Kuinka tätä päivää, tai jo eilistä, olenkaan odottanut.
Siitä on aikaa, kun mökille on Juniorin ja lasten kanssa päästy. Nyt päästiin. Kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä on aiemmin ollut, mutta nyt!
Teimme matkan rauhallisesti. Eilen aamulla lähdettiin aurinkoisesta Oulusta, poikkeuksellisen paljon ´pit stoppeja´ (Peuran Esso´, jossa Lokki Joonatan EI ollutkaan paikalla, Rollossa French & Burgerissa (”taivallista ruokaa” totesi Apsu) ja vielä Porttipahdassa Cafe Hariannassa jätskillä). Lappi näytti lupaavalta, muksut jaksoivat matkan oikeinkin hyvin.
Saavuimme itikattomalle Hangasojalle neljän aikoihn, ja jo kolmen tunnin jälkeen lapset olivat – hihkuen – ehtineet käydä purolla, noin kymmenen kertaa, tehdä ensimmäiset kaarnalaivat, ruokkia lintuja, kurkata kellariin, olla lämmittämässä saunaa, kokeilla saamelaisten rumpua, kuunnella lintuäänikirjaa, syödä herkkuja, haastaa pelaamaan yatsia, järjestää tikkakisan, nähdä oravan, ihmetellä liiteriä, heitellä kiviä puroon, kokeilla ainakin viisi kertaa veden lämpötilaa, – ja sanoa, tai paremminkin huudahtaa/huutaa ”Mummiiiiiii”.
Myös iskä ja pappa pääsivät jakamaan lasten iloa, saunomaan ja syömään yhdessä: notskimakkara oli ilo ja riemu. Saatikka vaahtokarkkien paistaminen. Ja kuinka tärkeitä omat kuksat ja (A:lle) puukko olivatkaan. Ihan eränkävijöitähän nämä!
Tein kaikkeni ollakseni hetkessä, – niinkuin koko päivän tänäänkin.
Kaunispään munkeilla kävimme, uusi Kuukkeli ja sen Kesport ja tilpehöörikauppakin käytiin aamupäivän sadekuurojen aikana katsomassa. Kierreltiin kylällä ja aika hyvin lapset muistivat tutut jutut parin vuoden takaisen edellisen reissun jälkeen…
Tänään ehkä paras hetkeni oli, kun jossain välissä tullessani takaisin pihalle, kahdesta eri suunnasta kuului ”Tuu mummi tänne!”
Onnen päivä on ollut!
