Ensimmäisen kerran syksyllä 2015 Ligurian patikkaretkellä (ja italialaisten lastenvaatekauppojen äärellä) me olimme isovanhempia, jotka etsimme lapsenlapselle tuliaisia. Silloin puolivuotias Apsu sai pienen kassillisen vaatteita. Toki sen jälkeenkin on pojalle vaatteita reissusta tuotu0, ja nyttemin lelujakin.

Tämän päivän agendalla (semminkin kun taas aamupäiväksi lupasi ”kevyttä sadetta”) oli shoppailu, ja nimenomaan tuliaiset: sekä Eevikselle että Apsulle ja vähän muitakin.

Ajelimme bussi 492:lla Piazza Barberinille ja sitten La Rinascenteen. Jo matkalla oli Benetton Outlet: löysinpäs sieltä kesäksi vähän erilaiset housut (= housu-hame). Ja sitten hienon hienoon tavarataloon tai shopping center tai mitä lieneekään. Tuli niin mieleen Milanon muotikadut: Cucci, Hermes, Versace, Vuitton … ja joka osastolla kiiltäviä pintoja, ylimeikattuja myyjiä, … muutamia mukavan näköisä vaatteitakin, ja alakerrassa laukku-, astia- ja designosastot. Siellä olisin voinut olla kauan, ja ostaa vaikka ja mitä. Tuliaisiksi ja itselle, mutta niinpä vain lähdimmme ostamatta mitään.

Kävimme vielä talon kattoterassilla: hulppeita kahviloita, samppanjabaari, lounaspaikka etc. Ja näköalat!!! Sateen uhka oli komea.

Jatkoimme matkaa Via Venetlle: kaikkien HRC-paikkojen ”äiti”. Rooman Hard Rock Cafe on se jossa olen käynyt ensimmäisenä … sen jälkeen melkein parissakymmenessä (Pariisi, Madrid, Lissabon, New York (uusi ja vanha), Lontoo, Milano, Peking, Tokio, Shanghai, Dubai, Mallorca, Helsinki, Malta, Praha, Barcelona, Wien  …ainakin nuo). Pääsiäisenä 2003 teini-ikäinen tytär minut tuonne Rooman Hard Rock Cafeeseen johdatti, ja sen  jälkeen niitä on bongailtu maailmalta…

Ja tänäänhän Rooman HRC oli vähän pettymys: ei mieluisia paitoja, ei itselle eikä tuliaisiksi. Jatkoimme matkaa… Espanjalaisia portaita kohti. Ja juuri kun päivän ensimmäinen iso ”kevyt vesisade” yllätti, mäolimme pienen lastenvaatekaupan luona. Nyt on Eevikselle kesämekko, oikeastaan ihan puku ja Apsullekin shortsit.

Sitten kohti Via Frattinan Alessi-yms. astiakauppaa, joka EI ollut auki. Tarkoitti pettymystä ja rahan säästöä. Ja taas satoi, mikä sai meidät päättämään, että oli lounasaika: prosciutto e melone Via del Crocen tutussa paikassa. Edelleenkin sitä voi suositella.

Sitten Disney Store – onhan Apsulla ensi viikonloppuna 4-vuotissynttärit. 😉 Sitten Volpetti! Herkkukauppa ylitse muiden, tai no, ainakin balsamicoa ja pastaa, hotellihuoneen jääkaappiin toscanalainen rose. Tuliaisia itselle ja lapsille.

Kasseja alkoi olla aika monta, ja muutenkin, oli aika palata hotellille. Kun sateet olivat tauonneet ja aurinko taas paistoi, kapusimme hotellin kattoterassille lepuuttamaan jalkoja, katselemaan kaupunkimaisemia.

”Meiltä” näkyy Vatikaaniin. Kuten sanottu, hotellin sijainti on perfetto.

Iltapäivän siestan jälkeen lähdemme ”kaupunkipatikalle” kohti Janiculum-kukkulaa ja Suomen Rooman instituuttia, VIlla Lantea. Aamupäivällähän se olisi kannattanut mennä, sillä silloin siellä on vapaa sisäänpääsy. Mutta toisaalta: ollaan sisällä käyty (aika vastikään = 1989 toukokuussa) 😉 . Minulla oli silloin ”kuriirin” tehtävä. Silloinen Lanten johtaja oli meidän laitoksen ”Rooman kielen ja kulttuurin lehtori” sekä klassillisen arkeologian ”opetuksen valvoja” eli opettajani ja sittemmin kollegani, ja minulla oli hänelle tuomisena yksi arvosteltava gradu. Ei ollut sähköpostia tai dropboxia, joilla arvosteltavia graduja olisi voinut siirrellä Oulusta Roomaan. Niinpä minä sen perille toimitin. Ja pääsimme samalla Villa Lanteen käymään.

Tänään ei ollut postitushommia. Kuvaushommia kuitenkin. Palaan niihin.

Iltapäivän aurinkoisessa, hyvinkin kesäisessä säässä laskeuduimme takaisin Teveren rantaan … ja etsimme Santa Maria Maggio in Trastevere -kirkon (kannattaa käydä!) , Trilussi-aukion, jota jo lauantaina kotiin palannut sisareni oli suositellut… Istahdimme aperitivolle, leuhkimme whatsappissa lapsille lomasta, kävellyistä askelista, lämmöstä .. Elämäni ensimmäinen Negroni (junioirin suosittelema) oli oikeinkin hyvä.

SItten etsimään ruokapaikkaa: Santo kiinni maanantaisin, Torontelloon piiiiiitkä jono, joten valitsimme summan mutikassa ristoranten. Ei valittamista.

Kun meillä kerran oli kolmen päivän bussi-ratikkakortti voimassa lähdimme etsimään pysäkkiä, etsimme, etsimme ja reilun puolen tunnin tepastelun jälkeen olimme kuin olimmekin hotellisa.

Trastevereä oli nähty, mikä oli hyvä juttu. Siellä oli ihan erilainen tunnelma kuin ”täl puol jokke”. Lussakka, rento, – sitä paitsi paljon edullisempi. Illan valo siellä viehättävä. Olemme tyytyväisiä, että sinnekin suuntasimme. Mitähän huomenna?

Tänään on ollut erikoinen päivä.

Nykyisin on erikoista, että herään kuudelta. Tänään heräsin, ja olin jo seitsemän jälkeen katselemassa Oulun kaupungin heräämistä kevätaamuun. Aamut on parhaita. Mandariinisorsat nukkuivat vielä kahdeksan jälkeenkin…

Jatkoinpa sitten matkaa,

Hupisaarillakin vielä kovin hiljaista.

Ei vielä kovin paljoa viherrä. Mutta aurinkoa kuitenkin. Ja kuljin ja kiertelin yhdeksään asti.

Sitten kampaajalle: reissutukka. Ja kaupan kautta kotiin.

Oli vähän köksäiltävää, tai siis itse halusin tehdä iltapalaa. Oulun Viininystävien tapaaminen oli tänään, ei paljon ilmoittautuneita, mutta ei myöskään tilaa, missä kokoontua. Olin luvannut, että meille saa tulla. Mitään ei odotettu, ei odotettu muuta kuin, että olisi tila; pöytä ja tuolit. Lasit ja viinit oli meille tuotu jo viikonloppuna, joten ei muuta kuin paikka oli toiveena. Mutta enhän minä osaa siten, etten mitään tarjoaisi. Pieniä tapaksia ja muuta ”kesäruokaa” tein niin paljon, että riitti tusinalle.

Ja mikä erikoista: meidän Juniori oli viinipruuvin vetäjänä. Oli valinnut viinit ja piti luennon. Hassua istua ja kuunnella kun poika puhuu asiaa, esitelmöi tai luennoi, ihan miten vaan. Mutta kyllä saatoin olla ylpeä. Ja osasi ”ottaa yleisönsä”, sai aikaan vuorovaikutuksen. Mikä ei ole ihan simppeli juttu: niin paljon olen nähnyt opiskelijoiden ja kollegoiden, tutkijoiden ja tohtoreiden juttuja katederilta että tiedän, ettei se aina vaan onnistu. Juniorillla onnistui. Onneksi onnistui [palannen asiaan tuonnempana]. Oli mukava ilta.

Nyt levolle, huomenna on aurinkoa ja pyöräilyä!!

Koivuissa silmut ovat pulleat, kunhan vähän saadaan lämpöä, niin sitten vihertää kunnolla. Nyt jo pieniä vihreitä hippusia teiden varsilla, pihan nurmessa, puistojen puissa. Ja iltapäivällä jo kaunista aurinkoista säätäkin.

Aamupäivällä ei ollut. Pakkoko sitä oli heti aamutuimaan lähteä äiti-kierrokselle! Pehtoorin kanssa olimme päättäneet ja äideilleimme ilmoittaneet, että tänään olisi äitienpäivävisiteerauksen aika. Siispä ensin kohti Jääliä. Satoihan se sitten loppumatkasta, mutta ei pahasti. Paluumatkalla itse asiassa enemmän. Ja taas kerran mietin, kuinka olisi lapsuudessa ollut elämä vielä ulkoilevampaa ja seikkailulillisempaa – jos olisi ollut gore-texit!

Olen kymmeniä, kymmeneniä kertoja ollut iloinen näistä nykyajan ulkoiluvermeistä: on wind-stopperia, gore-texia, vettähylkivää soft shelliä, kierrätettyä polyamiadia, mehiläisvahattua takkia, … ties mitä kaikkea. Meillä nyt oli tänään vain ihan normi goretex-takit ja sähköpyörät, joten ei pieni kohtuullienn sade yhteensä 50 km:n lenkkiä häirinnyt.

Ainoa pieni ”kauneusvirhe” oli, että kun olin äidin pyynnöstä tilannut kakun (minun leipomani eivät hänelle maistu 😉 ) niin sen kuljettaminen pyörän tarakalla (alle kilometrin matka) ei pintakosketuksetta sujunut. Mutta me uhrauduimme syömään juuri siitä kolhiintuneesta kyljestä palaset. 😉  (BTW: paitsi että Huovisella oli ihan hillittömän pitkä jono, niin siellä oli myös macarons!!! Minähän niitä vielä hankin.)

Anopillakin oli kakkua, siitäkiin siivut söimme. Joten monen viikon kakkukiintiö lienee täys. – Paitsi että parin viikon päästä on Apsun neljä vee -synttärit… 😉 Toukokuu on kakkukuu!

Iltapäivän kotimatkalla poikkesimme ”kotimarketista” hakemassa ruokatarpeita: ostimme lihatiskistä kaksi valmista hampurilaispihviä, jotka Pehtoori grillaili. Ja mitä opimme: ensi kerralla kun tekee mieli hampurilaista, pyöräilemme vaikka Kauppuriin tai Roosteriin ja tilaamme siellä, tai sitten ostamme (esim. Viskaalin) jauhelihaa ja teen pihvit itse.

Illansuussa koetin jotain kuvailla, mutta nyt on vähän ideat hukassa. Vanhoja teemoja: taiteesta ja kuohuviinistä hain innoitusta niin kuin suuremmatkin taiteilijat.  😀  Minulle ei vain – ainakaan vielä – auennut oikein mitään…

Kun kerran eilen illalla olin päättänyt, niin ei siinä sitten aamulla auttanut kuin pitää päätöksestä kiinni. Siispä kohti Kiviniemen kalasatamaa.

Poljn vastaan klo kahdeksan työmatkaliikennettä, mutta myötäisessä en tajunnut, kuinka oli kylmä, tai siis hyytävän kylmä. Satamassa kierrellessä ja kuvaillessa – huolimatta, että oli toppaa ja gore-texia, tumppua ja takkia, oli jäinen olo. Ja sellaista vielä aallonmurtajan kupeessa oikeasti olikin. Ja paluumatka! Auts. Jollei olisi ollut sähkösykkeliä olisin varmasti soittanut Pehtoorin hakemaan autolla kotiin, sillä olin parin tunnin lenkin jälkeen niin jäässä. Ja kotona avatessa puhelimen oli siellä ”muistoja viime vuodelta” – tiedättehän kuvaohjelmat ja some lähettävät muistoja edellisten vuosien vastaavilta päiviltä. Ja me olimme Rodoksen lämmössä. Kummasti tuntui, että olisin voinut olla siellä tänäänkin.

No melkein samalla porukalla (poislukien tytär ja silloinen poikaystävänsä) oltiin tänään ruokapöydässä. Apsu tuli kädet selän takana: ”kummasta kädestä?” Vietimme äitienpäivää (ja synttäriä) jo tänään kun Juniori lähtee viikonlopuksi Helsinkiin systerinsä tykö – ja Grand Champagneen. Astetta tavallista keskiviikkoa paremman sapuskan olin tehnyt ja lettuja jälkkäriksi,  ja Juniori toi – tietysti – samppanjan ja Miniä kauniin kukkakorin.

Ihan juhlapäivä siis. Mitä vaikutelmaa lisäsi, että viime lauantain kuvaprojekti valmistui ja kuvia (yli 100) kiiteltiin, hyvä mieli jäi tuosta projektista.

Palveluseteli, turvaranneke, verensokerimittarit ja Kela – kuka maksaa mitäkin. Anja-annospussit vai perinteinen dosetti? Ajanvarausjärjestelmien vaihtuva sekamelska – miten pysyt ajan tasalla? Vanhus ja sairaalajaksot. Lääkärit, vanhempasi ja sinä.

Edunvalvonta-asiakirjat ja toimiminen maistraatissa – juristiko avuksi? Pankkiyhteyden ja vastuuhenkilön synkronointi. Testamentti ja muistisairas. Mikä on kuolinpesä, entä perikunta.

Omaishoitajuudesta kieltäytyminen – miten elät asian kanssa? Mitä syytinkiläisyys tarkoittaa 2000-luvulla? Sukupolvien väliset erot ja ymmärrys – kuka huoltaa ketäkin, ja huoltaako kukaan?

Rollaattorien varaosat ja jarruvaijerin kiristys – kotikonstit avuksi. Liikkumisen ja hygienian perus- ja apuvälineiden hankkiminen – tunne apuvälinelainaamo. Tena- ja muut kätevät verkkokaupat. Kuulolaitteiden ja niiden huollon ABC. Miten näkökeskuksen asiakkaaksi pääsee?

Kodinhoitajat ja kotisairaanhoitajat – kommunikointi ja sen muodot. Palvelutalon ruokatarjonta – uhka vai mahdollisuus? Hoitotahto ja -testamentti, hautaussuunnitelma ja niiden muutokset.

Silloin kun (yli 30 vuotta sitten!) työpaikallani, jossa periaatteessa kaikki olivat kirjojen suurkuluttajia ja kirjojen tekijöitä, saivat tietää, että odotan esikoistani, kyselivät kahvikeskustelussa, että joko olen käynyt lainaamassa kaikki raskaus-, synnytys-, vauvanhoito- ja kasvatusoppaat. Tiesivät, että minäkin tukeudun kirjoihin monissa asioissa. Mutta en ollut käynyt – vielä. Toki sitten joitakin vauvanhoito-oppaita tyttären koliikin aikoihin ja myöhemminkin lueskelin. Opaskirjoja – yhteen jos toiseenkin asiaan – on tullut luettua.

Viimeisten viiden vuoden, ja erityisesti ihan viimeksi kuluneen vuoden aikana, olemme Pehtoorin kanssa moneen kertaa todenneet, että pitäisi olla hyvä selkokielinen, mutta silti perusteellinen opas. Minähän vihjasin yhdessä postauksessani kun asia taas eskaloitui, että olen keksinyt varman myyntimenestyksen saavuttavan kirjaidean. Ja tuossa yllä olisi jo otsikoitakin valmiina sellaiseen. Sellainen ”Vanhusvanhempien asioiden ja elämän hoito ja hallinta – keskipitkä oppimäärä” – pelkästään ihan kaikkien käytännön ja viranomaisasioiden opas.

Tänään Kuivasjärven rannalla oli kaunista. Ja muistinpa siellä ollessani, että me oltiin siellä joskus pentuina kesäisin uimassa. Iskä vei puolen päivän aikoihin autolla ja haki iltapäivän lopulla pois. Ei usein mutta muutaman kerran.

Kuivasjärveltä ajelin Pyykösjärven uimaralle. Ja siellä oli niin kesäisiä pilviä, että tuli oikein hyvä mieli niitä katsellessa. Melkein olisi voinut heittäytyä selälleen rannalle, ja ryhtyä katselemaan, miltä pilvet oikein näyttivät.

Kaikenlaista juoksevaa asiaa, ja kirjeitä suuntaan jos toiseenkin, ja vasta iltapäivän lopulla pääsin käsiksi lauantaisten kuvien työstämiseen…  Ja homma jatkuu.

Kohti kesää. 

Tänään pääsi jo pyöräilemäänkin. Ihan hirmu kylmä vastatuuli oli kyllä mennessä, mutta kauniita – enää hyvin vähän lumipeitteisiä – näkymiä sattui kohdalle.

Juhlat ja arki, sunnuntait ja pyhät, vaput ja viikonloput, välillä tuntuu että yöt ja päivätkin ovat ihan tuhannen sekaisin ja hurlumhei. Ja tämä jatkuu, eilen pitkälle iltaan kuvauskeikalla, ja merkillisesti vanhusta nelituntinen seisominen väsytti ihan fyysisestikin… Semminkin kun aamulla olin pari tuntia ollut kiertelemässä ulkona, joten simahdin kovin varhain. Mutta unia! Karmeita unia: hautausmaista, perutuista matkoista, sairastumisista, kyvyttömyydestä kuvien käsittelyyn, kaikkea mahdollista sekaisin.

Sellaisen yön jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä ulos raittiiseen (todella raittiiseen) ilmaan ulkoilemaan.

Iltapäivällä eilisten etc. kuvien muokkkaamista ja sitten kohti Oulunsaloa. Arki vai juhla? Juhlapäivä taas.  The 15^th Botrytis Ouluensis Challenge Tasting.

Kun Juniori meitä sinne vei, sanoin, että olen lähdössä hakemaan pronssia. Ja sen sain! Ja vielä enemmän iloa tuotti ruoka. Taas kerran saimme Oulunsalon kestiystävyyspaikassa huikean ”iltapalan”. Valkoista parsaa, savulohta, sienisalaattia, tsatsikia… Ja ne kaikki olivat niin hyviä. Ja jälkkäriksi vielä mustikkakakkua!! Piste sininsävyisen onnen päivän päälle!

Kaupungin web cam teatterin katolta kohti Kauppatoria tänään (TOUKOKUUN 3. päivän iltana!!) näytti tältä.

En siis sittenkään pyöräillyt tänään Haukiputaalle tai Muhokselle – kuten olin toivonut tekeväni ja viikon to-do-listaan merkinnyt. Mutta kyllä sinne vielä ehdin.

Nyt ei enää sada kuin vähän, ja sade on lähempänä vettä kuin lunta. Jota kuitenkin on tullut melkein 10 senttiä tänään. Joskus meidän piazzalla on vietetty Vappua ja sen jälkeistä viikonloppua ulkona, runsaan vierasjoukon istuksiessa pihalla kesävermeissään, nauttien lämmöstä ja auringosta. Ja toki ruoasta ja juomastakin.

Ihan yliarvostettua moinen kevään hehkuttelu.

Meillä mitään ilmaston lämpenemistä ole. Ihan mennään niinkuin ainakin 1860-luvun katovuosina… Mikään ole muuttunut,… Paitsi tietysti on.

Ja lopultakaan en antanut moisen takatalven kovin paljoa häiritä perjantaitani. Ne pätkät kun oli autolla ajeltava, tein sen kesärenkailla varsin hissuksiin, nautin aamuvarhaisella kaupassa käynnin rauhasta, ja siitä, ettei sittenkään tarvinnut tehdä tänään kovin kummoisia.

JA tsädää! Minun vanha läppärini pelittää. Annoin periksi, ja Data Groupissa saivat kaiken toimimaan, tosin pientä korvausta vastaan, mutta minun ei tarvitse edes harkita uuden läppärin hankkimista, mikä teille blogini reissuraporttien seuraajillekin on iloinen asia. Kahden viikon päästä saatte (toivottovasti) kuulumiset vähemmän lumisista maisemista.

Nyt toivon kovasti, että huomenna ei ainakaan sada mitään, sillä minulla on kuvauskeikka – osin ulkona. Huomiseen….

Aurinko paistaa, muutaman pienen säteen verran aina välillä, koko ajan tuulee kovasti, pohjoisesta, meri hohkaa kylmää ja aina välillä sataa vähän luntakin.

Välttyäkseni hypotermialta tai edes tavalliselta palelemiselta, päätin heti aamusta, että tänään en ulos lähde.

Iäisyysprojekteja oli muutamiakin, jottei ihan uunin pankolla makailuun ole päivä huvennut.

Kun reissu lähenee, alkaa kokous/reissuläppärin kertakaikkinen päivittäminen olla jo akuutti asia. Kovalevy ihan täynnä, eikä ohjelmat enää pyöri, eikä sitä enää saa nettiin kytkeytymään millään keinolla. Siispä tyhjennys ja tehdasasetusten palautus. No eihän ne 2010-luvun alun asetukset oikein pelittäneet, joten asensin käyttistä myöten kaiken uudelleen. Ja aika hyvin kaikki pyörikin, – kunnes sitten uudelleen asennettu Light Room (kuvankäsittelyohjelma) ei avaudu. Se on oikein asennettu etc. – mutta yksi ajuri, tai aputiedosto tai mikä api- .dll -tiedosto lieneekään puuttuu. Löysin internetin uumenenista, maksoinkin siitä, että sain automatiikka-asennuksen, mutta eipä pelitä.

Että turhauttaa. Ja vähän kiukuttaakin. Tuli niin monta kertaa mieleen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun duunihommat; silloin kun oli meidän laitoksella paljolti minun vastuullani (ihan hullua!) kaikenmoiset ohjelmistojen (muistaako kukaan WP5.1!! 😉 ) asennukset. Ja aina oli ajurit hukassa. Tai no, ei aina. Mutta juuri ne olivat se ratkaiseva hommia hankaloittava tekijä.

Vielä en uutta läppäriä sentään lähtenyt hakemaan! Ehkä huomenna uusilla silmillä vielä yritän jotain kikka kakkosta.

Toinen pitkään ”härkää sarvista” -otetta  vaatinut homma on ollut äidin ”haastattelujen” litterointi, tai paremminkin muistiinpanojeni puhtaaksi ja sujuvaksi kirjoittaminen. Eikä muisteluita edes ole (vielä) paljon, mutta silti en saanut sitäkään tänään loppuun tai siis tämän hetkisen tilanteen tasalle.

Niinpä. Perinteet ovat hyväksi, tosin on hyväksi myös modifioida niitä. Sitäkin olemme tänään tehneet.

Perinne on vappuaattona käydä ystäväpariskunnan luona. Johonkin maailman aikaan siellä oltiin alkuillasta liki aamuyöhön.

Tänään siellä oltiin alkuiltapäivästä alkuiltaan. Nautimme kuohuvasta, hyvistä tarjoiluista ja hyvästä seurasta. Tänä vappuaattona ei satanut eikä ollut sietämättömän kylmä. Ei liene hämmästyttävää, että keskusteltiin yo-lakin käytöstä vappuna. Oli sukupolvieroja, oliko muita? Ei kai. Kaikkinensa oli hyvä.

Kalaasiystäviä ja extyökavereita oli mukava nähhä. Mukava kun ei tarvinnut laittaa ruokaa. Mukava kun oli hyvää ruokaa. Viiniä, ja seuraa.

Ja sitten oli meidän aika vaihtaa seuraavalle rastille. Ajelimme Välivainion Alkon kautta (Junioria ei näkynyt?) ex-naapureiden luo mukanamme pullollinen kuohuviiniä. Eivät pahastuneet, että perinteistä pidettiin kiinni; heidän kanssaan on vapun kuohuva nautittu muutaman vuosikymmenen ajan. Perinteistä ON hyvä pitää kiinni. Päivitimme kuulumiset, joimme tippaleipäkahvit, juoruilimme, joimme skumppaa ja ymmärsimme, miksi aina olemme tulleet toimeen. Kuulosta melkein joululta, mutta on vappu!

Sitä teille kaikille! Hyvää, antoisaa vappua! Se on kuitenkin hyvä juhla.

Miten nämä päivät kuluvat niin nopeasti?

Miten kilometrejä pyörän mittariin kertyy niin nopeasti?

Kirjoja vilisee ohi korvien nopeammin kuin ehdin sulattaa…

Eevis jo istuu ruokapöydässä, Apsun kanssa puhalletaan ilmapalloja ja poika on jo paljon parempi kuin mumminsa. Päätettiin, että vappupäivänä puhallellaan saippuakuplia. Kevät. Ja lapsenlapset jo isoja.

Lumet ovat pihalta lähes häipyneet (toki Pehtoorilla on osuutensa siihen).

Mereltä on jo lähteneet jäät. Ihan rannassa toki vielä jäätä ja vähän kauempanakin, mutta siinä välissä on sula. Siinä välissä on sininen, sula vesi!

Siellä minä Möljän huudeillakin tänään kuljin. Aika kylmä kuitenkin. Ei meri kertaheitolla lämpene. On vielä huhtikuu.

Silti tänään vähän vietimme vappua, tai siis Apsulle olin ostanut kaupasta taikuri-ilmapalloja ja pienen pumpun. Meinasi pojalla jäädä ruoka (tarte flambee etc. ja jälkkäriksi kaupan tippaleipiä ja pieniä suklaadonitseja) syömättä kun pallot olivat niin mukavia.

Niin se aika rientää.

”Iijoesta on jo lähteneet jäät”, – systeri kertoi, kun aamupäivällä piipahti kuva-asioiden takia.

Ja Kuivasjärvessä on jäänpinnalla jo paljon vettä, toisessa päässä järveä ei enää ollenkaan jäätä, hoksasin ihan itse kun kiersin järven tänään. Aika lämmintä, ja ihanan aurinkoista on ollut.

Järjestelyjä, asioista sopimista, suunnittelua. Ei mitään ihmeellistä. Keväältä alkaa tuntua. On ilo kun voi olla ulkona.