Kutsu viininmaisteluun! – ja pääsiäismenuehdotus (resepteineen)

Näinä päivinä kun pääsiäisen mökkireissu perheen tai ystävien kesken on peruttu, kun pääsiäisenä ei ruokapöydän ympärille saada vierasjoukkoa nauttimaan runsaista perinteiseistä herkuista, kun oman viinikerhon vuosikymmeniä jatkuneen ystävyyden ja tavan mukaisesti ei nyt ole voitu kokoontua pääsiäisviinien testauksen merkeissä, kun ei voi tavata oikein ketään, olen kuitenkin jotain pääsiäisen menua suunnitellut ja juhlaviinejä miettinyt.

Ehdotinkin viinikerhon neljälle muulle ruokakunnalle virtuaalimaistiaisia ensimmäiselle pääsiäispäivälle, ja kaikki ilmoittautuivat varsin nopeasti mukaan! Tässä virtuaalisessa kotitestingissä ei ole kuutta viiniä testattavana kuten meillä kerhon kanssa tavallisesti on, eikä ole edes sokkomaistelua, vaan olen valinnut kaksi viiniä, jotka olemme Pehtoorin kanssa luvanneet toimittaa viinikerholaisten kotioville lähipäivinä.

Nyt olen sitten kutsumassa ”virtuaalimaistiaisiin” teitä kaikkia muitakin.

Maisteltavien valintakriteerit:

  1. Syrah-rypäleestä valmistetut viinit sopivat perinteisen pääsiäisruoan (lampaan/karitsan lihan) kumppaniksi erinomaisesti.
  2. Varsinkin toinen sopii myös grilliruoalle sekä erilaisille antipasteille. Monihan aloittaa grillikauden juuri pääsiäisenä.
  3. Molemmat ovat 100 %:sti yhden rypäleen, siis syrah- (jota kutsutaan myös nimellä shiraz-) viinejä. Näin voi helposti verrata viinien eroja, maan ja tuotantotavan mukaan.
  4. Viinit eivät ole ihan halpoja, eivätkä kyllä tolkuttoman kalliita, jollaisia tästä rypäleestä on kyllä tehtyinä ja saatavissa. Alkossa myytävä kallein syrah on Australian viinintuotannon ”lippulaiva” Penfoldsin Grange (629 €).
  5. Näitä molempia pitäisi olla saatavilla suunnilleen kaikista Alkoista.
  6. Molempia rohkenen kokemuksen perusteella suositella.

Australialainen Hewitsonin La Secateur on ollut Alkon valikoimissa lähes puolenkymmentä vuotta. Se on ”täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, vadelmainen, hennon vaniljainen”. Tuoksuttele ja maistele, löydätkö nuo kaikki marjat siitä!

Toinen maisteluviini on orgaaninen, reilun kaupan, vegaaneillekin sopiva viini. Se on etelä-afrikkalainen Running Duck Shiraz. Alkon luennehdinta paljolti samanlainen kuin edelliselläkin: ”Täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, vadelmainen, mausteinen, kevyen salmiakkinen, hennon setrinen”. Varsinkin tämä kannattaa kaataa laseihin hyvissä ajoin (½ tuntia?) ennen nauttimista. Tämä maksaa kuusi euroa vähemmän kuin Secateur (18 €), miltä maistuu, onko viinien hinta-laatusuhde kohdallaan?

Jos mahdollista, avaa molemmat pullot yhtä aikaa ja kaada viinejä kahteen lasiin. Mahdollisesti jäävät viinit säilyvät hyvin suljettuina (Vacu-vin jos on) seuraavallekin päivälle, joten kahden aukaiseminen ei liene ongelma. Ja toki voit ottaa maisteluun vain toisen viineistä.

Vertaile ulkonäköä (näillä vain vuosi eroa 2018 ja 2019), tuoksuttele ensin, löytyykö tuttuja tuoksuja, maista. Vastaako maku tuoksun lupausta vai kenties jopa ylittää sen? Jokaisella viininystävällä on oma makunsa, ja se on se ainoa ”oikea”. Ja jotta saataisiin tästä oikeasti virtuaalimaistelu kirjaa jotain ”tuntemuksia” muistiin, pisteytä (4 – 10) ja kommentoi ensimmäisenä pääsiäispäivänä 12.4. postaukseeni – siitä tulee virtuaalimaistelun postaus. Virtuaalisuus on siis tällä kirjallisella alustalla, eikä ihan livenä. 😉 Ja edelleen: oikea vastaus on se oma vaikutelma ja makumuisto, jonka viini synnyttää.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvon pullollisen punaviiniä, jonka voittaja voi noutaa lähimmästä Alkostaan. (Osallistua voi vielä 13.4.)

Viinit kannattaa käydä hakemassa jo huomenna, jolloin ei ole vielä pääsiäisruuhkaa Alkoissa. Aamupäivisin on kuulemma vähän porukkaa. Jos näitä ehdottamiani viinejä ei ole juuri sinun kaupassasi, ota jotain muuta syrah-viiniä…

Ilmoittautumista ei tietenkään tarvita, mutta laitan silloin vaikka lauantain postaukseen rasti-ruutuun -kyselyn osallistujista…

 

Viini ja ruoka kuuluvat yhteen, joten ehkä tässä voisin myös esittää ja ehdottaa jotain pääsiäisen juhlapöytään.

Menu voisi olla vaikka tällainen:

Parsaa ja katkarapuja

Karitsapatee, keftedes (kreikkalaiset lihapullat) tai karitsan filettä lisukkeineen

Lemon posset (maailman helpoin jälkiruoka, kuva alla), sitruuna-toffee pannakotta (edelleen hurjan helppoa, lapsetkin tykkää!) tai sitruunapiirakka

Lemon posset
4 dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1 sitruunan mehu
Kiehauta kerma ja sokeri teflonkattilassa. Keitä kolmisen minuuttia koko ajan sekoitellen. Ota kattila liedeltä, ja sekoita joukkoon sitruuna (se ei juoksetu eikä ”leikkaa kiinni” vaikka niin voisi luulla – tai ainakin minä luulin ja pelkäsin). Annostele jälkiruokamaljoihin, pieniin laseihin tms.
Anna jähmettyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Siinä kaikki. Raikasta ja hyvää. Sellaisenaan tai La Colomban ja pashan seurassa.
Tai suklaamuffinsit, joiden kanssa punaviinin loppu maistuu oikein hyvin. 😉 Tumma suklaa ja punaviini ovat oiva pari kaikkina aikoina.
Vuosia sitten tekemäni ”Pieni pääsiruokakirjanen” löytyy alla olevan linkin kautta. Alla myös kolme muuta postausta, joissa pääsiäisruokia -ja viinejä. Jokohan minä ensi vuonna saisin nämä kootuksi kirjaseksi?
Vaikka minulle ruoka on parhaimmillaan sosiaalinen tapahtuma, ei tämä kotoilu ja kontaktien puute estä, etteikö ruoasta voisi ja todellakin kannattaisi näinä aikoinakin nauttia! Kohti pääsiäistä, hyvät ystävät!

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Maaliskuun ruokahaaste: karitsapatee

Lammasta ja karitsaa ja niille lisukkeita

Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Voi elämän kevät!

Palmusunnuntai.

Ja pyöräilykauden aloitus. Juhuu! ”Voi elämän kevät” tuli mieleen, kun lähdin puolelta päivin auringossa varovaisesti tämän vuoden ensimmäiselle pyörälenkille. Kuinka huikean mukavalle, vapauttavalle, aurinkoiselle, optimistiselle, liikkuvalle, terveelle se tuntuikaan. Niin hyvä! Niiiiiin hyvä. Ja sitten tuli mieleen toinen (typerämpi) sanonta, vain oululaisille tuttu? Siis ”voi elläimen käsi”. Muistan yhden työkaverin, vuosikymmenien takaa, joka hoki vähän joka välissä ”voi elläimen käsi”. Senkin jälkeen ja muiltakin olen moisen hokeman kuullut, mutta en oikein ymmärrä, mistä se tulee, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa? Tunnistaako kukaan, osaako selittää?

Varovasti pyöräilin, kaikki aliskat talutin, samoin jäiset, varjoisat paikat ja etsin vain sulan puolen reittejä, poljin hiljakseen, ilman äänikirjaa, jotta kuulen hiljaisuuden, joka Oulussa nyt on… Oulujoen vartta kuljin, mun lempparireitti, ja sitten Parkkisenkankaalla käännyin kotia kohtia. Oikeasti aika kylmä oli vielä, onneksi ihan laskettelukamppeet päällä, joten ei tullut vilu.  Ensimmäiset parikymmentä kilometriä on nautittu. Niin iloinen,  – voi elämän kevät!

Mutta lopultakin päivän kohokohta oli pääsiäisaarteen etsintä. Kyllä teki pojanpojalla tiukkaa, että malttoi syödä ja odottaa, että pääsisi sitten etsimään aarrearkkua. Olipa jännä juttu koko poppoolle. Ja olisittepa nähneet Eeviksen muuvit! Suklaamuffinsi (kuten myös pita-leivät (nyhtöpossun kera)) maistuivat ja saivat aikaan huikean ruokapöytäilottelun: tyttö osaa tanssia!

Näitä meillä on vuosien varrella tehty useinkin. Ja aina ne maistuvat. Palmusunnuntainakin.

Suklaamuffinit

200 g voita/margariinia
2 ½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta (Ögon tai Van hauten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g tummaa suklaata
2 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuvat aineet ja lisää voi-sokeri seokseen. Rouhi suklaa (muutama isohko ”rouhe” ovat ihana lisä) ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä maito.

Jaa isoihin amerikanmuffini (Bruno)  vuokiin ja paista 225-asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Huomenna lisää ohjeita pääsiäispöytään, ja haaste! Niitähän nyt on niin vähän liikkeellä! Mutta tämä ON erilainen. Huomiseen, hyvät ystävät!

Kohti pääsiäistä

Aamulla nautin Festamme valosta, koetin siellä kuvata keltaista. ”Optimistista keltaista”, joka on yhden kuukausihaasteen  teema. Oli tulppaania, kananmunia, tipuja ja ties mitä, mutta eipä oikein simahtanut. Karanteeniin joutui kuvissani pääsiäinenkin … Kotoillen sekin varmasti sujuu.

Mutta tässä sitten kuva teemaan ”View from my window” – paitsi ettei kunnolla näy ulos: lumista on vielä, ja aurinkoa.

Lenkillä ilahdutti kun Toppilansuoran voimapuu oli vahvan ja terveen näköinen, – sellainen ”maailma muuttuu, mutta on hyviäkin asioita, jotka pysyvät!” Ja tuossa kuvassa kiinnittyy huomio toiseenkin seikkaan, eikö? – Kevyen liikenteen väylä on sula! Se on sula kaupunkiin asti…

Pääsiäinen kotosalla on jo valmisteluissa, olen menua laatinut ja tänään tein jotain uutta: Viinilehden parsaresepti pysäytti ja pitihän se ottaa kokeiluun. Ja vähän säätää. Eilen meidän kauppareissu oli vaihteeksi Lidliin, josta löytyi ohuita, tuoreita parsoja ja ne olivat tähän ihan täydellisiä.

Parsa-katkarapucocktail

(alkuruokana neljälle, pääruokana kahdelle)

400 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
1 rkl voita
1½ dl majoneesia
3 keitettyä kananmunaa
noin 10 cm pala kurkkua kuutioituna
1 rkl sinappia
1 tl sitruunamehua
2 vartta kevätsipulia (tai ruohosipulia hienonnettuna)

Sulata katkat hiljalleen jääkaapissa ja valuta huolella.
Napsauta parsojen tyvestä pari, kolme senttiä pois.
Jos parsa on tuoretta, sitä ei tarvitse kuoria.
Kuumenna voi paistinpannulla. Kun se kuohahtaa, nosta parsat pannulle. Paista parsoja käännellen viitisen minuuttia.
(JOS parsat ovat paksuja ja vaativat lisäkypsennystä, kaada päälle vettä sen verran, että parsat vain juuri ja juuri peittyvät.
Kiehauta ja anna kiehua muutama minuutti. Kaada vesi pois.)
Anna parsojen jäähtyä.
Sekoita majoneesin joukkoon hienonnetut munat, kurkkukuutiot, sinappi, sitruunamehu ja ruohosipuli ja puolet katkoista.
Kokoa annokset laseihin jos tarjoat alkupalana:
alle parsanpaloja, päälle ravunpyrstöjä ja
kolmanneksi kerrokseksi majoneesia. Toista kerrokset uudestaan.
Tai tee kuvan mukainen annos.

Kuten kuvasta näkyy ehdottomasti parhaita tuontiparsoja, mitä on ollut tarjolla. En kuorinut, en lisäkeittänyt, vain muutaman minuutin paisto pannulla. Voita oli parikin ruokalusikallista. Salaattia, katkarapuja ja parsaa! Niin mun herkkuruokaa. Juhlaruokaa. Kolesteroli nousee, eikä kaloreitakaan puutu, mutta hei, lauantai! Ja varmaan teen pääsiäisenä uudelleen.

Olisiko tässä sinunkin pääsiäispöytääsi alkuruoka? Tai isona annoksena pääruoka, jolloin voit paistaa oheen vähän makkaraa. Tästä kuvastani puuttuvat pikkumakkarat (Nürnbergin Güntherit), joita lähinnä Pehtoorille paistoin muutaman oheen, vähän sellainen surf & turf -annos sitten tuli. Ja edelleen maut sopivat hyvin yhteen.

Ja pääsiäiseen – tai siis huomiseen palmusunnuntaihin liittyvä – on myös pääsiäisylläripolku, jonka olen melkein jo tehnyt valmiiksi. Apsulle on huomenna tiedossa aarteen etsintää. Rasteja pitkin kotiamme on kymmenkunta, ja aarre on tietysti Ryhmä Haun iso pääsiäismuna. Toivottavasti pojasta juttu on yhtä mukava kuin ylläriä valmistelevasta mummistakin. 😉

Vähän on paljon

Perjantai, kauppapäivä. Sehän on nykyisin erikseen mainittava – kaupassa käynti. Elämän highlighteja!

Ei muuta. Paitsi, että olen hyvin iloinen omasta puolestani, siis siitä että sittenkin lähdin kunnon lenkille. Ja että sain rairuohot kylvetyksi. Muutamaan haasteeseen vastatuksi, ja yhden (pääsiäisen virtuaaliviininmaistiaiset) ideoiduksi. Palaan sen tiimoilta asiaan myös täällä blogissa viimeistään alkuviikosta.

Näin pieniä tänään… Ei kotoilu perjantai-iltaisin ole ollenkaan pahasta.

 

 

Arjen uusia uomia

Vaikka arki ei viime viikkoina ole kovin kummoisesti muuttunut, on siihen tullut jotain juttuja ja käytänteitä, jotka ovat seurausta koronasta ja sen tuomasta ”paikallaan pysymisestä”.

Ensinnäkin kaupassakäynti. Meillä on ”aina” käyty kaupassa kaksi kertaa viikossa. Alku- ja loppuviikosta, joista alkuviikon reissu on useimmiten Pehtoorin ja loppuviikon mun. Ja sitten on ollut joku kolmas ”pikkujuttu kauppareissu”. Jotain välttämätöntä (hiiva, kahvi, tms. ) on pitänyt hakea, ja sitten samalla vähän hedelmiä, ehkä lisää jukurttia, etc. Lisäksi minulla on vielä ollut kerran viikossa kauppareissu äidille. Nyt on käyty kaupassa maanantaisin ja perjantaisin. Kahdestaan, sillä meillä on kolmen huushollin ostokset hankittavana (äidilleni ja systerille). Pehtoorin äidille vie Pehtoorin veli, joka asuu anopin lähellä ja joka on hoidellut kauppa-asiat jo vuosia.

Nyt teen kauppalaput huolellisesti, ettei sitten tarvitse mitään pikkureissuja enää tehdä. Tarkoittaa että ”ruokalistat” on tullut suunnitelluksi aika valmiiksi viikoksi eteen päin. Tulee ihan mieleen ne ajat, kun lapset olivat vielä päiväkodissa ja alaluokilla ja työpäivät pitkiä. Suunnitelmallisuus ja viikonloppuna ”suurkeittiössä” ruokia valmiiksi viikolle säästivät aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä.

Viime viikon lähiruoka-toimitus oli ensimmäinen ”toimitus kotievelle”, pääsiäisen viinipaketti ei ole vielä tullut, iso kassillinen lankoja tuli eilen ja olen jo ensimmäisen uuden korttierän tilauksen laatinut.

Ulkona syömisiä, joita oli joko jossain Oulun etnisessä ravintolassa, paistinkääntäjätapahtumassa tai viinikerhon maistiaisissa keskimäärin kerran viikossa, ei ole nyt ollut. Eikä satunnaisia ruokatapaamisia ystävän/ystävien/systerin kanssa. Ulkona syömiset ovat nyt olleet makkaran paistoa Koitelissa ja Korouoman laavulla. 😉 Niinpä tänään sitten tapahtui sellainenkin juttu, että kävin hakemassa meille Kotipizzasta sapuskan. Sellainen on meille todellakin poikkeuksellista, mutta teemme toistekin tai ehkä jopa tilaamme jotain ihan toimitettuna kotiin asti ennen kuin olot normalisoituvat.

Äidin luokse ei ole nyt pääsyä, enhän siellä nyt ennenkään kovin tiuhaan kulkenut, yleensä kerran tai pari viikossa, pari tuntisen siellä ”touhusin” ja pidin seuraa. Nyt kun sinne ei pääse, soittelen kerran päivässä, äiti saattaa soittaa sitten vielä illalla. Apsua en ole hakenut kaveriksi leipomaan, en leikkipuistoihin, en leffaan. Tytärtä on ikävä, ties milloin nähdään. Mökkielämää on vain haaveissa.

Telkkarin katselu on minulla lisääntynyt ihan mahdottomasti: Netflix vie päivittäin (tai oikeastaan alkuyöstä) ainakin pari tuntia. Joko joku leffa tai pari jaksoa sarjaa. Eilen aloitin Miniän suositteleman Virgin River -sarjan. Eka jakso lupasi silmän ruokaa, 😉 ”maisemat” on komeat. Ja okei, muutenkin mukavan oloinen sarja.

Somessa olen ollut ehkä tavallista vähemmän, Vastavaloon en ole ottanut ja toimittanut juurikaan kuvia, mutta muutamia mielenkiintoisia haasteita on menossa, ja vähän ajatuksena jotain saada kuvatuksi ja niihin mukaan.

Facebookissa on sellainen ryhmä kuin ”View from my window”. Olen nyt viikon ollut mukana, – on mahdottoman mielenkiintoista nähdä kaikkialta maailmasta ikkunanäkymiä ihmisten karanteeneista ja erityksistä. Jos olet facessa ja liityt ryhmään niin feediin nousevat vain huikeimmat kuvat, huikeimmat joko kuvina ja/tai maisemina. KLIKS

Kun klikkaat tuon. em. linkin auki, tulee tämä FB:n kirjautumissivu, mutta ei tarvitse kirjautua, scrollaa vain alaspäin. Jos sinulla ei ole FB-tiliä tai et ole liittynyt ryhmään, näet kaikki kuvat siinä järjestyksessä kun niitä sinne tulee Kannattaa katsella. Jos liityt ryhmään näet kaikkein hienoimmat kuvat omassa feedissä ….

Meidän ikkunasta ei oikein saa huippuja otoksia, oltaispa mökillä… ,.. toisaalta lumi voi olla monelle ”the Thing”. Katsotaanpa nyt lähtetänkö.

Nallehaaste on minusta hellyttävä ja oman Tony Thorwaldssonin jo veinkin ikkunan ääreen. Meidän kujalla sitä ei vain taida kukaan bongata. Ehkä viikonloppuna valaisen sen iltakulkijoiden iloksi.

Merimaisema-haastekin pyörii netissä, siihenkin etsin jonkun sadoista/tuhansista merikuvistani joku päivä. Ja sitten tällainenkin haaste:. Tällä viikolla aiheena ISOLATION Sitä varten yhden kuvan tänään. En taida tätä vielä postata. Jos huomisella lenkillä joku parempi….

Mutta any way: haasteet pitävät liikkeessä. Liikettä olen vapaaehtoisesta lievästä karanteerista huolimatta koettanut pitää yllä. Salilla käynnit ovat jääneet, mutta lenkkejä oikeastaan joka päivä, ja hularengas ja käsipainot taas käytössä, sillä kylki on jo ihan kunnossa. Ja ihan pian pääsen pyöräilemään!

Sosiaaliset kontaktit ovat vähissä, ainakin tapaamiset, mutta mekin teimme viime lauantaina sen mitä monet muutkin. Tytär ehdotti, että syötäisiin yhdessä, joten me Pehtoorin kanssa tähtäsimme sapuskan kolmeksi, samoin Tyär Hakaniemessä ja sitten otettiin whatsappilla videopuhelu, läppäri pöydän päähän minun ja Pehtoorin väliin, joten kolmisin istuimme ruokapöydässä parituntisen. Olipa mukava. Tehdään varmaan uudelleen joku sunnuntai kun pikkuperhekin on syömässä.

Kontakteja myös vanhanaikaisemmilla keinoilla. Olen lähetellyt ja lähettelen muutamille sukulaisille ja tutuille postikortteja. Kuinka ollakkaan omia Oulu-korttejani. Onpa näistä tervehdyksistä tykätty.

Minä kuten ”kaikki muutkin verkkokauppiaat” laitoin oman korttikauppani toimitukset ilmaisiksi: mahdolliset korttipakettien postikulut (1 – 8 €) ovat toukokuun 2020 puoliväliin asti nolla euroa. Eli saat kortit kotiin ilman postikuluja. Voin toimittaa kortteihin myös postimerkit (á 1,60 €), joten ei tarvitse niitäkään varten lähteä kioskille tai postiin. Miten olisi pääsiäis-, vappu- ja/tai äitienpäivätervehdykset Oulu-korteilla. Valittavanasi on myös LAJITELMA, jossa on 2 kpl jokaista Vanhat, kaunit rakennukset -korttia + 2 isoa korttia (Pikisaari + Tuira tai Tuira + Torinranta).

Samaan mainospuheeseen myös vinkkaus sisustustauluista… Yhden sellaisen tässä sain Oulu-kuvista jo myydyksi, ja itselle on tilaukseen menossa pari. Katsohan sisustusideoita ja kuvamahdollisuuksia…

Kertokaahan mitä te muut ootte tehneet? Onko poikkeusaika tuonut uusia hyviä käytänteitä, jotain tekemistä, mitä voitte suositella muillekin, miten arki on muuttunut? Blogini tilastoissa näkyy noin 10 – 20 %:n pudotus käynneissä. Johtuuko siitä että työpaikan tietokoneet ovat jääneet pois tilastoinnista?

Ajatuksissa

Muistan, kuinka kesällä 1986 tietoisuuteeni tulivat rännit. Talojen kattorännit! Siihen astisen 28-vuotisen elämäni aikana en ollut uhrannut ajatustakaan ränneille. Mutta silloin en voinut liikkua ulkona katselematta, vertailematta, tekemättä muistiinpanoja!!! näkemistäni ränneistä. Tilanne oli se, että meidän talon raksaprojekti oli siinä vaiheessa, että oli valittava millaiset ja minkäväriset rännit taloon laitetaan. Kun ei ollut nettiä, googlea eikä juuri katalogejakaan, joista niistä olisi voinut rännejä katsella, lähdimme viimeinen yhtänä sunnuntaina raksalta jo iltapäivällä ja ajelimme pitkin Oulun uusia asuinalueita katselemassa rännejä. Ja löysimme mieleiset. Ne ovat yli 30 vuotta olleet hyvät, kylläkin jokakesäistä ulko- ja sisäpesua vaativat rännit.

Muistan myös sen, kun kuukausi toisensa jälkeen toiveet vauvasta jäivät totetutumatta: silloin joka kerta näin töihin kävellessä ja töissä raskaana olevia naisia, sitä paitsi KAIKKI kaverit saivat vauvoja.

Kaikki ne viikot ja kuukaudet, kun olen elämäni aikana ollut jonkinlaisellla dieetillä tai paastonnut, on televisiossa, työpaikan taukotilassa, yöpöydän kirjassa sekä tapaamisissa ollut ”houkuttavia kohtaamisia” ruoan kanssa.

Kun tytär asui Meksikossa tuntui, että viikottain oli lehdissä ja telkkarissa uutisia väkivallasta, huumesodista, luonnon katastrofeista ja ihmisten katoamisesta – ja nimenomaan Meksikossa. Niinä vuosina en nähnyt rännejä, vauvoihin törmäsin hyvin harvoin, eikä häiritseviä, houkuttavia kuvauksia ruoastakaan juuri ollut.

Eilen ja tänään kaikki laulujen sanat, FB-päivitykset, silmiin osuneet esineet ja kuuntelussa olevan kirjan ajatukset tuntuvat puhuvan ystävyydestä ja ystävistä …

Surullisena iltakävelyllä merenrannassa.

Hyvää ja huonoa … ajatukset harhailevat

Tänään on ollut – kuten niin usein elämässä – sellainen päivä, että elää, on, ajattelee, tekee ja toivoo monella eri tasolla asioita. Ajatukset ovat jossain ihan muussa kuin mitä tekee, tai ei tosiasiassa ole ollenkaan siinä ajassa tai paikassa, jossa ulkoisesti näyttäisi olevan.

Sellainen levollinen ”minä nyt tässä lumipyryssä kävelen, kun ei oikein muutakaan voi” tai ”paneudunpa nyt kunnolla näiden veroilmoitusten tekoon” ei ole tänään ollut ollenkaan todellisuutta. On kuin olisin elänyt kahdessa todellisuudessa ja sen vuoksi jotenkin mahdottoman irrallinen olo. Ei, en taida osata selittää tätäkään.

BTW: eilisessä Korouoma postauksessa muutama kuva lisää… niisstä näkyy, millainen polku on kävellä.
Ilman nastakenkiä ei kannata lähteä, mutta niillä ja peruskunnolla pärjää hyvin.