Synttäripäivällisen äärellä

Vaiherikas aamupäivä, mihin olin tasan tarkkaan ihan itse syypää. En edes kehtaa kertoa, mistä oli kyse, mutta hukkaamisesta ja löytämisestä oli taas kerran kyse. Että minä osaan!!! Ja kaikki vain järjestyksen ja ruoan vuoksi. 😀

No mutta iltapäivä kului synttäripäivällistä tehdessä: meidän nuoripari on 26 vuoden iässä: Miniä maanantaina ja Juniori huomenna, ja minulla tietysti ilo ja velvollisuus tehdä safka tämän juhlistamiseksi. Jostain syystä päädyin siihen, että teema on Espanja. Poislukien alkuun tarjottava kuohuva, – ihan pojan harrastuksen ylläpitämiseksi sitten samppanjaa… Pol Rogerin demi-sec oli makeahkoa, muttei liian. Syvänkeltaista. Aika voimakasta, siis minun makuuni. Chardonnay miellyttävästi hallitsi, eikä mikään ollut pielessä, eikä hukassa.

Se, mitä samppanjan ja jälkiruoaksi tekemämäni flanin väliin mahtui, on huomisen tai jonkun toisen päivän postauksen aihe. …

Jälkkärinä ollut flan oli yhteen aikaan (hyvänen aika!!!  20 v. sitten) meillä ihan vakiojälkiruoka, joka tarjottiin vieraille. En ole sitä tehnyt vuosikausiin, mm. Miniä (joka on meillä jo seitsemän vuotta käynyt enemmmän vähemmän satunnaisesti syömässä,,… 😉 ) ei ollut sitä koskaan maistanut. Mutta kyllä piti kovasti. Pääsiäispöytääsi?

Creme Caramel (= Flan)

Paahdettu sokeri:
2 dl sokeria
3 rkl kiehuvaa vettä

Vanukas:
100 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Creme Bonjouria)
2 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sokeria
4 kpl kananmunia

Paahda sokeri kuivassa ja kuumassa paistinpannussa kauniin ruskeaksi. Lisää kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi. Vuoraa uuninkestävän astian pohja ja reunat paahdetulla sokerilla.

Vanukas: Kuumenna juusto, maito, kerma ja sitruunan kuori kiehuvaksi. Vatkaa kananmunat ja sokeri, ja sitten niiden sekaan vähän jäähtynyt maitoseos. Kaada seos paahdetulla sokerilla vuorattuun vuokaan. Peitä astia alumiinifoliolla ja laita kypsentymään vesihauteeseen 170o C uuniin (alle tunniksi). Älä anna vesihauteen veden kiehua, muuten vanukkaasta tulee ryynimäistä. Jäähdytä ja kumoa.

Jos kaapissasi sattuu olemaan lahjaksi saatu tai itse hankkimasi jälkiruokaviini, mitä makeampi, sitä parempi. Se on tälle oiva kumppani, toki flan on sinälläänkin ihan tavattoman hyvää.

Nyt tuntuu ihan sunnuntaille: nuoret ovat meillä yleensä sunnuntaina, eivät perjantaina. Yritän tottua ajatukseen, … nyt viimeinen jakso The Crownia. Harmi. Siis että on viimeinen.

Paljon hyvää tänään

Olemme Pehtoorin kanssa jo etuajassa siirtyneet kesäaikaan, kuudelta on heräilty monena aamuna, niin tänäänkin. Hyvä niin että oltiin valmiina kun meidän päivähoitolainen tuli ennen kahdeksaa. Apsulla olikin tänään ihan täysi ”työpäivä”, eilen vain puolikas. Kylläpäs me piirrettiin ja duploiltiin.

Pojan mentyä päikkäreille, oli mummin lähdettävä kaupungille: kuvauskeikka Kukkakauppa Kanervassa oli sovittu yhdeksi.

Olen aina ilolla ja ihastuksella katsonut kun ihminen osaa käsillään tehdä jotain: tietäen mitä tekee, miten tekee, luontaisesti, helpon näköisesti ja mikä vielä kruunaa kaiken: ilon kautta. Tänään sain seurata ja kuvata pari tuntia kun nuori nainen teki hääkimpun ja hääjuhlakattauksiin kimppuja. Mallini oli hyvin luonteva, – siksikin oli ilo ja helppo kuvata. Tila ja sen valot eivät kyllä olleet ehkä helpoimmat.

Perinteikäs, oululaisen naisyrittäjyyden yksi harvoista sukupolvelta toiselle siirtynyt yritys on kukkakauppa Kanerva, joka on muuttanut Uudeltakadulta Hallituskadulle isoihin, valoiiin tiloihin. Nyt kun Stockalta ei enää tule ostetuksi kukkia, on tullut Kanervassa jo useinkin käytyä. Äidille haen suunnilleen joka kolmas viikko sieltä kimpun, atsalean tai orkidean tms., ja usein kotiinkin jotain. Tänään sain kimpun huomisen illan teemaan liittyen…

Kuvassa on skilloja – aika paljon isompia
kuin meidän pihalla toukokuussa tuppaa kasvamaan.
Klikkaahan isommaksi.

Hallituskadulla on nyt muutakin hyvää kuin Kanerva: Digitarvike on muuttanut sinne, siellä on SOL-pesula (Stockan yläkerrassa oleva pesula on sekin nyt jäänyt), siellä on Spazio, josta en koskaan raski ostaa mitään, mutta jonka ikkunoita käyn usein ihailemassa, siellä on Oulun Kuva, joka ei ehkä ole minun lemppariliikkeitäni, mutta siellä on joskus ”pakko” käydä, siellä on tällä viikolla avattu ”Lampurin Unelma” ~ uusi lihakauppa, jossa myydään pudasjärveläista lampaan- ja karitsanlihaa. Sieltä kävin kuvaussession jälkeen ostamassa huomiseksi kokkailtavaa.

Huomisesta puheenollen… lähdenpä vielä tekemään flanin, pitkästä aikaa!

Partielli repeämä, glukosamiini ja minä

Supraspinatusjänteessä on tendinoosia ja melko laajaa partiellia repeämää. — eli aivan totaalinen repeämä ei näytä olevan. — Etualalabrumissa on lievästi signaalilisää, samoin takalabrumissa. Degeneraatiota — – Cuffissa supraspinatukseen painottuen on tendinoosia ja partiellia repeämää. – Bursiittia.

Tuommoista kaikkea luki syksyllä magneettikuvauksen jälkeisessä lausunnossa. Ja kun sen jälkeen menin lääkärin luo kuulemaan, mitä tuo kaikki tarkoittaa, hän katseli kuvia, näytti ne minullekin ja sanoi, että olkapääsi näyttää ”siltä kuin siellä olisi räjähtänyt pieni kranaatti”. Siltä se kyllä melkein tuntuikin. Suomeksi diagnoosi meni suunnilleen näin: jännetulehdus, jänteen repeämä ja kuluminen, limapussin laaja tulehdus, AC-nivelrikko ja luupiikkejä eli melkoinen rytyläjä koko olkapää.

Toki olkanivelen kiertäjäkalvosimen tulehduksia minulla oli todettu työterveyslääkärissä kolmen vuoden välein aiemminkin, ja olenhan täälläkin valitellut juilivaa olkapäätä tämän tästä. Mutta että tuommoista räpellystä koko olkapää ja olkavarsi! Magneettikuviin ja mahdolliseen leikkaukseen menemisestä puhuttiin jo kuusi, seitsemän vuotta sitten. Magneettiin en mennyt, enkä sitten mihinkään leikkaukseenkaan. Fysioterapiaa, vuosituhannan alussa seitsemän vuotta salitreeniä, hierontaa, sauvakävelyä, joskus kortisonia piikkinä, relaksantteja, kylmä- ja kuumia paketteja, työergonomia uusiksi, hissipöydät, kuminauhajumppaa – kaikenlaista on vuosien varrella tehty.

Pari vuotta sitten töistä poisjääminen vähensi koneella olemista ja lisäsi liikkumista, mutta silti viime kesänä alkoi jatkuva kipuilu, johon ei tuntunut enää panadolit, eikä oikein mikään muukaan auttavan. Kuulinpa sitten pariltakin tutulta, kuinka glukosamiini oli ollut heille avuksi; toiselle polviniveliin, toiselle juurikin olkanivelen kipuihin, ns. ahtaaseen olkapäähän.

Glukosamiinia saa apteekista ilman reseptiä, ja annoin vielä kertoa itselleni, että Haaparannasta saa kolmanneksen halvemmalla kuin Suomesta, joten kävinpä sitten kuukauden satsin hakemassa. Sitä pitää kuulemma syödä muutamia viikkoja ennen kuin alkaa vaikuttaa. Noh, ehkä se vähän helpottikin, mutta lokakuussa olin jo liki rampautunut, kuvaaminen sattui ja nukkuminen oli vähän mitä sattuu. Siis vihdoin lääkärille. Ja tulos yllä.

Hoidoksi kortisonia. Kolme piikkiä on maksimi, mikä voidaan antaa, ja jo ensimmäisen jälkeen olka oli parempi, toinen ja kolmas veivät kivut. Kysyin lääkäriltä tuosta glukosaminiista: hän sanoi, että koululääketiede ei ole vielä voinut osoittaa, että se olisi ehdottomasti hyvä ja tehokas nivelkipujen lievittäjä, mutta hän sanoi, että tietää yhtä monia, joille siitä on ollut hyötyä ja yhtä monia, joille ei. Ja ettei siitä haittaakaan ole. Minä olen jatkanut sen syömistä. Kun välillä on ollut viikon, parin tauko, että en ole uutta purkkia muistanut ostaa tai olen mökillä/Torniossa ilman niin muistanpas taas, että olkapäässä ei ole kaikki ihan järjestyksessä.

Mikä tämän tarinan opetus oli? – Olisi muistettava kuinka on mukavaa kun on suunnilleenkaan terve ja kunnossa. Ja että glukosamiinia kannattaa ainakin kokeilla.

Jokaviikkoinen soppa fenkolista

Olisi ollut mahdollisuus rössypotullekin tänään, sillä olin aamupäivän keittiössä, jossa tehtiin (mm.) rössypottua. Vaikka tiistai on meillä nykyisin soppapäivä, jätin kuitenkin väliin. Keskityin kuvaamaan teatteriravintolan keittiömestaria työssään.

Ja oli kyllä mukava nähdä sekin, miten lounasravintolassa aamupäivän hommat hoidellaan. Oli oikein mukava kuvauskeikka.

Ja sitten kotona tein meille fenkolikeittoa. Fenkolin aniksinen, raikas maku soveltuu minun mielestäni erinomaisen hyvin hyvän pihvin oheen, voissa haudutettuna ja hunajalla karamellisoituna, mutta myös fenkolikeitto on maistunut. Tämän (Vapun reseptit -kirjan) ohjeen mukaan tein syksylläkin, eikä se näin kevättalvellakaan ollut yhtään huonompaa. Söimme melkein kaiken kaksistaan, vaikka olin tehnyt oheen (pakastimen ja jääkaapin keräilyeristä oheen pieniä voitaikinahärpäkkeitä).

Voitaikina palasten päälle pestoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, parmesaaniraastetta ja peperoni-siivuja, ja sipulirengasversioitakin oli.

Tämä on sellainen ”keep it simple” -keitto. Ensi viikon perjantaina taidan tehdä sitä Veskun gourmet-versiota. Silloin meille tulee viinikerho, ja olen luvannut tarjota jotain ruokaa. Mutta sitä ennen ehtii tapahtua vielä paljon.

Fenkolikeitto

2 salottisipulia
2 tuoretta fenkolia
1 rkl voita
1 ½ dl valkoviiniä
½ l kanalientä (kuutiosta tai itse tehtyä)
2 ½ dl ruokakermaa
suolaa ja mustapippuri

Silppua sipulit pieneksi ja leikkaa pestyt fenkolit viipaleiksi.

Laita voi kattilan pohjalle ja freesaa sipulisilppua hetki. Lisää fenkolit ja jatka kuullottamista. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehahtaa. Kaada sekaan kanaliemi. Odota, että keitto alkaa kiehua ja laske lämpöä niin, että se kiehuu hiljalleen.

Anna porista noin vartin verran, että fenkolit ovat kypsiä. Lisää kerma ja sekoita sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta keitto suolalla ja pippurilla.

Nimen parissa vielä

Olipas se viikonlopun intensiivisen koulupenkillä ja auton ratissa istumisen jälkeen ilo olla tänään tepastelemassa ristiin rastiin kaupungilla ja rannoilla. Semminkin kun tänään aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja hanget kimmelsivät.

Ja siellä kävellessä se toiminimi sitten välähti kirkkaana mieleen: monet hyvät ehdotukset risteilivät mielessä,  – tässä ne kaikki:

Reijan kuva ja kirja, Tuulenvire, Aurinkotuuli, Voimatuuli, Fotolibro, Kyllähoituu, Ilo ja kunnia, Elontaito, Silmä kuin helmi, Lapinloimu, ”tietysti Tuulestatemmattu”, Tuulestatempaaja, Kangastuksia, Kuva-Kangastus, Kuvasatoa, Reijailua, Sato-Kuva, Kuvien-Satoa, Fotokangas, Tmi KuvanKaunista, Reijan Kuva & Sana (tässä on jotain turhan raamatullista 😉 ), Kuvasatoa, Ajankuva.

Ja sitten Päntiönnään (oululainen murresana, joka tarkoittaa jotain sellaista kuin yhtä mittaa, jatkuvasti, koko ajan). Ehdottaja kertoi, että hänelle on muodostunut minusta (blogin ja vähäisen kirjeenvaihtomme kautta, emme tunne muuten) käsitys sellaisesta ”Hankkija – monessa mukana” -fiilis 😀 joten siksi Päntiönnään sopisi kuulemma hyvin. Olisi ainakin erikoisuudellaan mieleenjäävä valokuvaus- ja historian tuotteistamisliikkeen nimi!

Monesta pidin, muutama suosikki oli kyllä jo varattukin, ja samaa nimeähän ei saa valita. Kuvasatoa oli yksi lemppareitani, samoin kuin Ajankuva, sillä siinä on se historiaosuuskin hyvin mukana. Tuuli-jutut tietysti itselläkin mielessä. Mutta kyllä siinä lopulta kävi niin, että Patentti- ja Rekisterihallitukseen lähtee huomenna toiminimihakemus, jossa ei ole yksikään noista nimistä, mutta sitä en olisi keksinyt ilman noita hyviä ehdotuksia. Siis kiitos vielä kaikille osallistuneille!

Perheen markkinoinnin ja digitaalisen median asiantuntija arvioi, että valinta on aika hyvä. Mutta en kerro vielä. Kunhan saan vastauksen sieltä PRH:sta niin sitten julkistan.

Kuva kannattaa klikata isommaksi. 

Koulu on käyty!

Kyllä oli mummin, äidin, vaimon, anopin hyvä palata kotiin kouluviikonlopun jälkeen, kun vastassa on mummia hokeva pieni ihanuus, ruokaa laittavat Juniori ja Miniä, ja pinjansiemenpiirakan leiponut ja tulppaanit ostanut aviomies.

Nyt ”Valokuvaajan ammattitutkintoon valmistava koulutus” on käyty, suoritettu, ohi, eletty, nautittu, opittu, Tornion ammattiopisto Lappian anti minun kouluttamiseksi on (ainakin tältä erää 😉 ) tehty. Päästötodistus tullenee postissa. Mutta eihän tämä vielä tarkoita tutkinnon suorittamista. Yksi näyttö + epälukuinen määrä uusintoja, täydennyksiä, simultaaneja ja niiden myötä Torniossa kulkemisia on vielä edessä vähintään kaksi kertaa. Todennäköisesti tämä vuosi vielä. Kuinka äkkiä tämä aika onkaan mennyt?!

Eilen meidän päättäjäisbileissä/karonkassa/yhteisellä illallisella ja baarivierailulla (jatkotkin olivat olleet — neljän tietämiin, minulle hyvä aika palata opiskeljaboksiin oli puoliltaöin) puhuttiin tietysti näytöistä, – näytöistäkin. Ja paljon muusta. Näiden puolentoista vuoden aikana opiskelukavereista on tullut mukavia tuttuja, on tullut liki ystävystyttyä, yhteinen tekeminen ja päämäärä on yhdistänyt, ja me kaikki kaksikymmentä (joista osa tosin on tainnut jo luovuttaa) hyvin erilaista ihmistä ja hyvin erilaisin motiivein opiskellutta olemme kyllä tulleet hyvin toimeen, on ollut mukavaa opiskella…

Kaikkea muuta, vaan ei puolikuollutta elämää!
            Minna Canth

No mutta siitä kotiinpaluusta vielä. Ainakin vuoden verran on ollut puhetta, että Juniori ja Miniä laittavat meille sapuskaa, ja ovat sen luvanneet. No nyt sitten tänään oli sen aika: alkuun todella maistuvaa bataatti-porkkana-juustokeittoa itse tehdyillä krutoneilla, pääruokana pihviä, valkosipuliperunoita (erilaisia kuin ennen olen syönyt, ei kermaa) ja salaattia. Ei mitään huomautettavaa, hyvää hyräilyä syödessä. Ja sitten jälkkäriksi pinjansiemenpiirakkaa jonka leipuriksi kehittynyt Pehtoori oli tehnyt. Lienenkö koskaan tänne postannut ohjetta? Pitää joskus tarkistaa.

Kyllä minun kelpaa, ja pöytäseura ihan parasta!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nimiehdotuksia toiminimelle tuli yhteensä seitsemän. Yhden tai useamman ehdotuksen lähettivät Antti, Tiina, Katri, Pasi, Raila, Kati ja Pirkko. Monta hyvää ehdotusta, aika monta menee harkintaan ja selvitykseen, onko nimi jo käytössä jollain toisella yrityksellä. Nimen lopullinen valinta on ihan lähipäivien asia …. Mutta arvonta siis suoritettiin, – video jäi tällä kertaa ottamatta, ja voittaja on: Tiina! Onneksi olkoon, – oliko tämä toinen Tuulestatemmatun arpajaisvoittosi? Joka tapauksessa, lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi, ja tiedon kumman palkinnon valitset: kuohuviini vai kortit?

 

Opiskelijaelämää

Yhdeksän tuntia taloushallintoa ja tekijänoikeuksia. Lakia ja verotusta. Aamupäivän luennoitisija selkeä ja ymmärrystä lisäävä, iltapäivällä ei niinkään. Opiskelijaporukkassamme katoa aamulla [eilisillan/yön juhlinnan jälkeen], alkuiltapäivästä [autoista oli asuntolan pihalla viety rekisterikilpiä!] ja äsken viimeisinä tunteina meitä taisi olla enää kahdeksan vai kuusi [verotus ja tuloslaskelmat eivät saaneet aikaan yleisömenestystä].

Minä joka tulin ammattilaisen toimesta luokitelluksi verotukselliseksi (osittain) esiintyväksi taiteilijaksi!! tietysti istuin kuin paraskin koululainen viimeiseen tappiin asti. Huoh!

Mutta nyt olen lähdössä Mustaparran Päämajaan syömään ja juomaan punaviiniä! On meidän

Viimeinen yhteinen opiskelijailta tällä porukalla.

Viimeinen kouluviikonloppu

Voiko jo maaliskuussa olla takatalvi? – Tänä aamuna tuntui, että voi. Keittiön ikkunasta avautui vitivalkoinen maisema, johon vielä satoi lisää rännänsekaista lunta. Mikä ei ilahduttanut, sillä oli tien päälle lähtö. Ajatuksenani oli ollut, että lähden hyvissä ajoin, ajelen Kemin kautta, ja käyn siellä Lumilinnan katsomassa ja kuvailemassa, mutta ajatus Räntä- saatikka vesisohjolinnasta ei houkuttanut, joten ajelinpa suoraan Tornioon. Lumilinna taitaa jäädä tänä vuonna käymättä, viime vuonna sen komeus kyllä yllätti ja juuri sen vuoksi olisi ollut mukava käydä nytkin. Mutta ohi hurautin.

Koskapa luulin koulun kestävän tänään iltayhdeksään asti, kävin jopa syömässä ennen koululle menoa ja majoittumista. Perinteinen Systembolagetissa  ja Coopissa käynti ensin, ja sitten Haaparannan Leilani. Eipä ollut siellä pizza tänään oikein onnistunutta.

Tämä viimeinen kouluviikonloppu on kovin erilainen kuin ne 15 edellistä tai kolme näyttöviikonloppua. Tänään on vain ”tunnilla” istumista. Ei kuvata – ei studiossa, ei miljöössä, ei maisemassa, ei käsitellä kuvia, ei katsella kuvia, ei keskustella kuvista, vaan opitaan mainontaa ja markkinointia, tekijäoikeuksia ja taloushallintoa, myyntiä ja meritoitumista. Tuosta vaan kolmessa päivässä viiden, oikeastaan kuuden, eri asiantuntijan opastamana meistä tulee kertaheitolla ammattilaisyrittäjiä. Tai ainakin varteenotettavia toiminimen haltijoita. Heh!

Noh, ken leikkii ryhtyy, se leikin kestäköön. Eikä koulu kestänyt tavallista pidempään, kahdeksalta jo täällä kämpillä. Tämä on taas uusi majapaikka: opiskelija-asuntoloista olen ollut jo Irmalassa, Kaunolassa (useimmiten), Jänkälässä ja Asuntola ykkösessä ja sitten hotelli Olofissa, Haaparannalla Vandrarhem Svefissä ja Vandrarhem Strand Motellissa. Nyt täällä Tipulassa. Tällä kertaa minulla yhden hengen huone, enkä siis bunkkaa lattialla kuten Kaunolassa usein.

Mietin vakavasti, että jos viimeiseen ”viralliseen” näyttöön kolmen viikon päästä tulisi ja majoittuisi Haaparannan Kaunpunginhotellissa. En ole koskaan edes käynyt siellä sisällä. En ole käynyt siellä edes ravintolassa. Ja hotelli on vähän tyyriinpuoleinen opiskelijakämpäksi,  … joten joskopa majoittuisi jossain halpispaikassa ja kävisi hotellin ravintolassa syömässä – sellainen minulle sopiva ratkaisu…

Eteenpäin on yritettävä

Tuonne menen ensi viikolla kuvauskeikalle. Kävin tänään kukkakauppa Kanervassa sopimassa kuvauksesta. Ja Vänmannissa (teatteriravintola) kävin myös; sielläkin sopimassa kuvauksesta ensi viikolle.

Samaisella rundilla kiertelin kaupunkia ristiin rastiin koettaen saada kaunista, komeaa kevättalven kuvaa Oulun eri silloista, mutta olipa niin kova valo, ettei oikein simahtanut. Tulipahan liikuttua. Ihana kevätpäivä oli jo.

Liikentoimintasuunnitelmastani uhkaa tulla oman (menneen) uran selvitys. Luonnostelussa SWOT-analyysille on varattu ”perinteinen”, yksi vaakasuuntainen aanelonen, mutta minulla alkaa olla vahvuuksia, heikkouksia ja mahdollisuuksia kirjattuna jo niin paljon, ettei aakolmonenkaan fonttikoolla 10 tule riittämään. Ja uhkia en siis ole vielä edes aloittanut kirjaamaan! Ehkä ensimmäinen uhka voisi olla monisanaisuuteni… ?

Toiminimelle on tullut (vasta) muutamia, kylläkin mitä mainioimpia, ehdotuksia kommentteihin ja minulle suoraan sähköpostilla, mutta kyllä toivoisin vielä monia, monia lisää. Kaikkien ehdotuksensa jättäneiden kesken on arvontakin. Ja palkintona on joko pullollinen skumppaa tai kymmnen taitekorttia (ks. täältä), joihin otan kuvan (tai käytetään jotain valmista jos joku aiemmista kuvistani miellyttää) ja teen tekstit toiveiden mukaisesti.  Pääsiäis- tai äitienpäiväkortit tai -kuohuva voittona? Eihän olisi huono?

Täällä nimiasiaa enemmän ja artikkelin kommenteissa on jo ensimmäiset ehdotuksetkin…

Sipuli-pancettakeiton vuoro

Sipuli on ihanaa. Käytän paljon monenlaisia sipuleita: puna-, kelta-, valko-, kevät- ruoho-, salotti-, pikku-, kesä-, purjo-, hopea-, kepa, banaanisalotti-, hillo-, onpas noita!

Muistan kun kotoa muutettuani kävimme Pehtoorin kanssa joskus (yhteen aikaan lähes joka sunnuntai) äidin luona syömässä, ja siellä oli pari vakioruokaa ylitse muiden: currykana ja jauheliha-sipulipihvit. Äiti paistoi pannulla paistijauhelihasta isoja, pari senttiä korkeita pihvejä, jotka loppukypsensi uunissa ja sillä aikaa paistoi isolla pannulla voissa sipulirenkaita isoiksi, ruskeiksi keoiksi pihvien päälle. Että ne olivat hyviä.

Jokaviikkoinen soppamme! 

Paistetut sipulirenkaan maksapihvin päällä ovat tietysti klassikko, mutta kyllä meillä on jo ennen tätä uutta soppabuumia aika usein ollut ranskalaista sipulikeittoa, joka on lempeää, paksua, täyttävää, ihanaa talviruokaa. Niinpä Sadun lähetettyä sipuli-pancettakeiton reseptin ajattelin heti, että nyt tulee Italia – Ranska maaottelu.

Sipuli-pancettakeitto oli minulle uusi tuttavuus, joten siksikin mahdottoman mielelläni sen halusin kokeilla.

Sipuli-pancettakeitto

4 annosta

100 g pancettaa* tai pekonisiivuja, joista on poistettu näkyvä rasva, leikattuna 1 cm:n kokoisiksi paloiksi
2 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
700 g sipulia ohuina siivuina
litra kanalientä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
6 tuoretta basilikanlehteä revittynä
4 rkl vastaraastettua parmesaania

  • Paista pancettaa tai pekonia suuressa kattilassa keskilämmöllä pari minuuttia koko ajan käännellen. Kaada joukkoon oliiviöljy ja sipuli ja sekoita ainekset yhteen. Pienennä lämpöä ja paista 20 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin kullanruskeita.
  • Kun sipulit ovat saaneet väriä, kaada joukkoon kanaliemi ja tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla ja kuumenna kiehuvaksi. Pienennä lämpöä, peitä kattila osittain kannella ja anna keiton hautua 30 minuuttia silloin tällöin sekoittaen.
  • Lisää basilika juuri ennen tarjoilua ja tarkista maku. Koristele annokset parmesaaniraasteella ja tarjoile kuumana.

(* Pancetta on italialainen vastine, tosin maustettu, pekonille. Sitä ei juuri erikoisherkkukauppojen ulkopuolelta tahdo saada. )

Hyväähän tästä tuli. Paljon kevyempää kuin tuhti ranskalainen serkkunsa, melkein kesäinen keitto, vaikka vähensin liemen määrää (alkup. 1,3 l). Vaikka italialainen keittiö on paljon lähempänä sydäntäni, tai siis vatsaa, kuin ranskalainen, niin tällä kertaa Ranska kyllä voitti. Mikä ei tarkoita etteikö tätäkin tehdä meillä toistekin.