Lähtölaskenta jo aluillaan

Alan olla pian valmis tasavuosireissulle. Lääkärintodistus poliisilaitokselle ajokortin voimassaoloksi hankittu ja toimitettu, passikuvat kärsitty, passi tilattu ja saatukin, ripset ja kulmat on huollettu ja värjätty, läppärin virustorjunta, tallennustila ja kuvankäsittelyn päivitykset kunnossa, parikin raitapuseroa (sini-valkoisia, surprise) hankittu, Balmurin huiviin investoin, hierojalla nettiroikkunan ja kuvankäsittelyn turmeleva vaikutus ainakin toistaiseksi taas korjattu, …

Ensi viikko onkin sitten kituviikko, jolloin ”on tehtävä, mitä on tehtävä”: veroilmoituksia, jäsenkirjeitä, ainakin yksi pienen pieni kuvaussessio, Caritaksessa tarpeellisia toimia, postikorttikaupan avaus … Eli ”kunhan Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä”. (Mistähän tuo sanonta tulee?* ) Kyllä jo kovasti odotan.

Olisiko villejä arvauksia, mihin olemme lähdössä? Ne, jotka eivät ole saaneet kohdettamme tietoon jotakin kautta, voisivat arvailla. Arvanneiden kesken arvon pienen palkinnon, jonka tuon ”kohteesta”. Siis tuliaisarvonta. Kaikki halukkaat saavat esittää kaksi arvausta. Suoritamme arvonnan 6.5., kunhan olemme kunnolla asettautuneet lomapaikkaan. Ja mikähän se on?

  • Wikipediassa oli tällainen selitys:
    Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä” on sanonta, joka yhteiseurooppalaista fraasiperintöä. Sanonta viittaa kiittämättömyyteen, jota auttaja saa osakseen autetulta. Lause on peräisin Friedrich von Schillerin näytelmästä Fiesco. Maurilla tarkoitetaan mauri Hassania, mutta sanontaa käytetään Mauri-nimisten miesten yhteydessä.
    Enpä sitä nyt ihan noin ajatellut. 🙂

Maisa in memoriam

En olisi koskaan uskonut itkeväni koiran vuoksi. Niin on nyt vain käynyt. Tänään on koiran päivä. Ja minä heräsin aamuviideltä ….

Maisa tuli minun ja meidän koko perheen elämään ”samassa paketissa” Miniän kanssa. Reilu kahdeksan vuotta sitten, kun olimme koko perhe neljästään yhteisellä lomalla Dubaissa, Juniori näytti kännykästäkään kuvia pienestä koiranpennusta, ”J:llä on uus koira”. – Ai jaa, totesin. En ollut ihan varma, kuka on J., saatikka, että minua olisi kovin paljon kiinnostanut mikään shäferin pentu.

Minä pelkään isoja koiria, shäfereistä parikin ikävää kokemusta. Mm. kun me rakensimme tätä taloamme (rapiat 30 vuotta sitten) tuossa kujan toisella puolella kahdella perheellä oli molemmilla kaksi isoa saksanpaimenkoiraa, eivätkä ne suinkaan aina olleet kiinni, eikä pihoilla ollut suljettavia portteja. Tulin kerran yhtenä lauantaiaamuna yksikseni raksalle, ja ajoin pihalle, ja ennen kuin ehdin tulla ulos autosta, kaikki neljä koiraa olivat auton ympärillä. Minähän en koiralauman keskelle autosta ulos tule: ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan kun peruutin ja lähdin takaisin kotiin. Kerran yksi noista koirista kävi syömässä piirakat, jotka olin tuonut raksalle aikomuksena tarjota niitä iltapäivällä tuleville kattotiilitalkoolaisille. Kerran olen lenkillä joutunut kokemaan sen, kun shäfer juoksee kohti ja nousee takajaloilleen minua vasten, kunnes isäntänsä sai komennettua sen pois. Tärisin kauan aikaa sen jälkeen.

Kun olin varhaisteini kotikotiini hankittiin tiibetinspanieli, joka sai nimekseen Hani vai olikohan se oikein Honey. Sellainen pieni, häiriötä aiheuttamaton otus se oli, jonka meidän silloinen, kotiapulaiseksi aika iäkäs (silloin about 50?), varsinainen kotihengetär omi sen jossain vaiheessa itselleen. Minä en muista koskaan tuota koiraa käyttäneeni ulkona, tai muutenkaan olleenkaan olleeni sen kanssa tekemisissä. Koirat ei ole olleet mun juttu.

Kuinka sitten kävikään kun meidän lapset, erityisesti Juniori, halusivat lemmikkiä?  – Se juttu on täällä.

No, Juniorin tyttöystävällä, josta sittemmin tuli kihlattu ja Apsun äiti, on ollut aina koira, shäfer. Ja niin myös Maisa sitten muutti Juniorin luo parisuhteen alkuvaiheessa, Juniorin ollessa vielä armeijassa. Kun koiruli ensimmäisen kerran juhannuksena 2010 tuli Lapin mökille, olin vähintäänkin varauksellinen, ja tunturissa kulkiessamme koetin olla aika kaukana koirasta, josta tuli heti kerralla ”Lapin koira”.

En osaa ”lukea” koiria, en niistä ymmärrä, mutta pian minäkin nimenomaan mökillä opin, että Maisa on leppeä ja iloinen, vähän pentu koko ikänsä. Ja jo muutaman yhteisen patikan jälkeen alkoi tuntua mukavalta, kun se aina ”kokosi laumansa” eli haki minutkin, kuvaamaan jääneen, joukkoon, kun muut menivät kaukana edellä.

Maisa sai sitten parikin ”sisarusta”, ensin Unskin (kiinanharjakoira) ja nyt nelivuotiaan Piinan, joka on shäfer sekin. Maisa alkoi jo sairastella ja menettää näköään, ja jo Apsun oottoaikana nuoret puhuivat, että ehkä Maisan olisi hyvä päästä pois, mutta siinäpä koko pieni koiralauma on pojasta pitänyt huolta, mitä minä totta puhuen kyllä aluksi epäilin ja taas pelkäsinkin: kaksi isoa koiraa ja vauva! Mutta kaikki ovat keskenään kasvaneet ja leikkineet ja lenkkeilleet.

(kuva Miniän albumista)

Maisa ei ole enää pariin vuoteen päässyt mökille, vaan on ollut Miniän vanhempien luona, kun muu perhe on lähtynyt Lappiin. Ja kyllä Piinakin kulkee tunturissa enemmän kuin mielellään, mutta ei sen riemu ole samalla lailla rajatonta kuin Maisalla, eikä se ole Maisan veroinen paimenkoira. Enkä minä ole oppinut sitä tuntemaan. Mutta Maisan opin.

Ja eilen, koiran päivän aattona, oli aika heittää Maisalle hyvästit. Mutta Maisakin pääsee vielä tuntureille, tuhkat viedään niiden rinteille, Lapinmaahan. Shepherd’s Queen-Mary ”Maisa” (2010 – 2018) oli unissani viimeyönä, vaelsimme kaksistaan tuntureilla ja Alpeilla, merenrannoilla ja lumisissa kuruissa, ja viideltä heräsin: Maisa putosi, putosi, putosi…

Eilen illalla.
Apsu: ”Missä Maisa?”
Äiti: ”Taivaassa lentokonneitten vieressä. Juoksee kilpaa niiden kans… ”
Apsu ”Kuka voittaa?  …  Maisa voittaa!!”

Levotonta

Kovin on ollut sekava päivä. Levoton monin tavoin. Hyviä uutisia ja surullisia juttuja, hyvästejä ja tapaamisia.

Seesteinen suvantovaihe oli kun Apsun kanssa leikittiin uima-allasleikkejä. Legoukot sukeltelivat ja altaan vesi roiskui ympäri kylppäriä  Ja onneksi jätski-tatska ei kulunut pois vaikka kuinka läträttiin. Suvanto.

Muutoin päivässä paljon, paljon puuhaa. Ja sitten aina väliin kaikkea tyhjäkäyntiä.

 

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

 

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.

 

Lauantai – ei ihan tavallinen

Merkillisen sekava lauantai… tai siis olen tehnyt kaikenmoista – enkä juuri mitään.

Yksi, ei ihan vähäpätöinen, juttu oli se, että vähän vahingossa tulin harhautuneeksi vaateostoksille. Olin muka hakemassa äidille safkaa ja muutamia kempparijuttuja ja kauppakeskuksessa näin/kuulin, että Sokoksella on 20 % ale kaikista naisten vaatteista. Ettepä arvaakaan, kuinka paljon taas säästin ostamalla muutaman keväisen kamppeen. Niillehän ei näytä Oulussa olevan ihan heti tarvetta, mutta mepä ollaan tasan kahden viikon päästä ”kohteessa”. Eli ollaan lämmössä ja auringossa, mikäli sää vain on alueelle toukokuisen tavallinen.

Pitkään olen aikonut jotain garderobini uudistamiseksi tehdä, ja näinhän se yleensä käy: vahingossa. Uudet sandaalit olen jo tilannut netistä ja kun vielä löytäisin mukavat tennarit tai keveät kesätepastelukengät, niin alkaisi vaatimaton reissukamppeisto olla kasassa.

Iltapäivällä sitten kävelimme kaupunkiin, eipä niin lämmintä, mutta kävelimme. You know, Oulun etniset ja kilpipäivä: siispä Istanbul. Bueno! Luonnollisesti. Palaan asiaan. Hyvä kokemus, ehdottomasti.

Lapsille pöytätapojen opetusta ja juhlalounas

Olipa kuulkaa vallan mainio lasten ruokakulttuuritapahtuma aamupäivällä.

Paistinkääntäjät oli edistämässä lasten ruokakulttuuria. Lapsille suunnattu pöytätapoihin liittyvä tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa. Aiemmin tämä on ollut ravintoloissa, mutta nyt kouluruokailun yhteydessä, ja ehkäpä minulla oli ihan vähän vaikutusta siihen, että juuri Merituulen koululla. 😉 Joka siis on sekä minun, että tyttären alakoulu. Aiemmin kun tapahtuma on ollut, me olemme olleet Helsingissä tai mökillä tai töissä tai jotain, etten ole päässyt paikalle, mutta tänään ehdin kuvaamaan – vielä ihan palkallisesti. 😉

Koulun ruokalaan oli kutsuttu 32 tokaluokkalaista opettajineen, ja kaikki oppilaat käteltiin lounaalle tullessa. ”Lasten oma hovimestari” Juha Laukkanen (Nukketeatteri Sytkyt) tuli Ouluun ja piti ”Kädestä suuhun -ruoka/nukketeatteria”. Lapsille kerrottiin pöytätavoista, ja he saivat itse kattaa lounaspöydän ennen ateriaa hovimestarin johdolla. Kolmen ruokalajin lounas tarjoiltiin lapsille pöytiin, joissa oli liinat ja jalalliset lasit ja lounaalla harjoiteltiin haarukan ja veitsen käyttöä ja kaiken kruunasi jälkkärijätski! (Valion uutuusjätskejä, joihin liittyen kerron sunnuntaina yhden uuden ihan oma kehitelmäni jälkkärireseptin.) 

Puolitoistatuntisen aikana oli kyllä mainio katsella ja kuunnella lasten kommentteja ja kummasteluja. Esimerkiksi kun itse kerroin omasta kouluruokailusta heidän iässään. Ihan erityisesti näitä monikulttuurisia 2010-luvulla syntyneitä koulukkaita kummastutti, että koulua oli pitänyt käydä lauantaisinkin. 😉 Ja kokin hatut ja tarjoilijoiden kyky kantaa monta lautasta kerralla oli myös hämmästyttävää.

Tämä lasten ruokakulttuuritapahtuma on osa jo maailmanlaajuiseksi levinneen Paistinkääntäjien Kilpipäivän tapahtumia. Oulussa me on vain keksitty tämmöinen oma versio. Ja siitä olen kyllä ylpeä.

Huomenna on sitten ”tavallisempia” kilpipäivätapahtumia. Mm. kaikissa Oulun voutikunnan kilpiravintoloissa, Istanbul, Puistola ja Virta (Lasaretti), ravintola pikkuVELI Ylivieskassa ja Studioravintola Tundra Kuusamossa, erityiset kilpipäivämenut. On mm. kasvismenu samppanjalla, Michelin-kokin yllätysmenu ja villiruokabrunssi Kuusamossa. Ne ovat tarjolla myös muille kuin paistinkääntäjille ( https://www.rotisseurs.fi/oulu/jasentapahtumat/?x3163387=6623538)

Meillä jäi mökkiviikolla käymättä ”kylillä” syömässä ja tämän viikon ”Oulun etniset ravintolat” -sarjan ravintola on kokematta, joten ehkäpä huomenna tepastelemme vaikka Istanbuliin tai Virtaan, jonka kasvismenu samppanjan kera vaikuttaa kyllä houkuttelevalta.

Muistikuvia!

 

No nyt vihdoin! Jo vuoden vanha Muistikuvia-yritykseni on saanut kunnolliset nettisivut. Ihan ite tein! Kauan ja hartaasti, ja pikkuisen on vielä säätämistä, mm. mobiiliystävällisyyttä yritän lisätä. Mutta nyt julkistan.

Tervetuloa sivuille ja tervetuloa asiakkaaksi.

http://www.muistikuvia.fi

Palaute sivuista ja kuvista tervetullutta ja toivottavaa.

 

Mökillä toiminnan päivä

Tänään ollut touhupäivä, aurinkopäivä, rinnepäivä, saunapäivä, kuvauspäivä, kaveripäivä, nettisivupäivä, oikeastaan aika kiire päivä.

Kuinka ollakkaan Saariselkä on taas kerran houkutellut myös tuttuja näihin maisemiin. Kalaasiystäviä tuli hiihtopäivän jälkeen meille lapaksille. Vähän meni säveltämiseksi, mutta jotain kehittelin. Ja juttua viiden hengen porukastamme lähti.

Mäessä olisin voinut olla vaikka ja kuinka kauan. Aurinkoa, lämpöä, huikean hyvässä kunnossa olevia rinteitä, yksikseen oloa, liikkumista, ja polvikin toimi.

Nyt jo pilviä taivaalla, loppuuko tämä paiste? Huomenna jo kohti kotia?

Aurinkoa ja luontoa kameran etsimessä

Jotenkin päivän piti alunperin mennä eri lailla kuin meni. Ihan lähtien säästä. Piti olla puolipilvistä tai jopa pilvistä. Ei ollut!! 😀 No voi harmi, joten ei ihme, että kameran muistikortilla onkin yhtäkkiä 300 kuvaa, eikä liikkuttuja kilometrejä moniakaan enempää kuin kaupunkielämässä.

Piti tänään myös julkaisemani Muistikuvia-nettisivut, mutta enpä julkaise, vaikka eilen iltayöllä pitkälle sivuja värkkäsin. Olen ollut päivän ulkona, en läppärin ääressä, mutta väliäkö sillä. Ehdin huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla… Vaikka pikkuisen kyllä harmittaa.

Mutta olen tänään leikkinyt Lensballilla, ottanut paistinkääntäjille kuvia, liikkunut siellä sun täällä, ollut koko päivän ulkona, tehnyt hyvää ruokaa, kieltäytynyt kirjallisuuden ja sohvan kutsusta, hoidellut pressen tehtäviä (kuinkahan kauan enää viitsin?), chattaillut lasten kanssa ja miettinyt huomista tarjoilua, …

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Minulla on uusi kupilka! Se on tuossa kuvassa. Se tulee olemaan vielä monissa kuvissani. Kuka tietää mikä on kupilka?

Aurinkoa, mutta vain pilvessä

Mitä kotityöt on mökillä? Mökkityöt? – Noh, joka tapauksessa niitä tänään, hyvin rajallisesti kylläkin. Pientä siivousta ja pyykkiä ja sen sellaista. Noita touhusin odotellessani, että rupeaisi paistamaan. Ei ruvennut. Lämpö nousi reilusti, ja pieniä pilkahduksia sinistä taivasta, mutta ei paistetta. Lähtäkkö mäkeen, ladulle vai tepastella tässä pikkuteillä. Lopulta päätin ajella Kiilopään juurelle, ja kavuta se huipulle. Nyt kun hiihtoloman vinkkelipatikan jälkeen tiesin sinne menevän myös talvireitin. Pehtoori lähti tepastelemaan tasaisella.

Enimmäkseen kuvat valkoista valkoisella. Hanki, jota riittää, on valkoista, ja taivas pilvessä aika lailla valkoinen.

Kiilopään huipulle päästyäni oli pieni päivänpaisteen hetki kohti Sokostia, ja maisemaan tuli sinisiäkin sävyjä. (Joita toki kuvankäsittelyllä tässä läppärillä vahvistin 😉 )

Saariselän korkeimmat tunturit ovat käymättä, vaatisi patikkaa yökunnissa, pari, kolmekin vuorokautta kuluisi, että tuonne yli 700 korkeiden tuntureiden luo ja laelle pääsisi. Enpä taida koskaan päästä. Liian huonokuntoinen ja mukavuudenhaluinen olen. Kaukaa käyn noita tuntureita aika ajoin ihailemassa, kuvaamassa.

Vaikka on pilvessä, on valoa paljon. Jotenkin koko ajan on vähän väärässä kellonajassa koska valon määrä on kovin eri kuin 500 kilmetriä etelämpänä. Aurinko nousee jo heti viiden jälkeen, laskee vasta yhdeksän jälkeen. Enemmän kuin puoli tuntia pidempi on päivä täällä kuin Oulussa ja yli tunnin pidempi kuin Helsingissä, toisaalta eipä täällä väliä, mitä se kello on. Ei mitään. 😉

Rantasaunaan ja ruokapöytään mennään kun siltä tuntuu, ei katsota kellosta.

Mäkiveteraani laskemassa …

Pitkästä aikaa. Viime vuonna en, mutta nyt. Olin tänään mäessä, rinteessä, laskemassa. — ihan miten kukin haluaa ilmaista. Silloin kun tämän rakkkaan harrastukseni aloitin, puhuttiin slalomista.

”Laskettelu-urani”  alku oli Vuokatissa (uskokaa pois; minulla on siitä kaitafilmi!!  🙂 ) – hyvänen aika puolivuosisataa sitten!!. Kaunispäällä olin laskenut Järvisillä = tavallisilla suksilla tätini kanssa jo ennen kuin eka kertaa punaiset Titanit ja Le Trappeur -nahkamonot jalassa pääsiäisenä 1971 uskaltauduin ankkurihissin kyytiin.

Laskettelu-urani koko lyhyt historia on täällä. Tuon linkin takana muuten kuva lasketteluvarusteista, jotka tänäänkin olivat ihan toimivat! 😉 Ja tänään oli mäessä monta muuta kaltaistani ”veteraani-laskijaa”; sukset, monot, kypärät, kamppeet eivät ihan pintamuotia eivätkä Skimbaaja-lehden kansikuvista poimittuja, eivätkä TM-testeissä parhaaksi rankattuja suksia, mutta letkeää laskettelua, laskemisen iloa, ja selvästi myös paljon laskuja takana, – tyylikkäästi ja vauhdillakin sujui alasmeno. Taitaa olla niin, että tähän aikaa vuodesta nuoremmat, työtätekevät, eivät niin vain pääsekään mäkeen, tai sitten jo suuntaavat lomillaan etelämmäs, Lappi ei ole ykköskohde tähän aikaan vuodesta. Vaikka joskus kyllä kannattaisi.

Kuva on Kaunispäältä Iisakkipäälle. Ei muuten ollut ruuhkaa hissijonoissa, mutta rinteet huikean hyvässä kunnossa. Olipa ilo olla tuolla! Vaikka melkein koko päivän olikin pilvessä, on ollut tyven ja lämmin (+ 5 C). Siis ei edes tuolihississä ollut kylmä.

Pehtoori oli tänään ladulla, ja kun palasin mäestä iltapäivällä, oli minulla saunan lämmityshuki. Sekin voi olla, ja oli, ilo.

Ja kun tyttären kanssa viesteilimme, muistin viimeistään silloin olla iloinen, että nyt tai siis huomenna ei onneksi tartte aamuviideltä herätä saunaan ja kuudelta lähteä ajamaan Ouluun ja ehtiä kahdeksi kandiseminaariin. ja lukea matkalla 1 – 3 kandityötä. On tässä vanhenemisessa puolensakin.

Huomenna heräämme kun on sen aika, niin kuin tänäänkin. 😀

 

 

Tuotekuvausta muun ohessa ;)

Eikä ihan vähänkään epätodellinen olo.

Mikä maa, mikä vuodenaika? Miten lämmin, miten paljon lunta? – Lunta on paljon, lämmintä parhaimmillaan +10 C, tunturissa olemattoman vähän väkeä, koko päivän, vieläkin, sininen taivas, liikkumista ja auringossa oloa.

Meillähän on ollut kautta aikain kaksi talon ”omaa” viiniä: Lindeman´s ja Chateau Kangas. 😉 Nyt on Lindemansin australialaiselta viinitalolta tullut Suomenkin markkinoille pari uutuutta, joista tänään meillä maistelussa toinen, – kuohuva rose. Löysimme sen eilen Sodankylän Alkosta, jossa hinta oli 11,50 euroa. Hinta ja laatu vastaavat toisiaan. Kaksi samppanjarypälettä (Chardonnay ja Pinot noir) täydennettynä shirazilla, joten ei voi mennä ihan tolkuttoman pieleen. Eikä ole mennyt. Jos sokkkona olisin maistanut, en olisi roseeksi tunnistanut. Siitä huolimatta: tuoksu lupasi hedelmäisempäää kuin todellisuus oli, mutta kaikkinensa raikas, eikä niinkään huono.

Käytin ko. kuohuvaa myös tuotekuvauksiin, joita olin luvannut tehdä: ”Ota kuvia ulkona, suomalaista luontoa, lunta, tai jotain muuta ”eksoottista” ruoan ja juoman taustalla”. No tänään oli helppo järjestää …

Kuten sanottu, tuoksu lupasi enemmän kuin maku, tai sitten meillä viini oli liian kylmää. Ja ehkä ihmettelet lasia: kuohuvaa viinilasissa. Sitä kyllä kannattaa kokeilla. Juniori on asiasta ”saarnannut” eräänkin kerran, olenpa asiastra lukenutkin: hyvä viinilasi, paremman puutteeessa tavallinen valkkarilasi on usein samppanjalle tai kuohuviinille parempi kuin huilulasi. Tulee tuoksut, aromit ja kuplat paremmin esille. Kokeilehan joskus.

Otinpa sitten kuviini käyttöön myös ikioman design lapas-tarjottimeni ja Pehtoorin minulle (kotipihan koivuista) tekemät koivusydämet. Minun design-tuotokselleni on kyllä moneen kertaan hieman hymyilty, vaivihkaa säälien kehuttu, mutta kyllä se tänäänkin tehtävänsä täytti. Varsinkin kun olin löytänyt netistä sivuston joka myy kelokiekkoja aika huikeaan hintaan… Oikeesti! Minun tarjottimeni (hand-made, omin käsin sahattu ja suunnitteltu!!!) on kyllä tosi cool tuohon verrattuna…

 Jotta näin kummallisia täällä tänään. Kävelyä, kulkemista, kuvaamista, kuohuvaa, … ja sitten savustuskauden avaus.

 

Savunieriää, parsaa ja hollandaisea, Voiko olla parempaa? Vaikea kuvitella.

Tiivistetysti: hyvä lauantai, ihan mahdottoman hyvä.

Viikko 16 aluillaan

Nyt oli hyvä välämä: mökkiviikon vuoro.

Sininen taivas, myötäaurinko, sulat tiet, vähän liikennettä (pl. Oulu–Kemi -väli), ei edes poroja, kesärajoitukset, joten helposti ja nopsasti kahden pysähdyksen (Rollossa kahvit ja kuskin vaihto ja Sodankylässä kauppa) taktiikalla viisi ja puoli tuntia.

Kuten vähän ja huonosti nukutun viikon teemaan kuului, olimme kuudelta hereillä ja ennen kahdeksaa tien päällä. Mökkipihaan ehdimme iltapäiväauringon paistaessa komeasti ja kirkkaasti. Oli aurinkolasien, lumitöiden ja pikkusamppanjan aika. Aurinkoa riittävästi, lunta ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun se oli niin mahdottoman raskasta, ja samppanjaa oli juuri sopivasti.

Viikko 16. Se on legendaarinen näillä leveysasteilla. Yleensä silkkaa aurinkoa, hienoja rinnepäiviä ja kestohankia. Ainakin silloin kun tänne on viikolla 16 ollut mahdollisuus tulla. Joskushan tämä on pääsiäisviikko ja kyllä joskus otettiin duunistakin päivän parin vapaa, että saatiin pidennetty viikonloppu tänne. Joten jos joskus suunnittelet keväthangille tuloa, niin voisinpa suositella sitä juuri tähän ajankohtaan. Päivä on jo pitempi kuin esim. Oulussa tai Helsingissä ja lumivalkoisia tuntureita ja metsätaipaleita riittää.

Ja kun käy tuuri, kuten yleensä tällä nimenomaisella viikolla, niin aurinkoa ja lämpöäkin on. Ja lumitöitä! Ainakin mökkiläisillä.

Siinäpä se illansuu hurahti. Lingolla, lapioilla, kolalla, harjalla, ja nyt on käytävät liiteriin, saunalle, purolle ja kääntöpaikalle tehtynä.

Ja nyt jo mietin, joko voisi mennä nukkumaan, mutta ehkä sinnittelen, kudon tovin, luen Dan Brownin uusinta ja sitten annan mökkielämän rauhoittaa uneen….

Oulussa on hyvä

Nukuin pommiin. Mitä tapahtuu tavattoman harvoin. Enkä silti myöhästynyt mistään. Eikä Esikoinen aamulennolta. Kun olin jättänyt lapsen lentokentän lähtevät-ovelle ajelin varhaisaamun ruokaostoksien kautta äidin luo ja hyvin ehdittiin sairaalaan määräaikaispiikityksille. Ja hyvin ehdin siltä reissulta iltapäivän sähköpostikokoukseen. Turhaa olisin herännyt viiden jälkeen kun kuudelta herääminenkin riitti. 😉

Illansuussa sitten ”omaa aikaa”. Lähdin ulos. Kävelemään. Ei voi puhua lenkistä. Taapertelin kaupungilla ja rannoilla illan ihanassa valossa ja lämmössä ristiin rastiin, katsellen.

Etsin ”symmetriaa”. Se on aiheena yhdessä kuvahaasteryhmässä. Hassua että heti ajattelin vanhoja rakennuksia, klassismia, – mietin, että kuinka Helsingissä olisi helppo löytää kuvauskohteita.

Ja samalla olin taas ihan mahdottoman kiitollinen, että tyär palasi ”vain” Helsinkiin, eikä nyt vaikka, no vaikka, Meksikoon. Taidan olla vähän outo, kun aikuisten pentujen likellä olo (edes suhteellisen likellä olo) on minulle niin tärkeää. Vaikka ei tavattaisi kuukausiin, niin on kuitenkin mahdollisuus helposti tavata. Ja viesteily ja yhteydenpito toimii ihan eri tavoin Helsinkiin kuin Meksikon Monterreyhin.

Oli tässä yhtenä iltana tyttären kanssa puhetta, että kyllä mekin Pehtoorin kanssa varmasti muutamme etelään tässä jonkun vuoden kuluessa. Tämä oli siis tyttären ajatus, johon luetteli perusteet aika hyvinkin, mutta enpä hetsillään moista ostanut. Minulle Oulu oli tänäänkin kovin kaunis ja hyvä kaupunki.

Toki kevät tulee hieman myöhemmin kuin eteläisemmässä Suomessa, mutta tulee se. Isokoskelot ovat jo sentään tännekin tulleet.

Taas kerran kävin kuvailemassa ranta-aittoja: uutta ja vanhaa Oulua rinnakkain.

Talviset aitat, joista antamanne äänestystuloksen jälkeen päätin sitten lopulta Kalevan lukijakuvakilpailuun lähettää sen ranta-aitat, on nyt äänestettävissä. Käykäähän kurkkaamassa ja kenties sielläkin kuvaani äänestämässä 😀 KLIKS

Kevät, ja sitten tulee?

Tänään aamupäivällä kun Apsu, tytär ja minä lähdimme kaupungilta ”humputtelemasta” (kävelyltä Rotuaarilla ja Valkeassa, ja Mannerheimin (Dookunin takana) leikkipuistosta) kohti kotia, Apsu ilmoitti ykskantaan: ”Ikioma kummitäti, ikioma, tule tänne (= viereensä takapenkille)!”

Ajelin pitkin aurinkoisia Merikosken siltoja ja takapenkillä Apsu hoki, että ’nyt on kevä, nyt on kevä’ varmaan kuusi kertaa peräkkäin. Tytär sitten kysyi: ”tiiätkö mikä tulee kevään jälkeen?” Apsu mietti sekunnin ja ilmoitti: ”punainen!”

Siis on vastauksia, jos kohta kysymyksiä ja ihmetyksiä onkin paljon enemmän. Isänsä poikaa iltapäivällä hakiessa totesi kyllä, että moni asia on myös keltainen, mutta vielä useampi asia on ”ei”. Kyselyikä ja ”eikkä”-aika (tosin vain vanhemmilleen, ei mummipapalle eikä kummitädille) on nyt arkipäivää.

Joka tapauksessa tänään on ollut kevät ja Apsu-päivä.

Hain kukkakaupasta kuvausrekvisiittaa, ja floristin kanssa pohdittiin, mikä olisi vapppukukka. Jos vappukattaukseen tai korttiin pitäisi laittaa kukka, niin mikä se olisi? – Onko tuo inkalilja vapun kukka? Luonnollisesti siten ettei nuo metriset hanget näkyisi taustalla … 😉