Visiitillä ja kestohangilla

Muistatteko ajan, jolloin ihmiset kävivät toistensa luona ilmoittamatta, tulla tupsahtivat vierailulle, sunnuntaikahville tai iltasella piipahtivat? Enkä tarkoita mitään koronaa edeltävää aikaa, vaan vuosikymmenien takaisia aikoja, jolloin oli maan tapa kyläillä. Ainakaan minun lapsuudessani 60-luvulla sellainen ei ollut mitenkään tavatonta, eikä vielä 70-luvun lopullakaan, kun jo asustelin yksikseni minikaksiossani: silloin saattoi poikaystävän (= nyk. tunnetaan Pehtoorina) lisäksi joku muukin piipahtaa ”kahavilla” tai enemmänkin teellä. Ei usein, mutta joskus kuitenkin.

Nyttemmin on kovin harvinaista ”tulla tupsahtaminen”. Mutta mepä teimme tänään jotain sellaista. Tuosta vaan illansuussa lähdimme Ylähankaan, ”Lähes naapurin” mökkiraksaa tarkastamaan, piipahtamaan vanhassa mökissään, – ihan ilman ennakkovaroitusta. Emmekä tulleet hätistellyksi pois. 😀 Päinvastoin.

Saimme kutsun sisällekin: ensinnäkin rakenteilla olevaan uuteen mökkiin tekemään ”tupatarkastus” ja sitten vanhaan mökkiin päivittämään kuulumiset ja kuohuville. Tätä meidän mökkitapaamista ei kyllä kuitenkaan voi pitää niinä paheksuttuina ”etelän turistien järjestäminä korona-ajan mökkibileinä”, kaukana niistä. Enemmän oli verrattavissa 60-luvun sunnuntaivisiitteihin. Toisaalta ilman nykyajan tietotekniikkaa ja digikulttuuria tätä ei ehkä olisi tapahtunut: minähän olen tutustunut ”Lähes naapuriin” juuri tämän blogini kautta. 😉 Me Hangasojan Ylä- ja Alahangan  mökkiläiset emme tavanneet ensimmäistä kertaa ladulla, tunturissa tai lähikaupassa vaan kohtasimme Tuulestatemmattua-höpinöiden ja kuvien kautta.

Päivän muuhun ohjelmaan kuului aika varhainen hiihtolenkille lähtö: säätiedotus uhkaili, että tuuli toisi tullessaan pilviä ja lumi/räntäkuuroja iltapäiväksi, joten oli ehdittävä sitä ennen. Ja ehdittiinhän me. Molemmat tahoillamme kävimme parituntiset hiihtelemässä hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Oli kokeiltava myös laduilta poikkeamista: Ahopään laitamilla lähdin  kestohangille. Onhan se huikea lykkiä pitkin kurun pohjaa tehden ihan omaa ”latua”, uppoamatta. Josko huomenna vuokraisin liukulumisukset? Voisi olla mukavaa menoa. Kun ei vielä tarvitse Ouluunkaan lähteä. 🙂

#Viinipäiväntasaus 2021

Viinipäiväntasaus? Mitä ihmettä? – Olen joskus (Viini-lehdestä? Viinitollon kirjasta? Jostain ruoka-viiniblogista? Any way,) jostain ohimennen siitä lukenut. Ja eilen illalla silmiin sattui Hellanjaviinilasinvälissä -blogista, johon aina satunnaisesti törmään, että tämänvuotinen *Viinipäiväntasaus* on juuri tänään 10.4.

Siitäpä (ja yhdestä valokuvaajien ruokakuvapostauksesta) nappasin idean: vietetään tänään teemapäivää! Koska tälle päivälle ennustettiin (ja ”lupaus” on todella pitänyt) surkeaa ulkoilukeliä, ei ollut mitään intoa lähteä ladulle, semminkin kun oli oikeasti asiaa Ivalon rautakauppaan ja apteekkiin, eikä Kuukkelia monipuolisempi, parempi ja huokeampi ruokakauppa ollut huono houkutin sekään, joten käytetään päivä ruoalle ja viinille. Siispä kauppalappuun myös pikkupullolliset viiniä ja ruokatarpeita tätä haastetta varten.

Ivalon Alkon valikoimat eivät ole – varsinkaan pienten viinipullojen osalta – kovinkaan kummoiset, mutta löysimme yhden samppanjan, yhden valko- ja yhden punaviinin. Haasteessa on ideana, että hyvästellään punaviinit, huuhdellaan ne alas samppanjalla ja siirrytään kesäisiin valkoviineihin.

Pikkuisen tuo järjestys ja viinien määrä kahden hengen mökkipäivälliselle oli haaste. Semminkin kun jo Oulussa olin hankkinut tänne,  juuri tälle päivälle ankkaa ja Juniorin suosituksella sille sopivan punaviinin, sekä bongannut uuden Philadelphia-tuorejuuston, joka houkutti kokeilemaan sitä luomuherkkusienten kanssa.

Nämä olivat siis valmiina.

Ja nämä pikkupullolliset tänään ostettiin.

Päivän ohjelmahan meni lopulta (karkeasti ottaen) niin, että käytin aamupäivän reseptien ja viinien etsimiseen, haastoin viinikerhomme jäseniä mukaan virtuaalimaisteluun, kävimme Ivalossa, iltapäivän kokkailin ja illansuussa oli aika tasailla… 🙂 Koko päivä ihan vaan ruoan ja viinin parissa. Ei mitään liikuntaa, ei ulkoilua, ei hyödyllistä puuhastelua, vaan keittiöhommissa tavalla taia toisella koko päivä. Harrastellen kuitenkin.

Lopulta poikkesimme ohjelmasta: ensinnäkin nautimme heti aluksi, alkuruoan kanssa samppanjaa. Martellin Prestige -samppanja on todella hyvä, hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin kelvollinen. Alkuruoaksi paistoin croissanteja (jotka ovat minusta yleensäkin yksi parhaista samppanjan kumppaneista) ja täytin ne salaatilla, hipaisulla wasabia, teelusikallisella majoneesia ja savulammasviipaleilla.

Mehän sitten jätimme siirtymättä valkoviiniin, pikkupullo jäi jääkaappiin, ja avasimme kuin avasimmekin ison punaviinin, joka oli täsmäviini Confit de Canardille (ankankoivet purkissa). (Oulun Sokoksen Herkusta pääsiäisen alla ostettu tarjouksesta. 🙂 )

Tein oheen valkosipuli-kermaperunoita (milloinhan edellisen kerran? – 20 vuotta sitten?) sekä luomuherkkusieniä tryffelituorejuustolla! Niin ja vielä täytetyt pikkupaprikat: täytteenä sinihomejuustoa ja fetaa. Olihan hyvä kokonaisuus!!

Ankalle on usein suosituksena pinot noit tai voimakas, täyteläinen riesling, mutta tämä chianti oli uusi, tutustumisen arvoinen, ”pyöreähkö” sangiovese-viini, joka pärjäsi ankan rasvaisuudelle kerrassaan mallikkaasti. Kannattaa muistaa San Cirino! Voisin tarjoilla myös esim.  prosciuttopizzan kanssa.

Viinitasauspäivähän ”kuuluisi” päättää valkoisella, kohottaen malja tulevalle:

Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa. ..

Mehän olemme vielä kiinni menneessä, ja onhan täällä mökkimaisemissa vielä vahvasti ”punaviini”-vuodenaika, joten chiantin loppu nautittiin juusto-lakritsilautasen äärellä. On unohtunut koronat ja muut kurjat jutut! Mökkikuplassa kokkaillen, hyvin syöden ja viinistä nauttien, huomista hiihtokeliä jo odotellen …

 

Ooh, it´s a wine o´clock!

Kuvia Saariselältä

Sivakkaoja, tunturipuro, joka yhtyy Kakslauttaseen, kulkee Kiilopään rinteiltä kohti länttä. Olin sen varren ladulla taas tänään. Ja ensimmäistä kertaa tälle reissulle roudasin mukanani myös kameran. Ykkösjuttu ei siis ollutkaan saavutetut kilometrit tai liikunta, tosin niitäkin tuli, vaan vain maisemista nauttiminen, auringonotto, kuvailu yhteen sun toiseenkin tarkoitukseen.

Olen jo pari vuotta miettinyt ja pohtinut, että tekisin seinäkalentereita Lappi/Saariselkä -kuvistani, joita on kaikista vuodenajoista, ja paljon. Mutta kun en ole keksinyt, mitä kautta saisin niitä myydyksi ja mainostetuksi, mutta NYT! Maanantaina tälle ajellessa hoksasin (nyt vasta!!), että Facebookissa on Saariselkä-ryhmä, ja mikä merkillistä, siellä saa myös mainostaa. Siellä paitsi kerrotaan vinkkejä reiteistä, julkaistaan kuvia, kerrotaan kokemuksia paikallisista palveluista, myös kaupataan kalaa, retkiä, vuokramökkejä, käsitöitä ja ties mitä, mutta EI kalentereita. Tästähän riemastuin ikihyviksi.

Minähän teen ja myyn ”Saariselkä kuvissa” -kalentereita (vrt. Oulu kuvissa)  heti marraskuun alusta lähtien. Olen jo yhden kuvan siihen valinnutkin. Bisneshommia. 🙂

Muutoin ei juuri mainittavaa: perjantai on siivouspäivä, että tuoksuu hyvälle kun on päivä petivaatteita tuuleteltu, auringossa ja valkoisten hankien kimmellyksessä.

Juhlapäivä Koilliskairassa ja Kievarissa

Näissä merkeissä (huom. lämpöasteet!!): uusi reitti, uusia ja tuttuja latuja. Ja huom. kuinka lämmintä ja aurinkoista. Hyvälle tuntui hiihto. Olisi ehkä vähän outoa, jollei olisi maistunut.

Semminkin kun kuuntelussa hyvä kirja (Anni Kytömäen Kultarinta on toki aika alakuloinen, surullinen, vaikuttava, mutta ehkä juuri siksi nyt hyvä kuunneltava.)

Oli ihan tyven, oli ihan hiljaista, oli helppo hiihtää, oli kaunista, … en osaa sanoittaa enempää. Liki pakahduttavan kaunista oli. Epätodellistakin.

Mökille palattua – tietysti – rantasauna. Mutta ei ruoanlaittoa, – minä en todellakaan köksäillyt mitään, vaan lähdimme kylille. Korona-aikana kylille syömään – ja tapaamaan ystäviä! Ennenkuulumatonta!

Olimme saaneet ystäviltä kutsun tulla heidän vuokramökkiinsä/työsuhdelukaaliinsa Kaunispään etelärinteelle. Yllättävää ja ilahduttavaa. Siellä aperitiivit, melkein kahden vuoden jälkeisen tapaamattomuuden jälkeen elämänmenon päivitykset, ja sitten ravintolaan syömään!! Laanilan Kievariin taksilla. Häivähdys jostain elämästä vuosien takaa…

Ja hei, ravintola tuli täyteen asiakkaita, ei tunkua, turvavälit kunnossa, – ja jumalaista ruokaa. Tämä oli meille noin kymmenes kerta ko. paikassa, ja kyllä nyt(kin) oli ihan huippua. Söimme pitkän kaavan mukaan, alku-, pää- ja jälkiruoat, viinit. Ihan juhlameininki.

Matsutake-piirakka poroliemellä, meille madetta ja ystäville poronlapa (josta pääsimme osamme maistelemaan!! kuva alla) ja jälkkäriksi ”lumipallot”, jotain marengin, suklaan, granitan tms. tasapainoista yhteensovittamista oli se. KAIKKI oli hyvää, erinomaista, makoisaa. Ihanaa, gourmet-ravintolaruokaa, jolle suositellut ja tarjoillut viinit olivat vähintäänkin sopivat. Ja ehdimme jutella, olla, nauttia. Yhdessä höpöttäminen, myötäeläminen vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ruoka.

Ravintolaillan antiin palannen vielä. Nyt on käytävä levolle, oltava tyytyväinen, kylläinen, iloinen saamastamme kutsusta. Näinä aikoina tällaiset highlightit todellakin ovat juhlaa!

Arkea pohjoisessa

Nyt on käsittämätön valo. Pohjoisen valkoinen kaunis valo. Nyt vasta. Ei ole viime päivinä näkynyt.

Kaksi päivää on oltu täällä. Ja suunnilleen koko ajan on satanut. Lunta, räntää, tuiskua, tuulta, tihkua. Silti.

Silti on oltu ulkona. Pehtoori enimmäkseen rantasaunassa. Kyllä. Mutta ei saunonut, vaan tehnyt remppaa. Lattia on vaihtunut uudeksi. Seuraavat 20 vuotta taas pärjäträän. Tai ainakin sauna pärjää. Meistä ei tiedä.

Mutta olipa mukava tänäänkin – hieman harhailevan – hiihtolenkkini jälkeen, iltapäivällä taas yltyneessä lumi/räntäsateessa valmiille löylyille hipsiä.

Tarkoitukseni oli tehdä vain pikkuinen lenkki, semminkin kun edelleenkin satoi lumi-räntää, joka vain hetkeksi tokeni… Kakslauttanen – Tievatupa – Kakslauttanen – tuollainen pikku sprintti oli tarkoituksena.

Noh, minun loistavalla kartanlukutaidoillani (ja vuosikymmenien paikallistuntemuksellani!!!!) kävi kuitenkin niin, että tulin lopulta hiihtäneeksi niin paljon, että tämän vuoden latukilometritavoitteeni tuli täyteen. Huolimatta siitä, että tuuli kääntyi vastaiseksi, että alkoi taas sataa, että en edelleenkään ole mikään hyvä hiihtäjä, että minulla ei ollut mukana mitään juotavaa. Siis tuhannen amatööri. Mutta hyvä mieli kun tuli hiihdetyksi, liikutuksi.

Lue lisää … Arkea pohjoisessa

Luppoilua melkein koko päivä

Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

 

Nyt on hyvä aika mökkeilylle

Ennen pääsiäiset oltiin ”aina” Lapissa. Viime ja tänä vuonna on ollut valtakunnallisella tasolla toive ja neuvo: ”Nyt ei ole aika lähteä mökille”. Ja mehän olemme kuuliaisia kansalaisia, ja oikeasti sitä mieltä, että koronaohjeistuksia on noudatettava, eikä siis ole pääsiäisiä parina vuonna mökillä vietetty.

Tosin ihan ainoa syy, varsinkaan tänä vuonna, ei ollut korona vaan se, että kotona oli mahdollista ja ilo viettää mummin elämää, tehdä pari päivää oikein urakalla ruokaa ja olla läheisten kanssa, ja oli mahdollista (lue: työt ei haittaa mökkiaikatauluja) lähteä pohjoiseen vasta pääsiäisen jälkeen, jolloin eteläläiset turistit jo palautuvat altistuttamasta meitä muitakin. Noh, hieman kärjistäen juuri noin. 🙂

Lähdimme aamusella, jolloin Oulussa vähän tipsutteli räntää, mikä yltyi Keminmaan jälkeen ihan silmittömäksi räntämyrskyksi! Tervolaan asti näkyvyys oli karsean vähäinen, etten sanoisi  niukka, ihan olematon ja sohjo roiskui vaarallisen kuuloisesti (tähän pelkoon minulla on paha kokemus nuoruusvuosilta, jolloin hurautin isän auton + peräkärryn + moottorikelkan katolleen huhtikuisen räntäsateen lauantaisena iltapäivänä, mutta eipä siitä sen enempää). Vaarallinen sohjo sai tänään ajelemaan huomattavasti viisaammasti kuin joskus 40 vuotta sitten! Ja ihan hyvin ehdittiin. Rollon jälkeen ajovuoroon Pehtoori, paremmalla kelillä ja vakaalla kyydillä.

Toiveissa on, että seuraavan viikon postaukset tulen tekemään tästä näkökulmasta: Myötätuulen pirtin pöydän äärestä. Josko yksi kotoa roudatuista pääsiäiskukista intoutuisi Lapin valossa kasvamaan ja kukkimaankin! 🙂

Pääsiäispäivä

 

Pidän keväisin niistä varjoista, joita sälekaihtimet luovat kodin seinille. Niistä on jotain ”elokuvallista” tai jotain. Ainakin ne kertovat, että ulkona paistaa aurinko, koska sisälläkin näkyy varjot.

Tänä pääsiäisenä kukat ja suklaakätköt ovat olleet yhtä isoja juttuja kuin ruoka. Jaloleinikit tyttären minulle (New Yorkista, Modern Art Museum) ostamassa maljakossa sälekaihtimien edessä, tipujen takana, ovat olleet yksi ilon aihe – ja rastin paikka. Tässä kohtaa oli toissapäiväisen suklaamunametsästyksen yksi rasti.

Tälle päivälle tein toisen kierroksen ja koska eilen pienillä oli ollut myös isänsä luona pääsiäisen rastikierros, oli Eeviskin oppinut, mistä on kyse. Joten ei ihme, että aika nopsasti hoksasi mariskoolissa olleet pienet pääsiäismunat: ”Löyty!!”  – raikui olohuoneen pöydän ääressä. Onneksi tyttö ei ehtinyt lasisia Pentikin pikkuisia koristemunia suuhunsa siepata. 🙂

Ja oikeat kätkötkin sitten löytyivät oven takaa!

Tämän päivän menussa oli monia tuttuja komponentteja (salaattia, herkkusieniä, juuripersiljaa, lohkoperunoita) ja sitten karitsanpaisti! Huolella sen kypsensin ja annoin vetäytyä, tarjosin Stout-kastikkeen kanssa. Kyllä oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Kaikki muutkin tykkäsivät. Pehtoori, jolla on aika pitkähkö kokemus pääsiäispaisteistani, totesi, että paras tähänastisista. On kyllä muistettava mainita onnistuneen tuloksen taustalla Torin lihamestari. Nyt grillikauden alussa ja jatkossakin kannattaa muistaa.

Keltainen kalla on ollut ilo silmälle. Minusta se on vähän veistoksellinen.

Helmet-lukuhaaste: maaliskuu

Helmet-lukuhaasteessa  ideana on lukea kirja viikossa tai siis ainakin 52 kirjaa vuodessa. Minulla taitaa tulla nyt huhtikuussa tuo 52 luetuksi/kuunnelluksi. Maaliskuussa uusia kirjoja on 14, joissa monta historiallista romaania ja muutamia kepeitä (nuorten, suomalaisten) naisten ”opaskirjoja”.

En vieläkään ole varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, mutta eiköhän jokainen paikkansa löydä. Nyt listallani on vain vähintääkin hyviä kirjoja; asteikko on 0 – 5, ja ”heikoimmat” saivat arvosanakseen 3½.

Hanna Brotherus, Ainoa kotini, 5, 31.3.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Hanna Brotherus, jonka esikoisteos tämä kirja on, on ollut minulle jotensakin etäinen, liki tuntematon henkilö. Tiesin hänet tanssijaksi ja että hänen poikansa teki koskettavan, hienon roolisuorituksen Helsingin Peacock -teatterin Billy Elliot -musikaalissa, jonka kävimme syksyllä 2015 katsomassa – ja liikuttumassa. Tiesin, että hän on Mikko Kuustosen uusi puoliso.  En juuri muuta.

Kuunneltuani hänen autofiktiivisen kirjansa olen vaikuttunut. Pidin paljon siitäkin, että hän luki kirjansa omalla miellyttävällä, ”tuntevalla” (voiko niin sanoa?) äänellään. Ainoa, mikä tässä monin tavoin koskettavassa kirjassa ”häiritsi”, oli se, että mietin monta kertaa, mikä on fiktiota, mikä hänen omaa elämäänsä. Autofiktiivinen on ainakin lukijalle vaikea laji.

Hänen kielensä on kaunista, karheaa, koskettavaa. Kuten kirjan minän elämäkin. Neljän lapsen äiti kirjoittaa lapsistaan, omasta lapsuudestaan, vanhemmuudestaan, urastaan, niiden yhteensovittamisesta ja -sovittamattomuudesta. Omasta vai romaanihenkilön?Suorittamisesta, riittämättömyydestä, naiseudesta, matkasta itseensä. Ei hämmästyttäne, että tykkäsin tästä hyvin paljon.

Haruki Murakami, Tanssi, tanssi, tanssi, 29.3.2021

Tämä on mainittava, vaikka en laskekaan sitä ”suoritetuksi”. Olen vuosien varrella törmännyt tähän Murakamiin ja hänen pidettyyn tuotantoonsa, mutta vasta nyt haasteen FB-ryhmässä käydyn keskustelun jälkeen tartuin eka kertaa hänen tuotantoonsa. Kuuntelin sinnillä puolet tästä kirjajärkäleestä, lopetin monta välillä, ja aina yritin uudelleen. Puoliväliin jäi tämä. Minä en vaan ymmärtänyt. 

Dean Nicholson, Nalan maailma, 4, 27.3.2021

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
27. Kirjan päähenkilö on eläin

Maailman ympäri pyöräillen!? Kolmekymppisen skotti Dean Nicholsonin kasvutarina, jossa keskeisimmän roolin saa löytökatti Nala. Minähän en paljon kissoista perusta, semminkin kun olen ihan mahdottoman allerginen niille, eikä tässä kirjassakaan se kissa ollut minulle ”se juttu”, joka sai aika nopsasti lukemaan tämän. Eniten tykkäsin siitä, kuinka tämän seikkailun kuvauksen kautta tutustuin jotenkin niin erilaiseen maailmaan kuin omani. Pyöräilymatkan tapahtumat ja kokemukset olivat hyvinkin uskottavia, mutta elämäntapa minulle kaikkea muuta kuin samaistuttava.

Timo Airaksinen, Jäähyväiset uskonnolle, 4½, 24.3.2021

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
48. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tämän kirjan korkeassa arvosanassa on osuutensa lukijalla. Sekä kirjan hienovaraisella sarkasmilla, älyllisellä nokkeluudella, kepeällä kettuilulla aika monillekin asioille ja veitikkamaisilla huomioilla ihmisten ahdasmielisyydestä. Minulle, jonka lapsuuden usko on hiljalleen hiipunut agnostikon ajattelun suuntaan, tämä kirja oli todella mielenkiintoinen, sivistynyt, perusteltu, – ja hauskakin. Se antoi vastauksia moniin kysymyksiin, toi ahaa-elämyksiä ja pisti miettimään. Hyvä kirja!

Scott Kelly, Kiertoradalla, vuosi avaruudessa, 4, 22.3.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Lukija saattoi olla syy siihen, että astronautista tuli minulle vähän rasittunut olo. Tai hänessä oli jotain ärsyttävää, ehkä häivähdys tekopyhyyttä tai jotain. Joka tapauksessa amerikkalaisen astronautti Scott Kellyn elämäkerrallinen kirja toi tietooni palasia maailmasta, josta minulla ei ollut juuri mitään tietoa aiemmin.

Oli mielenkiintoista lukea, miten astronautiksi pääsee, millaista on viettää vuosi avaruudessa. Päästä yhden astronautin kautta seuraamaan suurvaltojen avaruusohjelmien yhteennivoutumista, tutustua kansainväliseen avaruusasema ISS:n toimintaan ja elämänmenoon. Vähän kummastellakin sitä vahvaa uskoa, että ihminen matkaa pian Marsiin.

Kansakoulun ymp.opin tunneilla kaikkein mielenkiintoisinta olivat avaruusjutut, planeetat ja meteoriitit. Apollo-lentojen aikana tykkäsin keräillä kolikoita, joita silloin oli myynnissä. Kannattaa tämäkin kirja kuunnella.

Mika Waltari, Fine van Brooklyn, 5, 17.3.2021

Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Kirjassa tarkkaillaan luontoa
Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Ehkä pidin tästä vain Waltarin vuoksi, kaunis, vähän vanhahtava kieli, Ranskan maaseutu, nuoruus, ehkä paluu omaan kirjallisuuden harrastuneisuuden alkulähteille. Lukiovuosina luin liki koko Waltarin (romaani)tuotannon. Myös tämän pienoisromaanin. En oikein tiedä, miten tähän nyt  tartuin, mutta tulipa jotenkin nostalginen olo.

Tässä on tarinallisuutta, viehättäviä, melkein hengitettäviä tunnelman kuvauksia. Hieman kummallinen, mutta kiehtovalla tavalla.

Sirkku Salovaara, La mia Italia, – Ihana mahdoton Italiani, 4, 16.3.2021

Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Firenzessä yli kolme vuosikymmentä asunut ja italialaisen miehen kanssa avioitunut toimittaja Sirkku Salovaara on hyvä kertoja. kirjassa on lukuja Napolista, Sisiliasta, Firenzestä, italialaisesta ruoasta, jalkapallosta, koirista ja kissoista, politiikasta ja kielestä, arjesta ja historiasta. Kaikesta siitä, mikä Italiassa kiehtoo ja raivostuttaa.

Hän kirjoittaa hyvin ja elävästi, ja myös uusista (ainakin minulle uusista) näkökulmista. Kirjaa on somessa moitittu sillisalaatiksi, juonettomaksi, vailla punaista lankaa olevaksi… ehkä se onkin sellainen, mutta mitä sitten? Tämä vei Italiaan, toi iloa ja valoa maaliskuisiin Oulun päiviin.

Maija Männistö, Viinitollon käsikirja, 4, 15.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
44. Kirjassa on reseptejä

En oikein tiedä, miksi tähän tartuin. Mihin kohtaan haasteessa tämä edes sopisi? – Kiva, pirteä, raikas kirja viineistä ja viiniharrastuksesta. Instassa Viinitollo nyt seurannassa.

Satu Rämö, Katja Lahti, Vuoden mutsi, 4, 14.3.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Kirja esitellään Book Beatissä näin: ”Vuoden mutsi on kirja, joka paljastaa pastellinväriseen pehmoiluun verhotun salaliiton lapsettomia vastaan. Vuoden mutsin missio on ilahduttaa ja tsempata äitiä matkalla kahdesta viivasta yhteen kynttilään. Vauvavuodesta jää varmemmin henkiin, kun pidentää naurulla ikää.”  Ja tästä huolimatta minä otin tämän kuunteluun: ehkä Satu Rämön takia. Pidän hänen kirjoistaan ja jutuistaan. Kyllä tämä mummillekin oli mukava, hauska ja samaistuttava kirja.

Marie Benedict, Rouva Einstein, 4½, 13.3.2021 

3. Historiallinen romaani

Olkoonkin että tämä on romaani, fiktiivinen kirja Albert Einsteinin vaimosta, niin silti tai ehkä juuri siksi tämän jälkeen käsitykseni Albert Einsteinista on muuttunut, enkä sympatiseeraa häntä enää ollenkaan. Kirja perustuu osin kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin ja laajaan tutkimuskirjallisuuteen, mutta kirjailija paikkaa paljon vaiheita, joista ei ole säilyneitä lähteitä. Nainen miesten ja tieteen maailmassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, uskonnon, perinteiden, kansallisvaltioiden, kansallisuuksien sekamelskassa…  Suosittelen!

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, 3½, 10.3.2021

3. Historiallinen romaani

Valitsin kirjan – tietysti – kirjan nimen perusteella ja aiheen perusteella: nainen valokuvaajana II maailmansodan rintamilla, Vogue-mallista kuvajournalistiksi ja sopivasti rakkaustarinaa mukana. Monta kertaa ensimmäisen 200 sivun aikana olin jo lopettamassa: liikaa ulkonäköjuttuja, muotimaailman koukeroita, jossain välissä elämänkohtalot, pienen orvoksi jäävän tytön vaiheet ja hyvä on, se rakkaustarinakin, saivat jatkamaan kuuntelua. Olin toivonut enemmän valokuvaajan maailman ja naisjournalistin aseman tarkastelua; semminkin kun kirja pohjautuu kuvajournalisti Lee Millerin elämään. Ja kyllä kirjan lopussa sodanvastaisuus ja inhimillisyys saavat unohtamaan alun pintaliitoon keskittyvän kerronnan.

Joel Haahtela, Hengittämisen taito, 3½, 8.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Tämän pienoisromaanin kuuntelin Helmet-ryhmässä olleen hypetyksen innoittamana. Ehkä en ole tarpeeksi hengistynyt tai hengellinen, että tämä olisi minuun kovastikaan koskettanut. Kasvutarina tämäkin, kertomus eheytymisestä. Teksti etenee mukavan verkkaisesti, muistuttaa hengittämisen tärkeydestä. Ehkä hieman lattea suhtautumiseni johtuu siitäkin, että edellinen kirja oli niin vahva, että sen jälkeen oli vaikea innostua tästä.

Niillas Holmberg, Halla Helle, 5, 7.3.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Tämä on vahva ja hieno esikoiskirja. Niillas Holmberg on nuori (s. 1990)  monilahjakkuus, jonka kirjaa lukiessa on varma, että hänellä on pitkälliset opinnot psykologiasta, historiasta ja  ja kirjallisuudesta ja että hän on saamelaiskäräjien jäsen. Ei ole. Kirja vaatii (ainakin minulta) keskittymistä, paneutumista, ei ole kevyttä kartanoromantiikkaa tai letkeää sanansäilää, vaan hyvää jotenkin perusteeellista tekstiä, jossa on paljon asiaa ja mietittävää.

”Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.
Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?
Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.”

Erinomaisen lisän kirjan annille antaa, että Niillas Holmberg itse lukee teoksensa. Sekä tietysti se, että kirjassa liikutaan monissa tutuissa maisemissa ja kohteissa Inarissa, Ivalossa ja Utsjoella.

Suvi Ratinen, Hyvä tarjous, 4, 4.3.2021

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

Hyvä tarjous syväluotaa suomalaiskansallista säästäväisyyden hyvettä; tarkkanäköinen, hulppea, kepeä ja hymynkaretta ylläpitävä pikkuinen kirja. Varmasti moni tunnistaa perheestään tai ainakin lähipiiristään kirjan päähenkilön ja hänen perheensä kaltaisia.

Yann Martel, Piin elämä, 3½,  3.3.2021

11. Kirja kertoo köyhyydestä
16. Kirjassa eletään ilman sähköä
27. Kirjan (toinen) päähenkilö on eläin

Tämä on kummallinen kirja. Ehkä sen voisi laittaa (aikuisten) satukirjaksikin. Seikkailunkirja, jossa 16-vuotias intialaispoika ja bengalintiikeri ovat pääosassa. Kirjan alkupuoli oli minusta aika hyvä, kiehtovakin. Poika, joka halusi olla sekä kristitty, hindu ja muslimi – ja olikin. Kun hän sitten matkalla Intiasta Amerikkaan joutuu haaksirikkoon ja valtamerelle kaksistaan tiikerin kanssa… En tiedä. Ehkä Saariselän hiihtoladut eivät olleet oikea miljöö ja maaperä tähän kirjaan hurahtamiselle. Ehkä harasin vastaan, enkä antanut tarinan viedä. Tämä taitaa olla ns. korkea kirjallisuutta, on ainakin julkaistu ”Keltainen kirjasto” -sarjassa. Ehkä siksi minulta vain 3½. Mutta onhan sekin hyvä.

 

TOP 3 maaliskuussa olivat Halla Helle, Ainoa kotini ja Jäähyväiset uskonnolle. Niistä jäi minuun jotain. Aika paljonkin.

Helmikuun ja tammikuun kirjani ovat linkkien takana.

Pitkästä aikaa juhlapäivä

Lapsuudenkodissani pitkäperjantai ei ollut juhlapäivä, ei edes sitten kun teinivuosinani vietimme pääsiäiset Saariselällä asuntovaunussa. Mäkeen toki saimme mennä, mutta ei mitään herkkuja, ei myöhään kukkumisia, ei koristeita, ei suklaata. Pääsiäisen ilosanomaa ja suklaamunia oli odotettava ensimmäiseen pääsiäispäivään asti. Ikimuistoinen on pitkänperjantain, melkein kuin tuomiopäivän, jumalanpalvelus Ivalon kirkossa kevättalvella 1979.  Sitä on vaikea unohtaa. 🙂

Tänään, pitkästä perjantaista huolimatta, olemme viettäneet juhlapäivän, ei halailtu, ei laulettu, mutta Juniorin kolmekymppisiä juhlimme pienellä porukalla, – aika hulppealla ruoalla. Sekä määrältään että maultaan oli parasta pitkään aikaan. Pehtoori aloitti grillikaudenkin, ja minä tein alkuun, oheen ja loppuun aika monta tykötarvetta. Hiihtolenkkiä lukuunottamatta päivä kuluikin keittiössä, mutta se tuntui hyvältä. Juhlan tuntua siitäkin, että mukana olivat myös R. ja sisareni.  Että melkein kuin olisi ollut ihan ’vieraita’. Näinä aikoina, vallitsevassa tilanteessa, on niin mukava kun on muitakin kuin me kaksi.

Uusia ja tuttuja ruokia, vuoden 2008 samppanja ja hyvä Bordeaux (2006).

Ja ehkä parasta oli Aarrepolku. Apsu oli niiiiin töpinöissään – ja hoksaavainen. Kaikki kymmenen rastia löytyivät ilman apuja – ja pikkusisko juoksi perässä ja nautti suklaamunista!

Vuodet eivät ole samanlaisia. Hyvä niin.

Keväimessä hajamielisenä

Isokoskelolla lounasaika (klikkaa isommaksi niin näet ”suupalan”) kun olin jokivarressa lenkillä aamupäivällä. Keväistä oli muuallakin kaupungin laitamilla, ei lämmintä, ja tuulista, mutta silti kevät.

Vaikka oli aamuvarhain jo oltava menossa, ei olisi sentään ollut tarvetta herätä aamuviideltä. Olinpahan ihan itse laittanut kellon väärin soittamaan. Muutoinkin yöunet olleet enemmän vähemmän marginaali-ilmiö tällä viikolla. Mikä ehkä aiheuttaa hieman hajamielisyyttä, – entistä enemmän.

Vähän déjà-vu –ilmiö oli kun olin käyttämässä äitiä Kuntoutuskeskuksessa: muistin kyllä pukea meille molemmille maskit, ottaa sairausvakuutuskortin ja muun tarvittavan mukaan ja hyvissä ajoin, ilman kiirettä pukkasin äidin pyörätuolissa inva-taksin viereen, kuljettaja auttoi kyytiin ja matkasimme Kontinkankaalle. Kuinka ollakkaan (vasta) siellä sisällä hoksasin, että olinpa jättänyt ulkoasuni asusteeksi myös siniset muoviset kuminauhatöppöset kenkieni päälle! Sopivat oikein hyvin vaalean pitkän villakangastakkini kanssa! 😀

Näin tein muutaman kerran myös silloin kun lapset olivat pieniä ja heidät vein tarhaan: sielläkin oli käytössä nuo muoviset sotkunestäjät. Ja niillä sitten ajelin työpaikalle, ja lampsin kolmanteen kerrokseen omaan työhuoneeseeni. Silloin oli melkein 30 vuotta nuorempi, joten ei nämä minun unohteluni ole iästä kiinni. Eikä niitä taida voida selittää edes vähäisillä yöunillakaan. Ei niitä voi oikein selittää millään. Minä nyt vain olen sellainen.

Hajamielinen, – ja herkkäuskoinen. Sain tänään Apsulta ääniviestin: ”Mummi! Nyt multa on lähtenyt eka hammas!”. Ja minä ihmettelemään ja onnittelemaan. Kun tuossa illansuussa piipahdin Juniorin luona, pyysin Apsua (joka on edelleen vasta 5 v.) näyttämään sitä hampaankoloa. ”Mummiiiii, ei mulla oo hampaita lähteny. Etkö tajunnu: aprillia!” En tajunnu, mutta olihan pojalla hauskaa. 🙂 Ja huomenna on Suuri Arteenmetsästys.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mustarastaan laulu aamuin, illoin kotipihalla on lupaava ja lohduttava. Koskenniemen runossa mustarastas laulaa ”keväimessä”. Keväin on nyt.

 

Värejä elämään

Pyöräilykautta odotellessa olin tänään kaupungilla kävelemässä, kulkemassa, kiertelemässä. Pyöräkuumehan on ollut kova, mutta tämmöiseen en ole törmännyt aiemmin. 😀
Vaikuttaa vähän sellaiselta ”kaikki katastrofin ainekset olemassa”.

Aika hiljaista oli, tosin olin taas aika aikaisin liikkeellä. Spesiaaliruokatarpeita hain, ja Eevikselle ostin kevätmekon. Ihan selvästi on kevään tuoma värien kaipuu ja tarve. Nyt kun on jo valoa, että värit näkyvät.

Kukkia pienen mekossa ja kukkia kotona pöydillä. Vihreä-keltaiset tabletit Festassa. Omat mustat T-paidat kotona on vaihtuneet valkoisiin tai pinkkeihin. Huomenna on huhtikuu, on pyöräilykauden alku!! Tänä vuonna jalkakäytävillä on ainakin viime vuotiseen verrattuna todella vähän hiekotussoraa, joten putsauskin tulee varmaan sujumaan nopeammin. Jee!

Ravintolasulun ajan meillä on ollut ”lupaus”, että kerran viikossa haetaan noutoruokaa, ja tänään Pehtoori sitten otti tämän hoitaakseen. Merikosken kiinalainen ravintola (entisen Ärrän ja makkarakopin paikalla) on monen muun aiemmin (ravintolassa) testaama, mutta meille oli eka kokemus. Tälläkin kertaa kaksi annosta, possua ja fritti-broileria. Annokset olivat esim. Saurahaan ja Pad Thaihin verrattuna maltilliset, ja huomattavasti halvemmatkin (30 > 20 euroa), mutta myös maku oli vaatimattomampi. Olivat ”ihan hyviä”, mutta ei niistä kyllä isommasti mitään makuelämyksiä irronnut. Ei jatkoon tämä. Noh, ehkä ihan hyväkin ennen pääsiäisen herkuttelujen alkua syödä vähän vähemmän ja vaatimattomammin.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen  kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

 7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina  yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä. 

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

 

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

 

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

 

Lammaspatee 

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten. 
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla 

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

 

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

   Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

 

Ennakkotieto

Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken,  – siirrän julkaisua huomiselle.

Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!

Sateinen sunnuntai

Virvon varvon koronan hiiteen,
jengin koolle
vaik aamuviiteen.
Virvon varvon reissut matkat,
raflat auki,
pöytiin safkat.
Virvon varvon klubit keikat,
teatterin penkit,
yksiin juhliin vaarit ja veikat.
Virvon varvon muksut kouluun,
täydet junat
Turkuun, Ouluun.
Virvon varvon paremmat ajat,
maailman vapaan,
avoimet rajat. 

    Minna Kuukan varsin pätevä päivitys palmusunnuntain virpomisperinteestä (lainaus Instagram-tililtään).

Aamusella takana huonohkosti nukuttu täydenkuun yö, uuteen kellonaikaan herääminen (jota olen kyllä luontaisesti tehnyt jo pari viikkoa) sekä harmaa taivas ja vesisade. Ne nyt riepoivat sen verran, etten edes ajatellut ulkoilua, hiihtoa varsinkaan. Kohtuullinen draivi kuitenkin oli olemassa, joten romu-vaatehuone joutuivat turhautumisen purkamisen kohteeksi.

Siinä se sunnuntai kului: papereita, laatikoita, kansioita, mappeja, kuvakoteloita, romurasioita etc siivotessa, peratessa, luututessa, deletoidessa ja järjestellessä. Jäin pitkiksi toveiksi vanhojen kuvien, luentojen ja muiden omien työpapereideni, omien opiskelijoideni postien äärelle, … Muistoja, muistoja. Enimmäkseen hyviä. Ja paljon jo unohtuneitakin kokemuksia, tuntoja, tekemisiä. En ole ihan varma, onko se hyväksi noissa pyöriä, niitä muistella, surra, ikävöidä, ilota, ihmetellä… Mutta hyvä mieli ja olo on urakan loppuunsaattamisesta.

 

 

Monien makujen lauantai

Olipa aikeeni, että tästä tulisi huikea makujen lauantai: kaukana pääsiäispaasto, kaukana mikään muukaan ruoan välttely tai vähättely. Päinvastoin.

Meille oli kutsu Juniorin luo: ystävät olivat järjestäneet pojalle 30 v.-synttärijuhlat toisaalla (ruokajuhla juurikin kokoontumisrajoitusten puitteissa), mutta meille vanhemmille oli kutsu kotiinsa neljän hengen etkoille. Tiesimme saavamme samppanjaa, mutta että näin huikeaa!!! Enpä muista noin vanhaa (1985), vanhempaa kuin kuopus, samppanjaa koskaan maistaneeni. Ja vaikea on nimetä parempaakaan koskaan maistetuksi.

Lasilliset nautittuamme ja muisteltuamme omia kolmekymppisiä (joista vain hämärä muistikuva, että kotona ilman mitään erityistä…) totesimme, että Pehtoorilla sentään oli kunnon juhlat (talkoosynttärit) 29-vuotispäivänä! Meillä oli raksalla ystäviä ja sisaruksia perheineen… booliakin … Raksa-pikkujoulujen ja yksien blinikestien lisäksi taisivat olla ainoat kunnon kekkerit koko rakennusvuonna.

Ja tänä talkoopäivänäkin tehtiin hommia, ainakin vieraat tekivät. 🙂

Sankarilla on vapaapäivä. Ainakin iltapäivä.

Lakkaboolia! Ja kattaus on hieno!

Toinen toistamme tukien. Oltiin tuossa nuorempia kuin Juniori on nyt!

Tänään Juniorin ”cocktail-kutsuilta” palattua jatkoin eilen aloittamaani La colomban leivontaa. Palaan asiaan. Siitä tuli niiiiiiin hyvää.

Ja sitten oli myös tykötarpeet uuden lohiruoan valmistamiseksi; lisukkeetkin ennen kokkailemattomia, ja ”kaiken takana” vuoden kuohuviini ja sille netistä (Viinilehti) löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Värkkäsin lohen kanssa (fileen nahan poisto ja halkaiseminen eivät sujuneet aivan mallikkaasti, mutta sujuivat kuitenkin), täyte maistui jumalaiselle jo valmiseluvaiheessa, ja kaikkinensa oli mukavaa puuhastella keittiössä. Tekeillä ei kylläkään ollut mikään ”fastfood”, mutta onhan tässä aikaa. Saan ruoan valmiiksi (ja kuvatuksikin) ja —

Pehtoori tulee Festaan, kerron, että tarjolla on vuoden kuohuviini ja sille passeli ruoka (ja mainitsen, että minusta kuohuva on kyllä turhan vaatimaton vuoden skumpaksi), ja Pehtoori, joka nyt ei ihan aina ole meistä se parempi viinitrendien tuntija, ilmoitti, että sehän pitäisi olla se Bernard-Massardin Organic, eikä tämä Millisime! Huoh!

Tästä huolimatta en tuhonnut ruoka-annoksia, eikä viinikään joutunut lavuaariin, mutta kyllä vähän harmitti. Toisaalta: ruoka oli hyvää, vaikka ohjeen mukaisen rullauksen jälkeen en onnistunut leikkaamaan lohesta ”kääretortun kaltaisia viipaleita” kuten ohjeessa neuvotaan. Any way, uudet aasialaiset maut olivat hyviä, home-made teriyaki-kastiketta teen varmasti toistekin. Eikä tuo luxemburgilainen millisimekään ollut mikään huono.

Kuten ehkä moni matkaava blogin lukija muistaa, Bernard-Massard on kovin tuttu niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin tuli matkustettua lentokoneella ties mihin: Finnairin ”luottoskumppahan” on juuri tämän talon piccolo. Kuinkahan monen lomamatkan alkua on juhlistettu sen siivittäminä!!! Ehkä vielä joskus.

Ja vielä minä sen Organicinkin testaan.

Broccoliineille (varsiparsakaalit, joita meillä on juuri nyt viikottain ruokalistalla) valmistustapa oli uusi ja meille molemmille mieluisa. Hyviä tuli.

Ohje tähän hyvään ruokaan on TÄÄLLÄ.

La Colombaan ja muihin pääsiäisherkkuihin palannen huomenissa.

Keväällä kuvaillen

Kevät, kevät, kevät — kyllä tämä taas tästä, uskokaa pois!

Eikä edelleenkään ulkonaliikkumiskieltoa, joten ulos!! Tänään riddari-kelit: + 8 c varjossa, kotipihalla tovin + 15 C. Lähdin aamupäivän kauppa-asioiden jälkeen merenrannalle, Nallikariin, hakemaan pajunoksia,  kuvailemaan, kävelemään, olemaan, miettimättä isompia. Hyvä niin.

Olin (mm.) Nallikarissa tepastelemassa ja reilun tunnin aikana vastaan tuli, ohi meni, rannalla oleili noin 50 muuta ulkoilusta nauttijaa ja bongasin kolme muuta riddaria. Suomalaiset ovat koronatalven aikana kutoneet! Ja tulipahan todettua, että neule on lämmin (alla vain ohuehko fleecepusero), ei takkia, ei anorakkia. Oli hyvä! Islantilaislangan ”tuplakierre” ei ole turha.

(Mainospuhe menee näin: ”Kahdesta eri kuidusta pehmeästä ja lyhyemmästä alemmasta karvasta sekä pidemmästä ja paksummasta päällimmäisestä karvasta. Tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä saadaan lanka, joka on lämmittävä ja samalla hengittävä. Valmiit neuleet ovat kevyitä ja samalla ihanan tuntuisia. Halutessasi kauniin vaatteen, joka kestää pohjoismaista kylmyyttä on Léttlopi sinun lankasi.)

~~~~~~~~~~~~~~

Muistan kun olin about 10 vuotta sitten kansalaisopiston valokuvauskurssilla ja yksi kurssikavereista teki ko. viikon harjoitustyön pelkillä lätäkkö/rapakkoheijasteilla. Minusta se oli mahdottoman hieno idea, enkä ollut ollenkaan varma, osaisinko ollenkaan sellaisia itse kuvailla. Mutta tänään yritin minäkin. Ja kyllä, kyllä minä tästä otoksestani tykkään. Ei ole kymmenen vuoden oppisen yrittäminen mennyt ihan hukkaan. 😀 Ja mihinhän minä tätä taitoa tarvitsen? – Rapakoiden kuvaaja! – Onko paljon kysyntää moisella taidolla? Mietin sitäkin, että onko aina pakko tarvita?

Maailma ylösalaisinkin on kaunis.

Toissapäiväisestä ”kuva-arvoituksen” taustoista lupasin kertoa tänään. Siis: fotojooga-kurssilla on ollut sellaisia tehtäviä, joissa olisi osattava/yritettävä kuvilla/tulkita omia mielenliikkeitään, tunteitaan, minäkuvaansa (kaikkein kamalinta!!), miettiä kuvien kautta omia vahvuuksiaan/heikkouksiaan etc. . Minulla on vahva tunne, että osaan tehdä tuota kaikkea sanoilla ja ihan itsekseni, ihan vaan omiin tarpeisiini, mutta että koettaa valokuvata tunteita ja tuntemuksia! – Ehkäpä juuri tämän haasteellisuuden vuoksi mukaan lähdin, – oppiakseni jotain uutta sekä kuvaamisesta ja itsestäni.

No nyt oli tehtävänä kuvata omaa suojakuorta (tämä on hyvin yksinkertaistettuna ko. tehtävänanto). Eihän minulla mennyt kauan kun tiesin, mihin liittyen ja mikä olisi minun suojakuoreni: teflon! Olenhan joskus (vuosia sitten, silloin kun sille oli ihan erityinen tarve) täällä blogissanikin tätä sivunnut: todennut että olen / että osaisinpa olla teflon: etteivät minuun sattuisi sanat, ei kommentit, ei loukkaukset. Tefloniin ei helposti tartu, ei satu, ei jää kiinni pahimmassakaan kuumuudessa juuri mikään. Sellaista suojakuorta minä olen viime vuodet rakennellut … tietoisesti ja tiedostamatta.

Mutta miten sen kuvaat? Miten ilmaiset kuvalla suojakuoren joka hylkii, antaa/pakottaa sanojen jäädä ”ulkopuolelle”? – Teflon-pannusta ei saa oikein ”vaikuttavaa” kuvaa, joten koetinpa toista kautta: tehtävänannossa oli myös, että kuvassa pitäisi olla mukana myös ”oma soundi”. Aika vaikeeta, eikö?

Noh, minun oma soundi on usein ruoanlaitossa, ja vaikka en juuri molekyyligastronomiasta perusta (lue: en osaa sitä), niin nyt sitä päätin vähän koettaa. Siis: kuvassa on pohjalla oliiviöljyä. Siihen puhalsin pillillä balsamico-viinietikkakastiketta – vauhdilla! Aiheuttaa roiskeet!!- Ja ilokseni yksi kupla jää pintaan ja lähtee ”kellumaan” öljyn pinnalla, samalla heijastellen ympärillä olevia valopisteitä. (Öljy hylkii hapanta—)

Lopulta ja lisäksi otoksen numero 25 (tai jotain) kohdalla vielä levitän balsamico-roisketta vetämällä sitä sekä pillillä että hammastikulla pitkin oliiviöljyn pintaa: saadaan lisää dramatiikkaa!

Koetin tänään tehdä kuvasarjan, jolla ajattelin selventäväni, miten toissapäiväinen kuva syntyi. Tiedä häntä, auttaako ollenkaan tämäkään kertomaan, miten otos syntyi  …  Kokeilehan itse: alle öljyä, päälle balsamicoa/viinietikkaa = kaunis salaattikastike tai dippikippo leivälle. Hyvänen aika, ruokahan se nyt on tässä tärkein juttu. 😀

 

Maaliskuun lopulla


Tästä on tasan 30 vuotta.

Minusta tuli – aika vauhdilla – pienen pojan äiti.

Kun kuopus täyttää 30 vuotta, ja itse oli vielä vanhempi hänen syntyessään, niin kyllä tänään on tuntunut olo aika iäkkäälle.

Synttärijuhlia vietetään perhepiirissä vasta pääsiäisenä, joten tänään ihan tavalllinen kotoilupäivä.

 

Ohraruohoja kylvin useampaankin astiaan ja lautasille, – onpahan sitten äidille ja pienillekin jos haluavat pääsiäisiinsä vihreää. Kunhan jyvät ovat itäneet lisään väleihin vähän rairuohonsiemeniä, siten tulee mahtavan tuuheita. Hieman harkitsin pääsiäisruohoa popcornista, joka näyttää olevan tämän vuoden ilmiö, mutta enpä sentään noin rohkeaksi ryhtynyt.

Jos huomenna hakisi pajunoksia… Pyhien menut alkavat olla suunniteltu. Huomenna teen Colomba-taikinan. Katsotaan nyt mitä tulee, en ole moneen vuoteen tehnyt. Kohti pääsiäistä. Eikä tietoakaan mistään paastosta.

Pehtoori palasi pohjoisesta, mikä merkitsi että oikein kokkailinkin tänään. Kokeilussa oli ”soija-broileria”.  ”Like Chicken beats” paistetaan muutama minuutti pannulla öljyssä ja siinä on päivän ruoalla proteiini valmis. Eikä ollut ollenkaan huono. Kunhan saan tehtyä jonkun oman version tästä, niin tiedottelenpa sitten. Mutta kannattaa kokeilla.

 

Kaikkea sitä – taas

Tänään minä sitten tein sen, minkä olin tehdä jo jokunen viikko aiemmin, mutta silloin Pehtoori hoksautti asiasta, enkä silloin ehtinyt mokata. Tänään saatuani kuvapaketin asiakkaalle valmiiksi, pyykit kuivausrumpuun, pari geriatriaan liittyvää puhelua soitetuksi, löydettyäni aurinkolasini ja puettuani (liikaa) ulkokamppeita ylleni lähdin huurruttelemaan Beetlelläni kohti Auranmajaa vakaana aikeena hiihtää ainakin 15 km. Jo matkalla laittelin nappikuulokkeet korviini ja etukäteen iloitsin luistavasta kelistä, mahdollisuudesta hiihdellä tuosta noin vain ja …. kilometri ennen kuin Alakylän tieltä käännytään majan parkkipaikalle: HITTO, sukset!!!

Nehän olivat tietysti autotallissa, eivät autossa. Tyylipuhdas, nopea U-käännös ja tupisten ja mutisten takaisin (about 6 km) kotiin. En sitten enää viitsinyt tuonne asti ajella, vaan lähdin lähiladulle, ja melkein tuo 15 km sitten kuitenkin tuli sivakoitua.

Olipa mahtava auringonpaiste, lämmin (+ 6 C) ja viihdykettä ladulla oli, kun parista lähikoulusta oli (varhais)teinejä hiihtämässä. Heillä ei ollut liikaa päällä: takit auki (jos nyt edes oli takkeja, pelkät hupparit), avopäin ja -käsin, napapaidat tytöillä, pojilla kollegehousut ja -puserot, monilla niitä repalefarkkuja, polvet paljaana. Meitsi koetti olla ottamatta mitään kukkahattutäti-asennetta, totesin vain, että mahtava kun ovat lähteneet hiihtämään. Se ei kai ole ihan pakko nykyisin? Sitä paitsi osalla näytti oleva oikeasti kivaa, nauraa rätkättivät ja koettivat edetä. Ja olihan siinä sekin hyvä, että minäkin sain kerrankin ohittaa joitakin! 😀 Yleensähän se on niin, että tiukoissa hiihtoasuissa luistelutyylillä nuoremmat viuhtovat ohitseni tai sitten eläkeläiset, elämäntapahiihtäjät tikkaavat perinteistä vasemmalta ohi. Tänään minäkin ohittelin! Wuhuu. Ei turhaan ole tullut hiihdetyksi pitkin talvea. 😀

Iltapäivällä oli lähdettävä uudelleen ulos: kotipiazzalle tekemään kevättä. Petkeleellä jäät palasiksi, puroja ja lirinää ränneistä. Kevät!

Fotojooga-kurssin tehtävänantoa en kerro (edelleen olen sitä mieltä, että kuva puhukoon ilman selitystä), mutta joka tapauksessa sain kuvan pitkällisen yrityksen jälkeen otetuksi ja laitanpa sen tähänkin. Ei ole mikään mustaläikkä-testi, mutta mitähän tämä kuva sinussa herättää? Mistä kertoo? 😀 Mitä siinä on?

Etätöitä minullakin :)

Retriitin päivä ei nyt ole kovin ”henkistyneessä” saatikka hengellisessä tilassa kulunut. Paitsi että olen kaiken muun ohessa kuunnellut professori Timo Airaksisen teosta Jäähyväiset uskonnolle. En muista, että olisin koskaan ennen lukenut yhtäkään Airaksisen kirjaa, mutta hämärä muistikuva on siitä, että 1980-luvun alussa, jolloin suorittelin (myös) aate- ja oppihistorian approa, hän olisi ollut Oulussa vierailevana luennoitsijana ja että olisin ollut jopa luennollaan. Joka tapauksessa hänhän on satiirinen, kyseenalaistava ja mainiota analyysejä tekevä filosofi, joka ei osoita oppineisuuttaan turhilla käsiteapparaateilla, ei filosofian klassikoita syväluodaten eikä ylenpalttisia abstraktioita rakennellen, vaan päinvastoin puhuu ja kirjoittaa yhteiskunnasta ja ihmiselämästä ja -mielestä hauskasti, tarkkanäköisesti ja ironisestikin – ja minusta ainakin aika viisaasti. Nämä kaikki tekevät kirjasta mielenkiintoisen ja ahaa-elämyksiä tarjoavan, välillä myös hymyn kareen tai naurahduksen itsekseen. Siis hyvä.

Airaksisen tahdittamana kevätsiivoustouhuiluni pääsi hyvään alkuun, mutta homma keskeytyi ja jäi sikseen mm. koska sain sähköpostissa tarjouspyynnön ja lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen toimeksiannon kuvapaketin  toimittamisesta tilaajalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Vastavaloon puuhaamistani 2000 valmiista, muokatusta kuvasta voin valita suoraan asiakkaalle toimitettavaksi kuvia. Eli se puolitoistavuotinen kuvien ottaminen, tekeminen ja toimittaminen kuvatoimistoon on tuottanut tulosta paitsi Vastavalon kautta myös ”suoramyyntinä”. Tälläkin kertaa on kyllä otettava ja tehtävä uusiakin kuvia, mutta eipä se haittaa. Päinvastoin. Onpahan jotain puuhaa ja tulosta ”Muistikuvissa”.

Alla oleva kuva ei liity mihinkään, mitenkäänn, tulipahan vain vastaan kuvakansioista, mutta eiliseen postaukseen liitin lupaamani Ratko-pumpun suojakatoksesta kuvan. Olivat remppamiehet mökillä saaneet operaation suoritetuksi.

 

 

 

Retriitti ad. 2021

Pääsiäisretriittini on nyt.

En ole kuitenkaan Hangasojan varrella, luonnon rauhassa, vaan ihan vaan kotosalla. Mutta Pehtoori on möksällä. Pakattuaan jo eilen illalla auton ja peräkärryn ja haettuaan tänään aamulla kaverin mukaan ja remppa-avuksi lähti pohjoiseen. Viime mökkireissulla hajonneeksi todettu Ratko-pumppu tuotiin pois, ja nyt menevät vaihtamaan uuden. Pehtoori teki kotiautotallissa pumpulle uuden suojan, vähän sellaisen vanhanaikaisen kaivon näköisen ”hupun”, ehkäpä huomenissa siitä voisi saada tännekin kuvan (nyt on tuossa alla) . Samassa kuormassa meni rantasaunan lattiaan uuden laudat, jotka tosin vaihdettaneen vasta kesällä.

Minun retriini ei ole vielä kovin syvällisiin svääreihin edennyt: aamupäivällä sain melkein kaikki kolme veroilmoitusta (oma, äidin ja Muistikuvia-yritykseni) tarkistetuksi ja täydennetyksi. Sitten vielä tovi järjestellen  huomenna sairaalasta kotiutuvan äidin asioita ennen ladulle lähtöä. Olipa jo lämmin ja näyttää, että aurinko alkaa jo suoda, talven jäljiltä kalvakoihin kasvoihin, vähän väriä.

Nyt on keittiönkaapit siivottu Chopinin Nocturnon, Albinonini Adagion ja U2:n Beautiful Dayn soidessa ja mietin, että jos sittenkin pyörtäisin päätökseni pitää taukoa jumppereiden kutomisessa, ja vielä yhden aloittaisin. 😀

 

~~~~~~~~~~~~~~

 

Näkyviä aikaansaannoksia

Tänään tekemisen meininki, tai ainakin käsillä ja itetehyn meininki.

Aamusella sain viimeisteltyä Pehtoorin riddarin – saa nyt ukkeli sen mukaan mökkireissulle. Tämän kanssa meni kauemmin kuin omani, – osin siksi, että meidän kahden viikon mökkireissulla minulla ei ollut tarpeeksi lankoja mukana. Pitkästi toista kuukautta meni. Tosin tein välissä itselleni kaulurin ja yhdet lyhytvartiset villasukat. Mutta eihän tämä ole mikään sprinttilaji. Ja onhan se vaan niin rentouttavaa… istua takkatulen ääressä, kutoa ja kuunnella äänikirjaa.

Nyt ollaan sitten vähän samiksia. Vaikka tuskinpa muualla kuin mökkimaisemissa näissä yhtäaikaa liikummekaan. Ja samapa tuo. Omani olen jo lämpimäksi ja mukavaksi havainnut.

Kahden tekeminen ainakin vähäksi aikaa riittää minulle; ei ole neuloosi iskenyt ihan niin voimallisesti kuin joihinkin muihin (24 jumpperia/8 kk). Ehkä seuraavaksi teenkin luotolaisen tikkurin. Niihin ihastuin jo kaivauskesinä 1980-luvun puolivälissä, jolloin hailuotolaiset isännät (ainakin S:n isännällä oli tikkuri) kävivät päivittäin meidän kirkonpaikan arkeologisilla kaivauksilla ihmettelemässä touhujamme.

Tänään harrastuneisuutta myös keittiössä. Tein elämäni parhaan parsarisoton. Ja söin sitä ihan liian paljon. Sehän ei ole mikään kevyt kasvisruoka, vaan voilla, viinillä ja juustolla aateloitu kevättalven, kevään, ruoka. Tällä kertaa tein Alkon sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Ja hyvää oli!! Ehkä pääsiäispyhien yksi ruoka on tässä!

Meksikolainen kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasaus. Tuntuu hyvältä, että ollaan jo tässä.

Sataa vettä. Ensi katsomalta se ei tunnu hyvältä, mutta sitten — hei, sehän vie lumia! Ollaan hiljalleen menossa kohti sulia pyöräteitä, hiljalleen kohti  kevättä.

Aamupäivällä ei vielä satanut, – oli lentävä hiihtokeli. Ja ihan hurjan paljon hiihtäjiä lähiladulla. Mutta mahduin mukaan.

Muutoin päivä mennyt enemmän vähemmän ruoan parissa.

Kun pienetkin olivat tulossa syömään, halusin tehdä jotain heille mieluista. Olenhan jo kertonut, että perhepäivällinen pienten isäviikonloppuina on siirretty sunnuntailta lauantaille, mikä on ehdottomasti hyväksi havaittu. On aikaa, ei erotuskaa, ei kiire mihinkään.

Apsun lempiruokaa ovat tortillat ja niinpä tänään tex-mex-menu. Tein salsa-broileria ja tavallista jauhelihatäytettä, guacamolea ja salsaa, – kattaus ja muut tykötarpeet mahdollisimman huolellisesti Meksikon malliin. Siitähän meidän keittiössä ja pöydässä on jo vankka kokemus.

Ja löysinpä eilen kaupasta uuden tuotteen: wrap-taskut!! Kyllä olivat varsinkin lasten tortilla-ruokailun kannalta hyvä juttu. Eivät valu täytteet syliin ja ohi lautasen. Vähän vaikea noihin taskuihin on kaikkia täytteitä latailla, mutta pienet nyt eivät paljon muuta kuin jauhelihamurua, creme-fraichea, hunajamelonia ja kurkkua haluakaan. Tällä kertaa kurkku ihan spesiaalia. Lidlissä on snack-kurkkuja, joista me kaikki tykättiin kovasti.

Ruokaviininä oli meksikolaista  ”Petite Sirah”-viini (huom. kirjoitusasu 🙂 ). Todettiin merkillisen tunkkaiseksi tai jotenkin sulkeutuneeksi tuoksultaan, mutta kyllä se ruoan kanssa oli oikein hyvä makupari. Kuriositeettina kannattaa maistaa. Harvoin meksikoilaisia punkkuja Suomessa edes on myynnissä.

Ja jälkkäriksi perinteistä 😀 meksikolaista vadelmarahkaa! Meksikossa ei taideta rahkasta eikä vadelmista juuri perustaa, mutta meidän cross-kithcenissä se toimi oikein hyvin.

Tasa-arvoisesti koko päivä

Onhan tässä taas ollut.

Kello oli soittamassa kuudeksi, – soittamassa, etten vaan myöhästyisi. Aloin heräillä jo neljän jälkeen, jokaisen puolen tunnin välein kuulin kellon lyönnit. Kuuden jälkeen lopetin kuuntelun, ja nousin. Puuroa, kahvia…

Oli aamuvuoro. Mummin elämän merkityksellisyys täällä taas tänään!

Kun isältään lapset sain tänne Rantapeltoon, oli aika leivonnalle. Pitkästä aikaa pullan leivontaa. Noh, Eeviksellä enemmänkin taikinan syöntiä, mutta Apsu oikeasti teki pullaa. Muoteilla ja ilman. Ja olikohan parasta viimeistely: … ”Mummi, isi haluaa paljoooooon sokeria.” Hassua, että pienen napsiessa raesokeria muru kerrallaan suuhunsa, tulin ajatelleeksi, että ehkä myös joku muu (Apsullahan tänään karkkipäiväkin! ja sitten: ”Mummi! Sun kuuluu lelliä meitä!!!”) kuin isänsä tykkää sokerin syönnistä.

Meillä oli yhdessä aika lyhyt päivä, mutta sitäkin intensiivisempi. Lapsille se ei varmaankaan ollut niin tunnetta täynnä kuin meille isovanhemmille … paljon naurua, meillä vain välillä huomaamatonta kyynelten kuivaamista silmäkulmista. Jos Apsu olisi nähnyt, olisi kysynyt: ”Mitä ihmettä, mummi?”

Onneksi Apsu ei nähnyt liikutustani pitkin päivää, eikä kukaan nähnyt, kun olin yksikseni iltapäivällä lenkillä kaupunginsairaalan ja hautuumaan tienoilla. Ees-taas, sitä me Apsun kanssakin tänään pohdimme. Sitä, että mitä se oikein tarkoittaa… Ees-taas. Mitä ootetaan, mistä tullaan, mihin mennään, mihin palataan …

Joskus ennen olen löytänyt tasa-arvopäivään, Minna Canthin päivään sisällön, syyn liputtamiselle, ehkä vähän ylevimmistä aatoksista, mutta tänäänkin, pienen pienessä maailmassani ajattelen edelleen, että

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Minna Canth
Niin kauan kuin minulla on nuo pienet, ei ole puolikuollutta!!!

Olen ESFJ

Historian alkuhämärissä, joskus 2000-luvun alkupuolella suoritin töiden yhteydessä ja ohessa korkeakoulupedagogisia opintoja, ja siellä perehdyttiin myös persoonallisuustyyppeihin, ja halutessaan pääsi testattavaksikin. Tietysti halusin ja minulla on vielä tallessa tuloksetkin. Kaivoin ne viime viikolla esille, kun fotojooga-kurssilla käytiin keskustelua persoonallisuuspiirteistä (ja niiden vaikutuksesta myös valokuvaukseen ja myös persoonallisuuden näkymiseen omakuvissa/selfieissä).

Tuon keskustelun kautta löysin persoonallisuustestin, joka on aika lailla tieteellisempi kuin FB:n sähköposteja tai tilejä kalastelevat mitä merkillisimmät ”luonne-testit” (erityisesti Nametest.com), joissa käyttäjä antaa yritykselle luvan hyödyntää käyttäjän antamia tietoja hyvinkin monella tavalla. Ja samalla myös testin tekijän kavereidenkin tiedot kulkeutuvat kolmannelle osapuolelle. Ei hyvä (ks. YLEn artikkeli)

Persoonallisuustesti, jonka tein (luottaen että se ei ole edellisen kaltainen uhka) on täällä. Ja sen tulos on hyvin samankaltainen kuin silloin parikymmentä vuotta sitten tehdyn tulos. Sekin taisi olla juuri Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorilla tehty ja ainakin tämän nyt tekemäni perusteeella persoonallisuustyyppini on ”konsuli”, joita on 12 % väestöstä.

Iltalehdssä viime keväänä julkaistussa artikkelissa kerrotaan nimenomaan suomalaisten yleisimmistä persoonallisuustyypeistä ja käyttämisen dimensioista.

Käyttäytymisen keskeisiä dimensioita ovat:

  1. Ekstraversio (E, suuntautuminen ihmisiin ja asioihin ulkoisessa maailmassa)
  2. Introversio (I, ajatusten, tunteiden ja vaikutelmien pohtimiseen sisäisessä maailmassa)
  3. Tosiasialliseen tietoon tukeutuja (S, hankkii tietoa mieluiten viiden aistin kautta, pitää konkreettisesta, käytännöllisestä, hallitsee yksityiskohtia)
  4. Intuitio (N, hankkii tietoa mieluiten kuudennen aistin kautta, hallitsee kokonaiskuvaa ja suvaitsee muutoksia)
  5. Ajattelija (T, looginen päätöksenteko)
  6. Tunteva (F, tunteisiin ja arvoihin perustuva päätöksenteko)
  7. Järjestelmällinen (J)
  8. Spontaani (P)

Dimensioita on kahdeksan ja niistä muodostuu 16 erilaista persoonallisuustyyppiä, joille annetaan em. testissäkin oma ”koodi” Minä olen ESFJ. Testissä saa ylläolevan kuvion lisäksi parisivuisen analyysin omasta persoonallisuustyypistään, ja kyllä minä siitä itseni tunnistin.

Löytyykö blogin seuraajista kaimojani? Tiedätkö sinä millainen oikein olet tyypiltäsi? 🙂

Testin etusivulle KLIKS

Kevättä jo ikävä…

Tänään on ollut jotenkin väljä ilma, taivas korkealla. Kuin olisi korkeapainetta, mutta aika lämmin kuitenkin. Aamupäivällä ladulla tuntui melkein keväiseltä.

Tosin lunta riittää varmasti vielä toukokuun lopulle asti.

Eilen aamulla meidän pihalla näytti tältä!

Päiväkirjamerkintöjä vallitsevassa tilanteessa

Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Mietteitä ja odotuksia

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Eikä aina voi olla hyvä mieli, eikä huoleton.

Tästäkin keskusteltiin Juniorin kanssa tänään.

Ja todettiin yksissä tuumin, että saa ja ehkä jopa pitää näyttää, jos on huono päivä, olo. Miten ja kenelle sen näyttää, on tietysti hyvä kysymys.

Jotain olen tänään voittanutkin: myin pyöräni. 🙂 Liki 10 000 yhteistä kilometriä takana, ja heippa! Hyvillä mielin erosimme: sykkeli pääsi hyvään kotiin ja minulla on nyt mahdollisuus hankkia uusi! Vanha pyörähän on ihan hyvä, miksi siis uusi? – Uudella voi tehdä vielä pitempiä matkoja kuin entisellä. Lähimatkailu on varmasti ensi kesänäkin hyvä laji ja mainio, terveellinen ajanviete. Ensi kuussa sukset vaihtuvat pyörään. Siitä on jo nyt hyvä mieli.

Kevättalven aurinko

 

Kevättalven aurinko paistaa jo sisälle asti. 🙂 Se tuntuu hyvälle.

Olen miettinyt, josko alkaisin tekemään kevätkylvöjä. Taimien kasvatusta siemenestä, kodinhoitohuoneen pöydille pieni herbaario tai mikä lieneekään. Daalioita, auringonkukkia, basilikaa ja mitä näitä nyt on. Mutta ehkä en sittenkään. En viitsi. Kun pihalla on paikka paikoin 1,5 metrin korkuiset lumikinokset, kesäiset yrttipenkit kodin takapihalla tuntuvat melkoisen kaukaisilta jutuilta. Tämänkin kohdalla sellainen puolankalainen ”mitäpä se hyvejää” -fiilis.

Pikkuisen tuntuu, että jossain minussa heräilee kevätsiivous-niminen hurrikaani, mutta toivon, että se torkuttelesi vielä jonkun viikon. Sitten olisikin jo pääsiäinen, ehkä pääsy mökille ja sen jälkeen alkaa pyöräilykausi, joten ei enää ehdi. 🙂

Kevättä myös lautasella: parsakausi avattu. Eilisen sushi-näpertelyn jälkeen kaapissa lohta, nieriää ja poroa, ja ne kaikkihan sopivat parsan ja hollandaisen oheen oikeinkin hyvin. Nyt on kolmen päivän runsas syöminen tehnyt tehtävänsä ja ensi viikolla on tiedossa kurinpalautus.

Hyvä ruoka, — tiedättehän

Kun ei oikein ole muutakaan tekemistä [hah! Toki on ja olisi, mutten vaan viitsi.] niin sitten ulkoilua ja ruoanlaittoa.

Nehän ne ovat minun keinoni nauttia, paeta, rentoutua, tehdä sijaistoimintoja, olla perusasioiden äärellä, tehdä jotain, jolla on merkitystä. Merkitystä ainakin itselleni. Rohkenin kutsua ruokaseuraakin meille: Juniori avec tulivat seuraksemme, eivätkä valittaneet tarjoiluista.

Pitkään olen harkinnut kokeilevani sushiin lappilaista ”twistiä” (onhan tästä ollut puhetta. Siis twisti-sanan käytöstä ruoanlaiton yhteydessä, – enhän minä siitä pidä, mutta onhan se kuitenkin kertova ilmaus. Siis: sushi meets Lappi?). Hain eilen hallista mm. nieriää ja savuporolastuja, ja niitä(kin) laittelin makirulliin ja nigirien päälle. Suolasin nieriäfileen kevyesti, pistin pakkaseen muutamaksi tunniksi, jotta sitä olisi helpompi siivuttaa ohuesti ja riisipalleroiden päälle laitettuani kypsensin ne tohottimella. Hyviä olivat.

Viinivalinta Moshi Moshi – alsacelainen sekoiteviini, todettiin oikeinkin hyväksi makupariksi sushille. Kannattaa harkita.

 

Koskapa sushi oli sekä alku- että pääruoka (niitä oli kyllä aika paljon 🙂 ) , olin tehnyt jälkkäriksi ruokaisan piirakan. Viimeisen päälle retro: Aura-juusto-ananas-piiras. En ole tehnyt vuosikausiin, miksi ihmeessä en?

– Mahdottoman hyvää se oli. Jos yksikään lukijoista ilmoittaa olevansa kiinnostunut reseptistä, niin voin postailla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit 14.3.2021 aamusella

Yleisön pyynnöstä

Aura-ananaspiiras

 

Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon), josta sen tuohon skannasin. Eilen minulla ei ollut kardemummaa, eikä sitä kyllä välttämättä tarvitsekaan. Ja käytin piirakkaan koko pussillisen (150 g) Aura-murua. Jos olet jälkiruokaviinien ystävä, niin tälle kannattaa avata oheen joku Sauternesin alueen viini tai Trockenbeerenauslese Itävallasta tai Saksasta. Me avasimme eilen Höplerin viinin (2015), jonka toimme Wienin joulutorimatkalta muutama vuosi sitten. Nam. Kahvin kanssa piirakka ei oikein sovi, mutta teen kyllä.