Läppärini on niin täynnä, että se ei jaksa pyörittää kuvien latausohjelmaa, saatikka, että voisin mitään muokata tai ladata tänne blogiin. Tämä on ollut odotettavissa, tein jo kotona varotoimia, mutta eilen illalla koneen ”mitta tuli täyteen” ja tältä osin se lopetti yhteistyön. Mikä sitten valvotti minua: yöllä jo keksin ratkaisun, joka ei sitten aamulla pelittänytkään. Olen lievästi sanottuna hukassa asian kanssa: minähän en osaa reissuissa olla, jollei kuvien purkamiseen, valintaan ja muokkailuun kulu tunti tai pari ja siihen sitten vielä blogin kirjoittaminen ja kuvien liittäminen iltayöstä.
Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi ottanut kuvia tänäänkin varmasti parisataa, mutta minä en voi niitä nyt tähän liittää. Sitä vaikeuttaa sekin, että blogialusta (WordPress) päivittyi todella isojen muutosten kera juuri lähtöä edeltävänä iltana, mikä on periaatteessa pitemmän päälle hyvä ja hieno asia, mutta ei ole nyt mukava opetella iltaisin pienellä matkaläppärillä tätä käyttämään (huomaatteko, että en esim. ole vielä löytänyt, miten teksti tasataan molempiin reunoihin, miksi sanat tahtovat kirjautua pötköksi ja miksi taustavärejä tulee vahingossa etc.) Siis bloggaaminen on nyt paikoin mahdotonta ja ainakin paljon tavallista työläämpää, mistä olen omasta ja teidän lukijoiden puolesta hyvin pahoillani. Mutta samaan hengenvetoon totean, että saatte sitten viikonloppuna kuvallisen nojatuolimatkan Wieniin. Kotona puran kuvasaaliini juttuineen nopeasti.
Ja!! Onhan minulla uusi Leican kameralla varustettu puhelin, jolla olen sitten tänään ”ottanut räpsyjä” kuten sanonta kuuluu. Niillä kuvilla nyt näitä matkahöpinöitäni kuvittelen. Joten ei niin kauhean paha tilanne.
Maanantaiaamu Wienissä avautui meille eilistä aikaisemmin, vähän viileämpänä, mutta niin aurinkoisena, että laitoimme aurinkolasit silmille ja lähettelimme lapsille kuvan!
Hop on -bussin kyytiin tänäänkin (meillä on kolmen päivän lippu) ja kohti linnoja ja vähän Innere Stadtin ulkopuolelle. Toista tuntia oltiin tänäänkin kyydissä: Belvederen kohdalla vasta hyppäsimmme pois.
Emme menneet palatsiin sisälle, vastahan me 40 vuotta sitten sielläkin kävimme, ja siellä olisi ollut iki-ihanan Klimtin näyttelykin, mutta me olemme hänen töitään käyneet katselemassa Prahassa, eikä siitäkään ole kuin 18 vuotta. 😉 Siispä nautimme pihalla reissun ensimmäiset Glühweinit, – kuuma maustettu punaviini oli ihan tarpeenkin.
Pehtoorilla kun on kurkkukipua ja nuhaa oikein kunnolla. Mehän ei osata reissata ilman, että joku seurueesta ainakin vähän sairastaa. Kiertelimme aurinkoisessa barokkipuutarhassa, joka oli jo kovin talvinen. Videoklippi on täällä: KLIKS
Joka tapauksessa bussikierros oli taas näyttänyt uusia puolia Wienistä, ja selostuksista opimme paljon lisää tämän maan elämänmenosta, historiasta, arkkitehtuurista ja kulttuurista.
Katselimme linnan pihan joulutorin tarjontaa, mutta emme tehneet ostoksia. Ja jatkoimme kävellen takaisin Museo-kortteliin. Albertinassa on Claude Monet´n näyttely.
Hänen taidettaan on tullut NYCin Metropolitan Museossa nähtyä, ja pidän impressionistisista töistään kovasti, joten näyttelyyn siis.
Oli siellä myös Picassoa, Munch´ia ja Chagall´a mutta heidän taiteensahan ei ole oikein minun ajatuksieni ja visioideni kanssa ”tyköistuvia”. Mutta Helen Levitt! Hän oli nimenomaan sotien välisen ajan New Yorkin elämää arkea kuvannut, nimenomaan katukuvausta harjoittanut ja sitä taiten hallinnut naiskuvaaja, jolla on sellaista bressonilaista ”hetken kuvaamista”, mikä minua viehättää kovasti. Tässäkin aivan mahtava monikerroksinen kuva! Montako kerrrosta? Tarinaa?
Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvä taidekierros iltapäivän ohjelmassa.
SItten toki jo hieman nälkä flunssapotilaalla, ja kävelimme Grabenilla olevan paikallisen Stockkan tai Il Corte Iglesin kalltaisen tavaratalon kohdalle ja hissillä ylös: 7. kerroksen on Sky Bar, josta näkymä yli Wienin keskustan ja suoraan St. Stephanin torniin. Pieni lounas (leikkeleitä ja juustoa, leipäpalanen) sekä lasillinen Burgenlandin Blaufränkisch-rypäleestä tehtyä paikallista oivallista lämmittävää viiniä.
Ja taas oli hyvä jatkaa matkaa. Ulkona oli jo vähän ripsinyt, satoi hetken rännänsekaista vettä, mutta ei mitään enempää. Kävellen taas vähän eri reittiä hotellille huilimaan. Kun parin tunnin jälkeen lähdimme takaisin keskustaan, olikin satanut jo enemmän; sopivasti olimme olleet pois kaduilta.
Ja tänään sitten legendaariseen Filgmülleriin nauttimaan Wiener Schnitzel. Maailmaankuulu! Jonoksi asti väkeä joka päivä. Iso sokkeloinen ravintola, ja kaikki yhden wieninleikkeen vuoksi! Jo vuodesta 1905 asti possun lihasta tehtyä leivitettyä leikettä on täällä tarjottu.
Eikä päällä ole anjovista, eikä kapriksia – ne kuuluvat Milanon leikkeeseen. Joka itseasiassa on tämän itävaltalaisen klassikkoruoan esikuva. Kenraali Radetzkyn sanotaan olleen wieninleikkeen taustalla: hän se ”milanesen” toi Wieniin… Emme todellakaan jaksaneet syödä kaikkea. Mutta kyllä tämä varmasti Wienin matkaan kuuluu kokea. 😉
Huomenna kohti uusia seikkailuja.
