Joulun ja uuden vuoden kuohuviineiksi voisi suositella niitä joita meillä oli keväällä lakkiaisissa. Pitkällisen valintaprosessin jälkeen päädyimme puolikuivaan Deinhardiin ja kuivaan, kauniisti punertavaan tasmanialaiseen Taltarniin. Lakkaisvieraat pitivät, joten voinen suositella niitä nytkin.

Kuohuviinimaljojen kanssa sopii tarjota parmesaani-tikkuja, joiden helppo resepti on ohessa.

 

Tässä välissä on muistettava suositella - taas kerran - Blossan glögiä. Ruotsalainen vuosikertaglögiä me olemme nauttineet jo monena jouluna: Blossan vuosikertaglögi on vuosittain pakattu eriväriseen pulloon. Pullon väriin on vaikuttanut se mausteaine, joka glögissä kulloinkin on vahvana. Viime vuonna pullo oli punaisenmusta (karpalo), toissavuonna valkoinen (häivähdys vaniljaa) ja tänä vuonna pullo on sininen, - sininen koska glögissä on mustikkauutetta. Se on hyvää.
 

Jollei alkupalojen kanssa suomalaiskansalliseen tapaan maistu olut ja ruokaryyppy, voi hankkia uuden elämän ja suosion saanutta itävaltalaista Grüner Veltlineria (kuva yllä).

Alle kympin valkoviini on hurjan hedelmäinen, mutta siinä on myös mukavasti happoja, joten siitä ei tule lössöä (onkohan sellaista viinitermiä olemassa?, no nyt on! :)

Toinen meillä tykätty valkoviini, jonka on oltava ehdottoman kylmää maistuakseen, on yksi fillariviineistä. Cono Surin chileläinen viinitalo on kaikin puolin ekologinen, mitä Oulussakin käynyt talon enologi Adolfo Hutardo kovasti korosti. Viinissä ei ole liikaa tammea, ja siinä on mukavasti sitruunaa maussa, jotta sopii äyriäis- ja kalaruokien kanssa oikein hyvin.

Entäs sitten kalkkunan, kinkun, porin ja muun joulupöydän pääruoan seuralainen: mikä punaviini? Pari aika halpaa suosikkia ovat Portugalista (vas. Dinis)) ja Turkista

Turkkilainen Majestik sopii joulupöytään marjaisuuden, mausteisuuden ja etiketin (hih!) takia.

Sitten on todettava, että tänä vuonna olemme löytäneet monta hyvää viiniä Etelä-Afrikasta.

Lämpimiä, pehmeitä, samettesia, - hinnaltaan monenlaisia viinejä.

 

Tämä edullinen kierrekorkkiviini on tehty kahdesta rypäleestä: Shiraz ja Pinotage ovat kelpo pari - ainakin tässä viinissä.

Allesverloren. "Kaikki menetetty", vai onko sittenkään? Cabernet Sauvignon on selkeän makuinen, se on hyvä. Toinen hyvä viini, jolla on mainio nimi: Rust en Vrede, "Lepää rauhassa". Tämä on meidän "mökkiviini", joka on otettu Saariselän Alkon vakiovalikoimaan, kun olen tarpeeksi usein sitä sinne erikseen tilannut ja kehunut, kuinka se on hyvää pororuokien kanssa...

Reseptisivullani olleet Pannacotta ja kahvi-suklaamousse ovat sinälläänkin herkullisia joulun jälkiruokia, mutta gourmet-tasoon ne yltävät, kun tarjoat niiden kanssa pienen lasillisen jälkiruokaviiniä. Klassikko, aina vaan hyvä jälkiruokien ja juustojen kumppani, on Lenz Moserin Beerenauslese. Se sopii myös marjajälkiruokien kanssa oikein hyvin.

Ja kahvi-suklaamoussen kanssa italialainen Recioto della Valpolicella - punainen jälkiruokaviini! - on harmoninen yhdistelmä. Recioto maistuu oikein hyvin myös juustojen kanssa. Ja juustojen kanssahan on jouluna oltava myös portviiniä.

Hienojen ja kalliiden porttien hyvä haastaja on Graham's Late Bottled Vintage Port. Sinihomejuusto ja piparit ovat monelle portviinin seuralaisena tuttu pari, mutta entäs jos ostaisitkin mustia (tai tavallisia) taateleita ja täyttäisit ne sinihomejuustolla ja nauttisit portin ja hyvän kirjan kanssa joulun hälinän hiljennettyä? Suosittelen.

Viinivinkit printtiversiona, valmis kauppalappu.

Hyvänmakuista Joulunaikaa ...

 

Keittiön etusivu

 

o