Lapsille pöytätapojen opetusta ja juhlalounas

Olipa kuulkaa vallan mainio lasten ruokakulttuuritapahtuma aamupäivällä.

Paistinkääntäjät oli edistämässä lasten ruokakulttuuria. Lapsille suunnattu pöytätapoihin liittyvä tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa. Aiemmin tämä on ollut ravintoloissa, mutta nyt kouluruokailun yhteydessä, ja ehkäpä minulla oli ihan vähän vaikutusta siihen, että juuri Merituulen koululla. 😉 Joka siis on sekä minun, että tyttären alakoulu. Aiemmin kun tapahtuma on ollut, me olemme olleet Helsingissä tai mökillä tai töissä tai jotain, etten ole päässyt paikalle, mutta tänään ehdin kuvaamaan – vielä ihan palkallisesti. 😉

Koulun ruokalaan oli kutsuttu 32 tokaluokkalaista opettajineen, ja kaikki oppilaat käteltiin lounaalle tullessa. ”Lasten oma hovimestari” Juha Laukkanen (Nukketeatteri Sytkyt) tuli Ouluun ja piti ”Kädestä suuhun -ruoka/nukketeatteria”. Lapsille kerrottiin pöytätavoista, ja he saivat itse kattaa lounaspöydän ennen ateriaa hovimestarin johdolla. Kolmen ruokalajin lounas tarjoiltiin lapsille pöytiin, joissa oli liinat ja jalalliset lasit ja lounaalla harjoiteltiin haarukan ja veitsen käyttöä ja kaiken kruunasi jälkkärijätski! (Valion uutuusjätskejä, joihin liittyen kerron sunnuntaina yhden uuden ihan oma kehitelmäni jälkkärireseptin.) 

Puolitoistatuntisen aikana oli kyllä mainio katsella ja kuunnella lasten kommentteja ja kummasteluja. Esimerkiksi kun itse kerroin omasta kouluruokailusta heidän iässään. Ihan erityisesti näitä monikulttuurisia 2010-luvulla syntyneitä koulukkaita kummastutti, että koulua oli pitänyt käydä lauantaisinkin. 😉 Ja kokin hatut ja tarjoilijoiden kyky kantaa monta lautasta kerralla oli myös hämmästyttävää.

Tämä lasten ruokakulttuuritapahtuma on osa jo maailmanlaajuiseksi levinneen Paistinkääntäjien Kilpipäivän tapahtumia. Oulussa me on vain keksitty tämmöinen oma versio. Ja siitä olen kyllä ylpeä.

Huomenna on sitten ”tavallisempia” kilpipäivätapahtumia. Mm. kaikissa Oulun voutikunnan kilpiravintoloissa, Istanbul, Puistola ja Virta (Lasaretti), ravintola pikkuVELI Ylivieskassa ja Studioravintola Tundra Kuusamossa, erityiset kilpipäivämenut. On mm. kasvismenu samppanjalla, Michelin-kokin yllätysmenu ja villiruokabrunssi Kuusamossa. Ne ovat tarjolla myös muille kuin paistinkääntäjille ( https://www.rotisseurs.fi/oulu/jasentapahtumat/?x3163387=6623538)

Meillä jäi mökkiviikolla käymättä ”kylillä” syömässä ja tämän viikon ”Oulun etniset ravintolat” -sarjan ravintola on kokematta, joten ehkäpä huomenna tepastelemme vaikka Istanbuliin tai Virtaan, jonka kasvismenu samppanjan kera vaikuttaa kyllä houkuttelevalta.

Muistikuvia!

 

No nyt vihdoin! Jo vuoden vanha Muistikuvia-yritykseni on saanut kunnolliset nettisivut. Ihan ite tein! Kauan ja hartaasti, ja pikkuisen on vielä säätämistä, mm. mobiiliystävällisyyttä yritän lisätä. Mutta nyt julkistan.

Tervetuloa sivuille ja tervetuloa asiakkaaksi.

http://www.muistikuvia.fi

Palaute sivuista ja kuvista tervetullutta ja toivottavaa.

 

Mökillä toiminnan päivä

Tänään ollut touhupäivä, aurinkopäivä, rinnepäivä, saunapäivä, kuvauspäivä, kaveripäivä, nettisivupäivä, oikeastaan aika kiire päivä.

Kuinka ollakkaan Saariselkä on taas kerran houkutellut myös tuttuja näihin maisemiin. Kalaasiystäviä tuli hiihtopäivän jälkeen meille lapaksille. Vähän meni säveltämiseksi, mutta jotain kehittelin. Ja juttua viiden hengen porukastamme lähti.

Mäessä olisin voinut olla vaikka ja kuinka kauan. Aurinkoa, lämpöä, huikean hyvässä kunnossa olevia rinteitä, yksikseen oloa, liikkumista, ja polvikin toimi.

Nyt jo pilviä taivaalla, loppuuko tämä paiste? Huomenna jo kohti kotia?

Aurinkoa ja luontoa kameran etsimessä

Jotenkin päivän piti alunperin mennä eri lailla kuin meni. Ihan lähtien säästä. Piti olla puolipilvistä tai jopa pilvistä. Ei ollut!! 😀 No voi harmi, joten ei ihme, että kameran muistikortilla onkin yhtäkkiä 300 kuvaa, eikä liikkuttuja kilometrejä moniakaan enempää kuin kaupunkielämässä.

Piti tänään myös julkaisemani Muistikuvia-nettisivut, mutta enpä julkaise, vaikka eilen iltayöllä pitkälle sivuja värkkäsin. Olen ollut päivän ulkona, en läppärin ääressä, mutta väliäkö sillä. Ehdin huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla… Vaikka pikkuisen kyllä harmittaa.

Mutta olen tänään leikkinyt Lensballilla, ottanut paistinkääntäjille kuvia, liikkunut siellä sun täällä, ollut koko päivän ulkona, tehnyt hyvää ruokaa, kieltäytynyt kirjallisuuden ja sohvan kutsusta, hoidellut pressen tehtäviä (kuinkahan kauan enää viitsin?), chattaillut lasten kanssa ja miettinyt huomista tarjoilua, …

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Minulla on uusi kupilka! Se on tuossa kuvassa. Se tulee olemaan vielä monissa kuvissani. Kuka tietää mikä on kupilka?

Aurinkoa, mutta vain pilvessä

Mitä kotityöt on mökillä? Mökkityöt? – Noh, joka tapauksessa niitä tänään, hyvin rajallisesti kylläkin. Pientä siivousta ja pyykkiä ja sen sellaista. Noita touhusin odotellessani, että rupeaisi paistamaan. Ei ruvennut. Lämpö nousi reilusti, ja pieniä pilkahduksia sinistä taivasta, mutta ei paistetta. Lähtäkkö mäkeen, ladulle vai tepastella tässä pikkuteillä. Lopulta päätin ajella Kiilopään juurelle, ja kavuta se huipulle. Nyt kun hiihtoloman vinkkelipatikan jälkeen tiesin sinne menevän myös talvireitin. Pehtoori lähti tepastelemaan tasaisella.

Enimmäkseen kuvat valkoista valkoisella. Hanki, jota riittää, on valkoista, ja taivas pilvessä aika lailla valkoinen.

Kiilopään huipulle päästyäni oli pieni päivänpaisteen hetki kohti Sokostia, ja maisemaan tuli sinisiäkin sävyjä. (Joita toki kuvankäsittelyllä tässä läppärillä vahvistin 😉 )

Saariselän korkeimmat tunturit ovat käymättä, vaatisi patikkaa yökunnissa, pari, kolmekin vuorokautta kuluisi, että tuonne yli 700 korkeiden tuntureiden luo ja laelle pääsisi. Enpä taida koskaan päästä. Liian huonokuntoinen ja mukavuudenhaluinen olen. Kaukaa käyn noita tuntureita aika ajoin ihailemassa, kuvaamassa.

Vaikka on pilvessä, on valoa paljon. Jotenkin koko ajan on vähän väärässä kellonajassa koska valon määrä on kovin eri kuin 500 kilmetriä etelämpänä. Aurinko nousee jo heti viiden jälkeen, laskee vasta yhdeksän jälkeen. Enemmän kuin puoli tuntia pidempi on päivä täällä kuin Oulussa ja yli tunnin pidempi kuin Helsingissä, toisaalta eipä täällä väliä, mitä se kello on. Ei mitään. 😉

Rantasaunaan ja ruokapöytään mennään kun siltä tuntuu, ei katsota kellosta.

Mäkiveteraani laskemassa …

Pitkästä aikaa. Viime vuonna en, mutta nyt. Olin tänään mäessä, rinteessä, laskemassa. — ihan miten kukin haluaa ilmaista. Silloin kun tämän rakkkaan harrastukseni aloitin, puhuttiin slalomista.

”Laskettelu-urani”  alku oli Vuokatissa (uskokaa pois; minulla on siitä kaitafilmi!!  🙂 ) – hyvänen aika puolivuosisataa sitten!!. Kaunispäällä olin laskenut Järvisillä = tavallisilla suksilla tätini kanssa jo ennen kuin eka kertaa punaiset Titanit ja Le Trappeur -nahkamonot jalassa pääsiäisenä 1971 uskaltauduin ankkurihissin kyytiin.

Laskettelu-urani koko lyhyt historia on täällä. Tuon linkin takana muuten kuva lasketteluvarusteista, jotka tänäänkin olivat ihan toimivat! 😉 Ja tänään oli mäessä monta muuta kaltaistani ”veteraani-laskijaa”; sukset, monot, kypärät, kamppeet eivät ihan pintamuotia eivätkä Skimbaaja-lehden kansikuvista poimittuja, eivätkä TM-testeissä parhaaksi rankattuja suksia, mutta letkeää laskettelua, laskemisen iloa, ja selvästi myös paljon laskuja takana, – tyylikkäästi ja vauhdillakin sujui alasmeno. Taitaa olla niin, että tähän aikaa vuodesta nuoremmat, työtätekevät, eivät niin vain pääsekään mäkeen, tai sitten jo suuntaavat lomillaan etelämmäs, Lappi ei ole ykköskohde tähän aikaan vuodesta. Vaikka joskus kyllä kannattaisi.

Kuva on Kaunispäältä Iisakkipäälle. Ei muuten ollut ruuhkaa hissijonoissa, mutta rinteet huikean hyvässä kunnossa. Olipa ilo olla tuolla! Vaikka melkein koko päivän olikin pilvessä, on ollut tyven ja lämmin (+ 5 C). Siis ei edes tuolihississä ollut kylmä.

Pehtoori oli tänään ladulla, ja kun palasin mäestä iltapäivällä, oli minulla saunan lämmityshuki. Sekin voi olla, ja oli, ilo.

Ja kun tyttären kanssa viesteilimme, muistin viimeistään silloin olla iloinen, että nyt tai siis huomenna ei onneksi tartte aamuviideltä herätä saunaan ja kuudelta lähteä ajamaan Ouluun ja ehtiä kahdeksi kandiseminaariin. ja lukea matkalla 1 – 3 kandityötä. On tässä vanhenemisessa puolensakin.

Huomenna heräämme kun on sen aika, niin kuin tänäänkin. 😀

 

 

Tuotekuvausta muun ohessa ;)

Eikä ihan vähänkään epätodellinen olo.

Mikä maa, mikä vuodenaika? Miten lämmin, miten paljon lunta? – Lunta on paljon, lämmintä parhaimmillaan +10 C, tunturissa olemattoman vähän väkeä, koko päivän, vieläkin, sininen taivas, liikkumista ja auringossa oloa.

Meillähän on ollut kautta aikain kaksi talon ”omaa” viiniä: Lindeman´s ja Chateau Kangas. 😉 Nyt on Lindemansin australialaiselta viinitalolta tullut Suomenkin markkinoille pari uutuutta, joista tänään meillä maistelussa toinen, – kuohuva rose. Löysimme sen eilen Sodankylän Alkosta, jossa hinta oli 11,50 euroa. Hinta ja laatu vastaavat toisiaan. Kaksi samppanjarypälettä (Chardonnay ja Pinot noir) täydennettynä shirazilla, joten ei voi mennä ihan tolkuttoman pieleen. Eikä ole mennyt. Jos sokkkona olisin maistanut, en olisi roseeksi tunnistanut. Siitä huolimatta: tuoksu lupasi hedelmäisempäää kuin todellisuus oli, mutta kaikkinensa raikas, eikä niinkään huono.

Käytin ko. kuohuvaa myös tuotekuvauksiin, joita olin luvannut tehdä: ”Ota kuvia ulkona, suomalaista luontoa, lunta, tai jotain muuta ”eksoottista” ruoan ja juoman taustalla”. No tänään oli helppo järjestää …

Kuten sanottu, tuoksu lupasi enemmän kuin maku, tai sitten meillä viini oli liian kylmää. Ja ehkä ihmettelet lasia: kuohuvaa viinilasissa. Sitä kyllä kannattaa kokeilla. Juniori on asiasta ”saarnannut” eräänkin kerran, olenpa asiastra lukenutkin: hyvä viinilasi, paremman puutteeessa tavallinen valkkarilasi on usein samppanjalle tai kuohuviinille parempi kuin huilulasi. Tulee tuoksut, aromit ja kuplat paremmin esille. Kokeilehan joskus.

Otinpa sitten kuviini käyttöön myös ikioman design lapas-tarjottimeni ja Pehtoorin minulle (kotipihan koivuista) tekemät koivusydämet. Minun design-tuotokselleni on kyllä moneen kertaan hieman hymyilty, vaivihkaa säälien kehuttu, mutta kyllä se tänäänkin tehtävänsä täytti. Varsinkin kun olin löytänyt netistä sivuston joka myy kelokiekkoja aika huikeaan hintaan… Oikeesti! Minun tarjottimeni (hand-made, omin käsin sahattu ja suunnitteltu!!!) on kyllä tosi cool tuohon verrattuna…

 Jotta näin kummallisia täällä tänään. Kävelyä, kulkemista, kuvaamista, kuohuvaa, … ja sitten savustuskauden avaus.

 

Savunieriää, parsaa ja hollandaisea, Voiko olla parempaa? Vaikea kuvitella.

Tiivistetysti: hyvä lauantai, ihan mahdottoman hyvä.

Viikko 16 aluillaan

Nyt oli hyvä välämä: mökkiviikon vuoro.

Sininen taivas, myötäaurinko, sulat tiet, vähän liikennettä (pl. Oulu–Kemi -väli), ei edes poroja, kesärajoitukset, joten helposti ja nopsasti kahden pysähdyksen (Rollossa kahvit ja kuskin vaihto ja Sodankylässä kauppa) taktiikalla viisi ja puoli tuntia.

Kuten vähän ja huonosti nukutun viikon teemaan kuului, olimme kuudelta hereillä ja ennen kahdeksaa tien päällä. Mökkipihaan ehdimme iltapäiväauringon paistaessa komeasti ja kirkkaasti. Oli aurinkolasien, lumitöiden ja pikkusamppanjan aika. Aurinkoa riittävästi, lunta ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun se oli niin mahdottoman raskasta, ja samppanjaa oli juuri sopivasti.

Viikko 16. Se on legendaarinen näillä leveysasteilla. Yleensä silkkaa aurinkoa, hienoja rinnepäiviä ja kestohankia. Ainakin silloin kun tänne on viikolla 16 ollut mahdollisuus tulla. Joskushan tämä on pääsiäisviikko ja kyllä joskus otettiin duunistakin päivän parin vapaa, että saatiin pidennetty viikonloppu tänne. Joten jos joskus suunnittelet keväthangille tuloa, niin voisinpa suositella sitä juuri tähän ajankohtaan. Päivä on jo pitempi kuin esim. Oulussa tai Helsingissä ja lumivalkoisia tuntureita ja metsätaipaleita riittää.

Ja kun käy tuuri, kuten yleensä tällä nimenomaisella viikolla, niin aurinkoa ja lämpöäkin on. Ja lumitöitä! Ainakin mökkiläisillä.

Siinäpä se illansuu hurahti. Lingolla, lapioilla, kolalla, harjalla, ja nyt on käytävät liiteriin, saunalle, purolle ja kääntöpaikalle tehtynä.

Ja nyt jo mietin, joko voisi mennä nukkumaan, mutta ehkä sinnittelen, kudon tovin, luen Dan Brownin uusinta ja sitten annan mökkielämän rauhoittaa uneen….

Oulussa on hyvä

Nukuin pommiin. Mitä tapahtuu tavattoman harvoin. Enkä silti myöhästynyt mistään. Eikä Esikoinen aamulennolta. Kun olin jättänyt lapsen lentokentän lähtevät-ovelle ajelin varhaisaamun ruokaostoksien kautta äidin luo ja hyvin ehdittiin sairaalaan määräaikaispiikityksille. Ja hyvin ehdin siltä reissulta iltapäivän sähköpostikokoukseen. Turhaa olisin herännyt viiden jälkeen kun kuudelta herääminenkin riitti. 😉

Illansuussa sitten ”omaa aikaa”. Lähdin ulos. Kävelemään. Ei voi puhua lenkistä. Taapertelin kaupungilla ja rannoilla illan ihanassa valossa ja lämmössä ristiin rastiin, katsellen.

Etsin ”symmetriaa”. Se on aiheena yhdessä kuvahaasteryhmässä. Hassua että heti ajattelin vanhoja rakennuksia, klassismia, – mietin, että kuinka Helsingissä olisi helppo löytää kuvauskohteita.

Ja samalla olin taas ihan mahdottoman kiitollinen, että tyär palasi ”vain” Helsinkiin, eikä nyt vaikka, no vaikka, Meksikoon. Taidan olla vähän outo, kun aikuisten pentujen likellä olo (edes suhteellisen likellä olo) on minulle niin tärkeää. Vaikka ei tavattaisi kuukausiin, niin on kuitenkin mahdollisuus helposti tavata. Ja viesteily ja yhteydenpito toimii ihan eri tavoin Helsinkiin kuin Meksikon Monterreyhin.

Oli tässä yhtenä iltana tyttären kanssa puhetta, että kyllä mekin Pehtoorin kanssa varmasti muutamme etelään tässä jonkun vuoden kuluessa. Tämä oli siis tyttären ajatus, johon luetteli perusteet aika hyvinkin, mutta enpä hetsillään moista ostanut. Minulle Oulu oli tänäänkin kovin kaunis ja hyvä kaupunki.

Toki kevät tulee hieman myöhemmin kuin eteläisemmässä Suomessa, mutta tulee se. Isokoskelot ovat jo sentään tännekin tulleet.

Taas kerran kävin kuvailemassa ranta-aittoja: uutta ja vanhaa Oulua rinnakkain.

Talviset aitat, joista antamanne äänestystuloksen jälkeen päätin sitten lopulta Kalevan lukijakuvakilpailuun lähettää sen ranta-aitat, on nyt äänestettävissä. Käykäähän kurkkaamassa ja kenties sielläkin kuvaani äänestämässä 😀 KLIKS

Kevät, ja sitten tulee?

Tänään aamupäivällä kun Apsu, tytär ja minä lähdimme kaupungilta ”humputtelemasta” (kävelyltä Rotuaarilla ja Valkeassa, ja Mannerheimin (Dookunin takana) leikkipuistosta) kohti kotia, Apsu ilmoitti ykskantaan: ”Ikioma kummitäti, ikioma, tule tänne (= viereensä takapenkille)!”

Ajelin pitkin aurinkoisia Merikosken siltoja ja takapenkillä Apsu hoki, että ’nyt on kevä, nyt on kevä’ varmaan kuusi kertaa peräkkäin. Tytär sitten kysyi: ”tiiätkö mikä tulee kevään jälkeen?” Apsu mietti sekunnin ja ilmoitti: ”punainen!”

Siis on vastauksia, jos kohta kysymyksiä ja ihmetyksiä onkin paljon enemmän. Isänsä poikaa iltapäivällä hakiessa totesi kyllä, että moni asia on myös keltainen, mutta vielä useampi asia on ”ei”. Kyselyikä ja ”eikkä”-aika (tosin vain vanhemmilleen, ei mummipapalle eikä kummitädille) on nyt arkipäivää.

Joka tapauksessa tänään on ollut kevät ja Apsu-päivä.

Hain kukkakaupasta kuvausrekvisiittaa, ja floristin kanssa pohdittiin, mikä olisi vapppukukka. Jos vappukattaukseen tai korttiin pitäisi laittaa kukka, niin mikä se olisi? – Onko tuo inkalilja vapun kukka? Luonnollisesti siten ettei nuo metriset hanget näkyisi taustalla … 😉

Oulun etniset – Meksiko!

Oulun etniset ravintolat testaus jatkuu… Tänään vuorossa – kuinka ollakkaan, kun tytär sai valita mihin mennään – meksikolaien Coyoacan. 

Edellisen kerran siellä kävimme tammikuussa 2015, jolloin esikoinen oli vastikään palannut Meksikosta, ja nyt vasta toinen käynti. Kävelimme kolmisin kaupunkiin, lunta on vielä ihan mielettömästi, mutta lämpö jo plussalla ja rapa roiskuu. Olimme Hallituskadun ravintolassa juuri lounasajan jälkeen.

Siis ei lounasmenua vaan a la carte. Listalla on kaikki meksikolaisen keittiön bravuurit: quesadillas, empanadas, burritot etc. Ja me kaikki valitsimme tiistain tarjouksen (TACO TUESDAY  Joka Tiistai – 20% Tres tacos annoksesta!,) joten hintaa jäi pikkuisen reilu 14 euroa, vähän erilaisin täyttein (kolme tuoretta gratinoitua ja täytettyä tortillaa valitsemallasi täytteellä: tinga-broileri, pastor-porsas, suadero-nauta ja pivil-nopal sekä kvinoa).

Halusin tuota nopalia, siis kaktusta, jota taisin syödä Lanzarotella, mutta ainakin Meksikossa aika montakin kertaa. Noh, juuri sehän se sitten oli vähän petttymys. Muu ei ollut. Maissijauhoista tehdyt tacot (joksi noita pehmeitä lettusia maan tavalla nimitetään – ei tortilloiksi kuten meille tex-mex-ruokaan oppineille niiden nimi on), olivat tuoreita, hyviä.

Ja lisukkeet makoisia, aitoja sikäli kuin reilun Meksikon viikon kokemuksella voin sanoa. Coyoacan on oikeasti aito meksikolainen, ei ketjujen tex-mex-paikka.

Parinkymmenen paikan ravintola on pieni saareke Meksikoa Oulun keskustassa. Ja sellaistakin mietittiin, että tarjoilu (jonka hoiti paikan isäntä itse) oli jotenkin henkilökohtaista ja kaikki toimi. Pikku ravintolalla on A-oikeudet, joten josko joku mielii tequilaa tai mescalia nauttia, niin tuolla se onnistuu. Meidän seurueelle riitti yksi Pehtoorin nauttima meksikolainen olut, jota sitäkin siis on tarjolla.

Kaiken kaikkiaan me kaikki, myös liki kaksi vuotta Meksikossa asunut tytär, voimme suositella. Ravintolassa on paljon kokeiltavaa, intiimi ja leppeä tunnelma.

Tähän asti paras.

+

Muistikuvia – logo valmis, nettisivut eivät vielä

Eipä tälle päivälle juuri mainittavaa päivittäisten rutiinien (lenkki ja sapuska) lisäksi.

Aamu meni paljolti pressen hommissa (kilpipäivä lähestyy), ja muutoinkin päivä koneella. Viimeistelin, täydentelin ja hioin pikku yritykseni nettisivuja julkaistavaan kuntoon. Ja olen käyttänyt häikäilemättömästi tyttären digi- ja markkinointiasiantuntemusta hyödykseni. 🙂

Muistikuvia-logon hankin jo syksyllä, mutta enpä ole sitä vielä ryhtynyt kuvissani vesileimana käyttämään. Tällä ”monogrammilla” olen yrittänyt kuvani omia, varkauksilta vähän suojautua, mutta eihän se siihen ole juuri pystynyt.

Muistikuvia-logo on kyllä ollut jo tarjous- ja laskupapereissa ja uusissa oikeasti hienoissa käyntikorteissani näkyvillä, mutta eihän niitä ole vielä kovin montaa maailmalla liikkunut. 😀

Tämmöinen se on. Mitäs pidätte?

Ruokahalua hakemassa ja sitä tyrehdyttäessä

Päivät menevät niin nopeaa.

Varsinkin sunnuntait, – vaikka ne nykyisin kestävät iltaan asti (KLIKS)

Pitkä kävelylenkki – Nallikarissa, ropsuuttojalkakäytävillä, auringossa, jutellen, keskipäivän kevätpäivässä. Ja tyär oli minulle apuna kun kokeilin taas linssipalloa.

Eihän tulokset vieläkään kovin raposia, mutta jotain tuli opittua. Mm. se, että pallo voi olla vaarallinen. Kirkkaassa auringonpaisteessa muutaman minuutin aikana pallo mustien sormikkaiden päällä … ja yhtäkkiä tunsimme palaneen käryä! Polttopiste! Sama efekti kuin suurennuslasilla, tai itse asiassa vielä paljon voimakkaammin. Eikä meillä noita kuvia ottaessa kulunut kuin muutama minuutti, ja hanskat alkoivat kärytä! Siis kannattaa olla varovainen!

Lenkin jälkeen minulla kokkailua, Pehtoori teki kevättä ja tyär luki pääsykokeisiin.

Iltapäivällä tulivat Juniori ja Apsu. Miniällä iltavuoro. 🙁  Aika pitkän päivällisen ruokalistalla oli parasta korvasienikeitto alkuruokana ja pääruokana possupata. Jälkkäri oli kaikkien jääkaapin tyhjennysjälkkäreiden riemuvoitto! Juniori kysyi possupadan reseptiä? – Ei voi tietää! Laittelin kaikkea. Ja tuli hyvää. Ja jälkkäri? Kukaan ei kysynyt reseptiä, mutta viidestään tuon söimme, joten ei voinut olla ihan pahaa…

Ja yksi possupadan lisukkeista oli Pimientos de Padrón! Meidän uudessa ruokakaupassa noita oli myynnissä ja olihan ne ostettava.

Kuvat ennen ja jälkeen valmistuksen. 

Onhan ne hyviä. Ja jännittäviä. Yksi sadasta pikkupaprikasta on tosi tulinen, muut eivät. Kuuluvat enemmän kesägrilliruokiin, mutta hyvin pelittivät huhtikuisessa keittiössäkin kokattuina. Vaikeaahan tuo valmistus on: Paista pikkupaprikat kuumassa öljyssä pannulla pari minuuttia puoleltaan ja ennen tarjolle vientiä ripottele pinnalle maldon-suolaa tai suolakiteitä. Kokeilehan, kesällä viimeistään. Mukavia sormin syötäviä pikkuherkkuja.

Lensball – ja parsaa

Aamu alkoi varhain.  Ei liian, mutta varhain.

Lentokentällä odottelin aamun valossa. 

Tytär tuli kotikotiin, lukurauhaan. …

Lauantai tavanomaisesti: lenkillä – liki sietämättömän liukkailla pikkuteillä – ja sitten parsapäivällisen tekoon, välissä paljon höpöttämistä, asiaakin.

Ja toki kuvailinkin, tilauksesta lavastelin vappua. Ja harjoittelin muutenkin kuvaamista: upouuden Lensball-linssipallon kokeilua.

Kuvan kuohuviini on Roger Goulart. Espanjalainen cava. Ei edullisimpia, mutta meille maistui. Ryhdikäs, ja siinä on makua. Tänään on myös avattu kunnolla parsakausi. Kellog´s parsaa. 😉 Ja oheen graavilohta ja prosciuttoa. Oululaista rieskaa, eikä paljon muuta tarvittukaan.

Parsa A la Corn Flakes

2 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
12 vihreää parsaa
Kuorrute 2 dl Corn Flakes -muroja
½ sitruunan mehu
100 g pecorino-juustoa
½ dl rypsiöljyä
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna

Lisäksi voisulaa, jossa ruohosipulia runsaasti.
Kiehauta vesi, suola, sokeri. Kuori parsat.
Leikkaa tyvestä kuiva kanta pois. Lisää parsat kiehuvaan veteen ja keitä rapsakoiksi (6 min.)
Nosta keitetyt parsat kylmään veteen ja jäähdytä. Murskaa murot ja sekoita kaikki kuorrutteen ainekset.
Asettele parsat uuni-vuokaan ja ripottele kuorrute niiden päälle.
Gratinoi kuorrute kuumassa uunissa. Valuta päälle ruohosipulivoisulaa…

Kyllä me kolmestaan ihan helposti koko liki kaksinkertainen annos pääruoaksi syötiin.

Tämä ei ainakaan helpotu…

Onhan tästä ollut aiemminkin puhetta. Mutta tänään olin jo lähellä ennätystä. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, tai edes suunnilleen?

Kaikki sujui hyvin hukkaamatta yhtään mitään aina aamiaisen viime hetkiin asti. Siis kävin suihkussa, pesin tukan, siirryin pyjamasta kylpytakin kautta kotikamppeisiin. Ja kaikki löytyivät: samppoo, hoitoaine, kosteusvoiteet, dödö, vaatteet, aamiaistarpeet, jopa vitamiinit ja glukosamiini. So far, so good. Vielä kaupunkivermeet ja jonkinmoista renovointia kasvoille ja edelleen liki kaikki tarpeeellinen löytyi, paikoiltaan kuten pitääkin.

Sitten alan tehdä lähtöä kaupunkiin. Ihan ensimmäisenä etsittävä resepti, jonka mukaan ajattelin huomenna kokata: siis, että mitä spesiaalia on kaupasta hankittava. Jaahas, mitä se olikaan kun aioin tehdä? Jotain kalaa, aika tavallista mutta kastike oli se juttu… Etsin parista kalaruokakeittokirjasta, googletan, käyn tiedostojani eri hakusanoilla läpi. Eikä löydy. Okei, teen siis kalaa pannulla ja kuorrutan panko-jauhoilla, ja jotain oheen kun kerran spesiaalireseptiä ei löydy.

Seuraavaksi, missä ja mikä oli se parsalle suositeltu viini, josta luin … luin mistä? Viinilehdestä, jostain nettipostauksesta, Alkon sivuilta, vai oliko sittenkin joku FB:ssä suositellut jotain? Tovin surffailtuani päätin, että ostan sitä, mikä Alkossa sattuu eteen ja vaikuttaa sopivalta.

Ja sitten: se sähköposti, jossa oli sovittu mahdollisesta objektiivin vaihtokaupasta. Missä se on?

Näitä hakiessa tulee yksi kysely ensi viikon paistinkääntäjätapaamisesta: ”onko-se-ja-se-tulossa? Voisinko tarkistaa hänen sähköpostiosoitteensa, jota tarvittaisiin .– eikös minulla ole pääsy osoitetietokantaan?” – Toki on, pikku hetki. Ja sitten alan etsiä salasanaa siihen tietokantaan. Eikä mene yhtään kauempaa kuin varttitunti, että saan sen palautetuksi, mutta löytyi.

No sitten, vihdoin, olen jo eteisessä liki kaikki valmiina: kauppakassi, käsilaukku ja lompakko tallessa. Ja mihinhän eilen sitten laitoinkaan autonavaimen? Milloin ja mihin ajoin viimeksi, mikä takki päällä? Ja sitten kun piti sitä objektiivia käydä näyttämässä Digitarvikkeessa, niin missä linssisuojus on? – EI oo todellista, että se on TAAS hukassa. Onneksi on kuitenkin kello, ”vihkimykset”, hanskat, kännykkä ja kotiavaimet mukana… Autonavainkin löytyy juuri sieltä, missä sen kuuluukin olla: tuulikaapin pienessä korissa, mutta mokoma oli piiloutunut heijastimien etc. alle.

Tässä vaiheessa päädyn vastaamaan vielä tyttären whatsappiin ja sitten samalla tsekkaan Instagramin. Ja Facebookin ja sähköpostin. Vastaankin yhteen viestiin. Tykkään monesta kuvasta. Ja vielä yksi viesti.

Ja sitten! Siis vihdoin kaupunkiin: siellä ehdin (omasta mielestäni) hukata hanskat, kauppalapun ja unohtaa muutaman muun asian. Vaateostoksillekin olin – taas – aikonut mennä, ja – taas – jätin menemättä. Kun hanskat ja kauppalappu olivat löytyneet ja lappuun kirjatut hankinnnat oli suoritettu, laskeuduin Oulun uudehkoon, uljaaseen parkkiluolastoon, Kivisydämeen. Tiesin, mistä kohtaa olin noussut ylös, eli tiesin suunnilleen, millä käytävällä autoni oli, mutta kun … olinko sittenkin parkkeerannut lähelle Digitarviketta vai ehkä Pekuria? Tai sittenkin Torin lähelle? Kolmen painavan kassin kanssa seisoin hissin ulostulossa ja – olin hukannut autoni!

Tiesittekö, että Kivisydämen info-pisteen lähellä olevan hissin vieressä on digitaalinen näyttö, johon voi syöttää oman autonsa rekkarin (sikäli kuin sen muistaa, ja hah! se onkin siinä parkkilipukkeessa!! Kuinka nerokasta!) ja näytölle tulee kartta, jossa on oman menopelisi sijainti merkitty. Kyllä on teknologiakaupunki Oulussa kätevää vaikka on hieman ”hukkaileva”.

En edes viitsi kertoa, mitä kaikkea ehdin vielä päivän mittaan kotona kadottaa: mies oli kuitenkin tallessa. Ruoka houkuttaa saman pöydän ääreen ilman isompia etsimisiä. 😀

Eikä tämä ole ollut edes kaikkein, ei läheskään, hävöksissä olevin päivä.