Liikkeelle lähdössä

Lämmin päivä, jonka aloitin kuvatoimituksilla ja muulla kirjeenvaihdolla. Lenkille kuitenkin mieli, tosin sain lopulta lähdetyksi vasta puolelta päivin. Ja se olikin ihan hyvä aika. Toisaalta olisi kannattanut lähteä liikkeelle vasta nyt: illan valot näkyvät, Kortteli Haipakka tuo kaikkea mukavaa keskustaan, on taiteiden yö, Pikisaaressa Design-markkinat, big band Valkean nurkilla, samppanja pop up -maistiaiset Puistolan Delissä ja ties mitä. Eilen iltayöstä oli Tuirassa jo nähty ja kuvattu revontuliakin! Mutta ei. Täällä me kotosalla nyssötetään. Ja pakataan.

Eikä sitä pakkaamista olekaan ihan vähän: viikonlopuksi lähdetään (vain) Jyväskylään, ja minulla on matkalaukullinen vaatteita, kenkiä, kameravermeitä, kaikkea ulkokuoren restaurointiin tarpeellisia tarpeita. On siis kapituliviikonloppu. Monien vaiheiden jälkeen kun minun ilmoittautumiseni (Rodokselta käsin) onnistui, joten meillekin on paikat 350 muun juhlijan joukossa. Kaksi edellistä kapitulia joissa ollaan oltu, ovatkin olleet Oulussa, joten enemmän vähemmän staffina olin, mutta nyt vain vieraaksi. Tosin yhden lehtijutun tapahtumasta olen saanut myydyksi, joten pari pientä haastattelua ja muutama kuva, mutta pikkujuttuja.

Lenkillä olin siis kaupungilla, ja enimmäkseen suuntasin kameraani kohti yläilmoja. Nykyisin kaupungintalon Hallituskadun puoleisella seinällä on näin kome korinttilaisten pylväiden rivistö.

 

Ja vanhan kaupungintalon (alunperin kauppias Granbergin talon) fasadissa on komea vaakuna, josta uudella (keväällä ostettu) objektiivilla ylsin ottamaan lähikuvan.

 

Se kuten koko kolmas kerros on tehty vasta 1890-luvun lopulla (alemmat kerrokset aika heti Oulun 1882 palon jälkeen), uusgotiikka jää usein katselematta.  Kauppias Granberg konkurssin tuolloin, ja kaupunki osti siinä vaiheessa rakennuksen ja rakennutti tuon kolmannen kerroksen. Kaupungintalon lisäksi siinä toimi poliisilaitos ja kauppakoulukin. Sotien jälkeen kun kaupungin virastot oli siirretty kaudun toiselle puolen nykyiseen kaupungintaloon, jäi tämä rakennus yksin poliiseille. Joskus 80-luvulla talosta tuli NUKU (nuoriso- ja kulttuuritalo), kulttuuritalo Valve. Siellä on hyvä kahvio- ja bistro (Konst o. Deli), vaihtuvia valokuvanäyttelyitä ja paljon muuta, mutta kannattaa katsella ulkopäin, ja ylös. 😉

Terveystarkastus

Maailma on tänään paljon parempi paikka ihmisille kuin se oli 200 vuotta sitten. Meitä on seitsemän kertaa enemmän, elämme kaksi kertaa pidempään, olemme pidempiä, painavampia, koulutetumpia ja terveempiä kuin esi-isämme ja -äitimme 1800-luvun alussa.

Jari Ojala kirjoitti eilen (14.8.) Hesarin kolumnissaan noin.

Se on mielenkiintoinen kolumni muutenkin ja Ojala (Jyväskylän yliopiston professori, joka on joskus kirjoittanut ei-niin-myötämielisiä-sanoja-viljelevän-referee-arvion yhdestä artikkelistani, mutta myös kommentoinut väitöskirjaani positiivisin sanakääntein. 😉 ) lopettaa juttunsa – mielestäni perustellusti ja viisaasti – näin: ”Hitaan kasvun aikana ratkaisevaa ei ole se, kuinka paljon yhteiskunnalla on resursseja käytössään, vaan se, kuinka viisaasti resursseja käytetään.”

Se, mihin yritän postaukseni Ojalan avulla johdattaa, on tuo kolumnin kohta ”elämme kaksi kertaa pidempään, olemme pidempiä, painavampia, koulutetumpia ja terveempiä – – ” Niinpä. Ja tuo ”olemme terveempiä” minua nyt mietityttää. Siis. Tänään oli aamulla taas yksi seulontatutkimus (mammografia) tasavuosikymmenen vuonna. Sehän on ihan erinomaisen hienoa, että meillä Suomessa on näitä seulontoja ja muuta kansanterveyden ylläpitävää ja sairauksia ennaltaehkäisevää huolenpitoa.

Sellaista oli minullakin ennen ensin opiskeluaikana, raskausaikoinan ja viimeiset vuosikymmenet etupäässä työterveyshuollon kautta: joka kymmenes vuosi ja tarvittaessa useamminkin pääsi perusteelliseen terveystarkastukseen labotoriokokeineen, kuntomittauksineen jne. Ja työterveyshuollon kautta sai tarvittaessa myös allergiatestit ja lähetteet erikoissairaanhoitoon. No entäpäs tämmöisen kaltaiseni ”rintamakarkurin” elämä? –  Ei ole ilmaista terveydenhuoltoa saatikka säännöllisiä tarkastuksia. MItenkäs nyt toimitaan?

Reilut kaksi vuotta sitten keväällä kun oli vähän monenlaisia lääkärissä kulkemisia, niin silloin otettiin kyllä aika laajat verikokeet, ultrattiin ja tähystyskin tehtiin silloin vatsakatarrin aikana, ja magneettikuvauskin oli tuon olkapään takia, mutta silti. Olen vähän miettinyt pitäisikö hankkiutua lääkäriin ”vuosikymmenkontrolliin” omin rahoin. Sellainen perustarkastus. Tosin on käynyt mielessä anopin taas kerran laittamattomasti lausuma viisaus: ”Lääkärissä ei kannata käydä: ne vain löytävät tauteja, joista ei tiedä mitään”. Noh, nitrot ovat kuitenkin olleet anopillekin avuksi parina viime vuonna.

Kremppojahan tässä on, ja vähitellen tulee lisää, ja kun oikein pahaksi ovat äityneet, olen lääkärissä käynyt, mutta mitenkäs se tuollaisen peruskontrollin kanssa? Kannattaiskohan se?

 

 

Sadonkorjuun lasagne

Hirmu huonosti taas keskityn yhtään mihinkään… Merkillistä puuhastelua siellä ja täällä.

Aamulla yhdessä tyttären kanssa kävimme kauppa-asiat ja sitten äidin luo. Sen jälkeen vaihtoehtoja oli monia, ja enpä saanut oikein päätettyä mitään, vaan toimittelin taas kuvia Vastavaloon. Ja tein ohessa ruoan valmiiksi: minulla kun oli illansuussa kampaaja. Ja teinpä  – taas kerran – jääkaapintyhjennyslasagnen. Semminkin kun tyttärelle tiedän kasvisruokien maistuvan, kun kasvikset on nyt mitä parhaita ja kun nyt tällä erää oli viimeinen yhteinen safka täällä.

Ja tulipa siitä niin hyvää, että minun pitäisi kuulemma kirjoitella resepti. Ei mikään helppo tehtävä, mutta minäpä yritän.

Kasvislasagne (kolmelle tai neljälle)

2 – 3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 isohko palsternakka
2 porkkanaa 
4 kesäsipulia 
2 – 3 tomaattia
suolaa (1 tl) ja pippuria myllystä
yrttejä (omalta kasvimaalta ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa — voi toki vaihdella. Näitä oli puolisen desiä silputtuna)
1 prk Kolmen juuston ruokakermaa
2 – 3 dl punaleima Emmental-raastetta

lasagnelevyjä (kymmenen?)

Kuori ja silppua vihannekset. Kuullota ensin sipulit öljyssä, lisää sitten palsternakka ja porkkanakuutiot, lopuksi tomaatit. Hauduttele ja sekoittele noin 5 – 10 minuuttia, lisää tomaatit ja suola ja pippuri. Taas vähän aikaa sekoittelua. Ja sitten kerma. Keittele miedolla lämmöllä varttitunnin verran. Lisää soosin sekaan emmental. 

Lado kerroksittain vuokaan soosia ja lasagnelevyjä, pinnalle vielä vähän juustoraastetta. 

Sitten 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. 

Jätin lasagnen uuniin tekeytymään siksi aikaa, että kävin kaupungissa raidoittamassa ja leikkauttamassa hiukseni – vihdoinkin! Kun palasin lämmittelin vielä lasagnen mikrossa kuumassa, ja oheen olikin salaattia. Hyvää oli! Kasvikset ja vihannekset rulettavat nyt.

Kuvaahan siitä en hoksannut ottaa.

Tämmöisen lyhyehköllä kaupunkikävelylenkillä. Jotenkin symboloi kesän hiipumista…

 

 

Kreikkalaista Oulussa

Kylmältä tuntuva ilma (+15 C) ja toistuva veden ripsuttelu ovat saaneet päivän tuntumaan kovin syksyiseltä, ja sallineet ulkoilun välttämisen. Enpä ole juuri koneen äärestä ja keittiöstä poistunut.

Lupasinpa tänään raportoida meidän eilisestä ravintola Crecianin kokemuksesta. Jo pian parikymmentä vuotta Crecian on ollut samalla paikalla Kirkkokadulla (toinen ravintola Zeppelinissä). Ja me on käyty tässä ihanan kreikkalaisesti, nimenomaan Kreeta, Santorini ja saaristotyyliin sisustetussa ravintolassa usein. Ennen eilistä ei kyllä pitkään aikaan. Se on niitä harvoja oululaisia ravintoloita, jotka ovat auki sunnuntaisin.

Olimme siellä neljän aikoihin, ja jos ottaa huomioon varatut pöydät, niin se olisi lähes täysi. Silti palvelu toimi ihan sopivaa tahtia, oli ystävällistä ja osasi ottaa huomion myös seurueen nuorimmaisen. Joka kyllä keskittyi lähinnä omenamehuun ja jätskiannokseen. 😉

Me muut (tytärtä lukuunottamatta, joka soi kasvispadan salaatin kera) söimme aika valtavan ison annoksen, jossa on monia kreikkalaisen keittiön pieniä herkkuja. (pahoittelen annoskuvien vähyyttä ja tämän ainokaisen surkeutta, mutta nyt kävi näin.)

Crecian on sellainen keskihintainen (tuo yllä oleva lautanen jossa liharuokana lammasta maksaa 23 euroa). Vihannekset olivat tuoreita, rakkaita ja hyviä ja kreikkalaiset spesialiteetit (tsatsiki, dolmades, pita, etc) olivat oikein hyviä.

Retsina ei maistunut niin hyvälle kuin helteisenä päivänä Rodoksen kaupungissa lounaalla, mutta punaviini oli oikein suunmyötäistä, pehmeää ja maistui lämpimältä. Nimenomaan maistui, ei tuntunut ylilämpöiseltä.

Menu on aika laaja, ja siinä on kyllä kaikki ne jutut joita Kreikassa käyneet varmasti haluavat vielä kotiin palattuaankin joskus maistella ja syödä. Talvisin Crecianissa on brunsseja viinkonloppuisin ja lounaslistakin on arkisin. Se on tietysti edullisempi kuin a la carte – tasoa ei olla testattu, mutta ei ole mitään syytä olettaa etteikö sekin olisi makoisa.

Kaikki me kuusi olimme sitä mieltä että paikkaa voi suositella. Ei se ole mikään fine dining – eikä kuulukaan olla, vaan ihana sinivalkoinen kreikkalainen taverna. Niinpä haarukoita tulee peräti neljä.

  

Erilainen sunnuntai

Erilainen sunnuntai. Minä en ole laittanut ruokaa, pikkuperhe ei tullut meille syömään, olen aamupäivän käsitellyt ja laitellut kuvia myyntiin ja sitten lähtenyt kävellen kaupunkiin, matkalla kuvaillen, luonnollisesti, ja muu perhe (joka oli jo ennen minua aiemmin kukin tahoillaan urheillut) tuli autolla Crecianiin.

Oulun ainoa kreikkalainen ravintola on vuosien varrella testattu moneenkin kertaan niin kaksistaan, perheen, ystävien kuin työporukoiden kanssa. Mutta nyt jatkettiin perheen kesken juhlaviikonloppua siellä, ja pidettiin ”matkantappajaisia”. Keväisen Rodoksen matkan jälkimainingeissa (3 kk:n jälkeen), kesän jatkuessa, perheen ollessa koolla (vain ”Pappikin” puuttuessa), minun sunnuntaikokkailuni vastapainoksi, välillä näinkin. Teen Crecianin ruoasta yms. (etnisten ravintoloiden listaan) postauksen huomenna, erikseen, nyt vain totean, että olipa hyvä idea mennä sinne tänään.

Kovin vähän on Oulussa, ja tietääkseni muuallakaan Suomessa, ravintoloita auki sunnuntaisin, mutta Crecian on, mikä tänään oli ihan huippujuttu.

Ja aurinko paistaa!

Tänäänkin juhlapäivä!

Nyt ei ole paljon kertomista. Mutta todettakoon …

että jo aamulla tuuli miellyttävästi. Ja aurinko paistoi. Kunnolla.

että oli ilo lähteä pyörällä torille. Hakemaan marjoja, ja hallista lohta (ja vaihtamaan kuulumiset M:n kanssa). Pääruoan (Iberico possua) ainekset olinkin (onneksi) hankkinut jo viikolla.

Ja sitten homma jatkui Festan keittiössä.. Iltapäivällä tyär – palattuaan neljän tunnin poke-metsästykseltä – toi mukanaan myös pikkuperheen. Apsu oli jo aamulla lähettänyt papalle whatsappilla oman tervehdyksensä, jonka toisti tullesaan: telve! Onnea, pappa!

Siitä oli taas hyvä jatkaa, … Esikoinen tarjosi samppanjan.

Tänään on siis vietetty Pehtoorin synttäreitä – –  ihan vaan perhepiirissä.  Muisteltu viime vuotta ja nuorten nuoruusvuosia. Ja ilo on ollut, että tyär on Oulussa.

Söimme ja joimme hyvin. Vastoin tapojani olin leiponut myös kakun. Siihen liittyen ainoa mainitsemisen arvoinen asia on, että suklainen soijamaito ON hyvä kakun kostutukseen. ..

Onneksi on vielä kesä. Ja meillä nuo nuoret.

Kokemusta rikkaampana

Lyhyt mutta antoisa ”urani” tarjoilijana on ohitse. Tai ”food runneriksi” minua ja kaltaisiani ammattilaiset sanoivat.  Välillä olin oikeastaan ”entertainer”. Tänään oli Kalevassa aiheesta juttu. Juuri tänään. Huomasin jossain vaiheessa pitäväni pientä luentoa paistinkääntäjyydestä ja San Lorenzosta. 😉

Paistinkääntäjien, keittiömestareiden ja hotelli-ravintola Lasaretin kanssa järjestetty ”Syödään yhdessä” -tapahtuma oli aika onnistunut, ellei jopa oikeinkin onnistunut. Ainakin näin ”henksun” näkökulmasta. Sitä paitsi opin taas uusiakin juttuja. Ja oli muuten aika mukava tarkkailla ravintolasalin ja -terassin elämää istumatta itse pöydässä.

Ja olinpa iloinen, että ystäviä ja sisarkin seurueineen tulivat nauttimaan talkoilla tehdystä ja tarjoillusta ruoasta. Joka oli kyllä hyvää.

Ukkonen, joka juuri nyt mouruaa, ja sade, uhkasivat, mutta eivät ehtineet pilata tapahtumaa. Mutta toivat ne lämpöä ja hiostusta vielä lisää siihen, mitä oli olla grillien äärellä ja odottaessa tarjoiltavia annoksia… Mutta oikeasti oli mukava kokemus. Ja yksi oululainen alan ammattilainen totesi tapansa mukaan sarkastisesti, että olen ”kehityskelpoinen”. 😀

Ja tapahtuman viimeisen puolen tunnin aikana sain sitten itsekin syödäkseni.  Ja  jäädä toviksi juttelemaan ystävien kanssa.

Kokemusta rikkaampana…