Hotelli Riu Tikida Dunas oli hieno. Iso. Siisti. Yksi huone sen kokoinen kuin meillä yleensä kaksi yhteensä. Ja puutarha ja allasalue viisine uima-altaineen, suihkulähteineen, allasbaareineen, kaiken kaikkineen ylellinen. Neljä tähteä hotelli siis ansaitsee. Myös sapuskansa takia. All inclusive tarkoitti sitä, että ruokaa oli tarjolla koko ajan. Samoin erilaista toimintaa: allasjumppaa, arabian kielen tunteja, bingoa, lentopalloa, napatanssia, tietokilpailuja....
Aamiaisen, lounaan ja päivällisen välissä mahdollisesti iskevän huikopalan tarpeen tai kahvi- ja ihanien pienten petit fours -leivoksien kaipuun voi käydä taltuttamassa Bar Tamariksessa. Allasbaarit ja päärakennuksen aulatilojen drinksupiste takasivat, ettei jano käy sietämättömäksi. Vielä näitä vatsannautintoja helliviä keitaita enemmän minua viehätti hotellin siisteys, tilan tuntu, kauniit istutukset, loistavat auringonottomahikset.
Hotelli on kaiken muun hyvän lisäksi ihan Atlantin rannassa, ja meillä merinäköala. Rauhallisuuskin on lomalla mukavaa: lisäksemme hotellissa oli lapsiperheitä, ranskalaisia ja saksalaisia eläkeläisiä ja paljon golffareita, jotka eivät öitä möykkää. Kun saimme huoneet, laukut purettua ja shortsit jalkaan lähdimme tutustumiskierrokselle. Ja aika äkkiä altaalle, lapset uskalsivat uidakin, me emme. Ja illalla iski sitten nälkä....
Hotelli Riu Tikida Dunas hieno. Iso. Siisti. Yksi huone sen kokoinen kuin meillä yleensä kaksi yhteensä. Ja puutarha ja allasalue viisine uima-altaineen, suihkulähteineen, allasbaareineen, kaiken kaikkineen ylellinen. Neljä tähteä hotelli siis ansaitsee. Myös sapuskansa takia. All inclusive tarkoitti sitä, että ruokaa oli tarjolla koko ajan. Samoin erilaista toimintaa: allasjumppaa, arabian kielen tunteja, bingoa, lentopalloa, napatanssia, tietokilpailuja....