys kymppi! Tykkäsin hurjan paljon.

Illalla

Juniori ja Miniä tulivat piipahtamaan. Ehdin tehdä cantuccineja (palaan asiaan) ja  kattaa pienimuotoisen herkkupöydän. Suunnittelimme tulevaa, kesää ja – ties mitä.    …  Viinikaapissta avasin pitkään jemmatun Amaronen. Sehän se on minun lemppari. Ja 2015!! Kaikkinensa kaikki kerrassaan hyvää.

Tämä päivä, hyvä päivä.

Muistikuvia Ravintolat

Ruokakuvaushommissa

Jokohan se oli viimeinen ”virallinen” kuvauskeikkani.  De Gamlas Hemin a la carte -lista vaihtuu taas ja valokuvaajaa tarvittiin markkinointikuvien ottamiseen.

Niin se vaan oli, että kun ei ole moneen kuukauteen kuvaillut huolella mitään, niin olihan se ennen kuvauksiin lähtöä kertailtava ja tarkkaan muistaen vetolaukkuun kaikki tarvittava pakattava. Ei riitä, että vain kameran pukkaa reppuun. On muistettava ottaa mukaan jalustaa, lamppua, johtoa, softboxia, klipsiä, heijastinta, muistikorttia, ladattuja akkuja, lampuille tuet etc. etc.

 

Tänään kävi oikeastaan eka kertaa noissa hommissa siten, että tuli kohtuullinen nälkä kuvaillessa. Melkein kolme tuntia kun kuvailee pitkästi toistakymmentä annosta eri lokaatioissa, ”studiokuva”, miljöökuva yksin ja miljöökuva kaksin etc, huomioiden että kuvassa on oikeat ottimet, annokseen sopivat juomat, tilanteeseen sopivasti lautasliinat paikallaan tai pois, ei ehdi maistella –  vaikka lupa olisikin. Ja tänään oli monta uutta annosta, jotka on varmaankin kesän kuluessa käytävä illastamassa:

  • Ruskeassa voissa haudutettua ahventa, manteli crumblea,
    viinirypäleitä ja tillimaustettuja sipsejä
  • Marinoitua kirsikkatomaattia, basilikaa, rucolaa, balsamicoa,
    vegaanista fetaa ja paahdettua oliivimurua
  • Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa
  • Friteerattua leipäjuustoa kuusenkerkkäsiirapilla
    ja tyrni parfait

Yleensä kun on näitä iltapäivä/iltakuvauksia ollut, olen jo kunnon lounaan syönyt, niin tänäänkin, mutta silti …

Tässä kyllä on onneksi edessä hyvin syömisen päiviä monta peräkkäin, joten luulen, että toivun tästä tämän iltaisesta nälän aiheuttamasta ”annoskateudesta”, jota tunsin kun katsoin muiden syövän. Ravintolan henkilökunta kun on maistelemassa ja tutustumassa uuden illallislistan annoksiin, jotta he voivat sitten asiakkaita asiantuntevasti palvella.

Minullakin vielä asiakaspalvelua tehtävänä, kun on kuvat editoitava. Sitten alkaa ”Muistikuvia” hiipua muistoihin. Ehkä. 🙂

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Uusi keräilykohde

Ei se kauaa lunta satanut, eikä paljon, mutta sen verran, että pikkuisen pistely tuntui kasvoilla. Ja samaan aikaan kovat tuulenpuuskat pyörittivät katupölyä ja hiekkaa niin, että hampaissa narskui. Mutta siinäpä ne tämän päivän suuret ”vastoinkäymiset” ja huolet ovat olleetkin. Sitä paitsi eivät nuo hieman arktiset piirteet säätilassa estäneet liikkumasta melkein kahta tuntia. Vähän, hyvin vähän, pihahommiakin osana ulkoilurupeamaa.

Edellisinä vuosinakin minulla on ollut pyörälenkeillä joku ”keräilykohde”: esim. Oulun uusiin kaupunginosiin tutustuminen (Kivikkokangas, Uusi Hiukkavaara, Metelinkangas, Paituri etc. etc.), Knuutilankankaan ”lohilammen” vuodenajat, Oulun uimarannat, kesäkahvilat, lähikunnat ja niiden kirkot etc. etc. Lisäksi tarvitsen aina äänikirjan taustaääneksi.

Tänä keväänä uusi keräilysarja on roskikset! Oulussa on jo muutamia vuosia ollut ”taideroskiksia”, ja nyt niitä on tullut pyöräteidenkin varsille lisää. Tänään kohdalle sattui Myrskytuulian maalaama roskis Tuiranrannan läheisyydessä. Tähän mennessä tämä on minua eniten miellyttävä. Tuo väri! Haluaisin Emmiliinille tuon värisen bodyn tai kesämekon – korostaisi pikkuisen syvänsinisiä, kirkkaita silmiä.

Ovatkohan nämä roskiksetkin Kulttuuripääkaupunki Oulu 2026 -brandäystä? – Arjen iloa ainakin. Näitä varmaan vilahtelee sitten pitkin kesää näissä postauksissanikin.

Niitä näitä

Elokuvissa ja telkkarin ääressä

Palasin juuri elokuvista: Tie sydämeen… 

Sisareni siitä hoksautti tässä joku aika sitten, kun Cannesissa oli palkittu parhaasta ohjauksesta. Tänään sitten mentiin kimpassa katsomaan, ja kyllä oli ansaittu palkitseminen. Meistä myös äänisuunnittelija, tai se joka elokuvan äänimaailmasta vastaa ja ehkä sen luokin, oli tehnyt erinomaista työtä. Myös hiljaisuutta oli käytetty hyvin.

Ranskalaisen klassisen keittotaidon ja gastromian ylistys ja rakastamisen vaikeus olivat tämän elokuvan kantavat teemat. Tekee mieli puhua taide-elokuvasta, paljon hyvän ruoan tekemistä ja nauttimistakin tässä oli, mutta ei voi toimintaelokuvaksi luokitella. Eleetön, tai ei sittenkään, vaan siinä oli paljon oleellista, paljon eleitä, jotka kaikki kertoivat tarinaansa. Se oli myös visuaalisesti hyvin kaunis, – keittiö! 💗

Tykkäsin. Très bien.

Ja kun nyt kerran on puhe viihteestä, tai katselukokemuksista, niin kerronpa myös koukuttumisestani telkkarin ääressä.

Telkkari/Netflix/Katsomo -sarjoja etc. en juuri seuraile, en varsinkaan mitään saippuasarjoja, mutta toki esim Downton Abbey, Virgin River, Anna, a lopussa ja jotkut kotimaiset sarjat (Onnela, Sunnuntaibrunssi etc.) on tullut ilolla ja nauttien katsottua.

Kun esikoisemme vuosikymmen sitten asusteli ja eli Meksikossa yhteensä reilut puolitoista vuotta, kuulin eka kertaa käsitteen ”telenovela”  – siellä seurasivat jotain saippuasarjaa, joka kuulemma oli sellaista. Telenovela tarkoittaa Etelä- ja Väli-Amerikassa 1950-luvulla kehittynyttä espanjan– ja portugalinkielistä saippuaoopperatraditiota. Ja tällainen telenovela on nyt minunkin elämässä.

La Promesa – salaisuuksien kartano löytyy YLE Areenasta. Jaksoja on kai jo yli 300. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on 122 jaksoa, ja meillä ei siitä ole enää kuin 98 katsomatta. 😂 Ehkä ei katsotakaan, mutta nyt tuntuu, että jokapäiväiseksi ”ruokalevoksi” on tullut yhden, viikonloppuna kahden, jakson katsominen.

Tässä kuukausi sitten kun norjalaispaidan kutominen Vävylle oli saatava valmiiksi, vähän etsiskelinkin jotain katseltavaa ja/tai kuunneltavaa kutomisen oheen, ja sattuipa juuri siinä vaiheessa Instagramissa Minna Kuukka kertomaan, kuinka hän, joka ei mitään telenoveloita katsele, jääneensä koukkuun espanjalaiseen La Promesaan. Niinpä sitten sanoin Pehtoorille (joka todellakin katselee yhtä sun toista sarjaa säännöllisesti) että katsotaanpa, millainen se tämä tämmöinen kartanosarja oikein on.

Villapaita on valmis, jo viety valmistujaisiin Järvenpäähän, eikä mitään uutta ole aloitettu, mutta sarjasta en ainakaan vielä luovu. Luulen, että haluan ainakin niin kauan roikkua mukana, että yksi tietty pahis (kuinka hienosti osaakaan roolisuorituksensa tehdä!!) saa palkkansa. 🙂

En voinut hakea netistä tähän oikein tietoa sarjasta, sillä pelkään, että sieltä tulee juonipaljastuksia – ja sitä en todellakaan halua!

Seuraako joku muu? Älkää vaan spoilailko mitään. 😀

Niitä näitä

Reissua odotellessa

Tämän vuoden ulkomaanmatka varattiin tammikuussa, jolloin edellisen marraskuun koronaan katkennut Andalusian Grand Tour oli vielä aika katkerasti mielessä. Katkeruutta koetan tietoisesti vältellä, mutta kyllä edelleen tuosta matkasta on joku kumma ”katkera kalkki” hyviä muistoja himmentämässä.

Tämän uuden matkan ajankohdaksi valikoitui toukokuu ilman isompia pohdintoja; oltaisiinpa varattu jo tulevalle viikolle, jolloin Ouluun on luvassa juuri ja juuri plussa-asteita. No, mutta, matkamme on siis pe 17 – la 25.5. Perjantaina lennetään Helsinkiin, lauantaina aamusella sitten kohti Italiaa.

Haluttiin matkalta aurinkoa, liikkumista, maisemia, ei kaupunkilomaa ”pakollisine” museoineen, nähtävyyksineen, ravintoloineen, vaan lepoa, liikkumista, leppoisaa, vähän maaseutumaista oleilua tai ainakin pois metropoleista, pois isoimmista turistipaikoista, hyvää ruokaa, – ja minä tietysti halusin veden äärelle. Vaihtoehtoina välähtelivät Madeira, Sisilia, Kroatia, joku Alppi-kylä, – ehkä jos sittenkin se kauan aiottu Irlanti tai jopa Islanti, ehkä kuitenkin joku täysin uusi kohde, mutta ei missään tapauksessa minnekään valtamerten taakse.

Ja niin me sitten varasimme viikon loman (vieläpä Aurinkomatkojen kautta) Italiaan, Venetoon ja Gardajärven rannalle! Melkein samaan paikkaan, jossa ollaan oltu kaksi viikkoa kesäkuussa 27 vuotta sitten ja jonka läpi ajoimme 12 vuotta sitten, oltiin silloin yksi yö Rivassa, Gardajärven pohjoisimmassa kylässä. Eikä kaksi vuotta sitten Lombardian reissullakaan  nyt niin kovin kaukana oltu. Ja mehän on joskus kai vannottu, että samaan kohteeseen ei kahdesti mennä, sillä maailma on täynnä uusia hienoja paikkoja, joihin olisi mahtava tutustua, nähdä ja kokea. No nyt kuitenkin mennään tuttuun kylään.

[Kun ei ollut vielä blogia, ei nettisivustoja, mutta kun oli päiväkirjoja ja ”matkamappeja” tein meille tuollaisen ennen ensimmäistä Gardan matkaamme. – Minäkö odotan, aikataulutan, suunnittelen?- – Assurdità!  Assolutament!  Enkä vielä ole oppinut pois odotuksen ilosta. ]

Tässä kuvassa Gardan lomalla meidän muksut ja ystäväperheen ainokainen. Olimmme ”meidän” rannassa, – tuossa oikealla rinteessä oli vuokraamamme Villa Paola, Interhomen vuokratalo, joka ei näköjään enää ole vuokrattavissa.

Pieni muistelu kuvineen meidän kesäkuun 1997 Gardan reissulta blogissa on täällä. Ja siellä myös ohje cantuccineihin (~ italialaiset mantelikorput, joita olen vuosien varrella leiponut varmaankin kilokaupalla. Pitäisiköhän huomennakin, tai ainakin ensi viikonlopuksi?)

Seuraavan kerran kävimme Gardalla sekä Rivassa että  Malcesinessä keväällä 2012, jolloin olimme autolla, kaksistaan, minun vuorotteluvapaavuoteni keväällä matkalla Umbriaan. Ja se matka oli! En löydä sanoja, mutta se oli kaikkinensa ehkä yksi paras matka koskaan.

Ruoka ja viini Viini

Lauantaille aika vähän mitään

Vähän olen huolissani.

Enkä niin vähänkään. Minulla ei ole juurikaan mielekästä tekemistä. Tai ainakaan tänään ei ole ollut. Hyvä on, kyllä minusta kodin siivoaminen, pyykkääminen, järjestely on mielekästä, välillä jopa merkityksellistä, mutta oikeasti! Eihän näin voi jatkua!!

Aamupäivän kodinhoidollisten puuhien jälkeen pyörälenkki Kaakkuriin, – hainpa sieltä meille lauantaiviinin:  Valdo Aguarius Missä lie naksahti kun tällaisen tulin ostaneeksi?

Yleensä olen aika skeptinen, enkä edes sorru tällaisiin etiketteihin (esimerkiksi musta-valkoiset, tyylikkäät kiehtovat enemmän, ne ovat vakuuttavampia)  ja kun nyt jälkeenpäin löysin netistä (Viinimaan sivuilta) tiedon, että tämä on nimenomaan ”italialainen kuohuviini kaikille, erityisesti merenneito-, vesinais- ja vesimies-henkisille upeassa pullossa” niin alkoivat hälytyskellot soida.

Eikä turhaan. Eihän tämä juomakelvoton ollut, mutta tiedän monta 15 euron skumppaa, jotka maistuvat alusta loppuun hyvälle, raikkaalle, tyylikkäälle, monivivahteille,  – tämä maistunut, ei ollut sellainen. Tässä maistui mm. sitruuna. Kirpeä sitruuna. Ei hyvä, vaikka ”vesihenkinen” pullo kiehtoisi.

Huomenna sitten kerron meidän tulevasta matkasta… Jotain mielekästä tänne postattavaakin siis vielä on. 😀

Oulu

Kylmää on

Mikseipä säätiedotus voisi olla hieman parempikin? – Tälle päivälle kuitenkin näytti aika hyvää säätä, joten päätin ajella Oulunsaloon, Vihiluodon uimarannalle. Siellä on keväisinkin mukavan näköistä, ja pieni toiveeni oli, että meri olisi vähän vapaa jäistä… Ja ehkä näkisin muuttolintujakin. Nyt voisin niitä tunnistaakin, kun olen ladannut puhelimeeni ”Muuttolintujen kevät” -sovelluksen.

Paistoihan se tuo luvattu aurinko, mutta tasan tarkkaan vasta juuri silloin, kun puolenpäivän ja 35 kilometrin jälkeen palasin kotipihalle.

Ennusteessa EI ollut mainittu sateesta mitään. Mutta minä olin kyllä kohtuullisen vettynyt, kun kotiin pääsin. Noh, tulipahan ulkoiltua. Ja nähtyä lintuja: tuolla alla olevan kuvassa olevan koivun oksien oikealla puolella rantavedessä (kesällä uimarannan rajaviiva) oli paljon jotain mustia pisteitä, mutta kun minulla kamerassa vain laajakulma, niin ei puhettakaan, että olisin niitä nähnyt/ tunnistanut. Varsinkaan kun niistä ei lähtenyt mitään ääntä, jotta olisin voinut käyttää muuttolintu-sovellusta apuna.

Muuttolintu-sovellus ”löysi” vain kuovin, – sen sentään olisin itsekin tunnistanut äänestä, ja sen jopa näinkin.

Mutta lintubongausta en kauaa tuolla viitsinyt harrastella. Enkä jäädä kyselemään paikalla olleilta lintubongareiltakaan, jotka intensiivisesti kiikaroivat noita… Ehkä näin jotain hyvinkin erikoista? – No tuskinpa.

Iltapäivällä ei mitään tarvetta enää ulkoilla, vaan päinvastoin uskon kesä olevan kuitenkin tulossa, joten vähän vaatekaappien järjesteltyä: topat taakse, mekot framille ja kengät kesäisemmiksi. Samaan aikaan Pehtoori puunasi autot ja vaihtoi kesärenkaat – onkohan vähän riskaabelia näin aikaisin?

Illalla sitten muutama tunti meidän koukuttavan, ehkä vähän nolonkin tv-sarjan äärellä hyvin syötyämme. Kerään rohkeutta kertoa joku toinen kerta  tuosta Areenasta löytyvästä sarjasta 🙈

Niitä näitä

Kalasatamassa toiveikkaana

Kellon kalasatamassa odottava tunnelma. Ehkä vähän apaattinenkin. Toisaalta valoa ja lämpöasteitakin jo niin paljon, että lupauksia toiminnan alkamisesta, liikenteestä, kulkijoista, kävijöistä, moottoriveneiden äänistä ja kalasavustamon tuoksusta oli jossain jäisillä rannoilla ja kalamajojen nurkissa. Ihan pian on niiden kaikkien aika.

Veden ”äärellä” olen nyt viettänyt illankin. Tosin vain netin kautta. Meidän lomamatka alkaa parin viikon päästä, ja me asutaan lomaviikko veden äärellä. Eikä se vesi ole uima-allas, eikä se ole Suomessa. Ei olla menossa asumaan vuokrattuun taloon, eikä merenrantaan, vaan hotelliin järvenrannalle… Onko villejä arvauksia?

 

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Vanhoja autoja ja parsaa

Aloitin aurinkoisen ja melko lämpimänkin vappupäivän pyörälenkkini Möljältä, jonne mobilistit ja muutkin vanhojen autojen harrastajat kokoontuivat.

Muutaman vuoden tauolla ollut Vappuajot-tapahtuma järjestettiin tänään ensimmäistä kertaa koronasulkujen jälkeen. Ja auto- ja yleisömäärä kertoivat, että tapahtumaa on kaivattu. Toisin kuin monena vuonna (esim. 2018 – silloin jaksoin kuvaillakin KLIKS) en ollut alueella kuin puolisen tuntia.

Muutama tärppi satojen autojen joukosta sentään tänäänkin.

Tuo alempi ”cabrioletti” oli kyllä erityisen symppis – tosin Oulun säässä rättikatto ei ehkä ole kaikkein paras ratkaisu. 🙂

Tätä koulubussia en ole ennen Oulun tapahtumissa nähnytkään.

Hyvin vahva muistikuva on, että meidän perheellä olisi ollut juuri tällainen Pösö (Peugeot 404) aivan 1960-luvun alussa.

Joku etiäinen siitä, että veljeni olisi tullut äidin kanssa synnytyslaitokselta (tai myöhemmin joltain lääkärireissulta) juuri tällaisella, tämän värisellä. Tiedä häntä. Autoihin liittyy kyllä paljon muistoja…

Koska sää oli mitä parhain, jätin autot aika pian ja lähdin pyöräillen kohti Madekoskea.

Iltapäivän alussa kotipihalla ukkelin kanssa vappukuohuvat, ja kotitekoisen vappulounaan tekoon.

Meillä oli melkoiset parsaöverit! Sunnuntaina Järvenpään K-Citymarketin hevi-tiskissä bongasin violettia hollantilaista parsaa ja olihan se paketillinen kalliista hinnasta (10 € normi nippu) huolimatta ostettava. Tänään sitten tarjolla sekä vihreää, valkoista että violettia parsaa. Pehtoori otti hiiligrillin hupun alta ja grillaili lohta oheen – grillikausikin siis perinteisesti vappuna avattu.

Jos olisi pitänyt sokkona maistaa, niin en kyllä olisi erottanut violettia (etualalla) tavallisesta vihreästä. Ehkä hivenen tavallista makeampi oli maultaan. Parsan värimuutokset johtuvat viljelytavasta: vihreä parsa kasvaa maan pinnalla, mutta valkoinen parsa peitellään mullan alle. Violetti väri puolestaan syntyy siitä, että parsan nuput saavat pilkistää mullasta.

Mutta en ole pahoillani, vaikka Oulun kaupoista ei violettia parsaa löydykään. Tavallista vihreää kuluu, ja tänä vuonna, tällä viikolla valkoistakin on ollut monessa kaupassa. Ja sehän se on hyvää. Parasta ikinä saatiin toukokuussa 2012 Nürnbergissä.

Joka tapauksessa keittiössä ja ruokapöydässä jo näkyy kevät. Ja tuleva kesä. Mukava juttu. Sekin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Perinteetön vappuaatto

Vappuaatto. Heti aamulla mittari näytti lämpöasteita. Monikossa. Kaksi on monikko: +2 C. Ja niidenkin näkeminen mittarista oli vähän niin ja näin, sillä sumu oli vähintäänkin kohtuullisen sakea. Noh, ei meillä ollut mitään aktiviteetteja suunniteltunakaan.

Kauppahallissa sentään piipahdin: kalaa (huomiseksi) ja äyriäisvartaita hain. Tulomatkalla vielä ajelin kaupan kautta. Surkea sää kannusti herkkujen ostoon.

Leivoinkin vähäsen: tein italialaisia joulupullia = maritozzeja. Viemiseksi.

Kävimme tänään iltapäivällä ex-naapureidemme luona; heidän kanssaan ollaan melkein 40 vuotta liki joka vappu yhdessä nautittu pullollinen (joskus useampikin) kuohuvaa. Niin tänäänkin.

Muisteltiin naapuruutemme, yhteiselomme hienoja päiviä. Tosin muisti alkaa jo hukata muistoja, painaa niitä unohduksiin; surullistahan se on, mutta niin se vain käy.

Iltapäivän lopulla kaksin (kuvassa molemmille 😋 ) vappuaaton päivällinen: parsaa prosciutto, cheddar-nakkeja ja chiliscampeja, kahdenlaista salaattia ja jälkkäriksi niitä samanlaisia maritozzeja, joita vietiin kyläreissulle.

Tällä kertaa olivat (vielä) parempia kuin ohjeen mukaiset. Eli laitoin jauhoista puolet 00-jauhoja (pizzajauhoja) ja tuplamäärän sitruunankuoriraastetta. Täytin lemon curdilla ja mascarpone-kermavaahdolla. Kuten sanottu vielä parempia kuin viimeksi. Munkit jäivät tälläkin kertaa paistamatta. Ei kuulemma haittaa, totesi mies…

Oi, ihana toukokuu!

Jo huomenna.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Ikävä helpottanut 🥰 – ja jatkuu…

Paluu kesäisen lämpimästä, aurinkoisesta Järvenpäästä tuuliseen, harmaaseen, vilpoiseen (+ 6), sateiseenkin Ouluun. Jo iltapäivällä oltiin kotona. Itkuhan se tuli, kun Vävy lähti meidät viemään lentokentälle yhdentoista aikaan ja Emmiliinille lähtöpusun annoin. Ikävä heti.

Sitä ennen saatiin vielä aamupuuron syönti katsella, leikkiä ja kävimmepä pienellä lenkilläkin katselemassa tyttösen tuleva tarhapaikka, joka on kyllä kiitettävän lähellä ja mukavan pieni päiväkoti. Siellä alkaa sitten elokuun lopussa uusi elämänvaihe.

Päiväkodin naapuritontilla krookuksia. Ja yhden ojan penkalla valkovuokot jo kukassa! Äidilleni lähettelin terveisiä niitä kuvatessani.

Emmiliini on paljon vilkkaampi ja liikkuvaisempi kuin äitinsä oli samanikäisenä, mutta muutoin kovin samanoloinen, pieni, ei mitään vauvan pyöreyttä, ei pullukkakäsiä, ei makkaroita jaloissa. E:n äiti, tyttäremme, oli samanaikaisenä jo toipunut varsin rankasta koliikistaan, mutta paljolti kai juuri koliikin vuoksi kärsi lievästä hypotoniasta. Lihasheikkouden, tai paremminkin jäntevyyden puutteen, vuoksi yhdeksän kuukauden ikäisenä alkoivat ”jumppatunneilla” käynnit. Aluksi pari kertaa viikossa käytiin liikuntaterapiassa (olikohan termi tuollainen?) ja se jatkui monta kuukautta: fysioterapeutti kävi sitten vielä tarhassa tyttöä hoitamassa kerran viikossa ja vuoden ikäisenä tyttö jo käveli, ja hypotonia hiipui hiljalleen.

Paljon tuli tietysti mieleen kaikkia omien lasten vauva-ajan juttuja, joita ei ole vuosikymmeniin muistanut. Tyttärelle muistutin, että kun hän oli juuri sen ikäinen kuin hänen tyttärensä nyt on, siis 9 kk, minä aloin jo odottaa veljeään, itse juuri ja juuri toivuttani isosta leikkauksesta, joka ei edes ihan täysin onnistunut. Tyär pyöritteli päätään ja naurahti ”aikamoista”. Onhan hän sen toki aina tiennyt, mutta nyt ehkä uusi näkökulma asiaan… 🙂

Ja oli kyllä hyvä nähdä, että siellä kaikki on hyvin. Vaikka toisaalta: nyt on entistäkin isompi ikävä, – olen minä kalenteria jo katsellut ja miettinyt, milloinkahan voisin/voitaisiin taas mennä. …

Aamuseitsemältä meidän AirBnB-kaksiomme keittiön ikkunasta.