Jälkeen ja ennen – viinistä kysymys

Aamukuudelta satoi veden sekaista räntää, joka lopulta vähän kiinteytyi melkein lumeksi. Musta maisema sai taas vähän valkoisia laikkuja, liukkaat jääpinnat peittyivät narisevalla nuoskalumella, mikä on mieluista. Kunhan vielä pakastuisi kunnolla, sataisi lunta. Valkoista, peittävää puhdasta lunta. Kovin on ollut tumma päivä.

Tummuutta on lisännyt, että tänään on ollut efterdagen! Mikä ei ole kyllä ihan reilua: eilen ei todellakaan viiniä kulunut hulvattomasti. En muista, milloin olisi ollut aamupäivän kaltainen hieman toispuoleinen olo. Ehkä olisi kannattanut eilen päivälläkin syödä jotain, eikä vasta ilta kahdeksalta. Kaikkea sitä.

(kuva: Kari L.)

No mutta tänään syötiin hyvää kotiruokaa, ja käytiin kuin käytiinkin ostamassa jouluksi viinit. Ja viinit kuvattavaksi. Kaupunkireissun yhteydessä tepastelin sitten ne ”pakolliset” 10 000 askelta, ja kaiholla muistelin Saariselän latuja – oikeasti kaipasin hiihtämään. Ei minusta uskoisi. Siis että hiihtämään? Aina se on parempaa kuin salilla touhuaminen. Tai ettei tee mitään. No mutta tänään edes kävelyä.

Kun Pehtoori oli iltapäivällä vanhuksen – ratkaisevan tärkeän toimen parissa 😉 (kuulolaite-projekti!!!) – minä kokkailin ja kuvailin. Juurikin niitä jouluviinejä…  Lähipäivinä valmistuu perinteinen ”jouluviini suositukset” -postaukseni.

Tänään joulukalenterissa olisi oltava jotain Luciaan viittaavaa, ehkä silmiä, ehkä enkeleitä, ehkä pyhymyksiä, mutta ei: täällä on vain maallisia harrastuksia, kaikkea muuta kuin mitään pyhää… tai noh, on viini pyhää: ehtoollisen asettaminen ja kaikki… Olenhan kertonut siitä, kun luimme työporukan kanssa Raamatun kannesta kanteen. Kun etsin kaikkia viittauksia ruokaan ja erityisesti viiniin. Niitä on paljon! Eikä Jeesuksella ollut mitään viinin vastaisia mielipiteitä. Päinvastoin. Siispä Lucian päivänäkin voi kalenterikuvana olla lasillinen Tommasin erinomaista punaviiniä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#13 Lucian päivänä, perjantaina 13. päivänä

ei mitään sakrifiointia, ei mitään pakanallisia taikauskoisia juttuja, vaan leppoisaa koti-iltaa ja jouluviiniä. Tässä jo yksi suositus! Vahva suositus.

 

 

 

 

 

Pressen h-hetki

Koko päivä ja vielä iltakin mennyt liesussa.

Rotissöörien voutineuvoston vuosittainen, tai ”jokatoisvuotinen” ”tilinpäätösillallinen ilman tilinpäätöstä” nautittiin tänään kokouksen jälkeen. Alkaa olla minulle niitä viimeisiä kokouksia tässä poppoossa. Kevään vuosikokouksen jälkeen liukenen ansaitulle vapaalle hallitustyöskentelystä.

Illallispaikaksi oli valikoitunut ravintola Hugo, joka on remontoitu kesän ja syksyn kuluessa ja samalla muokattu ”rouheammaksi” kuten mainoksessa sanotaan. Entinen fine dining -staili on vaihtunut bistrompaan suuntaan. Ja nyt siellä on menossa mm. joulubuffet; aiemmin oli 3 ruokalajin joululounaat, joita ei kyllä tullut koskaan testattua.

Mutta meillä oli tarjolla jotain muuta: chef´s table!! Pääsimme keittiöön! Nauttimaan illallista ”in situ” – paikan päällä. Saatiin katsella (lähinnä minua, seurueemme ei-keittiöammattilaista kiinnosti eniten) keittiötyöskentelyä: kolme keittiöammattilaista valmisti ruokaa meidän 7-hengen seurueelle ja salin puolelle… Olipa mielenkiintoista nähdä. Ja syödä!! Hyvänen aika, kuinka hyvin söimmekään!!!

Erityisesti minua ilahdutti, että menussa oli kuningasrapua. Ja tuo annos on myös ravintolan listalla! Minä menen sinne uudelleen, syömään nimenomaan tuon! Vaikka kaksi kertaa peräjälkeen sama annos.

Kaikki muukin oli hyvää, black angus -pihvikin, joka tosin minulle kohtuuttoman suuri.

Tänään(kin) oli niin hienoa olla rotissööri!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#12 JOULUPUURO lounaaksi 

Tonttuilua ja touhua

Jos eilen oli huikea auringonpaiste tai oikeammin auringonlasku ja kaunis nouseva kirkas kuutamo, niin tänään ei ole moisia valoilmiöitä näkynyt. Ei näkynyt taivasta, eikä edes pilviä ennen kuin joskus iltapäivän lopulla, sillä pyryä ja lumituprua oli maisema valkoisenaan. Tuuli ja tuiskusi matalalla ja maahan asti.

Ei juuri innostanut lähteä kävelemään, eikä kuvailemaan, ulkoilu jäi kovin vähiin tänään.

Iltapäivällä olin reipas ja sain lähdetyksi jouluostoksille. Ei mitään traumaattisia kokemuksia, päinvastoin tuli hyvä mieli, kun muutaman oikein hyvän, uskoakseni mieluisan ja tarpeellisen lahjan löysin. Ja sitten leluosastolla. Vaikka minulla oli Apsun joulupukinkirjeestä otteita niin olin aika hukassa. Näin siitä huolimatta, että tiedän, keitä ovat ”Ryhmä Hau” ja ”Francesco” etc.

Ostoskierroksen jälkeen pääsin valmiiseen ruokapöytään: yrttisiikaa ja pinaattiraviolia – kyllä on mun herkkua tuollaiset. Ja sitten vähän restaurointihommia: kerrankin niin päin, että Pehtoori oli särkenyt jotain ja minä korjasin. Kerrankin. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#11  Olli, Voltti ja Valtteri ovat veljeksiä.

Valtteri elelee Hangasojan rannalla, Olli asui ennen Iissä, mutta siitäkin on tullut nyt citytonttu ja Voltti Helsingissä vai olikohan se niin, että Olli onkin stadilainen, Voltti lappilainen ja Valtteri oululainen? 😀 

Joka tapauksessa tonttuilua, touhua ja tunnelmaa tänään…

 

Kuvia ja valoa – valokuvia!

Tänään on ollut valokuvaaja olo.

Ensi töikseni aamuvarhaisella tein kalenteritilauksen iFolorille. Oulu kuvissa -kalenteria tilattiin lisääkin niin paljon, että tilaus oli tehtävä. Hyvä juttu.

Sitten muutamien viime viikon Lappi- ja ruokakuvien työstäminen ja lähettäminen Vastavaloon, jonne kuvien toimittaminen minulta on kovasti hiipunut. Mutta edelleen sitäkin hommaa teen. Ja yksi sitä kautta myymäni kuva onkin uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä. Kirkkoja käsittelevän artikkelin otsikkokuva Tornion kirkosta on ottamani. 😉

Ja sitten kului useampi tunti kun perkasin ja putsasin, valitsin ja valikoin Apsun ja Eeviksen studiokuvauksissa ottamistani kuvista joulukortti-, kalenteri- ja kuvataulukuvat Miniälle, jotta voivat joululahjoihin niitä käyttää.

Ja iltapäivällä, viime hetkillä ehdin vielä Nallikariin kuvailemaan aurinkoa ja sen maalaamaa taivasta. Olipa huikea valo ja mahtavia värejä: etelässä oranssina hehkuva tumma taivas ja pohjoissa pastellin pehmeitä vaaleansinisiä ja -punaisia sävyjä.

Nallikarista ajelin Tuiraan ja lähdin kuvaamaan kuuta: vähän huonoin ”eväin”. Jalustaa ei ollut mukana eikä vara-akkua. Kameran vanha jo heikoksi käynyt akku tyhjeni pakkasessa nopeasti, kesken kuun komean nousun. Muutama otos sentään… Ja tulipahan käveltyä melkein pari tuntia.

Liki yhtäaikaa kanssani pikkuperhe tupsahti käymään: Apsulla (taas) hirmuinen nuha ja korvatulehdus, mutta silti intoa availla mummin ripustaman ison joulukalenterin pussukoita. Oli monta päivää jäänyt väliin. Ja sitten katseltiin yhdessä Pikku kakkosta ja juteltiin joulusta.

Sitten vielä omia kuvatilauksia joululahjoja varten… valon ja kuvien päivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#10 Joulukuun valoilmiö

Paluu

Paluu pohjoisen kaamoksesta, lumisesta tunturimaisemasta, mökkielämän kellottomasta elämänmenosta kohti kotia ja kaupungin humua ei juuri houkuttanut. Pitkästä aikaa mökiltä lähtö ketutti siinä määrin, että olin liki puhekyvytön Rovaniemelle asti. Kun sitten Napapiirin kävimme Joulupukin Pajakylässä lounaskahvilla ja näin joulupukin, oli koetettava lopettaa mököttäminen. 😀

Pajakylässä oli ihan mahdottoman paljon turisteja, paljon busseja ja henkilöautojakin parkit täynnä. Onhan sinne kyllä rakennettu niin paljon kaikkia houkuttimia että  ei ihme että ulkomaan elävät siellä mieluusti shoppaavat, syövät, kahvittelevat, ulkoilevat, katselevat kaikkea jouluista mitä monissa eri kohteissa, kaupoissa, puistossa on. Mekin löysimme pienille pienet joulupaketit sieltä ja sitten minun hukini ajella Roi – Oulu väli. Harvoin on matka tuntunut niin pitkästyttävältä, vaikka ihan hyvin pääsimme kulkemaan.

Kotiin päästyä oli todettava, että mukava paikka tämäkin. Ja helpompi joulua tehdä täällä …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#9 Amaryllis,

jolle mökin hämärä ja Lapin kaamos eivät olleet esteenä huikealle kukkimiselle! 

 

 

 

Lisäpäivä joulutunnelmassa

Aie oli, että lähdemme tänään mökiltä kotiin. Jäi aikeeksi.

Ystävät lähtivät aamupalan jälkeen kohti Oulua. Me lähdimme laduille. Emme raskineet vielä kaupunkiin palata. Kyllä täällä pehmeässä pimeydessä, ihan omassa kuplassa vielä viihtyy…

Vähän epätodellista tietysti, – kaukana kavala maailma. Luminen metsä, mökin lämpö ja hiljaisuus, tekemättömyys tai ainakin vain sellainen tekeminen mikä juuri sillä hetkellä huvittaa. On syöty (liikaa) katseltu Netflixiä, minä tehnyt kuvia (joulukalenteriin) ja saunottu.

Nautittu joulutunnelmasta, ja glögistäkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#8 Jouluglögit mökkiterassilla

Leppoisaa mökkielämää

Leppeä, lauha, leppoisa lauantai.

Aamuhan meillä kului aamiaispöydässä: toki söimmekin, enemmän kyllä juttelimme, nauroimme.

Päivän ohjelmassa talvikävelyreitti Kiilopään juurelta kohti Ahopäätä.

Kiilopään kupeesta löysimme jääkirkonkin, – palaan kuvien kera asiaan. Siirryimme sitten Kakslauttasen West Villageen, jonka taidenäyttely ja design-myymälät olivat laajentuneet sitten viime näkemän, – paljon hienoja teoksia esillä  ja Lappi-tuotteita kaupan. Kiertelimme, katselimme, ihailimme.

Iltapäivän hämärän alkaessa mökkiterassilla myöhäinen lounas (lohi-aurajuusto-rieskat ja glögit) ja jotain ihan ennen kokematonta: duetto laulua (P. & K. tiernapoikina ilman häivähdystäkään rasismista). Olipa mukava kuulla laulua pakkaslauantain iltapäivässä.

Ja sitten valokuvausta. Minulla useampikin assistentti…

Uusi jäsen tonttuperheessäni on Aarikan uutuus: sinivalkoinen Suomen lippu -tonttu. Ja illalla pohdimme hänelle nimeä (minähän olen siitä hassu, että lähipiirissä elelevillä tontuilla on oltava nimet) ja monen mutkan kautta ja laulun säestämänä, seitsemän veljeksen ja muutaman muun tekijän (mm. San Lorenzo 😉 ) huomioon ottaen tästä uudesta tulokkaasta päätettiin tehdä Lauri.

Ilta taas ruokapöydässä. Maa-artisokkapasta ja hopeatoffee-pannacotta olivat oivaa mökkiruokaa.

Maa-artisokkapasta

500 g maa-artisokkia
5 valkosipulinkynttä
1 ruukku salviaa
200 g gnocchi-pastaa
vettä
1 tl suolaa
50 g voita
1 dl pekaanipähkinää
1 dl pecorinoa raasteena
mustapippuria

Valmistusohje

Pese maa-artisokat huolellisesti ja leikkaa kuorineen ohuiksi viipaleiksi.
Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Revi salviasta lehdet, hienonna varret.
Keitä pasta kevyesti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä.
Sulata voi paistokasarissa. Lisää maa-artisokat ja valkosipulinkynnet.
Paista keskilämmöllä, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä ja kauniin ruskeita.
Lisää suola, salvianlehdet ja pekaanipähkinät. Paista vielä pari minuuttia.
Sekoita joukkoon keitetyt pastat. Raasta päälle parmesaanijuustoa ja mustapippuria.

Hopeatoffee-pannacotta jonka oheen passionhedelmän raikkaus sopi oikein hyvin.

 

~~~~~~~~~~~~~~~

#7 Lauri-tonttu

#elämäon

Itsenäisyyspäivä kaamoksessa.

Pitkän aamiaisen (ISO kattilallinen riisipuuroa, – kylläpä maistui) jälkeen aika ulkoilla.

Aurora-polku, Kaunispää, Saariselkä-City, matkalla Siula-talolla ollut piparkakkutalonäyttely, Design Centeristä yksi joululahjaostos Eevikselle ja lautasliinoja, kaitaliinakin (vaikka minullahan on kielto niiden ostamiseksi, mutta ku… ) ja pikainen piipahdus kaupassa.

Tunturin laella keskipäivällä oli sumu ja tihuutti tovin jäätävää tihkua, mutta muutoin mukava sateeton pikkupakkaspäivä. Hyvinkin saimme parituntisen kulumaan kulkien. Niin kaunista, valkoista, harmaata, hiljaista, … ja monta kertaa muiden perässä kulkiessani, kuvaillessani, mietin, että tänään on sellainen hashtag ”elämäon”, hashtag ”hyväelämä”, hashtag ”munlappi” -päivä.  Näinkö minä jo hakusanoitan elämäänikin?

Hangasojalle palauduttua kevyttä lounasta (Koillismaan rieska on nyt yksi lempparileipä!).

Tietysti ohjelmassa sauna ja sapuskaa – ja linnan juhlat!

Enkös jo sanonutkin? – Elämä on. Hyvä elämä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#6 

Itsenäisyyspäivä 

Juhlaviikonlopun aattona

Auraustraktori rymisteli mökkitiellä aamuseitsemältä, juuri kun minä heräilin. Yöllä oli satanut räntää ja vettä, puista tippui isoja lumikönttejä ja katoilta tippasi vettä. Mutta onneksi jo puolelta päivin kaikkinainen sade taukosi, ja pakastui. Nyt iltasella jo kuiva keli, eikä puista ole kaikki lumet lähteneet.

Iltapäivän hiihtolenkillä metsässä kaunista, joskaan ei kovin värikästä. (kuva ON värikuva) Tänään hiihtäminen jo tuntui hyvälle; muutaman päivän kun rämpii niin kyllä se siitä sitten lähtee lutviutumaan.

Saunan lämmitystä, kuvailuja, lumitöitä, vähän siivoilua, suodattimen vaihtoja, lounasta, tukkakatastrofi!! 😉 , lapasten värkkääminen, ystävien odottelua, ja sitten loppuilta heidän kanssaan ruokapöydän ääressä. Syöden ja kuulumisten päivitys. Siinä se itsenäisyyspäivän aatto.

 

Lapaksissa kaksikin ohjetta, jotka ehkä kannattaa pistää muistiin joulupöydän tai uuden vuoden tarjottavia miettiessä. Pientä, helppoa, kurmeeta.

Ginigraavattu lohi 

      •  400 g lohifileetä
      •  1/2dl giniä 
      •   1 rkl karkeaa merisuolaa
      •   2 tl sokeria
      • 1rkl katajanmarjoja
      • rosmariinin oksa
    •  koristeeksi…
      • 1/2 dl karpaloita 
      • tuoretta rosmariinia
    • Nypi lohesta ruodot, ja laita file folion ja voipaperin päälle, taita arkkien reunat ylöspäin ja valuta kalan päälle gini.
      Ripottele pinnalle suola, sokeri ja morttelissa hienonnetut katajanmarjat sekä rosmariinin lehdet. Taittele kala paketiksi voipaperin ja folion avulla ja laita pieneen muovipussiin.
    • Anna graavautua painon alla 1-1 1/2 vuorokautta jääkaapissa. Kääntele kalaa graavautumisen aikana.
    • Pyyhi kalan pinnalta irtoavat mausteet. Leikkaa filee ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa saaristolais- tai ruisleivän kanssa.

Riimiporo

    • 1 kpl  kalvotonta poron sisä fileetä (Poron ulkofileestä tulisi ehkä parempi, mutta kun meillä oli täällä pakkasessa ”vaan” sisäfilettä, joten tein siitä.)
    • 1 rkl karkeaa suolaa
    • ½ rkl sokeria
    • 5 mustapippuria
    • 5 viherpippuria
    • 5 rosépippuria

Rouhi pippuriseos huhmareessa ja painele pippurirouhe ja suola-sokeriseos fileen pintaan.
Kääri file folioon tiukaksi paketiksi ja anna maustua jääkaapissa puolisen vuorokautta.
Laita file pakkaseen.

Juuri ennen käyttöä ota pakkasesta, anna sulaa pieni hetki, ja leikkaa kohmeisesta fileestä
ohuen ohuita siivuja.

Tarjoile ”carpacciona” alkupalaksi tai esim. Kuukkelin savupororieskan päällä lapaksena/tapaksena.

 

Ja jälkkäriksi oli puoloffeeta. Kiitos, Katri, ”vaihtarista”. Palaan asiaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

# 5 

Herkkua joulupöytään 

 

Huoltopäivä

Rovaniemellä rotissöörien Grand Dinerillä elokuussa illan viihdyttäjänä ollut stand up -koomikko kertoi juttua, jonka Pehtoorikin on useaan otteeseen kertonut, … Se menee jotenkin näin:

Lapista nuori pääsi opiskelemaan maan pääkaupunkiin, oikein Helsinkiin asti, ja vanhemmat saatellessaan lastaan matkalle opastivat kohtuullisiin elämäntapoihin ja varoittivat sortumasta kalliisiin ravintolaruokiin – mm. kehottivat syömään kotiruokaa ihan kuin kotonakin aina on tehty.

Kun poika sitten jo syyslukukauden puolivälissä lähetti kotiin pyynnön lisärahoituksesta elinkustannusten kattamiseksi, vanhemmat kyselivät, mihin on poika kaikki rahansa törsännyt, ei kai vain ole ruvennut kalliilla ulkona syömään? – Tähän poika sitten vastasi: ”No en, ihan olen syönyt niin kuin kotonakin: poroa, lohta, mätiä ja riekkoa…

Tuli vaan mieleen kun viikonlopun ruokalistaa aamulla kirjoittelin paperille, jotta muistaisin ostaa kaikki tarpeelliset tykötarpeet kaupasta.

Olen kovin iloinen kun saamme ystäviä tänne Hangasojan huomaan viikonlopuksi ja saan hyvän syyn kokkailla vähän parempaa kuin mitä kaksin täällä söisimme. Uusia reseptejäkin ajattelin kokeilla; nämä vieraat kun ovat aina mukisematta kaiken tarjottavan syöneet. Minun menussani nuo Lapin pojan herkut ovat kyllä vain pienenä pikanttina osana, pieninä makurippusina kaiken pastan ja perunan päällä, joten ei ole mitään ”grand dinnereitä” tulossa.

Kaikesta huolimatta päätin tänään ajella Ivaloon, koskapa Kuukkelin kalatarjonta ei oikein vastaa kysyntääni. Ivaloon ajelulle oli toinenkin syy: olen siellä sähköliikkeen/lamppukaupan ikkunassa jo pari vuotta ihaillut kaunista valaisinta, joka (ehkä) sopisi tänne mökillemme. Se on sellainen valkoinen puu, jossa on valo. Noh, tänään kävelin sitten kauppaan sisälle katsomaan lamppua tarkemmin: edelleen tykkäsin, eikä ollut kalliskaan, mutta lopultakin, mihin sen laittaisin, kun meillä ei ole ikkunalautoja täällä. Siis kauppaan jäi.

Mutta ruokakaupasta löysin kaikkea pientä hyvää. Ja kun Norjan lohi (toisin kuin em. jutussa) oli halvempaa kuin makkara, ostin kokonaisen kolmekiloisen kalan. Jo tänään siitä söimme: tuore kala voissa paistettuna oli hyvää, vaikka nälänhankintaa minulla oli kovin vähän takanani. Puolikas jää itsenäisyyspäivän ruoaksi ja palasen graavasin ginillä! Saapa nähdä.

Ivalon reissun tuloksena ruokavarastot on nyt päivitetty tulevaa viikonloppua ja kevättalvea varten. Joten ruokahuolto on tältä osin kunnossa.

Pyykkihuollon päiväkin oli tänään: iso lakana- ja pyyhepyykki on nyt hoideltu: pesty ja mankeloitu. Meidän mökillä vieraille on sellainen tiukka ukaasi, että pitää tuoda omat petivaatteet ja pyyhkeet, joten vieraspyykkiä täällä  ei ole, mutta pikkuperhe ja tyär saavat elellä ja nukkua paikallisen huollon turvin. Niinpä viime kesän pyykit olivat nyt käsittelyssä.

Huoltoa myös itselle: luottohieroja L. oli tänään Tunturihotellissa, joten olin varannut hänelle ajan niskajumien ja hartiaseudun kiputilojen helpottamiseen. Ja kyllä, onhan nyt leppoisa ja kiristämätön olo.

Kaamoksen alku on tänään ollut sateinen, pilvinen, lauha,  – ja huono ajokelikin oli. Eilen illalla saunapolulla vielä kirkasta ja hanki kimmelsi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#4 Saunapolulla 

Hyvästit auringolle

Koska huomiselle on luvannut lumiräntää ja jäätävää tihkua, otin varaslähdön ja ajelin puolelta päivin Kaunispään huipulle: oli aika heittää auringolle hyvästit. Huomenna se (kuulemma) vielä nousee horisontin yläpuolelle, mutta tuskin on kaikelta sateelta näkyvissä, joten toiveenani oli tänään nähdä puolenpäivän auringonlasku. Näkemiin ensi vuosikymmenellä. Täällä Saariselän leveysasteilla kaamos kestää 36 vuorokautta, – joten vasta loppiaisen tienoilla seuraavat auringonsäteet…

Seinätunturien välissä oranssi hehku. Sinne meni.

Mutta olenhan niin monta kertaa ennenkin täällä todennut: kaamos on värikäs, kaunis, lempeä, valoisakin. Ainakin kaltaiselleni käypäläiselle. Jos näillä raukoilla rajoilla olisi vuoden ympäri, ihan ollakseen ja elääkseen, asuttava, niin olisikohan kaamos minusta enää mitenkään kiehtova ja kauneudessaan ainutlaatuinen aika vuodesta. Ehkä ei. Mutta asioiden näin ollen: edelleen pidän tästä ajasta täällä hyvin paljon.

Ja pimeydestä huolimatta, aika kuluu nopeaa. Niin nopeaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#3 Lähelläkin on paljon kaunista. Liiterin ikkuna aamulla.

Mökkiviikon alussa

Kömmin aamulla ylös sängystä mökin keittiöön, on pimeää vielä, hyvin pimeää ja kello seinällä näyttää kymmentä!! Kymmenen! Vaikka yöllä pitkän pätkän valvoinkin, niin olisinko nukkunut kymmeneen? Näinkö tämä auringolta piilossa olevan Lapinmaan päivien kulku on kerralla sotkenut minun päivärytmini. – Mutta pian selvisikin, että kellosta on loppunut patterit.  Mutta kahdeksaankin nukkuminen oli jo hyvä saavutus.

Aamupäivä kului vielä kaikenmoisen päivittämiseen = laita kesävaatteet ja kengät varastoon, etsi untuvatakki, Icebugit, monot, villapuserot ja kaikkia lämpimiä vaatteita esille. Vaihda kesäiset pyyhkeet ja pöytäliinat jouluisempiin, etsi kynttiläjalat ja joulukoristeet ja -valot. Ja vielä säätele mökkiläppärin asetuksia, että saat korttikaupasta sähköpostit lähtemään.

Tuulentuvan (”vierasmökin”, pikku mökin) kylppäriin vein täydennystä toilettitarpeisiin. Minulla kun on tapana reissuissa kerätä hotellien kylppäreistä pienet samppoo-, hoitoaine-, suihkugeeli ja body lotion -pullot mukaani; reissuissa minulla on aina omat allergiavapaat voiteet ja omille hiukselleni passelit aineet mukanani, joten hotellien pikkupullot jäävät käyttämättä. Paitsi, että tuon ne aina tänne mökille. Olen tehnyt niin ”aina” ja kyllä ne ovat hyvin mökkivieraiden tarpeisiin kelvanneet. 😉

Kylillä kävimme hakemassa kaikenmoista tarpeellista kuten tulitikkuja, pesuaineita, leipää, linnuille siemeniä ja kelloon patterit. Ja Kuukkeli-kaupassa oli pilvin pimein japanilaisia. Olen ennenkin miettinyt täällä, että miten ihmeessä ihmiset, jotka kotimaassaan, Tokiossa ja muissa miljoonakaupungeissa, osaavat liikkua sujuvasti, nopeasti, törttöilemättä metroissa, asemilla, suurkaupunkien ruuhkissa, ovat täällä Saariselän ainoassa ruokakaupassa ja kylän raitilla sekä tunturissa ihan koko ajan edessä, tukkona, hukassa ja tulppana ovien pielissä? Aivan kuin väkimäärän vähyys saisi heidät hämmentymään…

En niin kovin innokkaana, mutta kuitenkin: sain hiihtokauden avatuksi. Pienen pienen lenkin kävin hiihtämässä. Varovaisesti, ettei heti iske vastustus. Enkä voi kyllä väittää, että olisi ollut lennokasta ja luistavaa menoni; enempikin sellaista rämpimistä, eikä se johtunut kelistä. Keli oli mitä parhain. Metsässä (toisin kuin Kaunispään päällä) ei tuullut ja pakkastakin vain -5 C. Ja niin kaunista. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#2

Entinen palovartijan mökki Kaunispään huipulla olisi hyvä joulukuvausten lokaatio!

 

Kohti kaamosta

Melkein neljä kuukautta on kulunut siitä kun edellisen kerran olin mökillä. Milloinhan on viimeksi näin pitkä tauko mökkielämässä ollut? Pehtoori kävi kerran lokakuussa, ruska-aikana, mutta minä olen lähtenyt täältä elokuussa ja nyt vasta palasin. Nyt täällä on talvi, ja kaamos laskeutuu perjantaina.

Tulomatka sujui kuivassa pakkaskelissä, ja huikean kauniissa maisemassa: purppuraisia sävyjä edessä, leiskuvia oransseja lieskoja etelässä, takanamme. Huurteisia puita, sinistä valoa. Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä jouluista, ja jo paljon ulkomaalaisia. Kahvilan jälkeen kävimme vielä pikkuputiikeissa: joulukalenteriin ja kuviin aineksia (pieniä koristeita, kynttilöitä) ja pikkuisille joulutuliaisia. Sitten yhä hiljaisemmalle tielle, puolet matkasta jäljellä.

Sodankylän jälkeen tien varressa on muutamia vanhoja taloja, pienten lumisten peltojen ja niittyjen keskellä, punaisia ikkunaluukullisia hirsitaloja, rintamamiestaloja, pieniä mökkejä – minusta näytti, että muutamat niistä olivat nyt autioituneet. Lumitöitä pihalla ei ollut tehty, ei valoja, verhot vedetty kiinni tai ikkunat kokonaan huurussa. Lappi tyhjenee…

Iltapäivän sinisen hetken aikaan kolmen tienoilla olimme mökkipihassa. Tuntui hyvälle tulla, ihan mahdottoman hyvälle.

Kunhan saimme tavarat (ruoat!) roudattua mökkiin, laukut purettua ja syötyä, oli aika lähteä pihalle. Kaipaamaani pakkaskelin ulkoilmaa oli tiedossa. Lumitöitä lingolle ja lapiolle. Asettumista osaksi Hangasojan rauhaisaa oloa.

Pihapiirissä paitsi lunta niin myös tonttuja. Pehtoori väittää, että minä näen niitä enemmän kuin hän, mutta ihan sama.  Onhan jo joulukuu, joulukalenterin aika.

Tänä vuonna tämän blogin joulukalenterissa on kuvia, reseptejä, juttuja, joista toivon mukaan osa teidän lukijoiden lähtettämiä, ainakin teidän ideoimia. Joten lähettelettehän minulle viestiä tai kommenttia.

Yritän myös Instagramin stooreihin laittaa pieniä videopätkiä – joulukalenteria siis sielläkin teille, jotka Instagramissa olette.

~~~~~~~~~~~~~~

# 1 

Tonttuherra Routalempi Tuulentuvan ikkunan takana 

Joulubrunssilla

Winter Wonderland! Ulkona on niin kaunista, pikkupakkanen, eikä juuri tuulta. Ja minä olen viettänyt koko päivän sisätiloissa!

Puolelta päivin oli rotissöörien joulubrunssi Hilikussa, ja sitä ennen – siinä naapurissa – kävin systerin luona jelppaamassa verhoripustuksia. Onneksi sisar on kaltaiseni, eikä verhoja vaihdella kesäksi ja talveksi, jouluksi ja juhannukseksi, kuten esimerkiksi anoppi on kautta maailmansivu tehnyt. Minä olen tosi huono verhoasioissa. Sitten kun sellaiset ikkunoihin saan (vaikkapa miehen ehdotuksesta tai huomautusten jälkeen 😉 ) niin niitäpä ei sitten juuri pestä, eikä vaihdella. Ehkä 10 vuoden välein. Ehkä. Taitaisi tuon aikataulun mukaan olla sekä kotona että mökillä aika ainakin tuuletella niitä… Noh, ehkä sitten kesällä.

No mutta, verhoripustushommista Hilikkuun, jossa paitsi kuvaus”velvoite” (velvoite, jonka olen ihan itse asettanut) ja samalla katsoin oikeudeksi myös kaupata korttejani: ja wuhuu, niitähän meni monta monituista nippua. Kohta olen puolet koko painoksesta saanut kaupatuksi. Tänään ”menekkituote” oli 10 kortin paketti, jossa on kaksi kaikkia ”Oulun vanhat rakennukset” -korttia + 2 isoa korttia = 10 korttia.  Hyvä mieli on, kun näistä on tykätty!

Ja me tykkäsimme brunssista. Mielenkiintoista oli, että opetusravintolan neljä kokkioppilasta (onkohan oikea termi), jotka olivat meille brunssi-lounaan tehneet, olivat kaikkialta maailmasta: Japani, Sudan, Peru ja Iso-Britannia olivat heidän kotimaansa. Hienosti urakkansa melkein sadan hengen brunssin valmistamiseksi hoitivat.

Brunssi huipentui vadelmajälkiruokapöytään: JA vadelma-gelato, kuinka samettista ja suunmyötäistä! Ohessa paistettua briossia, marinoituja marjoja, paahdettua valkosuklaata ja ennen kaikkea valkosuklaapölyä! Tunsimme, kuinka olo keveni tuota pölyä syödessä. 😀

Hilikussa on muuten arkisin kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu lounas: ja todellakin oppilashinnoilla. Alle 11 eurolla saa melkein fine dining -lounaan, jota olen kuullut useamminkin kehuvan. Ja meillä on kokeilematta! Mutta vielä ennen joulua sinne menemme, näin on sovittu.

 

 

Studiohommia

Päivän juttu on ollut studiokuvaus. Pienet tulivat tänään studiokuviin: Eeviksen 1-vuotiskuvaus ja samalla sisaruskuvat ja tonttukuvat. Pelkästään studion pystyttämiseen menee hyvinkin tunteroinen. Ja sitten pitkästä aikaa harjoituskuvia, – Vastavaloon jouluaiheisia otoksia.

Kauppaan oli riennettävä: olin luvannut tarjota sapuskan kuvausten jälkeen, koskapa sunnuntaina täällä ei pikkuperheelle ole ”tarjoilua”. Kaikki valmiiksi siihen pisteeseen, että pikku prinsessa Eevis herää päiväunilta ja on valmis veljensä ja vanhempiensa kanssa tulemaan mummin studioon. Yhdeltä meidän pieni stara oli valmiina kameroiden ja studiolamppujen eteen. Ja kyllä unenpöpperöinen tyttö lamppuja ja tutun olohuoneen uutta ”sisustusta” oudoksuen katselekin. Ja otti yleisönsä!

Tonttu- ja yksivuotiskuvat saimme otetuksi. Apsukin oli hyvin yhteistyökykyinen, jo melkein veteraani näissä kuvaus/mallihommissa.

Meidän black friday on ollut hyvin valoisa ihan iltaan asti: sitten ilta tummui ja avasimme punaviinin… tummia sävyjä. Marraskuun lopussa tämmöinenkin tuntuu hyvälle.

Jännän äärellä

Iso osa päivästä on mennyt tietokoneen (-koneiden) ja ohjelmistojen siivoamisessa ja päivityksessä. Tiedättehän Windows seiska heittää pian hyvästit, joten on valmisteltava siirtymistä uuteen. Sillä seurauksella että olen saanut sekä mökkiläppärin (, joka on täällä Oulussa ihan tätä operaatiota varten) että ison myllyn eli pyötäkoneen (PC) jotensakin totaaliseen juntturaan, hukattua Microsoft Officen lisenssit, virustorjunnat pois päältä ja takaisin, Adoben (kuvankäsittely)ohjelman esiasetukset deletoitua (mikä kyllä oikeastaan oli hyväkin: tulipahan nyt tehtyä paremmat asetukset aiempien toiskelopoisten tilalle.

Ja homma jatkuu…

Suuresti hämmästelen, että tätä blogia en (vielä?!) ole saanut hävöksiin jonnekin bittiavaruuteen. Olisi kyllä aika karmeeta jos kaikki tekstitkin häipyisivät. Silloin jokunen vuosi sittenhän hävisi tuhansia kuvia, mutta ei montakaan tekstiä. Nyt bloggaamiseni jatkuttua jo 12 vuotta, jatkuttua liki joka ikinen päivä, tämä artikkeli on järjestyksessään 4440:s (merkitäänköhän se noin?),  tekstiä on mielettömästi. Jos artikkeleiden pituus on keskimäärin pikkuisen yli puolikas aanelonen, se merkitsee noin 1500 merkkiä päivässä eli noin yhteensä 6 660 000 (pahasti näyttää pedon luvulta tuo). Jos sen jakaa kirjan sivuiksi, niin Tuulestatemmattuja höpinöitä on jo kymmenen paksun kirjan verran!!

Ja jos olisi vielä kaikki kuvatkin! Niitä olen ladannut yli 18 000!!! Tulisi parikymmentä kirjaa lisää. Ei mitään järkeä!! Aatelkaapa jos olisin käyttänyt kaiken tuon ajan johonkin hyödylliseen ja ”tuottavaan”.  Olisin ehtinyt opiskella italiaa niin että osaisin sitä, tai olisin voinut treenata maratonille ja juoksennella niitä pitkin ja poikin, olisin voinut ryhtyä vapaaehtoiseksi aikuiseksi tueksi jollekin lapselle tai opiskella jotain uutta …  No mutta en ole.

Eihän kaikkien postausten häviäminen olisi katastrofi muille kuin minulle, mutta silti! Silti ja siksi jatkan harjoituksia ja koetan saada kaiken pelittämään. Myös mökkiläppärin: ensi viikolla sitä tarvitsen.

 

 

Joulukuvituksia jo

Nyt kun postikin taas kulkee, tuntui tarpeelliselle lähteä kaupunkiin etsimään joulukortteihin kuvia. Tein lähtöä koko päivän, ja juuri ja juuri ehdin illan sinisen hetken alkuun. Lähtöä viivästyttivät monet asiat; viime kädessä kaikenmoisen rekvisiitan pakkaaminen.

Olen monta vuotta aikonut käyttää kuvauksellisia ranta-aittoja tonttukuvien miljöönä. Tänään sitten näiden kahden tonttu-ukon kanssa siellä seikkailtiin. Ja voitte olla varmoja, että ohi kulkeva työmatkapyöräilijöiden joukko hieman katseli touhujani. 😀

Mutta siellä ne ovat: tontut ikkunan takana.

Ja tiernapojat katselivat alkavaa joulusesonkia vähän syrjästä, selvästikin kummissaan. Oulussa on keskusteltu – ainakin toistaiseksi – enemmän Sanna Koiviston iki-ihanan Tiernapojat-patsaan paikasta kuin tiernapoikaperinteen kieltämisestä, mutta saapa nähdä, miten perinteelle ja patsaallekin käy tässä mielestäni vähän metsään menevässä kaiken perinteisen kieltämisessä ja merkillisessä tasapäistävään kulttuurittomuuteen pyrkimisessä.

Jouluperinteistä kun olen kiinnostunut, niistä kun olen vähän kirjoitellutkin, itse asiassa täällä blogissa ja sen joulukalentereissa vuosien varrella aika paljonkin, ostin joku viikko sitten ruokakaupan lehtihyllystä lehden/kirjan, paksun juhlajulkaisun ”Taianomainen joulu”. Eilen iltasella sitä lueskelin eka kertaa, enkä kymmentä sivuakaan ehtinyt, kun olin jo niin tuohtunut, että oli lopetettava.

Kylläpä mahtui noihinkin sivuihin virheitä! Kirjoitusvirheitä, lyöntivirheitä, kökköjä lauseita, käännösvirheitä, käsittämättömiä lauseita, huonoa jäsentelyä ja asiavirheitä! Kohdalle osui montakin asiavirhettä; erityisen monta kun lehdessä kerrottiin tiernapoikaperinteestä. Norjalaisten tekemässä ”koko perheen joulukirjassa” kerrotaan mm. että Tiernapoika-kuvaelmassa hahmoja ovat seuraavat: kolme Itämaan tietäjää ja Jeesu-lapsi (nimenomaan Jeesu) sekä Josef ja Maria. Hura huhhah hei! No ei todellakaan!

Ehkä vielä palaan lehden antiin, – toivottavasti myönteisemmässä hengessä.

Brittiläisessä maailmassa

Tällaisina räntäsateisina päivinä ei aktiviteetti ole kovin kummoinen.

Illan iloksi katsoimme taas yhden  jakson The Crown -sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Nyt kun brittihovi – taas, vielä – kuohuu, on mielenkiintoista katsella taustoja. Olkoonkin että sarja ei ole dokumentti, mutta kyllä senkin kautta brittimonarkian ja kuningas(kuningatar 😉 )huoneen mielenmaisemasta ja mentaliteetista paljon voi aistia ja oppia.

Tässä syksyn kuluessa olen lukenut/kuunnellut muutamia englantilaisia kirjoja: Julian Fellowesin (joka on Downton Abbey käsikirjoittaja) kirjat Loiston päivät” ja ”Belgravia” olivat molemmat kovasti mieleeni. Varsinkin Belgraviasta pidin kovasti. Ja Eero Saarisen ääni oli tähän juuri oikeanlainen. Hän on lukenut myös Jari Tervon kirjoja ja jotain Taloustieto (Forum) -sarjan kirjoja, joihin minä en suin surminkaan tartu, tai siis lataa.

Toinen Fellowes listallani on Jessica Fellowes, jonka setä em. Julian Fellowes on. Jessica on kirjoittanut kaksi suomeksi käännettyä kirjaa Nuori, kaunis ja kuollut sekä Midfordin murhat. Ensimmäinen oli minusta jotenkin sekava, tai en onnistunut uppoutumaan murhamysteeriin, en sympatiseerannut ketään ja muutenkin se jäi vähän ohueksi. Mutta Midfordin murhissa oli kartanoelämää, kahden kerroksen väkeä, hyviä juonenkäänteitä ja kaiken puolin tyylikäs dekkari.

Kaikkinensa keväällä alkanut äänikirjabuumini on jatkunut. Tosin pyöräilykauden loppuminen, minkä myötä en enää tuntitolkulla päivittäin ajele ympäri Oulua ja naapurikuntia, on merkinnyt tahdin verkkaistumista, tosin ei paljoa. Kaikkiaan listassa on nyt 84 kirjaa. Kirjoittelen tässä joku ilta arvioitani, – tai ainakin kehun monia ja ehkä kummeksun muutamia. Jouluvalojen aikaan kirjat ovat tärkeitä.

Talveen herkkuja

Lauantaisen viinikerhon synttärijuhlan tarjoiluista on kerrottava muutama vinkiksi kelpaava juttu.

Ensinnäkin meillä oli viinikerhon kanssa ollut puhetta ja yritystä saada meille joku catering-palvelu tekemään ruoat tai ”vuokrakokki” paikan päälle, mutta kun se ei oikein onnistunut (lue: olisi tullut kovin kalliiksi), enkä minä nyt halunnut tehdä isoa dinneriä mutta jotenkin halusimme ruokajuhlaa viettää, keksin uudenlaisen ”take away” -ratkaisun.

Kun toissaviikon perjantaina olimme Pehtoorin kanssa Zivagossa perjantaina iltapäivällä syömässä, hoksasin, että siellä on joka perjantai pincho-buffet. Otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin, saisiko niitä tilata kotiin isommallekin seurueelle. Ja kyllä, kyllä se onnistui.

Niinpä torstai-iltana valitsin ja tilasin pincholistalta sopivat, perjantaina veimme ravintolaan isot Tupperware-laatikot (ei olisi ehkä tarvinnut, mutta eipähän tullut roskaa) ja Pehtoori kävi lauantaina hakemassa puolen tusinaa pinchoja jokaiselle juhlapöydässämme olevalle. Tuoreita ja hyviä olivat – viimeisiä oli tehty juuri silloin kun Pehtoori oli paikalla.

Zivagon Pinchos (take away)

Briejuustoa & raparperichytneyta
Savu-Patros -cremeä & etanaa
Tonnikalamoussea & marinoitua purjoa
Kylmäsavulohta & tillicremeä
Paahtofilettä & tomaattimoussea
Suklaakakkua & chili-cashewmoussea

Lainaus Zivagon sivulta:

”Pincho-Perjantai Zivagossa joka perjantai klo 15–19! Pinchot ovat valikoima espanjalaisia, leivän päällä tarjoiltavia tapasten tyylisiä annoksia seisovaan pöytään katettuna. Pincho-buffet on tarjolla klo 15–19 välisen ajan. Valikoimassa aina myös vegaanisia vaihtoehtoja. (Pinchot 1,5–3,5 € /kappale, pincho-perjantaina Zivagossa on kuohuviinitarjous: 5 €/lasi tai 25 €/pullo.)”

Lämpimäksi ruoaksi olin sitten tehnyt

Jouluista tomaatti-kasviskeittoa
Saaristolaisleipää ja graavilohta
Sämpylä-viinirypäleterttu ja Highland nyhtöä

Siis soppaa ja vähän lisää leipää! No onneksi ei mitään lihapataa. Tuo soppa on parin vuoden takainen löytö (yksi ”Jokaviikkoinen soppamme”, ja se sopii kyllä näihin marras-joulukuun pimeisiin, koleisiin päiviin. Sakeaa, mausteista, lämmittävää, aika kevyttä mutta toisaalta tuhtia. Suosittelen lämpimästi. (Kestää pakastustakin, joten voit hyvin tehdä ison kattilallisen, – hyviä eväskeittoja tulee loppusopasta).

Jälkiruoka ei sitten ollutkaan kevyttä!! Ikiaikainen ”Italialainen suklaakakkuni” sai päivityksen ja siitä tuli Kahvi-suklaakakku! Vaikka joulupöytään! Sitä jäi vähäsen ja Eevikin sai kaksi teelusikallista ja osoitti kyllä selvästi mitä mieltä oli kun ei saanut enempää! Syöttötuoli oli kaatua selälleen yksivuotiaan esittäessä paheksuntansa äitinsä esittäessä kakkutarjoilun loppuneen.

Tämän ohessa esittelin ja tarjoilin viinikerholle uuden jälkiruokaviinin, joka sellaisenaan riittää jälkkäriksi, mutta on hyvää nimenomaan suklaisten herkkujen (ja sinihome)juustojen)  kanssa.

Rosso Nobile al Cioccolata (Erittäin täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas) kuulostaa italialaiselta, mutta on itse asiassa saksalainen viini. Edullinen (10 €), eikä ole alkoholilla liikoja tärvelty (10 %). Tämä kannattaa pitää mielessä myös joulu(lahja)viininä. Olen tainnut tätä jo kerran aiemminkin suositella. … 😉 Ja tässä kakulle resepti: vanha ja uusi versio, per favore.

Kahvi-suklaakakku

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (Ögön-kakao tai Van Hauten)
1 dl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen
vuorotellen kerman kanssa .
Taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan
ja uuniin (175 C 45 min.). Jäähdytä ja halkaise kakku.

Täyte:
1) Jos teet ”Italialainen suklaakakku” -version, niin kostuta kakku
(myös päällimmäinen osa kakusta) Spritellä tms.,
levitä väliin vähäsokerista omenasosetta tai -marmeladia,
ja sen päälle kermavaahtoa.

TAI

2) Kahvi-suklaakakku
Kostuta kakku kerma/kahviseoksella (50/50),
levitä kakkupohjalle kirsikkahilloa/marmeladia,
vatkaa 2 dl vispikermaa ja Irish coffee -rahkaprk keskenään sekaisin
ja levitä hillon päälle. Kansi päälle ja sitten kuorrutus.

Kuorrutus:
Sulata 50 g voita, ota kattila pois liedeltä,
sihtaa joukkoon ¾ dl kaakaojauhoa ja 2 dl tomusokeria.
Sekoita hetki ja lisää ½ dl kermaa.
Peitä kakku kuorrutuksella.

Halutessasi (ja kakun pinnan jäädessä rypyläiseksi 😉 ) sihtaa kakun päälle kaakaojauhetta.

Kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Täyden touhun viikko

VIikkoon on mahtunut paljon, tekemistä ja touhua. Juhlaa, liikkumista, leivontaa, kuvausta, tapaamisia, kortteja, hyvin syömistä, seuraa, .. ja vielä tämä sunnuntaikin on kulunut

Aamupäivällä vielä eilisen ”purkua” ja sitten hillittömässä räntäsateessa kohti Lapinkangasta: Pieni joulupuoti 

Jo miljöön takia sinne kannattaa ajella, ja kyllä sieltä jotain tänäkin vuonna mökille vietävää löytyi, Miniälle pieni tuliainen, koriste kotiin ovenpielikranssiin.

Sunnuntairuoka perheelle eilisistä rääppiäisista ja tarte flambeeta pari pellillistä. Kunhan oli syöty, lähdin vielä kaupungille: LUMO. Reilut kolme tuntia kiertelin. Osa ajasta kului kylläkin systerin luona viivähtäen: parvekkeeltaan kun oli hyvä kuvata valoja. 😉 Ja sitten taas liukastelemaan Hupisaarten liukkaille poluille ja puistoteille.

Jellyfish

 

Melting Hearts

 

Kalevassa joku totesi, että valofestivaali voisi kestää viikon, eikä vain muutamaa viikonlopun päivää. Olen niin samaan mieltä. Nytkin jäi monta teosta näkemättä ja kokematta.

Monenlaisen tekemisen ja touhun viikon lopuksi sunnuntai on tullut enemmän kuin runsas. Paljon ylöspantavaa vielä ensi viikollekin – kuvia ja reseptejä on luvassa.

Niin paljon hyvää tänään …

Tänään(kin) on ollut hyvä päivä. Niin hyvä.

Tänään oleme olleet sisaren luona: iltapäivällä minituparit, joihin Pehtoorin kanssa haimme äidin mukaan. Kyllähän me kaikki kolme olimme ihastuksissamme nyt kun koti on valmiiksi sisustettu ja kaikki paikallaan. On avaraa ja valoisaa (marraskuusta huolimatta), harmaata mutta kauniisti harmoonista.

Eikä ainakaan minua hämmästyttänyt, että saimme hyvin syödäksemme, – ja me saimme Pehtoorin kanssa lahjatkin: uudet – nimikoidut – remontti/muutto/aputyövoimapaidat. Niin mukava ylläri. Mutta edelleen: kreikkalainen menu. Varsinkin jälkkäri ”tahmaisuudellaan” maistui. Tosin kaikki maistui.

 

Ja uskokaa pois, minä osaan arvostaa kattausta. Ajattelen, että se on merkki välittämisestä. Tai ainakin siitä, että kutsuja haluaa vieraidensa viihtyvän. Ja hyvänen aika: mehän viihdyimme.

Aina siihen asti, kun näytti, että oli aika avittaa joukkomme vanhin kohti kotia. Illan tullen hiivuimme hiljalleen (Oulun Lumo -iltana liikenne ei ollut kovinkaan sujuvaa… ) kohti Caritasta. Äiti jäi kotiin, Pehtoorin kanssa lähdimme kaupungille drinksuille ja kun Pehtoori hiipui kotiin, minä jäin nauttimaan ja kuvaamaan LUMO Oulua. Niin, niiiiiiin hieno tapahtuma.

Oulu rulettaa! Ja valokuvaaja käy unille …

Oululaisuus?

Sattuipa silmiin (joku linkitti FB:ssä) Me Naiset -lehdessä artikkeli oululaisista. No joo, ehkäpä meidät oululaiset voi nähdä noinkin, mutta minä en taida allekirjoittaa kotikaupunkilaisista ihan tuollaisia stereotypioita. Että nillitänpä hyvinkin joidenkin asioiden kohdalta. Enkä kyllä allekirjoita monia murrejuttujakaan, mitä artikkeliin on tungettu. Olisikohan kannattanut oikeasti oiko- tai siis murreluetuttaa jollakin oikiasti paljanjalakasella oululaisella, joka ossaa meijän murteen kunnola.

Jutussa lukee mm. näin:

  • vintataan polkupyörällä  ~ paljon useammin kyllä vinssataan.
  • Oululainen hymmyilee leveämmin ~ (oikiasti mennee näi:) ”oululainen hymmyilee leviämmin”
  • ”Laitakko nää kahavia maituun?” ~ Ei noin, vaikka kyllä minäkin laitan ”maitua kahaviin”.
  • Näikkö nää paljon tuttuja junassa?  – Näikkö nää palijo tuttuja junasa? (po. välivokaali ja vain yksi konsonantti!)
  • Kaikki oululaiset pyöräilevät ja antavat myös tietä toisille. Kukaan ei nillitä eikä ole aggressiivinen. ~Tähän liittyen tyttärellämme on vuosien varrelta paljon toisenlaisia kokemuksia.

Mutta kyllä Oulussa lumikaaokset ovat liki tuntemattomia (vrt. Helsingissä jokaisen isomman pyryn jälkeinen tilanne) ja palvelualttius, tervehtiminen ja välittömyys ovat osa oululaisuutta. Useimmiten. Kaikkinensa Oulu on hyvä ja kaunis kaupunki asustella.

Murteen ”virheiden” lisäksi hieman harmittaa, että Me naiset  käyttää Shutterstockin kuvapalvelua, eikä esim. Vastavaloa, jossa tuohonkin artikkelin oli muutamalta valokuvaajalta ollut oikeinkin hienoja kuvia… 😉 (”itsevarmimmat ihmiset!? :D)

Jokohan on ”joulunalusaika”?

Reilu viikko ensimmäiseen adventtiin, eikä minulla ole vielä paperista joulukalenteria hankittuna. Ei vaikka eilen ja tänään olen kulkenut monissa liikkeissä ja putiikeissa, joissa oli myynnissä kalentereita. Minä tulin vain keskittyneeksi myyntihommiin, joten ostokset jäivät välistä. Joskopa tässä viikonlopun tullessa saisin ostetuksi kalenterin.

Viikonloppu on kyllä niin täynnä ohjelmaa, tekemistä ja menemistä, että en oikein tiedä, miten kaikkeen ehdin. Jo tänään aloitin lauantai-illan juhlan valmistelun; on viinikerhon 28-vuotisjuhlat, ja tänä vuonna pidetään kuten usein ennenkin meillä. Viime vuonna oltiin ko. viikonloppu Tampereella, jossa Billy Elliot Tampereen Työväen Teatterissa ja ravintola C! Lisäksi Salud ja Piemonte, kuljeskelua pitkin Tamperetta, ystävien seuraa, viiniä, shoppailua, – kaikkinensa melkoinen juhla oli se. Niinpä nyt onkin pienimuotoisemman synttärikekkerin aika.

Eilen vihdoin keksin viineille teeman, ruokamenu on poikkeuksellisen helppo ja ainakin määrällisesti hyvinkin vaatimaton, mutta tekemisensä siinäkin. Ja saattaahan se olla, että huomenissa jo vähän innostun köksäämään, kun tämän kalenteri- ja korttitouhun olen nyt saanut rullaamaan.

Huomenna siis siivous- ja roudauspäivä, viinitietoprujun tekeminen ja kakkupohjat voisin leipoa – ja ehkä jopa kattaa pöydän. Se on aina vähän tavallista monimutkaisempaa silloin kun on samana iltana ensin viinitasting, joka jossain vaiheessa liukuu illalliseksi. Paperit ja pisteytykset vaihtuvat lautasiin ja ruokaan – viini säilyy koko ajan. 😉 Mahdollisimman paljon haluan tehdä valmiiksi – saan sitten istua rauhassa nauttimassa.

Perjantaina päivällä on minituparit, ja vielä illaksi kaupungille. On LUMO! Yksi parhaita, ellei paras, vuosittainen yleisötapahtuma Oulussa. Lauantaina aamupäivällä saattaisin ehtiä käydä Oulunsalossa, jossa on maalaismarkkinat ja illalla ne synttärijuhlat. Ja sunnuntaina avautuu pieni joulupuoti, iltapäivällä pikkuperhe tulee syömään ja ehkä illalla vielä uudelleen LUMOa ihastelemaan ja kuvaamaan.

Mitä luultavimmin viikonlopun kuvasaaliista osa päätyy blogini joulukalenteriin, jonka jossain muodossa olen taas ajatellut kasata. Vähän mietin sellaista, että olisikohan teistä bloginlukijoista apua? – Josko kertoisit oman ja/tai perheesi parhaan tai edes kovasti tykätyn jouluruoan, -leivonnaisen, -herkun, -karkin tai -juoman, mieluusti vielä jonkun ”ei-niin-tavallisen”. Lähetä minulle resepti tai kuva tai jouluviinin tai muun juoman nimi, jouluiseen herkutteluun liittyvä tarina, tai linkki jonnekin jouluiseen juttuun tai tapahtumaan, niin yritän visualisoida (=kuvata) sen ja luvallasi jakaa reseptin tai vinkin jouluherkusta, ehkä jopa itsekin sen tehdä. Lähetä juttu/kuva/linkki/resepti suoraan minulle sähköpostiin (reija at satokangas.fi) tai kommentoi tähän alle tai joulukuussa joku päivä tai ilta kun idea tulee mieleen. Kaikkien jotenkinkaan osallistuneiden kesken voisin arpota uudeksi vuodeksi kuohuviinipullon tai lähettää kalenterin – ihan miten arvonnan voittaja haluaa. Siis tämmöinen talkoilla tehty joulukalenteri? Onnistuisikohan?

Postikorttikauppias

On vähän sellainen kaupparatsu -olo. Olen tänään kiertänyt myymässä korttejani aika moneen paikkaan. Ja ilokseni ne ovat saaneet melko hyvän vastaanoton. Yksi iso moka tai asiantuntemattomuus minulla niitä tehdessä on tapahtunut: korteissa ei ole EAN-koodia. Ja se sitten oli ainakin kahdessa paikassa korttipinkan ostamattomuuteen. 🙁 Eihän minulla ollut tullut pieneen mieleenkään että olisi pitänyt esimerkiksi postimerkin kohtaan painattaa EAN-koodi. Jos ja kun toinen iso satsi kortteja menee ensi vuonna tilaukseen, niin sitten tiedän tämänkin.

Noh, kaikissa liikkeessä ja museokaupoissa ei noita koodeja tarvita. Eikä ne blogitutut, jotka ovat kortteja tilanneet, ole koodeja kyselleet. Minun onneni on se. 😉

 

Postikorttikaupassa kortteja Oulusta

Postikortti- ja kalenterikauppa on auki!

Kaikki tilaamani postikortit ja kalenterit ovat nyt tulleet painosta, ja ihan ajallaan vielä. Olen jo aloittanut niiden jakamisen, ja jatkan posteljoonin hommia tällä viikolla täällä Oulun seudulla, mutta puolitusinaa tilausta odottavat postin kulun palaamista normaaliksi. Mutta tiedoksi, että tulossa ne jo ovat.

Yleisön pyynnöstä teen vielä toisenkin kalenteritilauksen, – vakaasti uskoen, että postilakko ehtii loppua niin ajoissa, että toinen kalenterikuorma ehtii tulla niin aikaisin ennen joulua, jotta minä puolestani ehdin toimittaa ne asiakkaille.

Postikortteja toimittelen jälleenmyyntiin yhteen sun toiseen pisteeseen Oulussa. Ja tänään ahkeroimani korttikauppa on avoinna kaikille, siis myös ”yksityisasiakkaille” – siis ihan kaikille ja samoilla hinnoilla. 

Oulun vanhat kauniit rakennukset (+ Nallikari) -projektini kortteja on nyt neljä valmiina ja myynnissä: Oulun keskusta, Myllytulli-Hupisaaret, Tuira ja Nallikari. Tekeillä on vielä monen monta muutakin… Mutta ajoitan niiden valmistumisen keväälle ja kesälle, nyt aloittelen näillä.

Tässä on Nallikari.

Käyhän katsomassa – ja tilaamassa 😉  – korttikaupasta muitakin… Kortti- ja kalenterikauppa (Muistikuvia)

Juhlakausi on alkanut!

Mummin ja Apsun humputtelupäivä tänään. Tai noh, ei päivä, vaan yhteinen konserttireissu. Maukka ja Väykkä – joista mummi ei olisi varmaan koskaan kuullutkaan, jollei olisi mummi. Olen Oulun Teatterin sähköpostituslistalla, ja jokunen viikko sitten kun tuli mainos Maukan ja Väykän ”maailmankiertuekonsertista”, kyselin vanhemmiltaan, josko Apsu tuntee nämä laulavat hahmot, ja kyllä, tuttuja ovat, joten ostinpa meille liput. Iiro Rantalan sävellykset ja Apsulle tutut hahmot – ei voi mennä pieleen, eihän?

Tänään, kun olin tyttären vienyt lentokentälle ja kotimatkalle, ajelin suoraan Pateniemeen hakemaan Apsun, ja niin pojan ensimmäinen teatteri/konserttireissu oli edessä. Etukäteen en ollut kertonut, mihin mennään, mutta jo matkalla lapsi tuntui tykästyvän ajatukseen, vaikkei edes tiennyt, mitä teatteri tai konsertti tarkoittaa…

Jo narikka oli uutta! Ja oman paikan etsiminen riviltä 8. Valaistut numerot portaiden reunoilla hämmästyttivät: ”Mikki tämmöset?” Paikat löytyivät, olimme ehkä 10 minuuttia ennen esityksen alkua ja noin 150 kertaa poika kysyi, milloin ne tulee, mistä ne tulee, tuleeko ne? – Ja tulivathan ne.

Parin ensimmäisen laulun jälkeen Apsu innostui taputtamaan ja huutelemaan vastauksia, kun Maukka ja Väykkä yleisöään puhuttivat,kun he lapsia (ja aikuisia) innostivat vuorovaikutukseen.

Ja viimeisen laulun puolivälissä, kun yleisö – Apsu mukaanlukien – taputti tahtia biisille, poika kurottautui kohti ja kuiskasi korvaani: ”Mummi – tänne tullaan uudelleen.” Ja mummi oli ihan varma, että niin tullaan, tai mennään yhdessä jonnekin toiseen konserttiin tai teatteriesitykseen vielä monta kertaa. Apsu nautti esityksestä; mummi erityisesti seurasta ja tämän innostuksesta: win-win -tilanne.

Eikä siinä vielä kaikki: kun ajelimme Rantapeltoon, olivat vanhemmat paikalla ja Pehtoori oli  tehnyt sapuskan. Menussa Pehtoorin luottoreseptillä ”lihakääryleet” pastan ja fetasalaatin kera, mutta jälkkäri oli ihan uutta: päärynävaahto. Hyvää oli sekin! Entä jos sekoittaisi joukkoon – ei kourallista non parelleja kuten Apsu teki – vaan Aura-murua?

Toisen päivän peräjälkeen sain istua valmiille! Mukavaa ja makoisaa… Taitaa olla joulunalus juhlakausi alkanut oikein kunnolla.

Juhlasta juhlaan

Juhlasta juhlaan… Eeviksen yksvuotissynttärit tänään, …

Turhaan oli Miniä huolehtinut tarjoiluista, – niin oli pöytä täynnä herkkuja ja päivänsankari oli valloittava, oma rauhallinen itsensä.

Synttäreiltä suoraan ystävien luo syömään ja viettämään iltaa. Kuten sanottu juhlaa juhlan perään.

Sanoivat tehneensä ruokaa ”kalaasit mielessään”, että oli ollut paineita, että miettivät niitä kaikkia sapuskoja, joita olivat meillä nauttineet… Turhia paineita, sanon minä. Tänään söimme niiiiin hyvin, uusia, avaria, ennen maistamattomia makuja. Ja aina on ilo käydä valmiille.  Kaikki oli erinomaista, mutta makumuistoihin jää fenokoli-cappucino ja markiisi. Ja toki serrano-kampelarullat. ja … ja kaikki… Eivätkä vähiten jutut. Vanha ystävyys mahdollistaa uppoamisen syviin vesiin aika nopeasti, mutta myös sen etti jää sinne upoksiin… On hyvä välillä miettiä, mitä elämälleen voi tehdä, mitä ei ja mikä vain pitää hyväksyä. Niin paljon ajatuksia…

Niin hyvä päivä.

Perjantai-iltana

Joskus on mahdottoman mukava tuntea ansainneensa perjantai-illan, tykästyä sen leppoisuuteen ja mieluisiin makuihin, hyvään seuraan. Jalkapalloa en katsele, kun siitä mitään en ymmärrä, ei kiinnosta, – toki iloinen olen, kun Suomi näyttää voittavan.

Tänään ilta tuntuu ansaitulta. Jos toissapäivänä perhepäivällisen tuunaaminen sekä eilinen verho-operaatio ja liikunta (kävely sateessa liukkailla kaduilla) sujuivat tahmaisesti tai jotensakin ’toiskeloposesti’, niin tänään oli parempi päivä. Sekä sapuska, liikunta ja verhot sujuivat ilman tupulointia. Ja niiden lisäksi paljon muutakin. Eeviksen huomisille synttäreille lohipiirakka valmistui ihan ”ohimennen”.

Ja aamulla kävin ruoka- ja lahjaostoksilla (tuliaisia myös huomiseen iltakylään), tarpeeksi aikaisin, ettei mitään joulunavajaistunnelmaa ollut vielä houkuttelemassa väkeä kauppoihin. Jossain välähti taas ajatus: tämä elämäntilanne on aikas mukava.

Ainoa kaihertava asia tänään on ollut postin lakko: kalenteritilauksesta olen huolissani. Pienemmät kalenterit ovat jo tulleet, isot eivät. Ja sitten minulla on – vihdoin – ISO postikorttitilaus tulossa. Ja sisarelle tuparilahja (äidin puolesta). Elämässäni ”ratkaisevat” lakot ovat olleet yleensä juuri ennen viikkoa 43 (syyslomaviikko) tai keväisin (ette tiedäkään, kuinka paljon AKT on elämääni vaikuttanut!) mutta että nyt pienen-pienen valokuvausyrityksen kanssa joudun taas force major -seikkojen kanssa tuskailemaan tai ainakin olemaan vähän huolissani.

Toisaalta: pieniä on murheet.

Rapatessa roiskuu —

Touhupäivä tänään, –

heti kohta herättyä lähdin kävelemään kohti kaupunkia. Virhe! Jo kilometrin päästä alkoi sataa vettä, ja Toppilansuoran jälkeen eli noin puolimatkassa hiekoitus oli jalkakäytäviltä hiipunut ties mihin. Oli ihan mahdottoman liukasta. Se hidasti etenemistä, jopa siinä määrin, että myöhästyin kampaajalta, mitä en muista koskaan osaltani tapahtuneen. Yleensä minun luottokampaajani on myöhässä, mutta ei tietenkään tänään kun minä saavuin sateesta ja liukastellen liki 10 minuuttia myöhässä. Tästä huolimatta hiukset ovat taas sopivan mittaiset.

Ja sitten seuraavalle rastille. Systerin verhotanko- ja verhonripustusoperaatio jatkui tänään. Pehtoori oli mennessäni jo melkein saanut lisäkiskot poratuksi paikoilleen, mukana ollut Tyär avitti minua rypytysten ja nipsujen laitossa. Ja sitten päivän toinen virhe!  Minä ymmärsin väärin, ja systeri neuvoikin vähän ”ohi”, joten merkittävin aikaansaannokseni parituntisen sähläämisen tuloksena oli, että tulin nauttineeksi oikein hyvän cappuccinon ja pienen palan omenapiirakkaa. Tottahan talkoissa tarjoilut ovat tärkeä juttu! Ja päivähän se on huomennakin.

Seuraavaksi tyttären kanssa Caritakseen äidin luo. Ja sieltä sitten Pehtoori ja Apsu tulivat hakemaan meidän kotiin. Apsu kun oli kutsunut itsensä mummi-papalle kylään, kun tiesi Naanan olevan täällä. Niinpä pitkälle iltaan Pingu, Legot, piirtäminen, kuvien katselu, Mario Kart ja muu touhu olivat ohjelmassa. Jossain välissä syötiinkin, ja sitten illan tultua, kun tyttären oli jo päästävä lukemaan tenttiin, vein Apsun kotiinsa.

Olisiko jo joulukorttien aika?

https://www.vastavalo.net/galleria.php?x=191110-0839127-XW