Hautausmailla

Kesäkeskiviikko Helsingissä

Elielin aukiolla ja lähikaduilla roska-auto käy aamuseitsemältä. Ainakin tänään. Noh, se oli oikein hyvä aika herätä.

Aamiaiselle ehdin kahdeksaksi kuten olin respassa ilmoittanut aikomukseni olevankin. Toinen kerta kun hotellissa kysytään moneltako on arvio saapua… Grand Centralin aamiainen on tarjoilultaan niin yltäkylläinen, että kannattaisi jättää mahdollisimman myöhäiseen; olisi siten lounas… No en jättänyt.

Koska aamupäiväksi oli luvassa ukkosrintama, ennuste oli sellainen että aamupäivällä ukkosrintama ylittäisi kaupungin, eikä mikään kiinnostava ollut ennen kymmentä auki, joten päätin lähteä heti aamusta Hietaniemen hautausmaalle – hyvän sään aikana.

On aikaa siitä kun olen siellä viimeksi käynyt. Sukulaisia siellä ei tietääkseni ole; tuulelaisia on Malmin hautausmaalla, mutta en sinne tällä kertaa. ”Hautausmaaharrastaja” minussa halusi nimenomaan Hietaniemeen. Kiersin Töölön katuja, Hietsun uimarannan kautta ja sitten hautamaalle.

Olisin voinut olla siellä kauemminkin. Kesäaamun lempeässä valossa siellä kaunista ja lohdullistakin, elämää ja historiaa. Sosiaalihistoriaa varsinkin. Jotain uusiakin juttuja minulle: toki olen nähnyt monenlaisia ”epiteteettejä” hautakivissä: herastuomarit, apteekkarit, talonpojat, professorit ja isännät, jopa opettajattaret tai talonpoikien vaimot ovat aika tavallisia, mutta Hietaniemessä oli paljon uusia titteleitä, maisteritkin olivat ihan valt.tiet. maistereita tai englannin opettajia, jopa ”peruskoulunopettaja” oli saanut ammattinimikkeensä hautakiveen. Mutta vielä niitä enemmän minua kiinnostivat muistomerkit, patsaat, ja miljöö kaikkinensa.

Presidenttien hauta-alueella oli (minulle) uusia hautoja. Ja taiteilijamäellä en ole tainnut koskaan ennen käydäkään. Tänään kävin.

Ja taiteilijamäellä en ole tainnut koskaan ennen käydäkään. Tänään kävin.

Jatkoin matkaa kohti Töölöntoria. Sen kupeessa on paperikauppa Putinki. Pikkukassillinen itselle kalenterointiin juttuja, ja muksuille tuliaisia. Puolenpäivän aikaan oli jo kävelyä ja hiostavaa ukkossäätä sen verran, että oli tarve istahtaa toviksi: Töölön torikahvilassa hetken huilaus ja elämänmenon katselua, tarkkailua.

Ratikalla takaisin lähtöpisteeseen, ja Ateneumiin. Järnefelt-näyttely tuli katsottua keväällä, mutta silloin vähän hoppu ja valtavasti väkeä, tänään rauhassa. Nyt valikoiden, vähän keskittyenkin.

Sitten taas Helsingin kaduille: käveleskelin, katselin, kuvailin. Piipahdin muutamassa putiikissakin, Vanhassa Kaupppahallissa ja torilla. Alkoi olla jo aika lämmin. Enkä voinut vastustaa kiusausta: Lasipalatsin terassilla Limoncello Spritz oli erinomainen. Ja taas Museokortti esiin: Amos. Siellä on nyt näyttely museon kokoelmista: ”Musta tuntuu, toistaiseksi”. Aika nopsasti kiertelin, pysähdyin vain niden teosten äärelle, jotka tuntuivat joltain. Tai jotka tuntuivat nimenomaan hyvälle.

 

Nuorison suositusten perusteella päätin mennä syömään Kampin kauppakeskuksen yläkertaan. Näin siitä huolimatta, että kauppakeskusten ravintolat eivät välttämättä ole niitä, joihin Helsingissä tai muuallakaan hakeutuisin. Mutta Fisken på Disken on vilahdellut ravintolasuosituksissa muutoinkin, joten sinne siis. Ja kyllä kannatti!!

Tänäänkin Skagen. Alkaa kolesterolit olla kohdillaan; katkarapuja päivittäin. Tänään tosin vain alkuruokana. Ei eilisen veroinen, katkat pienempiä, mäti kirjolohen, leipä ei niin briossimaista, mutta hummerimajoneesi oli kyllä erityisen hyvää. Ei siis missään tapauksessa mitään valittamista. Ja pääruoaksi paikan ”maankuulu” lohikeitto. Ei ole mikään kotikeittiön soppa se. Kuvat kertonevat … [huomenna lisää] Voin minäkin osaltani suositella. Ehdottomasti.

Kun kerran olin Kampissa, kävin myös Mujissa, joka on vastikään tullut tietoisuuteeni. Vaatteet tai kodintekstiilit eivät olleet ne mun juttu siellä, mutta paperiosasto ja lokerikot! Onneksi ei ollut auton takaluukkua käytettävissä: jos olisi ollut, niin olisipa kotiin tullut hankittua koreja ja koteloita. Enemmänkin kuin ne kaksi akryylikoteloa, jotka mahtuivat vetolaukkuuni. 😊

Kuuden jälkeen hakemaan laukku säilytyksestä, lentokenttäjunalle ja kotimatkalle.

Olipa mukava reissu. Iloinen että sellaisen saatoin tehdä, tyytyväinen, että tein. Ursula ja Cajsa jäivät tapaamatta, mutta ei se haittaa. Paljon ja enemmänkin nautin kaupunkilomasesta. Nyt jo kotona, huomenna kuvat tähän postaukseen.

Tässä ”traileri” aamupäivästä.

Niitä näitä

Humpsahdin Helsinkiin

Näin heinäkuun 2024 lopulla tapahtunutta….

Pääsiäisretriittini jäi tänä(kin) vuonna pitämättä ja kotimaan Grand Tour  (1 – 5 vrk), jollainen monena kesänä on tehty, ei tänä vuonna edennyt aiottua ja/tai suunnittelua pidemmälle, mutta ja siksi:  minä halusin kuitenkin  jonnekin. Vaikka sitten yksikseni.

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana kävin yksikseni Helsingissä useammankin kerran vuodessa (ja lisäksi kerran vuodessa opiskelijaekskursion opena). Vaikka noilla reissuilla olin päivät pitkät, pitkät päivät arkistoissa tai kirjastoissa, joskus seminaareissa tai konferensseissa, niin silti olin reissuissa yksin. Eikä minulla ollut mitään yksin reissaamista vastaan. Päinvastoin.

Tarvitsen sellaista joskus. Yksinoloa. Nykyisessä elämäntilanteessa yksinoloa on vähän. Yleensä vain lenkillä, hiihtäen, kävellen tai pyöräillen pari tuntia päivässä, siinä kaikki. Mutta ei se ole ihan sama, mitä joskus toivon ja tarvitsen.

Pelkkä Haaparannan reissu tai  pyöräily Liminkaan, tai vaikka Iihin, eivät tunnu riittävän, Järvenpäähänkään ei kannata lähteä, koska Emmiliinin poppoo on edelleen Hangasojalla, joten…  Viime viikolla tarkistin Finnair Plus -pistesaldoni ja Scandic-hotellien jäsenyyspisteet ja niitä oli riittävästi eestakaiseen lentoon ja yöpymiseen Helsingissä.

Täällä olen.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Lentopalkintolennot ovat usein vähän ”vaikeaan” aikaan, mutta nyt minulle sopi tämmöinenkin hyvin. Reilu vuorokausi yksin oloa piipahtaen kesäisessä Helsingissä.

Puolineljän lento lähti vähän etuajassa, ja kirjauduin Grand Centraliin jo viiden aikoihin.

Aika paljon olen yhden Helsingin vuorokauden osalle toivonut ehtiväni, tänään kävelyä Espan puistossa ja tietysti Kauppatorin rannassa, meren lähellä. Lämmintä  ja paljon meitä maalaisia …  Samalla piipahdin Kapteenskassa,  Kämpin putiikeissa ja tietysti Stockalla ja Akateemisessa.

Jo kotona päätin: yhden hengen illallispaikka olkoon Bistro Bardon (Kluuvikadulla). Ranskalaisen keittiön klassikkoruokaa… Olin seitsemän aikaan Bistron terassilla pienessä jonossa kyselemässä ”olisiko yhdelle pöytää?” Vähän hassulle sellainen tuntui, mutta rohkeasti annoin ohjata itseni ulkoterassin pöytään.

Ja ”Skagen Bardonin tapaan” oli mahdottoman hyvä, ravut tuoreita, ei mitään sitkeitä, pieniä pakasterapuja, muikun mätiä oli tarpeeksi, uppomuna juuri oikeanlainen ja briossinen leipä aika täydellinen. Lasillinen Loiren cremantia sen oheen ja lopuksi espresso. Ja mukava, tärkeilemätön tarjoilija.

Olin tyytyväinen. Ja ”viihdykettä” sain naapuripöydästä, jossa kaksi ikäistäni naista keskustelivat lapsistaan ja lastenlapsistaan, kehuskelivat kilpaa näitä toiselleen, samoin kuin omaan varallisuuttaan. Huoh!

Nyt olen tutussa hotellissa, viileässä huoneessa, huomista odotelleen. Järnefelt ja ehkä Cajsa heti aamupäivällä.

Kuvia on, liittelen niitä kotosalla.

(Artikkelikuva aamun pyörälenkin satoa.)

Niitä näitä

Mistä on kesäpäivät tehty?

Mistä on Tuulestatemmatun tämä kesä tehty?

  • Pyöräilystä
  • Kokkailuista
  • Roskisten etsimisestä
  • Kukista 
  • Kirjoista
  • La Promesasta ja kutomisesta
  • ”Vieraista” = perhe ja ystävät ruokapöydässä
  • Alkukesään kuuluivat myös mökkipäivät

Ainakin jos blogipostauksia rullailee taaksepäin niin pyöräilyä ja ruokaa on riittänyt. Ja sitähän se on ollut tänäänkin.

Vaikka on maanantai, niin ainakin yksi museo oli auki: ajelin Turkansaareen. Helteisen maanantai lenkillä kävin siellä tovin istuskelemassa ja limpparin nauttimassa. Lippuluukulla Museokortti-äppia näyttäessäni nuori, todella nuori mies ranneketta ranteeseeni laittaessa kysyi ”Onko paikka ennestään tuttu, tarvitsetko alueen kartan?” – Totesin että ”on tuttu, minut on vihitty täällä”.  Pojalta lipsahti ”OHO” ja olisittepa nähneet ilmeen. 😮

Tänään en kuvaillut kukkia, vaan peltoja. Vehnäpeltoja on harvoin sattunut pyöräretkillä kohdalle…

Vehnää oli myös lautasella. Vastoin tapojamme menimme syömään Oulun torille. Kauppaan lähtemisen ja ruoan tekemisen sijaan päätin, että pyöräillään torille syömään. Siellä kun on muutaman kesän ollut toriravintola, jonka pizzoja on kuultu kehuttavan. Kalevassa on siitä pitkä ja perusteellinen artikkelikin.

Kippari Pizza on vähän poikkeava torinrannan kala-paella-aasialaisista ruokapaikoista sikälikin, että se ei ole muoviteltta, vaan isojen varjoen alla aika mukava nurkkaus ihan teatteria vastapäätä. Ja siellä on oikeat lautaset ja aterimet, ei kerniliinoja eikä plastiikkaikkunoita.

Ja pizzat: ne on hapanjuuritaikinaan leivottuja ja useissa on savustettuja lihoja.

Me valitsimme tällaiset:

Savuhärkä 17,90 €

Hollandaise-kastiketta, savuhärkää, pekonia, karamellisoitua sipulia ja aiolia.

Herkkutatti 17,50 €

Ranskankermaa, chili-valkosipulimarinoituja herkkutatteja, karamellisoitua sipulia, tuoretta timjamia ja mustapippuria.

Molemmat olivat ”biancoja”,  ei tomaattikastiketta. Minun tattipizzassa karamellisoitu sipuli oli makuuni turhan makeaa, mutta muuten ”Molto bene”  pohja ohut ja rapea ja siinä oli makua. Mennään toistekin.

Ja huomenna minä lähden tapaamaan Järnefeltia, koska meillä jäi viimeksi juttu vähän kesken, aion mennä myös merenrantaan Ursulan luo Toast Skagenille, Kapteenskaakin varmasti ehdin heipata ja ties mitä keksinkään.

Niitä näitä

Valkeisella ja keramiikkapuodissa

Helle hellii. Että minä tykkään kun on kunnolla lämmintä ja aurinkoa. Ei näitä tällaisia päiviä näillä korkeuksilla ole liikaa ollut.

Tänään jo hyvissä ajoin tien päällä. Ja vihdoin – vähän liian myöhään – kamerassa mukana teleobjektiivi: tänä vuonna on Oulujoen varrella ollut poikkeuksellisen paljon ulpukoita, kilometrien mittaisesti Erkkolan sillalta Poikkimaantien sillalle. Nyt kukinta jo vähän ohi, kukkia enää muutamia, mutta silti. Silti tykkään niistä. Taas yksi keltainen kukka, josta pidän, vaikka en keltaisista kukista pidäkään. 😀  Ehkä on täsmennettävä, että luonnonkukissa (kullero, unikko, ulpukka, auringonkukkakin) keltainen on ok, mutta ei leikkokukissa (ruusu, narsissi, gerbera…). Noh, ihan sama. Yhtä kaikki: kaupunkiluontokin on nyt hyvin kaunis.

Ajelin Valkeisjärvelle (Valkiaisjärvi),  jossa aamukymmeneltä oli lapsiperheitä uimassa jo vaikka kuinka paljon. Minulla ei uikkareita mukana, mutta ehkä loppuviikosta minäkin sinne uimaan!

Hiukkavaaran kautta (kierrellen) kotiin. ”Uusi Hiukkavaara” on kyllä metkan näköistä aluetta: melkein kuin olisi jossain Norjassa, Hollannissa tai jossain … Puutalorakentaminen on ihan uudenlaista. Ja värien käyttö sallittua!

Kotiuduttuani hain Eepin kaveriksi, ja lähdettiin käymään keramiikkapuodissa: Ceramica e Arte Kalsa

Eihän lasta tietenkään mitkään terrakottaruukut kiinnostaneet, mutta kun kerroin, että siellä on kanoja, joita ehkä saa ruokkiakin, niin tietysti sain kaverin mukaan. Ja saihan Eepi kaikki viisi kanaa ruokkiakin!

Että tämä pieni on eläinrakas!

Tälläkin kertaa ostin ruukkuja, yhden ison ja yhden pienen yrttiruukun. Ehkäpä ne matkaavat mökille…

Isovanhemmuus

Kotipihalla keskikesän lämmössä

Ihan pihalla!

Aamupäivällä piipahdin ystävän luona, jo siellä ”ihan pihalla”, tai siis olimme parvekkeella, ihailimme Oulujokisuiston kaunista näkymää. Eikä hieman apaattinen sää haitannut, kesä kuitenkin. Jatkoin matkaa Oulunsaloon, ja siellä jo paistoikin.

Kotimatkalla pysähdyin torille jätskille; tänä kesänä olen syönyt varmasti ennätysmäärän jätskiä. Ei välttämättä ihan hyvä asia, mutta näin vain on käynyt. Ja kyllä Minetti-kioskin pistaasijätski lounaaksi oli vähintäänkin yhtä hyvää kuin Malcesinessa toukokuussa.

Sitten kotipihalle.

Västäräkit (”meidän omat” 😊) tykkäävät kylpeä vesipallolla. Onhan niitä mukava seurata.

 

Pihalle tupsahtivat sitten myös Juniori ja muksut, ja Miniäkin töistä päästyään. Melkoinen temppusirkus oli muksuilla ja isällään, ja annoin Canonin laulaa.

Tänään Juniori laittoikin ruoan, – olihan hyvää raakamakkarapastaa. Salaatit ja jälkkärit (marenkikakku tuoreista hilloista (kiitos Livolle) ja mansikoista) minun vastuulla. Ja Pehtoorilla tiskit (ks. eilinen postaus 😀 ). Melkein jo helle. Kunpa lämpö nyt sen luvatun viikon pysyisi.

Niitä näitä

Kestiystävyyden jälkeen

Aurinkoa, ukkosta, sumusadetta, kesätuulta, synkkää merenrantaa, leppoisaa kotipihan kesäillan lämpöä, jylinää jossain kaakon suunnalla. Suunnilleen kaikki kesäsään ilmenemismuodot on tänään havaittu, yhden päivän aikana sääkarttojen kaikki merkit ”livenä” .

Aamupäivällä löysin reilun tunnin sateettoman välämän, jossa kävin sykkelöimässä, aika nihkeässä säässä. Samaan aikaan toisaalla: Pehtoori koetti Gigantin kodinkoneasentajan kanssa saada uuden tiskikoneen asennetuksi.

Meidän La Festa – ympärivuotinen ”kesäkeittiö” – on 16 vuotta vanha, ja niin oli viime viikonloppuna hajonnut tiskikonekin. Korjaaja kävi alkuviikosta ja totesi sen korjaamisen olevan mahdotonta, tai ainakin hyvin kallista, joten päätimme, että ”on kai se hankittava uus, eihän ne määräänsä kauempaa kestä, ja ei kai ne tiskikoneet nyt niin hirveitä maksa?”

– Maksaa ne, ainakin jos haluaa vähänkään luotettavamman oloisen! Totesimme, että siinä meni talven Madeiran matka! Uusi kone luvattiin jo keskiviikolle, mikä oli hyvä asia, koska olihan meillä eiliselle torstaille tiedossa ruokavieraita ja siten paljon tiskattavaa,… Asentaja ja kone tulivatkin ajoissa. Ainoa vaan, että uusi kone oli aika lailla ruttaantunut – ”toimitusvaurio”. Siis ei muuta kuin uusi tilaukseen, ja eilinen pärjättiin kyllä ilman konettakin. Tänään sitten uusi yritys, mutta eipä se uusi sitten mahtunutkaan entisen koloon. Pehtoori  piikkasi laattalattiaa ja siivosi jälkiä aamupäivän ja iltapäivällä asentaja tuli uudelleen.

Nyt on tiskaushuolet taas vähäksi aikaa hoideltu. Tämähän koskee nimenomaan Pehtoorin huolien vähentämistä: hänhän se meillä nykyisin useimmiten huolehtii tiskit. Minä suunnittelen ja teen sapuskat, arkeen ja juhlaan, ja mies korjaa jäljet. Tällaiseksi meillä on työnjako viimeisen parinkymmenen vuoden aikana hioutunut, – toki rajanveto on välillä häilyvä. Molemmat voivat välillä olla toistensa ”tontilla”.

Eilisessä menussa on uusiakin juttuja, mm. fenkoli-pecorinosalaatti, joka oli tänään toisena päivänä vielä parempaa kuin eilen, palaa niihin joku päivä. Ja toisen kerran tehtyäni on olen vakuuttunut, että Tiramisu Limoncello tulee jäämään meidän kesäruokarepertuaariin.

Eilinen versio oli vielä parempi kuin muutaman viikon takainen, josta puuttui pistaasipähkinärouhe. Eilisessä se oli, ja antoi purutuntumaa ja makua. Siis kannattaa käyttää niitä.

Koska eilen valvottiin pitkälle (noin vartin) yli puolenyön, mikä on hyvin harvinaista meille, on nyt kahdeksan aikaan jo väsy. Tämmöistä tämä vanhojen juhliminen on.

Niitä näitä

Viili herätti muistoja

Kesäfiilis. Tänään on Oulussa ollut oikea kaunis, lämmin, melkein helteinen kesäpäivä. Aamulenkille ei mitään pitkähihasta tarvinnut, ei edes pahasti tuullut. Täyteläistä vihreää. En ole onko ´vihanta´oikea sana, mutta se tuli mieleen monta kertaa. Ja kesä.

Kesäfiilikseen kuuluu myös viili. Syön sitä nykyisin hyvin harvoin, mutta tänään oli kesäviilin aika. Ja se toi muistoja, oikeastaan aika ikäviä muistoja, hyökynä. Niistä muistoista on jo 35 vuotta!

Mutta viiliin liittyy myös hyviä muistoja. Lapsuusmuistoissakin viilillä on sijansa.

Perheellämme oli Kiimingin Nurmijärvellä mökki, jonne minä, veljeni ja äiti, sekä usein myös kotiapulainen, muutimme kesäisin ainakin muutamaksi viikoksi, isä tuli kaupungista viikonloppuisin mökille. Olin silloin alle kouluikäinen, ja mökkipäivistä on paljonkin ihan eläviä muistikuvia.

Tykkäsin ihan hirmu paljon olla siellä. Sain uida, onkia, minulla oli leikkimökki, jossa oli kirjoja (en osannut vielä lukea, mutta kirjoja kuitenkin), sain käydä apulaisen kanssa hakemassa läheisestä Järvelän talosta maitoa ja munia. Lehmät kyllä pelottivat tosi paljon. Käytiin marjassa, sadepäivinä pelattiin Mustaa-Pekkaa. Joskus mukanamme oli myös ystäväni Ookku, joka asui silloin tästä meidän nykyisestä kodistamme muutaman sadan metrin päässä.

Ja mökillä kävi varsinkin äidin sukulaisia, – ja Perniön pappa.

Kuvassa verkoilta tai katiskalta tultua savustellaan saalista. Oikealla puolellani ovat Järvelän isäntä, isäni mökkilookissaan ja pappa, josta muistan paremmin isot kädet kuin solmion ja valkoisen paidan.

Yllä oleva kuva on eri illalta, mutta sama kesä. Mökki oli kai toista kesää olemassa? Laituri ei ole tässä vaiheessa vielä ihan viimeistelty? Siis 1962? Arvelen, että tämä on 4-vuotiskesästäni. Joka tapauksessa olin isompi kuin  suuri hauki, joka on kai katiskasta vastikään nostettu. Se oli aina mukavaa ja jännää puuhaa. Isä ja äidin vanhin sisar ovat mukana riemussani.

Mutta siis, mökkiin liittyy myös viili. Siellä äiti teki itse viiliä, ei – ei ainakaan muistaakseni – koskaan kaupungissa. Ja jo silloin söin viiliä kanelin ja sokerin kanssa. Ilman niitä en sen jälkeenkään ole viiliin koskenut. Mutta joka tapauksessa, mökin muistot iltapalasta viilikupin äärellä, ovat mukavia.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Janojuomaa on tarvittu!

Tänään paljon touhuilua, joista mikään ei ole niin kiinnostavaa, että kehtaisin moisista kirjoitella.

Muutamia mieluisia kuvia kuitenkin (uusi makro, perfetto). Viime viikolla tekemäni sitruunamenu on tänäänkin ollut tarpeen: se on hyvää janojuomaa. Ja ruokajuomanakin se meillä on maistunut.

 

Tässä vielä ohje:

Sitruunamehu

3 sitruunaa
30 g sitruunahappoa (apteekista)
½ kg hedelmäsokeria
2 l vettä
Lado pestyt, viipaloidut sitruunaviipaleet isoon kulhoon
ja ripottele väliin hedelmäsokeri.
Anna sokerin sulaa sitruunoiden joukkoon.
Sekoita sitruunahappo veteen
ja kaada sitruunaviipaleiden päälle.
Parin tunnin kuluttua siivilöi mehu ja pullota.

Sekoita menu 1:4 suhteessa jääkylmään veteen.

 

Oulu Valokuvaus

Taiteellinen maanantai

Museoon maanantaina

Tiesitkö, että kourallisessta multaa on enemmän eläviä olentoja kuin maapallolla ihmisiä? – En minäkään tiennyt ennen kuin kävin Oulun Taidemuseon takapihalla katsomassa Maa elää -näyttelyn.

Olin varsinaisesti menossa –  taas kerran – maanantaina museoon, mutta museothan ovat lähes maailmanlaajuisesti kiinni maanantaisin. Ihan niin kuin en olisi tuota tiennyt, mutta ei se tunnu pitkästä museoissa kulkemiskokemuksestani huolimatta menevän minulla jakeluun. Maanantait olisivat monta kertaa olleet minulle luontevin museopäivä, mm. kesällä 1982, jolloin olin matkaoppaana Ateenassa 40-hengen porukalle! Ei ollut siellä eikä silloinkaan maanantaina auki. Ei oikein lupaavasti alkanut se matkanjohtajapestini.

Noh, tänään olin vain oma matkanjohtajani, ja museon oven pysyminen kiinni ei ollut lopultakaan mikään katastrofi. Katselinpa sitten museon takapihalla olevan näyttelyn.

Taide-elämyksiä lisää. No roskiksia tietysti (Kaukovainio ja Kaakkuri), – enää puuttuu kaksi (Yli-Ii ja Yli-Kiiminki).

Ja sitten musiikkia ja video.

Oulujoella, ja Merikosken paluu!! 

Ainakin oululaisille vinkiksi hieno video Oulujoen historian vaiheista viimeisten reilun sadan vuoden ajalta. Mahdollisimman isolta näytöltä kannattaa katsoa, ja kuunnellakin. Ei ihan tavallista Suomi Rockia ole tämä.

Youtube: Jukka Takalo,  Merikosken paluu 

Lauluntekijä ja Aknestik-yhtyeen solisti Jukka Takalo palaa soolourallaan sähkökitaroiden ja suurten tunteiden suomirokin pariin. Takalon uuden kappaleen musiikkivideolla pääsee katsomaan vanhoja kuvia Oulujoesta ennen joen patoamista.

Musiikkivideolla nähdään suomalaisen valokuvaajan ja kansanperinteen tallentaja I.K. Inhan otoksia.

                                                Lainaus Kaleva 15.7.2024

Mökille taulu

Ja sitten vähän omaakin ”taiteen tekemistä”. Tilasin taulun mökille: omista kuvistani eka kertaa ”vedos” metallilevylle. Kunhan elokuussa mennään mökille ja ripustan sen paikoilleen, laitan kuvan tänne. Ja kerron, kannattiko painattaa kuva metallilevylle. Sittenhän sen näkee.

Neulottua Oulu

Harrastusten parissa

Heinäkuun keskelle, kesän lämpöön valmistui viimeisin jumpperini, eikä todellakaan ole mikään keveä kesäneule! Se ei ole kaarrokeneule, vaan siinä on raglanhihat. Sellaisia neuloin muutamia opiskeluaikoina – samalla kun luin tenttiin – kirja pöydällä ja neule sylissä. Luennoille en kudinta vienyt, vaikka siihen aikaan jotkut – varsinkin kasvatustieteilijät sosiologian luennoilla – sellaista harrastivat. Mitä me humanistit katselimme pahasti karsastaen.🤨

Tämän mallin nimi on Riemuneule. Minä kuten monet muutkin tein sen nimenomaan siksi, että siihen saattoi upottaa jämälankoja. Vain kaksi valkoista kerää ja yhden harmaan jouduin tätä varten erikseen ostamaan. Kuvio ja malli on helppo, sitä on kiva kutoa.  Nimesin tämän mun versioni mallista ”La Promesa -neuleeksi”, sillä se on syntynyt oikeastaan kokonaan sitä katsoessa (pitkästi toistasataa tuntia siis meni). Mutta koska koko pusero on kirjoneuletta, niin se on kaksinkertainen ja sellaisena paksu ja ihan mahdottoman lämmin. Ehkä talvella sitä voi pitää.

Kenellehän sitten tekisi seuraavan? – Promesaa on vielä ainakin toisen neuleen verran jäljellä.

Tänään muitaki harrastuksia: pyöräillen kuvailemassa pitkin Oulua. Hollihaan salavat eivät mahdu enää kuviin! Kaupungissa oli hyvin hiljaista: lomalaiset ja muutkin mökeillään ja reissussa. Myös taideroskiksia kiertelin etsimässä, enää ei puutu montakaan. 🙂

Ja ruoanlaittoharrastusta tänäänkin, kahdellakin tasolla: paitsi että tein meille makoisan kasvisruokapäivällisen (uunitomaatteja ja gratinoituja kesäkurpitsoja, paahdettuja perunoita ja vähän eiliseltä jäänyttä savukalaa) niin suunnittelin torstain menua. Saadaan ystäviä ruokavieraaksi, ja sehän innostaa ja ilahduttaa, ja vie suunnittelun Italian makumaailmaan; jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sitruunaa ja paljon Cucina Italiaa.

Ruoka ja viini Viini

Kesälauantai kesäisesti

Ehkäpä muutama kuva kertoo olennaisimman tästä mukavan kesäisestä leppoisasta päivästä.

Aamupäivällä pyörälenkki Oulunsaloon: matkalla kolmen taideroskiksen löytö (Oulunsalosta sellainen on hävinnyt 🙁  ) ja perillä kotiseutumuseon pihalla pullakahvit (@pullapaikka). Kesäkahvilassa uudet yrittäjät.  Lämmin suositus: pulla oli hyvä, miljöö mukava.

Kotipihallakin oli hyvä. Pientä puutarhailua, makuja, mukava miljöö ja aurinkoa!

Gardan matkan jälkeen olemme löytäneet bardolinon viinit: chiaretto-viini (sekä rosee että kuohuva) tehdään samoista rypäleistä kuin punaviini amarone, joka on minun ehdoton lemppariviini. Talvella ja juhlassa. Juhlaviini. On siis varsin luonnollista, että tilasin kuohuviinin nimeltä Fior di Rosa. Se on hyvän viinitalon (Rizzardi) rosekuohuva, jota on kai vain harvoissa myymälöissä, joten tilasin sen ja muitakin chiaretto- ja punaisia bardolino-viinejä reissumme jälkeen. Ja tänään ensimmäinen niistä avattiin. Kannatti tilata! 🥂

Pyörälenkkini kotimatkalla kävin torilla: uusia perunoita, sipulia, kirsikoita. Ja niiden oheen Pehtoori savusti taimenen. Ei ihan kokonaan kahdestaan sitä syöty, vaikka oli ihan mahdottoman hyvää. 

Hyvälle maistuu elämä tänään.

Ravintolat Ruoka ja viini

Melkein kuin olisi oltu reissussa

Aamulla, päivällä, iltapäivällä sumusadetta, joka näkyi vain silmälaseissa, tuntui käsissä ja kiharsi hiukset vaikka oli pyöräkypärä päässä, – muutoin sitä ei huomannut.

Tälle illansuulle oli varaus Alfrediin. Eihän me muuten, mutta kun meillä oli Emmiliiniltä ja vanhemmiltaan saatu lahjakortti – kiitokseksi talven tammi-helmikuun mökkielosta Hangasojalla. Emme olleet millään muotoa pahoillamme tällaisesta kiitoksesta, ja varaus kovin täyteen varattuun Alfrediin oli tälle päivälle. Oikein oli hyvä päivä, erinomainen kokemus. Toinen kerta kun sinne pääsimme.

Ei moitteen sanaa. Hyvillä mielin ja kaikesta nauttien …  Lainaukset suoraan ruokalistasta, joka on mukavan tarinallinen.

HÄRKÄ & KARHUNLAUKKA
Alfredin intohimo ruoanlaittoa kohtaan syttyi jo nuorena, kun hän vietti kesäpäiviä isoisänsä, Knutin, kanssa grillin äärellä. Tuolloin hän maistoi ensimmäistä kertaa tätä hienostunutta tartaria, jota hän nyt ylpeänä tarjoilee vierailleen. Grillatulla naudanrasvalla maustettu tartar saa kaverikseen karhunlaukkamajoneesia, marinoitua punasipulia, rapeaksi paistettua kaalia sekä raastettua keltuaista. (M/G)

KUHA & FENKOLI
Kaikki kala-annosten ystävät, käsi ylös! Tällä kertaa arvokalojen kuningas, kuha, pääsee paistettuna estradille. Kuhan kyytipojaksi tarjoillaan keitetty fenkoli-simpukkakastike, joka on täyteläisyyden huipentuma. Lautaselle löytävät tiensä myös tillivoissa pyöritetyt uudet perunat. Pikkelöity kyssäkaali ja raparperi tuovat annokseen raikasta hapokkuutta, ja pehmeä kukkakaalipyree viimeistelee tämän upean kokonaisuuden. (L/G)

BASILIKA JA MANSIKKA
Oulun torilla Alfred ei voinut vastustaa kirkkaanpunaisina hehkuvia mansikoita. Pyöräillessään takaisin kotiin, hän maistoi niistä muutaman ja tiesi tarkalleen, mitä aikoi valmistaa seuraavaksi. Tuoreiden mansikoiden päälle hän asetteli marenkia, valkosuklaata sekä basilikalla maustettua jäätelöä. Oman lisämausteensa annokseen toi japanilainen yuzu-hedelmä sekä mansikoista valmistettu liemi, joka kertoi, että kesä on vihdoinkin saapunut. (G, saatavilla L)

Kaikki oli hyvää, maut kerroksellisia, erottuvia, suunmyötäisiä, raikkaita, puhtaita, ”syviäkin” – parempaa sanaa en löydä…  Suositellut viiniparit toimivat ja me olimme tyytyväisiä, kylläisiä, kiitollisia.

Kuuden jälkeen lähdimme Alfredin tarjoilujen ääreltä, kaupungilla paljon Suomi Pop -festarikansaa, ja alkavan perjantai-illan tunnelmaa. Matkalla bussipysäkille ”eksyimme” vielä Voxiin. Viinibaarissa ystävämme H. tarjoili lasilliset erinomaista portugalilaista punaviiniä ”yömyssyksiksi” (klo juuri ja juuri puoliseitsemän). Piste iin päälle oli tämä.

Bussimatkalla kotiin totesimme, että on hyvä edes joskus puhkaista oma kupla: nähdä ja kuulla elämänmenosta, jollainen tuntuu meille hyvin kaukaiselle. Parinkymmenen minuutin matkan aikana kuulimme traagisen tarinan, joka kahden vastikään tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen päättyi humalassa kaatumiseen ja kylkiluun murtumaan ”joka on niin kamalaa, ettei koskaan kenellekään sellaista toivoisi”. Kaikki on suhteellista. Kuolemat ja kylkiluut.

Koko draaman kaari siis koettu, ja muutamassa tunnissa ja ihan kotikaupungissa.

Mutta edelleen: Alfrediin kannattaa tutustua.

Ruoka ja viini

Keittiöhommia ja juurileipää

Siivouspäivän sapuskaksi tein pitkään hautuvan kaalilaatikon. Varhaiskaalista tuli melkein makeaa puuroa. Olihan se hyvää!

Välipalaksi mansikoita. Ja leipää!

Ensimmäistä kertaa tilasin Tilausleipomo Ryynistä leipää. Se on ennen toiminut Kaakkurissa (vai Maikkulassa) ja nyt keväällä muuttanut Tuiraan. Myös Rekoon voi tilata sen tuotteita.

Korona-aikana Suomessa levisi taudin lisäksi kaarrokeneuleiden, riddareiden ja kaiken muun käsillä tekemisen into – ja hapanjuurileivonta! Hiivoja jaettiin ja opittiin ruokkimaan, netti vilisi ohjeita ja onnistumisia. Villapuserobuumiin minäkin lähdin mukaan, mutta juurileivontaa en edes kokeillut. Niin kauan kuin Puistola Bakery toimi Kauppahallissa hain sieltä viikottain yhden hapanjuurileivän. Bakery suljettiin ja tämä minun semi-karppailu-ruokavalioon liukuminen on jatkunut hiljalleen, ei leipä ole ollut tärkeä juttu. En ole oikein etsinytkään hapanjuurileipää.

Kevättalvella alkoi somessa vilahdella Tilausleipomo Ryynin ilmoituksia ja mainesanoja leipää hankkineilta, joten nyt!  Tilasin toissapäivänä ja tänään hain kolme erilaista leipää!

Puolikas Ronski-leivästä on jo syöty, pienen siivun vehnäsestä maistoi, pyöreä maalaisleipä oikealla odottaa vielä… Jo nyt olen vakuuttunut, että tämä koe-erä ei jäänyt viimeiseksi.

 

Leipomosta saa myös täytekakkuja ja kausijuhliin leivonnaisia. Lämpimästi suosittelen. Jollet pääse Ryynin FB-sivulle, niin mie voin yv:nä lähettää tilausohjeet.

Ja vielä yksi keittiöjuttu!

Luottaen viikonlopun sääennusteen mukaisen helteisen sään saapuvan, laitoin sitruunajuoman tekeytymään. Simppeli ohjeeni on tässä postauksessa.

 

 

 

Liikkuminen Oulu

Vihdoinkin Koiteliin

On jo melkein heinäkuun puoliväli, ja vasta nyt ensimmäistä kertaa tälle kesälle ajelin Koitelinkoskelle.

Matkakahvin (Starbucks Doubleshot Espresso), aamun ”kakkoskahvin” nautin kosken rannalla, koska paikan kahvila Tunnelmatupa aukeaa vasta yhdeltätoista. Auringon paistaessa, kun kosken rannoilla, silloilla ja maisema- ja tulistelupaikoilla ei ollut vielä moniakaan kulkijoita, mietin, miksen ollut aiemmin tullut.

Mietin, miksi en, vaikka hyvin tiedän, että siellä  on, aina vain, joka kerta, niin rauhoittavaa, ihastuttavaa tai siis paljon hyviä näkymiä: kaunista Kiiminkijoen kimmellystä, kallioita, sopuisia pieniä metsäpolkuja. Tokihan siellä käynti vie vähintään sen neljä tuntia, sillä matkaa suuntaansa on 30 km ja perillä pientä huilailua, rannalla istuskelua, joskus jätskiä, joskus pullakahaveja, ja aina kuvaamista, joten hyvinkin tunti humahtaa siinäkin. Mutta so what? Eipä ollut tälle päivälle mitään tähdellistä  muutakaan puuhaa.

Ja on ollut sellainen perushyvä kesäsää.

Vähän kuin palkinnoksi sitten tein sapuskalle lempparisalaattiani (yhtä niistä): mansikka-vuohenjuusto-cashew! Jääsalaattia alle ja balsamicokastiketta päälle. Ei ole niitä edullisimpia, mutta silti. Oheen tein sentään kaapintyhjennysbroilerpataa – Pehtoori tykkäsi siitä enempi kuin salaatista. Joten fifty-sixty sain syödä melkein tuon koko salaattikulhollisen yksin.

Hoksauttelen tässä vanhasta kesäalkupalahitistä: patonkia, vuohenjuustoa, mansikoita ja loraus hunajaa päälle ja hetkeksi uuniin. Skumppalasillisen kera ihan luksusta. 😀

Kesämieli jatkukoon kaikilla!

Liikkuminen Oulu Valokuvaus

Kerää koko sarja – taideroskikset!

Keväällä aloittamani roskiskuvien keräily on edennyt aika hyvää tahtia. Nyt näille Oulun katukuvassa oleville pienille taideteoksille on löytynyt selityskin: kaupunki on tilannut Oulun taiteilijaseuran taiteilijoilta näitä. Ja tänä keväänä niitä tuli yli 20 lisää.

Jo vuoden vaihteessa 2012-22 yhteensä 23 taideroskista sijoitettiin ympäri Oulua, yksi jokaiselle suuralueelle. Ja ”vahingossa” satuin yhden sellaisen kohdalle. Silloin tällöin olen niitä nähnyt, ja nyt niistä on tullut minulle mielenkiintoinen ”palapeli” tai bingo tai mikä lie. Taideroskiksia on nyt puolensataa, saa nähdä jaksanko pyöräillä Ylikiiminkiin asti sen kaukaisimmankin kuvaamaan, ehkä se on käytävä autolla sillä matkaa edestakaisin meiltä tulee noin 80 km. Tavoitteena joka tapauksessa löytää kaikki.

Näistä uusista monet, ja nimenomaan Tuiraan sijoitetut, ovat Johanna Kansanojan (Instagram: @Myrskytuulia) maalaamia, ja ne ovat ehdottomasti suosikkejani.

 

Tänään jäin pitkään juttusille yhden tyylikkään vanhan (minuakin vanhemman 🙂 ) kanssa,  joka sanoi kävelevänsä päivittäin tuon ylemmän ohi, mutta ei ollut koskaan hoksannut. Yhdessä kehuimme tällaista satsaamista kaupungilta. Näistä tulee hyvä mieli.

Eepin kanssakin näitä ihailtiin, kun käytiin liikennepuistossa ja niinpä pojantytär oli isälleen todennut viime lauantaina minigolf-radalla: ”täällä ois mummille nuita roskiksia ku se ottaa erilaisista roskiksista kuvia!” Isänsä oli vain todennut, että Valion Pingviini-roskis ei ehkä kuulu sarjaan. – Totta  – ei kuulukaan. Mutta muita on vielä paljon löydettävänä. 😀

Neulottua Ruoka ja viini

Kesän kuluessa

Tänään on satanut, vähän. Ja on ollut tummaa ja tuulista, iltaan saakka. Silti paljon ulkona.

Keskikesän keittiössä

Viikonlopun tarjoiluissa oli myös maisemakahvilan raparperipiirakka. Nyt vasta sain ensimmäisen piirakan oman maan raparpereista tehtyä. Se on hyvä, helppo ja varsin riittoisa (uunipellinen tuhtia piirakkaa)  piirakka, jonka tein viime vuonna eka kertaa. Silloin se syrjäytti kaikki äidin, anopin, omat raparperipiirakkaohjeet, joita en suinkaan ole kokonaan hylännyt. Mutta jos joku muukin on näin myöhässä raparperiensa kanssa, niin tästä hyvä ohje: Maisemakahvilan raparperipiirakka.

Raparperin lisäksi satokaudessa on kesäkurpitsojen aika. Tein (taas!) meille kesäkurpitsapastaa.

Se on jäänyt meille pysyvästi ruokalistoille. Nyt jos koskaan kannattaa kokeilla. Sen ohjeen kirjoitin tähän postaukseen.

Toinen tämän ajan, varsinkin lihan grillauspäivinä, ruoka tai paremminkin lisuke, on parmesaanilla ja mantelijauheella kuorrutettu juuripersilja. Sopii mausteisten liharuokien oheen erinomaisesti. OHJE

 

 


Telkkaria kesällä!! 

Ulkoilun ja sapuskan lisäksi tästä kesästä näyttää tulevan telkkarin kattelu -kesä. Enkä ole oikein ylpeä itsestäni, mutta näin vain on käymässä. Eilen saimme päätökseen La Promesan ensimmäisen kauden (122 jaksoa!!!) ja samaan aikaan iltapäivälehdessä uutisoitiin, että tämän kuun lopussa Suomessakin alkavassa kolmannessa kaudessa on noin kaksi ja puolisataa jaksoa. Ja välissä toinen kausi, jossa siinäkin kai se 122. Alan pikkusen jo epäillä mielekkyyttä seurata enää; mies vain totesi, että hommaahan lisää lankoja, niin haluatkin katsoa. Ja totta!

Minun on ollut nyt tosi vaikea löytää mieluisia uusia äänikirjoja. Kesästä 2019, jolloin hankin sähköpyörän ja Bookbeatin asiakkuustilin, tähän päivään mennessä, olen kuunnellut melkein 700 kirjaa. Kylläytymistä on nyt ehkä havaittavissa. Ei sentään mitään lukujumia. Enkä taida osata pyöräillä ilman äänikirjoja.

Eikä La Promesassa vielä kaikki! Tämä iltana alkaa TV ykkösellä (ja toki se on myös Areenassa) La Storia.  Elsa Moranten historialliset romaanit olivat 1980-luvulla suurenmoisia. Ihan vastikään, ihan vasta roudasin ne kirjahyllystäni antikvariaattiin, mikä on merkki siitä, että ne on olleet tärkeitä. En muistaakseni kuitenkaan koskaan lukenut niitä toista kertaa. Mutta todellakin aion katsoa tv-sarjan.

Semminkin kun ”kesäneule”, paksu kirjoneule jämälangoista, alkaa valmistua ja ylimääräisiä lankoja on vieläkin iso korillinen. Kyllä La Storia ja ainakin La Promesan kakkoskausi niitä tikuttaessa soljuvat.

 

Makrokuvaus Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Kesäistä tyhjäkäyntiä

Sade antaa luvan olla sisällä

Oli synkkä ja myrskyisä kesäpäivä.

Ja kuinka olikaan mukavaa – luvan kanssa, melkein pakotettuna – pysytellä sisällä vailla mitään tekemistä. Ei ole ollut ainakaan mitään tähdellistä, välttämätöntä. On ollut hyvä katsella ja kuunnella sateen ropinaa, ukkosen jylinää. Käydä siinä sopivan hetken tullen piipahtamassa pihalla nuuhkimassa happirikasta, vihreää tuoksua.

Uusi makro

Ja ottamassa kuvia. Minulla on uusi macro-objektiivi!! Kun on vielä Muistikuvia-firma elossa (y-tunnus ja mahdollisuus verovähennyksiin) hankin Canonin uuden macro-objektiivin. Vanha on (ainakin) 15 vuotta vanha ja hyvinkin paljon korjauksen tarpeessa, joten päätin laittaa sen vaihtoon varsinkin kun nyt Canonilla on Cash Back-kamppanja. Melkein kuin olisin saanut rahaa,sen sijaan että maksoin useita satasia. Onpa taas ilo kuvailla ötököitä, kukkia, pisaroita, viinejä, kaikkea pientä ja tarkkuutta vaativaa. Kylläpä nyt tulee lähikuvia blogiinkin. (ks. myös artikkelikuva ”Sateen jälkeen”).

Paksoin ja soijan aika

Nyt taitaa olla paksoin sesonkiaika. Niitä ainakin on kaupoissa, oikeinkin hyvän näköisiä muuallakin kuin Aasia-marketissa. Tänään tein pannullisen niitä kaikkien eilisten ja toissapäiväisten ruokarääppiäisten oheen.  Varsinkin broilerin kera maistuu hyvälle.

 

Kelpo ohje on Anna-lehdessä: paistettua paksoita.

 

Makuun vaikuttavat tietysti kaikki raaka-aineet. Ja meillä on nyt erinomaisen hyvää soijaa. Olen tainnut mainostaa ennenkin, mutta kerron kuitenkin: Järvenpään K-Citymarketista tätä saa ja meille sitä tuli juhannuksena kotiinkuljetuksena. Jos kohdallesi sattuu tällainen, niin ehdottomasti kannattaa ostaa ja nauttia.

Ja sitten vielä (kotimaan) matkakuume

Nyt on kalenterini/kalenterimme tyhjä. Ei mitään puoleentoista viikkoon! Mihin sinä lähtisit jos olisi ensi tai seuraavalla viikolla mahdollisuus lähteä päiväksi tai pariksi pienelle reissulle. Meiltä ei ehdi Tukholman eikä Tallinnan risteylylle, ja esim. Porvooseen on liian pitkä matka, mutta siis minne? Mielellään 500 km säteellä Oulusta, mutta kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Me emme tänä vuonnakaan osallistu rotissöörien kapituliin, joka oli 10 vuotta meidän vuoden kohokohtia, kotimaan matkailua ruoan ja tuttujen parissa, joten nyt olisi hyvä päästä omalle pikku reissulle.

Viime kesän ”evakkomatkaa” – äidin lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkojen kiertämistä – tuskin voi ylittää oikein missään suhteessa, – se oli jotain ainutlaatuista, mutta vähempikin elämyksellisyys nyt riittäisi.  Mihin sinä lähtisit? Mitä suosittelet?

Missä olisi suomalaista maalaismaisemaa, hyvää ruokaa, idyllisiä kaupunkimiljöitä ja ehkä myös historian havinaa. Porvoo tai vaikka Koli voisivat olla sellaisia, joita aattelen, mutta niissä on tullut vasta käytyä. Minne siis? Joku vähemmän tunnettu paikka, ehkä? Sellainen, jossa sinä olet tykännyt käydä. Ei tarvitse olla mikään maailmanluokan turistikohde, vaan joku ”mukava” päivän piipahduksen paikka… Ehdotukset tervetulleita.

 

Ruoka ja viini

Kesäpäivä kotosalla

Mustarastaan laulu, joka aamulla kuului keittiön avoimesta ikkunasta, oli jotenkin lupaus hyvästä päivästä. Ja lupaus piti.

Perhechatti aamulla vilkas, ja muutakin koneella oleilua aamusella.

Ei hellettä, mutta kaunis, aurinkoinen päivä kuitenkin. Viivähdin pyörälenkillä, pysähdellen ja katsellen, kauan. Ajelin mm. Ainolan puiston läpi, ja kuvasin Eino Leinon ja runon päivän tunnelmissa V.A. Koskenniemen patsaan.

Sen ohi me käveltiin Eepin kanssa keskiviikkona aamupäivällä, ja kun hän on tottunut, että mummin kanssa katsellaan patsaita ja sen sellaista, hän kysyi ”mikä patsas tuo on?” – Kerroin, että se on yhden oululaisen kirjailijan kunniaksi tehty patsas, mutta se ehkä näyttää vähän hassulle, kun se ei ole sen näköinen, eikä oikein näy päätäkään  – – Eepi kiertää koko pystin, ja toteaa: ”Näkyypäs! Mutta se on ihan surullinen.”

Lapsen silmin näkyy enemmän kuin aikuisen.

Näetkö nyt, kuinka rintarintalihakset ovat silmät ja vatsan yläkaari on alassuin oleva suu. Surullinen siis. Minäkin näin vasta sitten, kun Eepi kertoi.

Tähän patsaaseen tai sen paljastukseen liittyy pieni anekdootti: Koskenniemen syntymäaika oli kaiverrettu väärin (1865 vaikka on syntynyt vasta 1885).  Korjaus näkyy vieläkin …

~~~~~~~~~~~~~~

Tämäkin päivä oli kesäruokapäivä:  muksut, Juniori ja Miniä tulivat aurinkoiselle piazzalle syömään.

Osin eilisiä rääppiäisiä, osin jotain ihan uuttakin. Ja yksi kukkafocaccia tänäänkin.

Jos joku näistä toistuvista focacciakuvistani intoutuu kokeilemaan omaa versiota, niin tässä linkki  reseptiin: Focaccia

Ja on mainittava kuohuviini, jota todella voin suositella: sitä ei kyllä ole normivalikoimassa, mutta tilaamalla saa. Luxemburgilainen cremant, jota ammattilaisetkin sokkomaistaessaan epäilivät samppanjaksi tai franciacortaksi. Eikä maksa kuin 16 €  Cuvee Antoinette! Lämmin suositus.

Ja siinä kun ´kaikki´muuta katselevat jalkapalloa tai yleisurheilua, me olemme ”urakoineet” ja La Promesan ensimmäinen kausi on nyt eletty! Tänään illansuussa ukkonen peitti taivaan ja me vetäydyimme viettämään iltaa telkkarin ääreen. Ihan tavatonta moinen – ainakin minulle. Ja ehdottomasti päätämme tätä ajanvietettä harrastaa kakkoskaudenkin. Kaikkea sitä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Sitruunaiset kesäkekkerit

Tänään kesäkekkerit – kuten vuosia sitten oli tapana. Me tapasimme systerini kanssa järjestää kesäkekkerit heinäkuun alun viikonloppuna joko hänen luonaan tai meillä. Ne järjestettiin vuorovuosina äidin synttäreiden aikoihin, joten tänään oli hyvä ajankohta viettää taas yhteistä ruokajuhlaa. Nyt sitten ilman äitiä neljästään.

Yleensä kesäisin, ja tänä kesänä juuri nyt minulla on menossa ”sitruunavaihe” – eikä vähäisin syy tämänkertaiseen sitruunabuumiin ole käynti Gardalla ja Limonessa. Toin sieltä  sisarelleni tuliaisiakin – myös hän pitää sitruunaleivonnaisista ja jälkkäreistä paljon. Ja kerrankin hoksasin hankkia tuomisia, – hän kun tuo lähes aina.

Menussa ei ole oikein teemaa, ruoissa ei oikein italiaa, ei oikein sitruunaakaan (pl. limoncello-tiramisu), mutta kesää sentään. Kirjoitin ja tulostin menun, ja tänään käytin sitä juuri siihen tarkoitukseen, johon ne nykyisin (= jo pari vuosikymmentä) aina teen: jotta muistan ja hoksaan nostaa pöytään kaiken, mitä olen tarjottavaksi aikonut ja tehnyt. Juhannuksena perhepäivällisellekin olin tehnyt listan, ja se olikin aika pitkä!, mutta niin vain juustogratinoidut tryffeli-herkkusienet jäivät uuniin ja pikkelöity punasipuli jääkaapin ylähyllylle tarjoiluastiaan.

Mutta tänään muistin kaiken. Ja melkein kaikki kuluikin: vain jälkkäreitä jäi – tarkoituksella niitä oli huomiseksikin asti tehtynä.

Paahdettu paprika-valkosipulitahna ja tuoreet katkaravut on Linnea Vihosen kirjasta.Teen toistekin.

Sen oheen tein kukkafocaccian ja siinä on nyt sitä eilen esittelemääni italianolkikukkaa eli kuolematonta. 🙂

Jälkkäreitä oli montaa sorttia, ajatuksena että jokainen voi maistaa vaikka jokaista. Veronan lentokentältä tietysti myös suukkoja = Baci. Ja nyt oli uusiakin. Kahvi-Bacit todettiin äänin 4 – 0 erinomaisiksi.

Ja nyt sain eka kertaa tehdä limoncellomisua ja siihen reissusta ostamaani Limoncino Cremaa. Tein kaksi pientä vuokaa, toisen alkoholittoman (limoncello pois) version. Ainakin tämän ekakerran tein suoraan Valion ohjeella: Limoncellomisu

Molto bueno! Johan oli raikasta, makeaakin, muttei liian.

Kaikkinensa olipa mukava iltapäivä, ilta.

Puutarhahommia

Yrtillä nuoruutta?

Tunnistatko mikä tämä on?

Tuolla se kasvaa minun isossa yrttiruukussani.  Se on kuolematon ~ immortelle. 

Se estää vanhenemista! Nyt lähtee mun ihovoidepurnukat (jotka nekin ovat enimmäkseen luonnonkosmetiikkaa: Saaren taika!)   alahyllylle ja teen tästä yrttiöljyä, ja voi olla ettette enää tunnista minua, kun ryppyni hiipuvat ja maksaläikät käsistäni vaalenevat. 😅

Helichrysum italicum eli italianolkikukka on Välimeren maissa villinäkin kasvava kasvi, jonka arvokasta eteeristä öljyä on käytetty perinteisesti moniin eri tarkoituksiin. Toinen yleisesti käytetty nimitys helichrysumille on immortelle, kuolematon. Mikrobeja torjuvasta vaikutuksesta on tieteellistäkin näyttöä, – – Helichrysumin kauppahinnat ovat olleet hurjan korkeita,

Helichrysum torjuu monenlaisia mikrobeja, jotka voivat aiheuttaa iho-ongelmia. Sitä voi siis käyttää pienten haavojen hoidossa sekä sienien ja muiden mikrobien aiheuttamiin pieniin tulehduksiin ja ihottumiin. – –  Vähemmän tutkittu väite helichrysumista on se, että se estäisi ihon ikääntymisen aiheuttamia muutoksia!!

(Lainaukset tuoksukaupan sivulta. KLIKS)

Luulen, että se on tullut rosmariinin taimen kanssa yhtäaikaa. Ostin puutarhalta rosmaniinin taimena, ja se on voinut varsin hyvin, kukkii parhaillaan. Ja sen mukana tämä italianolkikukkakin on täytynyt tulla. Sillä on aika lailla samanlainen varsi ja lehdet kuin rosmariinilla, mutta ei maistu ollenkaan niin voimakkaalle. Ei maistu paljon millekään.  Kiinnitin siihen huomiota vasta tänään, kun pihalla olin kuvailemassa makron kanssa.

Tässä kukintansa aloittava rosmaniini, jossa näyttää olevan kukkien ja lehtien ohella liharuokaakin tarjolla. Mikä lie hämähäkki.

Isovanhemmuus Niitä näitä Oulu

Kesäiloa

Koti on taas hiljainen.

Sen jälkeen kun alkuiltapäivästä vein Eepin kotiinsa, vasta huomasin, kuinka paljon tyttö puhua pulputtaa. Jopa yksikseen tietokoneella pelatessaan. Kuten mumminsakin, tai siis mummi ei pelaa koneen ääressä, mutta juttelee silti omiaan myös esim. blogitekstejä raapustaessaan.

Yleensä, tosiasiassa aina, Eepi on veljensä kanssa kahdestaan yhtäaikaa mummipapalla, mutta nyt kun tyttö oli yksin yökylässä ja kesäiltaa- ja päivää viettämässä, hän sai tilaa ja aikaa höpötellä, kysellä, nauraa hekottaa (naurunsa on niiiiin hyväntuulinen), kysellä, kertoa, selittää ja taas kysellä. Ja ällyyttää!  Taitavat vain oululaiset osata ällyyttää? – Eepi osaa, vaikkei ole vielä ihan kuutta vuottakaan.

Aamupäivällä kävimme kahdessakin leikkipuistossa, ja jätskillä tietysti.  Ainolan puistossa jo aamupäivällä paaaaaljon lapsia – isovanhempineen.  🙂 Ja siellä oli enemmän pionipenkkejä kuin olen ennen nähnyt.

Puistossahan on huikea ruusutarha, ja erikoisia puita, vettä ja valkoisia siltoja ja niitä kaikkia olen kuvaillut paljon ja tänne blogiinkin suoltanut, mutta enpä ennen ole sellaista määrää pioneja nähnyt. Useita penkkejä oli täytetty niillä.

Isovanhemmuus

Mumminelämässä aurinkoa

Aamusta iltaan. Kesäpäivä lapsenlasten kanssa.

Koko päivä. Neljästään. Intensiivisesti, 100 % yhdessä ja läsnä.
Potna-Pekka ja Vauhtipuisto, ja paljon muuta.
Hattaran syönnin ohessa
Eepi jo piti itsestäänselvänä, että hän jää yökylään.
Tuosta noin vaan.
Kuinka usein olenkaan sitä toivonut ja pyytänyt, ja nyt.
Veljensä ei halunnut jäädä.

Nukutin tytön, luettiin pitkään,
ja sitten silitin hänet uneen ja
huomaamattani itsekseni kuiskailin
”suojelen sinua kaikelta…”
Kipeää teki, että tiesin,
etten kuitenkaan voi.

Silti – niin suuri, pieni päivä.

Luettua

Monta koskettavaa kirjaa

Eilen luin/kuuntelin pitkästä aikaa Mma Ramotswe-kirjan (Laiskanlinnan laulu); olen ostanut ja lukenut kaikki 10 ensimmäistä Naisten etsivätoimisto nro 1 -sarjan teosta ja useimmat seuraavatkin. Kepeää kesälukemista, mutta Botswanan dekkarit eivät enää juuri hymyilytä kuten ennen, niissä ei juuri uusia oivalluksia, satiireja tai afrikkalaisia elämänviisauksia. Hyvin ennalta-arvattavia ovat nämä uusimmat. Mutta kelpo välipalakirja oli tämäkin.

Kirjan jälkeen hoksasin, etten taaskaan, huolimatta lupauksestani ja aikomuksestani, ole muistanut (lue: viitsinyt) juurikaan kirjata lukukokemuksiani ja -tuntojani niistä tänne blogiin sen jälkeen, kun tämänvuotinen Helmet -lukuhaaste tuli valmiiksi.

Huhtikuun jälkeen nämä äänikirjat ovat laduilla ja pyöräteillä, siivotessa ja neuloessa soljuneet tajuntaani. Osa hyvin huolimattomasti kuunneltuna, mutta muutamaa kirjaa säännöstelin itseltäni: kuuntelin vain silloin kun tiesin varmasti paneutuvani tekstiin. Kirjan kieli, tekstin vaikuttavuus, koskettavuus, kiinnostavuus, sanonnan taituruus oli annosteltava, palasteltava, jotten ohittasi mitään olennaista, että kirja koskettaisi. Kaikki ne olen tainnut arvostella viidellä tähdellä.

Kuten tavallista elämäkerrallisia on paljon (10/31), naisten kirjoittamia tavallistakin enemmän (20/31), historiallisia romaaneja vain muutama ja ”feelgood-hömppä-regina-sarjaa” (ei hyvässä eikä pahassa) tällä kertaa juuri ollenkaan.

Jos olen kuunnellut/lukenut kirjan loppuun asti ja se on tässä listassa, on se merkki siitä, että se oli vähintäänkin hyvä. Tässä vaiheessa elämä on jo liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen. Tähditetyt ovat antaneet paljon muutakin kuin taustaa muulle tekemiselle. 

Alexander McCall Smith, Laiskanlinnan laulu

Sheila O’Flanagan, Elämä voi alkaa

Kauko Röyhkä, Miss Farkku-Suomi
Kirjailija oli kanssani samassa koulussa, rinnakkaisluokalla, samassa Kuusrockissa kävimme, tiesin monia kirjan henkilöitä, tapahtumia, joten minä ”näin” tämän kirjan tapahtumat ja ihmiset, kuulin opettajien äänet, tiesin, miten kadut ja tiet risteävät, samat Suosikit ja LP:t olivat omassakin kirjahyllyssäni. Siis nostalgiaa lukiovuosiin… Leffaa en ole käynyt katsomassa, enkä haluakaan nähdä.

Johannes Lahtela, Yksinäisen miehen poika ****
Tämä on rankka kirja. Suomalaisen sodanjälkeisen, puhumattoman, (post)traumaattisen suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kapea läpileikkaus. Sotaa ja puhumattomuutta vastaan, rauhan ja avoimuuden puolesta.

Milly Johnson, Kaiken keskellä elämä

Anu Kolmonen, Taapelitaivas *****

Tämä kirja ansaitsisi kokonaisen oman postauksen, – mutta pelkään, etten kuitenkaan onnistuisi kertomaan, miksi. Yritän kuitenkin edes vähän: ensiksikin kirjan kieli on kaunista, rikasta ja elävää. Se, että Anu Kolmonen sanoittaa pieniä hetkiä ja pieneltä vaikuttavaa tekemistä tarkasti, voisi olla tylsää, turhaa arkisen elämänmenon kuvailua, mutta jollain tavoin nämä tuokiot ovatkin kauniita, valoisia ja hyvän näkeviä. Näin siitä huolimatta, että kirjassa eletään raskaita vuosia, jolloin työväestön ja erityisesti naisten asema on heikko, luokkayhteiskunnan kriisit ja sota tekevät arjesta pelottavaa, kurjaa, nälkäistä.

Se, kuinka Anu Kolmonen hienovaraisesti, elävän tuntuisesti ja tunnistettavasti Friidan ja hänen lähipiirinsä tuntoja myötäelää ja esimerkiksi vanhemisen vuosia sanoittaa, on vakuuttavaa, mutta myös herkkää. Jopa niin, että voisin uskoa kirjan olevan autofiktiivinen elämäkerta, siis, että kirjailija olisi itse elänyt nämä vuodet Kemin Karihaarassa. Ja vaikka Friidan ja hänen läheistensä elämä ja arki eivät ole helppoja, on heidän päivissään toivoa, kauneutta ja voimaa. Ja ehkä se on juuri tämä, joka kantaa.

Anu Kolmosen kirja kertoo niistä ihmisistä, joista minäkin kirjoitin kirjassani. Väitöskirjani Matilda ja poikansa Lauri, olisivat voineet olla Taapelitaivaan Friidan naapureita. Lapin leivän isä (Kemi-yhtiö) ja arki (arjen historia) ovat minunkin kirjassani. Meidän näkökulmamme on tietysti eri, mutta – ja juuri siksi – Kolmosen kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Eleonoro Holmgren, Britta-rouvan perintö
Vaatimattomampi kuin sarjan eka osa.

Susanne Päivärinta, Kaikki tämä elämä ****
Toinen kirja, jossa kirjoittaja on elänyt nuoruutensa (tosin minua myöhemmin) samoilla ”huudeilla” kuin minä, vähän samanlaisessa ”kontekstissakin”. Tämä ei ollut sellainen itsekehu ”vaalikirja” kuin usein näkee, joita ei ole kyllä tullut luettuakaan. Yllätyin monesta asiasta, monessa kohtaa arvostin.

Antti Heikkinen, Baarijakkara

Liz Fenwick, Joen erottamat

Tom-Kristian Heinäaho, Saatanasta seuraava: Kaksoiselämäni Jehovan todistajana

Tommi Kinnunen, Kaarna *****

En ole varsinaisesti Tommi Kinnus -fani. Tosin olen lukenut kaikki hänen kirjansa, ja tykännyt niistä aika paljonkin (poislukien Pintti ja Lopotti). ”Pimeät kuut” ja ”Ei kertonut katuvansa” ovat edelleen mielessäni erinomaisina. Siis lähtökohtaisesti vähän ristiriitaisesti aloitin.

JA? – Kyllä Kaarna on minun mielestäni paras Kinnunen. Tärkeä aihe tässäkin. Tässäkin sotien jälkeisen Suomen yhteiskunta- ja sosiaalihistoria sekä puhumattomuuden juonne vahvana. Ja tässäkin toivo. Onhan.

Donna Leon, Muistoja matkan varrelta
Donna Leonin viime vuosien dekkarit ovat olleet vähän pettymys, mutta tämä omaelämäkerta fragmentteina olikin mukava. 

Jari Järvelä, Aino A.
Jokaisen menestyneen miehen, myös Alvar Aallon, takana on nainen. 

Marika Lehto – Laura Lepistö – Voittava mieli
Positiivinen yllätys. 

Anna Soudakova, Mitä männyt näkevät

Anna Soudakova, Varjele varjoani *****

Tärkeä aihe: inkeriläistaustaiset Suomeen muuttajat. Ei ole evakkokirja, joita olen viime vuosina lukunut kymmeniä, – tai on sittenkin. Ja tämä on maahanmuuttajakirja. Tässäkin kirjassa arki, arjen ”erilaisuus” ja monenlainen toiseus ovat tarkkanäköisesti ja huolella ajankuvan välittäen tutkittu ja romaaniksi kirjoitettu. Tämä toi ainakin minulle paljon uutta tietoa inkeriläisistä, heidän ylisukupolvisista traumoistaan ja kokemuksistaan. Ja äidinkielen merkityksestä. 

Hanna Brotherus, Äitini, tyttäreni

Enni Mustonen, Kartanonrouva

Kaj Korkea-aho, Äitiä etsimässä

Saara Turunen, Hyeenan päivät

Elina Hirvonen, Rakkauksien lokikirja ****
(Tästä olen kirjoittanut aiemmin. Voisin kuunnella uudelleenkin.)

Glendy Vanderah, Valoa lehtien lomasta

Sarah Lark, Tulikukkien aika

Inga Magga, Puolikas *****

Tämä sekä Ann-Helén Laestadiuksen kirja Varkaus kuuluvat niihin saamelaisuudesta kertoviin kirjoihin, joita mielelläni etsiskelen kuunneltaviksi nimenomaan mökillä. Kuten Halla Helle (Niillaas Holmbergin kirja) nämäkin koskettivat, hämmästyttivät, opettivat monin tavoin. Saamelaisuudesta, suvuista, identiteetistä, kielen ja perinteen merkityksestä. Ja ”tarinoina” kiehtovia, antoisia lukukokemuksia molemmat.

Ann-Helén Laestadius, Varkaus *****

Kirjan lieveteksti: ”Varkaus on villi ja kaunis joiku poronhoitajien elämäntavasta, ja vetävä romaani siitä mitä pohjoisessa todella tapahtuu. Poroja varastetaan ja tapetaan kylmäverisesti eikä poliisia tunnu kiinnostavan. Saamelaisten ja muiden asukkaiden väliset jännitteet voivat olla peräisin sukupolvien takaa.”

Salla Leponiemi, Firenzeläiset elämät

Anne Tyler, Kellotanssi

Aino Leppänen, Odottamattomin terkuin ope

Sanaka Hiiragi, Unohdettujen muistojen valokuvaamo
Japanilaisia romaaneja aina koetan lukea. Niissä on joku merkillinen tunnelma. Ehkä vähän sellainen toden ja kuvitellun välimaastossa leijuminen. En oikein osaa niihin kiinnittyä.

Niitä näitä

Ojanpenkoilla on valkoista ja väriä

Voikukkia, puna- ja valkoapiloita ihan pelloiksi asti, lemmikkejä muiden alla piilossa, mesiangorvoja ja vielä enemmän koiranputkia, joiden pitsimäisestä kukinnasta teiden varsilla pidän paljon, niittyleinikkejä, kissankelloja, ohdakkeita, ketoneilikoita, peurankelloja, siankärsämöitä, horsmia, ojakärsämöitä, niittyleinikkejä,  voikukkia ja jo puhalluskukkiakin. Ja lemmikkejä. Niiden sini on mieluinen, kukka kaunis. Pyykkärin rannassa lumpeenkukkiakin. Rentukan jo hiipuneet.

[Kiitos, Google Lens tunnistusavusta!💚]

Kaikki kukkii yhtäaikaa. On vasta kesäkuun viimeinen, ja nyt jo kaikki kukassa. Kaikki nuo tänään muutaman tunnin pyörälenkillä. Ja paljon jätin kuvaamatta.

Kotipihalla ensimmäiset pionit kukassa, – ja nehän on jo pian ohi. Tänä vuonna kesällä on kiirus, hoppu. Mielelläni nauttisin vähän verkkaisemmasta vauhdista, – nyt kun kerran on paljon aikaakin.

Minulla oli uikkaritkin pyörän satulalaukussa, josko olisi Valkeisjärvelle polkenut uimaan, mutta oli kuitenkin sen verran vilpoista, etten sittenkään.

 

 

Niitä näitä

Yrttejä, kilometrejä, sadepäivän puuhia

Ketunleipä eli käenkaali  – aika metka synonyymi suuntaan jos toiseenkin. Milloin ja miksi nuo nimitykset ovat syntyneet. Käki ja kettu, toiselle leipä, toiselle kaali. Tätähän ei täällä Pohjois-Pohjanmaalla juuri tapaa, eilen illalla kyläpaikan hulppeassa puutarhassa tätäkin ihastelin. Saisinkohan minäkin kasvamaan meidän takapihalla?

Samaisesta pihapiiristä on meidän pensaisen juurille parikymmentä vuotta sitten tuotu valkovuokkoja, ja nehän voivat oikeinkin hyvin. Ketunleivästä olisi iloa ruokapöydässä, salaateissa ainakin, ja sen kukat olisivat erinomaisen hyviä koristeita annoksiin (ks. läh.). Pitäisiköhän ottaa oikein asiaksi koettaa, josko saisin ”viljelykseen”?

Tänä kesänä minun yrttiviljelykseni ovat kovin vaatimattomat. Takapihan kaivonrenkaisiin en ole istuttanut mitään: siellä kasvaa monivuotisena raparperia ja lipstikkaa (se on jo valtava pensas), rucolaa ja valkosipulia sekä persiljaa, eikä nyt mitään muuta.

Mutta ostin jo toukokuussa Bauhausista (ilmeisesti mansikoille tarkoitetun) ruukun, ja siinä on nyt salviaa, timjamia, basilikaa, rosmariinia. Tuossa pysyy kosteus hyvin, ja ruukku on helposti päältä kasteltava.

Ja ”pyöräkorissa” on narupunosruukku, jossa säilytän kaupasta ostettuja yrttikimppuja: basilikaa, tilliä, minttua, lehtipersiljaa, korianteria, ruohosipulia, – milloin mitäkin. Ne pärjäävät runsaassa vedessä ja ulkoilmassa paljon paremmin kuin sisällä pimeässä. Tuosta on hyvä käydä napsaisemassa tarvitsemansa.

Tänään Pehtoorin nimpparisapuskalle tarvitsin ruohosipulia, tilliä ja lehtipersiljaa – smetanakastike sankarin savustamalle siialle. Teimme (keskiviikkoillan savustus- ja grillausoppien innostama) myös savuscampeja. Minä marinoin ja Pehtoori savusti. Tulos oli syötävä, mutta ei vielä ihan moitteeton.

Koska ukkosen uhka oli jo aamupäivällä, olin heti kahdeksan jälkeen pyörän kanssa Kuivasjärvellä, Pyykösjärvellä, Puokkarilla — lyhyen etäisyyden päästä kotoa siltä varalta että ukkonen uhkaisi kastella.

Ei ehtinyt, ja minä sain tämän päivän  kilometrit mittariin hyvissä ajoin. Aika pahasti olen kyllä  jäljessä tämän kauden tavoitekilometreistä, mutta enpä isommasti stressaa. Enää puuttuu 2139 km, – 1111 km on vasta poljettuna. Lokakuun alkupuolella pitäisi olla vielä reilut 2000 km lisää – noh, ehkä on, ehkä ei.

Sade ja ukkonenkin tulivat puolenpäivän aikoihin; oivallinen tilaisuus Festan siivoukseen ja muiden kotitöiden tekoon.

Ruoka ja viini Viini

Kepeitä ja raikkaita kesäviinejä

Keskikesää ja lomakuukautta kohti mentäessä tässä pari viinivinkkiä. Eivät mitään ”suuria viinejä”, mutta ainakin mökkielossa, vaihtelevien kesäruokien parina sekä puronrannan iltapäivähetkinä  sekä kotipiazzalla perheen kesken juhannuksen vietossa ovat maistuneet raikkaille ja kaikin puolin kelvollisilta.

Vinho Verde Portugalista on yleensä hyvin kevyt, liiankin?, viini, mutta tämä (viraalihitti) maistui meillekin.

U/B Ponto de Partida Vinho Verde Loureiro 2023

Ja jo aiemmin mainitsemani kesärosee Asio Otus. Tämän talon viineistä ollaan tykätty ennenkin. Ja jo aiemminkin tätä suosittelin, mutta nyt vielä muistutan. Kyllä se hintansa väärti ehdottomasti on. Asio Otus Kesärosee. Kepeä, raikas, viinillinen, marjaisa.

Kesäistä, kepeää, minun makuuni jopa vähän kirpeää, mutta juuri sellaisena hyvää cavaa nautittiin mökkipuron rannassa afterhiking -hetkessä, saunan lämpiämistä odotellessa, puron pulputusta kuunnellessa. Etiketti on vähän ”kosiskeleva”, mutta ainakin kesäinen, eikä heikentänyt tämän skumpan makua yhtään. Skinny

Laadukas, yllättävänkin runsas ja täyteläinen olematta raskas tai tamminen, on sisilialainen chardonnay, jota saa (vain?) tömppöviininä. Kahden litran hanaviini maksaa 30 €, joten ei edullisimpia, mutta on todella hyvä esim. lohen tai vaikka grillatun possunlihan oheen: Passi Reali Prganic Chardonnay.

Jos kesäjuhliin on tulossa paljon vieraita ja alkuun on tarvetta hyvälle, laadukkaalle, juhlavalle kuohuvalle, niin magnumpullollinen viini on silloin aika hyvä ja näyttävä ratkaisu. Tämmöinen  (Giersberger Crémant d’Alsace Magnum Brut) meillä oli perheen kanssa juhannuspäivän päivällisellä. Ei kellään ollut mitään huomauttamista.

Ja sokerina pohjalla: Limoncello Spritz. Nythän minulla on täällä kotitekoista (ehkä vähän turhan makeaa) limoncello/limonchinoa, mutta mökillä haimme Alkosta yhden pullollisen Sorrenton Limoncelloa, ja tein meillä jälkkärijuhomat siitä.

Ei tullut niin hyvää kuin oli Gardajärven rannalla Limonessa, mutta kyllä mökkioloissa tämäkin maistui.

Limoncello Spritz di casa 
(Yhteen lasiin)

4 cl Limoncelloa
8 cl Proceccoa
1 – 2 rkl sitruunamehua
10 cl vichyä/sitruunanovellea
jäitä ja sitruunaviipale

Enemmän pidän Hugosta, jota ei kyllä pitkään aikaan ole tullut tehtyä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt (klo 22)  olemme juuri palanneet pyöräillen parinkymmenen kilometrin päästä, läpi helteisen, leppoisan keskustan. Illansuussa ajelimme Oulunsaloon, koska kutsu oli käynyt:

Hüvät üstävät,
Tulgua terveh Oulunsaloh tämän nedälin piätteniččän viijen aigah, viinuloi kiistahkizas oppimah! Kilbailendus on kolme valgiedu i kolme ruskiedu viinua. Kai ollah yhten rübälehen viinuloi.
Viinutervehyzin … 

Karjalankielinen kutsu viininmaisteluun, jokavuotiseen kilpailuun (19 th Challenge) oli käynyt ja mehän tietysti lähdimme. Poljimme vähän mutkan kautta, sää mitä mainioin ja vietimme illan ystävien kanssa kilpaillen.

Noin kerran kuussa heitä ruoan ja viinin ääressä heitä tapaamme, kerran vuodessa kilpailemme viinitietoudesta ja -tuntemuksesta. Pehtoori on muutaman kerran voittanut kilpailun, minä vain kerran ja tänään olin pronssilla. Australian shiraz oli sitä paitsi aika huikean hyvää. Ja kuinka  hyvin saimmekaan syödäksemme.  Oi että! Kesä on!!

 

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokakuvia ja aikeita …

Ja niinhän siinä taas kävi, että tänäänkin olin ravintolassa. Tällä kertaa kylläkin kuvaamassa.

Kuten kuvasta näkyy De Gamlas Hem ”työllisti” minut hetkeksi. Heillä kun on ”oma” olutkin, joka ansaitsee tulla mainoksiin liitetyksi. Maistoinkin. Ei ollenkaan huonoa näin oluesta piittaamattoman makuaistillekaan.

Ja tulihan se sitten Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa -annos syötyä. Se oli ihan tavattoman hyvää. Aika monta päivää peräjälkeen voisin sitä syödä pääruokana. Ehkä tänään oli viimeinen De Gamlas Hemin kuvauskeikkani, – jokohan se oli kymmenes?

Aurinkoisessa päivässä kuvien lisäksi pyöräilyä, kirjeenvaihtoa, nettiostoksia, La Promesaa, ja viinipostauksen aloitus – — ja nythän se on niin kesken, että luovutan homman ja julkaisen vasta huomenna.

Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Paljon hyviä aistimuksia tänään

Puoleenpäivään mennessä sain päivän agendalla olleet jutut valmiiksi: kuvat asiakkaalle, pyykit silitettyä ja parit sähköpostit hoidettua.

Aika kesäiselle Oulu-kierrokselle: pari, kolme tuntia kiertelin ja kaartelin, pysähtelin ja nautin kauniista kotikaupungista, jossa tuntuu nyt olevan ennätysmäärä tietöitä, saksalaisia turistibusseja ja pyöräteillä hortoilevia koiria ja vanhuksia.

Tuiranpuiston rodot jo melkein kukintansa ohittaneet…

Tänään vain salaattilounas (illalla tiedossa ravintolaruokaa), joten oli hyvä syy pysähtyä Mon Choun (”monsuunin”) kohdalla ja käydä ostamassa pari croissantia. Sen edessä (kuten toisellakin puolella Pakkahuoneenkatua) on riemunkirjavat kukkalaatikot. Melkein kuin olisi ulkomailla. 🙂

Liekkö Monsuunissa käyttävät croissantien voiteluun paahdettua voita, – vai mikä on toffeisen maun salaisuus? Ja ilokseni hoksasin, että pasticceria oli saanut laajennuttua pikkuruista konditoriaa useilla pöydillä. Hyvä, hyvä.

Illalla olimme Rotissööri-illassa: Koivurannan kahvilan smokeryssä

MENU
Savustettua lohta wakame-pedillä ja savustettuja jättikatkarapuja
24 h savustettua briskettiä kauden lisukkeilla
Amerikkalainen juustokakku ja vadelmamelbaa

Vaikka en oikein pidäkään Koivurannan idyllisen kahvilan pihapiirin muuttumisesta parin ison teltan peittämäksi, oli ilta mukava, ruoka oikeinkin hyvää. Erityisesti nuo savustetut katkat olivat mieleeni, eivät olleet sitkeitä, sopivan chilisiä. Nam. Jälkkäri on ehkä heikoin lenkki. Mutta upposi toki sekin. 🙂

Ja niinhän se nyt on että minulla on taas kymmeniä kuvia huomenna editoitavaksi. Mutta ei haittaa. Aikaa on.

Niitä näitä

Rästihommien parissa

Paluu arkeen.

Rästissä, vuorossa, tekemättä, aiottuna on ollut kaikenlaista. Tänään sitten juhannuksen ja juhannusvieraiden jäljiltä siivoilua, kaiken asettelua paikalleen, pihakukat ja pyykit, kuvaussuunnitelman laatiminen, sähköposteja, tapaamisten sopimisia, kesäkuussa kovin vajaaksi jääneiden pyöräkilometrien kerryttäminen pitkällä lenkillä (melkein 50 km!), jääkaapin tyhjennysruokaa, kalenterointia. Ja puheluita. Ihan tavattoman vähän olen nykyisin puhelimessa; äidin mentyä ei ole juuri enää ollut mitään puheluja vaativia juttuja, ei hoidettavia asioita. Mutta tänään sitten Muistikuvia-juttuja.

Ja sitten vihdoin loputkin yo-kuvaukset editoinnin alle. Koskaan lyhyellä valokuvaajan ”urallani” en ole näin kauaa pantannut kuvien toimittamista. Mutta tämä oli tiedossa myös kuvat tilanneilla. Ja huomiseksi ei jäänyt enää juuri mitään.

Rästipostauksiin en vielä ole ehtinyt paneutua, mutta eiköhän tällä viikolla tule kesälomalle lukusuosituksia ja viinivinkkejäkin.

 

 

Isovanhemmuus

Kesälomatunnelmaa edelleen

Juhannusjuhlan ”jatkoaika” tänään.

Heräsin vauvan itkuun aamukuudelta. Ja tunnin päästä olimme kaikki jo hyvin hereillä. Aamubrunssilla parikin kattausta, sillä Emmiliini, Tyär ja Vävy lähtivät heti aamusella toiseen mummulaan pariksi päiväksi. En juuri ehtinyt kyynelehtiä, sillä Apsu ja Eepi tulivat samalla oven avauksella, kun toiset lähtivät. Miniä kun toi isommat lapset brunssille ja kesälomapäivää viettämään.

Tänään oltiin sitten papan kanssa sataprosenttisesti läsnä vain heidän kanssaan.

Eepin kanssa vähän aikaa vielä kaipailtiin Emmiliinä, mutta sitten ikävämme unohtui, kun lähdimme Liikennepuistoon (Eepi oli jo ihan mestari, eikä liikennöintiä seuranneella poliisillakaan (ks. otsikkokuva) ollut tytön ajotavoissa, ryhmittäytymisissä tai vauhdissa mitään huomauttamista. Melkein tunnin autoilun jälkeen siirryttiin viereiseen leikkipuistoon ja lopuksi vielä urheilupuistoonkin.

Eilinen nimpparisankari sai päättää, mihin mennään lounaalle, ja – ylläri pylläri – Mäkkärille. Käytiinpä heippaamassa lasten isää työpaikallaankin, ja sitten vielä pikaisesti muutama historiakohde ja lopuksi Linnakahvilaan jälkkärijätskeille. Kesälomapäivä perinteisin menoin, ja lapsethan ne tykkäs. Me tykättiin lapsista. 😀

Niitä näitä

Juhannusjuhlan aikaan

On ollut aurinkoa. On ollut leppeää tuulta, sopivasti lämpöä, eikä sääskiä pihassa. On ollut pitkä aamiainen, pyörälenkki, ja perhepäivällisen valmistelua. On ollut yhdessäoloa, Emmiliinin päivärytmissä elelyä, vieläkin totuttelua toisiimme. Ja minulla melkein kiireinenkin päivä. Nyt on pari päivää syöty hyvin, runsaasti.

Tätähän olen odottanut: molemmat lapset avec ja kolme lastenlasta. Melkein pakahduttavaa. Vuotuisjuhlat tuovat ja tekevät muistoja. Huomenna reissaamiset ja riemut tasaantuvat, touko-kesäkuu ovat olleet monenlaisen menon ja menemisten aikaa, nyt kai hiljalleen hiipuu.

 

 

Isovanhemmuus

Voi sanoa perinteiseksi

Kaupunkijuhannus – kuten niin monina edellisinäkin vuosina. Aurinkoinen, tuulinen, ei niin helteinen juhannusaatto. Ja jos joulu on minulle ruokajuhla ja perhejuhla niin on myös juhannus. Saan sydämeni kyllyydestä tehdä ruokaa, tarjota sitä rakkaille.

Näin tämä päivä on mennyt. Aamupäivällä kävin sentään parin tunnin pyörälenkillä – kuten jo perinteeksi on tullut ajelen Kellon Kiviniemen kalasatamaan meren äärelle toviksi. Matkakahvi mukanani, pieni hetki ihan yksikseni. Tällaiset ovat tärkeitä hetkiä. Vuodenkierrossa toistuvat juhlat tuovat muistoja edellisistä, ehkä on hyväkin tavallaan paaluttaa kuluneita vuosia ja panna niiden muistot kohdilleen. Ja niin kuin tänään: huomata, että asiat voivat muuttua myös paremmiksi.

Muutoin päivä ruoan ja perheen ympärillä ja ääressä. Osasinpas olla lunkisti, ei mitään kummoisia tänään.

Nämä me tehtiin Eepin kanssa, eivät ihan sitä mitä aiottiin, mutta hyvin upposivat…

Hyvää yhdessä oloa, yhdessä tekemistä, Eepistä on mukava kattaa pöytää, Apsusta ei. Välillä ehdimme pelata pihalla. Ja ”vaaaauuuuu”. Se on jäänyt parin viikon takaisen Kalajoen reissun jälkeen lähtemättömästi meidän keskinäisen kanssakäymisen perusilmaukseksi. 😀

Nyt oli ensimmäinen vuosi, jolloin Eepi sai papan kanssa nostaa lipun salkoon. Se on lapselle jännä juttu.

Tänään olimme kuudestaan (me + Juniori, Miniä ja muksut), huomenna saadaan tänne Emmiliini vanhempineen. 🧡Brunssipöytä on jo katettu.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini Viini

Mökin jälkeen, ennen juhannusta

Eilisen mökiltä paluun ja huomisen juhannusaaton välissä yksi päivä; paljon sitä ehtii, kun herää aamukuudelta. Ollaan edelleen aamutuurissa, ja minä edelleen myös iltatuurissa. Siis unta noin kuusi tuntia yössä. Kuulostaa ihan kiireisiltä työviikoilta – sikäli kuin muistan. 😀

Kahdeksalta istahdin kampaajalle hiusten leikkuuseen, sitä ennen ehdin pyöräillä (ihan liian vähällä vaatteella) reilun tunteroisen, käydä hautausmaallakin heippaamassa vanhemmille hyvät juhannukset ja Lapin terveiset, niitä äiti ainakin odotti. Tai minä ainakin muistin, että hän olisi ne halunnut kuulla.

Tästä kukkaistutuksestakin tuli äiti mieleen. Se on Oulussa ihan keskustassa kampaamon parkkipaikan ja viereisen Makia-kahvilan pation vieressä. Ukonlaukkaa ihasteltiin äidin kanssa kesällä 2021, jolloin olimme pyörätuolilenkillä ja nautimme lounaskahvit ulkona. Se oli viimeinen päivä kun äiti oli ulkona. Seuraavana päivänä alkoi pitkä sairaalajakso, ja sen jälkeen suoraan hoivakotiin.

Mökkijuttuja

 … piti täällä blogissakin vielä kertomani.

Kuten kerroin, tänä vuonna minulla oli tunturissa ahkerassa käytössä ”Suomen muuttolinnut” -äppi. Ja niinhän siinä kävi, että se linnun laulu, josta en erityisemmin pidä ja josta olen täällä höpissyt monta kertaa tyyliin ”taas-järripeipon-narinaa-metsässä”. Järripeippo on aiheetta saanut minulta nuivat kommentit vuosi toisensa jälkeen. Se on VIHERpeippo, joka narisee. Toki järripeippokin, mutta ei niin pahasti, sillä on paljon laulavampi ääni. En aio ryhtyä etsimään vanhoista postauksista järripeippoa loukkaavia lausahduksiani, korjaus näin riittäköön. Sori koko Saariselän järripeippo-yhteisö!

Blogiini mökkiviikoilla laittamiani kuvia selailin tänään täällä kotona isolla, kalibroidulaa näytöllä, ja hämmästelin. Ovat paikoin kovin hailakoita, vähäkontrastisia, utuisiakin. Editointi on paikoin hyvinkin pielessä: on koetettava ens reissulla mökkiläppärin näyttö kalibroida. Noh, muutoinkin kone alkaa kyllä olla jo tehtävänsä tehnyt, aika raihnaista on toiminta.  On mietittävä, mitä tehdä. Pahoittelen siis kuvien vajavaista laatua.

Ja sellainen juttu vielä kerrottava tässä ”etusivullakin”, jos kaikki eivät lukeneet kommenteista tietoa, joka liittyy Kaunispään päällä olevaan valkoiseen ”mysteeripalloon”.  Pallo on säätutka, kertoo Lapin Kansan uutinen. Samassa jutussa kerrotaan myös – taas – uudesta Kaunispään rinteille suunnitellusta isosta hotellista.

Juhannusta tehden

Keittiössä ja Festassa, järjestellessä, vähän siivoillessa, enemmän leipoessa ja kokatessa, on päivä paljolti kulunut. Saaristolaisleivät, Pinocchio- alias Brita-kakun pohjat mansikkakakkua varten sekä kirsikkaclafoutis uunissa vuorotellen.  Kirsikkapannaria ja jätskiä nautittiin jo tänään jälkkäriksi.

Ja sitten graavasin lohen. Kauppahallista haetaan huomenna perinteistä rasiallinen, mutta tein puolen kilon palasesta myös uuden – vähän uskaliaan? – kokeilun. Miniä kertoi viikolla, että Alkosta haetaan Aperolia todella paljon – nimenomaan juhannuslohen graavaamiseksi. Meillä on  usein kesäisin Aperol-pullollinen muutenkin kaapissa, joten olihan se kokeiltava. Löysin tik-tok-videon, ja sen mukaan tein tällaisilla mitoilla.

Aperol-graavattu lohi

500 g pala lohta
1 – 2 rkl karkeaa suolaa
4 cl Aperolia
tillinippu
yhden appelsiinin raastettu kuori

Kuivaa kalan pinta, painele siihen kevyesti suolarakeet.
Valele file Aperolilla.
Silppua tilli, raasta appelsiini ja sekoita niistä tahna,
ja levitä se kalan pinnalle.

Kääri lohi tiiviisti talouspaperiin, laita vielä kelmu tai folio päälle,
ja paketti jääkaappiin vuorokaudeksi (tai kahdeksi?) pienen painon alle .

Saapa nähdä kuinka maistuu.

Toivottelen jo nyt aurinkoa ja aurinkoista mieltä keskikesän juhlaan!

Oulu

Hopusti kotiin

Me lähdimme eiliseltä aurinkoiselta, helteiseltä, sääskettömältä Hangasojalta aamusella. Vielä aamukahvipöydästä katselimme, kun pupu mussutti juolukanlehtiä, – sillä on värinvaihtoviikot menossa. Talvista vaaleaa on vielä selkäpuolella.

Sodankylään asti satoi, välillä liki vaarallisesti, oli pakko pudottaa vauhtia… Rollon jälkeen sade taukosi, mutta paljon tietöitä, uutta höyryävää asfalttia kilometrikaupalla, ja lisäksi Koivun ja Louen välissä iso, jättipalkkia kuljettanut rekka poikittain tiellä. Hitaasti mutta varmasti kuitenkin kotiuduimme ja aurinkoisella kotipihalla avatessa auton ovet ensimmäinen reaktio molemmilla oli: täällä tuoksuu vihreä, täällä tuoksuu kesä!

Asettautuminen, pihan ja jääkaapin suurpiirteinen päivitys, kaupassa käynti, saapuneiden pakettien nouto postista, ja sushien haku. Noutosushista on tullut jo ”perinteinen” mökiltä paluupäivän ruoka. Sitä siis tänäänkin. Usein tämän kesäkuun alun mökkireissulta on palattu Kukkolaforssenin kalabuffetin ja Haaparannan kautta, mutta kun tänään oli vähän jo hoppukin kotiin ja kun kerran satoi, niin tultiin suoraan.

Olisin jopa ehtinyt mielenosoitukseen – vakavasti harkitsin lähtemistä. En ole koskaan ennen ollut, mutta tänään olisi kyllä voinut osallistua. Oulussa leimahtunut rasismi koskee, pelottaa, inhottaa ja huolettaa.

JOS ei olisi tulossa juhannus ja sen myötä iloksemme kaikki kolme lastenlasta ”porukoineen” tuskin olisimme vielä palanneet. Kieltämättä ennuste Saariselän juhannusviikon lopun säästä oli osaltaan työntävä tekijä: viileää ja sadetta lupaili. Ouluun vähän parempaa, vaikkei mitään helteitä ole tulossakaan.

Vaikka täällä näin kymmenen aikaan on ’paljon’ pimeämpään kuin pohjoisessa, niin silti hämmästyin äsken, että on jo näin myöhä. Käsitykseni ajasta ja sen kulumisesta, lomasta ja arjesta, juhlasta ja vastuista on parhaillaan isossa murrosvaiheessa – tämäkin päivä on siitä hyvä esimerkki. Kerron siitä tässä joku päivä lisää. Ja vielä mökkijuttujakin huomenna, ehkä. Nyt on vielä puuhailuja, ja aamukahdeksalta oltava jo kaupungissa, joten hyviä öitä, palaan huomenna paremmalla ajalla.

Huomenna on aika vaihtaa patikointi pyöräilyyn.

Tämä pyöräaita on Vuotsossa, Sompion Arjan matkamuistomyymälän pihassa.

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kiilopäällä ja sen koivuja kuvailemassa

Tänään aamupäivällä kapusimme Kiilopäälle. Ainakin kerran kesässä sinne tulee noustua, enkä kai koskaan väsy ihailemaan tunturien sinisiä silhuetteja.

Tänäänkin otin kameran mukaan. Vaikka minä olen varmasti ainakin 10, jollen 20 kertaa, ollut Kiilopään huipulla patikalla, ja vaikka olen kuvaillut niin syksyllä, keväällä, kesällä, kerran vinkkelipatikalla talvellakin, auringossa ja sateessa, niin silti.

En uskonutkaan tänään yltäväni mihinkään erityishienoihin otoksiin, mutta kun nykyisin (lue: pari viikkoa) on kameran kantaminen jopa tunturissa helppoa. Ja silti kamera on jatkuvasti helposti käytettävissä, kädet vapaana, vaikka kamera ei ole repussa. Minulla on uudet kameravaljaat! Pitkään olen tällaisia harkinnut, pöhkö en ole aiemmin raskinut ostaa. Suosittelen lämpimästi. KLIKS

Valjaat puetaan ylle, rinnan päällä on pehmustettu levy, jossa on klipsi, johon kameran saa tukevasti kiinni, vain napsauttamalla. Monikiloisen kamera-objektiivi -paketin paino jakaantuu hartioille ja yläselkään, joten painoa ei juuri edes tunnu. Kuinka hyvä hiihtäessä ja pyöräillessänkin!!

~~~~~~~~~~~

Tulinpa kuvanneeksi myös Kiilopään koivut: ylimpänä ja isoissa kuvissa paljakan peittona, on vaivaiskoivu, keskellä kiilopäänkoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii var. appressa) ja alhaalla  hieskoivu.

Kiilopään koivua kasvaa vain UKK-puistossa, Kiilopäällä ja Vahtamapäällä (ja Islannissa). Kannattaa siis katsella jos tunturin kupeessa tulee kuljetuksi.

 

 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään

Kuin pala taivasta
Maailman laidalla
Kuin pienen pieni piste Suomineidon iholla
Kaukana kaikesta
Maailmasta suuresta
Tää meidän pala rauhaa pysyy samanlaisena
Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään
Tästä kylästä keskellä ei mitään

Olli Halonen ”Kylä keskellä ei mitään” — se on nyt kahtena päivänä kuulunut autoradiossa samassa paikassa tullessamme Kiilopään suunnasta patikan jälkeen. Nyt se soi repeatilla mielessäni: Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään (youtube)

Mökkielämää

Päivin, öin paistaa

Tässä kuvassa on meidän pihan voimapuun, aihkin, sisarus, joka on mökkitien toisella puolella. Se ja varsinkin sen juuressa ollut iso kataja”kaulus” on kutistunut ja kärsinyt aika pahoin viimekesäisen kaivuutyön jäljiltä. Jäljelle jääneet katajat ovat ruskeita ja kaikkea muuta kuin hyvinvoivan näköisiä. Mikä on kyllä vahinko. Kataja on minusta hyvin kaunis, sopii näihin pihapiireihin ja tienvarsiin, ja tietysti metsiinkin oikein hienosti. Kuva kertoo myös siitä, kuinka täällä on valoisaa. Otin tuon eilen iltasella vähän ennen kymmentä.

Tässä nuotipaikka, puronrannan huilailupaikka, josta olin pari tuntia sitten (ennen kahdeksaa) nauttimassa puron pulputuksesta, harkitsemassa vielä metsään piipahtamista. On valoisaa. Läpi yön. Ja nyt taas lämpeneekin.

Aamun ja jossain välissä päivällä vähän satoikin, oli hyvä tehdä kesäsiivous. Ei mitään suureellista, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa ensimmäinen päivä kun askeleet jäävät alle 10 ooo. Useimmiten ollut sen yli, reilustikin, ja muutamana päivänä ”heittämällä yli” 20000. Liikuttu siis on.

Huomenna vielä yksi huiputus. Mikähän se olisi?

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄  olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä  hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

 

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Mökkielämää

Mökkihöperöilyä ulkona ja sisällä

Vähän sellainen ”silppupäivä”. Monta pientä puuhaa. Askeleita sinne, tänne. Sisällä, ulkona, ihmisten ilmoilla, metsässä. Yksin, kaksin.  Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta.

Aamupäivällä tein valmiiksi tämänvuotisen ”beaivini”.

Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Näitä on mukava tehdä, tulee vähän mieleen palapelit, kirjoneuleet, askartelut… Joskus näkee matkailumainoksissa, Instassa, hienoja pikkukivistä tehtyjä maataideteoksia esim. uimarannoilla. Ehkä näitä minun värkkäämiäni voisi pitää niiden kaukaisina, pohjoisina, vähän – eikä niin vähänkään – yksinkertaisina kuudensina serkkuina. 😆

Ensimmäiseni tein syksyllä 2020, jolloin monessa suunnassa terveyshuolia, silloin taisi olla jotain terapeuttista tuossa puuhailussa.

Toisen tein viime vuonna, ihan muuten vaan.

Ja tänä vuonna sitten, koska minusta tuommoinen on mukava pihakoriste meidän vuosisatoja vanhan aihkin juurella. Tänä vuonna kokeilin erilaista materiaalia, ei ”kasviperäistä”, vaan enimmäkseen kivistä. Kaikki muut paitsi tuo keskellä oleva kvartsiittimurske ja reunimmaisen kehän valkoiset liuskeet ovat mökkipihalta tai tuosta tieltä. Kvartsiittia on alueella aika paljonkin, mutta ei meidän pihalla, joten nuo muruset olen joskus keräillyt Kutturantien varressa olevan lanssipaikan reunoilta. Siellähän oli viime vuonna se hieno kvartsiittikoirakin.

Pehtoori sai jo eilen valmiiksi uuden lintujen ruokintatolpan! Siis kelon, jossa on oksa ruokintapallon ripustamista varten. Nyt sopii pihapiirin hyvin.

Myös tuikitärkeä käpyjenkeräys-installaationi on kohentunut näinä päivinä. Olen vuosikausia, varmaan viisi vuotta täyttänyt pihapiirissä olevaa isoa monttua kävyillä, joita pihan poluilta ja mökkien välistä olen ohimennen keräillyt. Joskus olen lähimetsäretkellä saattanut jonkun männyn juurelta kerätä pussillisen käpyjä, ja nyt monttu alkaa olla jo täynnä. 😊 Näin tähdellisiä hommia täällä.

 

Käytiin kylillä kaupoilla ja tankilla, Kaunispään huipulla, paitsi lounaskahveilla, myös katsomassa se aiemmin mainitsemani valkoinen pallo. Ja kyllä, kyllä se ehkä saattaa jopa olla joku tutka. Natoon liittymisen jälkeen täällä pohjoisessa on kuulemma aika lailla kaikenlaista rakennuspuuhaa… Siis ei todellakaan tiedetä, onko tuo mikään sotilaallinen juttu, mutta vähän sellaiselta ainakin vaikuttaa.

Iltapäivällä vastasin tarjouspyyntöön, pieni ravintolakuvausjuttu vain, ja tuli mieleen kun viime maanantaina olimme Ivalossa ja siellä K-kaupan seinällä oli sellainen ilmoitustaulu, johon voi jättää omia ilmoituksia. Siellä oli tällainen: ”Mies ja klapikone 80 €/tunti” . Kummasti hymyilytti, ja aattelin tänään, että mitähän asiakas sanoisi, jos vaan lähettäisin viestin: ”Nainen ja kamera 80 €/tunti!” 😄  En lähettänyt.

Koska sadekuurot, viilentynyt ilmanala, harmaa taivas, ollaan oltu ilta sisällä. Mökkihöperöilyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia  (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Mökkielämää

Toimen päivä – ilolla

Touhun ja toimen päivähän se tästäkin tuli. Ja ilon kautta!

Pehtoori on aamutuurissa, siis heräilee turhan aikaisin, joten niinpä minäkin. Seitsemältä oli aamiainen jo syötynä, ja päivän tekemisiä jo suunniteltiin.

Oli tänään käytävä kaupassa; toissapäiväisestä Ivalon reissusta huolimatta tämän päivän kauppalapussa oli yhdeksän pientä juttua. Ja eihän ”pikku Kuukkelissa” ollut niistä kuin viisi. No eipä maailmani moisesta paljon järkkynyt. Ostin kompensaatioksi jätskiä. 😉 Monta erilaista tuuttia. Loppuviikon jälkkärit ovat tarpeen vaatiessa siis jo valmiina.

Kuten Kuukkelille kuuluukin, joulukoristeita oli vielä paljon esillä. Mitäpä noita jatkuvasti roudaamaan paikalleen ja pois. Ja pikku Kuukkelihan jää pian historiaan, kun uusi, uljas kauppa nousee tuhkasta. Näyttää, että se täyttää koko tontin!

Ruoanhankintaan liittyi seuraavakin ”toimi”. Ajeltiin Sodankylän puolelle, kävelemään tavattoman kauniiseen metsään. Aamupäiväaurinko siivilöityi kauniisti kuivaan mäntymetsään, jonne koivut toivat väriä ja kesää. Tasaista maastoa, vähän aluskasvillisuutta, ei ”vitikkua” (kuten meillä oululaisilla on tapana sanoa). Niin kaunista, raikastakin, hyvä kulkea. (ks. otsikkokuva).  Ja löytyihän niitä taas korvasieniäkin!

Ja halokin syntyi puolenpäivän aikoihin.

Sitten takaisin mökkipihaan puuhailemaan, kumpainenkin omiaan. Kummasti sitä vaan on kaikkea mukavaa puuhailua, liikkumista ja siistimistä, järjestelyä ja ”rakentelua”.

Ja osasinhan minä huilaillakin. Istuskelin pitkään puron rannalla, meidän uudella notskipaikalla. Chattailin perheen ja amicien kanssa. Katselin (ja kuuntelin) puroa, maisemaa, pilviä, taivasta. Kunhan olin. Osasin minä!

Saunan jälkeen tänään sitten korvasienimuhennosta, ja parsaa ja pekonia. Salaattia ja leipää. Juhlaruokaa siis tänäänkin! Ja samalla kutsu puron yläjuoksulle – ”Lähes naapurilla” pienimuotoiset harjakaiset. On erinomaisen hyvä idea viettää puuvaraston/aitan harjakaisia. Ja vaihtaa kuulumisia, kerrata kaikki aiotut projektit siellä ja täällä. 😀

Hyvä päivä tänään, tänäänkin.

Liikkuminen Mökkielämää

Patikointikausi alussa 💚

Aamupurolla juuri sellaista kuin toivoinkin. Aurinkoista, hiljaista, puron pulputus, kimmellys veden pinnassa.

Odottelimme nuohoojaa tulevaksi yhdeksältä, ja hänhän tulikin. Sen aikaa kun hän molempien mökkien ja rantasaunan röörit putsasi, minä aloitin pihahommat. Raiviolla* vielä paljon puuhaa…

Kymmenen jälkeen olimme Pehtoorin kanssa valmiita patikkakauden avaukseen. Ajeltiin Suomen Ladun majalle Kiilopään juurelle, ja lähdimme pienelle ”huiputukselle”. Siltäkin osin kausi siis avattu. Tepastelimme kohti Ahopään huippua ja siellä poikkesimme lähimmän kurun reunalle. Juuri samalle reunalle, jossa kaksi kuukautta sitten olin suksilla. Ja jossa kaksi kuukautta sitten oli metri lunta.

Ja tänään samassa kohdassa.

Linnut lauloivat, luonto kaunis. Ukkospilvet kiersivät, jokunen tippa vettäkin, mutta eipä haitannut meitä. Kuultiin ainakin niittykirvinen ja punakylkirastas. Eihän me niitä tunnistettu, mutta onneksi on Suomen muuttolinnut -sovellus! Kyllä on ollut mukava käyttää sitä. Niin kotipihalla, kuin pyörälenkeillä, saatikka täällä!

Toinen hyvä sovellus on Google Lens! Sillähän voi tunnistaa ja hakea rakennuksia, patsaita, koirarotuja, viinejä, sieniä, kääpiä, melkein mitä vain – ja ennen kaikkea kasveja. Tai siis minä käytän sitä eniten kasvitunnistukseen. Tänään varmistin, että olihan kuvissani kurjenkanerva. Sen olen oppinut ihan vastikään.

Ahopäältä laskeuduimme takaisin Kiilopään parkkikselle, ja ajelimme Ruijanpolun parkkipaikalle. Päätimme kävellä Sivakkaojan laavulle ja sen ohi. Josko sieltä suunnalta löytäisimme sen verran, että saataisiin korvasienikastike tämän päivän ruoalle. Tunteroisen kuljimme, metsä kaunis, laavulla Sivakka-ojan varrella lapsia leikkimässä rannassa.

Polulla hulvahti muistoja. Muistoja siitä, kun oltiin Juniorin ja muksujen kanssa käymässä laavulla. Poika kantoi tytärtään harteillaan, Apsu jaksoi itse koko pikku patikan. Muistoja siitä, kun oltiin muutama vuosi sitten ystävien kanssa valittu tämä helppo ja kevyt reitti päiväkävelyreitiksi, koska M:n syöpähoitojen jälkeen hapenottokyky oli rajallista.  Muistoja siitä, kuinka syksyllä 2020 oltiin Pehtoorin kanssa kaksistaan siellä, ja äidin kodinhoitaja soitti ja kertoi, että minun olisi soitettava sairaalaan tiettyyn numeroon, mutta minulla ei ollut paperia ja kynää, joten kirjoitin puhelinnumeron polkuun tikulla. Muistan vieläkin, ehkä aina, sen kohdan. Muistoja siitä, kuinka kolme vuotta sitten olimme biologiystäväpariskunnan kanssa siellä ja löysimme kuusenleppärouskuja!

Tästä päivästä jäi muistoksi, että korvasieniä ei löytynyt, eikä jääty laavulle makkaranpaistoon, vaan päätettiin ajella mökille, ja avata oman (uuden) notskipaikan kausi. Automatkalla Kiilopään risteyksestä Hangasojantien risteyksen satoi kaatamalla (noin 5 minuuttia). Ja notskilla makkara maistui.

Patikkakauden ensimmäiset ”huiputuskivet” liitettiin Tuulentuvan makkarin ikkunan allaolevien joukkoon.

Järjestelin nuo viime syksynä uudelleen. Nyt on hyvä jatkaa kiveyksen laajentamista. 🙂

Iltapäivä oli vasta puolessa ja puhtia jäljellä, joten palasin vielä työmaalleni. Pehtoori tuli sen verran avuksi, että sytytti bensan katkuisen nuotion, kokon! Kannot, juurakot, risut, oksat. Kaikki keräämäni roska paloi, ei iloisesti eikä nopeasti, pitkälle iltaan sai tulta kohennella ja valvoa. Mutta nyt! Homma on minun osaltani ohi! Hyvällehän se sellainen tuntuu.

Kun raivioltani* palasin, ja olin käynyt saunassa ja pulahtamassa, ryhdyin viimeistelemään ruokaa (Pehtoori oli maatyöläiselle kuorinut perunat valmiiksi, suolannut lohen ja oli menossa sitä grillaamaan), korvasienikastiketta ei sitten ollut, kun niitä ei aamupäivän pikkupatikoilla löydetty, joten avasin valmiin hollandaise-kastiketetran ja kysyin mieheltä, tekisinkö salaattiin sellaisen majoneesi-jukurtti-feta-yrttikastikkeen, ja mitä toteaa mies? – Ihan turhaan, kun nyt on kuitenkin ihan vaan tiistain arkiruoka, – ei tartte mitään ihmeellistä.

Kertaan vielä: menussa oli siis Oulusta pakastettuna roudattua priimaa, grillattua Perämeren lohta, puikulaperunoita,  hollandaisekastiketta ja aika moniaineksinen, iso salaatti. Vähän jäin miettimään, että olenkohan ihan pilalle miehen ruokapöydässä hemmotellut? 😄 Joka tapauksessa söimme hyvin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Raivio (myös moisio, halventavasti myös raiskio) on kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen.  [Ei ole aie ryhtyä peltoviljelyyn, puut siinä tuskin kasvaisivatkaan, mutta kunhan on siistin ja mahdollisimman luonnonmukaisen, eikä runneltun, ei revityn näköinen. Kunhan ei ole näkyvissä oksia, juurakoita ja kiviä törröttävä tietä leveämpi piennar. Kunhan meidän mökkipihaan näkyy siisti maisema. Siihen pyrin.]

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Mökkielossa sää määrittelee tekemisiä enemmän kuin kaupungissa. Aamupäiväksi lupasi aurinkoista, aika lämmintä (+ 16 C ja pientä tuulenvirettä), iltapäiväksi sadetta, mahdollisesti ukkosta.

Sen mukaan suunniteltiin tekemisemme: Pehtoori aikoi tehdä viemärinkaivolle uuden kannen (minun 10 vuonna sitten omin käsin nikkaroimani on ollut jo vuoden pois aktiivisesta palveluksesta) ja minä päätin käyttää vielä muutaman tunnin tienvarren maisemointiin.

Oli mitä parhain sää puuhailla, mutta pilvet lähimetsän takana puoleltapäivin jo uhkaavia, joten aloimme tehdä lähtöä kauppareissulle.

Ivalossa taas perinteiset:
K-Rauta (uudet pihaharjat, pihlajille uuttta suojaverkkoa)
X-piste (pesuaineita, roskapusseja, ja yllätys, yllätys Lettlopi-lankoja, vaikka olen päättänyt, että kesällä en kudo. No toinen hiha jo melkein valmis… 🙂 La Promesaa ei voi katsoa ilman neuletta. Mitään ei voi katsoa ilman neuletta.)
Alko (Asio Otus Rosado – voidaan suositella. Oivallinen mökkiviini, sopii kesäiseen keveään keittiöön, salaattien ja vaikka pizzojen seuraan, ja aurinkoisille terasseille, piknikeille, vegaaneille. Litran muovipullo maksaa alle 12 €. Ostimme kaksi.
KORJAUS: Olen linkittänyt väärän viinin. Tässä on oikea linkki.  Tätä ”kesäroseeta” meillä on kaksi pullollista. Niiden koko on 1,5 l ja niiden hinta on 18,50 €/plo.
K-market (kolme isoa kassillista ruokaa ja jätskit myöhäiseksi lounaaksi. Ei tullut mun lempparia tuosta Magnumin uutuudesta)

Tällä kertaa ei mitään asiaa apteekkiin. Ei mistään syystä. BTW: Olen tässä jo pari viikkoa jaksanut ääneen joka päivä ilokseni ihmetellä ja kiitellä, että minun olkapääni on oireeron. Näin siitä huolimatta, että eilenkin kyllä sitä rasitin ihan reippaasti. Ei tällaisia useita peräkkäisiä kivuttomia päiviä/öitä ole ollut vuosikausiin. Nyt vähän pelottaa, että ”kell onni on, se onnen kätkeköön”; mie kun olen nyt ääneen tällä leuhkinut, niin mitenhän nyt käy …

Ivalosta lähtiessä teiden pientareilla kulleroita, keltaiset nauhat kilometrien mittaisia. Nyt niitä on iso kimppu myös tässä pirtinpöydän maljakossa.

Kohti Saariselkää tullessa sää synkkeni, satoikin välillä. Ja Kaunispään pohjoispuolella huomio kiinnittyi valkoiseen palloon tunturin laella. Naton? Joulupukin? Matkailujuttu? Ufo? – Käymme lähipäivinä katsomassa lähemmin.

Illan ohjelmassa minulla oli korvasienten putsaus, ryöppäys ja pakastus. Onhan se aika hidasta puuhaa, mutta sen väärti. 12 annospussillista (4 hengen kastike tai muhennos) odottaa pakkasessa juhlahetkiä. 

Nyt alkavat mökki, pihapiiri ja mökkiläiset olla mökkimoodissa. Ollaan valmiita tunturiin.

Mökkielämää

Suvisunnuntai ihan metsässä

Suvisunnuntaiaamu mökillä levollinen. Kaurapuuroa ja kahvia, suunnitelmia. Ei mitään välttämätöntä, mutta vaihtoehtoja moniakin.

Lähdimme aurinkoiseen metsään Ahopäänojanhaaran yli (= ”tulvaoja”, joka kulkee tuossa mökkitien eteläpuolella ja joka nytkin on melkein kuiva). Eilisen menestyksekkään korvasienestyksen jälkeen innostuneina taas hakemaan vähän lisää; keräilytalousvaihe menossa 🙂 . Vähän löydettiinkin, ehkä kolmannes eilisestä. Hyvä juttu sekin.

Ja alkukesän metsässä on ilo kulkea. Jossain vaiheessa lähdimme omille suunnillemme, mie ”eksyin” aika kauaskin Hangasojan alajuoksulle: ennen kulkemattomia paikkoja, muutamia sieniä, paljon puron solinaa, kaunista metsään siivilöityvää auringonvaloa, kumpuilevia metsäkankaita.

Puolenpäivän jälkeen mökkitontin siistimisen viimeistely ja samalla viime kesäisen viemäröintityön jättämän ikävän näköisen tienvarsiryteikön maisemointia. Pitkään harkitsin, että siinä samalla hetkellä soitan ja tilaan kymmenen kuutiota multaa, vähän soraa ja muutaman sata neliötä kunttaa. Päädyin kuitenkin edullisempaan ratkaisuun: koetan itse täytellä rooppeja ja peitellä ryhmyistä piennarta. Hyötyliikuntaa samalla. Huomenna voin olla eri mieltä.

Välipalan nautimme mökkiterassilla, saunoimme, ja kyllä minä hyvinkin uskalsin pulahtaa purossa.

Äsken vielä piipahdin pihalla, metsässä, purolla. EU-vaalituloksia odotellessa jakso tai parin La Promesaa.😉 Tällä mökkilomalla Netflixin elokuvat taitavat jäädä katsomatta.

Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämänmenoa kesäkuun alussa

Nyt paistaa. Ei ole paistanut koko päivää. Koko aamupäivän satoi. Ei haitannut. Puolelta päivin enää tihuutti, laitettiin ”eräkamppeet” päälle ja patikkakengät jalkaan, sieniveitset ja korit mukaan ja kohti tuttua korvasienipaikkaa.

Ja BINGO!

Kausi avattu komeasti!

Ehkä suurin koskaan poimimani.

Matka tunturin kupeeseen korvasieniapajalle ja takaisin vie yhteensä noin tunnin. Tunteroisen keräilin, pari, kolme litraa sain ja Pehtoori jäi vielä, kun minä jo lähdin saunan lämmitykseen ja sapuskan tekoon. Miehellä olikin sitten tupla määrä minun saaliiseeni verrattuna.

Nyt on perheelle juhannuksen ja joulun korvasienimuhennokset taattu, ja aika monta piirakkaakin noista tekee.

Samalla retkellä kuultiin taivaanvuohen pyrstösulkien väpätystä, käen kukuntaa, tietysti järripeipon narinaa, onneksi vain vähän, ja mie näin riekon lehahtavan lentoon ihan vierestä. Ehkä luontohavainnoksi on laskettava, että ohitseni meni pariskunta, jolla oli sen verran isot rinkat, että varmaan yökuntiin tunturiin olivat matkalla. Muitapa ei olla tänään nähtykään: Hangasojan mökeillä on tähän aikaan vuodesta hyvin vähän asukkaita. Vaikka täällä on nytkin paljon hienoa koettavaa ja nähtävää. Ja ihan hyvä vaan olla.

Mustikat ovat kukkineet, ja marjoja näyttää olevan tulossa paljon, hilla ei ole vielä kukkinut, koivu on jo ihan täydessä lehdessä, myös vaivaiskoivujen oksissa on pyöreät pienet lehdet.

Purossa olisi (kylmää – 6 C) vettä melkein uitavaksi asti, mutta siirsin pulahduksen huomiselle. Olenhan jo Gardalla aloittanut tämän vuoden luonnonvesissä uimisen ja Kalajoella parina päivänä uinut oikein huolella, tai siis lillunut. 🙂 Selityksen makua, ehkä. 😀 Huomenna rohkenen.

Nytkin rannassa näyttää kauniilta, taidan lähteä kuuntelemaan puron pulputusta. Kun ainakaan vielä ei ole edes itikoita.

Lappi

Pohjoiseen pakoon itikoita – ja muutenkin 💚

Tänään oli aika ja mahdollisuus. Kesäkuun alun jo perinteinen mökkireissu vähän tavallista myöhemmin, mutta väliäkö sillä; nyt oli hyvä välämä lähteä Lapin kesään ja Oulun itikoita pakoon. Täällä sääskiä ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Kaksistaan lähdettiin, vaihtoehtojahan oli välillä useampiakin, mutta nyt näin ja ehditäänhän vielä muidenkin kanssa. Levollisena lähdettiin sikälikin, ettei Jäälin suunnalla kovin akuuttia huolta juuri nyt. Nyt ei voi enempää tehdä.

Kotipihalla kukkien kastelu ja vielä kylmälaukun/laukkujen pakkaus aamusella, ja ennen yhdeksää tien päällä. Yllättävän paljon liikennettä, ja Keminmaa – Rovaniemi välillä kaksi isoa, letkoja muodostavaa tietyötä, joiden seurauksen matkavauhti vain 30 – 80 km/h. Ehkä noin 20 minuuttia, puoli  tuntia tavallista kauemmin kesti matka Roihin. Tällä kertaa kun kerran oli aikaa yllin kyllin, ajelin Rovaniemen keskustaan ja mentiin vihdoin käymään Sisustus & Cafe -putiikissa/kahvilassa. [Vahinko että jätin kameran autoon, mutta ehkä kännykuvatkin kertovat olennaisimman.]

Vanha asemavahdin talo (vuodelta 1910) on ollut taidenäyttelyjen yms. paikka, ja viimeiset seitsemän vuotta siinä on ollut pieni, pittoreskin näköinen kahvila, jossa ei koskaan ole tullut käytyä. Tänään tuli. Onneksi.

Siellä oli hyvää kahvia ja lämmintä pullaa (korvapuusteja ja voisilmäpullia, joista ei ehditty ottaa edes kuvaa kun niin täpinöissämme niistä nautimme. Ja tiedättekös, mitä ne maksoivat! Iso muki kahvia ja iso lämmin, kotipullan veroinen, jollei parempikin = yhteensä 3,50 euroa! Mukavan palvelun kera. Miksi enää mennä Napapiirin Shellille?

Putiikki-kahvilassa oli monta huonetta kukkuroillaan piensisustustavaroita, kankaita,  – ja vaatteitakin. Kivoja lautasliinoja ja laadukkaita saippuoita ei ole koskaan liikaa, ja yksi pieni uusi talolyhtykin lähti mökille mukaan.

Hangasojalle päästyämme asettauduimme, kaikki paikalleen ja toimimaan, ja illansuussa, melkein aurinkoisessa säässä touhuilin pari tuntia pihapiirissä. Enimmät kevättuulten katkomat oksat pois, haravointia, siistimistä, tuoksuista ja valosta nauttimista. Keittiön puoleisessa linnunpöntössä kirjosiepolla poikaset, puron vesi korkealla niin kuin aina kesäkuussa, pikku kuuset selvinneet talvesta, eivätkä porot olleet päässet suojattuja pihlajia napostelemaan. Lapin kesä on jo hyvällä alulla.

Kaikki hyvin. Edessä mökkiviikko tai puolitoista,  ehkä melkein kaksi?,

Huomenna enemmän kuvia…

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Garden Partyt ja pyöräilyn vaarallisuudesta

Malcesine, kotiin, flunssa, yo-juhlat kuvauksineen, lapsenlasten kesälomaviikko, Kalajoki, paluu, mietin, mikä päivä, garden partyt, pakkaaminen. … Aivan kuin olisin liikkeessä koko ajan.

Tänään Garden Partyt 

Kun tämän päivän yhteisestä ruokahetkestä eilen paluumatkalla Kalajoelta kotiin juteltiin, pojanpoika ilmoitti, ”etten halua mitään puutarhajuhlia. Te vaan Eepin kans kastelette kukkia, …” Noh, tehtiin me sitäkin, mutta enin osa kolmen tunnin juhlista kului piazzalla syöden ja jutellen. Toki ötökkätutkimuksia, Tuupo-Heikki, pöydän kattamista ja grillausta.

Menu oli melkoista ”silppua”, mutta kaikille jotain, paljon mieluista jokaiselle.

Garden Partyt 6.6.2024

Antipasti

Paesano
Prosciutto
Salame
Suolatikkuja, suolakeksejä

Primi & Secondo

Karitsankaretta grillistä
Emmental-gratinoituja tryffeliherkkusieniä
Lohipalaset (A & E)
Hello Kitty -pastaa (A & E)

Iso salaattivati, mm.
lehtikaalisalaattia
cantaloupemelonia
tryffelimarinoitua mozzarellaa
halloumia
raejuustoa

Dolce

mansikoita
mangoa
kirsikoita
Nutella-pullaa
Vanhan ajan vaniljajäätelöä
Cantuccineja

Tryffeliherkkusienet onnistuivat hyvin. Tein kolmannen kerran ja nyt jo erinomaisia.

Nutella-pulla oli kuitenkin lasten (ehkä myös aikuisten?) mielestä kaikkein parasta. Laskiaispullan ja ties minkä muffinsin tms. yhdistelmä: pulla halkaistaan, päälle sipaisu nutellaa, kermavaahtokiehkura ja sokerissa pyöritelty mansikka. No olihan se hyvää. 😀

Pyöräilystä ja sen vaarallisuudesta

Olen varmasti ennenkin tupissut skuuttien käytöstä ja varsinkin niiden lojumaan jättämisestä. Tänä vuonna Oulussa vuokraskuutteja on vähemmän kuin parina edellisenä kesänä, mutta on niitä nytkin paljon – ihan liikaa. Varsinkin kun ne lojuvat missä sattuu, miten sattuu. Tänään aamulla kirosin ääneen! Olin aamusella ennen kahdeksaa polkemassa pohjoispuolta Oulujokivartta kohti Poikkimaantiesiltaa ja aurinko paistoi, linnut lauloivat, vire oli hyvä – ja aurinkolaseille tarve.

Kun kirkkaasta auringonpaisteesta aurinkolasit päässä ajaa pimeään alikulkutunneliin, ei näe ihan hirveän hyvin. Ja siinä tilanteessa keskelle pimeää tunnelia poikittain jätetty skuutti on hengenvaarallinen!  Sentään näin sen ajoissa ja onnistuin kiertämään törmäämättä (ja kävin sitten siirtämässä syrjään), mutta voi hitto!!

Eilenkin oli pyöräteillä aika hurja meno: lähdin Kalajoelta palattuamme suunnilleen tarkalleen neljältä polkemaan kohti kaupunkia ja vastaantulevaa työmatkaliikennettä oli aika lailla, monilla tietyöpätkillä hurjaa menoa, torinrannassa ahdasta, Kuusisaaressa iso tapahtuman joka tukki kaikki kevyen liikenteen väylät. Mitä opin tästä?  –  Opin sen, että lähdin tänään ajoissa. Ja että on oltava huolellinen aliskoihin mennessä.

Olin  aamulla liikkeellä ja päätin, että niin pyrin tekemään niin taas vastaisuudessakin. Aamut on parhaita, varsinkin jos on polkemassa kaupungin läpi tai muutoin pääreiteillä.

Voikukkapellot jokivarressa keltaisia, tuomet kukassa, pihoilla ja puutarhoissa omenapuut ja syreenit valkoisia tai purppuraisia, aamun ilma raikas, vähän kosteakin. Aamut on.

Isovanhemmuus

Kalajoelta kotiin

Uni loppui Kalajoella kuuden jälkeen, siirryin makkarista olohuoneen sohvalle lueskelemaan ja vähän ennen seitsemää viisivuotias heräili toisen makkarin kerrossängyn yläpedillä, tepsutteli avojaloin olkkariin ja käpertyi kainalooni. Supateltiin, oltiin, levättiin vielä. Ja jotain suolaista minulla silmänurkissa. Liekö kylpylän vesi kirvelsi aamullakin vaiko vielä flunssan jälkiseurauksia?

Hotelliaaminen oli aika perus, mutta muksut arvostivat kovasti vohvelin paistomahdollisuutta – ja Nutellaa!! Tarvittiinhan sitä energiaa, kun me kolme  aioimme mennä vielä aamupäiväpolskinnoille kylpylään ennen huoneen luovutusta. Reilu tunti ehdittiin laskea vesiliukumäkeä, uida pitkässä virrassa, harjoitella sukeltelua, lillua porealtaissa (”ollaan niinkuin makaronit kattilassa”). Pehtoori & poika lähtivät lenkille.

Lounaalle ajeltiin Tapion tuvalle, ja sen puodista molemmat lapset löysivät mieleistään osteltavaa papan antamilla lomarahoilla: Eepille pehmokissanpentu ja yksisarvislehti, Apsulle EM-jalkapallon erikoislehti. Risto Räppääjä -äänikirja kuului autossa ja matka taittui nopsasti alle kahdessa tunnissa. Ja aika monta kertaa kuulin, että ”sitten kun me ens kerralla mennään Kalajoelle”, ”milloin me mennään uudestaan”, ”kylpylä oli kyllä hyvä”, – ja vaaaauuuuuu. Se oli tämän lomasen hokema joka suusta, yhteen ääneen ja erikseen, moneen kertaan, illalla ja aamulla ja vähän joka asiaan: vaaaaauuuuu-uu. Kyllä oli yllin kyllin wau-efektiä parissa päivässä!


Siinäpä ne mun rakkaat vuoren valloituksessa.