Agadirissa asuu 200 000 asukasta, ja sinne rakennetaan jatkuvasti lisää asuntoja ja hotelleja. Etualalla valmistumassa uusi vierassatama.
Kalatorin huutokauppa ja koko kalasatama olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Rantakatu ja moskeija (vain ulkoa tietysti) nähtiin. Liikennettä vähän. Matto- ja messinkikauppa tarjosi houkutuksia, ei ostoksia kuitenkaan tehty. Vuonna 1960 maanjäristys tuhosi ison osan kaupungista ja sen jälkeen jälleen- ja uudisrakentaminen ovat tehneet sen, että kaupunki on aika tylsä. Valkoiseksi kalkittuja neliön mallisia toinen toisensa kaltaisia taloja…
Koko kaupungin yleiskuvaa hallitsee Kasbah-kukkala, jonka rinteeseen on kirjoitettu Allah, kuningas ja isänmaa. Arabialaiset kirjaimet on iltaisin ja öisin valaistu, joten ei edes auringon laskettua voi niitä olla huomaamatta.
Kiertoajelulla saatiin keskitetysti kuva koko Agadirista muutamassa tunnissa. Muutoin viikonloppu menikin melkein kuin kotona: liikkuen, syöden, leväten, lukien....