Mummina koko päivän

Tänään on ollut leivontapäivä, lukupäivä, puistopäivä. Siis Apsu-päivä.

Pitkään aikaan ei olla vietetty päivää keskenään, joten nyt oli hyvä heti aamusta hakea poika meille. Lähtiessäni olin laittanut pullataikinan kohoamaan, joten kun vähän aikaa oli piirrelty ja askarreltu, oli taikina valmiina leivottavaksi. Ja mehän leivoimme: pullaukkoja, muumipullia ja sydänpullia ”äitille ja Tanelle” (Apsu puhuttelee sisartaan edelleen Taneksi. :D)).

Kun ulkona ei oltu käyty, ei lounaan jälkeen päikkärit maistuneet, joten vain huilailtiin ja lueskeltiin melkein tunteroinen. Ja aika hyvin poika muistaa niiden kirjojen juttuja, joita on luettu joskus alkusyksystä edellisen kerran.

Netflixin sarja ”Maltti ja Valtti” olivat mummille ja papalle ihan uusi tuttavuus, joten katseltiinpa sitä sitten porukalla. Ja pakkasesta (- 18 C näytti meidän mittari) päätettiin kuitenkin lähteä Hugo-puistoon. Eikä meitä sitten palellutkaan … Sen verran liikkeessä oltiin ja hangessa tarvottiin; eipä leikkipuistoja juuri talvisin aurailla.

Ja palattua oli taas aika laittaa ruokaa, nyt mummi-pappakin jo söivät. Ja pullaa jälkkäriksi. 😉

Kun isänsä viiden jälkeen tuli hakemaan Apsu kysyi ensimmäisenä: ”Mihin äitin ja Tanen oot jättäny?” – Tuun koululta, ne on kotona.

Jonne Apsu ei sitten kuitenkaan olisi vielä halunnut lähteä. Oli sitten luvattava, että saa pian tulla taas uudelleen.

Unohduksia yllin kyllin

  1. Heti ensimmäiseksi: linkki sunnuntaiseen arvontaan toimii nyt. KLIKS (salasana on Huivi)

Tänään onkin ollut eilistä vauhdikkaampi päivä.

Joka päättyi liki nolosti. En palaa yksityiskohtiin, eikä Juniorikaan sitten kommentoi!

Merkillisiä ”flash backeja” on ollut pitkin päivää. Mm. että kun katselin käsiäni … jotka ovat taas kerran pienillä haavoilla, kovin pakkasen runteleman näköiset, tuli mieleeni kansakoulunopettajani (jota silloin 60-luvulla pidin aika vanhana naisena (hän oli tod. näk. juuri ja juuri 30-vuotias)). Yhtäkkiä muistin hänen kätensä, kun hän yritti opettaa virkkaamista tai kun hän piirsi/kirjoitti jotain liitutaululle. Hänenkin kätensä olivat täynnä pieniä haavoja. Miten sen juuri tänään muistin? Ennen en. Muistaako joku muu tällaisia hajanaisia ykstiyiskohtia menneestä?

Haavoja olen tänäänkin saanut. Ja edelleenkään Juniori ei kommentoi! 😉

Enemmän olen unohtanut kuin muistanut.

Niin kuin aamuisella kuvaus/kävelylenkilläni – josta suurin osa sijoittui hautausmaalle – kävin kuitenkin Raksilassa. Ja sielläpä päätin, että tässä (Raksilassa) on yksi tulevista kuvausreppareistani. Samaan aikaan äiti soitti ja ilmoitti, että juuri tänään ei tarvitsekaan tulla käymään, joten merkillinen hulppea fiilis toi ajatuksen, että nyt olen ulkona ihan hurjan kauan. Hassu ajatushan se, en sitten kuitenkaan..

… Mutta joka tapauksessa Raksila ansaitsee kuvasarjansa.

Sen aloitin tänään.

Ja edelleenkään Juniori ei kommentoi. 😊

Ulkoilua, sunnuntaisapuska ja arvonta!

Mitä mainioin päivä hiihtämiselle! Toinhan sukset mökiltä Ouluun, että voisin suksia Auran majalle harva se päivä.

No niinpä. 😀  Eikä pienintäkään aietta tänäänkään lähteä mihinkään hiihtämään!

Aika pian aamuisen tuorepuuron jälkeen pakkasin kamerarepun ja jalustan mukaan ja lähdin kaupungille tepastelemaan ja kuvailemaan. Vaikka pakkasta ainakin kaksinkertaisesti eiliseen verrattuna (- 10 C näytti lähtiessäni) niin oli paljon eilistä lämpimämpi – tai siis tuntui siltä. Ei tuullut. Oli mahtavan tyven. Jopa alakanavan virta tuntui tyventyneen niin, että jäähilettä oli pinnassa. Ja Toivoniemen pistetalot heijastuivat kauniisti veteen.

Parituntisen kiertelyn aikana tuttuja useampikin, eksnaapurin ja sitten yhden entisen opiskelijani kanssa vaihtelimme kuulumisia pidempäänkin.

Kun pikkuperhe tuli syömään oli ensimmäisenä järjestettävänä arvonta. Matkakohteita kyselin  vuoden vaihteen jälkeen ja kommentteja ja vinkkejä tuli ihan mukavasti: kaikkiaan 38 arpalipuketta 11 eri kommentoijalle. Lipukkeista Apsun oli valittava voittaja. Palkintona oli kaunis Repeatin cashmir-huivi ja sen voitti … KLIKS.  Salasana on Huivi (H isolla).   Tässä kohtaa soi fanfaari, ja minä pyydän voittajaa lähettämään minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi) palkinnon postitusosoitteen.

Kiitos kaikille osallistuneille! Matkasuunnitelmia on jo vinkkien perusteella tehty, mitään ei olla vielä varattu, mutta kyllä me vakavissamme yhteen tai jopa kahteen suositelluista kohteista ollaan tämän vuoden puolella haaveissa lähteä.

Tammikuun touhuja

 

Tuhat vuotta sitten merenpinta Oulujokisuistossa oli suunnilleen tällä korkeudella. Tuiranpuistossa on mukava ”maankohoumapolku”, jonka varrelle on merkitty Oulunjokisuiston merenpinnan korkeus eri vuosisatoina. (Ks. polusta täältä lisää… https://citynomadi.com/route/6e28f183ec4ee235a08bbcca36c8 )

Kuten kuvasta arvannetkin olen ollut tänään taas kameran kanssa kaupungilla kuvailemassa. Parituntinen humahti ihan huomaamatta. Tuulesta huolimatta aika kelpo keli.

Ajatuksena oli myös kävellä elokuviin (Ailo) ja sieltä suoraan Pakkahuoneenkadulle, jossa meillä oli perinteinen viinikerhon ”loppiaiskaronkka” eli nyyttärit. No, siinähän se hurahti iltapäivän sopan teossa (peruna-purjo) ja nauttimisessa sekä kuvien kanssa, joten bonuskävely ja leffa joutuivat väistymään päivän agendalta.

Meidän osuutemme näille nyyttäreille on melkein aina ollut jotain äyriäis- tai kala(alku)ruokaa, mutta nyt (jo eilen valmiiksi) teinkin jälkkäriä. Meidän luottokalakauppias (Pehtoorin veljenvaimo) kun on ”pakkolomalla” hallin ollessa suljettuna koko tämän vuoden ja toisekseen Pehtoori ehdotti, että ”tee zabaionea, ei oo ollut pitkään aikaan”. Ja sehän sopi kun kerran illan teemana oli Välimeren alueen viinit ja ruoka. Zabaione freddon ohje ja kuva ovat täällä: KLIKS.

Ja kyllä oli paljon kaikkea muutakin hyvää sitä ennen. Tatti-matsutakerisotto ihan erityisen hyvää!

Ja sitten kun maistelimme viinejä sokkona, oli tehtävä arvailla/tietää, mistä Välimeren maasta kukin viini oli: vain Pehtoori ja T. ”löysivät” yhden viinin seitsemästä kohdalleen. Lähelle meni meillä muillakin, mutta eipä osunut. Alueen sokkotunnistaminen oli mukava lisä maisteluun. Ja sittenhän me paransimme maailmaa ihan ison annoksen. Voi kunpa meidän kymmenen aivoitukset ja myötäeläminen voisi parantaa maailmaa edes sen verran kuin kuvittelemme.

~~~

Ja muistathan, että huomiseen iltapäivään (klo 16) on mahdollista osallistua arvontaan. Suosittele meille

matkaa ja voita huivi!! Vaimolle  tyttöystävälle, äidille, bestikselle …tai ITSELLE!

…

Pieni päivä, mukava kotiperjantai

Niin mukava kotipäivä, ilman mitään isompia tekemisiä tai menemisiä.

Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) paastopäivä, mikä merkitsee, että silloin syödään kalaa. Meillä perjantai on usein ihan muuten vaan kalapäivä. Niinkuin aika usein lauantai ja vaikka keskiviikkokin. Tänään meidän omassa, aina vain paremmaksi kehittyvässä (ohi Stockan Herkun paikalle tulleen K-Marketin mennen tullen) Toppilan marketissa, oli tänään(kin) tuoretta turskaa tiskissä. Sitäpä sitten ostin meille. Korppujauhoissa, joissa oli suolaa ja vähän valkopippuria, pyörittelen ja paistoin runsaassa voissa, – valellen koko paiston ajan voilla. Oheen bataattiranskalaisia ja itsetehtyä turkkilainen jukurtti-majoneesi-valkosipuli-purjohakkelus -tahnaa. Kylläpä oli hyvää ruokaa, – Pehtoori totesi että olennaisesti parempaa kuin eilen Olimpoksessa. Ja ainakin puolet halvempaa.

Huolimatta että olen tehnyt aika monta ”tipaton tammikuu” -kuvaa myyntiin, avasin turska-aterialle joskus ennen joulua ostamani roseviinin. Harvoin ostan roseeta ja lopultakin aika harvoin viiniostokseni takana on pullon tai etiketin kauneus. Toisaalta jos etiketti on räikeä tai muuten luotaantyöntävä, en edes perehdy viiniin, ohitan moisen, mutta siis tämän viinin ostin nimenomaan kauniin pullon vuoksi. Roseethan ovat hyvin usein kauniita väriltään ja usein myös kauniissa pullossa. Roubine La Vie en Rose – nimikin vielä noin kaunis. Noh, hinta aika korkea (16 €). Ja?  Ja ei kyllä kannata ostaa. Aika mitäänsanomaton. Maistui viinille, vähän. Ei ollut pahaa. Mutta onpa mahdotonta sanoa, mille se maistui. Ei oikein millekkään. Siis ei jatkoon.

Nukuinpa ruoan jälkeen päikkäritkin: meni nimittäin viime yönä taas aika myöhään lukiessa (Kiitos vain Ferranten Napoli-sarjaa suositelleille. Ensimmäinen kirja alkaa olla luettu.) ja sitten kuitenkin kuuden jälkeen taas tuorepuuron äärellä, joten iltapäiväunoset olivat oikein ihana juttu.

Katselinpa jopa telkkaria: Venla-gaala. Ja oli ihan ihmeissäni kuinka paljon kotimaisia sarjoja ja ohjelmia on vuoden aikana ollutkaan. Ja esillähän oli vain parhaimmistoa. No Ex-onnelliset, TTK, Vain elämää ja Sunnuntailounas sentään minullekin tuttuja. Siis MONTAA ohjelmaa olen seurannut! 😉

Nyt lukemaan kirja loppuun.

Puuroa ja Olimpos

Tuorepuuro. Sillä aloittelin päivän tänään. Tuo ei ollut oikein hyvää. Tai oli hyvää, muttei mitään erityistä. Ei vaikka cashew-pähkinöitä on enemmän kuin on terveellistä. Mutta ihan kuvausrekvisiitan vuoksi on syötävä monta rasvaista pähkinää heti aamutuimaan.

Mutta päivään tarvittiinkin energiaa, voimaa, lämpöä, kestävyyttä  … Aamupäivä äidin ”roudarina”: nilkka-accidentin lopputarkastus Avohoitotalossa monine rasteineen. Iltapäivän alussa palautin auton kotitalliin, puin vähintäänkin hirmu paljon vaatteita ja lähdin tepastelemaan vihmovassa tuulessa kaupunkiin hiusten leikkuuseen. Kertakaikkisen väsyneet ja mökkiveden hapristamat hiukset ovat nyt lyhyet ja varsin tummat. Harmaat (teko)raidat on melkein kaikki pois. Nyt on harmaakin luomua. Aika vähän kuitenkin. 😉 Ja myöhäisellä lounaalla seuralaiseni totesi,  että uusi malli nuorentaa.

Kävimme Pehtoorin kanssa Olimpos-ravintolassa Pakkahuoneenkadulla syömässä. Olimme siellä ohi lounasajan, neljältä, joten oli valittava ruoka a la cartesta. Molemmille sama: Välimeren vartaat (21,50 €). Tiivistä possua (jäi minulta syömättä) ja broiskua vartaissa, hirmuinen määrä ihan hyviä perunoita, erinomaista tsatsikia ja normisalaatti, jossa fetan määrää oli kätevästi säädelty, kun se oli raastettu. Silti annos oli valtava.

Edellisen kerran Olimpoksessa olemme käyneet Juniorin ja silloisen tyttöystävänsä, nykyisen kihlattunsa alias Miniän, kanssa, mistä on ainakin 5 – 6 vuotta. Suunnilleen samanlainen kokemus silloinkin. Tarjolla on kaikkea, mitä Välimeren keittiöstä voi toivoa, pizzat, kebabit, vartaat, horiatikit, köftet …. annokset ovat isoja, eivät ihan tolkuttoman halpoja ja ihan kelpo ruokaa. Mutta! Ei meillä taas seuraavaan viiteen vuoteen tule sinne mennyksi. Palvelussa ei ollut vikaa, ja tilaa todella on. Ihan siisti, joskaan nyt ei erityisen viihtyisä. Lounaslista oli sellainen kuin paikassa voi odottaakin ja hinta sen tavallisen 9.50 – 10,80 €. Mikä ehkä selittää, että paikka näyttää olevan aika täysi kaikkina arkipäivinä. Varsinkin nuorehkoja miehiä siellä näkyy käyvän.  Viikonloppuisin opiskelijoita ja perheitä.

En riemastunut, joten kolme haarukkaa tälle, ehkä miinus perään – moni laittaisi samasta syystä plussan, mutta minusta on harmi jättää melkein puolet ruoasta syömättä koska sitä on liikaa.

Kunhan  kotiuduimme tuli pikkuperhe käymään. Ja vauva oli koko ajan hereillä. Jutteli ja hymyili jo kovasti.

Nyt tekemään aamupuuro jääkaappiin valmiiksi: tuorepuurokokeilut jatkuvat.

Niksinurkka vol. 2019 A

Olisikohan se pitkästä aikaa Niksinurkan vuoro?

Muistankohan kaikkia, mitä olen ajatellut muille löydöistäni kertoa.

Aloitetaan perusasiasta eli perunoista. Pakastealtaissahan on jos jonkinlaisia puolivalmiita perunatuotteita ja aina joskus niitä siitä ostelenkin käyttöön. Sunnuntaisapuskalle Pariisin perunoita ja Mummon puikulalohkoperunoita ehkä useimmin. Ja nyt on tullut Mummolta uusi tuote: paahtopuikulat. Grillissä ei ole kokeiltu, mutta muutaman kerran uunissa. Ja hyviä ovat. Apsukin söi kuorineen kaikkineen.

 

 

Ehkä meillä kaikilla on tuskastuttavia kokemuksia muovikelmun kanssa tuhraamisesta? Tiedättehän se liimaantuu ja liiskaantuu joskus ihan väärään aikaan ja väärään paikkaan, ei tahdo tulla ulos rullakotelosta saatikka leikkaantua siististi – tai leikkaantua ylipäätään ollenkaan.

Vai olemmeko vain minä ja meidän ”Lähes mökkinaapuri” ainoat, joille näin on käynyt? Joka tapauksessa hän se minulle neuvoi tuotteen nimeltä Ninjaplast. Sitä ei tahdo Suomesta saada mistään (täällä näytti olevan pikkurullia = 60 m), mutta Haaparannassa ICA Maxissa on. Sieltä saa noin isoja (150 m) mustia paketteja.

Muovikelmu on tavallista paksumpaa, se kestää mikron ja mikä parasta laatikossa on leikkuri. Ei enää sylttyä Elmu Kelmun kanssa!

Kodinhoidollisiin hommiin liittyen toinenkin juttu. Olen ehkä ennenkin maininnut täällä Taikasienen. Sehän on ”vanha juttu” ja meillä käytetty mm. mökin tiskialtaan (valkoinen, jotain rosoista ainetta) pesuun ja mikron ja uunin lasiin etc. Mutta tuossa ennen joulua kulutin yhden alkuillan ja pari, kolme sientä kun konttasin meidän keittiön, eteisen, ruokahuoneen ja takkahuoneen lattioilla. Noissa huoneissa on isot punatiiliset (yli 30 v. vanhat kaakelit) ja niiden saumat ovat kulkupaikoilla olleet jo pitkän tovin – sanoisinko – tummahkot! Joskus muinoin Pehtoori toi pari kertaa duunistaan sellaisen ”teollisuuslattioiden pesurin” ja pesi sillä ko. huoneiden lattiat, joskus, kerran tai pari minä olen jynssännyt noita samoja rautakaupan tahnoilla ja juuriharjalla jne. Nyt ei ole vuosiin tehty mitään, paitsi NYT. Aika puhtaaksi muuten lähtivät pinttyneetkin saumat.

Ensin työ sitten huvi.  Siivousvälineen esittelyn jälkeen ”siiderilöytö”.
”Punertavassa YES YES Apple Roséssa yhdistyy ihana omenaisuus ja roséviinin kupliva raikkaus.” Noin lukee valmistajan sivuilla. Ja Yes, niin tekee. Hyvää on. Meillä oli jouluntienoilla pari purkkia, ja koko perheen voimin maistelimme ja kaikki (erit. nuoret naiset) pitivät tämän mausta. Se ei ole makea, eikä toisaalta sellainen brittisiidereiden happamuuskaan tunnu, vaan oikein raikas tämä kotimainen tuote on.

 

Sitten sellainen juttu kuin Podcast. Jokos olet niiden maailmaan tutustunut, niitä kuunnellut? Minulla on nyt mennyt muutama lenkki näillä kotihuudeilla aika huomaamatta, kun olen nappikuulokkeet korvissa tepastellut Koskelantietä ja Toppilaa eestaas kuunnellen podcastia. Alkusyksyn lenkeillä – niillä harvoilla, jotka tein sauvojen enkä kameran kanssa – kuuntelin Spotifystä ”Vain elämää” -biisejä ja jo marraskuussa ne vaihtuivat joululauluihin, ja nyt olen kohta kuunnellut kaikki Auta Antti -podcastit. Jos tykkää Antti Holman jutuista – kuten minä teen – niin nämä kyllä viihdyttävät. Sitä paitsi: ihan asiaakin puhuu ja antaa ajattelemisen aihetta kaiken höpöttämisen keskellä.

Onkos muilla kikka kolmosia tai niksejä, joita voisi jakaa vaikka Tuulestatemmatun kommenttilaatikossa?

Kuvahommia

Päivä on humahtanut taas: aamulenkki päättyi kauppareissuun ja sieltä Caritakseen. Sitten kotiin: iltapäivä ja ilta mennyt paljolti kastejuhlan kuvia peratessa ja ”kehittäessä”. En ole oikein tyytyväinen tulokseen, mutta eipä ole muitakaan kuvia. 😉

Jossain välissä laitoin ison kattilallisen soppaa. Sakea tomaatti-kasviskeitto (piparkakkumauste-twistillä) oli yksi Jokaviikkoinen soppamme -projektin parhaita uusia keittoja. Hyvää se oli tänäänkin. Nyt kun on tulossa pakkaspäiviä, niin kokeilehan.

Joulusta luopumista…

Merkillinen käsitykseni siitä, että olisin jo ennen kastajaisia ja mökille lähtöä purkanut joulun kodistamme, oli kyllä kertakaikkisen virheellinen. Olin kyllä purkanut suunnilleen kaiken joulunpunaisen pois, mutta valkoista ja  hopeaa, enkeleitä ja mökkejä, tonttuja ja liinoja, lamppuja ja jouluastioita vaikka kuinka paljon pitkin kotiamme ja Festaa.

Mökkipihassa Tomafoi näytti vielä ihan asiaankuuluvalta, mutta täällä kotona ei enää tontut sovellu ”maisemaan”. Niinpä tänään olen käyttänyt niiden poispakkaamiseen aika lailla aikaa. Muutamat jouluvalot ja kukat (joita aina roudaamme mökille ja takaisin 😉 ) jätin vielä.

Myös muuta ”paluu kotiin ja arkeen” -touhua täällä harrastettu: pyykkiä, lumitöitä, auton pesua, vuosikertomuksen aloittelua, sähköposteja, vaatehuoneen järjestelyä, pankkiasioita, kalenterin päivitystä etc.

Ja sitten etsin sen huivin jonka lupasin palkinnoksi matkavinkkejä antaville. Huivi onkin tosi kaunis ja laadukas Repeatin iso, pehmeä, kuitenkin mukavan ohut huivi. Ja hintalappukin oli paikallaan: nyt on kuulkaa arvokas palkinto luvassa, joten kannattaa osallistua. Täällä arvonta ja sen säännöt.

rrem

Juhlan jälkeen arki on tervetullut

Juhlakuukausi on nyt lopuillaan.

Olemme kotona. Vielä eilen loppiaissauna, ystäviä mökkipirtinpöydän ääressä, vielä tänään (Kemiin asti) mukava, kaunis kotimatka.

Kemin jälkeen sumua, junnaavaa jonoajoa 74 km/h plus miinus 10 km/h 80-rajoitusaluella ja kaikkinaista kotiinpääsyn odotusta (minun ajohukihan se juuri tuolloin). Kotiin oli ihana tulla, vaikka mökiltä oli taas kerran ollut vaikea lähteä.

~~~~

Joulukuun alussa matka Wieniin. Sieltä palatessa havahtuminen joulun tuloon, ja sen ”tekemisen” aloittaminen – vihdoin, ja vähän kiireelläkin. Taas pakastin kummitteli ja vei aikaa. Viininmaistiaiset meillä. Joululahjoja. Kortteja, kalentereita. Ja jouluruokia – pakkaseen ja muuallekin. Joulu. Tytär tuli kotikotiin ja kävimme mummuloita, kaikkea muuta pientä kulkemista. Joulu. Joulu. Joulu. Kaikki hyvin. Perhe lähellä. Perhe läsnä. Siinä ohessa tein aika lailla ruokaa. Ja istuin ruokapöydässä. Ja muistin käydä lenkilläkin.

Ja jo tapaninpäivänä kastejuhla mielessä leipomista, kodin järjestelyä. Touhuamista. Onneksi apuja lähellä. Ja väliperjantaina vauvan kastejuhla. Ja samana iltana vielä juhlan ”jatkot ja purku” ja samalla pakkaaminen mökille. Seuraavana aamuna yhdessä Team PP:n kanssa kohti pohjoista. Lauantai-illansuussa Hangasojalla.

Viikko mökillä. Levollista oloa, ulkoilua, hyvin syömistä ja viineistä nauttimista. Ulkoilua ja unta. Kuvia ja niiden postaamista sekä Vastavaloon että blogiin. Satoja kuvia. Oulun ystävät ilonamme kolme päivää, naantalilaiset eilen vain muutaman tunnin. Onneksi edes sen. Tänään aamulla nopsa pakkaus ja tien päälle. Nyt kotona ja olen melkein hengästynyt, kun kertaan kulunutta kuukautta. Ja samalla olen kovin kiitollinen kaikesta. Kaikesta. Hyvä kuukausi on ollut.

Nyt alkanee tuikitavallinen arki, sellainen kuin se nyt kahden – pääasiassa kotona oleskelevan – kesken on. Juuri nyt olen erinomaisen iloinen, että huomenna EI ala uusi luentosarja, joka veisi minut pariksi kuukaudeksi – jonnekin menneeseen. Ehkä kuitenkin käyn lipastolla tammikuun aikana. Ehkä. 😉

Paluumatkalla – tavoista poiketen – vähän paremmassa paikassa cappuccinolla. Rovaniemen Santa Parkissa on uusi ravintola ”Rakas”. Aika viehättävä miljöö, vaikka ei kyllä mikään ”piipahduspaikka” olekaan. No mutta hyvä kahvi. Ja kaunis miljöö.

Jo Sodankylässä näimme oudon valoilmiön: aurinko nousi tänään siellä klo 11.10. Saariselällä vasta huomenna.

Uskokaa pois, kaamos on kaunis. 

Taas kerran: kaukana muu maailma

Loppiaisaatto mökillä.
Tälläkin kerralla se tuntuu oikein hyvälle, – lisäbonusta mökkielämään toivat naantalilaiset. 

Aamulla ei tarvinnut edes miettiä, haluanko hiihtämään. Halusin. Ja olin ladulla jo yhdeksän aikaan.

Tyven, hiljainen, rauhallinen, pikkupakkasen aamu. Ei juuri muita. Paitsi sitten ihan lopussa: aasialaisia hiihtokoululaisia ladulla. 😉

Iltapäivällä puuhastelin mökkikeittiössä olihan meillä lupaus naantalilaisilta ystäviltä, että tulevat käymään. Tulivat tänään Saariselälle, me olemme käyneet heillä 3½ vuotta sitten, he täällä 7 vuotta sitten. Siinäpä ne meidän tapaamiset Suomessa. Ensimmäinen tapaamisemme kesti 10 päivää Kiinassa. Siellä tutustuimme. Nyt siis kolmas tapaaminen, eikä ollut mitään ongelmaa jatkaa juttua  edellisestä kerrasta. Toisten kanssa on helppoa istua ruokapöydässä. Menu ei ollut kovin erikoinen: lapaksia, lohirullia ja sitten kaisermarrn, jonka olin jo Kiinassa luvannut J:lle tehdä, jos mökille tulevat. Edellisellä käynnillä ei ollut, tänään oli.

Ja alkuun tein appelsiiniglögit (Wienin matkan tuliaisena tämä idea): tuorepuristettua appelsiinituoremehua (4 x 1,5 dl) ja pari ruokalusikallista inkiväärikuutioita kuumennetaan, ja kaadetaan rommitilkan päälle (2 – 4 cl) Saylor Jerry tai Stroh -rommia. Ja kyllä vieraatkin tykkäsivät. Tämä voisi olla myös sellainen pääsiäisen rinnepäivän jälkeinen lämmike?

Lapakset perinteisiä, ja uusia.

Jotenkin yllätyin, enkä osannut estellä kun pitkän matkan tehneet vieraat – ystävät – yhtäkkiä ilmoittivat lähtevänsä majapaikkaansa jo levolle, mutta lupasimme tavata viimeistään 3½ vuoden päästä. Toivottavasti jo ennen sitä.

Saariselälle, mutta minne muualle?

Aamulla ladulla (hiihtämässä), illalla mäessä (kuvaamassa). Siinä välissä siivottiin ja saunottiin.

Mennessä satoi, pian kyllä loppui… Olipa mukava hiihtää. Hyvin varovasti aloittelin kauden.

Illansuussa lähdin katselemaan Suomen pisimmän pulkkamäen valaisua. Olipa vaikea löytää kuvakulmaa. Tässä sitten yksi onnistuneimmista, vasemmassa reunassa vain pätkä liki kahden kilometrin mäestä, jossa oli iltaviideltä aika paljon nuoria ja lapsia. Kuvan sininen valo vaihtuu revontulten väreissä… vihreäksi, punaiseksi taas siniseksi… Aika hieno on. Ja oikealla ”Saariselkä City! tai siis osa siitä.

Ja laskettelukeskuksessa alhaalla oli kovin erinäköistä kuin niinä harvoina keskiviikkoina, jolloin 70- ja 80-luvulla oli ”iltamäki”. Niihin piti ostaa vielä erikseen korotetuilla hinnoilla liput.

Yritän siis taas kertoa, että Lappi on hieno paikka käydä. Meille nykyisin jo enemmänkin kuin käyntipaikka; pari kuukautta vuodesta täällä.

Se ei tee mahdottomaksi sitä, että edelleen on halu reissata. Ainahan me on reissattu, joten se lienee osa elämäämme … jos Luoja suo, ja jos oma ja läheisten terveys sallii ja jos varoja löytyy, niin aikeissa on tänäkin vuonna käydä ainakin yhden kerran reissussa, ehkäpä jopa ulkomailla.

Toisin kuin tapana on, meillä ei ole nyt varattuna yhtään matkaa. EI YHTÄÄN. Mikä minua jo hivenen ahdistaa. Vähän olemme jo asiasta keskustelleet, mutta mikään ei ole vielä varmaa, eikä mikään erityinen kohde edes vakavasti harkinnassa.

Niinpä: vuodenvaihteen arvonnan ajattelin järjestää tämän teeman ympärille. Semminkin kun minulla on yksi hieno palkinto jaettavaksi. Ostaessani takin sain kaupan päällisinä cashmir-huivin, ison sellaisen (en muista mittoja – huivi on kotona, ei täällä mökillä – laitan tietoja/ehkä jopa kuvan kunhan kotiudutaan) mutta minulla on ennestään melkein samanlainen. Jos tuntuu, että huivilla ei ole käyttöä voit voittaessasi ja halutessasi vaihtaa sen Oulu kuvissa -kalenteriin.

Ja mikä on arvonnan ydin?

Suosittele meille tämän vuotista reissua. Nimenomaan sellaista kohdetta, jossa olet itse käynyt. Se voi olla kotimaassa, ulkomailla, lähellä tai kaukana. Valmismatka, räätälöity matka, omatoimimatka, automatka, kaupunkiloma, rantaloma, patikkaloma, löhöloma. Se voi olla paikka, missä me olemme jo käyneet aiemmin, mutta myös täysin uusi maa tai kaupunki, ranta tai rengasmatka.

Saat yhden lipukkeen arvontaan pelkästään nimeämällä kohteen. Toisen lipukkeen saat, jos kerrot, MIKSI itse pidit paikasta ja kolmannen lipukkeen, kun kerrot, miksi juuri meille sitä suosittelet. Kaikkien osallistuneiden kesken suoritetaan arvonta sunnuntaina 13.1.2019. Vastausten  (kommentoi tähän postaukseen) on oltava perillä ko. päivänä puolenpäivän aikaan.

Pakkasta ja pyryä — tekosyitä? ;)

Kävimmä Ivalossa.

Vähän niin kuin ”isolla kirkolla” –  jos ajatellaan näitä leveysasteita.

Mie en ollut ensin ollenkaan varma, lähenkö mukkaan, kun Pehtoori aamulla sanoi sinne suuntaavansa. Oli kuulemma rautakauppa- ja apteekkiasiaa… minulla ei ollu, joten mitäpä minä sinne. Joten jos sen sijaan vaikka hiihtämään lähtisin. … 😉

No mutta kun mökin pakkasmittari näytti liki 30 astetta pakkasta, oli helppo saada siitä syy (huh!) siirtää hiihtokauden aloitusta vielä yhdellä päivällä ja ilmoittaa lähtevänsä mukaan Ivaloon (sellainen 35 km suuntaansa). Siis: ”Joo, mie lähen mukkaan jos pyssäytttelet välillä, jos on jotain kuvaamisen arvoista”.

Ja päivän valjetessa lähdimme. Ja johan se oli jo ennen Magneettimäkeä pysähdyttävä.

Tuttuakin tutumpi maisema näyttää ihan eriltä tässä valossa ja kun kääntää katsetta ja kameraa ja vähän sen asetuksia ja vaihtaa objektiivia (vaikka kädet tosiaan meinaavat jäätyä) on edessä ihan erilainen valo ja maisema.  Kaunispää kuitenkin. Pohjoisesta katsottuna …

Jatkoimme Ivaloon. Jossa sielläkin merkillisen paljon väkeä liikkeellä. Pakkanen oli jo hiipunut, ja minä kuljeskelin pitkin raittia ja Ivalojoen rantaa kameran ja jalustan kanssa (Vastavalossa ei Ivalosta juuri kuvia ole – liekkö niitä tarvitaankaan, mutta otinpa kuitenkin). Käytiin eka kertaa Ivalon uudessa K-Supermarketissa: hyvä kokemus. Aina se Kuukkelin voittaa, mikä on hyvä asia. Semminkin kun lauantaiksi on toiveissa saada ruokavieraita/ystäviä, joten kauppalapussa oli haastetta, johon Saariselän Kuukkeli ei olisi pystynyt vastaamaan.

Palatessa ajeltiin kaakao- ja kaarnikkamehu-munkki -lounaalle Kaunispään Huipulle. Olihan minulla tietysti taas kuvahaaveita. Noh, tuisku ja tuuli, pimeys ja pakkanen eivät innostaneet kuvaamiseen.

Toki pikaisella pyryssä piipahtamisessa tuli mieleen, että josko huomenna mäkeen! Ei siis ladulle vaan mäkeen…. hmmmm… Katsellaan. (BTW: jännä, ettei tässä kuvassa näy se viheliäinen tuuli ja melkoinen tuisku, joka tuolla tunturin laella oli.)

No mutta: Ivalon reissu kannatti, sillä varaosia ja kaikkia tarpeellista saatiin hankituksi.

Ja Pehtoori korjasi kaikki (= molemmat) vanhat kausivalot, jotka ovat minulle ihan merkillisen tärkeitä. Nyt on taas mökillä kotoisaa ja kaunista, talvista ja tunnelmaista. Hyvä juttu. Ja söimmekin aika hyvin: ihan pihviä tänään. Mökkielämä on mukavaa. Ja huomenna hiihtämään? Ainakin lunta on tarpeeksi! Sitä sataa parhaillaan aika reilusti!

Huomenna julkaisen vuodenvaihteen arvonnan! Pysykäähän linjoilla.

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Vuoden vaihduttua

Hyvää Uutta Vuotta Tuulestatemmatun lukijat – vanhat tutut, kaikki uudet ja muut siltä väliltä.

Vuoden ensimmäinen päivä on ollut pilvinen, pyryinen ja lopulta poutainenkin. Pakkasta ei paljoakaan (- 5 C?).

Ystävät lähtivät myöhäisen aamiaisen jälkeen kohti kotia, – meillä alkoi siis ”arki”. Toisaalta myös jotenkin ”loma lomasta”. Ja me jäimme vielä tänne Hangasojan huomaan. Pitkästä aikaa ollaan taas ihan vaan kaksistaan…

Vähän mökkihuushollin järjestelyä ja myös nettihommia. Samalla mietin saldoa viime vuodesta.

Aika kaksijakoinen vuosi oli: alkuvuodesta päällimmäisenä mielessä Muistikuvia-asioita: pari isohkoa kuvausprojektia, pikkuruisen yritykseni käynnistämistä kunnolla (logot, nettisivut, mainostaminen ja markkinointi), ja Apsu. Meillä oli ”osa-aikainen yhden lapsen päiväkoti” kun pojanpojan molemmat vanhemmat olivat töisssä ja/tai opiskelivat. Lisäksi tytär oli keväällä kotikotona parikin pitempää jaksoa. Ja sitten toukukuussa Rodoksen reissu koko perheen voimin. Helteinen kesä, Vastavaloa kesällä ja koko syksyn, syyskuussa mökkielämää ja sitten loppuvuosi huolta, huolehtimista, surua, odottamista ja lopulta iloa! Ja joulukuu on ollut kummallisen ”täysi”.

Blogini (tai siis minä sen kanssa) on ollut ”kriisissä” ~ yhteensä miljoona käyntiä mutta lopetanko silti bloggaamisen? – No en lopettanut, ja viime vuosi onkin näistä kaikista blogivuosistani kolmanneksi vilkkain! Kiitos siitä kaikille teille!

 

Iltapäivällä olin tuulisessa säässä tepastelemassa Saariselän keskustassa, jossa on nyt ollut niin paljon turisteja, etten muista ennen nähneeni. Kuukkelissakin kolme kassaa auki ja silti ihan jonoksi asti asiakkaita.

Entisen fine dining -paikan, yltiökalliin Siperia-ravintolan paikalla on nyt Arctic Asia -ravintola, jonne oli tänään JONO!

Mutta mökkipihassa on idyllistä…

 

 

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Onneksi koko loppuvuosi täällä!

Täällä on kaamos!

Ja niin hieno päivä. Valoa ja iloa. Liikkumista, lepoa, ulkoilua, takkatulta, ystävyyttä, hyvin syömistä, helppoa oloa, naurua ja hiljaisuutta.

Pakkasta on ollut: täällä mökin pihapiirissä parikymmentä astetta pakkasta melkein koko päivän ja illan. Kylillä ja Kaunispään huipulla sen – 12 – 15 C. Oli ilo liikkua ja kulkea. Emmekä suinkaan olleet ainoat; Saariselän keskustan raitilla paljon turisteja. Brittejä, kiinalaisia, venäläisiä.

 

Kuvan yläreunassa uusi hotelli.

Mutta eihän me kylille jääty. Palasimme Hangasojalle. Vähän tietoliikennehommia, ruoanlaittoa, rantasaunaa (kuinka minulla olikaan ollut ikävä sitä!!!), pelaamista (huh, miten me saimmekaan sen kestämään niin kauan. mutta kuinka jo nauroimme. Ja suunnittelimme pelin uusiksi. 😀 Kaikki pitäisi tehdä itse 😉 ) .

Kaamos. Taas kerran totean: kaamos on värejä, valoa, sävyjä, niin kaunis. …

Kastejuhlan jälkeen

Palatakseni vielä eiliseen… Jolloin oli toisen lapsenlapsemme kastejuhla meillä kotona.

Aamupäivällä Pehtoori haki vielä kukkia ja Kauppahallista lohta sekä kastelahjamme vauvalle. Tyttären kanssa katoimme pöytää ja värkkäilimme tarjottavia esille. Puoleltapäivin pikkuperhe tuli ja jatkoimme porukalla …

Kastejuhla alkoi eilen kahdelta, ja vaikka flunssa ja muut sairastapaukset estivät muutamia sukulaisia tulemasta, oli meitä silti lähes 30.

Kastetoimitus oli kovin asiallinen, ehkä vähän liiankin. Ehkä pastori olisi voinut tehdä toimituksesta edes pikkuisen enemmän juuri tuohon hetkeen ja juuri tähän kastettavaan lapseen liittyvän.

Kyyneleet eivät olleet lähelläkään, (onko se hyvä vai huono asia? 😉 ) Minulla siihen vaikutti sekin, että myös kuvien ottaminen oli vastuullani. Eikä se mikään helppo homma ollutkaan: yhtä aikaa olla mummi ja kuvata. Ja myös emännöidä ja seurustella vieraiden kanssa. Kuinka taas toivoinkaan, että olisi kesä – ja valoa (muuta kuin salamasta) – ja/tai että Juniorin kaverilla olisi ollut vapaapäivä töistä, että hänellä olisi ollut mahdollista kuvata kuten Apsunkin kastajaisissa. Keittiöhommissa ja kahvin keittäjänä tytär oli isoksi avuksi.

Kastejuhlan päähenkilö kyllä otti paikkansa. Myös äänimaailmassa: oikeastaan vain ja lähes koko kastetoimituksen ajan pieni parkui niin paljon kuin kuusiviikkoisilla keuhkoilla pystyi. 😉 Ja samalla isoveljensä seurasi tilaisuutta tarkkaavaisesti. Ja Eevi Aurora sai kasteensa.

Tässäpä niin rakas pikkuperhe.

Aika paljon kaikenmoista hyvää oli tarjolla ja kaiken kruunasi tietysti kakku, jonka vauvan äiti oli netistä löytämältään kakuntekijältä hankkinut.

Aika leppoisa ja kiireetön tunnelma juhlassa oli, vähän sentään ehdittiin kaikkien kanssa jutella…

Kun viiden tietämillä viimeiset vieraat olivat lähteneet, pistimme perheen kanssa toimeksi, ja koti ”purettiin” arkiseksi ja juhlan rääppiäiset pakattiin jaettavaksi tänään … Ja olihan meillä kaikilla jo oikean ruoan nälkä. Ja sitten – tietysti – Juniori halusi tarjota meille (ja kaverilleen, joka oli jo päässyt töistä) yhden hienon samppanjan: Charles Heidsieck vuodelta 1985 on maailmassa aika ainutlaatuinen ja sellaista sitten kuudestaan maistelimme.

Ja söimme spaghettia poronpaistikäristyksestä tehdyn tomaattipohjaisen kanssa.  Istuimme Festassa. Olimme hiljaa, juttelimme, söimme, maistelimme lasilliset iäkästä samppanjaa, sylittelimme Eevi Auroraa, suunnittelimme tulevaa.

Ja illan lopuksi aloimme Pehtoorin kanssa hiljalleen pakata. Pakata?

Tänään aamulla tyär lähti junalla kohti kotiaan, kohti Helsinkiä. Jo alkusyksystä paljon ennen Tauno Tytön syntymää ostetun Helsinki-Oulu-Helsinki -lentolipun paluulento olisi ollut eilen aamulla, mutta kun … Kun kastajaiset pidettiinkin eilen, halusi täti jäädä Ouluun (mikä oli meidän monen mielestä vallan iloinen ja hyvä asia) oli tänään paluumatka sitten junalla. Ja samaan aikaan me starttasimme kohti Hangasojaa!

Ja samaan matkaan lähtivät ystävämme  (Team PP), joiden kanssa niin monta uudenvuodenvaihdetta on täällä vietetty. Olimme Hangasojan lumisessa, kauniissa talvessa viiden kieppeillä (enpä muista milloin olisi ollut niin paljon liikennettä kuin tänään!). Olemme asettautuneet, lumityöt tehty, syöty, takkatulen ääressä istuttu.

On kolme kuukautta siitä kun olen edellisen kerran päässyt mökille – siksikin nyt tuntuu niin hyvälle.

Aurora Borealis olisi taivaalla, mutta kun on pilvessä…. Kaikkea ei voi saada. Olen saanut kuitenkin paljon.

Punaisesta hennon vaaleanpunaiseksi

Joulukoti on tänään muutettu pienen vauvan kastajaisjuhlatilaksi. 

Paljon ei ole siivottu, mutta on mööbleerattu ja  vaihdettu mattoja, raivattu punaista pois, laitettu tilalle vaaleanpunaista. Tällä kertaa kastajaispöydän ”teki” tytär ja liinat silitti Pehtoori. Ja toki jelppasivat muutoinkin. Mutta kylläpä pitkälle iltaan touhuilin – kauppa- ja Caritas-reissuun toki kului osa päivästä. Mutta kyllä on vaan todettava, ettei enää tapahdu hommat niin kuin nuorempana. Menee sellaiseen ”mihin-minä-nyt-sen-laitoin” ja ”mitäs-minun-sitten-pitikään-tehdä” -pähkäilyyn ihan turhan paljon energiaa ja aikaa.

Noh, lopputulokseen olen kuitenkin aika tyytyväinen. Toivottavasti myös toimii…

Joulun lopulla

Tapaninpäivän iltana koti on hiljentynyt: pikkuperhe lähti jo aiemmin kotiin, tyär äsken tapaamaan Oulun ystäviään… Kolme mukavaa illansuuta olemme yhdessä olleet ruokapöydässä ja sen liepeillä. Leikkineet ja lenkkeilleet yhdessä, vietetty seesteistä jouluelämää yhdessä ja erikseen.

Jääkaapeissa alkaa olla tilaa, jo tänään rääppiäiset: Apsulle porkkanarisotto on ollut tämän joulun kakkosherkku, ykkönen ovat olleet  piparit ja tonttuoven yllärit.

Kyllähän se meidän perheessä ruoka kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Tänä vuonna ei mitään kovin erikoisia, mutta jotain uutta maisteltavaa sentään.. tuo jo eilen postaamani punainen ruby-suklaa. Me emme onnistuneet saamaan Fazerin punaista, mutta Haukiputaan Martinniemessä Chocoksi tarjosi omaa versiotaan joulun alla ja minä vihjasin (kehotin tomerasti) Pehtoorille, että voisitko uimahallireissullasi hakea. Ja nyt olemme sitten päässeet tästä uudesta herkusta nauttimaan. Luonnostaan punainen suklaa on siis neljäs suklaalaji (tumma, vaalea ja valkoinen); eihän se minusta (meistä) tummaa voita, mutta ei ole ollenkaan hassumpaa. Aika raikasta, vadelmaista.

Suklaata oli myös eilisen menun lopussa. Pitkästä aikaa (mm. miniä ei ole meillä ennen moista maistanut) suklaakipot. Resepti täällä.

Tänä aamuna olin yksikseni kuvailemassa, kävelemässä aika viimaisessa kelissä… Kiertelin ja kaartelin.

Nyt alamme hiljalleen suunnata katseet perjantaille, jolloin pieni (noh, ei enää niin kovin pieni 😉 vauva saa kasteessa nimensä. Aika paljon olen jo ajatuksen tasolla tehnyt, tänään jo leiponutkin. Vaatii vähän työstämistä kun kastejuhlaan (huom. sisätiloihin) on tulossa reilusti yli 30 vierasta. Hiljalleen sitä kohti…

Joulupäivän iltana…

”Hei kuule, Hyvää Joulua!”, ”Kuuleppa: hyvää joulua!”, ”Mummi, hyvää joulua!”

Eilen meitä oli kaikkiaan kahdeksan joulupöydän ympärillä (+ vauva vuoroin jonkun sylissä, syömässä tai nukkumassa) ja aina välillä, yhtäkkiä, kesken kaiken, ihan omissa ajatuksissaan, Apsu toivotti kaikille ”Hyvää joulua”. Ja mehän uskoimme: hyvää joulua oli ympärillä, olemassa, siinä hetkessä ja vielä nytkin.

Oli nauravainen, levollinen, herkullinen, hyvä jouluaatto.

Jouluun kuuluu tänä vuonna paljon perinteistä, mutta myös jotain uutta. Uutta  mm. oranssi viini ja punainen suklaa. Meillehän joulu on myös ruokajuhla.

 

 

Ennen kaikkea perhejuhla. Ja sitä nyt on.

Ollaan jo joulun huippuhetket eletty, nyt vain leppoisa, rauhallinen olo.

 

Aatonaatto – iloa ja valoa

Sunnuntai. Sehän se tänään. Aatonaatto. Pakkassunnuntai (nyt mittari näyttää – 19 C). Päivä, jolloin en ole kunnolla ulkona käynyt.

Mutta aika paljon olen ehtinyt… ja aika hassua, että kaikki liittyy enemmän vähemmän ruokaan. Joko sen tekemiseen, nauttimiseen, viemiseen, misojen tekoon…

Puolelta päivin kävimme tyttären ja Pehtoorin kanssa äidin luona ”brunssilla”: lohileipiä ja lasilliset samppanjaa! Tyär sai kertoa kuulumisiaan, ja näimme myös serkkujaan, jotka piipahtivat samaan aikaan. Samalla reissulla kävimme hämärän tullessa jo tänään hautausmaalla. Oli siellä aika paljon muitakin – varmaan tämä pyhien paljous jakaa kävijöiden määrää sielläkin.

Kotiin palattua pikkuperhe tuli syömään: kalapäivä tänään. Ja Apsu näki kummitätinsä ja kummitäti myös veljensä kuopuksen. Perhe koolla.

Tässä meidän pienet rakkaat ilon ja valon tuojat (kuvassa vauva on vasta kuuden päivän ikäinen, nyt jo paljon 😉 isompi).

Heidän myötään toivottelen mukavaa Joulua,
ja kaikkea hyvää ensi vuoteen! 

Joulujuhlaa jo

Aatonaaton aamuna(kin) kuudelta hereille. Ei ollut tarkoitus, eikä tarvettakaan. Toisaalta puuhaa kyllä oli, joten samapa tuo.

Kymmeneltä olimme lentokentällä.

Tytär tuli poikkeuksellisen hyvissä ajoin jouluksi kotikotiin. Opiskelijalla loma alkaa aikaisemmin kuin Alma Median duunarilla edellisinä vuosina. Ilohan se meille on.

Ajelimme suoraan Jääliin, ensin papan haudalle viemään joulukynttilät. Ja kuinka kylmä tuuli vihmoikaan. Sitten mummulaan. Tulipa hyvä mieli, kun näki, kuinka anoppi oli levänneen näköinen. Levänneempi kuin pariin vuoteen. Ikävää vielä itkettiinkin, mutta levollinen suru on nyt.

Kun iltapäivällä ajelimme kotiin oli vaikea uskoa, että vuoden pimein päivä! Ihan huikea auringonpaiste ja purppurainen taivas. Taivas hehkui valoa ja väriä. Olikin lähdettävä heti pienelle lenkille merenrantaan. Vähän vielä ehdin väriloistoa nähdä. Tuulikin oli tyyntynyt. Pakkasta riittää, mutta myös lunta! On niin kaunista.

Joululimppujen satsin paistoin ja tattikeiton meille keittelin. Kohti joulu- ja juhlaherkkuja hiljalleen. Joulukalenterissa anopille leipomani toscakakku. Piparkakkutalo ei todellakaan ole omatekemä, vaan ostin käsityötorilta.

Joulukalenteri 2018

Joulukakku 

Joulu tuntuu alkaneen

Kun me olimme vasta menossa, oli päivän kirkkain aika, tosin alkoi hieman sataa lunta. Mutta vaikka ääneen ajattelin, että ”hyvä kun sataa, niin joulupukilla on helpompi porojen kanssa tulla… ”, niin takapenkiltä kuului kolmivuotiaan napakka kommentti: ”Meille ei pukki millään poroilla tule”. En ryhtynyt inttämään: verifiointi suuntaan jos toiseen voisi olla vaikeaa…

Kun olimme jo paluumatkalla, mahdottoman äkkiä kuluneen pitkähkön iltapäivän jälkeen, pakkanen oli kirinyt -12 asteeseen, taivas oli kirkas ja liki täysi kuu paistoi taivaanrannassa.

Ja siinä samalla minulla oli alkanut joulu.

~~~~~~~~~~~~~~

Eihän kellään – työtekevällä tai vapaaherrattarellakaan – joulunalusperjantaina ole iltapäivällä aikaa viettää montaa tuntia jossain lasten touhupuistossa? – Niin minäkin luulin vielä jokunen vuosi sitten, oikeastaan luulin vielä eilen, mutta olinpa vain jo alkuviikosta ilmoittanut Apsun vanhemmille, että haluaisin lähteä Apsun kanssa meidän ”perinteiselle” jouluvalojen humputtelukierrokselle loppuviikosta, vaikkapa perjantaina. Ja niinpä sitten tänään puolenpäivän jälkeen ajelin Apsun kotipihalle ja sain pojan mukaani.

No se lumisade, mummin armottoman vähiin jääneet yönet, kohtuullinen laiskuuden puuska ja ajatus antaa Apsun yksi joululahja näin ”elämyksenä” saivat ajamaan ohi kaupungin keskustan ja sen jouluvalojen ja suuntaamaan kohti Kempeleessä olevaa Leo´s Leikkimaata.

Ennenkäymätön, mutta paljon hyviä mainesanoja saanut paikka Apsulle ja mummille. Ja kyllä me molemmat siihen tykästyimme: siisti, laaja, monenikäisille puuhaa ja liikkumista (minullakin 3½ tunnin aikana yli 3000 askelta, vaikka periaatteessa melkein vain ”katsoin perään”). Ja tänään todellakaan ei kellään ollut aikaa moisessa paikassa aikaa kuluttaa, joten tilaa ja rauhaa oli.

Apsu sai aika pian kaverikseen 9-vuotiaan O:n ja pari vuotta nuoremman sisarensa V:n, ja oli niin täpinöissään näistä, ettei malttanut edes välipalajätskiään syödä loppuun.

Kun kuuden pinnassa kippasin pojan kotinsa tuulikaappiin, oli tällä silmät suuret ja olemus yltiöväsynyt, mutta onnellinen. Ja mummi oli hukannut joulukiireensä. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Tämän iltapäivän jälkeen ei ole niin väliä, onko aaton ruokapöydässä itse (gini)graavattua siikaa vai ei tai onko kristallit kiillotettu vai ei (tässä on mainittava että meidän Apsun kanssa humputellesa Leo ´s Leikkimaassa pappa oli omalla pettämättömällä tavallaan kiillottanut hopeat. 😉 ) Mitäpä kiirettä minulla enää? – Ei mitään!

Huomenna sitten talvipäivän seisaus (vai tasaus?). Ja täysikuu liki täysi. Kaikki hyvin, tulkoon jo joulu.

Viinejä joulupöytään – jouluviinisuositukset 2018

Jouluviinisuosituksia pian jo pari vuosikymmentä.
Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

 

Kauppalappu viiniostoksille 

Perinteisesti suositusteni lista on alkanut kommenteilla glögeistä. Niin nytkin. Tänä vuonna olemme testanneet vain Blossan ja Loimun vuosikertaglögit. Ja molemmat ovat olleet meistä poikkeuksellisen hyviä, ja molemmat aika vähän ”perinteiseltä” glögiltä maistuvia. Varsinkin Blossan italialaisia vaikutteita omaava ”sitruuna-glögi” on hyvin epätavallinen, mikä tässä yhteydessä on hyvä asia. Loimussa eivät paljon joulumausteet maistu, vaan se on kuin hyvää väkevää marjaisaa viiniä, joka on sopii vaikka viikonlopun pakkaslenkiltä palattua.

Eilen tein uutta ”hittiä”, jota on joululehdissä ja -sivustoilla kehuttu ja mainostettu ja jonka kaltaista oli myös viime viikolla Wienin joulutoreilla myynnissä. Aperol-glögi on tullut Suomeenkin. Ja meille. 😉 Tein Me Naiset -lehdessä olleen ohjeen mukaan. Lehtijutun mukaan tämä glögi jakaa mielipiteet aika jyrkästi, ja niin jakoi meidänkin testiryhmässämme. Me Pehtoorin kanssa pidämme Aperolista muutenkin, joten ei yllättävää, että pidimme tästäkin. Ei ole turhan makeaa ja maistuu raikkaasti appelsiinilta, mutta toisaalta yllättävän jouluiseltakin. Voisi sopia myös laskettelupäivän lopuksi lämmikkeeksi, – ei siis ainoastaan joulun aikaan liittyvä lämmin juoma. Itävallassa näissä Aperol-toteissa näytti olevan myös inkivääriviipaleita, epäilemättä sopii sekin. Joten ihan terveysjuomasta käy. 😉

 

Wienin (yhden) glühwein-kokemuksen jälkeen tulimme viikonloppuna ostaneeksi myös Alkosta glühweinin: Talvitori. Edullinen, oikeinkin marjainen, raikas, ei liian makea eikä liian alkoholinen hehkuviini on kaiken muun lisäksi varsin edullinen (alle 9 €). Lisäplussaa pienestä punaisesta Beetlestä etiketissä. 😉

Joulunakin kuohuviinille on käyttöä. Ehkä jopa ruokaviininä. Kalapöytään sopii erinomaisen hyvin australialainen Bird in Hand -rosekuohuva, joka on tehty Pinot Noir -rypäleestä, mistä tulee skumppaan hyvä rakenne ja voimaa. Se pärjää siis hyvin suolakalojenkin seurana. Ja on kauniin punaista – kuin tehty joulupöytään.

Jos haluat perinteisesti valkoviiniä kalaruokien seuraksi, niin sitten se perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama mikä niistä, joita Alkossa on myynnissä, mutta yksi hyvä sopuhintainen, ”kun-kerran-olemme-siellä-käyneet” ja makoisaksi todettu on Riquewihr Riesling. Jos joulupöydässäsi (tai esim. Uutena Vuonna) on tarjolla äyriäisiä tai vaikkapa kuhaa tai muuta valkoista kalaa (liepäkalaa?), niin silloin kannattaa kokeilla Albariño-rypäleestä tehtyä espanjalaista uutuusviiniä.  (Se on kuvassa yhdessä punaviinin kanssa tuolla alempana.) Ja kuten olen joskus tunnustanut, minulle on myös etiketillä väliä. En halua joulupöytään oransseja räiskyviä etikettejä tai sellaisia, joissa on jonkun ukon naama. Tämä Pazo de Villarei on myös ulkoviinillisiltä ominaisuuksiltaan 😀 hyvä valinta.

Meillähän ei kinkkuviiniä tarvita, kun ei ole sitä kinkkuakaan, mutta eiliseen viinikerhon jouluviinimaisteluiltaan olin valinnut yhden Alkossa kinkkuviiniksi suositellun viinin testiin. Kinkullehan viinin on hyvä olla kevyt ja raikas, joten aika usein se on sitten joku Pinot Noir. Tänä vuonna se voisi olla uusseelantilainen Spinyback vuodelta 2015. Siinä on marjaisuutta (karpaloa, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa), eikä siinä ole napsuvia tiukkoja tanniineja. Aika hyvät pisteet se eilen sai, ja todettiin, että pullo kannattaa avata hyvissä ajoin, sillä ilmaa saadessaan viini vielä paranee.

Juustoille tai joulun seurustelujuomaksi sopii ”mehevä ja hilloinen” punaviini Etelä-Italiasta. Me olemme parikin kertaa tätä syksyn mittaan nauttineet ja eilisessä maistelussa tämä selvisi voittajaksi kiitettävillä pisteillä (9+), vaikka mukana oli  Châteauneuf-du-Pape ja Saint-Emilion -viinitkin. Susumaniello siis kannattaa maistaa.

Juniorilta sain vinkin myös yhdestä ”kyykkyviinistä” (~ Alkossa alimmaisena olevat alle kympin viinit), joka sekin oli eilen maistelussa ja sai hyväksyviä myhäilyjä maistelijoilta. Argentiilainen kolmen rypäleen (Malbec, Tannat, Syrah) sekoiteviini Amalaya on täyteläinen, lämmin punaviini, joka sopii kaikille liharuoille ja mausteisille padoille.

Meillähän joulun ykkösviini, poronpaistin kumppani, on vuosikausia ollut Châteauneuf-du-Pape, ja on sellainen nytkin jo hankittu, mutta ehkä jätän sen kaappiin ja raskin ostaa pöytään toisen ranskalaisen (Saint-Emilion). Harmittaa kun en sitä eiliseen maisteluun hankkinut: Le Dragon de Quintus 2015 on hinnaltaan kipukynnyksellä, mutta jos ostaisinkin sen ikäänkuin koko joulupöytäporukalle joululahjaksi? Ja tässäpä siis hyvä (mitä todennäköisimmin erinomainen) arvoviini, jos sinäkin olet ostamassa hienoa viinilahjaa.

Toinen hyvä lahjavinkki on Feuillatten samppanja. Miksi juuri tämä samppanja? – Se on lahjapakkauksessa, jossa tulee bonuksena kaksi kaunista, uudentyylin samppanjalasia. Siis samppanjan hinnalla saat lasit kaupanpäällisinä. Eikä ko. samppanjassa ole mitään vikaa. Päinvastoin. Hyvä lahja viinin ystävälle.

Ja makeaksi lopuksi: tietysti. Joulun portviini. Tällä kertaa ei yltiömakea, ei siirappisen paksu, vaan vähän pähkinäinen, toki myös suklainen ja tummasävyinen, lämmin. Vuosia Dow´s tawnylla on jo takanaan, mikä takaa sinihomejuustolle ja pipareille tai suklaalle oivan, pehmeän makuparin.

Lahjakirja, takkatuli ja lasillinen tätä aattoillan lopuksi. Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

Nautinnollista Joulua!

~~~~~~~~~~~~~~

Jouluviinisuositukset_2018 

(Klikattuasi pdf-tiedosto latautuu koneellesi/puhelimeen – toivottavasti)

Kohti jouluviinisuosituksia

Niin se meni tämäkin päivä. Ja ..

Ilta. Ystävien kanssa. Ehkä ensimmäistä kertaa meillä tällä porukalla 27 vuoden aikana… – pikkujoulut. Tai noh. Viininmaistelut joulun merkeissä. Paitsi että. Edesmenneen ystävän luona olimme aika monena joulun alusviikkona maistelemasa jouluviinejä. Tänään sitten meillä. Ei meitä ollut tänään vahvuudessa kuin 8/10, mutta hyvin Wienin tuliaiset ja jouluviiniehdotukset maistuivat. Tai noh .. haastetta oli maistelijoilla.

Huomenissa sitten suositukset kommentteineen… Kohti jouluviinisuosituksia.

Joulukalenteri 2018 

Châteauneuf-du-Pape kuuluu jouluun

 

 

 

Jouluostoksilla

Wien olisi ollut – ainakin periaatteessa – mitä oivallisin jouluostosten teolle. Isoja tavarataloja, kauppapasaaseja, kilometrien mittainen Mariahilfer Strasse, joka on (kuulemma, – mehän ei edes käyty) täynnä putiikkeja, merkkiliikkeitä, pari kadullista maailman muotitalojen (Gucci, Vuitton, …),

monia outlet-myymälöitä, uniikkeja putiikkeja, kaupungin aukiot täytetty kojuilla, joilla mitä mukavimpia käsitöitä ja joulukoristeita.– ja mitä me teemme? Saamme ostetuksi toisillemme joululahjat. Ja muutaman muun pienen paketin, vähän herkkuja.

Näyteikkunaostoksia toki teimme Wienissäkin. Bongasin mm. mukavannäköiset ”city-lenkkarit”, melkein juhlakengät seuraavalle sulalle kelille. Lähemmin tarkasteltuani (lue: kun näin hinnan) totesin, että olivatkin oikeastaan aika töpön näköiset. 😀

 

Schönnbrunnin joulutorilta sitten ostin kaulimen. 😉

Niinpä sitten on ollut kohdattava jouluostokset koti-Suomessa. Sitä paitsi minusta on ihana antaa lahjoja. Nuoriso kun oikeasti tarviikin – ja Apsulle tietysti! Siis ei muuta kuin tänään heti aamusta kaupungille vakaana aikomuksena hankkia paketoitavia juttuja. Eikä tänään niin paha ollut olla shoppaamassakaan. Lähes kuusi tuntia ja monta sataa euroa kulutin kaupungilla. Ja kävin jopa Kärkkäisellä, joka on ollut minulla jo vuosikausia boikotissa. Mm. sen kytkökset Magneetti-lehteen (ja sen edeltäjiin ja seuraajiin. Muistatteko vielä sen henk. koht. jutun kun kuvani pöllittiin täältä blogista, muutettiin ja liitettiin rasistisen jutun yhteyteen Magneetti-lehdessä ? Mutta tänään siis kuitenkin Kärkkäiselle. Ja miksikö? No kun siellä on se Volkkari-sarja, jota Apsu on toivonut ja jota ei muiden kauppojen lelulehdissä ole näkynyt ja jonka Beetle-mummi tietysti halusi pojalle joululahjaksi ostaa.

Nyt melkein kaikki lahjat on jo paketoitukin.

JOULUKALENTERI 2018 

Terveisiä joulupukilta (Wienistä)

Keittiöhommia

Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.

Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.

Bataatti-vuohenjuusto”pizza”
(ohje liki suora kopio em. sivustolta)

400 g bataattia 
1 muna 
30 g parmesaaniraastetta 
1 tl oreganoa

Täyte

2 sipulia (käytin makeaa)
4 tl rypsiöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa 
0,5 dl vettä
0,5 tl merisuolaa 
2 valkosipulinkynttä 
1 ps (80 g) babypinaattia 
0,5 tl merisuolaa
75 g pehmeää vuohenjuustoa 

Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.

Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.

Tämä on vähän sukua kukkakaalitortilloille, joita tein yhteenaikaan aika useinkin.

Ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen.

Joulukalenteri on ollut kovasti retuperällä, mutta tässä taas vinkkaus viimevuotiseen kalenteriin, Tässä vinkki joulun iltapalaksi.

JOULUKALENTERI 2018

Taateleita, sinihomejuustoa ja pipareita
ja ehkä lasillinen portviiniä…