Kesälomamatkalla

Lomamatkalla jossain … Meidän kesälomareissu on nyt!

Ainahan se reissuun lähtö jännittää, mutta tänään onnistuimme kuin onnistuimmekin nukkumaan melkein seitsemään, ja hyvissä ajoin ennen yhdeksää olimme baanalla.

Tämän pienen reissumme  kohhteena Tampere, ykköstavoite käydä  – vihdoin – Serlachius museoissa. Muutoin ei suurempia suunnitelmia. Niin ja tavoitteena olla liikkeellä, nauttia matkalla olosta, viipyä ”kohteissa”, jotka kohdalle sattuvat. Ei mitään aikataulutettua, ei mitään ”must”, paitsi tuo Serlachius.

Uutta näkökulmaa haettiin reittivalinnalla ja majapaikalla. Niin paljon kuin me molemmat olemme aikaa yhdessä ja erikseen maanteillä viettäneetkin (minä matkalla ja takaisin Etelä-Suomeen jo lapsuudessani) niin silti onnistuimme tänään taivaltamaan ennen kulkemattomia taipaleita.

(Ja nyt.. Taas. Matkaläppäri päivittää, kuvat eivät lataudu, ja todellakaan kännykällä en ryhdy postaamaan,…

Joka tapauksessa: päivä matkalla, illalla saapuminen Tampereelle. Monena kesänä teimme reissuja teemalla ”kartanokierros”, sitten ja ohessa boutiquehotelleja, ja nyt; eka kertaa ikinä nettivaraus airbnb. Asustamme Tampereella puisessa vanhassa kerrostalossa, Nekalassa, muutama kilometri keskustasta.

Palaan kaikkeen huomenna, jos netti etc. ryhtyvät yhteistyöhön kanssani… …)

(Edit: ma aamupäivä matkalla Mänttään ja Serlachiuksen museoihin. Kuvat tulevat myöhemmin.)

Matkalla kohti Ylivieskaa Pehtoori luetteli metsätaipaleiden tai soiden kohdalla milloin ja kenen sukulaisen kanssa oli käynyt ko. paikassa mustikassa, puolukassa, hillassa, metsästämässä… Mistä olivat hakeneet kesän ensimmäiset uudet perunat, missä oli asunut ennustaja jne. Poikkesimme päätieltä Tuomiperälle; siellä oli Pehtoorin mummula, anoppini kotimökki. Ylivieskassa käytiin katsomossa aiemmin poltetun tilalle rakenteilla olevaa uutta kirkkoa, ja löydettiin hautuumalta Pehtoorin isovanhempien hauta. Suvisunnuntaiaamu hiljainen ja aurinkoinen.

Minun lapsuusmuistoni maantieltä liittyvät lähinnä huoltoasemiin, siltoihin, losseihin, … ei marjametsiin tai sukulaisiin. Niitä oli sitten vasta ihan eteläisimmässä Suomessa.

Ylivieskasta matka jatkui molemmille aika lailla tuntemattomia tiepätkiä: Toholampi, Kaustinen, Kauhava, Lapua, Kuortane, Alavus. Kierrettiin kirkonkylien kautta, ja jollei kohdalla ollut ukkoskuuroa, kuten kyllä aika monta kertaa oli, pysähdyimmekin toviksi.

Taide Vionoja Toholammilla oli hyvä paikka tauolle. Viehättävä taiteilijakoti ja näyttely, kahvila pihapiirissä. Aurinkoa ja maaseudun hiljaisuutta. Muuten hyvä kokemus mutta taidenäyttelyn lippumymälässä joku nuori pojankloppi kysyi minulla: Eläkeläis- vai tavallinen lippu? – Eläkeläis??!! Hmph! 😀

Kaustisen kirkolla ja hautuumaalla kävin keirtelemässä vähän kauemminkin. Olipa vaikuttava, koskettavakin, kaunis, sinivalkoinen hautakumpu kirkkomaalla. Tietämättä arvelin sen olevan sotaveteraanin hautapaikka.

Yksi suunniteltu kohde oli Tuuri. Keskisen Kyläkauppa on meillä jäänyt aiemmin käymättä. Nyt on käyty. Tuskin tarvitsee käydä toista kertaa. Ihan mieletön kauppakeskus, sellainen Disneylandien, ulkomaiden Outlettien, Ikean, ja ties minkä kaiken sekoitus. Ihmisiä aika paljon, ja tavaraa niin paljon, että rupesi ahdistamaan kun yritin löytää pienille tuliaisiksi pyjamat ja itselle T-paidan ja kotiin uuden vessapaperirullatelineen. Valinnanvaraa liikaa, tilaa liikaa, ihmisiä liikaa. Kävimme yhdessä monista kuppiloista (Vanhan ajan kahvila) sämpylälounaalla. Kahvilan seinillä lasivitreeneissä muistoja tuovia tuotteita.

Sippi-Boston
Monta hyvää… 

Sadekuurojen muuttuessa rankemmiksi jatkoimme kohti Tamperetta: Ähtäri, Virrat, Ruovesi – kappaleita kauneinta Suomea. Kuuden jälkeen Tampere: Nekala. Pieni keittiö, miniatyyrivessa, jossa myös suihku, sekä kunnon kokoinen huone ~ sellainen vanhan puukerrostalon toisen kerroksen vanha ”hellahuone”, joka sisustettu raikkaasti ja joka on oikeinkin siisti. Kahden yön hinta sama kuin keskustan persoonattomissa ketjuhotellissa yksi yö.

Kävelimme keskustaan ja Hämeenpuiston laidalla olevaan Gastro Pub Tuulensuuhun (niitä harvoja ravintoloita jotka sunnuntai-iltana auki). Kerran ennenkin olemme siellä käyneet. Iltakahdeksan aikaan ravintola liki täynnä, – kaikilla muilla jotain erikoisoluita laseissa, puheensorinaa, kesäisiä kasvoja, kaupunkikulttuurin tuntua…  Meillä lasilliset alsacelaista valkkaria ja rustiikkia bistroruokaa. Melkein kuin ulkomailla, – kesälomamatkalla, kyllä!

Kesäinen humputtelupäivä, onnen päivä

En tiedä, kumpi oli tänään iloisempi päivästä – Apsu vai mummi? Oikeastaan päivästä ei pitänyt tulla humputtelupäivää, mutta sellaiseksi se kuitenkin muodostui. Alunperin oli ollut puhetta, että käydään EHKÄ museolla… mutta poika ehdotti jo eilen, että ”eikö me voitaisi käydä  kirjastossakin huomenna ennen kuin viet minut kotiin?” – Aika lailla oikeasta narusta vedetty: mummihan on ehdottomasti lukuharrastuksen tukemisen kannalla,  joten: – No voitais, mummistakin ois kiva käydä kirjastossa pitkästä aikaa. Mennään vaan.

Ja kun ensin oli käyty kirjastossa ja ajeltiin jo kohti museoa, poika hokasi, että ”voitaisko käydä siellä leikkipuistoissa, jossa oltiin talvellakin …” Mihin mummi: ”Tietysti, hyvä olla ulkonakin, kun kerran paistaa ja on kesä. ” Puistosta sitten Ainolaan ja museoon. Onko muilla tiedossa leikki-ikäistä, joka toistuvasti tykkää käydä museossa? 😀 Pomppien jo matkalla ilosta! 😀

Museon jälkeen oli aie ajella mummilaan lounaalle ja sitten kotiin, mutta heitin mielestäni kaikki touhut, jotka olivat tiedossa ja ehdotin, jotta josko vielä käveltäisiin Mäkkärille syömään! – Ei vastaääniä!

Ja matkalla käytiin kertaamassa kaupungintalon edustan suihkulähteeseen liittyvä juttu hevosten juottopaikasta, pyörittämässä Rotuaarin palloa ja katselemassa Potna-Pekan lähtöä (ja päättämässä, että tälle kesälle ajellaan sillä Nallikariin, ”Eeviskin saa tulla mukaan” (BTW: eka juttu, johon pikkusiskokin sopii mukaan… 😀 ).

Mäkkärillä Happy Meal -aterian leluna ”Uli-Uli” [Kätyrit], joten riemu moninkertainen. Sitten vielä mummilan pihalle pelaamaan tennistä sekä papan että mummin kanssa, ja lopulta oli jo lähdettävä kotiin… Todellakaan en tiedä, kummalle päivä oli parempi Apsulle vai mummille. Ainakin minulle onnellinen, aurinkoinen kesäpäivä!

Ninjago ja muutenkin eksyksissä

– Niin, mutta erikoisajajapakkaus parantaa avattarienne kykyjä ratin takana! Mutta on pakkaus on ihan äärimmäisen kallis
– Toisin sanoen tarvitsemme valtavan paljon lisää kredittejä!
– Voisitte ajaa Speedway Five-Billion tutorial-version ajokeillanne.

Tämä ”iltasadun” pätkä oli toinen hämmennyksen paikka tänään.

Ensimmäinen oli kun oli ”pienellä” aamulenkeillä – ajatuksena ennen aamupäivän sadekuuroa ehtiä käydä ”jossain Aaltokankaan takana” pikku lenkki. Jossain vaiheessa huomasin olevani keskellä metsätaipaleita jossakin päin Oulua tietämättäni suunnilleen ollenkaan missä. – Maastokartat- ja Here -sovellus kertoivat, että olin Alakylän ja Kuusamon teiden välissä, –  jossain. Puolentoista tunnin polkemisen jälkeen ja sateen alkaessa saavuin – ainakin minulle suureksi yllätyksekseni – Heikinharjun sairaalan, nykyisen vastaanottokeskuksen, takapihalle. Kotikaupungissa voi olla tuhannen eksyksissä, – ainakin minä.

Noh, joka tapauksessa ehdin kotiin, aamusaunaan ja – suihkuun ennen kuin yökylävieras saapui. Apsu oli lopultakin lupautunut tulemaan mummilaan koko päiväksi, ja jäämään yöksikin, mitä ei ole sitten sisarensa syntymän jälkeen tapahtunut.

Päivä on kulunut joutuisasti, mummille on riittänyt juttuseuraa, tekemistä, iloa ja naurua. Smurffi-pelejä, Lego Ninjago-oppia, jätskihetki Tähtitornin kahvilassa, yhdessä herkku- ja karkkiostoksilla kaupungilla, tennisharkkoja pihalla, pelaamista, välillä poika kävi papan kanssa saunassa, ja taas Ninjago rulettaa (yllä oleva lainaus ko. lehdestä – ei voi mummi ymmärtää… 😉 ) . Ja monta kertaa poika lähetti viestejä vanhemmilleen ja kummitädilleen, ja antoi ehdottoman kiellon kuvien ottamiseen. Pikku Kakkosen aikana kuitenkin tällainen paparazzi-kuva. Miksei telkkari voi katsella näinkin?

Nostalgiaa hakemassa

Pohjoispuolen Oulujokivartta Lapinkankaalle asti, – lossiranta tulee aina vähän yllättäen kohdalle.

Aamusella lähtiessäni ajattelin, että tänään olisi hyvä jatkaa tästä ”mennyt maailma” -sarjaani (Kempeleen kotiseutumuseo, Turkansaari, Eevilä, — ). Lossit kuuluvat lapsuuteni kesiin. Niitä oli matkalla Oulujärven Manamansaloon, jossa käytiin perheen kanssa karavaanariaikana, sellainen oli Särkisalossa, joka oli Perniön mummulareissuilla vakiokohde ja niitä oli jossain Keski-Suomessa matkalla etelän sukulaisiin ja takaisin. Tykkäsin losseista.

Tänään siis toiveissa nostalginen lossikyyti Oulujoen yli Lapinkankaalta Pikkaralaan, ja sitten Pikkaralan Shellillä lounaskahvit. Shelliinkin liittyy muistoja: kun ajoin ajokorttia (ABC heti kerralla) oli Shell ajotunnin kääntöpaikka silloin kun harjoiteltiin ”maantieajoa” ja takapihalla oli treenauspaikka peruutuksille. Ja Shellillä käytiin joskus riiuuaikana kahvillakin. Jäälin Shellillä oli ensimmäiset treffit. 😀

No mutta, eihän nyt mennyt tuo tämänpäiväinen reissu ihan niin kuin olin toivonut. Matka lossirantaan (about 26 km?) sujui mukavasti melkein tyvenessä kelissä ja kuuntelussa oleva uusi, merkillinen, järkälemäinen kirja (Markus Leikola, Teidän edestänne annettu) koukutti aika pian. Palaan asiaan kunhan olen sen saanut kuunnelluksi, mikä ei ole ihan pian (liki 1000 sivua, lähes 50 tuntia).

Ylemmän kuvan kohdalla ajelin rantaan, ja hitto!

Että tuo ”toistainen” piti olla juuri tänään.

Ei muuta kuin hetken huilaus, juomatauko, vessaakin olisin tarvinnut, mutta … muutama kuva, tyvenen joen ja maiseman ihastelua ja eikun takaisin samaa reittiä.

Madekoskella päätin siirtyä siltaa pitkin eteläpuolelle, siellä kun olisi sellainen pieni kioski-kahvila, ja se vessa! Muuten hyvä Plan B, mutta kuppila avautuu vasta klo 11, ja kello oli 20 vaille. En jäänyt odottamaan. Matkalla Konttisen pienellä uimarannalla tiesin olevan bajamajan, joten siellä oli poikettava.

Nostalginen lossireissuni vaihtui vessan etsinnäksi.

Pilviä alkoi kertyä, tummia, ukkospilven näköisiä, mutta poikkesinpa kotimatkalla vielä Nallikarin kautta. Kesän ensimmäinen kokonainen (Apsun kanssa puokkiin syöty aiemmin) tötterö! Ingmanin suola-karamelli. Ainakin minulle uutuus, – ja pienoinen pettymys. Kun on talvella ja keväällä syönyt lähinnä kaiken maailman ”artesaani”/gourmetjätskejä, Jymy, Kolme kaveria, Maatalo, Valion Jäätelöfabriikki ja Aino (Ben & Jerry´s on nykyisin pois mun suosikkilistoilta) niin tuntui vähän ”ohuelta” tavallinen tötteröjätski. Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä ja aikaa testata muitakin.

Pieniä ja isompia matkoja

Ruusulimpparia ja historian havinaa, menneen maailman tunnelmaa, pinkkejä nalleja ja Aakkos-puoti. Nekin vielä, sen lisäksi että Villa Eevilä nyt vaan on mukava kesäpäivän pyörälenkin kohde.

Aamupäivälläkin olin pyörällä liikenteessä, – ei järin kesäinen keli, ei ainakaan turhan lämmin, mutta sadekuurot kirittivät kulkua Caritaksen ja kauppojen välillä. Pakkoko se on pyörällä lähteä? – Pakko. 🙂 Tai noh, se vaan on edelleen mieluista.

Illalla, kun jo taas, pitkästä aikaa tuntui kesälle, ja muutenkin melkein toiveikkaalle, istuksimme kotipiazzalla ja suunnittelimme meidän tulevaa kesälomareissua. Tulipa sellainen pieni deja vu! Paperiset kartat ja matkaopaskirjaset esillä. Melkein kuin joskus 70 – 80 -luvun vaihteessa. Tosin nyt ei niitä rajamuodollisuuksia eikä valuutan vaihtoja tarvitse miettiä.  Mutta reittisuunnitelmaa kuitenkin tehtiin.

Toissapäiväisen kyselyni perusteella näyttää siltä että meidän suhtautuminen reissaamiseen on aika lailla samanlainen kuin muidenkin, ei ulkomaille, ehkä kotimaan lentoja ja kotimaassa reissaamista kuten ennenkin.

 

Meillä tuo ”ehkä lennetään” kyllä eilen vähän hiipui: me kun olimme ajatelleet että syyskuussa (ehkä) lennetään Helsinkiin tyttären luo JA Elton Johnin konserttiin, jonne ostin liput kuunneltuani äänikirjan jo viime vuoden puolella. Eilen tuli tieto, että konsertti on siirretty vuodella, syksyyn 2021. Onko Sir Elton (synt. 1947) enää silloin Euroopan kiertue -vedossa. Millainen maailma on sitten? Ollaanko me enää kiinnostuneita lähtemään? – Aika näyttää. Ja miksei oltais. Ja ehkä menemme tyttären luo vierailulle autolla ja samalla konserttiin. Ehkä, jos, mahdollisesti, jollei ”toista aaltoa”, jos, ehkä, – tällaiseksi, entistä enemmän ehdolliseksi maailma ja elämä on mennyt.

Touhutiistai

Vaihteeksi sataa. Koko päivän on ”vaihteeksi” satanut, tai ainakin aina ja taas välillä.

Sadekuuron välissä ja niiden aikana liikkeellä autolla ja pyörällä, asioilla ja lenkillä. Pitkästä aikaa päivä, jolloin olen saanut touhutuksi monenmoista. Kylläpäs siitä tulee hyvä mieli.

Aamutuimaan Rajahaudan kunnostetun hiekkarannan kautta Taskisenperän venesatamaan ja sieltä vielä Kellon kalasatamaan.

Merellisissä merkeissä siis, ja vasta paluumatkalla sen verran sadekuuroja, että kaivoin satulalaukusta sadeviitan esiin – ja voila!! Hukassa olleet nappikuulokkeet (ne vanhat, johdolliset) sieltä tupsahtivat jostain mutkasta esiin. Siis hyvä sadekuuro!

Tummansinisen ”metsästyksessä” edelleen, kuten huomaatte.

Hyvin ehdin vielä käväistä kotosalla ennen kuin lähdin Tuiraan, Pinjaan. Jo oli aikakin: tuntuu kuin olisin saanut ”silmät paikoilleen”.

Pullataikinan vuoro – Pehtoorille raparperipiirakkaa anopin ohjetta mukaillen. Siis pullataikinapohja, nuoria raparperinvarsia sokeroituna, ja päälle vielä ”kuorrutus” = 1 kananmuna, 1 keltuainen, ½ – 1 dl sokeria, 2 tl vaniljasokeria, 1 dl kermaa/kermamaitoa. Lorautin vielä pari ruokalusikallista suola-karamellikastiketta raparperien päälle, jottei jäisi ihan kalorittomaksi tämäkään herkku. 😀 Ja kyllä siitä hyvää tulikin. Pieni nokare turkkilaista jukurttia piirakkapalan päälle niin maistui minullekin.

Vaikka eipä jälkkärin tarve kovin iso ollutkaan, sillä kävimme ulkona syömässä. Indian Cuisine asemaa vastapäätä on ollut testaamatta meidän ”Oulun etniset ravintolat” -listassamme, joten sinne siis. Joskus vuosia, vuosia sitten on käyty siellä, ja senkin perusteella voitiin tänäänkin todeta, että täysin odotusten mukainen. Kyllä curry oli hyvää. Naan-leipä ei niinkään. Pimeitä ja vähän tuhnuisiahan nämä useimmat aasialaiset ravintolat tahtovat olla, niin tämäkin. Mutta arvostelen ruoka edellä, joten parempaa keskitasoa tämä omassa sarjassaan oli.

Valokuva-asioillakin tänään ja ehdinpä vielä piipahtaa salillakin. En treenaamassa, vaan ihan vaan mittauksessa, mutta kuitenkin. Ja nyt viimeistelen Apsun Adidas-villasukat ja kuuntelen loppuun Kirsti Paakkasen elämäkerran. Kuten sanottu touhutiistai!

Loma(matka)ilussa muutoksia?

Tällaisina kesäpäivinä, jolloin herää viideltä ja jolloin sataa kaatamalla vettä, toivoo, että joko ei olisi herännyt niin aikaisin tai että ei sataisi vettä. Jos paistaisi, voisi lähteä kesäaamuun kulkemaan, tuoksuttamaan, kuuntelemaan hiljaisuutta tai jos sataa, niin voisi huoletta ja mieluusti nukkua vaikka yhdeksään. Joko-tai, jos tai ei. Mutta ei. Herää ja sataa. Ei hyvä.

Ja tällä elämänkokemuksella pitäisi jo tietää, että tällaisessa tilanteessa ei kannattaisi jäädä pyörimään sänkyyn: kannattaisi nousta ylös ja mennä vaikka lukemaan, silittämään, keittämään kahvit, kutomaan – mutta EI jäädä miettimään ja valvomaan. No kuuden jälkeen jo ymmärsin, että on parasta nousta.

Merkittävintä, mitä tänään olen saanut aikaiseksi on se, että olen varannut meille kesälomamatkamajoituksen. Eka kertaa ikinä airbnb -majoitus netin kautta. Kerron sitten kokemuksista. Viikon päästä ollaan jo reissussa … 🙂

Autolla lähdetään. Lieneekö lennetään ollenkaan tänä vuonna? Ulkomaille ei lähdetä, – se on huomaamatta, sanoitta yhdessä päätetty. Joutaahan tuota yhden vuoden olemaan ihan (koti)maankamarallakin. Tuossa yksi päivä mietin ja laskeskelin, että jos Ruotsissa (lue: Haaparannalla) käynnitkin lasketaan, niin minulla ei montaa vuotta elämässäni ole, jolloin en olisi ulkomailla käynyt. Ja vaikka noita Haaparannan käyntejäkään ei laskettaisi, niin silti: lähes joka vuosi olen jossain käynyt, ihan pentunakin tuli perheen kanssa reissattua. Mutta tästä monin tavoin merkillisestä vuodesta näyttää tulevan ihan koti-Suomen rajojen sisällä pysyvä.

Mitenkäs (aika lailla reissaavan) lukijakuntani keskuudessa? Nimenomaan lomareissaaminen?