Ti
28
06
2016

Ulos kaapista

Olen voipunut.

Mutta myös vapautunut. Käytin monta tuntia vaatekaappini – tai pieni vaatehuone se on – järjestämiseen. Sovitin kaikki, mitkä sitä tarvitsivat, vein pyykkiin, roskiin ja isoon kirppiksellä lähtevään kassiin melkoisesti vaatteita. Monta Masain ”telttaa” lähti ulos kaapista, ja muutama jakku lähtee ompelijalle modistettavaksi ja miksi parasta pienennettäväksikin. Pari kolmekasia puseroa pääsi ylähyllyltä hengariin käytettäväksi.

Vuosi pois säännöllisestä työelämästä on mahdollistanut liikunnan lisäämisen ja tolkumman syömisen, ei enää väsymykseen turhaa hiilareiden ja sokerin tankkaamista. Ja kevään sairastelukin vei vähän painoa. Niinpä sitten taas mahtuvat pari vuotta kaapin perällä olleet muutamat lempparikamppeet päälle. Tosin kierrätykseen lähtee niin pieniä, etten enää koskaan usko niihin mahtuvani.

Tämän päiväisen homman tuloksena on selkeästi se, että uusia vaatteita ei tarvitse/ei ole perusteltua lähteä ostamaan. Sikäli vähän vahinko, koskapa Ouluun on avattu By Pias -liike aittatorille. Noh, ehdinpäs sieltä mustat, ihanat löysät pellavahousut jo käydä viime viikon torireissulla ostamassa. Muutama vuosi sitten, ennen Meksikon reissua tilasin Pia’s verkkokaupasta yhden huivin ja sellaisen ranta-tähtitunikan ja olen kyllä tykännyt siitä. Shoppaamisen väliin jättäminen ei kyllä varsinaisesti harmita.

Pikkuisen on kyllä vielä epäselvää, mitä pistän päälleni kun reilun viikon päästä on luokkakokous. Edellisen kerran (1976) kun me porukalla juhlimme, oli meillä  pukukoodi hieman erikoinen.

13495517_10154210242241192_7994958939395479108_o

On suunniteltu, että otetaan nyt uusi kuva. Jokainen samalla paikalla kuin tuossa kuvassa.
Kaikki eivät pääse, mutta on meitä 24 yhteensä tulossa.

Kirjoitettu kello 21:29
Ma
27
06
2016

Kaupunkielämää

Paluu arkeen, tai ehkä olisi parempi sanoa, että paluu juhlattomiin päiviin. Ja onhan sitä näin vapaaherrattarellakin sentään vielä jotain velvollisuuksia, vaikkei niitä nyt työksi voi nimittääkään. Niiden parissa sitten tänään.

Puolenpäivän jälkeen kuitenkin lähdin Pehtoorin kyydillä kaupunkiin, jossa vietin parituntisen Rotuaarilla. Käymättä yhdessäkään kaupassa sisällä, yrittämättäkään löytää mitään alennettua tai muutakaan. Kunhan kuvailin tämän viikon etätehtävää …

Matkalla bussipysäkille, aikeissa palata kotiin, törmäsinkin shoppaamassa olleeseen mieheeni, ja menimme iltapäiväkahville Antellin uuteen Cafe Pihaan.

Cafe Piha-30

Torikadun ja Kauppurienkadun kulmassa, entisessä Oulun Puhelimen talossa avattu Piha saa pian kylkeensä myös lounasbuffet-ravintolan ja viinibaarin (kuvassa oik.). Hmm.. mielenkiintoista.

Cafe Piha-31

Ja mitä tervehdin ilolla, on se, että kahvila on auki sunnuntaisinkin. Se on harvinaista herkkua Oulussa. Tosin taitaa uudessa Valkeassa kahvilat olla auki sunnuntaisin. Mutta mukava uudenlainen cafe kuitenkin Oulun keskustaan on siis avattu.

DSC_0516

Siinä jääkahvia nauttiessani tietysti tsekkasin, mitä Pehtoori oli löytänyt. Ja katsomatta kassiinsa olisin kyllä melkein voinut arvata, mitä siellä on, minkä värisiä ja minkä merkkisiä.

DSC_0518

Mutta mikäs siinä. Samanlainen sisältö se varmasti olisi ollut, jos olisin ollut mukana, makutuomarina tai neuvojana, mitä en kyllä oikeastaan koskaan ole. Reissussa ehkä. Ei ole meillä ollut tapana kimpassa vaateostoksilla käydä. Rautakaupassa ja huonekalukaupassa sekä puutarhalla me käydään yhdessä, mutta ei vaatekaupoissa.

Kirjoitettu kello 21:31
Su
26
06
2016

Kesäsunnuntai

Aapeli Nallikarissa

Nallikarissa.

Kuvassa on minusta ihana valo ja värit, joten suosittelen klikkaamaan isommaksi.

Kävimme tänään porukalla Nallikarissa brunssilla. Siellä oli ihan merenrantakaupungin tunnelmaa, paljon ihmisiä sekä ravintolassa että rannalla. Leppoisaa oloa, paitsi Aapelilla, jolla oli niin paljon katseltavaa, nähtävää, uusia makuja kokeiltavana, että pää pyöri vinhasti ja suu kävi: omia juttuja ja makustelua riitti harvinaisen ravintolareissun aikana.

Aika myöhäisen brunssin jälkeen, jo hyvinkin oli iltapäivä pitkällä, kävelimme vielä rannalla, ja poika kävi ”uimassakin”. Päätti hoitaa tämän ensikosketuksen mereen ihan vaan toisen jalan varpaita virutellen. Onhan sitä siinäkin.

Minulla etätehtävien palautuspäivä tänään; yksi niistä kuului (lyhennettynä) näin: ”Tutkimuksen mukaan maassamme elää poikkeuksellisen homogeeninen kansa.” Kuvaa oma näkemyksesi – essee/reportaasi suomalaisuudesta.

Tämä on ollut jo pari viikkoa minulla vireillä. Ja tähän se liittyi se Koskenkorva-pullon ostaminen viime maanantaiaamuna: mökillä oli mahdollista toteuttaa idea! Käyhän katsomassa sarjani, kommentointi olisi erinomaisen tervetullutta. Ei ole meillä Pallojuustoa eikä HK:n sinistä ollut vuosikausiin; nyt on ollut. Ja perhe on taas tullut avuksi äidin opinnoissa. Pallojuusto tuli kyllä syödyksi, mutta Koskenkorva ja makkara ovat edelleen nauttimatta. 😀  Sen verran olen suomalaista ruokakulttuuria tutkinutkin, että tämä reppari tuli väistämättä toteutetuksi näin. Kuvasarja on täällä.

Sitten koneella käytin myös taloudessamme tilapäisesti asustelevan digiasiantuntijan (= tyär) läsnäoloa hyväksi: tämän blogini sivupalkista on Instagram-feed ollut hävöksissä pari viikkoa, enkä millään ole saanut sitä palautetuksi. Aikansa värkättyään Esikoinen löysi kuin löysikin siihen ratkaisun, joten tuosta oikealta taas näkyvät minun Insta-kuvani. Klikkaamalla kuvaa, se suurenee ja avautuu Instagram-tiliin kuten ennenkin. Instagarmiinkin olen jo laittanut yli 200 kuvaa, ja seuraajiakin on toistasataa.

Nallikari

 

Kirjoitettu kello 21:03

Juhannus tuntuu tänä vuonna – ehkä enemmän kuin aiemmin – ruokajuhlalta.

Tai olemme viettäneet ruoan äärellä aika paljon aikaa. Mutta mikäs siinä. Tänään Pehtoori savusti ison taimenen.

7-6

Ja alkuun ja sen jälkeen nautittavaksi minä tein kaikenmoista, tsatsikin ja mätimoussen lisäksi burrataa.

Erinomaista burrataa söimme tyttären kanssa BasBasissa reilu kuukausi sitten. Ja nyt olen pari kertaa sitä koettanut tehdä, ja tänään oli jo lähellä kelpuutettava versio. Se on siis italialainen herkku, joka tehdään mozzarella-juustosta ja kermasta, suolasta ja mintusta. Ihan dieettiruokaa sekin. 😉

7-2

Ja ohje tässä.

Burrata

1 l vettä
1 tl suolaa
250 g puhvelimozzarella
2 dl kuohukermaa
tuoretta minttua (tai basilikaa)
pippuria

Kiehauta vesi, laske sitten lämpö ja mozzarellapallot veteen kolmeksi minuutiksi (älä keitä).  Sen jälkeen nosta pallot reikakauhalla pois vedestä ja revi lämpimistä mozzarellapalloista söikeitä ja palasia, sentin, parin kokoisia. Kaada päälle kerma ja lisää suola. Laita massa jääkaappiin yöksi.  Ennen tarjoilua sekoita joukkoon minttua tai basilikaan (pari rkl) sekä pippuria.

Tarjoile tomaattisalaatin ja patongin kanssa.

7

Toki meillä oli samppanjaakin, Juniori tilasi tämän keväällä Ranskasta. Kyllä pidimme kovasti.

7-3

Ja jälkkäri tässä (Omar Creme brûleehan se).

7-5

Että eikö muuta ole tehty kuin syöty (ja tehty ruokaa)?

Aika sateistahan se on välillä ollut…

7-7

mutta tyttären kanssa ehdimme aamupäivällä käydä lenkillä, juuri ennen kuin vettä alkoi tulla oikein todella.

Ja sitten lapsen palattua mummuaan tervehtimästä, päätimme taata, että näemme viimeistään syksyllä, ja varasimme liput oopperaan, Helsinkiin tietysti. Eipä ole paljon oopperoissa käyty; minä ja Pehtoori kolmena, vai neljänä, vuonna Savonlinnassa; Carmenia en unohda, mutta tyär ei ole käynyt koskaan. Nyt on liput syyskuulle varattu.

Ja juteltavaahan meillä riittää, sitä nyt jatkamaan… 😉

Kirjoitettu kello 21:05

_MG_9342

Nyt on pitkän kaavan mukaan istuttu ruokapöydässä, menu paljolti sama kuin jouluisin: alkuun graavilohta, (uusia) perunoita, korvasienimuhennosta, erilaisia leipiä ja vähän muita herkkuja, pääruokana ei poroa eikä laatikoita, mutta hiiligrillittua karitsankaretta ja tsatsikia, salaattia ja sen sellaista. Jälkkäri tuo perinteinen.

Nyt Helsingistä tullut tyär nukkuu sohvalla, vähän työpaineet ovat lauenneet, ja Apsu, josta on tullut vallan vallaton – kaikkea pitäisi ehtiä katsoa, kokeilla, säätää, aukaista… lähti vanhempineen kotiin tullakseen taas huomenna.

4-2

Ei minulta mitään puutu.

Taustalla kun ovat vielä Miniä ja Pehtoori.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään oli myös JUHANNUSARVONNAN aika. Kisaan osallistui Facebookissa, Instagamissa ja täällä blogissa yhteensä 19 henkilöä, ja meidän ensimmäisen korvasienikorin painoksi arvattiin 2,8 kg – 14,1 kg. Toinenhan (joka ei kisassa mukana ollutkaan) ei ihan noin täysi ollut…

Sieppaa

Lupasin, että kaikkien oikein arvanneiden (300 g plus-miinus-nolla) kesken arvotaan kultaa!! Arvonta suoritetaan juhannusaattona Rantapellossa: Aapeli olkoon taas arpojana.

Ja oikein arvanneita oli vain kaksi! Moni ei uskonut korvasienten painavan aika paljon,… Ja nämä kaikki ovat (FB:ssä vastannut) Markku K. (”Arvaukseni on 7, 347 kg), jonka tiedän ahkeraksi sienestäjäksi ja Mannu, joka itse arvatessaan  toteaa: ”Minulla ei mitään tieto eli villi veikkaus 7,86 kg”.

Mökin vaaka näytti punnituksessa tasan 7,5 kg.

Joten arvontaan pääsi vain kaksi: punainen pallo on Mannun ja hopeinen Markun. Palkintona KULTAA, kuten lupasin. Ja arvonnan suoritti Aapeli!!!  Onnea voittajalle! Toimitan palkinnon mitä pikimmin perille. 😉

Kirjoitettu kello 21:18

Kesäaamuina on hyvä herätä ajoissa, niin kuin nyt vaikka viideltä.

Ennen torille lähtöä ehtii tehdä monenmoista välttääkseen lenkille lähdin. Minä ehdin, eikä lenkkiä sitten tarvinnut tehdä.

Kun sitten lähdin liikkeelle varasin aikaa viettääkseni tovin torilla, kuvatakseni. Ajattelin, että kuvasarjani ”Suomalaisuus”, etätehtävä kouluun, voisi täydentyä torilla, ehkä voisin tehdä koko sarjan siellä? – Mutta enhän minä uskalla ihmisiä, vieraita ihmisiä, kuvata – noin vaan. En osaa, en uskalla. Mutta kuitenkin kameran (ja kännykän) kanssa istahdin torikahvilaan, nauttimaan lämmöstä, katselemaan vieraiden ihmisten kulkemista, kulkemista – ohi.

Mielessäni kuulen open sanovan ”menkää lähelle, tilanteet tulevat”. Enkä uskalla mennä. Lähden ja teen ostokset torilla ja hallissa, lähden kohti palvelutaloa, ja Toripolliisiin kupeessa näen vanhan miehen, liki hampaattoman, jäänsiniseni kauniine silmineen, tekemässä vihtoja. Tavattoman hienosti häneltä homma luonnistaa. Kysyn, saanko kuvata?

Juhannustarina

– Saathan sie. Ei tämä tästä kummene. Ei parane, ei huonone, vaikka kuvaatki.
– Mie ostan vihtaparin, jos näytätte, miten oikea sidos koivuvittaksesta tehhään.
– Mistäs, tyttö, olet … ko puhut sie ja mie?
– Mie olen syntyny Oulusa, mutta äiti on Karjalan evakkoja, ja sitten mie olen tuolla Kemi- ja Torniojokivarresa liikkunu nii paljo, jotta on jäänyt tuo ´mie´. Mistäs te olette kotoisin, Oulun torille tullut?
– Ylitorniolta. Nämä lehdekset on Aavasaksalta haettu. Näien kansa mie kiertelen toreilla. Ovat isoja, hyviä —

Juhannustarina-3

Ostan vihtaparin kympillä, ostan vaikken kaupungissa edes tykkää saunoa. Saunominen kuuluu Hangasojalle, tunturipuron varteen. Mutta vihta tuoksuu ihanalle, kesälle, juhannukselle. Ja se on kaunis, käsityötä.

Ja sitten, kuitenkin. Rohkenen toiseenkin uudenlaiseen kuvaamiseen tänään. 1- ja 3-vuotiaat veljekset kävivät tänään kuvattavani. Tänään tuntui että kuvaamisella ja kuvilla on oikeasti jotain merkitystä. Jotain elämää suurempaa tarkoitusta. Olin iloinen, että osasin kuvat ottaa.

Nuoripari Aapelin kanssa olivat tänään illalla syömässä, tänäänkin. Siitäkin iloinen.

Huomenna tulee tyär. Juhla ja juhannus on!

 

 

Kirjoitettu kello 22:17
Ke
22
06
2016

Ruoka-asioita

Luokkakokous, kapituli, lasten tulo kotikotiin juhannukseksi (Juniori sanoi tänään: ”Meidän jääkaappi on järjestetty siten, että me vietetään juhannuksena täällä (siis kotikotona) aika paljon aikaa, ainakin ruoka-ajat.” No sehän sopii erinomaisen hyvin), mökiltä paluun jälkeistä touhuamista, ja helpotusta yhden taas kerran unohtamani asian suhteen. Tai siis etten sittenkään ollut unohtanut. Ompelija, pankki, apteekki, posti.

Juniori ja Apsu olivat tänään(kin) syömässä ja samalla sain malleja yhtä etätehtävääni varten. Se on vaatinut aika paljon hankintoja, joita tein niitäkin tänään. Mökillä otettu Miljöö-kuvasarja (Tuulentuvasta) alkaa olla muokattuna.

[kuvat kannattaa klikata isommiksi]

1-23

Jotta olenpahan saanut oikein sydämeni kyllyydestä suorittaa.

Juhannuksena meillä mennään kovin perinteisin sapuskoin, burrata lienee ainoa tulokas pöydässämme. Laitan ohjeen ja kuvan kunhan olemme nauttineet. Joten nyt ei Tuulestatemmatusta löydy vinkkejä, ei ainakaan uusia, juhannusjuhlaan.

Tässä muutama linkki vanhoihin postauksiin:

Juhannusruokaa

Mökkiruokaa ja -viinejä

Juhannustanssipaikan voisin vinkata. Sinne on tosin matkaa … Satuimmepa nimittäin viime viikolla matkalla pohjoiseen käymään – ensimmäistä kertaa ikinä – Porttikoskella. Se on Kitisen mutka, noin 15 km Sodankylästä etelään, vajaan kilometrin Jäämerentieltä metsäautotietä itään.

Siellä on järjestetty tukkilaiskisoja vielä 1980-luvullakin [hurjan näköistä touhua, ilman kypäriä ja mitään muitakaan suojia] ja juhannustanssit ainakin puolenvuosisadan ajan. Ja myös  elokuvajuhlien aikana siellä on kuulemma tanssit. Komea paikka. Lava ihan tavallisen näköinen, mutta se koski!

1-27

1-26

1-25

Ohi on ajettu kymmeniä, satoja kertoja. Toistekin varmasti pysähdytään. Ruska-aikaan voi olla komeat näkymät.

Kirjoitettu kello 20:18
Ti
21
06
2016

Paluu pohjoisesta

Mikä on ensimmäinen juttu kun ajaa mökiltä kotiin, ja kotipihalle tultua avaa auton oven?  – Tuoksu ja ”ilmanala”! Tuoksuu syreenit, tuoksuu ruusut. Ilmanala on kosteahko, ei ainakaan mäntykankaan, vaivaiskoivujen tontin tuoksu. Ja taas tämä vehreys ja vihreys. Ja kukkien kukoistus.

Juniori oli ollut oikein reipas, – alkaa poika oppia 😉 – ja piha ja puutarha, kukkapenkit ja yrttimaa oikein hyvässä kunnossa, varjeltuna rankkasateilta ja kuivuudelta. Ja sisällä tilavaa ja valoisaa, – niin ja siistiä (on vaan niin hienoa, että on luottoihminen, joka meillä käy siivoamassa kun me siivoamme mökillä, kiitos S.).

Mökiltä Vuotsoon asti ei ollut kuin yksi vastaantulija. Yksi. Ja matkaa on kuitenkin parikymmentä minuuttia. Tosin olimme liikkeellä aika aikaisin (lähdimme jo ennen kahdeksaa), mutta silti.

Tänään ei möksällä nautittu mitään pitkiä, ”ranskalaisia” aamiaisia, cafe-au-lait ja croissant, puuro ja smoothiet olivat joinakin aamuina kahden hengen kattauksessa, mutta eivät tänään.

1-3

Noh, Sodankylän jälkeen liikenne olikin liki vilkasta. Nopeasti taittui matka puoliksi ajaen (Pehtoori Rolloon, minä sen jälkeen), vähän tiedottajahommia välillä duunaillen, surffaillen. Mitä ennen tein pitkillä automatkoilla? – Kudoin, luin, mietin, suunnittelin. Nykyisin surffailen, kuvailen.

Louessa äkkijarrutus: tupasvillapelto käytävä kuvaamassa.  (Klikkaa kuvat isommiksi)

Tupasvillat

Kulleroitakin toki oli vielä matkalla…

1-10

Viikossa koiranputket ovat vieneet tilaa keltaisilta…

1-8

Ai, niin kotona – eilistä korvasienisaalista ryöpätessä – Aapeli tuli käymään. Toki vanhempansakin. Äitini sanoi minulle tänään hänelle soittaessani, että hänen mielestään olimme olleet kolme viikkoa mökillä, ei se kyllä minusta niin tuntunut. Paitsi että tuntui etten ollut nähnyt Aapelia kolmeen viikkoon. Että pientä voi olla ikävä, ja että pieni voi viikossa kasvaa. 😉 Noh, me Apsun kanssa puhaltelimme saippuakuplia ja kävimme katsomassa KAIKKI mummilan lamput, joten viikon ero ei enää tunnu missään.

On vuoden valoisin päivä, Hangasojalla aurinko ei laske, Oulussa sentään pariksi tunniksi. Kohti city-juhannusta, josta juhlan tekevät lapset, Juniori perheineen tietty. Eihän me muuten olisi palattu …

Kirjoitettu kello 20:39

Tämä viikko alkoi sitten niin, että hain vartti sen jälkeen kun Saariselän Alko oli avannut ovensa, pullollisen Koskenkorvaa. Oli vaan sen tarve. Tarpeeseen tuli, vaikkei sitä vieläkään ole korkattu. – Mitä ihmettä? Kerron sunnuntaina tai ensi viikolla, kunhan saan muut palikat kohdalleen. 😀

Viikonloppuna, tai tarkemmin ottaen juhannasaattoiltana, on sitten myös arvonnan aika: siihen on siis vielä aikaa osallistua. Tällä hetkellä osallistujia on 18 ja arvaukset vaihtelevat 2,8 ja 14,1 kg:n välillä. Muutama arvaus on  ”oikea” (eli plus miinus 300 g korillisen painosta) ja ne pääsevät mukaan arvontaan. Rohkeasti mukaan arvaamaan.

BTW: kävimme tänään poimimassa TOISEN melkein yhtä painavan korillisen. Ah, onnea. Nyt on perheen ja kalaasi- ja mökkivieraiden herkkua yllin kyllin.  Kuvan sienikorista voisin laittaa kuvahaastesivulleni, jossa kesäkuun aiheena on ”Parasta kesässä”. Siellä on nyt jo muutamia kolmen kuvan sarjoja. Käykäähän kurkkaamassa ja kommentoimassa, ja lähettämässä omat kuvanne mukaan.

Arvonnoista ja kilpailuista puheenollen olen tänäkin kesänä aikeissa järjestää ”kesäkuvakisani”. Nyt jo viides. Mihinhän ajelin, mihin suuntaisin kuvailemaan? Ehdotuksia?

Tänään Hangasojan varressa oli aika kylmä ja pitkälle iltapäivään satoi. Itseasiassa sateeessa sieneen lähdimme; kolmituntisen metsäretken lopulla jo paistoi.

Hangasojan varrella

Aika maanläheistä on siis tänään ollut täällä touhuaminen.

Tämmöisiin törmäsin kun puron rannalla makroilin. Mitähän nuo vaaleanpunaiset, kakunkoristeilta näyttävät ovat? En ole ennen hoksinut.

Hangasojan varrella-5

Puolukkakin jo kukkii… Lapin kesä, tiedättehän.

Hangasojan varrella-2

 

 

Kirjoitettu kello 20:18
Su
19
06
2016

Kelejä pidellessä

Apaattista, hyytävän kylmää, ja taukoamatonta vesisadetta.

Onkin tässä pari päivää saatu leuhkia upealla Lapin kesällä, – nyt ei ole enää leuhkimista. Kun jo aamulla herätessä näytti, että tarpominen tunturissa, korvasienten saalistus, gastronomiset kokeilut, luontokuvaamisen loputon riemu tai ylipäätään minkäänmallinen maisemasta nauttiminen eivät tulisi olemaan päivän ykkösjuttu, ryhdyimme epäpyhään pyhäpäivän viettoon: minä siivoamaan ja Pehtoori puiden pilkkomiseen.

Myötätuulen vuosisiivous (pl. ikkunanpesu) tuli tänään tehtyä. Hyvällehän se tuntuu tehdä puhdasta jälkeä. Nyt täällä tuoksuu puhtaalle, raikkaalle. Ja tuulenkaadoista on taas saatu ilmaista polttopuuta liiteriin kuivumaan.

Kuten meillä täällä tapana on, käymme mökkireissun aikana yhden kerran ulkona, kylillä syömässä. Tänään oli sitten sen tavan vuoro. Eihän nyt, tähän aikaan vuodesta kovin montaa ravintolaa Saariselällä ole auki, eikä me nyt kummoisia oltu vaillakaan, mutta pizzaa teki mieli (kesälomameininki?). Sitäpä oli tarjolla parissakin ns. paremmassa ravintolassa (Tunturihotellin Pirtti ja Lumi). Lumi-ravintolan sivulla lukee näin:

Ei ole tuulesta temmattua: NELJÄN TUULEN PIZZAT saapuneet meille. Pizzauunit hehkuvat kuumana lounasaikaan klo 12 – 17.

Ja vielä koskapa Lumi-ravintolan pizzojen nimet olivat linjassa meidän mökkiasumisen kanssa, valitsimme sen. Luonnollisesti.

”Neljän tuulen pizzoista” (= Kevättuuli, Kesätuuli ja Syystuuli ja sitten vielä Omatuuli) valitsimme ”Omattuulet” ja oikein kelpoja olivat.

DSC_0487

Tänään oli sitten se hetki, että Pehtoori sai/joutui olemaan mallinani: ”Mitäpä sitä ei vaimon harrastuksen vuoksi tekisi?” -tupinaa kuului samalla kun mies takkatulen ääressä joi olutta.

Miljöö, Tuulentupa-2

Nyt sade on jo tauonnut, lämpö ulkona ei ole laskenut enää alle alemmas kuin + 7 C-astetta ja elämme toivossa, että huomenna pääsemme tunturiin ja metsään – muutakin kuin hyötyliikkumaan lähdemme.

Kirjoitettu kello 19:17
Aihe: Lappi
La
18
06
2016

Patikkakausi avattu

Hiljalleen alkaa työleirin hommat olla tehtynä, toki niitä riitti tällekin päivälle, mutta mikään ei enää pitänyt meitä pois tunturista – patikoimaan oli jo päästävä. Ennen puoltapäivää oli tilanne otollinen lähteä. Aloitimme helpolla; halusin vain takuuvarman näköalan korkealta. Siis Kiilopäätä (438 mpy) kohti. Helposti meni, ehkä silläkin, että otin liki 100 kuvaa matkalla ylös ja alas, oli syynsä helppouden tunteeseen. Aina huilailin välillä kun kuvailin.

Sää mitä mainioin: Koilliskairassa on paistanut tai ollut puolipilvistä koko päivän.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-2

Kun nousee tarpeeksi korkealle ei ole itikan itikkaa. On vain leppeä tuulenvire. Ihana ulkonaolemisen riemu.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-3-2

Aika paljon oli patikoijia, perheitä, lapsiakin, saksalaisia, muitakin ulkomaalaisia, Kiilopään rinteillä. Toki se on yksi suosituimmista kohteista täällä.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-11

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-15

Palattua pihapiirissä vielä mäntyjen istutusta, moottorisahailua, notskimakkaraa, kuvia (= etätehtävien tekoa), nuorison kanssa viesteilyä, kunnes oli aika aloittaa pikkujuhannuksen vietto. Koko viikko on tullut polteltua pientä kokkoa, pihalta ainakin kymmenen kottikärryllistä risuja, oksia, lehtiä, tuulenkaatojen pätkiä etc. mutta nyt kokon lisäksi juhannusjuomaa. Sodankylän Alkosta ostimme tullessa pullollisen Freixentin Ice Cavaa, ja tänään oli aika se poksauttaa. Hyväähän se tuollainen puolikuiva kuohuva juoma on, tosin ei se mitään suurensuurta makunautintoa tarjonnut.

Nämä ”ice”-cavat, -samppanjat, -proseccot ovat nyt kovasti ´in´. Jo viime kesänä testasimme Mötikän (Moet & Chandon) Ice Champagnen. Nämä kuuluu tarjoilla jäiden kanssa, ei-flute-tms.-kapeista-kuohuviinilaseista, vaan valkoviini- tai isoista samppanjalaseista. Tähän Freixenettiin olisin laittanut mansikoita (vaikka pakasteesta) ja mintun- tai sitruunamelissan lehtiä, jos sellaisia täällä Koilliskairassa olisi ollut tarjolla. Ei ollut, mutta niiden kanssa tästä saisi varmasti mukavan kesäjuoman lämpimiin iltapäiviin, aperitiiviksi, tai ihan vaan hellejuomaksi, jos sellainen tälle kesälle kohdalle sattuu.

Pilvipoutaa Koilliskairassa_-14

Eurooppalaisen tuulahduksen jälkeen ruoaksi aito lappilaista safkaa: puikulaperunoita ja savurautua. Ei tämä elo ja olo tästä paljon parane.

Kirjoitettu kello 20:17
Pe
17
06
2016

Hiljalleen Lapissa

Sade on tauonnut. On ihan hiljaista. Tekisi mieli mennä unosille, mutta jos nyt (klo 18.20) menen, niin koko yönä en nuku kunnolla.

Ihan aamulla oli vielä kaunista, ei aurinkoista, eikä kesäistä, mutta levollista. Pian alkoi kuitenkin ripsiä, emme antaneet sen häiritä, vaan lähdimme metsään. Metsä on hyväksi, – se on muotiakin. Mutta ei me muodin vuoksi, vaan korvasienten, liikkumisen, hengittämisen. Kutturantien varressa, Rönkönlammen suunnassa ja Aholammen takamaastossa kävimme tepastelemassa. Ja sitten jo satoikin oikeasti.

Satuttiin poroaitaukselle. Että voi räkkäaikainen poro olla ruma! Sitä paitsi ne ovat liikenteessä vaarallisia: poukkoilevat itikoita pakoon, varomatta, ymmärtämättä mistään mitään…

Mökillä_-3-2

Lihansyöjäkasvikin sattui  kohdalle: siniyökönlehti ei kyllä ole kovin pelottava ”sukumäärityksestään” huolimatta.

Mökillä_-17

Aholammella on kämppä, jossa järjestetään tilauksesta illanviettoja, etc. Nyt oli kiinni. Karun näköistä oli.

Mökillä_-4-2

Hyvällä tavalla karun näköistä.

Mökillä_-5-2

Pehtoori kävi taas kirkolla (Ivalossa) täydentämässä maalivarantoja, ja minä maalailin. Puolen päivän jälkeen oli pilvipoutaa, ja lämmintä. Ja eläimiä. Pieniä, iniseviä eläimiä. Mutta kyllä me mahduimme yhtä aikaa sokkelin juureen ja notskipaikalle.

Ja minulla mökin pihapiirin maisemointiprojekti jatkuu. Veinpä maisemoinnin niin pitkälle, että maalasin meidän pihaharjatkin. Nyt on lakunväriset harjat molempien mökkien uusilla harmaaksi maalatuilla terasseilla. Pienestä se on kuulkaa mökkieläjän, virattoman, liki toimettoman riemu revittävä. Arjen estetiikkaa, – väittäisin.

Nyt odotellaan pilvien poistumista, eilisen illan kaltaista kaunista iltavaloa. Allaoleva kuva otettu eilen noin kymmenen aikoihin iltasella. Illan valo on lempeä.

[klikkaa isommaksi – näet valon]

Mökillä_-15

Tuossa naapuripitäjässä, Sodankylässä, (mehän ollaan juuri ja juuri Inarin puolella) on menossa elokuvafestivaalit. Siellä oli eilen ollut dokkariensi-ilta Peter von Baghin elämästä ja lainaus Baghilta:

Menneisyys on keskellämme kaiken aikaa. Ja me… olemme kaiken aikaa matkalla menneisyyteen.

Voisin laittaa tuon sähköpostini allekirjoitukseen, ottaa sieltä pois sen (jo vuosikymmenen olleen) Juicen ”täytyyhän ihmisen aikaansa seurata” -aforismin. Tuo Baghin lausahdus kuvaisi elämäntilannettani paremmin kuin Juicen runo. Kai.

Sodankylästä puheenollen: tiesittekö, että se on pinta-alaltaan niin suuri, että KAIKKI maailman ihmiset mahtuisivat sinne. Kaikki, ja jokaisella olisi puoli neliömetriä tilaa. Onhan tästä ollut puhetta: laaja Lapinmaa. Oikeasti se on laaja.

Kirjoitettu kello 19:51

Mökillä_-2-2

Aamusella – aika varhain – ajelimme Ivaloon (40 km). Maalikauppaan, rautakauppaan ja ruokakauppaankin.

Tänään vain Pehtoorilla maalauspäivä.

Mökillä_-13

Nyt on Myötätuulenkin terassi maalattu.

Mökillä_-6

Minulla eilisen korvasienisaaliin ryöppäys. Parituntinen siinä touhussa humahti. 20 pussillista (3 – 4 hengen muhennos tai keitto) on nyt mökkipakastimessa. Juhannus- ja joulupöydän vakioherkku on taattu.

Mökillä_-5

Kulleroita poimin Ivalon reissulla tienpientareelta. Minä joka en keltaisista kukista pidä, olen kyllä kulleroihin tykästynyt.

Klikkaa kuvat isommiksi, kannattaa.

Tänään minun saunanlämmityshuki.

Mökillä_-12

Kun kerran puron vesi on ennätyslämmintä uskalsin pulahtaa: talviturkki on heitetty.

Mökillä_-11

Puron vesi on kirkasta ja vilpoista.

Mökillä_-10

Luontoakin ehdin havupuiden istutusmonttujen kaivamisen ohessa kuvailla. Mustikoita on tulossa kovastikin; viime viikon lumisateet eivät ole vienet marjoja.

Mökillä_-8

Toki pihapiirissä oli kavereitakin. Enempi kiusaavat Pehtooria kuin minua. Vannon antihistamiinin nimeen. Sitä kun syön muutenkin lähes ympärivuotisesti, niin se auttaa myös sietämään näitä inisijöitä.

Mökillä_-9

Illan kuohuviinilasillisellekin oli pyrkijöitä, mutta muurahaiselle tuli lasikatto vastaan. 😉

Hellerajoilla oltiin vielä iltakuudelta.

Mökillä_-14

Lapin luonto.

Valo.

Rauha.

Tekemisen ilo.

Kirjoitettu kello 20:10
Aihe: Lappi

Enemmän kuin ikinä uskalsin toivoa. Pari heikohkoa vuotta ollut välissä, mutta nyt oli toiveita siitä, että ajoitus on kohdillaan.

Ja BINGO!

15_6_2016 Saariselkä

Täysi korillinen korvasieniä!

Aamiaisbrunssin, joka oli kyllä enemmän ranskalainen kuin mökkipirttiin kuuluva, jälkeen lähdettiin reippaasti pihalle: NYT on Tuulentuvan (pikkumökki) terassin ja portaiden maalaus väistämättä edessä, – eikös se ollut jo viime vuonna? 🙂 . Ennen maalausta ja siinä ohessa mökkipihan siivouksen, tuulenkaatojen (vain kaksi) pilkkomisen ja haravoinnin loppuunsaattaminen.

Maalausprojektin yms. valmistuttua notskimakkarat ja koskapa loppuviikon säästä ei oikein ole takuita, päätimme saman tien lähteä tunturiin, kohti Hangasojan latvoja. Siinä matkallahan se meidän korvasieniapaja on. Pariin vuoteeen ei ole paljoakaan löytynyt, joten yhden korin tekniikalla päätimme lähteä kohti tuttua kurunreunaa.

Matkaa vakiopaikalle on puolisen tuntia, pari kilometriä… ja jo matkalla muutaman sienen iloksemme, varmana ennusmerkkinä, näimme. Ja Ahopään juurelle päästyämme ei mennyt kuin tunti ja kori oli täynnä! Oli jätettävä sieniä metsään …

Korvasienten kiilto silmissä taivaltaessamme yhtäkkiä lähti lintu jalkojen juuresta lentoon, isoon ääneen varoitusääniä laulaen. Ja jalkojeni juuressa olikin pesä: valkoviklon poikaset olivat juuri kuoriutuneet … yritimme kovasti olla häiritsemättä.

[Pikkukamera oli mukana, – pahoittelen kuvan surkeaa laatua, mutta todella kaukaa kuvasin.]

Valkoviklo

Ei mennyt kuin tunteroinen ja kori oli täynnä;paluumatkalla möksälle koetin olla Pehtoorille kantoapuna. Siinä pohdittiin, paljonkohan kori painaa, ja punnittiinkin sitten perille päästyä.

Ja nyt kysymys kuuluu: kuinka korillinen korvasieniä painaa?

Kaikkien oikein arvanneiden (300 g plus-miinus-nolla) kesken arvotaan kultaa!! Arvonta suoritetaan juhannusaattona Rantapellossa: Aapeli olkoon taas arpojana.

Palkinto on tällainen:

Paluu Hangasojalle_-4

Tankavaaran Kultamuseolta ostettu pikkupullollinen lehtikultaa!

Nyt kun näitä Hangasojan aarteita = korvasieniä on tullut esitellyksi ja tuohon kultateemaan liittyen laitan tähänkin kuvan eiliseltä illalta. Kävin purolla kuvailemassa omaa ”kultahippuani”. Sen nimi on ”Länsituulen väre”.

Lapin kulta-2

Oikeasti Lapin kultaa se on.

Mutta ei sitä suinkaan eilen vaskattu. Eikä sitä ole kukaan koskaan vaskannut, vaan se on kaivettu Kuivakurun kultakentällä kesällä 2007. Hangasojan varrelta siis kuitenkin. Ihan lähellä missä Kulta-Jaskan mökki on. Hippu tai itse asiassa se on ”russakka”*  painaa 7,2 grammaa ja sain sen Pehtoorilta lahjaksi seuraavana jouluna. Sen kuva on pääsiäisenä julkaistun ”Kultaa, poroja ja partisaaneja” -kirjan kannessa. Aina, kun olemme mökillä, se on kaulassani, jää joskus maalikylissäkin kulkemaan mukana.

Mutta palatkaamme arvontaan, jossa voi voittaa kultaa. Ei Lapin kultaa, vaan lehtikultaa… 😉 Paljonko korillinen korvasieniä painaa? [kuvassa huom. maalattu terassi 😉 ]

15_6_2016 Saariselkä-2

*Hengetön = alle 0,5 mm, saivare = 0,6 – 0,9 mm, penikkatäi = 1 – 2 mm, täi = 2 – 4 mm, lutikka = 5 – 9 mm, russakka = 10 – 14 mm ja kaikki tästä suuremmat ovat isomuksia tai isommuksia.

Kirjoitettu kello 19:13

Hämärästi muistan, että näihin aikoihin viime vuonna kun olin lopettelemassa töitä, jäämässä kesälomalle, lähtemässä pois, mietin, että ensi vuonna näihin aikoihin ollaan Sisiliassa patikoimassa tai juuri saavuttu Reykjavikiin tai ehkä sittenkin Irlannin nummilla ja Dublinissa.

Sellaista ajattelin. Asia on kuitenkin näin. Olemma mökillä.

Paluu Hangasojalle_-3

Tulimma maalaushommiin, korvasienijahtiin, patikoimaan, viettämään pikkujuhannusta.

Paluu Hangasojalle_-2

Tuulentuvan terassi ja kaiteet kaipaavat maalia. Pehtoori aloitti vanhan maalin rappaamisen, ja päättipä siirtää vanhan kelopöydän pois edestä. Näin kävi.

Toinenkin – ei niin mukava – ylläri odotti. Liiterin (jonka siisteys on ollut meille ihan kunnia-asia 😉 ) auringonkukansiemenkätkön olivat oravat löytäneet. Ja pistäneet muutenkin paikkoja vähän uuteen uskoon. Merkillistä miten niin pienet voivat tehdä niin isoa sotkua. Ne ovat varmasti myös syy siihen, että meidän viime kesänä laittamissa linnunpöntöissä ei ole yhtään kesäasukkaita. Mutta metsässä on paljon linnunlaulua. Sitä kuuntelin kun liiterin siivosin. Ja olin hyvilläni, että istuttamani (metsästä hakemani) pari pientä männyntainta olivat selvinneet talven yli.

Paluu Hangasojalle_

Matkalla tänne oli kaksi keltaista viivaa – oikeastaan koko viidensadan kilometrin matkan. Molemmin puolin tietä Iistä Vuotsoon asti tien pientareet olivat aivan keltaisenaan: voikukkia, niittyleinikkejä, rentukoita ja kulleroita. Niin paljon kulleroita, etten ole koskaan nähnyt.

Sääskiä – tai jotain nitä pienempiä itikoita – täällä on, mutta ei sietämättömästi. Ja nämä vain ”ovat” ympärillä, eivät syö. Eikä ole punkkeja. Oli ilo olla ulkona.

Kuvahaastekuvia varten kahlailin purossa, lavastelin tilanteita. Haasteita siis ollut. Mukavia sellaisia.

Kirjoitettu kello 21:11
Ma
13
06
2016

Torniosta kotiin

Kolme sukupolvea

Kolme sukupolvea-2

Kolme sukupolvea-3

Siinä ne ovat: elämäni miehet. Kaikki kolme.

Nämä olivat eilen odottamassa kun palasin Torniosta. Miniä oli iltatuurissa töissä, joten olivat ihan kolmisin ruokapöydän ääressä seuranani. Tällä Torniossa ramppaamisellani on meidän perheessä muutakin oppimistulosta kuin minun valokuvaustaitojeni karttuminen. Pehtoori on paitsi ahkerasti laittanut kunnon päivällisen aina kun olen kotiutunut, ja hän on ryhtynyt säännöllisesti myös leipomaan. Eilen oli tämmöinen herkku jälkkärinä.

Lime-avocado-kakku

Avocado-lime-kakku. Johan oli hyvää. Ihanan samettista, ja liivatteen käyttö oli ensikertalaiselta onnistunut ihan ongelmitta. Pääruokana oli uusia perunoita ja hiiligrillattua Perämeren lohta. Kyllä kelpas. Semminkin kun minulla ei oikein ollut ollut välipalaa koulussa ja aamiainenkin oli opiskelijaboxissa minimalistinen: proteiini-kahvitölkki ja viinirypäleitä ja pari Pågensin pienen pientä vaniljapullaa.

Aamulla nautin enemmänkin hengenravintoa tai esteettistä elämystä kuin kunnon aamiaista: ehdin ennen koulun alkua käydä puolisen tuntia väylänvarressa kävelemässä. Sanotaanko muulla jokiareittejä ”väylänvarreksi”. Ei ainakaan Kemijokea kutsuta väyläksi. Kemijokea myötäillyt vanha kärrytie oli ”varsitie”, mutta jokivarsi ei minun tietääkseni ole muualla kuin Torniojokivarressa väylänvarsi.

Tornio

Kaunista oli. Tyven joki, tyhjä Suensaaren ranta ja keskusta.

Klikkaa kuvat isommiksi.

Tornio-5

Tornio-4

Tornio-3

Tornio-2

 

Kirjoitettu kello 21:39

Palautepäivä.

Nyt, taas, tyhjä olo. Mutta nyt (eka kertaa?)  kouluviikonlopun jälkeen sellainen olo, että kuitenkin on toivoa. Tässä kuva, jonka kurssikaveri (, kiitos Heikki Annala) otti ohi kulkiessaan kun me Marjukan kanssa omia kuvapareja otimme. Hautausmaiden kuvailija pääsi kuvattavaksi hautausmaan aidan päälle: Jes!!!

Tilanne

Tehtävänantohan oli näin: ”Lappian [ = on meidän koulumme eli Torniossa toimiva ammattiopisto] opiskelija Onni/Aili Onnekas voitti seurakunnan kirjoituskilpailussa 1. palkinnon ja seurakunnan lehti haluaa onnellisesta voittajasta kuvan. Palkintona oli hieno täytekynä. Ota voittajasta yksi pysty kuva ja yksi vaaka kuva.” Siinäpä sitten hakemaan sopivaa taustaa ja mallille ilmetttä unohtamatta kynää.

Tässä minun otokseni kurssikaveri Marjukasta.

Onnellinen voittaja (1)

Ja tässä Marjukan otos meitsistä (kuva Marjukka Laine).

REIJAvaaka2

Kouluviikonlopun jälkeen oli kotiin erinomaisen hyvä palata, palaan siihen huomenissa.

Kirjoitettu kello 21:37

Johan oli päivä!

Tämän VAT-koulutuksen lähiopetusjakson nimi on ”Kontaktiviikonloppu”. Eilinen päivä meni viimeisen kuukauden etätehtävien palautteenannossa, keskustelussa kuvista. Tänään oli sitten kuvaamisen päivä! Teimme kolme harjoitusta tänään. Kolme! Aamuyhdeksältä aloitettiin, äsken lopetettiin.

Eikä mitä tahansa dokumentoivaa kuvaamista, vaan kontaktin ottoa. Vaikeusaste kasvoi päivän edetessä ja kyllä minulle – ja monelle muulle –  viimeinen tehtävä tuntui mahdottomalle suorittaa.

Eka tehtävä oli ”helppo”: pareittain kuvasimme toisiamme, ja tehtävänanto liittyi lehtikuvaukseen: kaksi kuvaa kirjoituskilpailun voittajasta. Se ei ollut paha, ja minulle sattui pariksi hyvä malli. Ohjailtava, hvyin ilmeet ja asennot löytävä. Hän tiesi, mitä kuvataan, mihin pyritään.

Toinen tehtävä tuntui jo vaikealta, selkeästi mentiin epämukavuusalueelleni: ope oli soittanut viikolla parillekymmenelle taiteilija-, kulttuuri-, yms. paikalliselle ystävälleen/tutulleen, ja sopinut, että hän lähettää opiskelijoita kuvaamaan teemalla ”henkilö miljöössä”. Sitten meille arvottiin kuvattavat ja annettiin heidän puhelinnumeronsa. Ei muuta kuin soittamaan, ja sopimaan tapaamisesta. Minulla kävi tuuri: sain kuvattavaksi Haaparannalla asuvan kuvataiteilija Hanna Kannon. Hänellä on vastikään ollut näyttely Oulussakin, eikä minulla sellaisesta mitään tietoa. Tänään minulla sitten oli puolitoistatuntinen aikaa kuvata häntä hänen kotipihallaan. Ei se sitten niin kamalaa ollutkaan: lähteä kuvaamaan ventovierasta ihmistä, eikä ainakaan tätä minun kuvattavaani ollut vaikea kuvata.

Tovin jo luulin, että tässä oli tämän koulutuksen vaikein, eniten omalle epämukavuusalueelle menemiseni, mutta vielä mitä!

Iltapäivän lopulla, kun häthätää olimme ehtineet koululla purkaa edellisten kuvausten otokset koneille, saimme tälle päivälle vielä kolmannen tehtävän: jokaiselle annettiin kadunnimi Torniosta. Ja tehtävänanto kuului näin: ”Mene kahville jonkun luo joka asuu tällä kadulla, ja ota viiden kuvan sarja kuvattavasta kotonaan.” Siis mene jonkun täysin tuntemattoman ihmisen kotiin kuvaamaan, tuosta vain! Mietin jo pakenemista paikalta, enkä ollut ainoa. Syvään huokaisten, enemmän ja vähemmän epäuskoisena porukka hajaantui tahoilleen. Minun osoitteeni oli lähellä Alatornion vanhaa kirkkoa, ja ajelin kadun pari kertaa eestaas. Kaunista omakotiasutusta, eikä ketään pihoilla, eikä minulla todellakaan rohkeutta lähteä soittelemaan ihmisten ovikelloja : ”Hei tulisin teille kuvaamaan”.

Kunnes sitten näin yhdessä kauniissa pihapiirissä pienen tytön pappansa kanssa. Menin kertomaan heille huoleni, tehtäväni, ja kysyin, voisivatko olla avuksi. Ja kyllä, kyllä he lupautuivat!! Pelastivat päiväni. Pihalla kierreltiin, kuvailin, enimmäkseen viisivuotiasta S:ia, josta tulee isona ”kasvienhoitaja”. Olin niin helpottunut, että sain sittenkin kuvat ja että rohkenin kysyä. Olin lopulta kuitenkin aika arka, en kovin kauaa kuvaillut, mutta sen verran kuitenkin, että sain tehtävänannon mukaiset viisi kuvaa valituksi sarjastani. Olipa kyllä ihana, että löytyi hyviä ihmisiä.

Ihan kaikki meidän opiskelijaporukasta eivät olleet saaneet kuvia, mutta osa oli todella mennyt sisällekin ja kuvanneet pitkään, hienoja kuvasarjoja. Minä olen iloinen, että sentään selvisin tästä. Minulla kun ihmisten kuvaaminen, saatikka vieraiden, ja jopa ihan heidän kotiinsa meneminen, eivät ole mitään helppoja juttuja. Miltäs tuntuisi ”omalle kohalle”?

1-10

Kirjoitettu kello 21:10
Pe
10
06
2016

Opiskelijana

Liekö ennen olen ollut koulussa iltapuolikymmeneen asti? – No joka tapauksessa tänään olen ollut. Eikä tehnyt tiukkaakaan.

Ja nyt olen opiskelija-asuntolassa. Ihan uudenlaisessa kämpässä. Nyt on oikeasti erilainen. 😉

1-9

Miksi minulle mieleen sana ”putka”?  Se mikä täällä on oivallista on ilmastointi: tukka putkella tässä istuskelen ja kuuntelen kohtuullisen äänekästä hurinaa. Ilma vaihtuu ja tuntuu raikkaalle.  TODELLA raikkaalle. Ja nyt ei pitäisi olla ylimääräistä mekkalointia yöllä. Tämä iso asuntola kun on tyhjentynyt ”vakkariopiskelijoista”, ja nyt täällä on kourallinen vain meitä vattilaisia.

Opiskelija-asuntolaelämässä mietin missä muualla olen opiskellut kuin Torniossa ja tietysti Oulussa. Äkikseltään tulee mieleen Turku, tietysti, Kajaani, Helsinki. Turku oli opiskelukaupunkini 1980-luvun puolivälissä, jolloin suorittelin parin vuoden aikana sinne sivulaudatur-opintoja maisteriksi valmistumisen jälkeen. Ennen sähköpostia, etäopiskeluja, etätenttejä etc. se oli joskus vähän haasteellista. Mutta kyllä minä sain aika hyvin joustavuutta opintoihin, eikä niitä Turun reissuja ollut kuin alle kymmenen.

Entäs Kajaani? – Kesällä 1980 pariviikkoinen kesäyliopisto-opiskelijana: ”Vanhat käsialat” ja ”Renessanssin kulttuurihistoria” – molemmat opiskelijaurani merkittävimpiä luentosarjoja, joista toinen tuli määrittämään loppuelämääni. Näin luulen.

Helsinki? – Siellä opiskelin vapusta juhannukseen (1983). Valmistuttua juuri tuolloin ensin maisteriksi lähdettiin kihlatun (= Pehtoorin) ja pikkuvelin kanssa Helsinkiin hankkimaan ammatti. Onnikkakorttia varten kahdeksan viikon täysipäiväinen koulutus.

Onko muita opiskelukaupunkeja?- Eipä taida. Nyt Tornio. Tämä on nyt hyvä.

Kirjoitettu kello 22:18

Kotipiha

Uusi näkökulma kotipihaan. Tulin lenkiltä (= Linnanmaalta) ”metsän kautta” ja metsän puoleisen naapurin portin kohdalla tuli katsottua kotipihaa tavanomaisesta poikkeavasta suunnasta. Pitipä sitten oikein hakea kamera sisältä ja käydä kyykkimässä pihlajien juurella ja kuvaamassa nurmikko. Se on nyt todella samettinen ja ihanan vihreä. Eilisen, lopulta aika kesyksi jääneen myrskyn jälkeen, omenapuukin on vielä kauniisti kukassa. Mutta kottikärryllinen oksia ja roskia pihapiiristä kuitenkin oli kerättävä eilisen jälkeen. Kesäkukat saattoi jo kantaa terassin suojasta takaisin paikoilleen.

Kotipiha-3

Tästä vihreydestä ollaan lähdössä ensi viikolla käymään pohjoisessa. Mökkimaisemissa oli aamulla webbi-kamerassa tämän näköistä (kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi):

Latukamera 9_6_2016

Sieppaa

 

Mitä toivottavinta olisi, että tuo kylmyys pitäisi sääsket pois Hangasojan varrelta; meillä kun on ulkohommia, terassin maalausta ja sen sellaista, joten sääskien seuraa ei kyllä kaivata.

Ja ennen tuonne Ultima Thuleen menoa minulla on vielä kouluviikonloppu välissä. Huomenna on taas koulupäivä. Kouluviikonloppuun olen valmistautunut ihan poikkeuksellisen hyvin. Mutta sitten onkin lakkiaisten, Apsun 1-vuotiskuvien ja tyttärelle otettujen kuvien käsittely ja toimittaminen tekemättä. Yhden pienen tilaustyön kuvat sentään sain lähtemään.

Ja aika massiivinen infopaketti lähti ensi kesän kapitulivieraille (340 paistinkääntäjää aveceineen). Sen kanssa kävi niin kuin usein opiskelijoille infoja postiteltuani: kun lähetät tietoa ja vastauksia oletettavissa oleviin kysymyksiin, saatkin tukullisen tiedusteluja ja jatkokysymyksiä. Vähän tuntui – tässäkin tapauksessa ihan niinkuin opiskelijoidenkin kanssa – että luetun ymmärtäminen on muutamilta hukassa.  Mutta kun hommani kerran on tiedottaa, niin tiedotan, ja niissä hommissa kuluikin sittten aamupäivä.

Ja tiedotanpa jo nyt teillekin, hyvät blogiystävät, yhdestä tapahtumasta, joka liittyy kapituliin ja jonne toivotan tervetulleeksi kuuntelemaan:

Valkean kaupungin Kalaasien ohjelma alkaa perjantaina seminaarilla ”Juhlat ja juomat – ennen, nyt ja tulevaisuudessa” Oulun kaupunginkirjaston auditoriossa, jonne on myös muilla kuin kapitulivierailla vapaa pääsy. Seminaarin ja koko Suurkapitulin avaa valtavouti Ari Arvonen (Bailli Délégué, Membre du Conseil Magistral). Vuotuisjuhlien historiasta ja niiden ruokaperinteistä (esim. ”Miksi aprillipäivänä juodaan kuravettä ja syödään silliä?”) luennoi historioitsija ja paistinkääntäjä Reija Satokangas ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta viineihin kertoo Oulun viininystävien puheenjohtaja, arkkitehti-SAFA, TkT Kimmo Kuismanen.

Seminaari on perjantaina 19.8. klo 14.30 – 16, ja se on avoin tilaisuus, jonne toivotaan myös ”suurta yleisöä” paikalle. Muistuttelen teitä vielä, mutta pistäkäähän nyt kalentereihin. 😉

Kirjoitettu kello 20:23
Ke
08
06
2016

Zöldveltelini

Minä lupasin, että laitan tuon otsikoksi. Zöldveltelini?

Olimme viininmaistiaisissa. Tai tarkemmin ottaen viinikerhomme 12. haastekisa oli tänään vuorossa. Sokkokisassa yhden viinin rypälevaihtoehdoiksi oli asetettu a) Grüner Veltliner, b) Müller-Thurgau ja c) Zöldveltelini. Unkarin ´Zöldvelteliniä´ ei kuitenkaan ollut maisteltavana, vaan tuossa nimenomaisessa tehtävässä maistettavana oli Grüner Veltliner Uudesta-Seelannista. Tiesin rypäleen, maata en. Pehtoori tiesi molemmat, niinkuin tiesi monet muutkin ja tuli ”rankkarikisan” jälkeen voittaneeksi koko kisan. Toisen kerran! Palkintona pullo samppanjaa! Ei ole turhaan treenattu! 😉

Kisassa olevat viinit olivat mielenkiintoisia, muutama kuudesta erinomaisen hyväkin. Ja erinomaista oli parsapiirakka ja kaikki muu tarjottu. Taas kerran kiitos ja kumarrus Oulunsalon suuntaan.

Ennen ei ole viininmaistiaisista lähdetty kotiin tilataksilla kohti OYSin synnäriä. Mehän alamme olla koko porukka mummi/pappa -iässä, joten yksi pari meidän porukasta oli juuri saamassa toista lapsenlastaan, ja siksi mutka OYSin kautta kotiin.

Myrsky?  On se tänään ollut näilläkin tienoilla; olin ulkoilemassa, en niinkään lenkillä tänään, tämä kuva siltä reissulta.

[klikkaa isommaksi]

Säätila

Kirjoitettu kello 23:10
Ti
07
06
2016

Kuvien päivä

Halo

Halo.

Sekin vielä. Kuvia ja unia, unikuvia. Merkillinen päivä.

Ja yöllä merkillisiä unia, joiden repliikit ja tunnelmat jäivät elämään valveillekin. Donna Leonin uusin dekkari, joka on väkivallattomin kaikista, mitä minä pidän hyvänä asian, mutta ei siinä kyllä ole paljon ruokakohtiakaan, ja kirje, joka minulla on ollut aikeena viikon verran kirjoittaa, sotkeutuivat melkoiseksi draamaksi. Miksi minä aina kesällä – kylmälläkin – näen niin paljon unia? Ja varsinkin jos on hellejakso menossa,  niin silloin unimaailma on ihan yhtä toimintaleffaa ja suurta draamaa suloisessa sekamelskassa. Miksihän? Olen ennenkin pohtinut.

Päivän päätehtävä oli ottaa Aapelista yksvuotiskuvat. Ja Aapelista kymmenkuisena otetut ensimmäiset kotistudiokuvani olivat sikäli aika helppoja, että Apsu ei niin kovasti liikkunut, mutta tänään sitten oli pojan vilkkauden vuoksi kuvaamisessa ihan erityistä haastetta. Pönötyskuvia pojasta ei saa, vaikka yrittäis. Ei mummi ainakaan.

Apsu-3

Apsu-2

 Sata eri ilmettä on tällä rakkaalla.

~~~~~~~~~~~~~~~~

* Tuon halokuvan pistin Ursan Taivaanvahtiin, ja siellä siitä todettiin, että seon 22° asteen säteinen rengas valonlähteen auringon ympärillä. Usein tästä halosta nähdään vain osa. Silloin tällöin 22° renkaan sisäpuoli on silmiinpistävän tumma. Näin käy kun halon aiheuttavat jääkiteet ovat optisesti hyvälaatuisia, jolloin ne eivät sirota juurikaan valoa renkaan sisäpuolelle.”

Kirjoitettu kello 20:39

DSC_0438

Tämä on nyt ohi.

Nyt toimii koko talossa (ja Festassa) wlan, uusi Sonera-viihdepaketti on käyttöönotettu, uusi digiboksi ja modeemi vilkkuvat kuten kuuluukin, tarpeelliset ohjelmat asennettu, sähköpostitilit Outlookiin luotu, yliopiston sähköpostilaaatikot pelastettu, myös ftp-yhteys saatu toimivaksi, näyttö kalibroitu, turhista piuhoista luovuttu ja loput sidottu nippusiteillä siististi piiloon. Monitoimilaitteen (tulostin, kopiokonen, skanneri) yksi ajuri on vielä löytämättä, joten se ei pelitä. Tiedostojen siirtoa vanhasta sorvista on vielä; mutta suurin osa operaatiosta on onnistuneesti ohi.

Uusi kone on hiljainen, vähän isompi pömpeli kuin entinen ja sain kuin sainkin siihen vielä Windows seiskan. Nyt on vauhtia, mutta paljon vähemmän vaarallisia tilanteita kuin ennen.

Kyllä tässä nyt on hyvä mieli, ja täytyy todeta että juuri digiboksin asentamisen ja piuhojen siistin pakkaamisen kanssa Pehtoori oli ratkaisevassa asemassa. Tietokoneelle ei yrittänytkään. 😉

Maailmanpyörä-2

Nyt olisi sitten toiveena pitkästä aikaa uusia blogin ulkoasua ja nettisivut olisi – ainakin ”Työ”-kansion osalta – uusittava. Monilla opiskelukavereista on omat ”Photography” netti- tai ainakin FB-sivut, mutta minä en voi kuvitella tekeväni ”Reija Satokangas, Photography” -sivuja. Mutta sen verran kuviani nyt kuitenkin on taas pöllitty ja toisaalta myös kysytty lupaa niiden julkaisuun, joistakin ihan korvaustakin saanut, että olisi tavattoman mukava kun voisi liittää oman ”vesileiman” kuvan nurkkaan. Onhan minulla muutamissa (kortti)kuvissa tuo allaolevan kuvan vasemmassa alanurkassa näkyvä RS (Papyrys-fontilla) ollutkin, mutta että olisi joku vähän persoonallisempi, jopa sellainen logo-tyylinen. Ei blogini lukijoissa olisi ketään, joka osaisi sellaista suunnitella?  😉

Maailmanpyörä-3

Kirjoitettu kello 21:09
Su
05
06
2016

Sunnuntain hommia

Ei todellakaan mennyt lenkillä turhan kauan aikaa tänään. Olipahan sen verran holotna, että välillä oli melkein juostava, että tarkeni, vaikka oli sormikkaat ja kaulahuivi ja kaikkea goretexia ja windstopperia yllä. Kesästä enää tietoakaan.

Eikä opiskelijalla kesälomasta; aamupäivä meni kuvia käsitellessä. Tänään kun on taas viikkotehtävän palautus. 178 kuvaa tyttärestä näytöllä, ja niistä oli valittava viisi. VAIN viisi, ja silti oli ihan mahdottoman vaikea löytää/valita niitä, jotka voisin laittaa. Aina oli jotain ongelmaa, ja jollei muuta, niin kuva ei sopinut sarjaan.

Lopulta auttoi yhden ammattivalokuvaajan neuvo: ”Luovu siitä parhaasta kuvasta, älä takerru siihen, se tuskin on muiden mielestä edes tarpeellinen.” Minulla oli yksi kuva ylitse muiden, ja ryhdyin rakentamaan sarjaa sen ympärille, eikä se sitten pelittänyt. Minä vaan pidän tuosta kuvasta.

Saaran työpäivä_-3

Lopulta siitä luovuin, lähdin ihan uudelle uralle, tein uudelta pohjalta koko jutun, tein sarjan ja lähetin. Uusintakuviin kun ei oikein ollut mahdollisuutta.

Iltapäivällä pikainen safkan tuusaaminen periaatteella ”mitä pakastimesta löytyykään?” – ja löytyihän sitä kaikenmoista. Minua niinkään kiinnostanut koko syöminen, kun oli Aapelin kanssa niin paljon asiaa. Vilkkaahkoksi on pieni käynyt. Juttua ja toimintaa riittää.

~~~~~~~~~~~~~~

Kuvahaastesivuni ylläpitämiseksi kesänkin yli, laittelin kesäkuun aiheeksi ”Parast kesässä”. Ja haastaisinpa mahdollisimman monen ottamaan kolme kuvaa – kännykällä tai järkkärillä – siitä mikä on parasta kesässä. Vikeusastetta voisi nostaa sillä, että nuo kolme kuvaa muodostaisivat jonkinlaisen sarjan. Että niitä sitoisi toisiinsa joku juttu: tunnelma, henkilö, sommittelu, valo. Mutta pääasia että kuvista välittyisi mikä on sinulle parasta kesässä.

Nyt tämä kesä näyttää siltä, että mietin olisikohan lähdettävä suojaamaan yrttejä kasvimaalle; ”alavilla mailla hallan vaara” … voipi olla ensi yönä. Se ei ole parasta kesässä, mutta niin kovin tavallista Suomen suvessa.

Kirjoitettu kello 20:33

IMG_8642

Pehtoorin veljenpojan, meidän kummipojan, lakkiaispäivä tänään.

Nyt on meidän lasten kaikki serkut valmistuneet kouluistaan. Sisarustemme viimeinenkin, kuopus, kävi tänään lakkinsa pokkaamassa. Sisareni uusperheessä ollaan jo pian siirtymässä ”leveliltä seuraavalle”, joten yksi vaihe meidän sukujen historiassa on ohi. Enää ei ole sisarusten lasten kastajaisia, rippijuhlia, lakkiaisia… Elämänkausiriiitit, siirtymät portaalta toiselle, ovat tärkeitä yksilön kannalta, mutta myös pitävät jonkinlaista sukujen koheesiota yllä.

Valmistujaisia, tupareita, kihlajaisia, häitä, seuraavan polven kastajaisia/nimiäisiä  … mitä muita elämänvaihejuhlia lieneekään nuoret viettävät, niitä lienee joskus tulossa, mutta nyt on kuitenkin yksi vaihe vaihtumassa seuraavaan.

Tänään pikkuserkukset olivat viedä ylioppilaalta huomion: suvun nuorimmaiset kun olivat kaiken keskipisteenä (ks. kuva yllä).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Muutoin päivän teemana on ollut lenkki, mieluiseni safka (kampasimpukoita, mustekalarenkaita yms. värkkäilin) ja uuden tietokoneen asennuspuuhat. Homma siirtyi eiliseltä kun Apsu tuli iltasella käymään, joten mummin harrastus/opiskelu/työhommat saivat siirtyä seuraavaan päivään.

Nyt on melkein kaikki jo kondiksessa (mm. tämä postaus kuvineen, joka on käynyt jo LR:n kautta, on tehty uudella koneella), mutta sähköposti ja tulostimen ajurit ovat vielä ”vaiheessa”. Aika usein juuri nuo aiheuttavat, ainakin minulle, vähän ongelmia.

Pitäisihän minun osata. Melkein koko 90-luvun ja vielä 2000-luvun ensimmäiset vuodet olin meillä töissä yksikön ”ATK-vastaava”, mikä merkitsi, että hommasin kaikille koneet, asensin tarvittavat ohjelmat ja virustorjunnat, pelkäsin Millineumia ja sen mahdollisesti aiheuttamia tuhoja tietoliikennejärjestelmille, koulutin uusien ohjelmien käyttöönotossa,… kaikkea sellaista, mitä myöhemmin keskitetysti tuli hoitamaan ”ATK-keskus” ja sitten ”Tietohallinto”.

Enemmän tuosta työelämätietoudesta on tänäänkin ollut apuja kuin paperisista manuaaleista tai perheen insinööristä, jonka erinäisten testien mukaan (”Miksi insinööri on paras puoliso”), pitäisi olla paras mahdollinen asiantuntija näissä projeteissa. Aina ei mene tasan onnen lahjat… Pehtoori ei hanskaa tietotekniikkaa, mutta puutarhurointia sitten sitäkin enemmän. 😉  Tuohon em. artikkeliin palatakseni; on siinä paljon tottakin.

Nyt olisi vielä Viihdepaketin käyttöönotto ja wlan-verkon luominen, mutta taidan jättää moiset huomiselle…

Kirjoitettu kello 20:56

Nyt ollaan vaaran äärellä. Tätä päivää/viikonloppua varten olen kerännyt rohkeutta ja tietoa jo kuukauden verran. Hankkinut kaikki mahdolliset tarpeelliset apuvälineet, ohjeet ja koettanut tarkkailla tähtien asentoa, että olisivat minulle myötämielisesti asettuneet.

Olen käyttänyt tämän päivän muonavarastojen täydentämiseksi (ihan hirmuisesti kaikenlaista luxus-herkkua hamusin Stockalla), myös oman fyysisen kuntoni (lenkki) ja ulkoisen olemukseni (kampaaja) saattamiseksi edessä olevaa haastetta vastaavaksi olen satsannut. Olen koettanut ennakoida tulevia erilaisia yllätysmomentteja ja tehnyt monia varotoimia, jotka auttaisivat kriisitilanteen mahdollisesti eskaloituessa:

1-5

1-13

Mahdollisesti kohdattavia vaaratilanteita varten, niiden erilaiseen luonteeseen sopivia virvokkeita* on valmiina, asematukeni/tukiasemani puhelinnumero on kännykän ennakkovalinnassa siirretty ykköspaikalle, mielentyyneyttä ja stressinsietokykyä olen lisännyt mukaillen aasialaisisia uskontoja ja hakenut kauneuden estetiikasta iloa ja vakautta toimiini (ja nostattanut Japanin-matkakuumettani; eilen tuli Olympia-matkatoimiston katalogi, ui-jui… ).

1-12

Nyt alkaa uuden laajakaistayhteyden, modeemin, Viihde-liittymän, uuden tietokoneen ja kaikkien, kymmenien ohjelmien (uudelleen)asennus. Se on menoa nyt!

JOS (kun) minusta ei mitään täällä Tuulestatemmatusssa seuraavina viikkoina kuulu, älkää huolestuko, olen vain solmussa ja hukassa kaiken kanssa. Palaan linjoille kun voin.

Jo nyt kiitän kaikesta myötäelämisestä ja tuesta. …

Kuulemisiin, ystävät!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* Vichy. Hartwallin juhlavichy. Sitäpä tyttären kanssa kävimme toissailtana hakemassa ravintolaillan jälkeen. Se on nyt ´in´. Helsinkiin asti piti minunkin mennä moista uutuutta testaamaan. Ja melkein yhtä aikaa, yhdestä suusta, ensimmäisen kulauksen jälkeen, totesimme: ”Hyvää – ja tässä on aniksen, Pastiksen, maku. Voisi sopia Pastiksen kanssa.” Juuri noin. Se on hyvää. Ihan sellaisenaan.

Ja äsken sitten Pehtoorin kanssa testasimme, ja kyllä: loraus Pastista lasin pohjalle, ja Vichy Salmiakkia päälle, niin jopas on raikas kesädrinksu lasissa. Salmiakki-Kossun päälle en koskaan ole oikein oppinut, mutta salmiakki-Vichy maistuu. Se on juhlatuote, rajoitettu erä, saatavilla vain lyhyen aikaa, joten nyt hopusti lähimmälle ärrälle tai markettiin hankkimaan muutama tölkki. Ehdottomasti oltava kylmää kun avaat.

Kirjoitettu kello 18:59

Kotiin palattua, illan lempeässä valossa, huomaan, että molemmat vanhemmat omenapuut ovat kukassa. Ihana. Ja Pehtoori on viimeiseen kukattomaan penkkiin hakenut runkoruusuja. Kotiin on hyvä tulla, ja tuntuu kuin olisin ollut kauemminkin pois, kauempana kuin Helsingissa vajaa kolme vuorokautta.

[klikkaa ihmeessä isommaksi]

1-4

Oli kyllä mitä mainioimmat kelit kaupunkilomaselle, aurinkoa, tuulta, lämmintä, ei hiostavaa. Paitsi juuri ennen kuin olin vähän vauhdilla lähdössä lentokenttäjunalle… ilma tuntui hiostavalle, ja halusin ehtiä ajoissa kentälle, joten aika hopusti parin päivän aikana painavammaksi käyneen kapsäkkini kanssa junalle askelsin, alkoi olla jo vähän painostavaa. Pasilassa jo satoi. Reilusti.

Säätiedotuksessa uhkailtu ukkonen oli siis jo tulossa, mutta ehdinpäs alta pois. Se kyllä vaikutti matkaseeni kuitenkin: Oulun kone lähti melkein tunnin myöhässä koskapa lentokapteeni tuli edelliseltä lennolta Helsinkiin myöhässä: ei ollut päässyt ajoissa laskeutumaan ukkosrintaman vuoksi. Mutta samapa tuo minulle, tunti sinne tänne, kun ei kerran ollut mitään erityistä, mihin olisi pitänyt ehtiä.

1

Ja sainpahan lentokentällä istuskella, lepuutella jalkoja, lukea ostamaani naistenlehteä (tuo on kyllä merkillinen sana). Jalat olivat todella jo lopen uupuneet. Päivä kului kävellessä, kuin parhaallakin kaupunkilomaturistilla. Eikä valitettavasti ollut mitkään patikkapopot jalassa.

Aamulla kävin taas saattelemassa tyttären työmatkalleen, ennen seitsemää jo oltiin Hakaniemen torilla, minä jäin kahville ja croissantille. Nyt kun olen tässä pikaisesti katsellut kuvamatkani kuvia (saldo 600 kuvaa, joista parisataa tyttärestä) niin olenpa havainnut, että olen ihan ekspertti ottamaan kuvia, joissa kuvauskohteen takana on joku tolppa, pylväs, seinän raja, joku mitä ei saisi olla!!

Henkilö miljöössään

Jokaisesta kohteesta on about 10 – 20 kuvaa, ja aina kun kuva on töistä, kotoa, kaupungilta, ja se on sarjan paras ilmeeltään, kerronnaltaan, sommittelultaan ja valoltaan, niin sitten siellä on TAAS tolppa!

No kun tyär oli humahtanut kohti Alma Mediaa ja Kauppalehden digiosastoa, minulla oli vielä ”oma päivä”. Kävelin kameran kanssa varmasti toistakymmentä kilometriä. Kävinpä jopa Kauppatorin rannassa olevassa Maailmanpyörässä, ajatuksena ottaa ”ilmakuvia” Helsingistä, ainoa vaan, etten jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että vempaimen hyttien siniset lasit tulisivat tuottamaan ongelmia kuvanmuokkauksessa.

Ylhäältä kuitenkin näin, että Uspenskin katedraali on auki! Kuinka usein olen sinne käynyt yrittämässä. Eräälläkin arkistoeksursio- yms. retkellä sinne on pyritty; tänään pääsin.

1-2

Itsekseen kulkeminen, puiston penkille istahtaminen, ihmisten tarkkailu, ratikkapysäkillä juttujen kuunteleminen, tuokioiden kuvaaminen, Kluuvikadun Fazerin miljöössä viihtyminen, … matkan jatkaminen.

Oli minulla mukava pikku reissu.

Kirjoitettu kello 21:12

Kun tytär aamukuudelta TULI kuntosalilta, katsoin minäkin parhaaksi nousta ylös. Jo eilen lapsi lupautui äidilleen malliksi koulun etätehtävää varten, ja sovittiin, että aloitellaan kuvaussessiot heti aamulla, ennen töihin menoa.

Tehtävänanto kun kuului ”kuvaa henkilö omassa miljöössään”. Viiden kuvan sarjan kautta olisi saatava kuvattavan personoa esiin. Kuntosalille en kuitenkaan lähtenyt treeniään kuvaamaan, mutta työmatkalle saattelin.

1-5

Hakaniemi nyt kun on hänen miljöönsä ihan selkeästi. Jäin sitten torille aamukahville ja croissantille, olipa ihana istuskella ja katsella kun väki rientää töihin, eläkeläiset ja ukkoköörit torille. Aivan erilailla  vireää kuin viime viikolla Oulun toriaamussa. Aurinko paistoi, kesäaamussa kaupungissakin on hieno tunnelma.

1

Jatkoin lenkkiä, kiertelin rannoilla, kuvailin.

1-2

Palailin takaisin tyttären asunnolle lähteäkseni kymmeneltä vähän siistiytyneenä keskustaan. Ykkösjuttuna edelleen liikkuminen ja kuvaaminen. Pöytäliinaa meidän isolle pöydälle etsin, itselleni kesäsandaaleita – kumpiakaan ei löytynyt. Kuvia sentään satoja.

1-8

Neljän jälkeen kävelin Alma-talolle. Henkilökuvaus jatkui: tytär työpaikallaan. Ja sitten lähdimme kohti Kaartinkaupunkia, matkalla syömään kävimme ’yhillä’; panimo Brasserien sisäpihalla. Kaikki muut näyttivät testaavan talon omia oluita yms. ja vain meillä oli pienet lasilliset cavaa. Se riittti oikein hyvin. Oli vaan niin mieluisaa istua auringossa, päivitellä vielä kuulumisia, tuntoja, suunnitelmia kertoilla puolin ja toisin.

Jatkoimme matkaa, ravintola, jonka olin valinnut ruokapaikaksi (Toca), ei ollut vielä(kään) auki, joten oli puoli tuntia tapettava aikaa. Vanha kauppahalli oli tyttärelle käymätön paikka (paitsi joskus lapsena on sinne raahattu) ja nyt katsoin velvollisuudekseni viedä tämmöisenkin kulttuurin äärelle.

Puolikuudelta Toca avautui. Illastimme. Ruoka oli hyvää.

1-6

Ei suurenmoista, eikä tuonne tule uudestaan mentyä, mutta hyvää.

1-7

Eniten häiritsi se, että väkeä oli vähän, melkein kuin oululaisessa ravintolassa arki-iltana… Mutta riittihän meillä vielä juttua.

Luulenpa, että tämä(kään) ei ole ihan itsestäänselvä asia: että aikuiset lapset antavat vanhempiensa, tyttäret äitiensä, tulla elämäänsä, arkeensa, noin vain. Ja että se on helppo jakaa… Ehkä tässäkin Siperia, tai siis Meksiko, teki tehtävänsä, opetti arvostamaan tällaista, hoksaamaan, ettei ole itsenstäänselvää tavata säännöllisesti; puolin ja toisin tämmöinen tuntuu luonnolliselle, oikein hyvälle.

Käveltiin lämpimässä illassa Unioninkadulta takaisin Vetehisenkujalle. Vielä muutama potrettikuva, ja sitten päivä koettu. Hyvä päivä.

Kirjoitettu kello 21:56

Pari viikkoa sitten tuli Finnairilta postia, että plussapisteitä on vanhenemassa. Siitäpä sitten lähti liikkeelle ajatus lähteä käymään tyttären luona. ”Kun se nyt vaan on mahdollista”.

Mukava päivä on ollut. Päivällä puoliksi vantaalaisen sisaren kanssa meetinki Musiikkitalon kahvilassa. Auringossa istuskelimme, kuulumiset päivittelimme, ja sitten siirryimme Mannerheimintien toiselle puolen: Kansallismuseossa on valokuvanäyttely ”Veden kätkemiä huoneita”. Tornion koulun, meidän vattilaisten open Jaakko Heikkilän kuvia Venetsiasta.

En varmaan koskaan ennen ole käynyt näyttelyssä, jota ennen olisin kuullut artistin omia kokemuksia sen tekemisestä, sen taustoista. Saatiika että olisin lukenut kirjan joka taustoittaa ja on oikeastaan osa näyttelyä. Kiinnostus näyttelyyn tietysti kaltaiselleni italofiilille, historioitsijalle isompi kuin monelle muulle.

1

Siis en mitenkään ”jäävi” ole arvioimaan, mutta minä pidin kovasti. Minä pidin uudenlaisesta näkökulmasta Venetsiaan, uudenlaisesta näkökulmasta aatelisiin. Eniten pidin kuvasta, jossa San Marco on veden – ei turistien – vallassa.

1-2

Näyttely on elokuun loppuun asti. Suosittelen kyllä.

1-3

Kansallismuseon jälkeen kiertelin, kaartelin aurinkoisessa, liki helteisessä Helsingissä kuvailemassa. Shoppasinkin, – itselleni kesähousut, juhlahousutkin. Siitä tyytyväinen.

Ja sitten kunhan tyär töistä vapautui, lähdimme syömään. Tänään tyttären valitsema ruokapaikka: Basbas Tehtaankadulla. Mukava bistro, loft-tyylisessä miljöössä. Burrata jota nautimme (yhtenä) alkupalana oli ihan huikean hyvää, eikä kukkakaalibruschettakaan huonoa ollut. Eikä mikään jättänyt toivomisen varaa.

Kävelimme verkkaisesti takaisin Assan (= Steissin) nurkalle, josta ysi-ratikalla Hakikseen. Citybreakin, kesälomamatkan ensimmäinen päivä on ollut hyvä.

Kirjoitettu kello 21:28

On kertynyt muutamia kesäruokapöytiin sopivia uusia kokeiluja, joten kokoanpa ne tähän.

~~~~~~~~~~~~~~

Lohikakkuset
(joita olen tehnyt usein ennenkin, ja ohjeenkin julkaissut, mutta hieman tuunasin sitä, joten laitanpa uudelleen)

Pohjaan
150 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

Täytteeseen
250 g lämminsavulohta
½ sipulia ja tilliä

Päälle
1 prk pippuri- & sitruunaruokakermaa
1 kananmuna

Nypi pohjan ainekset sekaisin, ja laita jääkaappiin puoleksi tunniksi. Leivo taikinasta pötkö ja paloittele 12 osaan, jotka pyörittelet palloiksi. Painele taikina silikonisiin muffinsivuokiin tai italialaisiin leivosvuokiin (leivontatarvikehyllyssä on).

Murustele lohi, sekoita se tillin ja sipulihakkeluksen kanssa ja täytä muffinsivuoat. Sekoita kerma ja muna keskenään ja kaada vuokiin. Uuniin n. 200 astetta ja 15–20 minuuttia.

Kuvassa on haukimurekepihvien ohessa; tein näitä Aapelin synttäreille tupla-annoksen, josta pari säästin että saatiin iltasella osana ruokaa nauttia. NÄitä voi tarjota iltateellä, kesäillassa valkoviinin kera, alkupalana salaattipedillä, lakkiaispöydän suolaisena… Ihan luottoleipomus on minulla tämä.

3

Haukimurekepihvejä
en ollut koskaan ennen tehnyt, mutta perjantaisen kauppatorin aamukuvauksen jälkeen kävin hallissa, ja Pekurin kalatiskissä oli jauhettua  haukea. No minä kauppiaalta (joka on Pehtoorin veljen vaimo eli olemme ”miniäksiä”) kyselemään ohjetta miten moista työstän. – Kananmunaa ja mitä muuta?

Uskoin kun kerrottiin, että parempaa tulee ilman kananmunaa, ”laita smetanaa, ja mitä sattuu kaapista löytymään…” No laitoin purkillisen smetanaa, ruokalusikallisen ruohosipuli Creme Bonjouria, puolikkaan sitruunan mehun, paljon silputtua tilliä ja hienoa merisuolaa ihan reilusti (ainakin teelusikallinen). Paistoin voissa lettupannussa, ja kun rupesin näyttämään, että kalapihveistä ei tule oikein kiinteitä, lisäsin pinnalle vähän juustoraastetta. Hyviä olivat, oikein hyviä (kuva lauantaina postauksessa).

Eilen hiiligrillattujen (aika onnistuneesti marinoituneiden) lampaanfileiden oheen tein bulgurista lisukkeen, johon vegeosaston lisäsi Italian lipuksi… 😉 Parsan välttelijät ja raakaa sipulia karsastavat saattoivat valita, mistä kohtaa ottaa.

3-3

Bulgurista lisuke
Tämä vähän karun näköinen lisuke valmistuu keittämällä bulguri paketin ohjeen mukaan, joskin keitinliemeen yksi kanafondinappi. Kun bulguri on keitetty sen sekaan lisätään ruokalusikallinen voita tai kunnon loraus oliiviöljyä, ehkä vähän sitruunamehua, (raakaa) paloiteltua paprikaa, silputtua makeaa sipulia ja kevyesti ryöpättyä parsaa. Tämä on haaleana ja kylmänäkin hyvää, jos jää niin seuraavana päivänä evässalaatin joukkoon loput. Fetakuutiot sopivat myös hyvin, erityisesti hiiligrillattujen herkkujen ollessa kyseessä. Keep it simple!

Ja sitten vielä jälkkäriä. Eilen vihdoin keksin, mitä tehdä mansikka-vaahtokarkkimassalla (muuta kuin syödä lusikalla suoraan purkista ja tuntea itsensä sokeriseksi ja huonoksi ihmiseksi… ).

3-2Rahka-mansikka-vaahtokarkki -jälkkäri

1 prk mangorahkaa
1 prk vispikermaa
tuontimansikoita, joiden päälle on ripoteltu vähän sokeria edellisenä iltana
2 tl vaniljasokeria
1/3 prk Stuff Marshmallows-vaahtokarkkimassaa

Pilko mansikat lasin pohjalle, vispaa kerma, sekoita joukkoon rahka, vaniljasokeri ja viimeiseksi Stuff.
Tee aamupäivällä, anna makuuntua jääkaapissa iltapäivän lopulle, nauti pois. Ei ollut edes sietämättömän makeaa, hyvää kylläkin.

 

 

Huomenna ihan uudenlaisten herkkujen parissa,  – ruokakirjeenvaihtajanne on lähdössä pikkureissulle. Sellainen kesälomafiilis tässä jo viikonlopun ollutkin…

Kirjoitettu kello 18:51