Syystalven sunnuntai Koilliskairassa

Ei vielä mitään kaamosta. Aurinko nousee ja paistaa. Lapissa on kaunis alkutalvi. Ainakin tänään.

Piiitkän aamiaisen jälkeen päätimme, että lähdemme porukalla lenkille. Aurora-polku valittiin reitiksi. Minä mokoma olin Apsulle pihalla jo ennen lähtöä näyttänyt ja koekäyttänyt liiteristä löytynytttä rattikelkkaa!

Jo lumi maassa oli ihmettelyn aihe, mutta että oli vielä menopeli, jonka kyydissä sai olla ja ohjailla!!!

Ja sitten tuli vielä pappa, joka lupasi, että hän vetää Apsun lenkillä rattikelkalla, vaikkei lunta vielä paljon olekaan ja vaikka vaihtoehtona olisi ollut rattaatkin. Vähän kivinen oli reitti välillä, mutta onneksi Apsu kyllä tykkää välillä itsekin kävellä.

Leppoisa lenkki oli.

Mökille palattua sekä Apsu että tyär taipuivat päikkäreille, – olivat molemmille tarpeen ja hyväksi.

Eikä sitten mitään erikoisempaa. Me kaikki katselimme kun Apsu piti omaa show´taan. Olipa ilo katsella tyttären ja pojanpojan – kummitädin ja kummipojan – yhteisiä touhuja.

Etten toistaisi itseäni en kerro, että meillä oli rantasaunaa, lepoa, tangoa, leikkiä, hyvää ruokaa, lempeää punaviiniä, naurua, höpöttämistä, välillä vähän enemmän vakaviakin juttuja.

Ja monta kertaa päivän aikana Apsu totesi ”ei kottiin”. Ja me muut nyökkäilimme, ei mitään kiirettä kotiin. On sunnuntai. Joka jatkuu iltaan asti.

 

Melkein kuin joulu….

Sompion* kaukaisissa korpimaissa, takana kymmenen peninkulman, mihin kirkon pyhäkellojen kumina ei ulottunut, ei lähellekään, saattoi elämä olla yhtämittaista harmaata arkea. Päiviä kyllä riitti, uusi aina nousi idästä, kun vanha oli vaipunut länteen. Syvimmän talven aikana vain ei tahtonut päivää tulla ensinkään, eikä taas korkeimpana kesänä nähty ei yön haamua.

Saattoi elämä olla harmaata arkea, mutta saattoi se taas olla muutakin.

Niinkuin Sompion rannattomista aapa- ja korpimaista kohosi vaaroja yli matalan maan, niin sompiolaiseten arkisessa korpivaelluksessa aina vähän päästä nousi pyhäpäivä yli arkisten viikkojen. Niinkuin Nattastunturit ja muut pyhät tunturit ylpeinä kohosivat kaikkia muita vaaroja korkeammalle, niin myös monet juhlapäivät ylenivät pyhien joukosta.

Kyllä Sompio tiesi sekä pienet että suuret pyhät.

                      (Samuli Paulaharju, Sompio (1939))

Meillä on täällä suuri pyhä, tai ainakin juhla. Amkin opiskelijalla on viikon loma, joten pikkuperheellä oli mahdollisuus tulla mökille. Ja iloksemme myös tyär sai aikaiseksi käyttää lukemattomia ylityö- ja lomapäiviään ja lentää Helsingistä Ivaloon.

Täällä me olemme, pohjoisen hyvässä huomassa, ilman tekemisen pakkoa, ilman mitään muuta kuin olla ja nauttia. Ja sitähän me olemme tehneet.

Kunhan tyär tänne saatiin lähdimme lenkille kohti Rönkönlampea, ihan leppoisa keli. Hyvälle tuntui kävellä, olla ulkona, jutella.

Aamupäivän valmistelin sapuskaa: niinkin erikoista kuin poronkäristystä ja puikulamuusia.

Ja sitten jälkkkäriksi … ehei, en ollut tehnyt mitään, ostimme eilen Rovaniemeltä Choco Delistä kakun!

Olisihan siellä ollut vara valita, kauan harkitsin keskellä olevaa revontulikakkua…

Sompio sijaitsee keski-Lapissa Sodankylän kunnan koillisosassa, Luirojoen latvoilla. Etelässä Sompion alue alkaa Luiron ja Kitisen yhtymäkohdasta ja pohjoisessa se ulottuu Saariselän tunturialueeseen saakka. Nykyisen Sompion alueen suurimmat kylät ovat Lokka ja Vuotso, 1967 valmistuneen Lokan padon alle jäivät mm. Rieston ja Korvasen kylät. (ks. lisaa KLIKS)

 

Reija luontokuvaa ja hyggeilee ;)

Minkäs sitä luonnolleen,… On pohjoisessa Suomessa koulu- ja yliopistolukukauden syyslomaviikko, joten tietysti kohti pohjoista tai aika usein kohti etelääkin. Viime vuosina kohti pohjoista. Niin tänäänkin.

~~~~~~~~~~~~~

Niinhän se taas venähti yhdeksään ennen kuin päästiin lähtemään. Eipä paljon ollut iloa Pehtoorin eilisestä autopesusta, mutta onneksi talvirenkaiden vaihto oli tehty jo viime viikolla. Liikennettä oli kaikkinensa hyvin vähän, motarilla melkein yhtä autiota kuin pari viikkoa sitten Kroatiassa.

Eka kertaa meillä oli käytössä Porokello-apsi. Jos ei ollut muutakaan liikennettä, niin eipä ollut kyllä porojakaan. Yhden kerran näimme niitä kaukana laiduntamassa pellolla… Joka tapauksessa vaikuttaa hyvältä hälärisysteemiltä.

Tervolaan asti oli sateista, räntäistä ja harmaata. Sitten kirkastui: taivas sininen ja vaikka aurinko paistoi, oli Rovaniemelle asti peltojen ja vaarojen yllä hieno sumu. Kovin oli kuvauksellista, mutta mie vain huurruttelin.

Yläpostojoen levikkeelle sain kinutuksi 😉 viiden minuutin kuvaustauonkin.

Sen jälkeen lampareet ja rannat jo jääriitteessä, vaikka pakkasta iltapäivällä oli vain sen -0,5 C. Ja lumi toki jo maassa, viitisen senttiä oikeaa lunta, eikä mitään räntäloskaa.

Mökille päästyä Pehtoori jäi pihalle (jäänyt varmaan päälle; viimeiset kaksi viikkoa kotonakin ollut enimmäkseen pihalla). Laitteli pihavaloja, tuikkuja puihin etc. ja pesi sitten auton. Tietty. 🙂

Ja minä puolestani ryhdyin sisällä hyggeilemään…

Tanskalaisten hyggeily on tullut meille viime päivinä tutuksi. Se on kotoilua ja yhdessä hengailua pimeinä syysiltoina. Sitä voi sanoa hidastamiseksi. Nautitaan pimeän vuodenajan suomasta joutilaisuudesta. Ei olla tehokkaita ja suorituskeskeisiä, vaan tunnelmoidaan. Aistitaan ja uppoudutaan hetkeen. Ei kiirehditä mihinkään, ei edes ajatuksissa. Sytytetään kynttilöitä, haudutetaan teetä, laitetaan villasukat jalkaan ja syödään suklaata. Luetaan lempikirjaa, palataan vanhaan, tuttuun ja turvalliseen. Loikoillaan..

Lainaus  täältä

Tuo viini on suositeltava. Cecilia Beretta Ripasso on ennenkin ollut suosituksieni joukossa. Nyt siinä on uusi etiketti, mutta ei se heikennä viinin maistuvuutta. Sopii hyggeilyyn. 🙂

Viime tingassa

Lähtee järki… Viikon päästä on Torniossa – taas, neljän kuukauden tauon jälkeen – näyttötutkintomahdollisuus. Ja aion käyttää mahdollisuuden hyväksi. Muutama täydennettävä on lähdössä, ovat olleet valmiina jo kauan, ja olen varma, että ne on nyt läpi, ihan teknisiä, metatietojen täydennystä etc., mutta sitten sitä hiton uusintaa, sitä ainokaista läpimenemätöntä varten olen treenannut. Lyijykynät ja tiskiharjat olivat edellisillä kerroilla ne kuvattavat, joista pomppasin. Saas nähdä mitä nyt on edessä.. jotain pienehköä tuotetta. Sen tiedän. Olisipa ruokaa… Omenoita? Tai vaikka viinilaseja? jotain mitä olen kuvannut pitkin kesää ja oppinut paljon uutta…


Ja sitten yksi täydennyskuva, jonka piti olla ihan pikkujuttu, mutta rupesin korjaamaan varjoja ja pehmentämään valoa, tulikin satoja muita ongelmia näkyviin. Siinäpä se on päivä mennyt. Mitä nyt aamupäivällä viikottaiset asiat hoidettavana… Niin ja Apsu piipahti, – ja olen sentään pakannut. Mutta muutoin: koko päivän koneella ja kameran kanssa… Ja hitto: ei tullut hyvä. Eikä nyt enää voi enempää: on palautettava ja huomenna on lähtö pohjoiseen. Että rassaa! SIis ei lähtö tietenkään, mutta että etten saanut aikaiseksi parempaa vaikka olisi kyllä periaatteessa jo siltä osin hyvinkin taitoa. Ei olisi kannattanut lähteä vanhaa korjaamaan, olisin ottanut kokonaan uuden sarjan. Argh!

No mutta taas lomalle!

Huomenna jo pääsette virtuaalimatkalle Lapin syystalvisiin maisemiin. Mana dearvan (~mene terveenä)!

 

Lämmittävää

Mennessä oli paljon kylmempi kuin palatessa. Mennessä tiesin, muistin, talven olevan hyvinkin lähellä jo. Ja muistin siinä palellessani, että ostin paksun villakangastakkini, jota minuakin vanhemmat ihmiset sanovat ehkä ulsteriksi, sinä syksynä kun oli isän hautajaiset. Siitä on nyt 13 vuotta.

Ja jo viime talvena ajattelin, että ostan itselleni uuden pitkän untuvatakin. Vanha, tympeän ruskea, viettää juuri nyt 10-vuotissynttäreitään. Se on kyllä paremmassa kuosissa kuin tuo villakangastakki, jossa väistämättä näkyy ikääntyminen aika pahasti. Totta puhuen molemmat ovat aika kulahtaneita. Tällainen kaltaiseni, nykyisin aika vähän ”pramilla oleva” ei nyt ole kummoisempia niin kovin kovasti kaivannutkaan, mutta lämpöä kuitenkin vaatteisiin kaipaa, eikä moneen kertaan kastuneissa, pestyissä, littanoissa, niin kovin paljon sitä ole, ei lämpöä, eikä ryhtiä, saatikka mitään tyyliä.

Niinpä – kun minulla oli jokunen kymmenen minuuttia aikaa ennen tapaamista – tepastelin Partioaittaan (lämmittelemään ja) katselemaan joko uudet untuvaiset, puolipitkät, mustat talvi(untuva)takit olisivat rekeillä. Ja todellakin; jo ovelta näen rivin kauniita, lämpimän näköisiä, laadukkaan oloisia, ihania punaisia, sinisiä ja mustia, karvareunuksisilla hupuilla varustettuja takkeja…. Ja kohti niitä kävellessä jo kiroan, että varmaan on kaikki minun kokoni menneet… ja sitä jo suren.

Pääsen katselemaan takkkeja, vakuutun, että juuri nämä ovat niitä, mitä haen. Jos ottaisinkin punaisen? Siihen oheen mustat uuden softshellit niin olisi taas vuosikausiksi ulkoilu- ja citykampettakin. Sovitankin, ja yes! Ihan juuri se mitä haen. Ja nanosekunttia ennen kuin kannan löytöni kassalle, tulen – ihan muina naisina – tsekanneeksi hinnan: 960 euroa!!! Tonnin takki. En muuten ostanut.

Silti tullessa oli lämpimämpi.

Tapasin ystäväni. olemme suunnitelleet tätä pitkään… Se lämmitti, ja pisti miettimään, että se takkiko se nyt on joku iso asia?

Ehei. Muistin, että ystävyys on iso asia.

Kuivasjärvellä ja Lasaretissa Canonin kanssa

Aamusta asti on ollut hyvä päivä. Aikaansaanoksia, hyviä uutisia ja yksi – taas! 🙂 – tarjouspyyntö kuvaprojektista. Mukavaaha se on.

Tuntui oikein hyvältä lähteä puolenpäivän auringossa lenkille kohti Linnanmaata, entistä työreittiä tepastelin, ja sitten kävelin kampuksen ohi, kohti Kuivasjärven rantaa.

Olipas sielläkin kaunista, ei uskoisi, että lokakuu jo lopuillaan.

Iltapäivällä lähdin kuvauskeikalle. Eihän tämä mikään suuri ”liikesalaisuus” ole, joten voinhan minä kertoakin, että se jo aiemmin mainitsemani ensimmäinen ISO kuvausprojektini on kuvata hotelli-ravintola Lasaretti-Virralle kuvapankki netti- ja markkinointikäyttöä varten. Ruokakuvia ja miljöökuvia. Ihan mun juttua, ja olen niin iloinen tästä. Lasaretti on minulle niin tuttu monesta, että siksikin mukava jobi.

Tänään olin yhden tapahtuman (buffan) kuvaamassa ja keittiössä kuvaamassa kun siellä valmisteltiin 150 hengen illallista. Illallistilaisuuden järjestäjä ei luvannut tulla minun isoon Aurora-saliin, mutta tilaaja tarviikin ensisijaisesti ruokakuvia, ei syömiskuvia. 😉

Olikohan tämä nyt neljäs kerta kun olin kuvaamassa ravintolan keittiössä, aiemmat on olleet koulutehtäviä ja näyttöjä varten, ja nyt sitten tilauksesta. Muistanette, että minulla oli yiopistolta lähdettyäni harkinnassa joko kokin tai valokuvauksen opinnot. Kerta kerralta vietettyäni useamman tunnin ravintolakeittiössä olen aina vain vakuuttuneempi, että ei ole helppoa hommaa. Toisaalta tuskin olisin hakeutunutkaan mihinkään oikeisiin keittiötöihin, – toisin kuin nyt kuitenkin edes vähän teen tämän kuvaamisen kanssa.

Lasaretissa on paljon taidetta, ”Suomen taiteellisimmaksi hotelliksi” sitä tituleerataankin. Pihalla on komea ”Amppeli”, joka oli todella kauniisti valaistu lähtiessäni. Oli tyven ja kuiva keli, joten jäinpä sitten vielä pihapiiriinkin kuvailemaan.

Vain pari juttua

Koko päivän olen istunut koneen ääressä, opiskelut netin kautta kaikenmoista kuvankäsittelystä. Ja koettanut itse tehdä. Eipä ole vielä juuri leuhkimista millään uudella.

Illansuussa sitten kokoukseen. Ehkä arvaattekin, minkä alan kokous oli, jos kerron että söimme eturuoaksi tatticappuccinoa, pääruoaksi jänistä ja jälkkäriksi lakkaparfaitia. Ja kyllä me päätimme monista asioista ja suunnittelimme kovasti ensi vuoden toimintaa… 😉

Kotiin ajellessa tälle päivälle jo kolmas erilainen sää: aamupäivän pitkään jatkunut harmaa sade puudutti, ja iltapäivän huikea vaakasuora auringon valo valaisi keltaisen maiseman, maiseman keltaiseksi ja nyt velloo tuuli, lehdet ja oksat lentelevät, nurkisssa ujeltaa… On syysmyrsky.

Vain parin asian maanantai siis.

~~~~~~~~~~~~~~

Tämä jäi viikonloppuna julkaisematta … ”Meidän” Toppilansuoran valtaisa, yli vuoden kestänyt liikennejärjestelyremontti on vihdoin ohi. Lamput ei vielä toimi, mutta viime viikolla tekivät viimeiset asfaltoinnit ja ottivat kaikki erikoismerkit etc pois… Hieno tuli!

Perjantaina kaupungilta tullessa nappasin liikennevaloissa kuvan: minusta tämä on niin hauska.

Loppupalaveri? – Syksyn väreissä.

Värien ja kuvien sunnuntai

”Ja äkkiä on ilta.”

Sehän on yksi runo (Salvatore Quasimodo), tai siis sen nimi ja yksi runon kolmesta rivistä… Ja tänään juuri sellainen fiilis, aika ajoin.

Tänään oli Pehtoorin keittiömestaripäivä. Ja voisinpa väittää (ja muukin pöydän ympärillä ollut perhe on paljolti samaa mieltä), että oli yksi parhaista miehen tekemistä päivällisistä. Italialaisia hirvenlihakääryleitä lisukkeineen ja omenapiirakkaa oman pihan omppupuun sadosta.

Ja olennainen osa nautintoa näissä Pehtoorin keittiösunnuntaissa on se, että minä voin käyttää päivän jossain ihan muualla kuin keittiössä. Olkoonkin, että teen sitä ihan mielelläni, mutta aina välillä on mukava puuhailla koko sunnuntai jotain täysin muuta kuin perheelle ruokaa, ja sitten vain istahtaa valmiiseen pöytään. Ja hyvään seuraan vielä. Levollinen, pitkä rupeama ruoan ääressä, höpötellen ja välillä Apsun juttuja tulkiten.

Viini, joka meillä on ollut joskus ennenkin, oli kyllä hyvää hirvenlihan oheen. Sopii varmasti vähemmän voimakkaallekin ruoalle. (siihenkin yritin uudenlaista kuvausta… 🙂 )


Päivän ulkoilu ja touhuilu monella suunnalla,

enkä kyllä muista milloin Oulun seudulla olisi ollut niin komea ruska kuin tänä syksynä.

Hautausmaalla tuntui, että värit olivat melkein rienaavia, mutta toisaalta sellaista jotain renessanssin ajan maalaustaiteen värimaailmaa siellä oli.

”Ei hankka tohiaa”

Ei tosiaankaan hanskoja!

Näin ilmoitti Apsu jo paljon ennen kuin oli aika lähteä kotiin. Lapsi ymmärtää ja tietää, mikä tässä vuodenajassa on tylsää: loputon pukeutuminen. ”Ei hankka tohiaan” – se olisi vaan niin mukava olla  ilman hanskoja ja softchelliä ja goretexiä etc. ja lähteä ulkoilemaan, mutta eihän se enää onnistu. ´Hankka´  on laitettava käsiin.. .. Silti erinomaisen hyvä lenkki aamupäivällä; tyyni, tuuleton, mahdottoman värikäs, oikein hyvä lenkki …

Iltapäiväksi kotiin; olin luvannut laittaa ruokaa, ja ohi agendan; Juniori ja Apsu tulivat käymään, millään agendalla enää mtään merkitystä kun nämä tupsahtivat pihaan, ja kuvattavaksikin. Junioirin CV-kuvia varten ja omiakin ´studio set uppeja´ varten tänäään valokuvauspäivä.

Katsokaa noita käsiä tuossa alla.  Ne ovat keskittyneet, Erinomaiset, hyvin keskittyneet. Katsomaan Simoa.

 

Ja sitten mv-otos. Hän vaan on niin kuvattava …


Tässäpä päivän highlightit.

Elämän parhaita juttuja.

Ja jostain tuntuma, muistutus, kuinka onkaan mukava, ettei tarvi bunkata Torniossa…

 

Loppuviikon tunnelmia – ja ihanaa soppaa!

Alkaa olla jakoaika. Alkaa olla kekrin, halloweenin, pyhäinpäivän aika.

Ja on myskikurpitsan aika. Myskikurpitsan (butternut) opin tuntemaan Etelä-Afrikan reissulla, enkä siitä ole sen jälkeen luopunut. Aika monessa se on meillä ollut mukana. Nyt yksi sellainen on kuleksinut jääkaapin hyllyltä toiselle jo muutaman viikon, ja tänään oli aika tehdä siitä soppa.

Paahdettu myskikurpitsakeitto

Ylllä on Soppa365:sta löytyvä resepti. Enkä oikeastaan mitään muuttanut. Pähkinöistä ja wasabikermasta ei kannata luopua; juuri ne tekevät tästä huipun…

Minulla kun on ”Jokaviikkoiset sopat” pikkuisen jäljessä aikataulusta Kroatian matkan vuoksi, joten siksipä tällä viikolla toinen soppa. Eikä ollut ihan vähän mausteita siinä!

Ja hyvin se sopi alkuruoaksi, kun meillä oli pääruoaksikin ´vain´ vegeä = tattirisottoa ja paistettuja kampasimpukoita. Nämä on kyllä sellaista ruokaa, jolla voisin elää vaikka viikon yhteen menoon, ihan pelkästään näillä, ihan hyvin, valittamalla sanallakaan. Vielä kun oheen avasimme hyvän punaviinin, joka nyt ei ollut ihan tuolle sopalle paras mahdollinen kumppani, mutta jonka loppujen siemailu sopi erinomaisen hyvin nuorten kanssa whatsappeiluun.

Ihan pienessä tovissa saimme liki 300 viestiä aikaiseksi. Olikohan itsellä alle kolmekymppisenä työelämän, opiskelun, urakehityksen, harjoittelupaikkojen saatikka maisteltavien samppanjoiden kanssa noin paljon miettimistä. Mutta eipä tuossa iässä tunnettu samppanjoita, eikä työelämä ollut noin hurjaa kuin tänä päivänä on.

Minun ”työelämääni” on nykyisin mm. kuvailu, bloggailu, ruokakuvailu etc. Niinpä tänään sitten tein sen, mitä en olisi vielä vuosi sitten uskonut tekeväni: kävin antiikkiliikkeestä ostamassa alpakka-aterimia (yllä kuvassa jo yksi niistä). Minä, jolla on perintöserviisi hopeita vaikka tusinalle vieraita! Mutta ei; dark food photographyyn ei kiillotetut perintöhopeat sovi. Nyt on alpakkaa! 😉

Ja nyt on perjantai, hivuttauduin sohvalle, Vain elämää… Huomenna studiopäivä. Toivon painajaisetonta yötä! Alkaa oikeasti ahdistaa kaikki öiset sodat, kidnappaukset, sairaudet, — olisipa kaukosäädin uniin. Pistäisin kiinni ennen kuin mikään ehtii alkaa..

Lokakuun tekemisiä

Päivän lukujärjestys tai agenda tai to-do-lista tai ihan miten haluaa nimittää niitä aikeita, joita minulla oli tälle päivälle, muuttui aika lailla. Ehkä en sentään puhuisi ´force majore´ -syistä, vaan vain sattumuksista. Sellaisista, joita ei olisi voinut oikeina työpäivinä tapahtua. Ensinnäkin nukuin ihan hulvattomasti ponniin. Pari tuntia tehokasta peliaikaa aamusta kului siihen, että nukuin. Ja illansuun ohjelma meni uusiksi, kun Apsu tupsahti iloksemme. Ei ponniin nukkumista, eikä myönteistä vastausta Juniorin iltapäivällä lähettämään ´Saako Apsu tulla pariksi tunniksi ”eikkiin”?´ – whatsapp-viestiin olisi voinut tapahtua ja antaa parin vuoden takaisina aikoina. Sekä nukkuminen että Apsun käynti tuntuivat oikein hyvälle. Voin vallan helposti siirtää puolet tämän päivän asioista huomiselle ja tuleviin päiviin…

Lenkillä olen sentään ehtinyt käydä, vaikka kuva kyllä on eilisen aamun kaupunkikävely-kuvausreissulta. Eilen olin torinrannassa siihen aikaan, kun tänään vielä nukuin! Tosin kuvan valoisuus on tehty photoshopissa… 😉

Eilen sain keitetyksi myös marja-aroniasta hyytelön. Korkea aika. Pehtoori kun leikkasi tänään pensaat matalaksi. Pihallamme on aina vain autiompaa, ja luulen, että muutama syreenikin on vielä nuorennusleikkauksen edessä. Mutta hyytelöstä vielä: tein ihan Dansukkerin-perusohjeella ja muutama pikku purkillinen sitä tuli. Se on erinomaisen hyvää juustojen kanssa.

Ja juustoista puheenollen, meillä on pitkään yksi suosikkijuusto ollut Juustoportin brandy-pähkinä, joka sekään ei minun mielestäni pärjää Appenzellerille, eikä Pehtoorin miehestä ikääntyneelle Machegolle, mutta suosikki tuo nyt on. Juustoportilta löysin kesällä myös uuden(?) raastejuuston: raastettu vuohenjuusto Grand Reserve. Se on hyvä juusto gratinointiin (mm. eilen lohi-täysjyvämakaroni-laatikon päälle); ei veny eikä vanu, ja antaa hyvän maun. Ja se on hyvää myös salaattijuustona. Kaupassa näin, että Juustoportilla on myös uutta Lakkajuustoa. Ehkäpä se on seuraavalla mökkireissulla lapas-tarjottimella jossain muodossa.

Hrvatska pošta

Hrvatskan postia vielä. Kroatia on kroatiaksi Hrvatska. Siitä siis johtuu, että autojen kansallisuustunnuksena on RH (= Republika Hrvatska eli Kroatian tasavalta). Kroatian kieli on hyvin konsonannttistaHyvin slaavilaiseltahan se kuulostaa, mutta on jotenkin soinnillisempaa kuin venäjä.

Nyt kuvakansioita on yhteensä viisi, niiden ”kuvatekstit” on paljolti täällä blogissa. Kansioissa ei ole ollenkaan ruokakuvia, teen niistä sitten erillisen postauksen joku ilta.

KUVAKANSIOT TÄÄLLÄ

Kansioiden ”kuvatekstit” ovat oikeastaan viime viikon postauksissa, ja kansioissa on paljolti sellaisia kuvia joita en tänne blogiin laittanut, joten uusia näkymiä on.

Hautausmaakuvia siellä tietysti on. Kävimme yhteensä viidellä (?) hautausmaalla ja Bosnia-Hertsegoviniassa kuvasin niitä bussin ikkunastakin. Mostarin islamilaisella hautausmaalla huomioni kiinnitti tapaan joka poikkeaa krisitillisistä hautaustavoista: hautakivi on hautapaikan etuosassa, eikä takana. Se on ”julkisivu” jonka takana saattaa olla kukkia, ja tuolla aika usein olikin.

Mostarin kuvat 

Dubrovnikin kuvista on erikseen sanottava se, että kun kiersimme korkealla vanhan kaupungin muurilla, joka on noin pari kilometriä pitkä ja jonka varrella on paljon portaita, Pehtoori sanoi, että muut kuvaa täällä merelle päin ja sinä muurien sisälle. No tietysti! Pääsi korkealta näkemään kaupunkilaisten elämää, meri oli sinistä niin kuin muuallakin. 😉

Muurilla jäin kuvaamaan katselemaan pyykkejä, alhaalla käveleviä ihmisiä ja heidän varjojaan, kattoja, paljonko lopultakin oli uusittuja, enin osa. Ja sitten yhden koulun kohdalla en millään malttanut olla zoomailematta luokkaan, jossa näin opetuksen olevan menossa.

Dubrovnikin kuvat

Kahden viimeisen päivän ohjelmassa oli patikointi aamupäivällä, Makarskassa käynti ja ilapäivän loput biitsillä. Noiden päivien ja paluumatkan kuvat ovat viimeisessä kansiossa.

Loman viimeiset päivät 

Jokainen kansio taitaa päättyä auringonlasku kuvaan. Ne olivat kyllä hienoja, ja olimme nimenomaan varanneet huoneen merinäköalalla. Muuten hyvä, mutta meidän kohdalla kasvoi komeaakin komeampi sembra- tms. mänty. Niinpä sitten kuvailin tuolilla seisten ja puuta kiertäen, – parvekkeemme oli onneksi aika leveä. Ja parina iltana kapusin hotellin katollekin puoliseitsemäksi. Joten auringonlaskuvia on kymmeniä. 😀

 

Syyspäivän soppaa

Puutarhan valmistelu kohti talvea oli eilen päivän projekti numero yksi, varsinkin Pehtoorilla, mutta touhuilinpa siellä minäkin. Melkein kaikki kesäkukat pois, ja yrttipenkeistä sadonkorjuuta. Meidän ainokainen syötäviä omenoita tuottava puumme on vielä kovin vähäsatoinen, mutta aroniat poimin ja huomenissa keittelen hyytelön.

Edes jotain säilöntää tölkkeihin, kun suolasieniä on ihan hävyttömän vähän. Ei pakkasessakaan niitä. Mutta meidän tontin reunalla, takapihalla on!

Ovat kuulemma jotain lahottajasieniä.

No mutta sentään jotain syötävääkin: yrttejä, lehtikaalta ja valkosipuleita omasta maasta.

Yrtit ja tämänpäiväinen viheliäisen kylmä, sateinen ja tuulinen päivä innostivat tekemään paksua, italialaista soppaa, melkein pataa siitä tuli. Makua ja lämpöä ja väriä siinä riitti. Jokaviikkoinen soppamme syntyi hyvin luovasti. Lienenkö muistan miten tein, mutta yritänpä. Olkoon sen nimi:

Syksyinen italialainen sakea soppa (4:lle)

oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 paprika
1 punainen mieto chili
400 g jauhelihaa
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tl sokeria
2 tl suolaa
paljon mustapippuria
basilikaa
salviaa
ruohosipulia

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää kuutioidut porkkanat, parikat, chili ja sekoittele hetki. Lisää joukkoon jauheliha ja anna ruskistua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurske, sokeri  ja vesi ja anna muhia puolisen tuntia. Lopuksi yrttisilput.

Tarjolle laittaessa pinnalle parmesanlastuja ja silputtua basilikaa. 

Simppeliä, rustiikka nonnan ruokaa …

Krotian matkan kuvakansioita…

Reissukuvia Kroatista olen perannut ja muokannut, melkein kaikki on jo jotensakin valmiina, mutta tänään julkistan vasta kaksi kansiollista. Keskiviikkona ehkä loput.

Igrane oli siis meidän hotellilta pari kilometriä pohjoiseen ja se sen lähiympäristö oli meidän tutustumiskohteina perjantaina mennessä ja lauantain lenkillä. 1990-luvun alussa pahoin tuhoutuneessa kylässä jäljeenrakennus oli pääosin tehty. Kylä on vuoren rinteessä ja muutaman sadan asukkaan talot ja pari hotellia ovat kiertyvät rannan ympärille.

Biokovon luonnonpuistossa oli vaarallisempaa ajaa autolla kuin patikoida. Kuvista ehkä välittyy tien jännityskertoimen korkeus.  Me emme ajelleen saatikka patikoineet ihan huipulle (yli 1700 mpy), mutta päivän saimme vuoristoreissulla kulumaan. Alla olevassa kuvassa näkyy Vosacin huippu, jonne kapusimme.

Istahda penkille, klikkaudu kuvasivustolle ja nauti Dalmatian rannikon valosta ja Biokovon vuoriston komeudesta.

KLIKKAUDU TÄSTÄ 

 

 

Tuiranrannassa

Ulkoilupäivä tästä tuli, vaikka toisin olin suunnitellut.

Monta tuntia ulkona, mikä tarkoittaa, että monta tuntia pois koneelta ja kuvien äärestä.

Jotain kuitenkin.

Aamupäivän olin lenkillä, kuvailemassa, katselemassa sään ja sumun vaihtelevuutta. Välillä ihan kirkas taivas, välillä hyvinkin rankka sumu.

m/s Alpo oli jotenkin elementissään syysaamun sumussa. … Kiertelin ja kaartelin, liikkuminen tuntui ihan yhtä hyvältä kuin Adrianmeren rannalla.

 

Iltapäivällä ehdin jo aloittaa kuvaprojekteja, kunnes sitten lähdimme Pehtoorin kanssa kävellen kaupunkiin. Kävimme Valvella katsomassa valokuvanäyttelyn.

23.09.2017 – 12.11.2017 Pohjoinen kohtaaminen. Pohjoinen valokuvakeskus Valvegalleria
Olipa opettajani kuvia ja kurssikaverin kuvia. Kuvien katsominen opettaa aina jotain. Tänään törmäsin myös oppimismahdollisuuteen: Kuusamossa olisi joulukuussa tiedossa lupaavan oloinen kurssi
Mutta sitä ennen täällä paljon tekemistä… ja kuvaamista. Hyvä niin.